Vaikka muuten osaisi vierasta kieltä hyvin, vitsien ymmärtäminen toisella kielellä on usein vaikeaa, etenkin kun niihin tarvitaan usein kielitaidon lisäksi kulttuuritietoutta. Punttila antaa tästä hyvän esimerkin alkusanoissaan: hänen hyvin suomea osaava virolainen ystävänsä ei ymmärtänyt, millä tavalla on huvittavaa, että puhelinkolikko on viroksi "Ringa Ropo". Vitsin ymmärtääkseen täytyy tietää, että sana ropo tarkoittaa pikkurahaa, osata ruotsia tarpeeksi tietääkseen, että ringa tarkoittaa 'puhelimella soittamista' ja lisäksi olla tietoinen Ringa Ropo -nimisen suomalaisen naisurheilijan olemassaolosta. (Tämä viimeinen saattaa aiheuttaa sen, että vitsi ei avautuisi nuoremmille suomalaisillekaan.) Kirjan lukeminen harjoittaa siis kieli- ja assosiaatiolihaksia.
Jotkut kirjan vitseistä ovat jokseenkin härskejä, mutta kokonaisuutena kirja oli leppeää ja mukavaa lukemista. Kaskut on jaoteltu murrevitseihin, muunkielisten suomen käyttöön, muihin kieliin (hätä ei lue lakia - nöden studerar icke juridik), nimivitseihin, sanaleikkeihin, puhevikoihin, sivistyssanoihin ja muuhun hienosteluun (plasmat sekaisin), äidinkieleen ja kielioppiin, onomatopoetiikkaan, kielentutkimukseen ja -tutkijoihin, sanoihin ja merkityksiin, kielikuvien kukkasiin sekä kirjoittaessa sattuneisiin kielikompiin.
Mitä on viroksi: Älä tee huorin? Ällös sitte humpsutteles toiste tupsukoihe juures.
Ketkä ovat kolme Suomen vaarallisinta naista? Miina, Ansa ja Paula.
Pilkettä silmäkulmaan, sanoi akka kun ukkoa klapilla päähän iski.
Mikä on siivoojien lääkekuuri? Pölykapseli.
- Taivuta sana juoda.
- Juon, join, olen juonut.
- Entä futuurissa?
- Tulen olemaan päissäni.
Päättäkää päivänne Katriina-kahvilla!
Kirjassa on kuvituksena Matti Punttilan kollegan Irma Nissisen mainioita kuvia. Kirjan kansikuva liittyy anekdoottiin 1800-luvun kielentutkijasta M. A. Castrénista: M. A. Castrén poikkesi tutkimusmatkallaan vienankarjalaisessa kylässä, jossa tunnettiin suurta kiinnostusta oppinutta miestä kohtaan. Kun Castrén kertoi olevansa kielentutkija, käsitti väki sanan perin ahtaasti. Muuan eukko työnsi oitis kielensä pitkälle ulos ja selitti tietävästi: - Katšo, terve teä minun kieli on ain ollun enkä ole kuullun et muijenkaa kiel ois märäntyn!
Matti Punttila: Pilkettä silmäkulmaan. Kielikaskuista sanaleikkeihin, 2001. WSOY. Kuvitus: Irma Nissinen. 290 sivua.

