Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki (toim.): Hymyjen kirja. Valikoima suomalaista huumoria vuosisadan vaihteesta 1940-luvulle, 1942

Tästä kirjasta on vaikea kirjoittaa, koska sen sisältö on niin monipuolinen ja vaihteleva, enkä ole aivan varma, mitä mieltä olen siitä, mutta tässä joitakin hajahuomioita siitä. Kirjaan on siis koottu erilaisia humoristisia suomalaisia tekstejä 1900-luvun alusta 1940-luvulle asti. Huumori ymmärretään kirjassa hyvin laajasti - mukana on esimerkiksi lyhennetty luku Volter Kilven Alastalon salissa -kirjasta, joka ei ole niittänyt mainetta varsinaisesti huumoriteoksena, vaikka sen lukeneet bloggarit kirjoittavatkin usein sen hauskuudesta - ja vain hyvin harvat tekstit saivat minut varsinaisesti naureskelemaan. Toimittajat korostavatkin esipuheessaan, että heidän huumorikäsityksensä sisällyttää itseensä elämän koko kirjon. Aluksi en juurikaan pitänyt kirjasta, mutta sitten aloin ehkä tottua kirjoitustyyliin tai alkuun oli vain osunut enemmän sellaisia tekstejä, jotka eivät niin miellyttäneet minua (kirjan kirjailijat ovat aakkosjärjestyksessä), koska alun jälkeen lukeminen alkoi sujua, ja osaa kirjan teksteistä oli oikein hauska lukea. Ja olenpa taas tutustunut itselleni uusiin suomalaisiin kirjailijoihin.

Kirjassa on katkelmia romaaneista, novelleja sekä runoja yhteensä 60 kirjailijalta, joista kahdeksan - Impi Aronaho (Pauliina Mäkelä), Kersti Bergroth, Eva Hirn, Maria Jotuni, Serp (Seere Salminen), Laura Soinne, Maila Talvio ja huumoriteoksessa itseoikeutetusti Hilja Valtonen - ovat naisia. Useimmilta kirjailijoilta on mukana enemmän kuin yksi teksti. Suurin osa teksteistä on aika lyhyitä, mutta joitakin pidempiäkin romaanikatkelmia on mukana. Mukana on myös joitakin eri murteilla kirjoitettuja tekstejä, joista omaksikin yllätyksekseni pidin rauman murteella kirjoittavan Hjalmar Nortamon tarinoista (olen yrittänyt lukea niitä joskus kauan sitten, ja silloin en muistaakseni ymmärtänyt niistä paljon mitään - ilmeisesti suomen taitoni on kehittynyt :-) ). Muutkin murretekstit (myös runomuotoiset) olivat ihan hauskoja - näitä eri murteilla kirjoittavia kirjailijoita olivat Hjalmar Nortamon lisäksi Kaarlo Hemmo, E. B. Höijärvi, Juudas Puustinen, Laura Soinne, Vaasan Jaakkoo ja Kalle Väänänen.

Kirjassa yllätti myös se, että todella pidin tuosta Volter Kilven romaanikatkelmasta, joka kertoi seitsemän vuotta laivaansa kotiin palaavaksi odottavasta laivanvarustajasta: laivanvarustaja ja laivan kapteeni henkilöinä sekä heidän kanssakäymisensä olivat mainioita ja huvittavia. Yllättävä uusi tuttavuus oli myös Unto Seppäsen romaani Pyörivä seurakunta, jota voisi kirjan katkelmien perusteella ehkä luonnehtia symboliseksi veijariromaaniksi: parivaljakko Iloinen Mies ja Siperian Vanki matkustavat kesyn variksen Hattaran kanssa kylästä toiseen, kirjan valikoimassa kolmeen kylään - Lahkolaisten, Rikkaiden ja Raittiiden - ja aiheuttavat niissä hämmennystä. Tässä romaanissa pidin aina kylätarinan alussa tekstin satiirisesta otteesta ja värikkäästä kuvailusta, mutta Iloisen ja Vangin jokaisen tarinan lopussa kyläläisille tekemä inhottava kepponen ja sen jälkeinen uskonnollissävytteinen, itsetyytyväinen moralisointi taas veivät maun tarinasta. Erikoinen tämä romaani kuitenkin oli.

Kirjassa on kaksi juutalaisten oletetulle rahanhimolle naureskelevaa novellia, toinen epäystävällisempi kuin toinen, joita voi teoksen julkaisuaikaan nähden pitää todella kummallisena valintana, vaikka nämä novellit onkin ehkä kirjoitettu paljon aiemmin (kirjassa ei ole teosten alkuperäisiä julkaisuvuosia). Muistutti taas siitä, että vihapuhetta ja etnistä profilointia ei kannata koskaan harrastaa, vaan niitä vastaan pitää asettua - stereotypiat juutalaisista ja lievempi tai vahvempi juutalaisvastaisuus olivat Euroopassa 1900-luvun alussa varmasti Saksaa paljon laajemmallekin levinneitä.

Kirja tutustutti joihinkin tuttuihin kirjailijoihin uudelta näkökannalta: kirjassa on esimerkiksi Eino Leinon tsaarin Venäjän toisinajattelijoita ruhjovalle sisäpolitiikalle irvaileva, nykyäänkin ikävän ajankohtaisen tuntuinen pakina. Sanomalehtimies: Siis ei mitään ristiriitoja kansan ja hallituksen välillä? Ministeri (hymyillen): Valitettavasti ei. Valitettavasti teidän haastattelunne vuoksi, josta ei näin ollen tule mielenkiintoinen. Mutta te tiedätte, onnellisilla ihmisillä ei ole mitään historiaa. (237) Kirjassa oli joitakin muitakin Leinon satiirisia kirjoituksia ja muidenkin kirjailijoiden Venäjää kritisoivia tekstejä, vaikkei kovin paljon.

Joitakin kirjan tekstejä voi olla vaikea löytää muualta, varsinkin nykyään: Tämän teoksen toimittajat ovat suorittaneet keruu- ja siivilöimistyön, josta osa on ollut sangen vaivalloista. He ovat käyneet lävitse, paitsi tavallisia kirjoja, suuren määrän pienoisjulkaisuja ja valtavan pinon lehdistöä. (8)

Yleensä ottaen kirja oli pituudestaan huolimatta (542 pienellä painettua sivua) useimmiten suhteellisen mielenkiintoista luettavaa, ja vaikka jotkut kirjat tai kirjailijat osoittautuivat odottamaani tylsemmiksi, jotkut olivat iloisia yllätyksiä ja herättivät halun lukea lisää.

Ketjukolaaja on lukenut samojen toimittajien tekemän tämän kirjan sisarteoksen Maailman hymy, johon on koottu ulkomaista huumoria.

Kirjan kirjoittajat: Agapetus (Yrjö Soini), Impi Aronaho (Pauliina Mäkelä), Heikki Asunta, Eino Auer (Solmu), Kersti Bergroth, Jalmari Finne, Yrjö Heilala, Aaro Hellaakoski, Kaarlo Hemmo, Eva Hirn, E. B. Höijärvi, Maria Jotuni, Heikki Jylhä, Yrjö Jylhä, Kaapro Jääskeläinen, Uuno Kailas, Urho Karhumäki, Veikko Karumo, Kauppis-Heikki, Volter Kilpi, Yrjö Kivimies, Viljo Kojo, Martti Korpilahti, Unto Koskela, V. A. Koskenniemi, Unto Kupiainen, Ernst Lampén, Larin-Kyösti, Maiju Lassila (Algot Untola), Joel Lehtonen, Eino Leino, Otto Manninen, P. Mustapää, Hjalmar Nortamo, Olli (Väinö Nuorteva), Oiva Paloheimo, Tatu Pekkarinen, Simo Penttilä, Lauri Pohjanpää, Armas J. Pulla, Juudas Puustinen, Sakari Pälsi, Rafael Ramstedt, Yrjö Rauanheimo, Unto Seppänen, Serp (Seere Salminen), F. E. Sillanpää, Laura Soinne, Maila Talvio, Tiitus (Ilmari Kivinen), Ilmari Turja (Teini), Vaasan Jaakkoo (J. O. Ikola, Valentin (Ensio Rislakki), Tatu Valkonen (Ilmo Lassila), Mika Waltari, Hilja Valtonen, Kyösti Wilkuna, Einari Vuorela, Nuutti Vuoritsalo (Saint-Boeuf), Kalle Väänänen.

Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki (toim.): Hymyjen kirja. Valikoima suomalaista huumoria vuosisadan vaihteesta 1940-luvulle, 1942. Otava. 548 sivua.

Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki (toim.): Mies, nainen ja rakkaus. Maailmankirjallisuudesta valikoituja rakkausnovelleja, 1947

Löysin novellikokoelman, jonka kokoavana teemana on naisen ja miehen välinen rakkaussuhde. Kokoelma on kiitettävän monipuolinen: siinä on novelleja eri maista ja ulkomaisten lisäksi myös viisi suomalaista tarinaa, ja vakavahenkisten tai surullisten lisäksi myös koomisia ja kevyitä novelleja. 17 novellista kaksi on naisten kirjoittamia. Seuraavassa lyhyet luonnehdinnat novelleista. Olen merkinnyt tähdellä ne, joista pidin enemmän, mutta kaikki kirjan novellit olivat hyvin kirjoitettuja ja omalla tavallaan kiinnostavia.

H. E. Bates: Kimono. Sähköinsinööri, jolla on morsian kotona ja lupaava tulevaisuus edessään, tulee helteisenä päivänä Lontooseen työhaastatteluun. Epämääräiseen kahvilaan meneminen, oranssikukkainen kimono ja kaikennielevä intohimo muuttavat asiat. (Englanti, 1905-1974, 20 s.)

* Hjalmar Bergman: Kaksi nuorta ja yksi vanhus. Rikas vanha mies haluaa mennä naimisiin köyhän nuoren tytön kanssa, joka rakastuu toiseen. Bergman onnistuu tekemään tutuista aineksista sympaattisen tarinan. (Ruotsi, 1883-1931, 14 s.)

Erskine Caldwell: Lämmin virta. Nuori mies menee vierailulle joen lähellä vuorella olevalle talolle, jossa asuu nuori tyttö perheineen. Mies löytää sisältään tunteita, joiden olemassaolosta ei tiennyt. Ajatuksiin ja tunteisiin keskittyvä novelli. (Yhdysvallat, 1903-1987, 10 s.)

* Charles Dickens: Kellonsoittaja. Tarina toisesta rakkaudesta. Ruma ja hyväluontoinen nuori opettaja Nathaniel Pipkin rakastuu kylän kaunottareen. Rikas isä pelottaa, mutta Pipkin uskaltautuu illanviettoon tytön ja tämän ystävien kanssa. (Englanti, 1812-1870, 8 s.)

Anatole France: Hyvin opittu läksy. Ilkikurinen, hyvin ranskalaisen tuntuinen novelli, jossa ruman ja vanhan asianajajan kanssa avioitunut ihana mutta hyveellinen Violante pitää 1400-luvun Ranskassa sinnikkäästi puoliaan komeaa ihailijaa vastaan. Sitten ankara rippi-isä muistuttaa Violantea kuolemasta. (Ranska, 1844-1924, 6 s.)

Aldous Huxley: Ihmeellinen hymy. Itseään ihaileva ja rakastava keski-ikäinen Theodore Hutton hurmaa kaikki kohtaamansa naiset: tällä hetkellä tärkeimpinä jo vuosia sairastaneen vaimonsa Emilyn, Mona Lisan lailla hymyilevän, korrektin Janet Spencen ja Huttonia ehdoitta rakastavan nuoren, lapsellisen, kouluttamattoman Doriksen. Vaikka Hutton joskus huomaakin inhoavansa itseään, hän palaa pian entisiin tapoihinsa. Naisten tunteilla ei kuitenkaan pitäisi leikitellä. Novellissa suhtaudutaan ärsyttävän alentuvasti Dorikseen, jonka ajatellaan kykenevän vain Huttonin kyseenalaistamattomaan jumaloimiseen. Ihmetyttää, mitä naiset oikein näkevät Huttonissa, joka on tosin ulkoisesti viehättävä, mutta jossa ei ole aitoutta, syvyyttä eikä rehellisyyttä. (Englanti, 1894-1963, 34 s.)

Maria Jotuni: Oliivia. Oliivia ja hänen intohimoinen rakastajansa keskustelevat. Oliivia on puoliksi välinpitämätön ja kyllästynyt, puoliksi myötätuntoinen. Psykologinen, vähän vaikeasti seurattava ja aika uudenaikaisen tuntuinen novelli. Pidin tästä enemmän toisella lukemalla. (Suomi, 1880-1943, 5 s.)

* Arvid Järnefelt: Hän ja minä. Rikkaan talon nuori isäntä suunnittelee tilansa uudenaikaistamista ja torppalaisten karkoittamista laidunmaiden tieltä. Sitten hän rakastuu erään torppalaisen vaimoon, ja kaikki hänen ajatuksensa alkavat kiertää sen ympärillä, saako hän vastarakkautta. Tämä muuttaa myös hänen suhtautumisensa tilan uudistamiseen. Hyvin puhdashenkinen novelli. (Suomi, 1861-1932, 6 s.)

* Aino Kallas: Häät. 1800-luvun alkupuolen Virossa vietetään talonpoikaishäitä. Kartanonherra haluaa kuitenkin morsiamen taloonsa ensimmäiseksi yöksi, eikä asian ratkaisemiseksi ole hyviä vaihtoehtoja. Novellissa on onnistuttu muutamilla sivuilla kuvaamaan intensiivisesti eräs ajan yhteiskunnallinen epäkohta. (Suomi/Viro, 7 s.)

Pär Lagerkvist: Hissi joka vajosi helvettiin. Kamreeri Jönsson ja toisen miehen "pikku rouva" päätyvät hissillä helvettiin, jossa kohtelias Piru tarjoaa heille yösijaa hotellihuoneesta. Kolmantena, puhumattomana henkilöhahmona on pikku rouvan mies, jonka synkkämielisyyttä, ymmärtämättömyyttä rouvansa huvittelunhalua kohtaan ja asioiden suurentelua rouva surkuttelee ja paheksuu kamreerinsa tuella. Hissin kohotessa taas ylös mikään ei ole muuttunut. (Ruotsi, 1891-1974, 8 s.)

Guy de Maupassant: Oljenpunojatar. Köyhilläkin ihmisillä on tunteet, mikä saattaa olla rikkaille vaikeaa uskoa. Köyhä oljenpunojatar rakastaa yksinäisestä, huonosti kohdellusta tytöstä kuolemaansa asti rikkaan perheen poikaa, joka on kerran suvainnut häntä. Toisella puolella on voimakasta, uhrautuvaa (ja selittämätöntä) rakkautta, toisella vain itsekeskeistä poroporvarillisuutta. (Ranska, 1850-1893, 8 s.)

Aksel Sandemose: Tulipunainen tukka. Pakinamainen Norjaan sijoittuva novelli kahdesta kirkkaanpunaisesta tukasta junassa ja mitä siitä seurasi. (Tanska, 1899-1965)

* Runar Schildt: Mies ja hevonen. "Pieni Maggie rouva" haluaisi vuoden avioliiton jälkeen miehensä kiinnittävän häneen huomiota ja olevan miehekäs, ei vain nenä kirjassa viihtyvä saksalaisten adverbiaalien tutkija, ja vie tämän siksi sirkukseen. Maggie haluaisi olla kirjailija, ei kestä proosallisia kotitöitä ja rouva Bovaryn tavoin etsii malleja kirjallisuudesta. Hauskasti kirjoitettu novelli, jolle voi Maggien ajatusten elävän kuvauksen takia antaa stereotypiat anteeksi. (Suomi, 1888-1925, 19 s.)

Rabindranath Tagore: Onnea tuottava katse. Metsästämistä rakastava rikas nuori leskimies Kanti Chunder näkee pitkällä metsästysretkellään virran rannalla suloisen, eläimiä rakastavan tytön. Hän etsii tytön kodin ja pyytää tämän isältä tytön kättä, mutta joutuu kokemaan myöhemmin hätkähdyttävän yllätyksen. Novelli on kauniisti kirjoitettu, mutta naisten mielipiteillä ei siinä ole mitään merkitystä, kyse on vain Kantista. (Intia, 1861-1941, 7 s.)

Miguel de Unamuno: Rakkauden yllättämä. Anastasio etsii melko raskassoutuisessa novellissa rakkauden merkitystä tyhjän elämänsä täytteeksi, ja etsinnästä muodostuu hänen koko elämänsä sisältö. Rakkaus yllättää hänet odottamattomalla tavalla. (Espanja, 1864-1936, 6 s.)

* Mika Waltari: Puhtain nuoruus. Sedän luona kesää viettävä poika on rakastunut palavasti rohkeaan ja epäsovinnaiseen Kaarinaan ja tapaa tämän öisin puutarhassa puhuakseen tämän kanssa, mutta epäilee voiko tämä rakastaa häntä. Herkkä novelli ensimmäisestä rakkaudesta. (Suomi, 1908-1979, 12 s.)

* Stefan Zweig: Tuska. Tunnetun asianajajan kanssa naimisissa olevalla Irenellä on rakastaja melkein vain kokeilunhalun vuoksi. Epämiellyttävä, karkea nainen alkaa kiristää häntä, mikä tekee hänen elämästään painajaista ja vie hänen mielenrauhansa. Jännite säilyy pitkässä novellissa hyvin. (Itävalta, 1881-1942, 43 s.)

Kirjassa ei ihme kyllä ole suomentajien nimiä, mutta novellit on käännetty hyvin.

Edit 5.3.22, 6.3.22, 2.4.22.

Kaarlo Marjanen ja Ensio Rislakki (toim.): Mies, nainen ja rakkaus. Maailmankirjallisuudesta valikoituja rakkausnovelleja, 1947. Kustannus Oy Mantere. Ei alkuteosten nimiä. Ei kääntäjien nimiä. 228 sivua.