Eino Palola (ja Sulo Haltsonen): Brontësta Lagerlöfiin. Maailmankirjallisuuden suurimpien mestarien elämäkertoja, 1950, ja Eino Palola (toim.): Heidenstamista Undsetiin: Suurten kirjailijain elämäkertoja, 1957

Luin jokin aika sitten Eino Palolan eurooppalaisista kuuluisuuksista kertovan pienen kirjan, ja pidin sen kirjoitustyylistä niin, että etsin luettavakseni muitakin Palolan kirjoja. Vuosina 1816-1858 syntyneistä (aikanaan) tunnetuista eurooppalaisista ja yhdysvaltalaisista kirjailijoista kertova jyhkeä kirja Brontësta Lagerlöfiin oli iso ja painava opus, toisin kuin tuo edellinen, mutta koska siinä käsiteltiin yhteensä 63 kirjailijaa, yksittäiset luvut olivat sopivan pituisia kerralla luettaviksi.

Vaikka kirjassa oli monia nykyäänkin tunnettuja klassikkokirjailijoita (esimerkiksi kirjan nimessä mainitut Brontën sisarukset ja Selma Lagerlöf), siinä oli hyvin paljon myös ainakin minulle tuntemattomia nimiä. Minusta heistäkin oli kuitenkin mielenkiintoista lukea, koska heidän elämäkertojensa myötä avautui näköaloja eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan sekä perhe-elämään ja lastenkasvatustapoihin 1800-luvulla (Brontën sisarusten isä tuntuu esimerkiksi olleen aika kammottava). Teksti on elävää ja helppolukuista, ei akateemisen kuivaa, eikä siinä jaaritella turhista. Palola on tehnyt kirjan kanssa todella paljon töitä: hän on lukenut kirjailijoiden teosten lisäksi heihin liittyviä elämäkertoja ja kriittisiä teoksia ja tiivistänyt ne tällaisiksi lyhyiksi teksteiksi. Hän on myös valikoinut kirjaan kuvia kirjailijoista ja heidän elämäänsä liittyvistä paikoista ja ihmisistä - kirjan kuvitus on todella runsas. Palola ei ole kirjoittanut kaikkia kirjan elämäkertakuvauksia itse, vaan venäläisistä ja puolalaisista kirjailijoista on kirjoittanut Sulo Haltsonen, myös hyvin.

Kirjailijakuvaukset ovat lyhyitä elämäkertoja, eikä kirjailijoiden teosten sisällöistä puhuta paljonkaan, vaikka Palola mainitseekin kirjailijan tärkeimmät teokset ja saattaa kertoa jotain myös niiden vastaanotosta. Kirjoitusajankohta näkyy tekstin asenteissa tunnetusti homoseksuaalisista kirjailijoista puhuttaessa. Nykyään elämäkertojen kirjoitusperiaatteet ovat varmasti muuttuneet ja tarkentuneet ja niissä saatettaisiin painottaa toisenlaisia seikkoja, mutta jos haluaa ytimekästä ja paljon Wikipedia-artikkelia eloisampaa ja seikkaperäisempää tietoa kirjassa käsiteltyjen kirjailijoiden elämästä, tähän kirjaan kannattaa hyvinkin tarttua.

Vain viisi kirjan kirjailijoista (kolmessa luvussa, koska Charlotte, Emily ja Anne Brontësta kerrotaan samassa luvussa) on naisia. Mm. nykyisin unohtuneita tanskalaisia kirjailijoita kirjassa on paljon, ja mukana ovat tietysti kaikki Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneet kirjailijat. (Tai eivät kaikki, kirjoissa ei kerrota esimerkiksi Rudolf Euckenista tai Winston Churchillista, jotka tunnetaan paremmin muista asioista kuin kaunokirjallisuudesta.) Kirjassa on eurooppalaisten lisäksi vain muutama amerikkalainen kirjailija.

Luin myös kirjan vuonna 1957 ilmestyneen jatko-osan Heidenstamista Undsetiin (vuosina 1859-1881 syntyneet kirjailijat). Tämä kirja ilmestyi postuumisti Palolan kuoleman jälkeen, joten 17 tämän myöhemmän kirjan elämäkerroista ovat kirjoittaneet muut kirjoittajat. Mielestäni tässä kirjassa kirjailijoiden teokset saivat enemmän tilaa kuin edellisessä. Kirjallisuuskäsitys oli tässäkin teoksessa hyvin kapea - naiskirjailijoita oli kirjan 72:sta kirjailijasta viisi, ja intialaisnobelistia Rabindranath Tagorea ja joitakin amerikkalaisia lukuun ottamatta kaikki kirjailijat olivat eurooppalaisia. Onneksi käsitys hyvästä kirjallisuudesta on nykyään paljon laajempi. Homouteen suhtauduttiin tässä kirjassa hyvin neutraalisti, toisin kuin edellisessä teoksessa, vaikka esimerkiksi Andre Gide kuvasi kirjoissaan avoimesti homoseksuaalisuutta.

Joskus kävi mielessä kysymys siitä, miksi luen näitä, mutta sitten innostuin taas. Tekstit ovat hyvin kirjoitettuja ja runsaasti kuvitettuja ja ne avasivat ikkunan 1800-luvun ja 1900-luvun alun elämään, esimerkiksi siihen, että tunnetut kirjailijat olivat oman aikansa ihailtuja superjulkkiksia, ja että ihmiset erosivat myös tuolloin. Kirjat on myös tehty rakkaudesta kirjoihin ja kirjallisuuteen. Hyvin harva näiden kirjojen kirjailijoista oli sellaisia, joita olen lukenut tai aikoisin lukea, mikä on hyvä - en yleensä tahdo tietää lukemieni kirjojen kirjailijoista ennen lukemista mitään, joten jos kirjailijat olisivat olleet lukulistallani, en olisi tahtonut lukea heidän elämästään.

Yleissivistyksen lisääntymisen kanssa on vähän niin ja näin, koska mieleeni eivät todellakaan ole jääneet kaikki kirjojen kirjailijat ja heidän elämänkulkunsa, mutta sainpahan lisätietoa itselleni (ainakin nimeltä) tuttujen vanhempien kirjailijoiden elämästä. Ja kuten sanottu, myös eurooppalaisesta ja vähän amerikkalaisestakin kulttuurihistoriasta ja menneiden aikojen elintavoista. Tarinoita oli kiinnostavaa lukea myös siksi, että monet olivat "vaikeuksien kautta voittoon" -kertomuksia: monen kirjailijan kohdalla ei ollut mitenkään itsestään selvää, että hänestä tulisi kirjailija, varsinkaan kuuluisa, vaan jotkut etsivät tietään kauan aikaa eikä heidän elämänsä ollut helppoa.

Lisäys 6.12.22: Innostuin laskemaan, kuinka monen kirjojen kirjailijoiden teoksia olen lukenut, ja sain tulokseksi noin 43, mikä on yllättävän paljon. Monelta olen lukenut vain yhden tai joskus useamman novellin tai jonkin runon (joka on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen), mutta silti, ja joiltakin olen lukenut kokonaisia romaanejakin.

Lisäys 8.8.23: Bibliophilos-lehdessä 4/2022 on Maiju Kortteen artikkeli Sulo Haltsonen - perinteen kerääjä ja tiedonvälittäjä (s. 21-25). Sen mukaan inkerinsuomalaisen Haltsosen kielitaito oli ällistyttävä: hän kävi kirjeenvaihtoa suomen ja ruotsin lisäksi venäjän, viron, puolan, saksan, ranskan, englannin, tsekin, romanian, tanskan, norjan, liettuan ja kreikan kielillä.

Kirjassa Brontësta Lagerlöfiin käsitellyt kirjailijat: Brontën sisarukset, Gustav Freytag, János Arany, Theodor Storm, Ivan Sergejevitš Turgenjev, Charles Kingsley, George Eliot, Gottfried Keller, Walt Whitman, Theodor Fontane, Charles Baudelaire, Gustave Flaubert, Feodor Mihailovitš Dostojevski, Henri Murger, Goncourt-veljekset, Aleksandr Nikolajevitš Ostrovski, Sándor Petöfi, Alexandre Dumas nuorempi, Conrad Ferdinand Meyer, Mauri Jókai, Viktor Rydberg, Henrik Ibsen, George Meredith, Leo Nikolajevitš Tolstoi, Frédéric Mistral, Payl Heyse, Nikolai Semenovitš Leskov, Björnstjerne Björnson, Jonas Lie, Giosue Carducci, Mark Twain, Charles Algernon Swinburne, Sully-Prudhomme, Francis Bret Harte, Alphonse Daudet, Emile Zola, Thomas Hardy, Carl Snoilsky, Antonio Fogazzaro, Paul Verlaine, Detlev von Liliencron, Anatole France, Holger Drachmann, Henryk Sienkiewicz, J. P. Jacobsen, Alexander L. Kielland, August Strindberg, Guy de Maupassant, Robert Louis Stevenson, Pierre Loti, Arne Garborg, Paul Bourget, Jean Arthur Rimbaud, Emile Verhaeren, Oscar Wilde, George Bernard Shaw, Herman Bang, Joseph Conrad, Hermann Sudermann, Henrik Pontoppidan, Karl Adolf Gjellerup ja Selma Lagerlöf.

Kirjassa Heidenstamista Undsetiin käsitellyt kirjailijat: Verner von Heidenstam, Knut Hamsun, Arthur Conan Doyle, Anton Pavlovitš Tšehov, Gustaf Fröding, Rabindranath Tagore, Arthur Schnitzler, Oscar Levertin, Maurice Maeterlinck, Gerhart Hauptmann, Maurice Barrès, Gabriele d'Annunzio, Richard Dehmel, Erik Axel Karlfeldt, Miguel de Unamuno y Jugo, Stefan Zeromski, William Butler Yeats, Dmitri Sergejevitš Merežovski, Rudyard Kipling, Romain Rolland, Jacinto Benavente, H. G. Wells, Per Hallström, Johannes Jørgensen, Sigbjørn Obstfelder, Wladyslaw Reymont, Arnold Bennett, Luigi Pirandello, John Galsworthy, Edmond Rostand, Stefan George, Paul Claudel, Maksim Gorki, Albert Engström, Martin Andersen Nexø, Hjalmar Söderberg, Edgar Lee Masters, André Gide, A. I. Kuprin, I. A. Bunin, Marcel Proust, Theodore Dreiser, Paul Valéry, Charles Péguy, Colette, Johannes V. Jensen, Jakob Wassermann, William Somerset Maugham, Hugo von Hofmannsthal, Gilbert Keith Chesterton, Robert Frost, Thomas Mann, Rainer Maria Rilke, Willa Cather, Jack London, Sherwood Anderson, Olav Duun, Hermann Hesse, Carl Sandburg, A. H. Tammsaare, John Masefield, C. F. Ramuz, E. M. Forster, Harry Søiberg, Cora Sandel, Giovanni Papini, Roger Martin du Gard, Stefan Zweig, Juan Ramón Jiménez, Virginia Woolf, James Joyce ja Sigrid Undset.

Kirjan Heidenstamista Undsetiin kirjoittajat: Eino Palola, Sulo Haltsonen, Mikko Kilpi, Ville Repo, Eva Lampén, Eeva Niinivaara, Eila Pennanen, Kyllikki Mäntylä, Kirsi Kunnas ja Tyyni Tuulio.

Edit 3.12.22, pari pidempää lisäystä 6.12.22, 8.8.23.

Eino Palola (ja Sulo Haltsonen): Brontësta Lagerlöfiin. Maailmankirjallisuuden suurimpien mestarien elämäkertoja, 1950. WSOY. 474 kuvaa. 627 sivua.

Eino Palola (toim.): Heidenstamista Undsetiin. Suurten kirjailijain elämäkertoja, 1957. WSOY. 457 kuvaa. 544 sivua. 

Eino Palola: Eurooppalaisia kasvoja, 1927

Lainasin tämän kirjan saadakseni tietoja kahdesta rauhannobelistista, Austen Chamberlainista ja Aristide Briandista. Päätin kuitenkin lukea heistä kertovien lukujen lisäksi kirjan kokonaan, koska teksti vei hyvin mukanaan. Tämä kertoo Palolan kirjoitustaidosta, koska ihmiset, joista hän kirjassa kirjoittaa, olivat minulle ennestään tuntemattomia eivätkä he sen takia alunperin kiinnostaneet minua. Eino Palola oli sanomalehtimies, ja näin vanhaksi kirjaksi hänen suomensa on varsin sujuvaa ja kevyttä luettavaa, eikä siinä ole sellaista kömpelyyttä kuin joissakin muissa vanhoissa suomalaisissa kirjoissa. Palola tunsi käsittelemänsä aiheet ja Euroopan politiikan hyvin. Hän ymmärsi hyvin ainakin ranskaa ja englantia (hän myös käänsi kaunokirjallisuutta), joten hänen tietonsa perustuvat alkuperäislähteisiin, ja hän oli ehkä itsekin tavannut jotkut kuvaamistaan ihmisistä.

Kirja on kokoelma ranskalaisten, englantilaisten ja yhden itävaltalaisen henkilökuvia; pääosa kuvatuista on poliitikkoja. Kirjassa kerrotaan Georges Clemenceausta, Aristide Briandista, Raymond Poincarésta, Joseph Caillauxista, kreivi Boni de Castellanesta, ruhtinatar Pauline von Metternich-Sandorista, amiraali John eli Jacky Fisheristä, Herbert Kitcheneristä ja Austen Chamberlainista. Kirjan julkaisuaikaan nämä olivat (olleet, osa oli jo kuollut) hyvin tärkeitä tai ainakin kuuluisia (kreivi de Castellane oli taidetta ja ylellisyyttä rakastava playboy, joka meni naimisiin amerikkalaisen perijättären kanssa) henkilöitä Euroopassa, ja kirja antoi minulle hyvin taustatietoja 1900-luvun alun länsieurooppalaisesta politiikasta ja käsityksen siitä, miksi rauhanpalkintoihin liittyvä Locarnon sopimus oli niin tärkeä. Toisaalta kirjan lukeminen tuntui joskus palapelin kokoamiselta, koska Palola tietysti oletti lukijallaan olevan tietoja, joita minulla ei ollut.

Kirja ei pyri olemaan kattava kuvaus ajan politiikasta, vaan Palola on valinnut kirjan henkilöt kuvattavikseen siksi, että pitää heitä kiehtovina, ja hän nostaa heidän elämästään ja persoonallisuudestaan esiin kiinnostavia asioita ja myös hauskoja sattumuksia. Esimerkiksi Ranskan pääministerin Aristide Briandin ulkoasu oli yleensäkin melko huolimaton, ja maatilallaan hän ei välittänyt pukeutumissäännöistä ollenkaan. Kerran hän oli paikkakunnalla liikkuessaan niin huonosti puettu, että maalaispoliisi pidätti hänet epäilyttävänä henkilönä; asia selvisi myöhemmin kaikkien huviksi (89-90). Palola kirjoittaa vakuuttavan tuntuisesti, mutta hänen näkemyksensä on tietysti vain yksi näkemys näistä henkilöistä, ja joku toinen saattaisi esittää heidät toisella tavalla.

Kirjan ihmisiin liittyy yllättäviä skandaaleita: Ranskan valtiovarainministerin ja entisen pääministerin Joseph Caillauxin vaimo Henriette Caillaux ampui vuonna 1914 Le Figaro -lehden toimittajan Gaston Calmetten, koska tämä oli julkaissut lehdessään Caillauxille haitallisen kirjeen, ja Henriette Caillaux pelkäsi uusia julkaisuja. Vaikka hän ei missään vaiheessa kieltänyt syyllisyyttään murhaan, hänen asianajajansa onnistui käsittämättömästi saamaan hänet vapaaksi sillä perusteella, että naiset ovat kykenemättömiä kontrolloimaan tunteitaan ja täysin intohimojensa vietävissä (eli luonnostaan heikkomielisiä). Ruhtinatar Pauline von Metternich taas haastoi herttuatar Anastasia Kielmanseggin kaksintaisteluun miekoilla kukka-asetelmasta johtuvan erimielisyyden takia. Miekkailijat taistelivat yläruumiit paljaina, jotta haavaan joutuva kangas ei aiheuttaisi verenmyrkytystä (taistelua valvovan naislääkärin määräys). Molemmat haavoittivat toisiaan lievästi, minkä jälkeen kaksintaistelun katsottiin päättyneen.

Palolan kirja ei ole mitenkään sensaatiohakuinen, vaan hän kertoo Caillauxin tapauksesta vain hyvin lyhyesti eikä mainitse mitään von Metternichin kaksintaistelusta. Hänen kirjaansa oli mukava lukea sen takia, että hän suhtautuu kuvaamiinsa eriluonteisiin ihmisiin ystävällisesti ja ymmärtäväisesti - hänen kirjoituksensa eivät ole ivallisia, kuten jotkin (uudemmat) tekstit, vaan myötätuntoisia, vaikka hän saattaakin olla eri mieltä kuvattaviensa toiminnan järkevyydestä ja oikeutuksesta.

Minulle tuli kirjaa lukiessa mieleen, että kirjassa kuvattuja englantilaisia sotilaita, Fisheriä ja varsinkin Kitcheneriä, pidettäisiin nykyään ehkä lähes sotarikollisina - heille tuntui olevan tärkeintä Iso-Britannian kunnia ja sotilaallinen valta, ja moraali ja inhimillisyys vaikuttivat olevan tälle asialle toissijaisia.

Kirjan viimeisessä luvussa Tuleeko siitä sota? Palola analysoi viime vuosisadan alun suomalaisten suhtautumista kansainvälisiin tapahtumiin ja kiinnostusta niihin, ja päätyy siihen, että suomalaisia kiinnostavat ulkomailla lähinnä vain veriset selkkaukset ja jännittävät tapahtumat, eivät värittömämmät mutta usein tärkeämmät kansainväliset poliittiset ja taloudelliset sopimukset.

Vielä ruhtinatar Pauline von Metternichin muisto Alexandre Dumas vanhemman (Kolmen muskettisoturin ja Monte Criston kreivin tekijän) kertomataidoista:

Oltiin kutsuilla Itävallan lähetystössä, ja kysyimme Dumas'lta, mikä hänen uusin romaaninsa oli. Sen nimi on ”Luominen ja lunastus”, vastasi Dumas. Hänen läsnäoleva tyttärensä väitti, ettei isä ollut kertonut yhtään mitään sellaisesta teoksesta. Dumas oli kuitenkin valmis heti kertomaan sen sisällön. Ja niin hän kertoikin, ihan kuin kirjasta lukien, ei koskaan pettynyt sanassakaan, ei koskaan toistanut mitään. Hän kertoi kaksi ja puoli tuntia ja juoksutti monimutkaista juonta, kuvaili eri henkilöitä jo liikkeillään merkillisen elävästi. Kertomuksen jälkeen kaikki kiiruhtivat kiittelemään ja kyseltiin milloin romaani ilmestyisi. Silloin Dumas vastasi: ”Ehkei se ilmesty koskaan, sillä sepitin koko romaanin tänä iltana ruhtinattaren kunniaksi, enkä aloittaessani tiennyt sen ensimmäistä sanaakaan. Keksin, sikäli kuin etenin, mutta tunnustan, että eräällä hetkellä oli henkilöitä jo niin paljon että luulin eksyväni tieltä.” (140)

Edit 29.4.22, 21.6.22.

Eino Palola: Eurooppalaisia kasvoja, 1927. K. J. Gummerus Oy. 180 sivua.