Gunnel Ginsburg: Rikkakasvit. Tunnista ja hävitä, 2010

Tästä kirjasta tuli sellainen olo, että siinä kerrottiin vain murto-osa siitä, mitä olisi voitu kertoa. Kirjoittaja ja taiteilija Gunnel Ginsburg oli kertomansa mukaan suunnitellut kirjan tekemistä 20 vuotta, minä aikana hän luki kaiken aiheesta löytämänsä ja leikkasi talteen artikkeleita rikkaruohoista, niiden hävittämisestä ja hyötykäytöstä, keskusteli puutarhureiden ja viljelijöiden kanssa, keräsi ja prässäsi rikkaruohoja ja kasvatti itse niiden taimia (s. 6).

Koska tila kirjassa on kuitenkin rajallinen, siihen on siivilöitynyt vain pieni osa tästä tiedosta, varsinkin rikkaruohojen hyötykäytöstä. Tästä olisi kuitenkin ollut mielenkiintoista tietää lisää - ovathan esimerkiksi vuohenputki ja maitohorsma nykyään monien arvostamia villiyrttejä, eli niiden luokittelu on muuttunut tuhottavasta syötäväksi kasviksi. "Rikkaruohoushan" ei ole mikään absoluuttinen määre, vaan rikkaruoho tarkoittaa kasvia, joka kasvaa paikassa jossa puutarhuri tai viljelijä ei halua sen kasvavan, koska se haittaa jollakin tavalla hänen suunnitelmiaan.

Puutarhurina olisin kyllä itsekin tyytyväinen, jos pääsisin eroon kannen kuvassa olevista vuohenputkista (syömällä tämä ei onnistu, koska en ole ainakaan vielä päässyt niiden makuun, vaikka kerran tekemäni vuohenputkipesto olikin hyvää). Kirja ei kuitenkaan tarjoa mitään supertehokkaita vinkkejä rikkaruohojen hävittämiseen, vaan kaikille puutarhureille jo tuttuja ja kohtalaisen työläitä keinoja: kitkemisen, haraamisen ja kukintojen leikkaamisen pois ennen siementämistä.

Ongelma yksivuotisten siemenrikkaruohojen kanssa on se, että ne tuottavat paljon siemeniä, jotka säilyvät maaperän siemenpankissa kauan aikaa. Esimerkiksi peltohatikan siemenkodassa on jopa 10 000 siementä (s. 14). Puhtaaksikin kitketyssä maassa riittää siis siemeniä vuosikausiksi, ja monet rikkaruohojen siemenet aktivoituvat valon vaikutuksesta eli ne alkavat kasvaa, kun maata myllätään tai se käännetään. Yksivuotiset rikkakasvit on kuitenkin yleensä suhteellisen helppo nyppäistä pois, toisin kuin juuririkkakasvit - esimerkiksi tuo vuohenputki, joka jatkaa kasvuaan maahan jääneestä pienestäkin juurenpalasta. Sekä siemen- että juuririkkakasvien poistoon sopii maan kattaminen (s. 122), jota käytetään myös permakulttuuriviljelyssä.

Vaikka kirjassa ei olekaan kaikkea mahdollista tietoa rikkaruohoista, Ginsburg on kuitenkin saanut jokaiselle kasville omistetulle yhdelle tekstisivulle mahtumaan paljon: tietoa tieteellisen ja suomalaisen (alkuteoksessa tietysti ruotsalaisen, kiitokset suomentajalle) nimen antosyistä, kasvin ulkonäöstä, kukkimisajasta, levinneisyydestä ja kasvupaikoista sekä lisääntymistavasta ja hävittämisestä ja joskus myös muita kiinnostavia pikkutietoja esimerkiksi kasvin käytöstä. Kirjan lopussa on vielä pari sivua rikkakasvien hyötykäyttötavoista yleisesti.

Minulle kirjan parasta antia olivat sen upeat piirroskuvat, joissa kuvataan kasvi juurineen (kasvia ei tunne kunnolla, ennen kuin tietää, millainen sen juuristo on, ja juuristo kertoo myös kasvin elämänkierrosta ja kasvustrategioista) sekä kasvin nuori sirkkataimi ja vähän vanhempi pikkutaimi, kukka ja/tai kukinto, siemenkota ja siemen luonnollisessa koossa ja suurennettuna. Näin kirja auttaa tunnistamaan kasvin sen eri kasvuvaiheissa ja antaa siitä tietoa paljon tavallisia kasvikirjoja enemmän.

Rikkaruohojen yhteydessä voisi varoittaa isosinivalvatista eli tarhasinivalvatista (jos lajinmääritykseni on oikea, jokin sinivalvatti se joka tapauksessa on), jonka annoin jäädä aluksi puutarhaan sen sinne jostain - ehkä jonkun vihannesmaalta - saavuttua, koska sen siniset kukat olivat ihan kauniit. Muutaman vuoden kuluttua se oli kuitenkin valloittanut kasvupaikkansa suurelta alalta niin, ettei siinä paikassa kasvanut enää mitään muuta, koska se leviää juuristonsa avulla todella tehokkaasti, ja levinnyt oletettavasti siementen avulla myös muutamaan muuhun paikkaan. Se on yksi niitä harvoja rikkakasveja, joita todella inhoan - vielä paljon vuohenputkea hankalampi - enkä päässyt siitä eroon muuten kuin kaivamalla kaikki sen juuret pois maasta. Vielä nytkin, ehkä kymmenen vuoden päästä, sen taimia nousee vielä keväisin ylös, ja jos niitä ei katkaise tai mieluiten kaiva juurineen ylös, taimia on kohta kymmenkertaisesti. Sitä ei luokitella haitalliseksi vieraslajiksi, mutta mielestäni siihen olisi syytä ainakin maan eteläosissa.

Vain raparperit ja pensaat pärjäsivät sinivalvatille,
kaikki muut kasvit ne tukahduttivat tiheällä kasvustollaan.

Kirjan lähestymistapa aiheeseensa on melko ekologinen, ja kirjan loppuun (s. 108-113) on koottu mahdollisimman luonnonmukaisia ja helposti kotipihoilla toteutettavia, tehokkaiksi havaittuja menetelmiä, tosin aika lyhyesti: kitke ajoissa, estä siementäminen, tukahduta, leikkaa nurmi oikein, osta puhdasta multaa, peitä ja kata maa, rajaa penkit ja istuta maanpeittokasveja; saumahiekka laatansaumoihin, mekaaninen poistaminen, terminen käsittely sekä etikka maltillisesti käytettynä. Näitä käyttäen kemiallisia torjunta-aineita ei tarvita. Kirjassa esitellään lyhyesti myös kitkemisen, kuokkimisen ja haraamisen apuvälineitä sekä puutarhurin varusteita (s. 114-119). Aika eksoottisen ja rajun kuuloisia tapoja hävittää rikkaruohoja ovat termiset keinot eli liekittäminen ja höyryttäminen (s. 120-121), joita ainakaan minä en muista nähneeni tai kuulleeni käytettävän. Niissä ei kuitenkaan käytetä myrkkyjä, joten miksi ei? Liekittämistä ei kuitenkaan kuivina kausina voi maastopalovaaran vuoksi tehdä.

Minusta nykyään turvaudutaan myrkkykemikaaleihin liian helposti ja mahdollisesti täysin turhaan. Työpaikkani piha-alueella esimerkiksi haluttiin toissakesänä tuhota nykyään lainsuojattomat kurttulehtiruusuistutukset kemikaaleilla. Penkissä oli tämän jälkeen ehkä pari kuukautta ainoastaan pieni kyltti, joka kielsi koskemasta kasveihin myrkkyvaaran takia, sekä ruskeita, kuolleita kasveja. Myrkyttäminen piti tehdä ehkä vielä toistamiseen. Penkissä ei nyt viime kesänäkään ollut mitään muuta kuin ruusujen alasleikattuja ruskeita rankoja, joista vieläkin nousi pari sinnikästä, lähes tunnistamattomaksi kihartunutta minikokoista ruusunversoa. Omassa puutarhassani sitävastoin leikkasin edellisen asukkaan istuttamat kurttulehtiruusut toissakesänä pois Fiskarsin parimetrisellä oksaleikkurilla, mihin meni ehkä noin puoli tuntia (rankojen silppuamiseen meni kyllä lisäaikaa, koska oksasilppu on puutarhassa hyväksi enkä siksi halua viedä oksia jäteasemalle). Viime kesänä tein saman jutun, mihin meni vielä vähemmän aikaa. Ruusujen alasleikkaaminen on minusta siis käytännöllisempi, helpompi, halvempi, nopeampi, turvallisempi ja myös esteettisempi vaihtoehto kuin niiden myrkyttäminen, joka saattaa olla (tästä ei tule mieleen täsmällisiä tietoja, mutta aine on myrkkyä) vaaraksi maaperän eliöstölle, linnuille sekä pölyttäjähyönteisille, joita pitäisi nykyään kaikin tavoin suojella.

Helmet-haaste 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi.

Gunnel Ginsburg: Rikkakasvit. Tunnista ja hävitä, 2010 (Ogräs. Känn igen och ta bort, 2009). Minerva. Piirroskuvitus: Gunnel Ginsburg. Kääntäjä: Laura Voipio. 128 sivua.

Viime vuoden haasteita ym. blogipohdintaa

Luin vasta jouluaattona kerralla kirjabloggaajien joulukalenterin kaikki luukut, jolloin törmäsin 23. luukussa Annan ajatuksiin, jotka olisivat voineet olla omiani: "Miten ihanalta tuntui lukea pitkästä aikaa ajan kanssa kirjablogeja! Oikein lumouduin! Kiitos te, kaikki upeat kirjabloggaajat!" Annan tapaan bloggaamiseni ja samalla muiden blogien lukeminen on vähentynyt, mutta aina kun luen muiden blogeja, tuntuu kuin tapaisin uudelleen vanhoja ystäviä, ja nautin ihanien bloggarien kuvailemista ajatuksista, mielipiteistä, tunteista ja kokemuksista, joita heidän lukemansa kirjat ovat herättäneet. Kiitos minunkin puolestani teille kaikille!

Oma bloggaamiseni on tosiaan jonkin verran vähentynyt - tuntuu, ettei sille ole ollut kunnolla aikaa, on ollut paljon muuta ajateltavaa, ja samalla on tuntunut siltä, etteivät kirjoitukseni ole järin kiinnostavia (vaikka tuskin ne ovat vähemmän kiinnostavia kuin ennenkään, eikä tämä asia ole minua aikaisemminkaan ihmeemmin häirinnyt, ja blogissani on oman mittapuuni mukaan myös mukavasti kävijöitä). Ehkä kaipaisin tunnetta siitä, että kirjoitan säkenöivästi ja jännittävästi ja että blogikirjoitukseni ovat täynnä lämpöä ja syvällisyyttä, ja joo... ehkä en kirjoita ihan noin. :-)

Tunsin koko viime vuoden ajan epämääräisesti huonoa omaatuntoa siitä, etten kirjoittanut läheskään kaikista kirjoista, joita luin, mutta tänä vuonna aion antaa blogin elää rauhassa omaa elämäänsä tuntematta mahdollisesti pienestä kirjoitusmäärästä syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa. Lukeminen on minulle ensisijaista, kirjoittaminen toissijaista. Bloggaaminen on kuitenkin hauskaa, samoin toisten blogien lukeminen, joten toivottavasti pääsen taas vauhtiin molemmissa!

Tässä vielä eräänlaiset haastekoosteet. Kirjasin Helmet-haasteeseen sopivia kirjoja sitä mukaa kun sellaisia luin valikoimatta kirjoja haasteen mukaan. En aio kirjoittaa tähän luetteloa haasteeseen lukemistani kirjoista, vaan niistä haastekohdista, joita en onnistunut tällä "luonnonmenetelmällä" suorittamaan, mikä kertoo ehkä jotain lukemistavoistani.

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta. Tähän kohtaan sain sopimaan vain yhden lukemani novellin. Olen kuitenkin aiemmin lukenut terveydenhuoltoon liittyviä kirjoja.

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (maailman viisi puhutuinta kieltä). Sain tämän kohdan tietysti suoritettua, koska englanninkielisten kirjojen lisäksi luin myös espanjankielisiä kirjoja. Aioin kuitenkin lukea tähän aasialaista alkuperää olevan teoksen, hyllyssä odottavan kiinankielisen novellikokoelman, mutta se saa vielä odottaa. Alkukieleltään hindin- ja arabiankieliset kirjat olisi myös kiva lukea, mutta sellaisia on vaikea löytää (varsinkaan minua kiinnostavia).

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta. Ajattelin, että tämä olisi helppo, koska pidän scifistä ja sen luomista mahdollisista maailmoista, ja scifi on niin laaja käsite, että sen alle mahtuu hyvin monenlaisia kirjoja. Mutta vaikka luinkin joitakin spefiksi luokiteltavia kirjoja, varsinaista scifiä ei ehkä tullut luettua. Ja vaikka nuorempana luinkin kohtalaisen paljon scifi-kirjoja, nykyään en juurikaan lue niitä.

24. Kirja kertoo urheilijasta. Tämä olisi vaatinut erityisponnisteluja, koska en juuri koskaan lue urheilusta tai urheilijoista. Minulla oli tosin mielessä kirja, joka olisi sopinut tähän, mutta se jäi kirjaston hyllyyn.

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi. Tällainen kirja olisi pitänyt ihan tietoisesti etsiä käsiinsä.

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin. Tällaiset kirjat ovat minulle hankalia, koska aihe on niin vaikea ja huolestuttava. Luin kuitenkin pari kirjaa, jotka olisivat sopineet tähän, Martti Linnan lastenkirjan Isän luokse sekä Philip Lymberyn tietokirjan Dead Zone - Mihin villi luonto katosi? (vielä vähän kesken), mutten ole kirjoittanut niistä.

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet. En tiedä. Enkö haaveile mistään? Vai ovatko haaveeni niin isoja, hahmottomia tai määrittelemättömiä, ettei niiden olemassaoloa voi osoittaa sormella? Vai enkö vain lue sellaisia kirjoja, joista tunnistaisin haaveilemani asiat?

34. Kirja kertoo Ukrainasta. Tällainen kirja olisi pitänyt lukea, varsinkin kun minulla oli pari hyvää kirjaa mielessä - Jeva Skaletskan Te ette tiedä mitä sota on tai Jevhenija Kuznjetsovan Kysykää Mialta, joita molempia on kehuttu blogeissa - mutta jostain syystä en lukenut niitä.

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Tämä olisi vaatinut aika paljon miettimistä ja etsimistä. Saattaisin hyvinkin keksiä kirjailijoita tai kirjoittajia, joita inhoan, mutten todennäköisesti haluaisi tai jaksaisi lukea heidän kirjojaan.

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta. Blogeja lukemalla löytyy usein hyviä kirjoja, mutta viime vuonna en muistaakseni tarttunut houkuttelevan kuuloisiin kirjavinkkeihin.

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa. Aika monetkin kirjat olisivat sopineet tähän, jos olisin tulkinnut kohdan niin, että kirjan henkilö suhtautuu tulevaan elämäänsä positiivisesti, mutta jos tulevaisuuden ajattelee olevan joskus vuosikymmeniä myöhemmin ja koskevan ihmisiä tai maailmaa yleisesti, en lukenut tähän sopivia kirjoja.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023. Tämä ei liene yllätys blogini lukijoille. Lähes puolet lukemistani kirjoista on 2000-luvulta, mutta ihan uutuuksia luen harvoin.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä. Poimin ajoittain kirjoja kirjaston esittelyhyllyistä, mutta viime vuonna en lukenut tällaista kirjaa.

Aion tänä vuonna suorittaa Helmet-haastetta samalla periaatteella kuin viime vuonnakin eli kirjata ylös niitä kirjoja, jotka sopivat haastekohtiin sitä mukaa kun luen niitä, koska se on hauskaa, kuin arvontaan osallistumista. En kuitenkaan ole tarpeeksi systemaattinen tai perinpohjainen suorittaakseni haasteen kokonaan - hatunnosto niille reippaille bloggareille, jotka sen tekevät - joten tänä vuonna en aio edes pyrkiä siihen.

Oma haasteeni, jossa oli tarkoitus lukea "luontoon, eläimiin, kasveihin, luonnon- ja ympäristönsuojeluun ja vähän puutarhanhoitoonkin" liittyviä kirjoja, ei toteutunut niin kuin olin ajatellut. Kirjoitin kyllä kahdeksasta tällaisesta kirjasta (löytyvät sivupalkista tunnisteella "elävä maailma") ja luin muutaman lisää, joista en ainakaan vielä ole kirjoittanut, mutta kahdeksan ei ole paljon. Ja luin lähinnä helpoista ja kivoista asioista, eläimistä, kasveista ja puutarhanhoidosta, mutten juurikaan pelottavista ja ahdistavista asioista, kuten ympäristöongelmista (ja vaikka olenkin lukenut Lymberyn kirjan Dead Zone melkein kokonaan, sen lukeminen on ollut hyvin hidasta, vaikka kirja on mielestäni hieno ja kiinnostava). En myöskään lukenut niitä oman hyllyn hyviä kirjoja, jotka kaipaisivat uusintalukua, joten aion jatkaa haastetta myös tämän vuoden ajan. Oma haaste, voin tehdä sen kanssa mitä haluan :). Saa nähdä, millaisia kirjoja tänä vuonna tulee luettua (ja mistä kirjoitettua).