tag:blogger.com,1999:blog-28356204498079330512024-03-27T08:35:18.899+02:00Sataa valoaMiltei ajattelin tänään, ja ajattelin kirjoittaa siitä: ajatuksia lukemistani kirjoista ja joskus ehkä muustakin.Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.comBlogger377125tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-34143169716464941572024-03-24T10:58:00.011+02:002024-03-24T11:06:24.985+02:00Gareth Moore & Helena M. Gellersen: Päättele, hoksaa, ratkaise. Aivotreeniä pääkoppasi parhaaksi. Yli 80 monipuolista tehtävää, 2023<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0BDOYM_5awJwwXSuW5inxhCBo_xFAflIah8x9N6qk63NPPnsms5HOF2tD_-b3fTzHhM39U1yk-3J7XMu4yz7H3eISD1rjyM5WAqbKUCUUiNRlgRm1Pb2O3Ri7O3DhDJpsBobACVdbuB5wrPqcW669-aNe1ZOR85XvxnziB4Hprbu2j7K1OnXvDMZxLiE/s3867/20240322_095850.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3867" data-original-width="2489" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0BDOYM_5awJwwXSuW5inxhCBo_xFAflIah8x9N6qk63NPPnsms5HOF2tD_-b3fTzHhM39U1yk-3J7XMu4yz7H3eISD1rjyM5WAqbKUCUUiNRlgRm1Pb2O3Ri7O3DhDJpsBobACVdbuB5wrPqcW669-aNe1ZOR85XvxnziB4Hprbu2j7K1OnXvDMZxLiE/w129-h200/20240322_095850.jpg" width="129" /></a></div>Kirjan nimi kertoo siitä lähes kaiken. Kirjassa on ajattelutehtäviä, jotka pystyy halutessaan hyvin tekemään välipaloina muun tekemisen lomassa, koska niiden ratkaiseminen on useimmiten melko nopeaa (vaikkei välttämättä helppoa), mutta niiden lisäksi siinä on myös ajattelun, muistamisen, ongelmanratkaisun ja luovuuden teoriaa sekä neuvoja tällaisten tehtävien ratkaisuun. Kirjan lyhyehköjen tieto-osuuksien sisältö oli minulle suurimmaksi osaksi tuttua, koska olen lukenut näistä asioista muualtakin, mutta tieto-osuus toimi kuitenkin hyvin mukavana kertauksena.<p></p><p>Kirja on jaettu neljään eri lukuun - lämmittelyyn, liikkeelle lähtöön, sykkeennostoon ja palautumiseen - mutta ne eivät intensiteetiltään vaihdelleet minusta yhtään niin paljon kuin lukujen nimistä voisi päätellä, vaan kaikissa luvuissa oli sekä helpompia että vaikeampia tehtäviä. Kaikissa luvuissa oli myös erityyppisiä tehtäviä: esim. päättely-, muisti- ja luovuustehtäviä sekä avaruudellisen hahmottamisen tehtäviä. Mukana oli myös muutama anagrammi, joita itse inhoan (jostain syystä olen aina ollut niissä huono, vaikka yleensä pidän sanatehtävistä, minkä takia en ole myöskään juurikaan tehnyt niitä enkä ole siis kehittynyt niissä), mutta niitä oli aika vähän ja yritin tehdä nekin - kirjassa sanotaan, että on hyväksi aivoille tehdä asioita myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta, mistä olen täysin samaa mieltä. Kirjan tehtävät ovat niin monipuolisia, että jokaiselle löytyy varmasti paljon tehtäviä, joista pitää.<br /></p><p>Pidin kirjasta, koska se oli hyvin tehty, sujuvasti käännetty ja minulle oikean tasoinen: tehtävät vaativat miettimistä, olivat hauskaa aivojumppaa eivätkä olleet liian helppoja mutteivat kuitenkaan ylivoimaisia. Myös sanojen muistamistehtävissä pärjäsin hyvin, koska rakennan sanoista epätodennäköisen visuaalisen tarinan, mikä auttaa muistamaan sanat (mikä muuten olisi minulle todennäköisesti vaikeaa). Kirjan lopussa on tehtävien ratkaisut.<br /></p><p>Eräässä muistitehtävässä piti muistaa kuusi eri salasanaa sekä niiden käyttöyhteydet (s. 158, vain kaksi salasanoista pelkkiä numeroita) ja tietojen mieleen painamiseen annettiin aikaa yksi minuutti. Minuutin jälkeen sain tehtävästä nolla pistettä eli en muistanut salasanoista käytännöllisesti katsoen mitään. Kun käytin tämän jälkeen salasanojen opetteluun vielä 3 minuuttia 20 sekuntia, muistin yhtä tai kahta pientä virhettä lukuun ottamatta kaikki. Tulos ei ollut minulle yllätys, koska olen aina ollut melko hidas tekemään asioita, mutta se herättää mielenkiintoisia kysymyksiä testeistä, niiden arvioinnista ja siitä mitä testit mittaavat. Onko minulla tämän tehtävän perusteella siis auttamattoman huono vai oikein hyvä muisti? (Muistihan on tietysti myös tällaisia tehtäviä valtavan paljon laajempi asia.) Miten tärkeää asioiden mieleen painaminen nimenomaan nopeasti on? Mittaavatko testitehtävät yleensäkin sitä, mitä niiden on tarkoitus mitata, vai myös jotain muuta asiaa? Onneksi vain harvoissa kirjan tehtävissä oli aikarajoitus (jota ei tietenkään ollut pakko noudattaa).<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Gareth Moore (tehtävät ja ratkaisut) & Helena M. Gellersen (tieto-osuudet): Päättele, hoksaa, ratkaise. Aivotreeniä pääkoppasi parhaaksi. Yli 80 monipuolista tehtävää, 2023 (The Brain Fitness Puzzle Book. A Full Mental Workout with over 80 Puzzles, 2023). Kirjapaja. Suomentanut Jaana Mirjam-Mustavuori. Ulkoasu Gareth Moore. 184 sivua.</span><br /><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-61396046527067916872024-03-22T08:42:00.017+02:002024-03-22T23:36:53.211+02:00Ángeles Encinar (ed.): Cuentos de este siglo. 30 narradoras españolas contemporáneas, 1996 (Tarinoita tältä vuosisadalta. 30 nykyajan espanjalaista naiskertojaa, osa 2)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDxC5CC3SVBMxAKj9axqSA8KRSZy0n2BZys6T08T2V08QRkYTb0k9M8dj4HpkfYtaqdYscYeJHWrv5rBGbEgaXBFDO_ZMim_1_DOjmvqvsGk5PA2XynPOG2OaJB0b6Y8fRvK620aZdVQpUrAXlcpqw7nBI99IHAYQ6jciUf_Y8wl8Bbj1cghLhkZso/s3727/20230122_150007%20(2).jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3727" data-original-width="2416" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDxC5CC3SVBMxAKj9axqSA8KRSZy0n2BZys6T08T2V08QRkYTb0k9M8dj4HpkfYtaqdYscYeJHWrv5rBGbEgaXBFDO_ZMim_1_DOjmvqvsGk5PA2XynPOG2OaJB0b6Y8fRvK620aZdVQpUrAXlcpqw7nBI99IHAYQ6jciUf_Y8wl8Bbj1cghLhkZso/w129-h200/20230122_150007%20(2).jpg" width="129" /></a></div><p>Tässä kuvaukset tämän espanjalaisiin naiskirjailijoihin keskittyvän kokoelman loppupuoliskon novelleista (alkuosan tarinoista <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/05/angeles-encinar-ed-cuentos-de-este.html" target="_blank">tässä</a>). Kirjassa näkyy Espanjan moni-ilmeisyys: monet kirjan kirjailijoista ovat syntyneet Barcelonassa tai muualla Kataloniassa ja ovat siis usein kirjoittaneet katalaaniksi, eivät espanjaksi, Mallorcalla syntyneen Carme Rieran teokset on samoin käännetty espanjaksi (katalaanista?), ja edellisen bloggauksen Marina Mayoral on galicialainen (Galiciassa puhutaan omaa, portugalia muistuttavaa kieltään galegoa), vaikka hän kirjoittaakin espanjaksi.</p><p>Kirja oli oikein nautittava: lähes jokainen novelli oli mielenkiintoinen, vahva ja hallittu kokonaisuus (vaikka mukana olikin muutama, jota en ymmärtänyt ollenkaan kielellisesti tai muuten). Tämä kertoo kirjoittajien taidosta, koska novellit ovat lyhyitä, useimmat alle kymmensivuisia, ja kiinnostavan tarinan kirjoittaminen näin lyhyessä muodossa on varmasti vaikeaa. Kirja osoittaa sen, että vaikka uudemmissakin novellikokoelmissa (kuten <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/01/cuentos-breves-para-leer-en-la-cama.html" target="_blank">toisessa espanjankielisessä antologiassa</a>) naiskirjailijoita saattaa olla hyvin vähän, tämä ei johdu siitä, että naisten kirjoittamia hyviä novelleja olisi vähän. Se osoittaa myös sen, että tällaisia "naiskokoelmia" tarvitaan.<br /></p><p></p><p><b>* Lourdes Ortiz: El inmortal</b> (Kuolematon). Variaatio Oscar Wilden <i>Dorian Grayn muotokuvasta</i> (joka myös mainitaan tarinassa). Mies on jo pikkupoikana päättänyt olla vanhenematta ja siis myös kuolematta ja on tullut siihen tulokseen, että nämä asiat johtuvat ainoastaan siitä, että niihin uskoo. Novellissa on kiinnostava sivujuonne siitä, miten miehen kanssa seurustelevat naiset kaipaavat muistoja, tunteita ja nostalgiaa, joita ei ajan ulkopuolella elävällä ole. (1943 -, 8 s.)<br /></p><p><b>* Cristina Fernández Cubas: Ausencia</b> (Ausencia (naisen nimi) / Poissaolo). Nainen huomaa yhtäkkiä kahvilassa istuessaan, ettei hänellä ole aavistustakaan siitä, mikä hänen nimensä tai ammattinsa on, missä hän asuu ja onko hänellä perhettä. Vieressään olleen laukun tavaroiden avulla hän alkaa alun paniikin jälkeen selvittää asiaa, mikä johtaa hänet uuteen oivallukseen elämästä. Sinä-muodossa kerrottu tarina. (1945 -, 15 s.)</p><p><b>Montserrat Roig: Madre, no entiendo a los salmones</b> (Äiti, en ymmärrä lohia). Novellin alussa ja lopussa äiti keskustelee lapsensa kanssa lohien nousemisesta kutemaan syntymäjokiinsa ja niiden kuolemisesta siellä. Niiden välissä kerrotaan Norman käynnistä syksyllä pohjoisessa hautausmaalla vanhan tasavaltalaisen kanssa, ja tämän muistoista sodasta. En juurikaan ymmärtänyt tätä novellia. (1946-1991, 6 s.)</p><p><b>Ana María Moix: El color del deseo</b> (Halun väri). Nuorukainen tarkkailee joka iltapäivä viikunapuun alta kotonaan vierailevan naistaiteilijan työtä, tämän valkeita siroja käsiä sekä olemusta tämän kuvatessa kankaalle liilaa bougainvilleaköynnöstä, ja on mustasukkainen ja vihainen talossa vierailevalle miehelle. Myös sinä-muodossa kerrottu 7-sivuinen novelli, joka on kokonaisuudessaan yhtä kappaletta, ja jossa objekti ja subjekti vaihtavat lopussa paikkaa. (1947-2014, 7 s.)</p><p><b>Soledad Puértolas: El jardín de la señora Mussorgsky</b> (Rouva Mussorgskyn puutarha). Amerikkalaiseen lähiöön vierasmaalaisuudestaan huolimatta hyvin kotoutunut rouva Mussorgsky viihtyy kauniin puutarhansa ympäröimänä hyvin, ja kaikki pitävät ystävällisestä vaikkakin vaiteliaasta rouvasta, mutta kukaan ei tiedä hänestä paljonkaan. Puutarha ja sen kukat ovat rouva Mussorgskyn intohimo, ja ne ovatkin lähiössä nähtävyys. Sitten järjestetään kilpailu alueen kauneimmasta puutarhasta, mikä johtaa kriisiin. (1947 -, 13 s.)</p><p><b>* Carme Riera: La dame à la licorne</b> (Nainen ja yksisarvinen). Nainen perii tapaturmaisesti kuolleelta vanhalta bibliofiili-sedältään Jaimelta kummallisia vanhoja kirjoja. Niihin ja niiden kuviin tutustuessaan hän löytää tarinan yksisarvisesta, ja alkaa tapahtua outoja asioita. Novellissa on sen alusta alkaen jonkin verran pahaenteinen tunnelma sedän erikoisen talon ja naisen siinä asuvan niljakkaan, moralisoivan miesserkun takia. Tarinan ranskankielinen nimi viittaa kuuteen kuuluisaan 1500-luvun ranskalaiseen kuvakudokseen ja niihin liittyvään myyttiin yksisarvisesta, jonka voi pyydystää vain neitsyt. (1948 -, 10 s.)</p><p><b>* Rosa Montero: Parece tan dulce</b> (Hän vaikuttaa niin suloiselta). Mies kertoo ihastuttavasta vaimostaan ja suhteestaan tähän. Alussa molemmat rakastivat toisiaan intohimoisesti, mutta nyt vaimo on miehen pahin vihollinen, vielä pahempi kuin muut ihmiset, joista harvoihin mies luottaa. Paria sitovat kuitenkin monet siteet. Novellin teemaksi nousee ehkä ristiriita sen välillä, miltä asiat näyttävät ja miten ne todella ovat. (1951 -, 7 s.)</p><p><b>Mercedes Soriano: Viernes tráfico</b> (Perjantain liikenne). Mies ei tule sovituille treffeille baariin perjantai-iltana, ja nainen kärsii ajatustensa takia. (1953-2002, 7 s.)</p><p><b>* Pilar Pedraza: Las cosas de palacio</b> (Palatsin asiat). Kunnanhallitus ja sen naispormestari ovat päättäneet järjestää kunnianosoituksen hiljattain kuolleelle nuorelle miesrunoilijalle. Suunnitellun sovinnaisen runon asemesta tilaisuudessa kuullaankin aivan toinen runo. (1951 -, 9 s.)</p><p><b>* Pilar Cibreiro: Días de lluvia</b> (Sadepäiviä). Muistoja pitkään jatkuneista sadepäivistä, naisista ja nuorista tytöistä kertovista vahvoista tarinoista, tutkimusretkistä ullakolla sekä Kuubassa onnettomasti rakastuneesta naapurin miehestä. Pidin novellin kerrontatyylistä, mutta se vaikutti osalta pidemmästä kokonaisuudesta. (1952 -, 3 s.)</p><p><b>Paloma Díaz Mas: La fiesta pasa</b> (Juhlakulkue menee ohi). Nainen seuraa ikkunasta väkijoukkoa ja juhlaa sekä pelkää tai tuntee eroavansa ruumiistaan. Novelli oli monimutkaisesti kirjoitettua tajunnanvirtaa ja minun oli hyvin vaikea ymmärtää sitä; se on omistettu <i>kaikille skitsoideille ihmisille</i>. (1954 -, 3 s.)</p><p><b>* Laura Freixas: El asesino en la muñeca</b> (Tappaja ranteessa). Nainen puhuu "herra johtajalle" sinä-muodossa ja hallitsee keskustelua täysin; hän ei kuuntele toista ollenkaan vaan on keskittynyt kokonaan omiin tunteisiinsa ja ajatuksiinsa, ainakin ennen loppua. Hän on "naimisissa tappionsa kanssa" ja ajattelee koko ajan kuoleman väistämättömyyttä, omaa ja muiden ("tappaja ranteessa" on aika). <i>Miksi katsotte minua niin kuin eläisin, niin kuin olisin elossa, niin kuin ihminen katsoo toista ihmistä? ... Jättäkää minut rauhaan, ettekö näe että itken...? Miksi kätenne lähestyy minua? Varokaa! Tartun siihen haaksirikkoisen raivokkuudella, ripustaudun kaulaanne ja hukutan teidät, taskuni ovat täynnä kiviä. ... Miten on mahdollista elää? Miten se on mahdollista?</i> Pidin tästä novellista paljon. (1958 -, 5 s.)</p><p><b>* Mercedes Abad: Una bonita combinación</b> (Erinomainen yhdistelmä). Lontoossa asuvat Louise ja Albert Cromdale ovat ihanneaviopari, jonka onni tuntuu vain kasvavan vuosien kuluessa. Heidän sekä hyvät että huonot puolensa sopivat mainiosti yhteen. Kauhuväritteinen novelli paljastaa, millä keinoin tämä onni on saavutettu. (1961 -, 4 s. Abadilta on suomennettu kirja <i>Veri</i>.)</p><p><b>Beatriz Pottecher: Vete como se va mi cuerpo</b>. Tajunnanvirtamainen, todella vaikea novelli, josta en tajunnut mitään muuta kuin että siinä on poika (nuori? aikuinen?), joka on inhonnut äitiään ehkä syntymästään lähtien ja jolla on oletettavasti ongelmia kehonsa kanssa. (1961 -, 4 s.)</p><p><b>* Belén Gopegui: En desierta playa</b> (Autiolla rannalla). Nuori mies, joka on joutunut keskeyttämään opintonsa ja tekemään päivisin tylsää työtä ja on katkera rahattomuudestaan, käy kahtena päivänä viikossa kirjastossa lukemassa vakoojaromaaneja ja dekkareita, koska nauttii niistä. Joku aluksi tuntematon ihminen on kuitenkin alkanut alleviivata kirjan keskivaiheilla syyllisen nimen, mikä raivostuttaa nuorukaista, ja sinä-muodossa kirjoitettu novelli on eräänlainen pitkä kirje tälle miehelle. Novellin lopussa nuorukainen alkaa harkita muunkinlaisten kirjojen lukemista. (1963 -, 10 s. Gopeguilta on suomennettu kirja <i>Aukko kartalla</i>.)</p><p>Kannen kuva on selvästikin yksityiskohta jostakin maalauksesta, ja vaikka pidin kuvaa ensinäkemältä aika tylsänä, naisen suora katse ja hymy ovat muuttuneet koko ajan kiehtovammiksi. En löytänyt kirjasta maalauksen tekijää tai nimeä, mutta ehkä se on jostakin espanjalaisille yhtä tutusta taideteoksesta kuin mitä meille suomalaisille ovat esimerkiksi jotkin Hugo Simbergin, Helene Schjerfbeckin tai Akseli Gallen-Kallelan maalaukset.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 28. Kirjailija on Välimeren maasta.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Ángeles
Encinar (ed.): Cuentos de este siglo. 30 narradoras españolas
contemporáneas, 1996 (Tarinoita tältä vuosisadalta. 30 nykyajan
espanjalaista naiskertojaa). Femenino Lumen. En löytänyt kannen
maalauksen tekijän nimeä. 320 sivua sekä 29 sivun bibliografia.<br /><br /></span></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-30567630080651332602024-03-20T10:31:00.002+02:002024-03-22T09:31:03.437+02:00Erich Kästner: Lisen ja Lotten salaisuus (Das doppelte Lottchen, 1949)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEht64kp1fqeLPyTQ-w_9ECq0jwgnD9S6hZTAGVzoxp-qKmA5UJJfI8amlFWaRePC4sbwcpxdFD_HFjMGPO-gOtM_xAUb_OtYWSu0Fs0Mrmj1dIhCfDeDejuaatISBlbq9iIjQ9bxHey_gUDvdyEEyTrGvVXRpebZLSB2rfWOV_yFEjiHrhJNAx9szsOz8s/s3471/20240207_095017.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3471" data-original-width="2278" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEht64kp1fqeLPyTQ-w_9ECq0jwgnD9S6hZTAGVzoxp-qKmA5UJJfI8amlFWaRePC4sbwcpxdFD_HFjMGPO-gOtM_xAUb_OtYWSu0Fs0Mrmj1dIhCfDeDejuaatISBlbq9iIjQ9bxHey_gUDvdyEEyTrGvVXRpebZLSB2rfWOV_yFEjiHrhJNAx9szsOz8s/s320/20240207_095017.jpg" width="210" /></a></div>Lasten kesäleirillä tapaa sattumalta kaksi aivan samannäköistä mutta eriluonteista yhdeksänvuotista tyttöä, Lise ja Lotte, jotka alkuhankaluuksien jälkeen ystävystyvät. He asuvat eri kaupungeissa kaukana toisistaan, toinen säveltäjäisän ja toinen työssäkäyvän äidin kanssa. Kun he huomaavat myös syntyneensä samana päivänä, he tekevät tästä omat päätelmänsä ja päättävät yrittää saada asiat kuntoon esiintymällä koteihinsa palattuaan toisinaan, mikä aiheuttaa kaikenlaisia kommelluksia ja johtaa lopulta ratkaisuun.<p></p><p>Kirja on viihdyttävästi ja hauskasti kirjoitettu ja lähes kaikki sen henkilöt ovat sympaattisia mutteivät liian enkelimäisiä, vaan persoonallisia. Mukana on myös ulkonäöltään kaunis pahis, joka vaanii tässä asiassa kovin avuttoman tuntuista isää, mikä mutkistaa juonta ja tuo siihen jännitettä. Kirja käsittelee vanhempien avioeroa, muttei kuitenkaan saarnaavasti, tuomitsevasti tai yksioikoisesti. Aikuisten tekemät ratkaisut pohdituttavat varsinkin kirjan alussa, mutta koska tällainen lastenkirja on kuitenkin yleisilmeeltään kepeä, se oli helppoa ja mukavaa luettavaa, kuten edellinenkin lukemani <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2020/04/erich-kastner-varastettu-koru-eli.html" target="_blank">Erich Kästnerin kirja</a>. </p><p>Saksankielisissä maissa tämä on klassikko, ja siitä on <a href="https://de.wikipedia.org/wiki/Das_doppelte_Lottchen" target="_blank">Wikipedian</a> mukaan tehty yhteensä 15(!) elokuvaa, saksankielisten lisäksi myös amerikkalaisia (nimellä Ansa vanhemmille / The Parent Trap on tehty useampiakin elokuvia) ja japanilaisia sekä puolalainen ja ruotsalainen elokuva. Siitä näkyy tehdyn Saksassa myös musikaaliversio teatteriin.<br /></p><p>Muita kirjoituksia: <a href="https://luminenomena.blogspot.com/2012/04/erich-kastner-lisen-ja-lotten-salaisuus.html" target="_blank">Lumiomena</a>, <a href="http://sininenlinna.blogspot.com/2016/09/lisen-ja-lotten-salaisuus.html" target="_blank">Sinisen linnan kirjasto</a> ja <a href="https://hdcanis.blogspot.com/2017/02/erich-kastner-lisen-ja-lotten-salaisuus.html" target="_blank">Hyönteisdokumentti</a>.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 1. Kirjan nimessä on erisnimi, 10. Kymmenes kirja, jonka luet tänä vuonna (eli kymmenes kirja, josta bloggaan tänä vuonna), 21. Kirjasta on tehty tv-sarja (der Palast, jossa jo aikuisia kaksosia erottaa Itä- ja Länsi-Saksan välinen raja) tai 29. Kirjassa valehdellaan.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 22.3.24 (lisätty Helmet-haasteen kymmenes kohta). <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Erich Kästner: Lisen ja Lotten salaisuus, 1965 (Das doppelte Lottchen, 1949). WSOY. Piirrokset: Walter Trier. Suomennos: Kyllikki Nohrström. Kansi: Alf Danning. 143 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-57927766560556053832024-03-03T10:31:00.008+02:002024-03-03T18:42:02.374+02:00Sadan vuoden lukuhaasteen koonti<p>Kirjaimia-blogin Laura aloitti vuosi sitten mainion <a href="https://kataroomankirjaimia.blogspot.com/2024/03/sadan-vuoden-lukuhaaste-koontipostaus.html" target="_blank">haasteen</a>, jonka ideana oli lukea kirjoja jokaiselta vuosikymmeneltä 1920-luvulta 2020-luvulle ja mahdollisena bonuksena vielä kahdelta 1900-luvun alkuvuosikymmeneltä. Tämä haaste sopi minulle hienosti, koska luen muutenkin paljon vanhoja kirjoja - tämän näkee sivupalkista, jossa on lista eri vuosikymmenille sijoittuvista teoksista blogissani, ja jonka mukaan olen lukenut jotain jokaiselta vuosikymmeneltä 1840-luvulle asti. Sainkin haastekohdat lähes kokonaan täytettyä normaalilukemisilla; vain 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kirja piti varta vasten etsiä luettavaksi. Tyypillistä blogilleni on, että 2020-luvulta luin vain yhden kirjan (2010-luvulta taas yhdeksän). Melkein kaikilta muilta vuosikymmeniltä tuli taas luettua ainakin kolme.<br /></p><p> </p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiC5s83b9LP9CUjDeS2mdIiGdDGQhJHpAtuSAK0UtVHwO3atGfU3LBrfcS8vZ0C4-U8LjPjTqIQQ7KuA2kqz-0PFG0Uvu0U1LGet5YggKlqVKRosKbikD_cm1BGv4A7b57QbXik7fMyUjxDO9xGijkY83ntuTsVg-kd7KBtUPEdPz0hXeZu-tZp4Q6M/s640/100Banneri2Atext1CCABDATE.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="446" data-original-width="640" height="223" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiC5s83b9LP9CUjDeS2mdIiGdDGQhJHpAtuSAK0UtVHwO3atGfU3LBrfcS8vZ0C4-U8LjPjTqIQQ7KuA2kqz-0PFG0Uvu0U1LGet5YggKlqVKRosKbikD_cm1BGv4A7b57QbXik7fMyUjxDO9xGijkY83ntuTsVg-kd7KBtUPEdPz0hXeZu-tZp4Q6M/s320/100Banneri2Atext1CCABDATE.jpg" width="320" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kaunis kuva on <a href="https://mainoskatko.blogspot.com/" target="_blank">Elegian</a> tekemä.<br /></td></tr></tbody></table> <p></p><p>Tässä listaus kirjoista. Laitan jokaiselta vuosikymmeneltä yhden kirjan, josta olen pitänyt (ainakin jos olen lukenut tältä ajalta enemmän kuin yhden kirjan) - useimmat vuoden aikana lukemani kirjat ovat kyllä olleet hyviä - sekä kyseiseltä vuosikymmeneltä luettujen kirjojen määrän.</p><p>2020 (1)</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/03/minna-lindgren-aina-on-toivoa-2020.html" target="_blank">Minna Lindgren: Aina on toivoa</a></p><p>2010 (9)</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/08/ville-eloranta-125-myyttia-suomen.html" target="_blank">Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä</a></p><p>2000 (5)</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2024/02/spencer-quinn-karvat-pystyssa.html" target="_blank">Spencer Quinn: Karvat pystyssä. Nuuskijatutkimuksia</a></p>
<p>1990 (4)<br />
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/09/chiara-lombardini-riipinen-ja-olli.html" target="_blank">Chiara Lombardini-Riipinen ja Olli Riipinen: Aikidoa luonnon kanssa. Johdatus permakulttuuriin</a></p>
<p> </p><p>1980 (6)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/search/label/Sonia%20Eriksson" target="_blank">Sonia Eriksson ja Hans-Georg Wallentinus: Luonto talvella</a></p><p>1970 (3)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/04/hannu-makela-herra-huu-1974.html" target="_blank">Hannu Mäkelä: Herra Huu</a></p><p>1960 (4)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/09/hilja-valtonen-pippuria-1965.html" target="_blank">Hilja Valtonen: Pippuria</a></p><p>1950 (4)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/06/kyllikki-hame-paiva-kertomus.html" target="_blank">Kyllikki Häme: Päivä. Kertomus rakkaudesta</a></p><p>1940 (7)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/04/eric-linklater-kuussa-tuulee-1980-wind.html" target="_blank">Eric Linklater: Kuussa tuulee</a></p><p>1930 (2)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/12/norman-angell-great-illusion-now-1938.html" target="_blank">Norman Angell: The Great Illusion – Now</a> (osin)</p><p>1920 (3)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/search/label/Runar%20Schildt" target="_blank">Runar Schildt: Suuri haave (Den stora rollen)</a></p><p>1910 (1)</p><p>
</p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/06/susan-glaspell-her-america-jury-of-her.html" target="_blank">Susan Glaspell: Her America. ”A Jury of Her Peers” and Other Stories</a> (kirja on uusi, mutta useimmat siinä olevat novellit on alkujaan julkaistu 1910-luvulla)</p><p>1900 (1)</p><p>
</p><p>Wihtori Peltonen: Kynäilijä. Opas kirjoitusten sepittämisessä (bloggaus tulee joskus myöhemmin)<br /></p>
<p><br /></p>
<p> </p>
<p> </p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-58075183774979357082024-02-25T10:45:00.008+02:002024-03-02T21:25:29.804+02:00Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila (toim.): Argumentti ja kritiikki. Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot (1998)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguavm-tt2UV8pZxb1ufC6c_7mNeEgc4V-MdiKMGHefuKmQy2A0p0lID6fCSJeG5F7K3sHsGqw1Zh8NOK38fl6NNegftYafIe13s3fRU73Yl5awVj3HovzZI-fmjRutA466qvz0BLpiAUsA3eBakm1QDAv9GnC1Z_GLrQm_GKjbMdIO3oxICr_PxLRmS0M/s3907/20240207_094944.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3907" data-original-width="2684" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguavm-tt2UV8pZxb1ufC6c_7mNeEgc4V-MdiKMGHefuKmQy2A0p0lID6fCSJeG5F7K3sHsGqw1Zh8NOK38fl6NNegftYafIe13s3fRU73Yl5awVj3HovzZI-fmjRutA466qvz0BLpiAUsA3eBakm1QDAv9GnC1Z_GLrQm_GKjbMdIO3oxICr_PxLRmS0M/w138-h200/20240207_094944.jpg" width="138" /></a></div>Tämä kurssikirja on takakannen mukaan <i>ensimmäinen suomalainen argumentaation, väittelyn ja retoriikan oppikirja</i>. Se opastaa tieteen tekoon mm. opettamalla näkemään, miten pyritään vaikuttamaan sekä opastamalla huomaamaan argumenttien taustalla olevat taustaoletukset (tosi mielenkiintoista) ja virheellisen päättelyn. Takakannen mukaan sitä voi käyttää myös liike-elämässä, politiikassa ja muilla yhteiskunnallisen vaikuttamisen aloilla kehittämään neuvottelu- ja keskusteluvalmiuksia.<p></p><p>Kirja on aihepiiriinsä nähden oikein helposti lähestyttävä ja ymmärrettävästi kirjoitettu. Se lähtee liikkeelle arkiajattelusta ja etenee siitä vaikeampiin asioihin, muttei kuitenkaan nouse sellaisiin abstrakteihin sfääreihin, että tuntuisi menettävän yhteyden todellisuuteen. (Janne Hiipakan muodollisen päättelyn teoriaa koskeva luku tosin oli aika teoreettinen, mutta se oli ainoa tällainen luku.) Kirjassa on paljon 1990-luvun elämään liittyviä esimerkkejä ja lainauksia esimerkiksi lehtiteksteistä. Kirjan toimittaja Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila on kirjoittanut lähes kaikki kirjan luvut joko yksin tai yhdessä muiden kanssa, ja pidin paljon hänen selkeästä ja ajatuksia herättävästä kirjoitustyylistään. Myös Petri Ylikosken kirjoittama luku <i>Kuinka argumentti voi epäonnistua?</i> oli oikein mielenkiintoinen.</p><p>Kirja oli mielestäni rauhoittavaa luettavaa. Oli mukava pohtia sitä, miten ajattelee ja millä perusteella muodostaa mielipiteensä. Kirjan asenne on myös rakentava: se ei pyri vastakkainasetteluihin tai kannusta varta vasten etsimään virheitä toisten puheista tai kirjoituksista, vaan se pyrkii saamaan selville, miten voi muodostaa todellisen ja paikkansapitävän käsityksen asioista ja päästä näin lähemmäksi totuutta. Se antaa myös sellaisen mallin toisten ihmisten kanssa kommunikointiin, jossa molemmat osapuolet ottavat toisensa näkemykset huomioon ja kuuntelevat toisiaan aidosti (Peter Sengen vuoropuhelun säännöt ja looginen rakenne, s. 221-225). Kirjassa annetaan myös ohjeita tutkielman tekoon sekä sen opponointiin. Jokaisessa luvussa on aiheeseen liittyviä tehtäviä ja moneen niistä annetaan myös mallivastaus.<br /></p><p>Kirjan kansikuva on hauska ja oivaltava, kun sitä tarkastelee lähemmin (mutten löytänyt kirjasta kansikuvan tekijän nimeä!). Toisaalta kuvan voi ajatella tarkoittavan, että rönsyilevän, kielikuvia vilisevän puheen taustalta saattaa kuitenkin paljastua johdonmukainen rakenne, toisaalta kansikuva saa miettimään, miten kaksi näin eri tavalla puhuvaa ihmistä ymmärtäisivät toisiaan.</p><p>Samaa aihepiiriä käsittelee Maija-Liisa Kakkuri-Knuuttilan ja Kaisa Heinlahden myöhempi (2006) kirja <i><a href="https://www.gaudeamus.fi/teos/mita-on-tutkimus/" target="_blank">Mitä on tutkimus?</a></i><br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 15. Kirja, jolla on vähintään kolme tekijää, 20. Kirjan on julkaissut pieni kustantamo tai 42. Kirjan nimessä on alaotsikko.</span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 2.3.24 (pieni korjaus).<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila (toim.): Argumentti ja kritiikki. Lukemisen, keskustelun ja vakuuttamisen taidot, 1999 (1998). Kirjoittajat: Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila, Janne Hiipakka, Petri Ylikoski, Ilpo Halonen, Visa Heinonen ja Jaana Hallamaa. Gaudeamus. Ei kannen tekijän nimeä. 403 tekstisivua, harjoitusten ratkaisut (43 sivua) sekä hakemisto (7 sivua).<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-70903463788828539502024-02-21T23:57:00.001+02:002024-02-21T23:57:45.269+02:00Spencer Quinn: Karvat pystyssä. Nuuskijatutkimuksia (Dog On It. A Chet and Bernie Mystery, 2008)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMU058OzT7vuRUUAb5qGLPGjI7MGU1rmF1y_V5Tvb7PEoMqrvfGjKizMfOq80DHKUaMtt8B6JVxGKk5IhAmO-OPP-Q7TzFM2naeIRs-uqQ9Q6FvCnhH7VLo4xzPV3Fv-UYXwhab2ek-QfBA1D8_sfKm25MqkWdK3gIfaI2jsShlskV2DGVlgBoN9Yu4lk/s3650/20240206_150250.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3650" data-original-width="2349" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiMU058OzT7vuRUUAb5qGLPGjI7MGU1rmF1y_V5Tvb7PEoMqrvfGjKizMfOq80DHKUaMtt8B6JVxGKk5IhAmO-OPP-Q7TzFM2naeIRs-uqQ9Q6FvCnhH7VLo4xzPV3Fv-UYXwhab2ek-QfBA1D8_sfKm25MqkWdK3gIfaI2jsShlskV2DGVlgBoN9Yu4lk/w129-h200/20240206_150250.jpg" width="129" /></a></div>Löysin kirjaston poistomyynnistä tällaisen hauskan koiradekkarin, joka on kirjoitettu poliisikoirakoulun reputtaneen persoonallisen koirasankarin Chetin näkökulmasta. Chet asuu entisen poliisin ja nykyisen yksityisetsivä Bernie Littlen kanssa ja on koirien tapaan tälle vankkumattoman lojaali ystävä ja työpari. Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun eronnut Cynthia Chambliss pyytää Bernietä etsimään kadonneen tyttärensä Madisonin, ja vaikka tytär löytyykin pian, hän katoaa pian uudestaan, ja Bernien ja Chetin tutkimukset pöyhivät esiin epäilyttäviä venäläisiä. Myöhemmin myös Chet joutuu roistojen vangitsemaksi ja joutuu karattuaan sellaiseen hengenvaaraan, joka ei ketään ihmistä uhkaisi.<br /><p></p><p>Kirja on kirjoitettu kovaksikeitetyn dekkarin tapaan, vaikkei se onneksi olekaan järin väkivaltainen. Ainutlaatuisen ja mainion siitä tekee se, että se on niin onnistuneesti kirjoitettu koiran näkökulmasta. Chetille ovat tärkeitä hajut, rapsutukset ja loikat, se on loppumattoman optimistinen, innostuu helposti ja yrittää vilpittömästi auttaa isäntäänsä, mutta sen keskittymiskyky on varsin rajallinen ja sen mielenkiinnon vievät helposti toisaalle esimerkiksi kanit tai erilaiset ruoat. Se on viisas, höpsö, suloinen, uskollinen ja hauska, kuten omakin koirani oli.</p><p>Ottaen huomioon, että Chet tulkitsee ja kuvaa kaiken omasta näkökulmastaan, Quinn pystyy hienosti kuljettamaan myös kirjan dekkarijuonta ja antamaan varsin elävän kuvan kirjan ihmisistä. Eronnut Bernie on jäyhän sympaattinen, elämän kolhima ihmissankari. Hänen vähittäistä rakastumistaan toimittaja Suzyyn kuvataan vähäeleisesti, mutta se ei silti jää huomaamatta. Kirjassa on myös ympäristönsuojeluaspekti - Bernie motkottaa jatkuvasti siitä, miten yhä enemmän ihmisiä on muuttanut ja muuttaa hänen rakastamalleen aavikolle ja miten nämä ihmiset tuhlaavat sumeilematta vettä, niin että pohjavesivarasto on lähes lopussa ja joet kuivuneet (esim. s. 203-204).</p><p>Kiva kirja. Muita eläinten näkökulmasta kirjoitettuja dekkareita ovat Leonie Swannin "lammasdekkarit" <i>Murha laitumella</i> ja <i>Ihmissutta ken pelkäisi</i>, jotka ovat myös hauskoja, vaikkakin päähenkilöeläintensä lajin takia tyyliltään varsin erilaisia kuin tämä kirja.</p><p>Muualla: <a href="https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/karvat-pystyssa/" target="_blank">Kirjavinkit</a> ja <a href="http://katinkankirjasto.blogspot.com/2011/08/spencer-quinn-karvat-pystyssa.html" target="_blank">Katinkan kirjasto</a>.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 7. Kirjassa rakastutaan. <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Spencer Quinn: Karvat pystyssä. Nuuskijatutkimuksia, 2011 (Dog On It. A Chet and Bernie Mystery, 2008). WSOY. Suomennos: Aila Herronen. 360 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-31707648497984560722024-02-17T11:45:00.031+02:002024-02-18T11:54:45.214+02:00Rachel L. Carson: Meren ihmeet (The Sea Around Us, 1951)<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0uFcERZv69kxdnai7u_QAOkkMDrF9wZ0-kX7ViE3g_sl2PHuABpw62jQe2QpAlGw2nRebVNtcpVLsofb81GZtdiMjJ2TDkavHmMrVCAD5a0RurABIPPecYHZuDON3_ZZFesZ1tSkU_CyA0FnXP6SlSXREWsvxASr-7hj6II112d5dcgKBy_Bsa9uSkNc/s3772/20240211_112010%20%E2%80%93%20kopio.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3772" data-original-width="3068" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj0uFcERZv69kxdnai7u_QAOkkMDrF9wZ0-kX7ViE3g_sl2PHuABpw62jQe2QpAlGw2nRebVNtcpVLsofb81GZtdiMjJ2TDkavHmMrVCAD5a0RurABIPPecYHZuDON3_ZZFesZ1tSkU_CyA0FnXP6SlSXREWsvxASr-7hj6II112d5dcgKBy_Bsa9uSkNc/w163-h200/20240211_112010%20%E2%80%93%20kopio.jpg" width="163" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kannet ovat tylsät,<br />mutta selkämys kaunis.<br />Kirjassa ei kyllä sanota<br />mitään merihevosista.<br /></td></tr></tbody></table><p>Biologi Rachel Carsonin nimi oli minulle tuttu ympäristöliikkeen klassikosta ja jopa sen aloittajasta <i>Äänetön kevät</i>, joka sai ihmiset tiedostamaan DDT:n ja muiden hyönteismyrkkyjen vaarat eläimille ja ihmisille, mutta jota ei ole tullut luettua siitä huolimatta että se on omassa hyllyssä äidiltä perittynä. Carson on kuitenkin kirjoittanut monia muitakin kirjoja, kuten tämän maapallon meriä systeeminä käsittelevän hienon teoksen.</p><p>Yleensä meristä puhuttaessa ajattelee niiden eläimistöä, mutta tässä kirjassa merten eläimiä ei mainita juuri ollenkaan. Sen sijaan kirjassa kerrotaan mm. merten synnystä, syvämerestä, merten pohjan pinnanmuodostuksesta, ravinteiden kierrosta merissä, merivirroista, meristä lämmönsäätäjinä, merten mineraaleista, saarten synnystä, vuorovedestä, merten aalloista pinnalla ja pinnan alla sekä myrskyistä. Carson on todella hyvä kirjoittaja, ja hän esittää nämä asiat kiehtovasti ja jännittävästi, myös tällaisen lukijan mielestä joka ei ole yleensä kiinnostunut maantieteestä. Parhaiden tietokirjojen tapaan se avasi minulle suureksi osaksi aivan tuntemattoman maailman ymmärrettävällä tavalla. Tuntui myös hyvältä lukea tällaista kirjaa, joka antaa kokonaiskuvan aiheestaan ja josta saa käsityksen siitä, miten asiat liittyvät toisiinsa ja vaikuttavat toisiinsa. Tällaista lähestymistapaa kaipaisi myös nykyisiin (lasten) tietokirjoihin, joissa tieto on minusta usein sirpaleista ja pinnallista.</p><p>Näin suurta tietomäärää ei yksi ihminen pysty tietenkään täysin hallitsemaan, ja Carson kertookin saaneensa monelta tutkijalta apua kirjan kirjoittamiseen. Hän myös sanoo suoraan, milloin asiasta ei vielä tiedetä kovin paljon. Vaikka kirja varmasti edustaa aikansa parasta tieteellistä tietoa Yhdysvalloissa, siinä on silti joitakin selvästi vanhentuneita kohtia - Carson esimerkiksi ällistyttävästi kirjoittaa, että mantereet ovat varmasti koko maapallon historian ajan olleet samassa paikassa, ja maapallon likimääräiseksi iäksi hän sanoo "yli kaksi miljardia vuotta" (s. 11), kun nykyään ikänä pidetään noin 4,5 miljardia vuotta. Ainakaan maapallon muinaisuudesta kertoviin lukuihin ei siis kannata luottaa, mutta monet kirjan tiedoista tuntuivat nykyäänkin paikkansapitäviltä (en ole kyllä mikään asiantuntija), koska ne perustuvat tietoihin ja lukuihin, jotka oli silloisilla laitteilla pystytty varmastikin melkoisen luotettavasti mittaamaan. Tulkinnat näistä tiedoista ovat tietysti saattaneet muuttua, ja mitään kirjan tietoa ei tietenkään kannata automaattisesti pitää nykytiedon mukaisena.<br /></p><p>Tässä maistiaisia kirjasta. Pitkämatkaiset muuttolinnut saattavat höyhenissään levittää valtamerten saarille kasveja, mahdollisesti jopa joitakin hyönteisiä ja pieniä maakotiloita. <i>Erään linnun höyhenistä irroittamastaan savikokkareesta Darwin kasvatti 82 erilaista kasvia, jotka kuuluivat viiteen eri heimoon</i> (s. 112-113). Aaltoja ei ole vain meren pinnalla, vaan niitä on myös näkymättömissä valtameren pinnan alla. <i>Ne etenevät salaperäisiä teitään kaukana meren salatuissa syvyyksissä mahtavasti vyöryen ja pysähtymättä koskaan. ... Liikkuvat vesimassat ovat käsittämättömän suuria, eräät "aallot" ovat jopa sadan metrin korkuisia (160).</i></p><p>Tässä 70 vuotta vanhassa kirjassa puhutaan yllättäen nykyilmiöstä: <i>Nyt omana aikakautenamme meillä on tilaisuus todeta hämmästyttävä ilmaston muutos. ... Maapallon jäätynyt napakalotti on selvästi ilmastoltaan lämpenemässä. ... Itämeren talvisen jääpeitteen laajuus on viimeisen sadan vuoden aikana selvästi supistunut. ... Eläinmaailmassakin näkee merkkejä Pohjoisen jäämeren lämpenemisestä.</i> Carson antaa monia esimerkkejä tästä ilmaston lämpenemisestä (220-225), muttei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä pidä ihmisen toimintaa lämpenemisen<i> </i>syynä.</p><p>Kuu etääntyy hiljalleen maapallosta koko ajan kauemmas<i>.</i> Tämä johtuu sen
aiheuttamien vuorovesien kitkasta, joka myös jarruttaa maapallon
kiertoliikettä akselinsa ympäri - vuorokausi on joskus ollut vain neljän tunnin pituinen. Kun kuu oli kaksi kertaa
lähempänä maata kuin nykyään, <i>vuoroveden korkeusero saattoi eräillä rannikoilla olla satoja metrejä</i>
(190-191), mikä tietysti teki mahdottomaksi elämän noilla valtavien vesimassojen huuhtomilla alueilla. Vuoroveden korkeus muuten vaihtelee nykyään hyvin paljon eri paikoissa eri
puolilla maapalloa, ja ainakaan kirjan kirjoitusaikaan ei tiedetty
tarkkaan miksi.</p><p>Walesin rannikoilta Etelä-Portugaliin elää pieni vihreä mato, <i><a href="https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&sca_esv=e1cf12f9f09085f6&sxsrf=ACQVn0-EoW03nXSMLANpaJFrmJQ07WvdNQ:1707236892677&q=symsagittifera+roscoffensis&tbm=isch&source=lnms&sa=X&ved=2ahUKEwjA9KOEkZeEAxWCPxAIHbR5AckQ0pQJegQIDBAB&biw=1366&bih=615&dpr=1" target="_blank">Symsagittifera</a> <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Symsagittifera_roscoffensis" target="_blank">roscoffensis</a></i>, joka elää ällistyttävästi symbioosissa erään sisällään olevan viherlevän kanssa ja saa kaiken ravintonsa levän yhteyttämistuotteista niin että sen oma ruoansulatuselimistö on surkastunut. Sen elämää rytmittää vuorovesi: luoteen aikana mato nousee esiin kosteasta hiekasta ja paistattelee päivää auringossa, niin että levät voivat valmistaa ravintoa. Vuoksen noustessa madot kaivautuvat uudestaan hiekkaan, jotteivät ne huuhtoutuisi mereen. Ja vaikkei niillä ole aivoja eikä varsinaista muistia, akvaariossakin ne noudattavat tätä vuorokausirytmiä ja tulevat 24 tunnin aikana kaksi kertaa esiin hiekasta ja kaksi kertaa vetäytyvät sinne uudestaan. (199-200)<br /></p><p>Eli vaikka kirjan tiedot ovat osaksi tietysti vanhentuneet, se oli oikein mielenkiintoista luettavaa ja kertoi jännittävästi asioista, joista en tiennyt (paljon) mitään tai joita en ollut aiemmin pitänyt kiinnostavina. Lukunautintoa lisäsi myös hyvä ja sujuva käännös (jossa tosin oli joitakin vanhahtavia piirteitä, kuten termi <i>vuorilaji</i>, jonka asemasta nykyään puhutaan <i>kivilajista</i>). Kirjasta on otettu vuonna 2021 englanninkielinen <a href="https://www.adlibris.com/fi/kirja/the-sea-around-us-9781786899200" target="_blank">uusintapainos</a> (<i>one of the most influential books ever written about the natural world</i>), samoin toisista Carsonin "meritrilogian" kirjoista <i>Under the Sea-Wind</i> ja <i>The Edge of the Sea</i>. Kirja saa arvostamaan merien mahtavuutta ja voimaa ja ymmärtämään paremmin niiden merkityksen ihmisille, ja sitä voi minusta hyvin suositella nykylukijallekin. Taisin jo mainita, että Carson kirjoittaa hyvin?<br /></p><p>Myös blogissa <a href="https://manta2020.blogspot.com/2020/05/meren-perinto.html" target="_blank">Manta pallon ympäri</a> kirjoitetaan tästä kirjasta: <i>Miten joku voikin kirjoittaa tieteellistä tekstiä noin kauniisti!</i> Kino Regina kertoo Carsonin kirjan pohjalta tehdystä melko kummallisen kuuloisesta <a href="https://kinoregina.fi/elokuva/189480/" target="_blank">dokumenttielokuvasta</a> (1953). Carsonin klassikko <i>Äänetön kevät</i> taas teki vaikutuksen <a href="https://kataroomankirjaimia.blogspot.com/2023/11/rachel-carson-aaneton-kevat.html" target="_blank">Lauraan</a>.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haastekohtia löytyy vaikka kuinka: 3. Booker- tai Pulitzer-palkinnon voittanut kirjailija: <a href="https://ppimhs.org/newspost/rachel-carson-a-trailblazing-environmentalist-from-pennsylvania/" target="_blank">Carson sai Pulitzer-palkinnon</a> vuonna 1952 nimenomaan tästä kirjasta <i>The Sea Around Us</i>. </span><span style="font-size: x-small;">19. Suomi mainittu (yhdessä tai kahdessa kirjan kohdassa tosiaan mainitaan myös Suomi). </span><span style="font-size: x-small;">35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa. 43. Kirjalla ei ole päähenkilöä. 44. Tietokirja, jonka on kirjoittanut nainen.</span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 18.2.24.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Rachel L. Carson: Meren ihmeet, 1954, 2. painos (The Sea Around Us, 1951). Tammi. Suomentajat: Hilkka ja Jussi Koskiluoma. 261 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-42320415620561292642024-02-14T20:34:00.007+02:002024-02-14T20:56:02.573+02:00Harald Kratschmer: Kotikomposti (2000)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiJWdxzXrTX9e4IYm6zNv3DKCFPokhbd-9wiOzxChUALvR-2t-HMWlM7HlWL4XrRLaIwOVlsPG436sGZ3ESCDZFfjlzgoBW3LjrqzHiP6SkbstUNz4T6IRrfKM1Iecgjh5aIpURFDrT_BalKiBIWBEqwAeBbaC1wOoslxVmaDIi48Q9Ug8hVueNq-V9e4I/s3519/20240206_134728.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3519" data-original-width="2840" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiJWdxzXrTX9e4IYm6zNv3DKCFPokhbd-9wiOzxChUALvR-2t-HMWlM7HlWL4XrRLaIwOVlsPG436sGZ3ESCDZFfjlzgoBW3LjrqzHiP6SkbstUNz4T6IRrfKM1Iecgjh5aIpURFDrT_BalKiBIWBEqwAeBbaC1wOoslxVmaDIi48Q9Ug8hVueNq-V9e4I/w161-h200/20240206_134728.jpg" width="161" /></a></div>Kompostointi on minulle itsestään selvää, koska se on mainio tapa kierrättää ravinteita ja saada maanparannusainetta puutarhaan ja koska myös lapsuudenkodissani kompostoitiin. Kokonainen kirja kompostoinnista kuulostaa kuitenkin liialliselta, eikä asia olekaan näin: vain noin kolmannes tästä kirjasta käsittelee kompostin rakentamista, hoitoa, käyttöä ja erilaisia kompostointitapoja.<p></p><p>Kompostoinnin lisäksi kirjassa käsitellään myös kateviljelyä, kasvien ravinteiden tarvetta, viherlannoitusta, maaperää sekä vuoroviljelyä, mikä teki siitä minulle oikein mielenkiintoisen, koska varsinkin viherlannoitus oli minulle aika uusi asia enkä ole itse koskaan kokeillut sitä puutarhassa. Kateviljelystä tiesin ennestäänkin jotain, mutta tästä kirjasta sai paljon lisätietoa asiasta ja lisäksi innostusta - tämä on sellainen puutarhakirja, että se saa sormet syyhyämään ja toivomaan, että voisi työntää ne multaan ja kokeilla kirjan ehdotuksia. Kratschmer tosin olettaa lukijan olevan innokas vihannestarhuri, jollainen itse en ole, mutta kirjan periaatteet toimivat varmasti kaikessa viljelyssä.<br /></p><p>Koko kirjassa noudatetaan luomuviljelyn periaatteita. Käytetään esimerkiksi hyväksi luonnon omia tapoja tuottaa typpeä (hernekasvit ja muutkin typensitojat) ja kierrättää myös muita ravinteita, niin ettei teollisia lannoitteita tarvita. Hyvin suurta osaa maapallon viljelysmaista uhkaa eroosio, mikä on todella huolestuttavaa, ja mikä liittyy teollisten lannoitteiden käyttöön ja maan kääntämiseen eli toistuvaan paljastamiseen. Maan ei pitäisi koskaan olla paljaana, koska silloin se joutuu alttiiksi suurille lämpötilan vaihteluille, tuulille ja sateille ja siis eroosiolle. Luomuviljely taas suojaa maaperää ja vesistöjä: se tuottaa humusta, hyvä maaperä sitoo vettä ja ravinteita, joita luomuviljelyssä huuhtoutuu muutenkin vähemmän kuin teollisesti lannoitettaessa, ja typpeä ja muita ravinteita karkaa näin vähemmän rehevöittämään vesistöjä. </p><p><i>Vuoden 1850 jälkeen Britannian hedelmällisestä ruokamultakerroksesta on kadonnut 84 prosenttia, ja maaperän eroosio jatkuu noin 1-3 senttimetrin vuosivauhdilla. Kun otetaan huomioon, että maaperän pintakerrosten muodostuminen voi kestää satoja vuosia, ei tällainen katoaminen ole kestävää. [Iso-Britannian Committee on Climate Changen (CCC) mukauttamiskomitean puheenjohtaja lordi] Krebs on varoittanut, että Itä-Englannin hedelmällisin ruokamultakerros, jossa viljellään 25 prosenttia koko maan perunoista ja 30 prosenttia vihanneksista, voi hävitä yhden sukupolven aikana. ... CCC:n mukaan tehomaatalous on suoraan vastuussa ongelmasta ja toteaa raportissaan, että "syvä kyntö, lyhyt viljelykierto ja paljaat pellot" johtavat tuulten ja rankkasateiden aiheuttamaan maaperän eroosioon.</i> (Philip Lymbery: Dead Zone. Mihin villi luonto katosi? s. 313) Maaperän huonontuminen vähentää siis tuottavuutta samaan aikaan kun maapallon väestö kasvaa, mutta maan laatua pystyy kuitenkin onneksi parantamaan hyvillä viljelykäytännöillä.<br /></p><p>Kratschmer luettelee pitkän listan kateviljelyn etuja (s. 43-48). Kate suojaa maata tuulelta (joka mm. kuivattaa ja kuorettaa maata ja vie sitä mennessään), auringon valolta, kuumuudelta ja haihdunnalta sekä sadevedeltä. <i>Sadepisaroiden läpimitta voi olla jopa 7 mm ja ne iskeytyvät maahan kahdeksan metrin sekuntinopeudella (28 km/h)</i>, eli ei ole ihme, että ne voivat tiivistää tai liejuttaa maan tai viedä sitä mukanaan. Katteen alla myös maan lämpötila säilyy paljon tasaisempana kuin muuten, mikä taas on hyväksi kasveille ja niiden juurille, ja kate pidentää kasvukautta suojaamalla ensimmäisiltä pakkasilta. Lämmön säilyminen maassa paremmin myös öisin hyödyttää maaperäeliöitä. Kastemadot saavat orgaanisesta katteesta itselleen runsaan ruokapöydän ja palkitsevat viljelijän tästä lannoittamalla ja ilmastamalla maata. Katteen alla kasvit pystyvät hyödyntämään paremmin vettä ja ravinteita kaikkina vuorokaudenaikoina, ja kate tukahduttaa myös rikkakasvien kasvua ja helpottaa kitkemistä (minkä olen huomannut käytännössä, kate on hyvä asia).<br /></p><p>Kirjaa voi hyvin suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille: se on runsaasti kuvitettu, selkeästi ja innostavasti kirjoitettu sekä hyvin suomennettu. Kääntäjä Teuvo Suominen on myös mukauttanut ruotsalaisen alkuteoksen Suomen oloihin. Kirjassa on kuitenkin eräs kummallisuus, joka ei johdu itse kirjasta vaan suomalaisesta kustantajasta - kirjan nimi on<i> Kotikomposti</i> ja takakansitekstissäkin puhutaan lähes yksinomaan kompostoinnista. Tämä kuitenkin saattaa karkottaa sellaisia lukijoita, jotka ajattelevat jo osaavansa kompostoida, mutta olisivat kiinnostuneita kateviljelystä, viherlannoituksesta ja vuoroviljelystä ja tarttuisivat kirjaan, jos kirjan nimessä ja kansitekstissä puhuttaisiin myös näistä.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 16. Kirjassa on valokuvia. <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Harald Kratschmer: Kotikomposti, 2001 (Jord och kompost - Gödsling och jordförbättring på naturens villkor, 2000). Otava. Suomen oloihin soveltaen suomentanut Teuvo Suominen. Piirrokset: May Moran. 120 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-70106091682436126552024-02-11T11:44:00.011+02:002024-02-14T21:12:05.341+02:00Aulis Ojajärvi (toim.): Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, osa I, 1987 (1960)<p></p><table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUs3OG-AjR_8iJ2yw2nGQLu4bV4U23PGXjKmimahHsDTX6wyzC__U0kiGWMu0lRgvpYKEoyzV8ZWW1AMrspCKkJocOIofmfaiq_Q6HX7iyX1gNfdPkLZ5xvb2XWKzNtOnuqxjv3jmL3FwBkJDyMGsfZGnh77cjTWTFrv4BRGyxZe23exBMR9IbHAM4MbA/s3612/20240211_104246.jpg" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="3612" data-original-width="2349" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhUs3OG-AjR_8iJ2yw2nGQLu4bV4U23PGXjKmimahHsDTX6wyzC__U0kiGWMu0lRgvpYKEoyzV8ZWW1AMrspCKkJocOIofmfaiq_Q6HX7iyX1gNfdPkLZ5xvb2XWKzNtOnuqxjv3jmL3FwBkJDyMGsfZGnh77cjTWTFrv4BRGyxZe23exBMR9IbHAM4MbA/w260-h400/20240211_104246.jpg" width="260" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuvan henkilöiden käsiä kannattaa katsoa tarkemmin. Ne paljastavat, että pariskunnan suhde on läheisempi kuin miltä aluksi vaikuttaa, ja että perhe on myös suurempi kuin miltä ensin näyttää. Puhutteleva teos on Ford Madox Brownin maalaus <i>Jäähyväiset Englannille</i>.<br /></td></tr></tbody></table><br />Luin aikaisemmin kirjan <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2021/03/aulis-ojajarvi-toim-maailmankirjallisuu.html" target="_blank"><i>Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja 2</i></a>, ja nyt kirjoitan sitten ensimmäisestä osasta. Tässä kirjassa on yleensä ottaen vanhempia novelleja kuin kakkososassa, eikä se kiinnostanut minua yhtä paljon kuin uudempi kirja, mutta kyllä tämäkin tietysti antoi kiinnostavia näytteitä klassikkokirjailijoiden novelleista. Kuten edellinen teos, tämäkin kirja on tarkoitettu koulujen käyttöön. Monet kirjan tarinoista on käännetty uudelleen kokoelmaa varten, osa jopa ensimmäisen kerran suomeksi. Kolme kirjan 30 kirjoittajasta on naisia. Novelleja on niin monta, että kirjoitan kirjasta kahdessa bloggauksessa.<br /><p></p><p><b>Giovanni Boccaccio: Metsästyshaukka</b>. Mies, joka on aiemmin tuhlannut jättiomaisuutensa turhaan kauniin mutta hyveellisen Monna Giovannan suosion saamiseksi tarjoaa tälle köyhänä ollessaan ateriaksi ainoan arvokkaan omaisuutensa, rakastamansa metsästyshaukan. Novellin käsittämättömästä logiikasta huolimatta siinä on sopusointuinen loppu. (Italia, 1313-1375, 6 s.)</p><p><b>Prosper Mérimee: Mateo Falcone</b>. <i>Carmenin</i> kirjoittajana tunnetun kirjailijan novelli sijoittuu Korsikan <i>makis</i>-metsikköihin, "paimenten ja lainsuojattomien luvattuun maahan". Novellissa annetaan todella karmea esimerkki ehdottomasta patriarkaatista sanan alkuperäismerkityksessä sekä tappavista kunniakäsityksistä. (Ranska, 1803-1870, 13 s.)</p><p><b>Edgar Allan Poe: Amontilladotynnyri</b>. Mies houkuttelee toisen ansaan viinin ja ystävällisyyden varjolla. Minäkertoja on mieleltään selvästi järkkynyt, mutta ehkä juuri se kiinnostaa tässä (ja joissakin muissa Poen novelleissa). (Yhdysvallat, 1809-1849, 7 s.)</p><p><b>Nikolai Gogol: Vaunut</b>. Minusta yksitoikkoista pikkukaupungin upseerien ja tilanhoitajan jaarittelua hevosista ja vaunuista, heidän juhliaan ja muuta ajanviettoaan. Novellin loppu on kuitenkin hauska. (Venäjä, 1809-1852, 11 s.)</p><p><b>Igan Turgenev: Piirilääkäri</b>. Proosallinen lääkäri hoitaa monien päivien ajan kuolevaa nuorta naista, joka rakastuu lääkäriin ja saa ehkä vastarakkauttakin. Paljon puheen ja kummallisten asenteiden takia asiasta on vaikea olla varma. (Venäjä, 1818-1883, 9 s.)</p><p><b>* Gottfried Keller: Neitsyt ja nunna</b>. Luostarin kaunein nunna Beatrice lähtee eräänä päivänä luostarista, rakastuu komeaan ritariin, menee tämän kanssa naimisiin ja synnyttää tälle kahdeksan poikaa, kunnes lähtee parinkymmenen vuoden päästä takaisin luostariin kertomatta perheelleen mitään. Perhe tapaa uudestaan kymmenen vuoden päästä. Tämä tarina on eräänlainen satu, ja sen sadunomainen kerronta viehättää. (Sveitsi, 1819-1890, 7 s.)</p><p><b>Fedor Dostojevski: Rehellinen varas</b>. Sotamies Astafi kertoo tarinan juoposta Emeljanista, jota hän auttaa puhtaasta ystävällisyydestä, mutta joka pettää hänen luottamuksensa kerta toisensa jälkeen. Hän kuitenkin säälii tätä ja antaa anteeksi yhä uudelleen. Novelli on kaunis tarina heikkoudesta, pyrkimisestä hyvään ja välittämisestä, mutta minusta se oli tyylinsä takia vähän hankalaa luettavaa. (Venäjä, 1821-1881, 15 s.)<br /></p><p><b>* Björnstjerne Björnson: Kotkanpesä</b>. Korkeiden tuntureiden ympäröimän Endrenkylän yllä on kotkanpesä, jonka asukit aiheuttavat vahinkoa ja jonka kaikki haaveilevat tuhoavansa. Eräänä päivänä reipas orpo nuorukainen Leif lähtee yrittämään. (Norja, 1832-1910, 3 s.)</p><p><b>* Mark Twain: Bakerin sininärhitarina</b>. Humoristinen tarina miehestä, joka on oppinut ymmärtämään eläinten puhetta ja kertoo tarinan sininärhestä, joka yrittää täyttää erään mökin katossa olevan reiän tammenterhoilla. (Yhdysvallat, 1835-1910, 5 s.)</p><p><b>* Alphonse Daudet: Herra Seguinin vuohi</b>. Olen lukenut tämän sympaattisen ja haikean novellin muualtakin, mutta aiemmin lukemastani versiosta puuttui tarinan alun 1400-luvun runoilijalle osoitettu kirje, joka tekee tarinasta symbolisen. Kaunis pieni vuohi ei halua viettää elämäänsä sidottuna maatilalla, vaan karkaa vuorille. Vapaus on ihanaa, mutta vaarallista. (Ranska, 1840-1897, 7 s.)</p><p><b>August Strindberg: Jotta päästäisiin naimisiin</b>. Ei kovin rikkaan viulunsoittajan kihlausaika on yhtä painajaista morsiamen suuren perheen takia, mutta asiat eivät parane häidenkään jälkeen. Katkeran lakoninen kuvaus siitä, miten avioliitto muuttuu koko ajan huonommaksi vaimon ymmärtämättömyyden takia. (Ruotsi, 1849-1912, 8 s.)<br /></p><p><b>Guy de Maupassant: Matkalla</b>. Romanttinen tarina yksinäisestä venäläisestä kreivittärestä, joka auttaa junamatkalla tuntematonta haavoittunutta miestä pääsemään Venäjän rajan yli. Mies ei kreivittären toiveesta enää koskaan puhu tälle, mutta pysyttelee tämän lähellä naisen kuolemaan asti. (Ranska, 1850-1893, 6 s.)</p><p><b>Guy de Maupassant: Koru</b>. Kaunis keskiluokkainen vaimo kaipaa juhlia, loistetta ja tanssia ja saakin niitä runsaasti yhtenä iltana. Juhlalla on kuitenkin seuraukset, jotka muuttavat pariskunnan koko elämän ja ulottuvat vuosien päähän. En oikein tiedä, mikä tämän tarinan opetus on - että pitäisi olla kiitollinen siitä, mitä on? Että elämä on sattumanvaraista? Että vaikeistakin asioista kannattaisi kertoa asianosaisille? (9 s.)</p><p><b>* Anton T<span>š</span>ehov: Taiteen tuote</b>. Humoristinen novelli, jossa taidokkaasti tehty mutta hyvin rietas antiikkipronssiveistos kiertää lahjoittajalta toiselle. (Venäjä, 1860-1904, 4 s.)</p><p><b>Anton </b><b>T<span>š</span>ehov: Näyttelijän lähtö</b>. Häränvoimaisen näyttelijä Št<span>šiptsovin rinnassa revähtää jotain tavanomaisen teatterinjohtajan kanssa käydyn riidan aikana. Seuraavien parin päivän aikana hän istuu huonokuntoisena hotellihuoneessaan ja sanoo kaikille luonaan toinen toisensa jälkeen käyvälle vieraalle haluavansa kaukaiseen kotikaupunkiinsa Vjazmaan. (6 s.)</span></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 36. Kirjan kannessa tai nimessä on käsi tai kädet. Vaikka kädet ovat kuvassa pienet, ne kertovat paljon lisää kannen ihmisistä. Tämä sopii myös hankalaan kohtaan 28. Kirjailija on Välimeren maasta. Giovanni Boccaccio oli italialainen; Prosper Mérimee ja Guy de Maupassant olivat ranskalaisia. Maupassantin sijoitan kyllä ennemmin Pariisiin, mutta Mérimeen novelli sijoittuu Välimeren saarelle. <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 14.2.24 (lisätty Helmet-haastekohdat ja korjattu sana). <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Aulis Ojajärvi (toim.): Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, osa I, 1987 (1960). WSOY. Eri suomentajia. Kannen suunnittelu: Kirsti Kanniainen, kannen kuva: Ford Madox Brown, Jäähyväiset Englannille. 308 sivua.<br /><br /></span></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-16105678702834420872024-02-09T12:45:00.024+02:002024-02-09T15:09:32.999+02:00Hilja Valtonen: Salainen ase. Nelinäytöksinen hupailu, 1964<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWx40R3TLX6GT8XbUtkhS76em-7Bk2Rz2HEC_VOX5rLAbwvogjbqzNQ_BbxZf2F0hUh9hNkrc0qhyphenhyphenujKVHJsdeIF3tiOWSY-8GfO2gwrauIoaV7FKW_G9qtMsZn_lGi3Y27NuKiOrOjB5rQgP86ffEeYMhECkL6OvABJxvn-Up2KmpUS6rN8Cw8DT43w8/s3540/20230919_124858.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3540" data-original-width="2339" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgWx40R3TLX6GT8XbUtkhS76em-7Bk2Rz2HEC_VOX5rLAbwvogjbqzNQ_BbxZf2F0hUh9hNkrc0qhyphenhyphenujKVHJsdeIF3tiOWSY-8GfO2gwrauIoaV7FKW_G9qtMsZn_lGi3Y27NuKiOrOjB5rQgP86ffEeYMhECkL6OvABJxvn-Up2KmpUS6rN8Cw8DT43w8/w132-h200/20230919_124858.jpg" width="132" /></a></div>Tämän näytelmän alussa (jonka juonen paljastan suunnilleen kokonaan) järjestellään pikkukaupungissa missikilpailuja ja samalla mannekiininäytöstä, jonne haikailevat monet kaupungin nuoret kaunottaret. Mukaan pääsystä päättää "missien metsästäjä" Sami Apaja, jonka tapaamme ensin iloisen ja kostean illan jälkeen kauniin rokokoonaisen puvussa lääkäri Heikki Mysiinin kodissa. Lääkärin topakka eteistyttö Lippe tulee passittamaan meluavan "pariskunnan" tahoilleen, Heikin huoneeseensa ja "naisen" taksilla kotiin.<br /><p></p><p>Asiat etenevät, ja kilpailun osallistujiksi valitaan Alli, Valli, Tylli ja Kylli (kaunoluistelija, asiatyttö, kampaaja ja koulutyttö) sekä kilpailun rahoittajan, liikenaisen ja johtajan Hanna Hempan tytär Heli Hemppa. Mukana tapahtumissa on myös Lipen ystävä, mutkaton ja Lipen puolia ehdoitta pitävä naistaidemaalari Raikku. Hänelle missien mannekiininäytös olisi loistava mahdollisuus saada tunnustusta suunnittelemilleen persoonallisille vaatteille ja näin helpottaa alituista rahapulaansa.</p><p>Missikisoissa kapuloita rattaisiin asettaa itserakas ja koppava Heli Hemppa vaikutusvaltaisine äiteineen. Heli on valmis pilaamaan kaikki Raikun mahdollisuudet - vihaisena siitä, että hän ei muiden Raikun vaatteiden esittelemisestä kieltäytymisensä takia saisi esitellä myöskään Raikun mestariluomusleninkiä, hän haluaa estää leningin näyttämisen kokonaan. Hyväsydäminen, reipas ja lojaali Lippe, joka on auttanut näytöksessä pukijana, tulee kuitenkin hätiin ja pelastaa tilanteen. Lopussa tälle Tuhkimolle avautuu mahdollisuuksia niin elokuvissa kuin muuallakin, myös Heikin vaimona. Näytelmän lopussa jää kuitenkin auki, minkä näistä vaihtoehdoista Lippe tulee valitsemaan.<br /></p><p>Teoksen nimi tulee siitä, että pahat kielet joskus sanoivat Lipen olevan
Heikin "salainen ase" tai "leipäsusi", eli että hänellä olisi tähän
läheisempikin suhde. Valtonen osaa kirjoittaa ja tämäkin näytelmä oli viihdyttävää ja eloisaa tekstiä, mutta sisällöltään hyvin kevyt tilannekomedia. Näytelmän aihekaan ei juuri kiinnostanut minua. Mutta tietysti tässäkin oli kyse naisista, näiden mahdollisuuksista elämässä sekä käyttäytymisestä ja valinnoista yhteiskunnallisten odotusten ja rajoitusten puitteissa, kuten ehkä kaikissa muissakin Valtosen teoksissa.<br /></p><p>50. blogissani luettu <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/p/luettuja-naytelmia.html" target="_blank">näytelmä</a>. :-)<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo (Heli Hemppa). <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Hilja Valtonen: Salainen ase. Nelinäytöksinen hupailu, 1964. Otava. 135 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-59218430420802520832024-02-08T16:03:00.015+02:002024-02-08T16:15:02.985+02:00Arthur Henderson: Tie rauhaan (Labour's way to peace, 1935) (rauhannobelistit 1934)<div class="separator"><p style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img class="mw-file-element" data-file-height="344" data-file-width="250" height="200" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/1b/Arthurhenderson.jpg" width="145" /><i> <br /></i></p></div><p><i>Kansainvälinen uskomme on sosialismimme sieluna. Tämän vuoksi
sosialismi on ainoa voima maailmassa, joka on kyllin vahva ja kyllin
määrätietoinen tuhotakseen pimeyden ja taantumuksen voimat ja
saavuttaakseen viimein rauhan ja ihmisten veljeyden. Me kutsumme tämän
maan ja koko maailman nuorison lippumme ympärille ponnistelemaan yhdessä
meidän kanssamme tätä korkeaa päämäärää kohti. Se on koko historian
verrattomin uhkayritys, pyrkimys tehdä tosiolevaiseksi maailman suuri
liitto, ihmisten veljeyden näkyvä ruumiillistuma. (111-112)</i><br /></p><p>Vuoden 1934 rauhannobelisti oli <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Henderson" target="_blank">Arthur Henderson</a> (1863-1935), työväenpuolueen poliitikko ja ammattiyhdistysjohtaja, joka oli toiminut Iso-Britannian ulkoministerinä reilun kahden vuoden ajan sekä aseistariisuntakonferenssin puheenjohtajana kolmen vuoden ajan (108). Glasgow'laisen tekstiilityöläisen poika Henderson oli aloittanut työnteon veturitehtaalla jo 12-vuotiaana, joten hänellä oli paljon omakohtaista tietoa työläisten asemasta ja kapitalismista Iso-Britanniassa. <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Nobelin_rauhanpalkinnon_saaneista" target="_blank">Rauhanpalkintonsa</a> hän sai "toiminnastaan Kansainliitossa ja Geneven aseistariisuntakonferenssissa".<br /></p><p>Tämän kirjan eräs ongelma ilmenee alun lainauksesta: kirja on kirjoitettu niin selvästi tietyn katsantotavan ja ideologian näkökulmasta, että se tuntuu yksisilmäiseltä. Vaikka jokainen tietysti katsoo maailmaa omasta vinkkelistään, rauhannobelistilta odottaisi kuitenkin laajempaa näkökantaa, ja Hendersonin eri muodoissa toistuvat maininnat siitä, että sosialismin ja työväenpuolueen tie on ainoa oikea tie, vähensivät kirjan kiinnostavuutta.</p><p>Henderson ei monien poliitikkojen tapaan pehmentänyt sanomisiaan, vaan sanoi suoraan, että työväenpuolue aikoo valtaan päästessään muuttaa perusteellisesti yhteiskunnan taloudelliset, poliittiset ja kansainväliset eli valtioiden itsemääräämisoikeutta koskevat rakenteet. Jälkimmäinen liittyy hänen luottamukseensa siihen, että Kansainliitto ja sen jäsenten väliset eri sopimukset pystyvät estämään sodat saamalla valtiot ja kansat tekemään yhteistyötä keskenään, antamalla valtioiden väliset riitakysymykset sovittelutuomioistuimen ratkaistavaksi (tuttua monien aikaisempienkin rauhannobelistien kirjoista), määrittelemällä hyökkäävän valtion yksiselitteisesti ja asettamalla tälle paljon erilaisia sanktioita. (Jos jäsenet olisivat noudattaneet Kansainliiton sopimuksia, sopimukset olisivat hyvinkin voineet estää sodat, mutta Henderson sanoi muistaakseni jossain kohdassa, että kaksi suurta valtiota oli jo eronnut Kansainliitosta.)<br /></p><p>Hendersonin mielestä mahdollisimman monien, mielellään ehkä kaikkien maailman valtioiden välinen yhteistyö ja keskinäiset sopimukset mahdollistaisivat laajan aseistariisunnan, koska tällöin valtioiden ei tarvitsisi pelätä toisiaan ja varautua sotaan toisiaan vastaan, ja koska kaikki muut asettuisivat yhdessä mahdollista hyökkääjää vastaan (kollektiivinen puolustus). Hän näki mielessään eräänlaisen (sosialistisen) maailmanhallituksen; kansainvälisessä yhteistyössä olisivat mukana niin Neuvostoliitto kuin Yhdysvallatkin (84-85).<br /></p><p>Tässä on toinen kirjan ongelma: rivien välistä voi lukea, että Iso-Britannialla olisi Hendersonin visiossa ollut varmasti tässä maailmanhallituksessa johtava rooli, koska hän piti englantilaista kulttuuria ja demokratiakäsitystä suuressa arvossa, eikä hän kyseenalaistanut Iso-Britannian maailmanvalloituksia ja roolia siirtomaaisäntänä millään tavalla, vaan piti Iso-Britannian hallintoa mielestäni jopa edullisena siirtomaille. Tässäkin olisi kaivannut rauhannobelistilta laajempaa näkemystä ja kykyä nähdä asiat myös muiden, toisin ajattelevien ihmisten näkökulmasta; Hendersonin olisi toivonut puolustavan esimerkiksi Intian itsenäistymispyrkimyksiä. (Toisaalta kukaan muukaan rauhannobelisti ei ole vielä asettunut puolustamaan silloisten siirtomaiden itsenäisyyttä, ainakaan lukemissani kirjoissa - kaikkien tähänastisten rauhannobelistien kirjojahan en ole lukenut - vaikka <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/search/label/rauhannobelistit" target="_blank">Nicholas Murray Butlerilla</a> olikin jo viitteitä tähän suuntaan.)<br /></p><p>Mielenkiintoinen ajatus kirjassa oli se, että myös yksilöllä on maailmankansalaisena oikeus ja velvollisuus tukea maailmanrauhaa asettumalla tarpeen vaatiessa vastustamaan omaakin maataan ja kieltäytymällä osallistumasta sotaan tai tukemasta maataan mm. rahallisesti (94-97): <i>Jos kansainliitto on selittänyt hallituksen esiintyneen hyökkääjänä, tai jos se itse on julistautunut hyökkääjäksi jouduttuaan sotaan sovintotuomion hylättyään, on kieltäydyttävä millään tavoin palvelemasta tai tukemasta hallitusta joko sotapalveluksen, kansalliselta kannalta merkittävän työn tai veron maksun muodossa (96). </i>Hänen mielestään myös kirkon tuli kieltäytyä tukemasta
sellaista (omankin valtion) sotaa, jota valtio ei ole suostunut
asettamaan soviteltavaksi (97). Molemmat olisivat oikein hyviä periaatteita myös nykyään, vaikka yksittäisen ihmisen saattaakin olla vaarallista ryhtyä vastustamaan epäoikeudenmukaista hallitusta. (Eräästä tällaisesta ihmisestä kertoo kirjastossa näkemäni kirja <a href="https://finna.fi/Record/anders.1924243?sid=3899163593" target="_blank">ZOV - venäläissotilas joka sanoi sodalle ei</a>.)<br /></p><p>Kirja oli aika nopea- ja helppolukuinen, muttei kovin kiinnostava sen julistavan otteen takia sekä sen takia, että se oli niin tiiviisti yhteydessä oman aikansa tapahtumiin. Vaikka se oli ohut, sen olisi mielestäni hyvin voinut lyhentää yli puoleen poistamalla sosialismin kehumiset ja viittaukset siihen sekä selkeyttämällä ja tiivistämällä kirjan argumentit; tällaisenaan kirjassa oli minusta paljon toistoa. Henderson kuitenkin varmasti vilpittömästi työskenteli kansainvälisen yhteistyön, Kansainliiton ja aseistariisunnan puolesta, ja on hienoa, että tässä työssä oli mukana myös sosialisteja (ruotsalainen Hjalmar Branting oli toinen tällainen sosialistinen rauhannobelisti), joten hän on varmaan hyvinkin ansainnut palkintonsa.</p><p>Kirjan suomalainen kustantaja oli Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta, ja se on painettu Helsingissä Työväen kirjapainossa.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Arthur Henderson: Tie rauhaan, 1935 (Labour's way to peace, 1935). Esittely: Väinö Voionmaa. Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta. Ei suomentajan nimeä (Väinö Voionmaa?). 120 sivua.</span><br /><br /></p><p></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-27060847533954773022024-02-06T13:23:00.017+02:002024-02-06T14:58:35.298+02:00Konrad Lorenz: Eläimet kertovat. Eläinten käyttäytyminen tiedemiehen tulkitsemana, 1975 (Er redete mit dem Vieh, den Vögeln und den Fischen, 1949)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkEihl4cSxQ9MToRvhzkPxZ0VZEgzI00NyIA7u9bl1NH7cv-hsJu-wxr6B1nWSQCP0KguVnxB_olhxyV2YDhpf4waoxxmlX67OAwcnQDmnd5n4GgAatImMisCjJpRfsE2J34jHf2L0cYlhrru25i1nMWjNVoyofwJwoaH0HkUSz8r9maSrgHx9OndGFg0/s3612/20231226_123828.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3612" data-original-width="2291" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgkEihl4cSxQ9MToRvhzkPxZ0VZEgzI00NyIA7u9bl1NH7cv-hsJu-wxr6B1nWSQCP0KguVnxB_olhxyV2YDhpf4waoxxmlX67OAwcnQDmnd5n4GgAatImMisCjJpRfsE2J34jHf2L0cYlhrru25i1nMWjNVoyofwJwoaH0HkUSz8r9maSrgHx9OndGFg0/w127-h200/20231226_123828.jpg" width="127" /></a></div><p>Itävaltalainen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Konrad_Lorenz" target="_blank">Konrad Lorenz</a> on yksi lapsuuteni sankareista: pidin kovasti hänen kirjoistaan, joissa hän kuvaa kokemuksiaan eläinten käyttäytymisen tutkijana eli etologina. Hän saikin tunnustukseksi uraauurtavasta työstään mm. eläinten leimautumisen ja muiden vaistotoimintojen tutkijana Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1973 kahden muun eläintieteilijän, <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_von_Frisch" target="_blank">Karl von Frischin</a> ja <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolaas_Tinbergen" target="_blank">Nikolaas Tinbergenin</a> kanssa.</p><p>Luin vasta nyt Wikipediasta hänen natsikytköksistään (nopeasti hankittu puolueen jäsenkirja sekä pienempi tai suurempi mukanaolo "saksalais-puolalaisia hybridejä" tutkivassa projektissa - projekti muuten kertoo siitä, että myöskään kristityt saksalaiset ja muut eurooppalaiset eivät välttämättä olleet turvassa natsien "tieteeltä").<br /></p><p></p><p>Lorenzin merkitystä eläintieteilijänä ei kuitenkaan voi kiistää, ja hänen kirjoistaan välittyy kuva humaanista, eläimiä rakastavasta ja niitä ymmärtävästä ihmisestä. Hän ei suhtaudu eläimiin vain sieluttomina, mekaanisina tutkimuskohteina, kuten niin moni viime vuosisatojen tutkija, vaan näkee niiden erilaiset luonteet ja arvostaa niitä persoonallisuuksina.<br /></p><p>Lorenz oli monessa asiassa edelläkävijä: tämän kirjan alussa hän esimerkiksi sanoo, ettei häkissä (laboratorio-olosuhteissa) elävän eläimen käyttäytymisestä voida päätellä mitään sitä, miten se käyttäytyy vapaudessa. Siksi hän tutkikin maatilallaan eläimiä luonnossa, lemmikkieläimiään tai sitten tilalla vapaasti liikkuvia kotieläimiä. Hän seurasi esimerkiksi villihanhien elämää elämällä kokonaisen kesän "hanhena hanhien joukossa": <i>Jos tahtoo oppia tuntemaan villihanhia, täytyy elää niiden joukossa, ja jos tahtoo elää niiden joukossa, täytyy mukautua niiden elämäntahtiin. Ihminen, jota luonto ei ole siunannut laiskuuden lahjalla, ei siihen kerta kaikkiaan pysty</i> <i>(149)</i>. Aina hän ei tosin antanut eläinten elämän kulkea luonnollista kulkuaan
esim. leimauttamalla hautomakoneesta juuri kuoriutuneet linnunpoikaset
itseensä, mutta jos hän teki tällaista, hän huolehti "poikasistaan"
hyvin. </p><p>Tässä kirjassaan hän antaa jonkin verran ohjeita myös lemmikkieläinten valinnasta ja niiden hyvästä hoidosta. Nämä luvut tuntuivat osittain ristiriitaisilta - hänestä oli esim. oikeutettua pitää peippoja häkissä, vaikka kirjan alussa hän puhui eläinten vapauden puolesta. Suurimman osan kirjasta vievät kuitenkin kuvaukset erilaisten luonnon- tai kotieläinten, etenkin lintujen mutta myös vaikkapa kalojen ja vesipäästäisten käyttäytymisestä. Varsinkin naakoista ja niiden sosiaalisesta elämästä kerrotaan paljon. Naakat esimerkiksi pariutuvat loppuiäkseen.</p><p>Lorenzin kirjoitustyyli on hauska ja vetävä, ja naurahtelin usein kirjaa lukiessani. <span style="font-size: small;">Hän esimerkiksi </span><span style="font-size: small;">herätti ohikulkijoiden huomiota
kulkemalla niityllä kyykyssä kahdeksikkoa ja raakkumalla olkansa yli, mikä selittyi häntä seuraavilla sorsanpoikasilla, jotka olivat ruohikossa katsojilta piilossa.</span> Kirjasta saa myös paljon tietoa eläimistä, vaikken ollutkaan läheskään kaikista asioista samaa mieltä. Monista asioista (esim. koiriin liittyvistä tiedoista) on kirjan kirjoittamisen jälkeen tietysti saatu lisätietoa ja käsitykset niistä ovat muuttuneet, mutta kirjassa on varmaan vieläkin paljon paikkansapitävää tietoa esim. naakkojen elämästä. Kirjasta välittyy käsitys siitä, että eläinten pitää saada olla sellaisia kuin ovat ja käyttäytyä itselleen luontaisella tavalla, mikä on nykyisinä tehomaatalouden aikoina hyvin tärkeää muistaa. Käännös on hyvä, ja kirjaa elävöittävät Lorenzin omat pikkupiirrokset.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 9. Kirjassa joku (tai jokin, siis eläin) karkaa.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Konrad Lorenz: Eläimet kertovat. Eläinten käyttäytyminen tiedemiehen tulkitsemana, 1975 (Er redete mit dem Vieh, den Vögeln und den Fischen, 1949). Alkusanat kirjoittanut Pontus Palmgren. Tammi. Suomennos: Jukka Koskimies. Päällys: Niilo Raitio. 225 sivua.<br /><br /></span></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-31248264711571907372024-01-13T10:57:00.016+02:002024-02-06T13:28:54.017+02:00Gunnel Ginsburg: Rikkakasvit. Tunnista ja hävitä, 2010<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZD4yOZHZuVdROL5CQm7wo6iFBVZbwy7gOIN3ylqHIrj86w-j-tfl2S8teLelk9uTezuOaeQTgNVo3DwyqI_QgLgUz7trzIHVUjw6wjz1KJorKETEW5igmO2ezdjgO91W8GNdbhPzQEp90DSwfD1i7LrXvNVeiU9RaleCWl0kZc7290KHrXcXgBqaGdYc/s3697/20230916_105043.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3697" data-original-width="2691" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhZD4yOZHZuVdROL5CQm7wo6iFBVZbwy7gOIN3ylqHIrj86w-j-tfl2S8teLelk9uTezuOaeQTgNVo3DwyqI_QgLgUz7trzIHVUjw6wjz1KJorKETEW5igmO2ezdjgO91W8GNdbhPzQEp90DSwfD1i7LrXvNVeiU9RaleCWl0kZc7290KHrXcXgBqaGdYc/w146-h200/20230916_105043.jpg" width="146" /></a></div>Tästä kirjasta tuli sellainen olo, että siinä kerrottiin vain murto-osa siitä, mitä olisi voitu kertoa. Kirjoittaja ja taiteilija Gunnel Ginsburg oli kertomansa mukaan suunnitellut kirjan tekemistä 20 vuotta, minä aikana hän luki kaiken aiheesta löytämänsä ja leikkasi talteen artikkeleita rikkaruohoista, niiden hävittämisestä ja hyötykäytöstä, keskusteli puutarhureiden ja viljelijöiden kanssa, keräsi ja prässäsi rikkaruohoja ja kasvatti itse niiden taimia (s. 6).<p></p><p>Koska tila kirjassa on kuitenkin rajallinen, siihen on siivilöitynyt vain pieni osa tästä tiedosta, varsinkin rikkaruohojen hyötykäytöstä. Tästä olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista tietää lisää - ovathan esimerkiksi vuohenputki ja maitohorsma nykyään monien arvostamia villiyrttejä, eli niiden luokittelu on muuttunut tuhottavasta syötäväksi kasviksi. "Rikkaruohoushan" ei ole mikään absoluuttinen määre, vaan rikkaruoho tarkoittaa kasvia, joka kasvaa paikassa jossa puutarhuri tai viljelijä ei halua sen kasvavan, koska se haittaa jollakin tavalla hänen suunnitelmiaan.</p><p>Puutarhurina olisin kyllä itsekin tyytyväinen, jos pääsisin eroon kannen kuvassa olevista vuohenputkista (syömällä tämä ei onnistu, koska en ole ainakaan vielä päässyt niiden makuun, vaikka kerran tekemäni vuohenputkipesto olikin hyvää). Kirja ei kuitenkaan tarjoa mitään supertehokkaita vinkkejä rikkaruohojen hävittämiseen, vaan kaikille puutarhureille jo tuttuja ja kohtalaisen työläitä keinoja: kitkemisen, haraamisen ja kukintojen leikkaamisen pois ennen siementämistä.</p><p>Ongelma yksivuotisten siemenrikkaruohojen kanssa on se, että ne tuottavat paljon siemeniä, jotka säilyvät maaperän siemenpankissa kauan aikaa. Esimerkiksi peltohatikan siemenkodassa on jopa 10 000 siementä (s. 14). Puhtaaksikin kitketyssä maassa riittää siis siemeniä vuosikausiksi, ja monet rikkaruohojen siemenet aktivoituvat valon vaikutuksesta eli ne alkavat kasvaa, kun maata myllätään tai se käännetään. Yksivuotiset rikkakasvit on kuitenkin yleensä suhteellisen helppo nyppäistä pois, toisin kuin juuririkkakasvit - esimerkiksi tuo vuohenputki, joka jatkaa kasvuaan maahan jääneestä pienestäkin juurenpalasta. Sekä siemen- että juuririkkakasvien poistoon sopii maan kattaminen (s. 122), jota käytetään myös permakulttuuriviljelyssä.<br /></p><p>Vaikka kirjassa ei olekaan kaikkea mahdollista tietoa rikkaruohoista, Ginsburg on kuitenkin saanut jokaiselle kasville omistetulle yhdelle tekstisivulle mahtumaan paljon: tietoa tieteellisen ja suomalaisen (alkuteoksessa tietysti ruotsalaisen, kiitokset suomentajalle) nimen antosyistä, kasvin ulkonäöstä, kukkimisajasta, levinneisyydestä ja kasvupaikoista sekä lisääntymistavasta ja hävittämisestä ja joskus myös muita kiinnostavia pikkutietoja esimerkiksi kasvin käytöstä. Kirjan lopussa on vielä pari sivua rikkakasvien hyötykäyttötavoista yleisesti.<br /></p><p>Minulle kirjan parasta antia olivat sen upeat piirroskuvat, joissa kuvataan kasvi juurineen (kasvia ei tunne kunnolla, ennen kuin tietää, millainen sen juuristo on, ja juuristo kertoo myös kasvin elämänkierrosta ja kasvustrategioista) sekä kasvin nuori sirkkataimi ja vähän vanhempi pikkutaimi, kukka ja/tai kukinto, siemenkota ja siemen luonnollisessa koossa ja suurennettuna. Näin kirja auttaa tunnistamaan kasvin sen eri kasvuvaiheissa ja antaa siitä tietoa paljon tavallisia kasvikirjoja enemmän.</p><p>Rikkaruohojen yhteydessä voisi varoittaa <a href="https://www.google.com/search?q=isosinivalvatti&tbm=isch&ved=2ahUKEwjoqI3fva-BAxUaEBAIHarTAG0Q2-cCegQIABAA&oq=isosinivalvatti&gs_lcp=CgNpbWcQAzIECCMQJzoFCAAQgAQ6CAgAEIAEELEDOggIABCxAxCDAToGCAAQBRAeOgcIABAYEIAEOgkIABAYEIAEEApQ1Q1Y7xtgox1oAHAAeACAAbQCiAGcGZIBBzAuOS41LjKYAQCgAQGqAQtnd3Mtd2l6LWltZ8ABAQ&sclient=img&ei=nM4FZejqHZqgwPAPqqeD6AY&bih=615&biw=1366&client=firefox-b-d" target="_blank">isosinivalvatista</a> eli <a href="https://luontoportti.com/t/2262/isosinivalvatti" target="_blank">tarhasinivalvatista</a> (jos lajinmääritykseni on oikea, jokin sinivalvatti se joka tapauksessa on), jonka annoin jäädä aluksi puutarhaan sen sinne jostain - ehkä jonkun vihannesmaalta - saavuttua, koska sen siniset kukat olivat ihan kauniit. Muutaman vuoden kuluttua se oli kuitenkin valloittanut kasvupaikkansa suurelta alalta niin, ettei siinä paikassa kasvanut enää mitään muuta, koska se leviää juuristonsa avulla todella tehokkaasti, ja levinnyt oletettavasti siementen avulla myös muutamaan muuhun paikkaan. Se on yksi niitä harvoja rikkakasveja, joita todella inhoan - vielä paljon vuohenputkea hankalampi - enkä päässyt siitä eroon muuten kuin kaivamalla kaikki sen juuret pois maasta. Vielä nytkin, ehkä kymmenen vuoden päästä, sen taimia nousee vielä keväisin ylös, ja jos niitä ei katkaise tai mieluiten kaiva juurineen ylös, taimia on kohta kymmenkertaisesti. Sitä ei luokitella haitalliseksi vieraslajiksi, mutta mielestäni siihen olisi syytä ainakin maan eteläosissa.<br /></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwgR_Eomje500v_r20GQjZXyXdiozba2cp16j95dkbPMprqZYG7JbPEzTE2vYSGhqUEKAa6CDqnEL-JcUeInedskUwhPo4y5c4DRl4XRYBzJCAVzjct8qGNWkSAKMRk7L9D6o_l0IEuCODo07fJ55Xr519r8rvcCsENL6ewJXYnAvESX52rxJXmfhbvDo/s1816/Pohjansinivalvattimatto.JPG" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="724" data-original-width="1816" height="160" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjwgR_Eomje500v_r20GQjZXyXdiozba2cp16j95dkbPMprqZYG7JbPEzTE2vYSGhqUEKAa6CDqnEL-JcUeInedskUwhPo4y5c4DRl4XRYBzJCAVzjct8qGNWkSAKMRk7L9D6o_l0IEuCODo07fJ55Xr519r8rvcCsENL6ewJXYnAvESX52rxJXmfhbvDo/w400-h160/Pohjansinivalvattimatto.JPG" width="400" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Vain raparperit ja pensaat pärjäsivät sinivalvatille, <br />kaikki muut kasvit ne tukahduttivat tiheällä kasvustollaan.<br /></td></tr></tbody></table><br />Kirjan lähestymistapa aiheeseensa on melko ekologinen, ja kirjan loppuun (s. 108-113) on koottu <i>mahdollisimman luonnonmukaisia ja helposti kotipihoilla toteutettavia, tehokkaiksi havaittuja menetelmiä</i>, tosin aika lyhyesti: kitke ajoissa, estä siementäminen, tukahduta, leikkaa nurmi oikein, osta puhdasta multaa, peitä ja kata maa, rajaa penkit ja istuta maanpeittokasveja; saumahiekka laatansaumoihin, mekaaninen poistaminen, terminen käsittely sekä etikka maltillisesti käytettynä. Näitä käyttäen kemiallisia torjunta-aineita ei tarvita. Kirjassa esitellään lyhyesti myös kitkemisen, kuokkimisen ja haraamisen apuvälineitä sekä puutarhurin varusteita (s. 114-119). Aika eksoottisen ja rajun kuuloisia tapoja hävittää rikkaruohoja ovat termiset keinot eli liekittäminen ja höyryttäminen (s. 120-121), joita ainakaan minä en muista nähneeni tai kuulleeni käytettävän. Niissä ei kuitenkaan käytetä myrkkyjä, joten miksi ei? Liekittämistä ei kuitenkaan kuivina kausina voi maastopalovaaran vuoksi tehdä.<br /><p>Minusta nykyään turvaudutaan myrkkykemikaaleihin liian helposti ja mahdollisesti täysin turhaan. Työpaikkani piha-alueella esimerkiksi haluttiin toissakesänä tuhota nykyään lainsuojattomat kurttulehtiruusuistutukset kemikaaleilla. Penkissä oli tämän jälkeen ehkä pari kuukautta ainoastaan pieni kyltti, joka kielsi koskemasta kasveihin myrkkyvaaran takia, sekä ruskeita, kuolleita kasveja. Myrkyttäminen piti tehdä ehkä vielä toistamiseen. Penkissä ei nyt viime kesänäkään ollut mitään muuta kuin ruusujen alasleikattuja ruskeita rankoja, joista vieläkin nousi pari sinnikästä, lähes tunnistamattomaksi kihartunutta minikokoista ruusunversoa. Omassa puutarhassani sitävastoin leikkasin edellisen asukkaan istuttamat kurttulehtiruusut toissakesänä pois Fiskarsin parimetrisellä oksaleikkurilla, mihin meni ehkä noin puoli tuntia (rankojen silppuamiseen meni kyllä lisäaikaa, koska oksasilppu on puutarhassa hyväksi enkä siksi halua viedä oksia jäteasemalle). Viime kesänä tein saman jutun, mihin meni vielä vähemmän aikaa. Ruusujen alasleikkaaminen on minusta siis käytännöllisempi, helpompi, halvempi, nopeampi, turvallisempi ja myös esteettisempi vaihtoehto kuin niiden myrkyttäminen, joka saattaa olla (tästä ei tule mieleen täsmällisiä tietoja, mutta aine on myrkkyä) vaaraksi maaperän eliöstölle, linnuille sekä pölyttäjähyönteisille, joita pitäisi nykyään kaikin tavoin suojella.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi. <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Gunnel Ginsburg: Rikkakasvit. Tunnista ja hävitä, 2010 (Ogräs. Känn igen och ta bort, 2009). Minerva. Piirroskuvitus: Gunnel Ginsburg. Kääntäjä: Laura Voipio. 128 sivua.</span><br /><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-4109255041631408692024-01-07T11:14:00.020+02:002024-01-07T23:06:51.140+02:00Viime vuoden haasteita ym. blogipohdintaa<p>Luin vasta jouluaattona kerralla kirjabloggaajien joulukalenterin kaikki luukut, jolloin törmäsin 23. luukussa <a href="https://matkallamikamikamaahan.blogspot.com/" target="_blank">Annan</a> ajatuksiin, jotka olisivat voineet olla omiani: "Miten ihanalta tuntui lukea pitkästä aikaa ajan kanssa kirjablogeja! Oikein lumouduin! Kiitos te, kaikki upeat kirjabloggaajat!" Annan tapaan bloggaamiseni ja samalla muiden blogien lukeminen on vähentynyt, mutta aina kun luen muiden blogeja, tuntuu kuin tapaisin uudelleen vanhoja ystäviä, ja nautin ihanien bloggarien kuvailemista ajatuksista, mielipiteistä, tunteista ja kokemuksista, joita heidän lukemansa kirjat ovat herättäneet. Kiitos minunkin puolestani teille kaikille!</p><p>Oma bloggaamiseni on tosiaan jonkin verran vähentynyt - tuntuu, ettei sille ole ollut kunnolla aikaa, on ollut paljon muuta ajateltavaa, ja samalla on tuntunut siltä, etteivät kirjoitukseni ole järin kiinnostavia (vaikka tuskin ne ovat vähemmän kiinnostavia kuin ennenkään, eikä tämä asia ole minua aikaisemminkaan ihmeemmin häirinnyt, ja blogissani on oman mittapuuni mukaan myös mukavasti kävijöitä). Ehkä kaipaisin tunnetta siitä, että kirjoitan säkenöivästi ja jännittävästi ja että blogikirjoitukseni ovat täynnä lämpöä ja syvällisyyttä, ja joo... ehkä en kirjoita ihan noin. :-)<br /></p><p>Tunsin koko viime vuoden ajan epämääräisesti huonoa omaatuntoa siitä, etten kirjoittanut läheskään kaikista kirjoista, joita luin, mutta tänä vuonna aion antaa blogin elää rauhassa omaa elämäänsä tuntematta mahdollisesti pienestä kirjoitusmäärästä syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa. Lukeminen on minulle ensisijaista, kirjoittaminen toissijaista. Bloggaaminen on kuitenkin hauskaa, samoin toisten blogien lukeminen, joten toivottavasti pääsen taas vauhtiin molemmissa!<br /><br /></p><p>Tässä vielä eräänlaiset haastekoosteet. Kirjasin Helmet-haasteeseen sopivia kirjoja sitä mukaa kun sellaisia luin valikoimatta kirjoja haasteen mukaan. En aio kirjoittaa tähän luetteloa haasteeseen lukemistani kirjoista, vaan niistä haastekohdista, joita en onnistunut tällä "luonnonmenetelmällä" suorittamaan, mikä kertoo ehkä jotain lukemistavoistani.</p><p>14. <i>Kirja kertoo terveydenhuollosta</i>. Tähän kohtaan sain sopimaan vain yhden lukemani novellin. Olen kuitenkin aiemmin lukenut terveydenhuoltoon liittyviä kirjoja. <br /></p><p>18. <i>Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (maailman viisi puhutuinta kieltä)</i>. Sain tämän kohdan tietysti suoritettua, koska englanninkielisten kirjojen lisäksi luin myös espanjankielisiä kirjoja. Aioin kuitenkin lukea tähän aasialaista alkuperää olevan teoksen, hyllyssä odottavan kiinankielisen novellikokoelman, mutta se saa vielä odottaa. Alkukieleltään hindin- ja arabiankieliset kirjat olisi myös kiva lukea, mutta sellaisia on vaikea löytää (varsinkaan minua kiinnostavia).<br /></p><p>21. <i>Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta</i>. Ajattelin, että tämä olisi helppo, koska pidän scifistä ja sen luomista mahdollisista maailmoista, ja scifi on niin laaja käsite, että sen alle mahtuu hyvin monenlaisia kirjoja. Mutta vaikka luinkin joitakin spefiksi luokiteltavia kirjoja, varsinaista scifiä ei ehkä tullut luettua. Ja vaikka nuorempana luinkin kohtalaisen paljon scifi-kirjoja, nykyään en juurikaan lue niitä.</p><p>24. <i>Kirja kertoo urheilijasta</i>. Tämä olisi vaatinut erityisponnisteluja, koska en juuri koskaan lue urheilusta tai urheilijoista. Minulla oli tosin mielessä kirja, joka olisi sopinut tähän, mutta se jäi kirjaston hyllyyn.</p><p>25. <i>Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi</i>. Tällainen kirja olisi pitänyt ihan tietoisesti etsiä käsiinsä.</p><p>27. <i>Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin</i>. Tällaiset kirjat ovat minulle hankalia, koska aihe on niin vaikea ja huolestuttava. Luin kuitenkin pari kirjaa, jotka olisivat sopineet tähän, Martti Linnan lastenkirjan <i>Isän luokse</i> sekä Philip Lymberyn tietokirjan <i>Dead Zone - Mihin villi luonto katosi?</i> (vielä vähän kesken), mutten ole kirjoittanut niistä.<br /></p><p>32. <i>Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet</i>. En tiedä. Enkö haaveile mistään? Vai ovatko haaveeni niin isoja, hahmottomia tai määrittelemättömiä, ettei niiden olemassaoloa voi osoittaa sormella? Vai enkö vain lue sellaisia kirjoja, joista tunnistaisin haaveilemani asiat?<br /></p><p>34. <i>Kirja kertoo Ukrainasta</i>. Tällainen kirja olisi pitänyt lukea, varsinkin kun minulla oli pari hyvää kirjaa mielessä - Jeva Skaletskan <i>Te ette tiedä mitä sota on</i> tai Jevhenija Kuznjetsovan <i>Kysykää Mialta</i>, joita molempia on kehuttu blogeissa - mutta jostain syystä en lukenut niitä.</p><p>36. <i>Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan</i>. Tämä olisi vaatinut aika paljon miettimistä ja etsimistä. Saattaisin hyvinkin keksiä kirjailijoita tai kirjoittajia, joita inhoan, mutten todennäköisesti haluaisi tai jaksaisi lukea heidän kirjojaan.</p><p>39. <i>Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta</i>. Blogeja lukemalla löytyy usein hyviä kirjoja, mutta viime vuonna en muistaakseni tarttunut houkuttelevan kuuloisiin kirjavinkkeihin. </p><p>43. <i>Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa</i>. Aika monetkin kirjat olisivat sopineet tähän, jos olisin tulkinnut kohdan niin, että kirjan henkilö suhtautuu tulevaan elämäänsä positiivisesti, mutta jos tulevaisuuden ajattelee olevan joskus vuosikymmeniä myöhemmin ja koskevan ihmisiä tai maailmaa yleisesti, en lukenut tähän sopivia kirjoja.</p><p>49. <i>Kirja on julkaistu vuonna 2023</i>. Tämä ei liene yllätys blogini lukijoille. Lähes puolet lukemistani kirjoista on 2000-luvulta, mutta ihan uutuuksia luen harvoin.</p><p>50. <i>Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä</i>. Poimin ajoittain kirjoja kirjaston esittelyhyllyistä, mutta viime vuonna en lukenut tällaista kirjaa.<br /></p><p>Aion tänä vuonna suorittaa Helmet-haastetta samalla periaatteella kuin viime vuonnakin eli kirjata ylös niitä kirjoja, jotka sopivat haastekohtiin sitä mukaa kun luen niitä, koska se on hauskaa, kuin arvontaan osallistumista. En kuitenkaan ole tarpeeksi systemaattinen tai perinpohjainen suorittaakseni haasteen kokonaan - hatunnosto niille reippaille bloggareille, jotka sen tekevät - joten tänä vuonna en aio edes pyrkiä siihen.<br /><br /></p><p><a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/01/blogisuunnitelmia-uudelle-vuodelle.html" target="_blank">Oma haasteeni</a>, jossa oli tarkoitus lukea "luontoon, eläimiin, kasveihin, luonnon- ja ympäristönsuojeluun ja vähän puutarhanhoitoonkin" liittyviä kirjoja, ei toteutunut niin kuin olin ajatellut. Kirjoitin kyllä kahdeksasta tällaisesta kirjasta (löytyvät sivupalkista tunnisteella "elävä maailma") ja luin muutaman lisää, joista en ainakaan vielä ole kirjoittanut, mutta kahdeksan ei ole paljon. Ja luin lähinnä helpoista ja kivoista asioista, eläimistä, kasveista ja puutarhanhoidosta, mutten juurikaan pelottavista ja ahdistavista asioista, kuten ympäristöongelmista (ja vaikka olenkin lukenut Lymberyn kirjan <i>Dead Zone</i> melkein kokonaan, sen lukeminen on ollut hyvin hidasta, vaikka kirja on mielestäni hieno ja kiinnostava). En myöskään lukenut niitä oman hyllyn hyviä kirjoja, jotka kaipaisivat uusintalukua, joten aion jatkaa haastetta myös tämän vuoden ajan. Oma haaste, voin tehdä sen kanssa mitä haluan :). Saa nähdä, millaisia kirjoja tänä vuonna tulee luettua (ja mistä kirjoitettua).<br /><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-13915214023420532432023-12-23T15:44:00.014+02:002023-12-24T13:07:16.073+02:00Opiskelijan ohjelmointikirja. Vaiheittainen visuaalinen opas (Computer Coding - Python Projects for Kids, 2017)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8ONJZHzFQNpL54B6sp8liXi5QE_O4FhAyve3-DpKSPGfG8Z0Mhaj-CrY__MYk3WUSNGZRHj6stLSQ7-lUjGtYrzmDEx1nOQhmfCLxSrDH6tlRQ6-0_cQM-VpvxCsN9jdTQyauWxxzeiY5T5y-AqYivXGiFh4KN-jaxY2YtIXiuJK4cLi_bnjdGOltaEE/s3288/20231223_133554.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3288" data-original-width="2770" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj8ONJZHzFQNpL54B6sp8liXi5QE_O4FhAyve3-DpKSPGfG8Z0Mhaj-CrY__MYk3WUSNGZRHj6stLSQ7-lUjGtYrzmDEx1nOQhmfCLxSrDH6tlRQ6-0_cQM-VpvxCsN9jdTQyauWxxzeiY5T5y-AqYivXGiFh4KN-jaxY2YtIXiuJK4cLi_bnjdGOltaEE/w169-h200/20231223_133554.jpg" width="169" /></a></div>Olen nuoresta asti ajatellut aina silloin tällöin, että olisi kiva kokeilla ohjelmointia, mutta ohjelmat ovat olleet minusta liian kalliita ja/tai 400-500-sivuiset tiheästi kirjoitetut, tylsän näköiset (englanninkieliset) ohjelmointioppaat eivät ole vaikuttaneet erityisen helposti lähestyttäviltä, joten en ole tehnyt sitä. Lastenosastolla osui kuitenkin silmiin tällainen kirja, joka ratkaisi molemmat ongelmat: kirja on runsaasti kuvitettu, siinä on hauskan tuntuisia projekteja ja ohjelmakoodi annetaan siinä valmiina. Python-ohjelman (nimi tulee Monty Pythonista, ei käärmeestä) voi ladata ilmaiseksi netistä, ja suhteellisesta helppoudestaan huolimatta tätä ohjelmointikieltä käytetään myös esim. lääketieteessä, liiketaloudessa, elokuvien animoinnissa ja jopa avaruuslennoissa.<p></p><p>Kirjan suomenkielinen nimi on harhaanjohtava, koska tekstistä ja kirjan projekteista käy selvästi ilmi, että kirja on suunnattu noin 10-vuotiaille lapsille. Tässä on toisaalta kirjan ongelma - minun on vaikea uskoa, että monet kymmenvuotiaat suomalaislapset jaksaisivat kirjoittaa kirjan englanninkielisiä, loppuvaiheessa aika pitkiäkin ohjelmakoodeja, joissa jokaisen kirjaimen ja merkin pitää olla täsmälleen oikein. (Tätä varten olisi muuten ollut hyvä, jos kirjan alussa olisi neuvottu helpot tavat valita, kopioida (Ctrl+C) ja liittää (Ctrl+V) tekstiä, koska monet koodinpätkät toistuvat ohjelmissa lähes samanlaisina.)</p><p>Kirja on suomennettu hyvin ja huolellisesti. Esimerkkiohjelmien käyttäjän näkemät lauseet on suomennettu, mutta muuten ohjelmat ovat alkuperäismuodossaan, joten esim. ohjelmien muuttujat ja funktioiden nimet ovat englanninkielisiä. Pythonin komentoja ei tietenkään voi suomentaa, mutta mm. nämä muuttujat ja funktionnimet olisi kuitenkin voinut kääntää, mikä olisi tehnyt ohjelmista helpommin kirjoitettavia ja ymmärrettäviä suomalaiselle, varsinkin lapselle, joka ei välttämättä ymmärrä käytettyjen englanninkielisten sanojen merkitystä ollenkaan. Tämä olisi kyllä vaatinut paljon lisätöitä suomentamiseen, koska ohjelmakoodit ovat aika iso osa kirjaa ja kuten sanottu, niiden pitää olla täysin virheettömiä.<br /></p><p>Muuten kirja on kuitenkin oikein hyvin tehty ja ottaa kohderyhmänsä hyvin huomioon. Siinä on paljon pieniä ja hupaisia, varmastikin Pythonilla tehtyjä, hauskan alkeellisen näköisiä tietokonegrafiikkakuvia. Siinä ei anneta vain ohjelmakoodeja, vaan kerrotaan myös ohjelmien suunnittelun periaatteista yleisesti, ja jokaisen projektin alussa on ohjelman vuokaavio, jota on hyvä miettiä ennen kuin rupeaa koodaamaan. Vaikka perusohjelmien koodit annetaan valmiina (mikä mahdollistaa sen, että kuka tahansa voi saada ne toimimaan, kunhan on tarpeeksi huolellinen), projektien jälkeen annetaan lisäksi paranteluehdotuksia, joiden avulla voi testata omia taitojaan. Kirjassa myös selitetään ohjelmien ja niiden komentojen toiminta, ainakin osaksi.<br /></p><p>Esimerkkiohjelmat ovat sellaisia, joita lapset varmastikin pitävät hauskoina (esim. tietokilpailu, matopeli ja muita pelejä, robotin, lemmikin tai tähtitaivaan piirtäminen ja paljon muuta), mutta joita minun oli aikuisenakin hauska tehdä ja kokeilla. On vain jotenkin siistiä, kun saa tietokoneen tekemään jotain, mitä haluaa, vaikkei se olisikaan kovin monimutkaista, ja kirja herättää tunteen siitä, että saattaisi olla mahdollista suunnitella ja tehdä myös omia ohjelmiaan. Pelkästään tämän kirjan avulla omien ohjelmien tekeminen ei kuitenkaan onnistu, koska kirja heittää lukijansa/käyttäjänsä suoraan syvään päähän ja siinä käytetään melko usein myös sellaisia komentoja, joiden toiminta ei kirjasta avaudu eikä niitä selitetä, ne vain annetaan siinä valmiina (esimerkiksi kun tehtiin hiiren liikkeisiin ja käyttäjän toimintaan tai toimimattomuuteen reagoiva "lemmikki"). Tämä ei toisaalta ole ihme - innostuin tutustumaan myös yliopisto-opiskelijoille suunnattuun englanninkieliseen Python-ohjelmointioppaaseen (<i>Introduction to Python Programming and Data Structures</i>), joka etenee simppeleistä asioista monimutkaisempiin, ja jotkin tämän lasten kirjan komennot selitetään siinä ehkä vasta sivuilla 200-300 tai myöhemminkin.<br /></p><p>Tässä lapsille suunnatussa kirjassa on toisaalta hienoa, että ohjelmissa käytetään myös monimutkaista ja pidemmälle edenneiden käyttäjien koodia, koska ainakin minä ymmärrän asiat paremmin kun teen ne itse, eivätkä esim. silmukat ja funktioiden määrittely tunnu niin vaikeilta, kun niitä on jo käyttänyt melkein huomaamattaan itse jossakin ohjelmassa. Toisaalta tämä tapahtui sen kustannuksella, että joitakin komentoja en ymmärtänyt ollenkaan, mutta se ei ole niin vaarallista. Pythonista yleensä täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka sitä oppii käyttämään aika helposti ja nopeasti, ainakin sen alkuvaiheessa, sen englanninkieliset virheilmoitukset ovat noviisille usein melko käsittämättömiä eivätkä ollenkaan käyttäjäystävällisiä (mutta niitäkin aloin vähitellen ymmärtää).<br /></p><p></p><table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><tbody><tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwJ6T07PEwc1L4HQgSff-eWASLnzPhOvzQ0WNIaosyE8pvFr0DTeSqDXiQwLhQ56OvuXJuIyeiALgwjD_U6VIdGdDgNUsCpRGHVjJsrtevtHpn9G0G3Cb5xxCKl3g7lMtjtLuGcbxoOGhxjZCmVMmJM1-bRzIjKCye3KjQDAx-5INIZapM8q8Tpx2QyGw/s4100/20231012_221214.jpg" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="2065" data-original-width="4100" height="161" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiwJ6T07PEwc1L4HQgSff-eWASLnzPhOvzQ0WNIaosyE8pvFr0DTeSqDXiQwLhQ56OvuXJuIyeiALgwjD_U6VIdGdDgNUsCpRGHVjJsrtevtHpn9G0G3Cb5xxCKl3g7lMtjtLuGcbxoOGhxjZCmVMmJM1-bRzIjKCye3KjQDAx-5INIZapM8q8Tpx2QyGw/w320-h161/20231012_221214.jpg" width="320" /></a></td></tr><tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Yksi lasten kirjan projekteista. Tylsännäköinen koodi (taustalla vasemmalla) saattaa synnyttää kauniita kuvioita. Ohjelma on myös animoitu, niin että tähtiä syttyy "taivaalle" koko ajan lisää.<br /></td></tr></tbody></table><br />Eniten pidin Turtle-grafiikasta eli piirtämisestä ohjelman avulla: Pythonilla pystyi tekemään helposti geometrisia kuvioita sekä vaihtelemaan niiden väriä, kokoa, sijaintia ja suuntaa, mikä mahdollisti kaikkea kivaa ja kiinnostavaa. Aikuisten kirjan myöhempien lukujen tehtävissä piirrettiin esimerkiksi
fraktaaleja, minkä osaaminen olisi aika mahtavaa.
Ja kun tein jonkin verran noita aikuisten kirjan tehtäviä ennen kuin innostukseni hiipui, ihastuin myös siihen, miten yksinkertaisella ja helpolla koodilla pystyi laskemaan esim. matemaattisten sarjojen arvoja tai alkulukuja, joiden laskeminen laskimella tai tietokoneellakin olisi vienyt todella paljon aikaa. Siis jos onnistui kirjoittamaan koodin oikein (matemaattisissa tehtävissä usein kyllä yllättävän helppoa): saatoin käyttää parikin tuntia jonkin sellaisen tehtävän ratkaisukoodin miettimiseen (aikuisten kirjan tehtäviin ei ollut ratkaisuja), jonka vastaukset olisi Excelillä pystynyt laskemaan parissa minuutissa. Monia kirjan matemaattisia tehtäviä ei olisi kuitenkaan luullakseni pystynyt laskemaan Excelillä.<p></p><p>Ohjelmointia oli kiva kokeilla ja se oli mukavaa aivojumppaa, mutta se ei ole minulle järin tarpeellista ja pystyn hyvin elämään ilman sitäkin. Pidän analogisista asioista (kuten paperikirjoista), ja vaikka noin kolmen viikon ajan olin tosi innostunut koodaamisesta, se jäi melkein kokonaan, koska elämässä on paljon muutakin. Oli kuitenkin hauska huomata, että tietokoneohjelmien tekeminen ei ole mitään ylivoimaisen vaikeaa salatiedettä ja että on mahdollista tehdä omia ohjelmia. Oli myös hyvä saada käsitys ohjelmoinnin periaatteista, koska tietokoneohjelmia tulee kuitenkin käytettyä melko paljon - oli opettavaista saada tietää jotain siitä, miten ne on tehty, sekä tiedostaa, että ratkaisut olisi usein voitu tehdä myös toisella tavalla.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 24.12.23. <br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Opiskelijan ohjelmointikirja. Vaiheittainen visuaalinen opas, 2018 [kirjassa ei suomenkielisen painoksen julkaisuvuotta, katsottu kirjaston sivuilta] (Computer Coding - Python Projects for Kids, 2017). Tekijät: Carol Vorderman, Craig Steele, Claire Quigley, Martin Goodfellow, Daniel McCafferty ja Jon Woodcock. Kustantaja: readme.fi. Suomennos: Veli-Pekka Ketola. Kansi: Marko Tapani. 224 sivua.</span><br /><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-66759358788118823022023-12-03T12:15:00.006+02:002023-12-03T13:16:48.013+02:00Norman Angell: The Great Illusion - Now (1938 edition) (rauhannobelistit 1933)<p>Tänä vuonna Nobelin rauhanpalkinnon sai iranilainen <a href="https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000009902689.html" target="_blank">Narges</a> <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Narges_Mohammadi" target="_blank">Mohammadi</a>, joka on ollut vangittuna jo vuosia, koska hän taistelee iranilaisten tunnuslauseen mukaan "naisten, elämän ja vapauden" puolesta. Taas yksi todella rohkea ihminen, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta kaikista vaikeuksista, väkivallasta ja vapaudenriistosta huolimatta - hän ei esimerkiksi ole saanut tavata nyt 16-vuotiaita kaksosiaan kahdeksaan vuoteen - ja jaksaa pitkästä vankeudestaan huolimatta kannustaa ja rohkaista muita vankeja. Ja ainakin toinen iranilainen Nobelin rauhanpalkinnon saanut nainen - ensimmäinen oli <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Shirin_Ebadi" target="_blank">Shirin Ebadi</a>. Onnea voittajalle! Ehdokkaina oli myös <a href="https://rauhanliitto.fi/rauhanliitto/ajankohtaista/kuka-ansaitsee-nobelin-rauhanpalkinnon-2023" target="_blank">muita ihmisiä ja järjestöjä</a>, jotka taistelevat sinnikkäästi paremman maailman puolesta.</p><p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/ae/Norman_Angell_01.jpg/250px-Norman_Angell_01.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="335" data-original-width="250" height="200" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/ae/Norman_Angell_01.jpg/250px-Norman_Angell_01.jpg" width="149" /></a></div><p>Minulla on ollut noin vuoden tauko <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/p/rauhannobelistit.html" target="_blank">rauhannobelisteista</a> kirjoittamisessa. Siihen on vaikuttanut se, että bloggaaminen on yleensäkin tänä vuonna ollut tavallista hankalampaa, mutta tärkein syy on se, että olen nyt rauhannobelistisarjassani 1930-luvulla, joka on todella masentava ajanjakso rauhan kannalta, varsinkin kun tietää, mitä 1940-luvulla tapahtui.</p><p>1930-luku ei ollut mitään tasapainoista tai rauhallista aikaa, mikä selvisi hyvin tätä englantilaisen <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Norman_Angell" target="_blank">Norman</a> <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Norman_Angell" target="_blank">Angellin</a> (Ralph Lanen) kirjaa lukiessa. Aloitin kirjan lukemisen jo viime vuonna, ja pidin sitä kiinnostavana, mutta nykyisen maailmantilanteen huomioon ottaen niin masentavana luettavana, etten ole aikomuksistani huolimatta saanut luettua sitä tänä vuonna enempää. 1930-luvullakin vallanhaluinen diktaattori halusi valloittaa naapurimaita, mutta toisin kuin nyt, myös onnistui tässä, koska muut Euroopan maat ajattelivat ensin, että asia ei kuulu niille. Onneksi olemme oppineet jotain - ukrainalaiset taistelevat meidän kaikkien vapauden ja sellaisen maailman puolesta, jossa ihmiset saavat elää rauhassa omassa maassaan.<br /></p><p></p><p>Norman Angell (1872-1967) julkaisi vuonna 1909 pitkän pamfletin <i>Europe's Optical Illusion</i>, joka tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä <i>The Great Illusion</i> ja oli ilmeisesti melkoisen tunnettu ja vaikutusvaltainen teos, koska rauhanpalkinnon perusteena mainitaan juuri se. Tähän vaikutti varmasti se, että kirja on kirjoitettu mielenkiintoisesti. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin (1938) kirjasta julkaistiin tämä uusi laajennettu painos, jossa Angell haluaa osoittaa ensimmäisen maailmansodan aattona julkaistujen teesiensä pätevän myös 1930-luvulla sekä vaikuttaa ihmisiin asioiden muuttamiseksi, siinä määrin kuin asioita tuossa tilanteessa vielä pystyi muuttamaan.</p><p>Angellin pääteesi oli luullakseni se, että valtioiden välillä oli nykyaikana (1909 ja 1938) taloudellisesti niin tiukat kytkökset, että toisen maan valloittamisesta ei olisi valloittajamaalle käytännössä mitään hyötyä. Hän myös varoitti siitä, että Euroopan maat ovat 1930-luvulla sulkeneet silmänsä Hitlerin valloituksilta ja Italian fasismilta välinpitämättömyytensä tai kommunismin vastustamisen takia. Angell pyrki todistamaan, että sota on järjetöntä, taloudellisesti ja muutenkin (hän ei kuitenkaan ota huomioon, että tämä ei auta, kun valtaa yksinvaltaisesti käsissään pitävät ihmiset eivät ole järkeviä). Hän halusi poistaa ne väärinkäsitykset ja illuusiot, joiden vuoksi valtiot ryhtyvät sotimaan keskenään sekä todistaa, että yhteistyö on kaikille osapuolille edullisempaa kuin sotiminen.<br /></p><p>Luin tätä hyvin tiiviisti painettua kirjaa sivulle 150 asti, mutta muistikuvat ovat melkoisesti haalistuneet lähes vuoden aikana. Kirjassa oli kuitenkin paljon kiinnostavaa ja itsenäistä ajattelua eikä se ollut selvästi sidoksissa mihinkään tiettyyn puolueeseen tai ajattelutapaan. Jos innostun lukemaan sitä joskus myöhemmin (aika epätodennäköistä), kirjoitan siitä lisää. Angell, joka sanoo kirjassaan tehneensä rauhantyötä yli 30 vuotta ja joka toimi myös mm. työväenpuolueen kansanedustajana, varmastikin ansaitsi rauhanpalkintonsa ja ansaitsisi myös kirjansa paremman esittelyn.</p><p><i>National self-sufficiency involves what </i>The Great Illusion <i>called the economics of cannibalism. "It is quite clear," that book imagines one cannibal saying to another, "that I must eat you, or you must eat me. Let us come to a friendly agreement about it." If indeed it were true, argues this book, that the only source of food for either of those two parties was the body of the other, the two would not come to a friendly agreement about it, however much goodwill they put into the negotiation. They would fight. But they would fight equally if the assumption each made were not true at all, but each supposed it to be; if, in fact, there was plenty of food available for both in the higher branches of the trees which neither could reach alone but quite accessible if only one would stand on the shoulders of the other, and then divide the spoil. But the fact that ample food was available if only they would turn to co-operation would not affect their conduct so long as they stuck resolutely to the cannibalistic view of the economic situation, refusing to question established and familiar conceptions. (75)</i><br /></p><p></p><p>Jos 1930-luvun lopun rauhannobelistien kirjojen lukeminen tuntuu minusta edelleen mahdottomalta, hyppään 1940-luvun rauhannobelisteihin, niin saan tämän oman haasteeni taas etenemään. Katsotaan, ainakin yritän nyt lukea myös muita 1930-luvun nobelisteja. Ja pakkohan näitä ei ole lukea aikajärjestyksessä, mutta pidän siitä, millaisen näkökulman kronologinen järjestys antaa tapahtumiin sekä ajattelun muuttumiseen länsimaissa (länsimaissa, koska vielä ei ole ollut tietoakaan muunmaalaisista rauhannobelisteista).</p><p><a href="https://finna.fi/Search/Results?lookfor=angell+great+illusion&type=AllFields" target="_blank">Kirjahaku Finnasta</a> Angellin ja Great Illusionin nimellä antoi kiinnostavaa lisätietoa tästä kirjasta. Se oli aikanaan bestselleri, alkuperäinen kirja suomennettiin jo vuonna 1912 nimellä <i>Valtojen näköhäiriö: tutkielma sotilasvallan merkityksestä kansojen taloudelliselle ja yhteiskunnalliselle asemalle</i>, ja alkuteoksesta on otettu vuonna 2010 näköispainos, joka on nyt Maanpuolustuskorkeakoulun kirjaston kokoelmissa. Se on myös otettu mukaan kansainvälisiä suhteita käsittelevään uuteen (2013) lukemistoon: <i>"</i><span data-id="helka.9928097883506253" id="description_text" tabindex="-1"><a href="https://finna.fi/Record/helka.9928097883506253?sid=3433160986" target="_blank">Classics of International Relations</a><i> introduces, contextualises and assesses 24
of the most important works on international relations of the last 100
years".</i> Melkoinen klassikko siis, jota pidetään ilmeisesti nykyäänkin tärkeänä, mutta varmastikin vain harvan tuntema ainakin meillä Suomessa.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Sadan vuoden lukuhaaste: 1930-luku.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Norman Angell: The Great Illusion - Now (1938 edition). Penguin Books Limited. 287 sivua (112 sivua uutta tekstiä: <i>The Great Illusion in 1938</i>; sivuilla 113-274(?) vuoden 1909 kirja lyhennettynä versiona; sivuilla 275-282 <i>The Final Moral</i> (eli johtopäätökset siitä, miten pitäisi toimia). [Sivunumerot eivät välttämättä ole täysin oikein, mutta olen jo palauttanut kirjan, joten en voi tarkistaa niitä.]<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-31095219771208913642023-11-30T20:43:00.001+02:002023-11-30T20:43:27.161+02:00Anne Lene Johnsen ja Elin Natås: Ymmärrä matematiikkaa. 23-metodilla menestykseen, 2018<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEixuboI04r6sTaatCkcp1s2mtZmDjFkpV3PjxHewszSDzKVTGvTvRwn3LJnm2G9ntXpuIN-BSiVPKHA-NMlGdAw2T7ddrSwZgbz9cSXa0XBKkA8IcdFGE-UAI9645NURVL_EB9aV69jmvfpDqd4WZ0DHYK-hZVoWdGceEiZtW-jpDVhEcCoipzd7_OP8tI/s3447/20231130_162122.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3447" data-original-width="2818" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEixuboI04r6sTaatCkcp1s2mtZmDjFkpV3PjxHewszSDzKVTGvTvRwn3LJnm2G9ntXpuIN-BSiVPKHA-NMlGdAw2T7ddrSwZgbz9cSXa0XBKkA8IcdFGE-UAI9645NURVL_EB9aV69jmvfpDqd4WZ0DHYK-hZVoWdGceEiZtW-jpDVhEcCoipzd7_OP8tI/w164-h200/20231130_162122.jpg" width="164" /></a></div>Minua kiinnostaa oppiminen prosessina, oppimisen edellytykset sekä se miten ihmisaivot toimivat (ja olen joskus opettanutkin yläkoulutasoista matematiikkaa yksityisopetuksena). Siksi luin tämän kirjan, jonka mukaan kuka tahansa pystyy oppimaan matematiikkaa, vaikka se aluksi vaikuttaisi kuinka vaikealta tahansa. Kirja on suunnattu vanhemmille (tai muillekin aikuisille, esimerkiksi opettajille), jotka haluavat auttaa matematiikan kanssa ehkä tuskailevaa lastaan todella ymmärtämään matematiikan tehtäviä, ei vain esimerkiksi opettelemaan kertotaulua ulkoa (vaikka sen hyvä osaaminen onkin tärkeää) tai käyttämään valmiita kaavoja ymmärtämättä niitä. Näin lapsi oppii jopa pitämään matematiikasta.<br /><p></p><p>Tässä kirja lähtee liikkeelle <i>todella</i> perusasioista. Ei siis esimerkiksi yhteenlaskusta, vaan niistä peruskäsitteistä, joita tarvitaan siihen, että asiat pystyy järjestämään itselleen päässään loogisiksi kokonaisuuksiksi ja ymmärtämään milloin pitää soveltaa jotain keinoa, milloin toista, niin etteivät tiedot ole päässä vain hajanaisina, irrallisina yksikköinä. Norjalaisen pedagogin Magne Nyborgin mukaan peruskäsitteitä on 23 (mistä kirjan alaotsikko): väri, muoto, asento, koko, paikka, määrä, kuviointi, suunta, käyttötarkoitus, aine jne., ja useimpia näistä tarvitaan myös matematiikan oppimisessa. Sille, joka nämä hallitsee, ne tuntuvat niin itsestään selviltä, että on vaikea ymmärtää, miten joku ei osaa niitä. On kuitenkin täysin mahdollista, ettei lapsi ole oppinut niitä, ja silloin ei ole ihme, jos matematiikka on vaikeaa.<br /></p><p>Jos lapsen on vaikea selvitä jostakin matematiikan tehtävästä, pitää tarkistaa ymmärtääkö hän nämä matematiikassa tarvittavat peruskäsitteet ja tarvittaessa peruuttaa niin kauas, että hän käsittää ne. Kirjassa annetaan yksityiskohtaiset ohjeet peruskäsitteiden opettamiseen. Prosessi on kaikissa käsitteissä periaatteeltaan sama, ja kirjoittajat rohkaisevat vanhempia siihen, että peruskäsitteiden opettaminen onnistuu jokaiselta vanhemmalta ja että lyhytkin opetusrupeama päivässä auttaa. He myös muistuttavat monta kertaa siitä, että jos lapsi ei osaa jotain, hänelle pitää sanoa että "tietenkään sinä et osaa, enhän minä vielä ole opettanut tätä asiaa".<br /></p><p>Kirjassa on rohkaisevia kertomuksia (s. 44-46) oppilaista, joilla on ollut suuria vaikeuksia matematiikan kanssa, mutta jotka ovat metodin avulla oppineet matematiikkaa niin, että siitä on saattanut tulla jopa heidän lempiaineensa koulussa. Kirjan mukaan he ovat myös pitäneet peruskäsitteiden opiskelusta - eikä ihme, koska maailma tuntuu varmaan yleensäkin ottaen selvemmältä niiden oppimisen jälkeen, jos ne ovat aikaisemmin olleet epäselviä. Vaikka kirjassa yleensä puhutaan lasten opetuksesta, metodi sopii myös aikuisille, esimerkiksi 22-vuotiaalle Helenelle (s. 46). Peruskäsitteiden opettamiselle annetaan johdantoluvun jälkeen kirjassa paljon tilaa, ja varsinainen matemaattisten taitojen opetus alkaa vasta sivulta 116. Kirjassa edetään sitten lukujen ymmärtämisestä lopulta lyhyesti algebraan ja yhtälöihin.<br /></p><p>Kirjan kirjoittajista Johnsen on aina ollut matematiikkaa rakastanut "matikkaturbo" ja Natås "matikkaurpo", joten heillä on mukavan erilaiset perspektiivit kirjan aiheeseen. Natåskin on kuitenkin oppinut ymmärtämään matematiikkaa, ja hän on erityisopettajana auttanut jo yli 20 vuoden ajan sellaisia lapsia, joille matematiikka on vaikeaa. Kirjoittajat sanovatkin, että kirjan menetelmät perustuvat tutkimukseen ja että niitä on testattu paljon ja niiden toimivuus havaittu käytännössä.<br /></p><p>Kirjan alkuosassa oli mielenkiintoisia ajatuksia oppimisesta, peruskäsitteistä ja käsitteiden ymmärtämisen tärkeydestä; sen matematiikan opetusta käsittelevän osan sitävastoin luin selaillen. Kirjan oppeja kannattaa varmastikin kokeilla, jos lapsella on vaikeuksia ymmärtää matematiikkaa, koska asiassa on kyse myös lapsen itsetunnosta, käsitteellisestä ajattelusta ja yleensä elämässä selviämisestä - numeroita ja matematiikkaahan tarvitaan monessa asiassa, joita ei välttämättä tule edes ajatelleeksi matematiikkana. Kirja on myös hyvin ja selkeästi kirjoitettu, ja suomennos toimii myös hyvin.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Anne Lene Johnsen ja Elin Natås: Ymmärrä matematiikkaa. 23-metodilla menestykseen, 2018 (Hvordan fatte matte, ei alkuteoksen ilmestymisvuotta (2017?)). Bazar. Suomentaja: Virpi Vainikainen. 284 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-86485845561177155402023-11-12T12:31:00.008+02:002023-11-12T12:47:35.129+02:00Astrid Lindgren: Kerstin ja minä (1944)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQS2DvDPMc00wk-Klm2CmxtmwOLqpGNOJmpnrgqjpXvmR8XoYzSWk2u4ExzEeitXU_OCytCb9N_uswkOiC25rOzG2lD36lsjK7YhGhSn5oul2BTwxf7hiQJuewgn3JkGiYfq44JI1NZ0jT_8njFSTZgtGtFQEuXCPla5rtKLSFsNPUvpl3HKvkBFUa5tU/s3482/20230922_095948.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3482" data-original-width="2367" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgQS2DvDPMc00wk-Klm2CmxtmwOLqpGNOJmpnrgqjpXvmR8XoYzSWk2u4ExzEeitXU_OCytCb9N_uswkOiC25rOzG2lD36lsjK7YhGhSn5oul2BTwxf7hiQJuewgn3JkGiYfq44JI1NZ0jT_8njFSTZgtGtFQEuXCPla5rtKLSFsNPUvpl3HKvkBFUa5tU/w136-h200/20230922_095948.jpg" width="136" /></a></div>Astrid Lindgren on kirjoittanut myös ainakin kaksi nuortenromaania. Itse olen lukenut aiemmin yhden, mutten tätä. Kirjan minäkertoja on 16-vuotias Barbro, jonka elämä identtisen kaksoissisaren Kerstinin kanssa muuttuu kokonaan majuri-isän jäätyä eläkkeelle: perhe muuttaa täydessä yhteisymmärryksessä pikkukaupungista isän lapsuuskotiin isolle maatilalle. Uusi koti on aivan oikea maatila, jossa on lehmiä, lampaita, sikoja ja viljelyksiä, joten tyttöjen elämä muuttuu kokonaan - isällä ja äidillä ei nimittäin ole liikoja rahoja käytettäväksi, koska maatilan ylläpito ja sen investoinnit vaativat paljon varoja, ja tytöt joutuvat tinkimään esimerkiksi vaatetoiveistaan.<p></p><p>Myös kaksosten työpanos on maatilalla tärkeä, ja tytöt ahkeroivat pellolla, kuljettavat maitoa meijeriin, lypsävät (jos osaavat - Barbro ei tässä onnistunut, mutta Kerstiniltä lypsy sujui), korjaavat satoa ja säilövät. Ajoittaisesta mukinasta ja pikku kapinoinnista huolimatta koulunkäyntiä vierastavat tytöt useimmiten myös nauttivat uudesta elämästään ja maatilan työväen seurasta täysin sydämin.</p><p>Kaksosilla riittää kuitenkin aikaa myös kesästä nauttimiseen ja he tutustuvat paikallisiin mukaviin nuoriin ihmisiin. Muiden tapahtumien ohessa molemmat rakastuvat, mutta Barbrolla on kaksikin ihailijaa, joista toinen on varakas hienon auton omistaja, toinen köyhempi, ja hänen on jossain vaiheessa vaikea päättää mitä haluaa.</p><p>Mutta Astrid Lindgrenin nuortenkirja - miten tässä voisi muuten käydäkään kuin hyvin? Kaikki henkilöt olivat sympaattisia, kirja oli ilkikurista, kepeää ja eloisaa luettavaa, ja romanttisista juonenkäänteistä huolimatta kirjalla ja kaksosilla oli jalat tukevasti maassa. Kirja läpäisee <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/04/tyttokirja-ja-tyttoelokuvatesti-eli.html" target="_blank">Ariel-testin</a> helposti, koska tytöt tekivät maatalon töitä todella paljon ja useimmiten täysin vapaaehtoisesti; he ymmärsivät työpanoksensa tärkeäksi ja myös pitivät tilan töistä. Kirja oli siinä mielessä erikoinen nuortenkirja, että koulunkäyntiä pidetään siinä aika toisarvoisena asiana hyvälle elämälle, tai koulunkäynti ja opiskelu ovat siinä vain yksi mahdollisuus muiden joukossa.<br /></p><p><i>Muuten äidillä oli aina tapana saarnata Kerstinille ja minulle: - Tytölle ei ole tärkeintä, että pojat pitävät hänestä. Tärkeintä on, että hän on sellainen, että hänen oma sukupuolensa hyväksyy hänet.<br /> Sen tähden olin iloinen siitä, että Ann ja Viveka näyttivät hyväksyvän meidät niin kuin me hyväksyimme heidät. (78)</i></p><p><i>- Vähän toista kuin minä, sanoi Viveka. ... - Minä en ole kaunis enkä kiltti. Mutta minä olen viisas kuin villakoira. (94)</i><br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste</span><span style="font-size: x-small;"> 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta.</span><span style="font-size: x-small;"> </span></p><p><span style="font-size: x-small;">Astrid Lindgren: Kerstin ja minä. Tyttöromaani, 2003 (Kerstin och jag, 1944; neljäs painos, suomennos ilmestynyt ensi kerran vuonna 1949). Suomentaja: Heliä-Kaarina Salminen. Kannen tekijää ei kerrottu. 180 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-87907968407080933112023-10-22T17:02:00.003+03:002023-11-12T12:41:58.432+02:00Simo Ojanen: Ikioma kesäloma, 1983<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhN06vucx277s0mEED91-7n1crllo5IHRe-Tg_WAk4mh_WeoiTcEvNfvDR6ADhri57Bp7jjFp05pV3C1l_WNCZRBCZiCmqnd_5A5sfsSOdeqhZ3fWOvGzwJGaSEj_VqIrI-BrldanO-gtLKa9Uj9cJ4TpnYQdw1cXTOULlZBn3IzAJqa3EnqITH7O_Gi8g/s3666/20230921_124847.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3666" data-original-width="2179" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhN06vucx277s0mEED91-7n1crllo5IHRe-Tg_WAk4mh_WeoiTcEvNfvDR6ADhri57Bp7jjFp05pV3C1l_WNCZRBCZiCmqnd_5A5sfsSOdeqhZ3fWOvGzwJGaSEj_VqIrI-BrldanO-gtLKa9Uj9cJ4TpnYQdw1cXTOULlZBn3IzAJqa3EnqITH7O_Gi8g/s320/20230921_124847.jpg" width="190" /></a></div>Kirjan sankareita ovat kolme luullakseni 14-15-vuotiasta ystävystä, Minna, Sari ja Kirsi, joista Minnan ja Sarin perheet ovat keväisessä lumisateessa lähteneet pitkälle lomalle Dubrovnikiin ja jättäneet tytöt kaupunkiin Sarin isosiskon Riitan ja tämän poikaystävän Kaken paimennettaviksi. Kirsikin on yksin kotona, koska ei ole halunnut lähteä perheensä mukana mökille. Kirsi on kesällä töissä jäätelönmyyjänä ja Sari sanomalehden toimituksen lähettinä.<p></p><p>Tytöt alkavat haaveilla omasta lomamatkasta mahdollisimman kauas kesän lopulla ja päättävät ansaita siihen rahat tekemällä sekalaisia töitä naapurustossa. Työtehtävillä ei ole väliä, ja niinpä he toimivatkin mm. kirjojen järjestäjinä, taidemaalarin malleina (avaruusolentoina!), koiranulkoiluttajina, paketinkuljettajina, kaupan ostoskärryjen kerääjinä (ja sattumalta samalla myymälävartijoina), aaveen shakinpeluukavereina, runonkirjoittajina, matojen myyjinä ja puutarha-apuna ja joutuvat jopa poliisin epäilemiksi varkauskeikoista ja pankkiryöstön suunnittelusta. Palkan työtehtävistä he antavat asiakkaiden määrätä itse, mikä tarkoittaa hyvin vaihtelevia summia, koska monet apua haluavista ovat melkoisen pihejä. Kirjan rakenne on episodimainen; työkeikoista vain kerrotaan luku kerrallaan.<br /></p><p>Tytöt joutuvat kesän aikana monenlaisiin kommelluksiin ja tapaavat monenlaisia ihmisiä, jotkut ystävällisiä ja mukavia, toiset hyvinkin epämiellyttäviä. Kannessa olevan koiran, Kesän, he ovat esimerkiksi pelastaneet kadulta tämän jäätyä auton alle ja kuljettajan paettua paikalta. Jalkansa taittaneen koiran tervehdyttyä heidän sattumalta kadulla tapaamansa inhottava nuoripari kuitenkin syyttää heitä sen varastamisesta ja ottaa koiran mukaansa. Asialla on kuitenkin hyvätkin seurauksensa, koska se johtaa kirjoittamisesta pitävän Minnan ensimmäiseen julkaistuun kirjoitukseen sanomalehdessä.</p><p>Tytöt eivät lannistu vastoinkäymisistä ja hankalista ihmisistä, vaan selviävät kaikesta yhdessä. Kirja onkin hyvä kuvaus tyttöjen välisestä ystävyydestä, joka kestää hyvin ajoittaiset erimielisyydet. <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/04/tyttokirja-ja-tyttoelokuvatesti-eli.html" target="_blank">Ariel-testin</a> se läpäisee kevyesti, koska nuoret suhtautuvat työntekoonsa hyvin päättäväisesti ja päämäärätietoisesti, ja se on heille tärkeä asia. Kirjan kieli oli elävää, luontevaa ja aidon tuntuista, ja sen tapahtumat ja henkilöt mukavan rouheita. Kirjan tapahtumat olivat samalla kuitenkin hyvin viattomia. Nykylukijana varsinkin tuon taidemaalarin kohdalla odotti jonkinlaista limaista seksipetoa ja hyväksikäyttöyritystä, mutta taiteilija oli itse asiassa kirjan mukavimpia asiakkaita, syöpään kuollutta vaimoaan vuosienkin jälkeen kaipaava ystävällinen ja antelias mies, eivätkä kirjan muutkaan ihmiset suhtautuneet tyttöihin seksiobjekteina, vaikka olisivat olleet muuten ikäviä. Oli kiva lukea tällaista nuortenkirjaa.<br /></p><p>Kirjan takakannessa mainitaan kaksi muuta <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Ojanen" target="_blank">Simo Ojasen</a> (1940-2021) nuortenromaania: <i>Heli ryhtyy ystäväksi</i> ja <i>Meeri järjestää</i>, eli Ojanen oli aika erikoinen kirjailija, mies joka kirjoitti uskottavia tyttökirjoja - tai kannen maininnan mukaan "tyttöromaaneja". Ehkä näissä on merkitysero: "tyttökirjan" voisi ajatella olevan tytöille suunnattu kirja, "tyttöromaanin" taas tytöistä kertova kirja. Simo Ojanen oli myös Sirkuspelle Hermanni -hahmon luoja. Kirjassa käytetään muuten kaksi kertaa (s. 74, 100) sanaa <i>herpaantua</i> merkityksessä <i>hermostua</i>, vaikka minusta nämä merkitykset ovat aika lailla päinvastaiset. <a href="https://www.kielikello.fi/-/karvomista-kaukalossa-merkityksenmuutoksia-nykysuomen-sanakirjasta-suomen-kielen-perussanakirjaan" target="_blank"><i>Kielikellon</i> artikkelin</a> maininnan mukaan sanan tällainen käyttö oli kuitenkin ainakin 1990-luvulla yleisempääkin.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi. </span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 12.11.23 (korjattu kirjoitusvirhe).<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Simo Ojanen: Ikioma kesäloma. Tyttöromaani, 1983. <a href="https://www.antikvaari.fi/kirjasarjat/otavan-nuortenkirjoja/62a6d28a2e031f1e0c82390b" target="_blank">Otavan nuortenkirjoja</a> <a href="https://www.kirjaverkko.fi/kirjasarja/otavan-nuortenkirjoja/211" target="_blank">-sarja</a>. Kansi: Kaarina Ewart. 189 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-41826104556234620112023-10-17T09:21:00.004+03:002023-10-17T09:23:03.818+03:00Lisbeth Werner: Puck valloillaan, 1956<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: left;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_gsbLq2VViE_HjqdCCm-9Cozp91cOYTjszdfp751ky3IKG6k4qRKVb_EttEmhzwjohmlybedK4gIlFt4chWlhyphenhyphenUjJsfvQUcLc6Iu5sjS7t64viN9lVtG8y7ydiU5xtX1BXU8EegZIFV3Ffo0CNChRw29_RWoRUhf5Z_WF0LQCJhOTx1iggtRy8RXLgaY/s3449/20230921_121400.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3449" data-original-width="2232" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_gsbLq2VViE_HjqdCCm-9Cozp91cOYTjszdfp751ky3IKG6k4qRKVb_EttEmhzwjohmlybedK4gIlFt4chWlhyphenhyphenUjJsfvQUcLc6Iu5sjS7t64viN9lVtG8y7ydiU5xtX1BXU8EegZIFV3Ffo0CNChRw29_RWoRUhf5Z_WF0LQCJhOTx1iggtRy8RXLgaY/w206-h320/20230921_121400.jpg" width="206" /></a>Tämä tanskalainen nuortenromaani (jonka juonta paljastan paljon) kertoo ehkä 13-vuotiaasta Bente Wintheristä eli Puckista, joka käy koulua Tammilinnan tytöille ja pojille tarkoitetussa "täysihoitolakoulussa", koska hänen isänsä on pitkällä työmatkalla Chilessä ja hänen äitinsä on kuollut kolme vuotta aikaisemmin auto-onnettomuudessa. Reilu, ystävällinen ja reipas Puck viihtyy hyvin koulussa - opettajat ovat osaavia ja huumorintajuisia, ja hänen kaksi huonetoveriaan Skip ja Inger ovat mukavia ja välittömiä. Pilviä taivaalle tuo vain kolmas huonetoveri, Karen, <i>huoneen surunlapsi - eli kuten nykyaikaiset tiedemiehet sanoisivat, probleemalapsi</i> (9), eronneiden vanhempien tytär, joka on ynseä, luoksepääsemätön, nopea loukkaantumaan ja vastaa ystävällisyyden osoituksiin torjunnalla ja epäystävällisyydellä.</div><p></p><p>Puck tapaa lähistön rikkaalla maatilalla mutkattoman herttaisen Annelisen, joka päättää Puckin olevan hyvä kaveri ratsastuksen opetteluun. Tytöt oppivatkin nopeasti ratsastamaan ja pääsevät sen jälkeen tekemään yksin ratsastusretkiä lähiseudulle, jossa he tapaavat erakkomaisen taiteilijan. Taiteilijaa syytetään myöhemmin rahavarkaudesta, mutta Puck onnistuu ratkaisemaan tapauksen. Hänen välinsä Karenin kanssa tulehtuvat yhä pahemmin, kunnes tapahtumat huipentuvat myrskyyn, jossa molemmat joutuvat hengenvaaraan. Kirjan loppuratkaisu jää kuitenkin täysin avoimeksi - Karen on sairaalassa ja Puck vasta miettii tämän tapaamista - ja sen viimeinen virke on <i>Mutta vähän hän osasi aavistaa, miten "huippujännittävää" kaikesta vielä tulisi!</i> Sarjaan pedataan siis selvästi jatkoa (sarjan aloitusosa oli <i>Puck joutuu pulaan</i> ja tämän kirjan jatko-osa on <i>Puck uskaltaa</i>). Puck-kirjat näyttävätkin olleen suosittuja - niitä on käännetty yli kymmenen, ja suomennoksia on julkaistu vielä 1970-luvulla.</p><p>Kirja oli helppoa, nopeaa ja pirteää luettavaa ja siinä oli hyviä dialogeja. Kovin mieleenjäävä se ei näin aikuiselle kuitenkaan ollut, koska asiat luistivat turhankin helposti eteenpäin. Kirja läpäisee <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/04/tyttokirja-ja-tyttoelokuvatesti-eli.html" target="_blank">Ariel-testin</a> - Puck ratsastaa, urheilee, ratkaisee rikoksen ja käy koulutunneilla - mutta vähän rimaa hipoen, koska nämä asiat eivät ole Puckille kuitenkaan kovin tärkeitä vaan asiat enemmänkin vain tapahtuvat hänelle, ja kirjassa on romantiikan puuttumisesta huolimatta enemmänkin kyse ihmissuhteista (jotka ovat toki kiinnostavia).</p><p><a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Lisbeth_Werner" target="_blank">Lisbeth Werner</a> on kirjailijanimi, jonka taakse kätkeytyy yllättäen kaksi miestä, Knud Meister ja Carlo Andersen. Tanskassa Puck-kirjoja julkaistiin kaikkiaan 46.</p><p><span style="font-size: x-small;">Lisbeth Werner: Puck valloillaan. Nuorisonromaani, 1956 (Puk slår sig løs, 1953). Gummeruksen nuorten kirjasto nro 15 (Puck-sarjan toinen osa). Suomentaja: Inkeri Hämäläinen (ei mainittu kirjassa! Nimi saatu kirjaston sivuilta). Kannen tekijää ei mainittu. 127 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-71821446609368445292023-10-06T09:47:00.002+03:002023-12-03T12:25:29.168+02:00Isabelle Holland: Seuraan sinua pimeään (1981)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-lBpt9AiAHwhqnDPrCgZe2Yves43nRO7OqzysPGo9X4LND2xJWlKL3zqsJ-6ZxZ8U38_Dwy2tKOOWNehDK6hX2OWLOQVEghOeHtmy7c4J0tia1pdNfMNK97rirtsUHzDboDGnahbpYrY5iu24PWcClwEtjbXcsYRuNlTZmApzR9X6GZM5glebNSw4G88/s3614/20230921_102757.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3614" data-original-width="2224" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-lBpt9AiAHwhqnDPrCgZe2Yves43nRO7OqzysPGo9X4LND2xJWlKL3zqsJ-6ZxZ8U38_Dwy2tKOOWNehDK6hX2OWLOQVEghOeHtmy7c4J0tia1pdNfMNK97rirtsUHzDboDGnahbpYrY5iu24PWcClwEtjbXcsYRuNlTZmApzR9X6GZM5glebNSw4G88/w123-h200/20230921_102757.jpg" width="123" /></a></div>Kirjan päähenkilö on Englannissa asuva amerikkalainen taidegalleriassa työskentelevä Julia, joka matkustaa Italiaan kuultuaan italialaisen isoäitipuolensa, kreivitär Gianetta di Monaldinin, kuolemasta. Korkeasta iästään huolimatta elinvoimainen Gianetta oli kaatunut ruusutarhassa ja lyönyt päänsä. Kreivittären kartanoon Italiassa saapuu myös Julian voimakkaan ja toivottoman nuoruudenrakkauden kohde, pienen Monaldin taidemuseon hoitaja Oliver, Julian joitakin vuosia aiemmin jättänyt pitkäaikainen miesystävä David tyttärineen sekä useimmiten suunnattoman ärsyttävä, epäkohtelias ja epäystävällinen Julian työnantaja, pankkiirista gallerian omistajaksi ryhtynyt Rupert.<p></p><p>Tästä voikin päätellä, mistä tässä kirjassa on kysymys: miehistä ja taiteesta. Sekä rikoksesta ja sen selvittelystä, sillä isoäidin kuolema ei ollut onnettomuus, vaan murha. En yleensä ottaen pidä romanttisista kirjoista, joiden pääsisältö on rakkaussuhde ja sen kehittyminen, mutta pidän kuitenkin tällaisista viihdekirjoista, joiden päähenkilö on aloite- ja toimintakykyinen, itsenäinen ja älykäs nainen, joka selvittelee rikosta tai arvoitusta ja samalla miessuhteitaan - tällaiset kirjat eivät ole imelän romanttisia eikä miehen löytäminen ole sankarittaren elämän pääsisältö, vaan ihmissuhteiden selvittely on vain osa kirjaa. Ja useimmiten tällaiset kirjat ovat lähes täysin väkivallattomia, eikä niissä ole tylsää alibien pohtimista tai muita poliisintyön rutiineja. (Muita tällaisia lukemiani kirjoja ovat <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/search?q=barbara+michaels" target="_blank">Barbara Michaelsin</a> teokset.)</p><p>Eli pidin tästä kirjasta, jokseenkin kolhosta kannesta huolimatta. Kirjan alkuperäisnimi on kuvaavampi kuin suomennoksen nimi.</p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 3.12.23 (korjaus kirjatietoihin).</span><br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Isabelle Holland: Seuraan sinua pimeään, 1983 (The Lost Madonna, 1981). Tammi. Suomennos: Anna-Liisa Laine. Kannen tekijää ei mainittu (tai se on takakannessa kirjastotarran alla). 292 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-59225363265458489322023-10-02T10:29:00.004+03:002023-10-02T10:48:31.511+03:00Runar Schildt: Suuri haave (Den stora rollen, 1923)<p>Luin eräästä <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2022/03/kaarlo-marjanen-ja-ensio-rislakki-toim.html" target="_blank">novellikokoelmasta</a> suomenruotsalaisen Runar Schildtin kevyen novellin, josta pidin, joten otin luettavakseni myös hänen näytelmänsä. Näytelmä sijoittuu kuitenkin sisällissodan syttymisen aikaan, joten vaikka se olikin sujuva ja hyvin kirjoitettu, kevyt se ei ollut, koska sisällissota vaikuttaa siinä kohtalokkaasti lähes kaikkien sen ihmisten elämään ja pakottaa heidät kohtaamaan itsensä ja moraalinsa sekä tekemään vaikeita valintoja.<br /></p><p>Näytelmän päähenkilö on viisikymppinen Armas Fager, entinen teatterin statisti, joka on jonkin aikaa sitten saanut potkut teatterista, vaikka se on ollut hänelle henki ja elämä. Hän on suostunut näyttelemään teatterissa vähäpätöisiäkin rooleja ainoastaan näyttelemisen ilosta, vaikka onkin koko ajan unelmoinut pääroolin esittämisestä. Potkujen jälkeen hän on katkeroitunut koko elämälle ja alkanut käyttää alkoholia paljon entistä reippaammin. Juoma- ja muutakin seuraa hänelle antaa entinen teatterinparturi Ferdinand Hagert, joka on vaimonsa ja kahden lapsensa keuhkotautikuoleman jälkeen masentunut niin paljon, ettei ole voinut hoitaa tointaan. Armaksen vaimo Vendla, joka näkee miehensä heikkoudet mutta rakastaa tätä silti pyörittää perheen pientä kauppaa ja huolehtii kaikesta.</p><p>Armaksen ja Vendlan tyttäret, parikymppiset kotona asuvat Hjördis ja Elli, ovat myös teatterin statisteja. Luonteeltaan he ovat aivan erilaiset: Ellille tärkeintä on selviäminen elämässä keinolla millä hyvänsä ja hän suhtautuu miessuhteisiin hyvin vapaasti. Hjördis taas on paljon vakavamielisempi ja on rakastunut erääseen nuoreen mieheen, joka sodan sytyttyä menee valkoisten puolelle, ja Hjördis auttaa häntä kätkemällä aseita, mikä on punaisten hallitsemassa Helsingissä todella vaarallista. (Nuorukaisen olemassaolo on näytelmän juonelle olennainen asia, mutta häntä itseään ei siinä nähdä, vain hänen äitinsä.)</p><p>Isä Armas taas liittyy punaisiin - ei syvästä vakaumuksesta, vaan toiveesta saada vihdoinkin itselleen se suuri rooli joka hänelle mielestään kuuluu, ja myös halusta kostaa teatterin johdolle. Ystävänsä Ferdinkin hän houkuttelee mukaan tämän vastahakoisuudesta huolimatta. Hän saa kuitenkin huomata, että sodassa ei ole kyse näytelmästä, ja henkilöiden toiminta ja heidän luonteensa johtavat petokseen ja tragediaan.<br /></p><p>Näytelmä oli surullinen, mutta hyvä. Sen henkilöt, niin naiset kuin miehetkin, olivat eläviä ja todellisen tuntuisia, dialogi luontevaa ja tapahtumat kiinnostavia, vaikka lopussa ja sitä ennenkin tekikin mieli ravistella Armasta ja sanoa, että ei noin tehdä, ajattele nyt. Hanki selkäranka ja ajattele muitakin kuin itseäsi. Kirjailija on valkoisten puolella (punakaartilaisia kuvataan vain lyhyessä kohtauksessa, mutta siinä kurittomina juomareina), muttei kuitenkaan mitenkään osoittelevasti tai ilmiselvästi - näytelmän varsin vähävaraisia ja elämän kolhimia päähenkilöitä Schildt kuvaa myötätuntoisesti. Myös näytelmän käännös on sujuva.</p><p>Näytelmää on esitetty useamman kerran 1990-luvulla. Se on luettu myös <a href="http://prosperonkirjat.blogspot.com/2023/07/runar-schildt-suuri-haave.html" target="_blank">Prosperon kirjahyllyssä</a>, ja sen voi ladata <a href="https://www.doria.fi/handle/10024/146137" target="_blank">Doriasta</a>. Helsingin Sanomissa on <a href="https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000004448011.html" target="_blank">juttu</a> Runar Schildtistä, ja hänen mukaansa on nimetty Helsingissä Runar Schildtin puisto sekä Schildtinpolku.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Runar Schildt: Suuri haave. Nelinäytöksinen näytelmä, 1924 (Den stora rollen, 1923). Otava. Suomentaja: Ilmari Ahma. 158 sivua.</span><br /><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-75634950431912977062023-09-29T10:03:00.007+03:002023-09-29T10:31:45.743+03:00Hilja Valtonen: Pippuria, 1965<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2_ymbv00pSxo965j5cKh7dEZG7SW8WGYgQU0eNh4bAezpveCLxp0bmos2W3S19FHbR7DaTpS0gFd29XRJsRsKWTxJ6vPP_q-b9cqSIc_m-IYxLyANJhPO3a7zSZCoTBHciFox4OumcAywkv8X-jqCaPNSaMh8-GM-gs29_X9vnzb1HMGk1IoovAUu3Ho/s3498/20230919_081430.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3498" data-original-width="2473" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2_ymbv00pSxo965j5cKh7dEZG7SW8WGYgQU0eNh4bAezpveCLxp0bmos2W3S19FHbR7DaTpS0gFd29XRJsRsKWTxJ6vPP_q-b9cqSIc_m-IYxLyANJhPO3a7zSZCoTBHciFox4OumcAywkv8X-jqCaPNSaMh8-GM-gs29_X9vnzb1HMGk1IoovAUu3Ho/w141-h200/20230919_081430.jpg" width="141" /></a></div>Tämä on eräänlainen lasten <i>Kuinka äkäpussi kesytetään</i>. Pälvi on 10-vuotias omapäinen helsinkiläinen tyttö, joka terrorisoi niin vanhempiaan, kerrostalon naapureita, koulutovereitaan kuin ketä tahansa väärään aikaan tielleen sattunutta. Tämä johtuu siitä, että hänen äitinsä on antanut hänelle aina kaikessa myöten ja passannut häntä kaikessa, niin ettei hänen ole tarvinnut tehdä kotona mitään; tiedemiesisä taas on liian kiireinen (tai mukavuudenhaluinen) välittääkseen tyttärensä kasvatuksesta<i>. </i>Asiat ovat edenneet niin pitkälle, että Pälvin perhettä uhkaa tytön takia jo häätö.<br /><p></p><p><i>- "Pälvi kulta, sinäpä vasta hermostunut olet. Onko koulussa jokin asia mennyt hullusti?"<br />- "Hermostunut! Hullusti! Sano, miksi olet kasvattanut minut niin huonosti, että kaikki sitä jankuttavat. Oletko niin tyhmä, ettet osaa."<br />- "Olemme kasvattaneet sinut uusien kasvatusmenetelmien mukaan. Vapaasti. Ilman kieltoja, ilman käskyjä, ilman pakkoja ja rangaistuksia."<br />- "Olisi sopinut kasvattaa minut samoin kuin muidenkin ihmisten lapset, niin ei nyt jokainen minua sormellaan osoittaisi. Ja anna minulle voileipää ja maitoa, sillä minulla on kiljuva nälkä!" (7)<br /></i></p><p>Asiat muuttuvat, kun vanhemmat lähtevät puolen vuoden Amerikan matkalle isän työtehtävien takia ja lähettävät Pälvin siksi aikaa Erkki-enon viisilapsisen perheen luokse maalle. Eno on ainoa sukulainen, joka suostuu Pälvin ottamaan, sillä muut pelkäävät tätä. Vanhemmat eivät tosin uskalla kertoa matkasta pippuriselle tyttärelleen, vaan valehtelevat vierailun enolassa kestävän sen aikaa, kun äiti etsii häädön takia perheelle uutta asuntoa isän ollessa matkoilla; Pälvi kuulee totuuden vasta perillä.</p><p>Aluksi nirppanokkainen, hienosti puettu Pälvi halveksii maalaistallukkasukulaisiaan ja yrittää tanssittaa näitä pillinsä mukaan samoin kuin on tehnyt kotonakin. Hän saa kuitenkin nopeasti huomata, että hänen keinonsa eivät toimi enolassa. Eno, tämän vaimo Laura ja serkut ovat ystävällisiä, mutta lujia ja järkähtämättömiä. Kiukuttelu ja laiskottelu eivät auta. Vaikka selkäsaunaa väläytetään pari kolme kertaa mahdollisuutena, eno ja täti eivät tähän yhtä läpsäystä lukuun ottamatta kuitenkaan turvaudu, vaan hoitavat asian peräänantamattomuudellaan, useimmiten rauhallisina.<br /></p><p>On helppo arvata, miten kirjassa käy, mutta sitä oli silti ihan viihdyttävää lukea. Kirjan mukaan lapsi tarvitsee sekä rakkautta että rajoja ja lapsi on itsekin onneton, jos hänelle ei aseteta minkäänlaisia rajoja eikä anneta ollenkaan vastuuta. Pälvi huomaa loppujen lopuksi olevansa paljon onnellisempi enolassa kuin kotona, senkin takia että hänellä on aina seuraa serkuistaan sekä mielekästä tekemistä kotona ja koulussa. Kotona hän on ainoana lapsena joutunut olemaan paljon yksin, eikä vanhemmilta ole juurikaan liiennyt aikaa hänelle - hän ei siis vapaasta kasvatuksestaan huolimatta ole saanut paljon myöskään rakkautta - toisin kuin enolta ja Laura-tädiltä, joilla on maalaistalon kiireistään huolimatta aina aikaa kuunnella lapsia ja puhua näiden kanssa.<br /></p><p>Kirjassa kaksi voimakasta tahtoa, enon ja Pälvin, joutuvat vastakkain, ja Pälvi saa huomata enonsa olevan paljossa samanlainen kuin hän itse, mutta oppineen tulemaan toimeen omapäisyytensä kanssa. Pälvi oppii myös lopulta olemaan halveksimatta koulutoveriaan Kerttua tämän köyhyyden (ja punatukkaisuuden!) takia, kun huomaa tämän olevan paitsi lahjakas, älykäs, ahkera ja reilu, myös rohkea. Pidin siitä, että Pälvin tahtoa ei kirjassa murreta väkivallalla eikä muutenkaan, vaan kirjan lopussa Pälvi on edelleen oma itsepäinen ja rohkea itsensä, mutta laajemmin ja vapaammin kuin ennen, koska hänellä on nyt parempia keinoja toimia muiden kanssa.<br /> </p><p>Ehkä julkaisijasta (Raittiuskasvatusliitto) johtuen tämä on siis selkeän opettavainen kirja (ja asenteellinen, asiat eivät ole näin helppoja), muttei kuitenkaan saarnaavalla tavalla. Ja kun opettavaisuus on näin ilmiselvää, sitä on helpompi halutessaan vastustaa kuin kirjoissa, joissa tytöt vain automaattisesti esitetään kiltteinä ja auttavaisina. Kirja on ollut palkintona kansakoulun raittiuskirjoituskilpailussa, eikä sen aikaisempaa omistajaa voi syyttää kannen paranteluyrityksistä.<br /></p><p>Myös <a href="http://kirjanaisenblogi.blogspot.com/2012/06/hilja-valtonen-pippuria.html" target="_blank">Kirjanainen</a> on kirjoittanut tästä kirjasta, ja Ylen sivuilla on <a href="https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/taiteilijavieraana-kirjailija-hilja-valtonen" target="_blank">Valtosen 80-vuotishaastattelu sekä luettelo hänen kirjoistaan</a>.<br /> </p><p><span style="font-size: x-small;">Hilja Valtonen: Pippuria. Nuorisokertomus, 1965 (2. painos). Raittiuskasvatusliitto. Kansi: E. Antikainen. 75 sivua.<br /></span><br /> </p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-66657971721031320942023-09-27T08:41:00.002+03:002023-09-28T09:51:08.935+03:00Mark Shackleton (ed.): Further Recollections. Ten stories on five themes (1989)<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiU7hKNZBlNKh9Url3mX5oaCocid4RHXJ0VdCujo00T0qotcymWAtR2nngDs_gYxztV0oNFfUtxCZz1Dtxw6CMnR0LnY-Cv5B1kzKHQI2xhJ3J2qyAxpMLgIcyrqEsU75dRjaeWFy9Lbq34J0yw97jETeeYeVm-_KBUUh2HwIl2FoiCBwsVhrKoCrJxERo/s3737/20230918_122053.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3737" data-original-width="2520" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiU7hKNZBlNKh9Url3mX5oaCocid4RHXJ0VdCujo00T0qotcymWAtR2nngDs_gYxztV0oNFfUtxCZz1Dtxw6CMnR0LnY-Cv5B1kzKHQI2xhJ3J2qyAxpMLgIcyrqEsU75dRjaeWFy9Lbq34J0yw97jETeeYeVm-_KBUUh2HwIl2FoiCBwsVhrKoCrJxERo/w135-h200/20230918_122053.jpg" width="135" /></a></div>Tämä novellikokoelma on englanninopiskeluun tarkoitettu kirja, jonka kymmenen tarinaa käsittelevät aina pareittain viittä eri teemaa; näin jokaiseen teemaan syntyy ristivalotus. Novellit ovat alkuperäismuodossaan eli niiden kieltä ei ole helpotettu, mutta ne vaikeutuvat kirjan loppua kohden. Jokaiseen novelliin on myös liitetty kirjailijaesittely, lyhyt luonnehdinta novellista, pieni sanasto, mielenkiintoisia kielenopiskelutehtäviä, pari tarinaan liittyvää ja sitä edelleenkehittelevää kirjoitustehtävää sekä oikein kiinnostavia kysymyksiä novellista.<p></p><p>Kirjan kysymykset eivät ole tylsähköjä sisältökysymyksiä kuten kielenopiskelukirjoissa usein, vaan niiden pohtiminen auttaa löytämään novelleista uusia puolia ja ymmärtämään niitä paremmin. (Tällaiset kysymykset saattaisivat olla hyviä missä tahansa novellikokoelmassa; ne rikastivat lukukokemusta.) Ja koska kirjailijat olivat taitavia ja tunnettujakin (tunnistin nimistä seitsemän ennalta), kirja oli oikein nautittavaa lukemista. Tässä lyhyet luonnehdinnat kertomuksista sekä niiden teemat. Kirja on painettu pienellä fontilla, joten novellit ovat vähän pidempiä kuin miltä ne sivumäärästä päätellen vaikuttavat.<br /></p><p><b>Yllätys</b><br /></p><p><b>* Saki: The Story-teller</b> (6 s.). Kolme melko huonosti käyttäytyvää lasta matkustaa tätinsä kanssa junassa, jossa kanssamatkustaja kertoo heille normaalista poikkeavan sadun kiltistä pikkutytöstä. Hauska tyypillistä opettavaista kertomusta varioiva tarina.<br /></p><p><b>W. Somerset Maugham: The Verger</b> (8 s.). 16 vuotta työtään moitteettomasti hoitanut suntio erotetaan uuden papin tultua kirkkoon, koska suntio ei osaa lukea eikä kirjoittaa eikä omanarvontuntoisena myöskään enää tahdo vanhemmalla iällä opetella näitä taitoja. Hän menestyy kuitenkin tämän jälkeen erinomaisesti liikemiehenä.</p><p><b>Kiusaukseen joutuminen</b><br /></p><p><b>* Stan Barstow: One of the Virtues</b> (8 s.). Työväenluokkaisen perheen nuori Will perii rakkaalta isoisältään tämän aarteen, arvokkaan ja kaikin puolin täydellisen kultakellon. Will on hyvä poika, mutta hänessä on myös perheen hylänneeltä isältä peritty taipumus kärsimättömyyteen. Willin isoisä käyttää tyttärenpojastaan tälle puhuessaan hän-muotoa (<i>But he'll need plenty o' patience afore that day. Patience an' hard work, Will lad</i>), mikä on ehkä Yorkshiren murteen piirre.<br /></p><p><b>* Frank O'Connor: The Man of the House</b> (10 s.). Kymmenvuotias poika pitää esimerkillisesti huolta vähävaraisesta äidistään ja kodinhoidosta äidin sairastuttua vakavasti. Pitkä lääkkeenhakumatka osoittautuu kuitenkin hänellekin liian vaikeaksi tehtäväksi.<br /></p><p><b>Päätös</b><br /></p><p><b>* Graham Greene: A Shocking Accident</b> (6 s.). Jeromen matkakirjailijaisä kuolee ulkomailla sian pudottua parvekkeelta tämän päälle. Traagisuudestaan huolimatta tapaus huvittaa kovasti kaikkia siitä kuulevia, minkä takia aikuinen Jerome jännittää kovasti morsiamensa suhtautumista asiaan. Aika yllättävä, humoristinen novelli Graham Greeneltä.</p><p><b>* Muriel Spark: You Should Have Seen the Mess</b> (6 s.). 17-vuotias Lorna työskentelee eri paikoissa konekirjoittajana, ystävystyy ja seurustelee. Kaikkea hänen kokemaansa värittää kuitenkin pakkomielle siisteydestä. Novellin minämuotoinen, hyvin asenteellinen kerronta tekee siitä omalla tavallaan hauskan. En ole aiemmin lukenut Sparkia, vaikka olenkin lukenut hänen kirjoistaan Sparkin teoksiin ihastuneiden <a href="https://jotakinblogi.blogspot.com/search/label/Spark%20Muriel" target="_blank">Gregoriuksen</a> ja <a href="https://kirjaluotsi.fi/category/kirjailijat/spark-muriel/" target="_blank">Kirjaluotsin</a> blogeista, mutta pidin tästä tarinasta.<br /></p><p><b>Rikos</b></p><p><b>* Roald Dahl: Lamb to the Slaughter</b> (10 s.). La<b>s</b>tenkirjailijana tunnetun Dahlin minulle ennestään tuttu aikuisten novelli, mustan huumorin sävyttämä kertomus perhepiirissä tapahtuvasta murhasta.</p><p><b>James Thurber: The Catbird Seat</b> (10 s.). Säntillistä Erwin Martinia ärsyttää kovasti hänen rauhalliseen työpaikkaansa tunkeutunut kovaääninen ja moukkamainen Mrs Ulgine Barrow, josta hänen pomonsa jostakin kumman syystä pitää kovasti. Hän päättääkin firman edun takia vapauttaa työpaikkansa tästä naisesta, mutta tämä ei tapahdu aivan niin kuin odottaisi.<br /></p><p><b>Yksinäisyys</b></p><p><b>* Susan Hill: How Soon Can I Leave?</b> (13 s.) Kaksi pikkukylässä asuvaa naimatonta naista, nuorempi neiti Bartlett ja vanhempi neiti Roscommon, asuvat käytännöllisyyden ja seuran takia yhdessä neiti Roscommonin talossa. Kumpikaan ei halua myöntää, että juuri hän tarvitsee toista, vaan ajattelee olevansa parivaljakon hyväntekijä, ja neiti Bartlett tuntee rempseän neiti Roscommonin myös sitovan, määrittelevän ja holhoavan itseään. <br /></p><p><b>Katherine Mansfield: Miss Brill</b> (5 s.). Keski-ikäinen Ranskassa asuva englanninopettaja neiti Brill nauttii kovasti jokasunnuntaisista kävelyretkistään puistossa, ihmisten tarkkailusta siellä ja retkeen liittyvistä pienistä nautinnoista. Eräänä sunnuntaina hänen kuulemansa keskustelu muuttaa kuitenkin hänen käsityksensä itsestään ja koko omasta maailmastaan. Hyvin surullinen novelli, jota lukiessani kuitenkin ajattelin, että neiti Brillin ei olisi pitänyt välittää parin epäkypsän ihmisen ajatuksista.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 14. Kirja (eli yksi novelli) kertoo terveydenhuollosta. Frank O'Connorin novelli kertoo terveydenhuollosta vuosikymmenten takaisessa Englannissa työväenluokkaisessa perheessä: nuori poika hoitaa taloutta ja sairasta äitiään, eikä lääkkeisiin helposti irtoa rahaa.</span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 28.9.23 (lisätty Kirjaluotsi-linkki ja muutettu vähän tekstikohtaa).<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Mark Shackleton (ed.): Further Recollections. Ten stories on five themes, 1997 (1989). Longman. Kannen tekijää ei mainittu. 155 sivua.<br /></span><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2835620449807933051.post-9484367959410909982023-09-24T22:28:00.004+03:002024-01-07T10:52:03.421+02:00Chiara Lombardini-Riipinen ja Olli Riipinen: Aikidoa luonnon kanssa. Johdatus permakulttuuriin, 1998<p></p><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2ooaW6MDsWbI5iJpNKwNk5K0TIFUSIRxV0BNDtXQV_3g7KXfhLf7P2T1pTOD6zfze0OSnNPHyjUPNolY4RGj30N9VKiByWcxLRrXcmJfzaWT5y5_Rc4IYs6z87GVlFvjFDQrsqkXNHjSaK4ndGIefzgq5j0Yet8XWTcUOW-Uw0mrPkYWhhtkFRfKWhb0/s3702/20230916_105021.jpg" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="3702" data-original-width="2605" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj2ooaW6MDsWbI5iJpNKwNk5K0TIFUSIRxV0BNDtXQV_3g7KXfhLf7P2T1pTOD6zfze0OSnNPHyjUPNolY4RGj30N9VKiByWcxLRrXcmJfzaWT5y5_Rc4IYs6z87GVlFvjFDQrsqkXNHjSaK4ndGIefzgq5j0Yet8XWTcUOW-Uw0mrPkYWhhtkFRfKWhb0/w141-h200/20230916_105021.jpg" width="141" /></a></div>Luin viime vuonna Toby Hemenwayn permakulttuuriviljelyä käsittelevän kirjan <a href="https://sataavaloa.blogspot.com/2023/01/toby-hemenway-gaias-garden-guide-to.html" target="_blank">Gaia's Garden</a>, joka sai minut kiinnostumaan asiasta ja etsimään siitä lisäluettavaa. Suomeksikin permakulttuurista on julkaistu muutama teos, mutta verrattuna siihen miten paljon puutarhakirjoja yleensä julkaistaan, niitä on todella vähän, ja olisi hyvä, jos permakulttuuri tulisi meillä paremmin tunnetuksi. (Sitä voisi verrata aurinkovoimaan - vaikka se on hyvä idea, se on viime vuosiin asti ollut energiantuotantomuotona marginaalinen, mutta on nyt lisääntynyt todella paljon.)<br /><p></p><p>Tässä reilut satasivuisessa kirjassa annetaan hyvä yleiskatsaus permakulttuurin periaatteisiin ja käytäntöihin, ja monet niistä olivat tuttuja jo Hemenwayn kirjasta. Kirjassa oli kuitenkin myös asioita, joita siinä ei ollut, esimerkiksi luku "Permakulttuuri ja asuminen", jossa käsiteltiin permakulttuurin periaatteiden soveltamista rakentamiseen - kirjan toinen kirjoittaja Olli Riipinen onkin arkkitehti.<br /></p><p>Mietin Hemenwayn kirjan luettuani, olisiko permakulttuuri mahdollista maanviljelyksessä, ja tähän kysymykseen vastataankin lyhyesti (ja siksi ei kovin tyydyttävästi) tämän kirjan luvussa "Maatalous ja permakulttuuri" (s. 109-116). Japanilainen mikrobiologi ja maaperän tutkija <b>Masanobu Fukuoka</b> aloitti luonnonmukaisen riisinviljelyn jo 1950-luvulla: hän kehitti menetelmän, jossa riisiä, ohraa ja ruista viljellään rinnakkain "talvi-kesä rotaationa" sekä kasvatetaan valkoapilaa maanpinnan katteeksi ja viherlannoitteeksi. Eri aikoina kylvettävät kasvit eivät kilpaile elintilasta, vaan tukevat toistensa kasvua. Hehtaarisadot (5,5-6,5 tonnia / ha) vastasivat japanilaisen tehoviljelyn satoja, mutta Fukuokan ei tarvinnut perinteisen riisinviljelyn tapaan kitkeä rikkaruohoja, säädellä vedenpintaa tai levittää torjunta-aineita, vaan hän säästi paljon töitä.</p><p>Yhdysvaltalainen kasvien perinnöllisyystutkija <b>Wes Jackson</b> taas kehitteli maatalouden muotoa, joka matkisi preeriaa: <i>viljelyssä käytettäisiin lähes pelkästään perennoja, maata ei muokattaisi, monimuotoisuus olisi yhtä suurta kuin preerialla ja maaperän eroosiota ei esiintyisi</i>. Tämän saavuttamiseksi Jackson ja Kansasin yliopisto pyrkivät kehittämään preerian perennoista ihmisravinnoksi soveltuvia monivuotisia kasveja, ja tutkimustulokset olivat parikymmentä vuotta sitten lupaavia. Suomeen soveltuvaksi esimerkiksi tehomaatalouden vaihtoehdoksi soveltuvasta maataloudesta kirja nostaa luonnonmukaisen viljelyn - vaikka luomuviljely ei olekaan sama asia kuin permakulttuuri, sillä on paljon yhteistä sen kanssa.<br /></p><p>Kirjassa on mainio esimerkki lontoolaisten Michael ja Julia Guerran puutarhasta Englannissa (s. 72): heidän ostamansa rivitalon piha oli päällystetty kokonaan sementtilaatoilla, mutta perustamalla kasvipenkit laattojen päälle sanomalehtikompostin avulla he saivat 75 neliömetriä monipuolista viljelyalaa, joka tuotti ensimmäisen vuoden jälkeen noin 250 kiloa ruokaa vuodessa (eli 30 tonnia / ha). Puutarhan ylläpito vaati vain neljä tuntia töitä viikossa - permakulttuurin idea, toimiminen yhteistyössä luonnon kanssa eikä sitä vastaan, säästää paljon työtunteja. Tämä on toki innostava esimerkki, mutta kirjaan olisi kaivannut myös vastaavia rohkaisevia esimerkkejä Suomesta. Toisaalta kun ottaa huomioon, miten vähäistä permaviljely tuolloin parikymmentä vuotta sitten Suomessa oli (ja on nytkin), esimerkkien puutteen ymmärtää.<br /></p><p>Kirja on huolellisesti tehty ja ohuudestaan huolimatta hyvin monipuolinen katsaus permakulttuurin periaatteisiin ja käytäntöihin Suomeen sovellettuina, ja jos aihe kiinnostaa, kirjaan kannattaa tutustua. Kirjassa on myös paljon kommentoituja lähdeviitteitä (suurin osa englanninkielisistä kirjoista); vaikka nämä kirjat ovat jo vanhoja, niiden tiedot ja ideat saattavat myös nykyään olla ihan toimivia, koska kasvit kasvavat ympäristön muutoksesta huolimatta samoilla ehdoilla kuin aikaisemminkin. <a href="https://blogs.helsinki.fi/lombardini/chiara-lombardini/" target="_blank">Chiara Lombardini</a> toimii nykyään tutkijana ja luennoijana Helsingin yliopistossa. Vuonna 1997 Hesarissa julkaistiin <a href="https://www.hs.fi/ihmiset/art-2000003627161.html" target="_blank">juttu</a> hänestä.<br /></p><p><span style="font-size: x-small;">Helmet-haaste 35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua. Olen tehnyt aika paljon puutarhatöitä, vaikken kyllä nimenomaan permakulttuuriasenteella. Olen kuitenkin saattanut toteuttaa joitakin permakulttuurin periaatteita tietämättäni.<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Edit 5.12.23 (pari korjausta), 7.1.24 (Helmet-kohta ja pieni korjaus).<br /></span></p><p><span style="font-size: x-small;">Chiara Lombardini-Riipinen ja Olli Riipinen: Aikidoa luonnon kanssa. Johdatus permakulttuuriin, 1998. Vihreä Sivistys- ja Opintokeskus (Visio), Pinko-sarja 1. Ulkoasu, kuvitus ja taitto: Olli Riipinen. 118 sivua.</span><br /><br /></p>Arielhttp://www.blogger.com/profile/04541941530905733805noreply@blogger.com2