Ben Fletcher, Karen Pine ja Danny Penman: Laihdu, älä laihduta (The No Diet Diet. Do Something Different, 2005)

Ostin tämän kirjan parikymmentä vuotta sitten. Se on edelleen yksi lempikirjoistani, koska sen lähestymistapa aiheeseensa on niin erikoinen, hauska ja vapauttava: se on laihdutuskirja, jossa ei puhuta oikeastaan mitään kaloreista tai oikeista ruokavalinnoista - kirjoittajat olettavat syystä, että ihmiset jo tietävät nämä asiat - vaan esimerkiksi kuorolaulusta, tunneälystä, oman päänsä pitämisestä tai vaihtoehtoisesti toisten kuuntelusta, siitä että ottaa vastuun itsestään, siitä että kuuntelee lämmityslaitteen käynnistymistä tai linnunlaulua, siitä että kerää roskia, auttaa kaveria tai kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti.

Kirjan lähtökohta on se, että terveellinen tai epäterveellinen syöminen on vain yksi tapa muiden joukossa. Kaikki tavat - ei vain syöminen - muodostavat tapaverkon, joka on muotoutunut koko elämän aikana ja on hyvin luja. Ihmisestä tulee tapaverkon takia helposti joustamaton tapakone. Jos pyrkii laihdutuskuurilla muuttamaan vain yhtä tapaa eli pelkästään syömään eri tavalla kuin ennen, tämä vaatii suuria ponnistuksia, koska tapaverkon muut osat pyrkivät palauttamaan tavan entiselleen, ja laihdutuskuurin jälkeen alkaa helposti syödä samoin kuin ennenkin. Laihduttamisesta tulee tapa muiden joukossa, useimmiten hyödytön ja monesti myös vahingollinen, ja lisäksi se aiheuttaa monesti kurjaa oloa.

Siksi ihmisen, joka haluaa laihtua, kannattaa muuttaa tottumuksiaan ja alkaa tehdä asioita - mitä tahansa - eri tavalla kuin ennen, koska tämä heikentää tapaverkkoa, minkä jälkeen syömisenkin muuttaminen on paljon helpompaa. Kannattaa vaikkapa kokeilla uutta harrastusta, esimerkiksi tuota kuorolaulua jos se kiinnostaa, lukea lehteä jota ei ole ennen lukenut, mennä töihin eri reittiä kuin yleensä, pyrkiä olemaan sovinnaisempi tai epäsovinnaisempi, spontaanimpi tai järjestelmällisempi (kunhan on erilainen kuin normaalisti on), tanssia itsekseen kaksi minuuttia, käyttäytyä pelottomasti (pienemmissä tai isommissa asioissa), suhtautua tietoisesti johonkin asiaan, jonka on aiemmin jättänyt huomiotta... Asioiden pitäisi olla sellaisia, jotka tuntuvat jonkin verran hankalilta tai joskus jopa epämiellyttäviltä, mutta jotka ovat kuitenkin suhteellisen helppoja ja pieniä eli mahdollisuuksien rajoissa.

Kirjassa edetään pienistä muutoksista suurempiin, koko luonnetta koskeviin asioihin. Siinä on neljä vaihetta ja 28 askelta, jotka on tarkoitus käydä läpi päivä kerrallaan neljän viikon aikana. Projektissa ei kuitenkaan voi epäonnistua eli sen voi tehdä myös pidemmän ajan kuluessa. Kirjan mukaan tehtävät tehtyään ei tarvitse enää koskaan ryhtyä laihdutuskuurille, vaan paino laskee itsestään niin kauan, kunnes ihanteellinen terve paino on saavutettu (209). 

Kirjoittajat kehuvat kirjan alussa Tee jotakin erilaista -menettelytapaansa maasta taivaaseen ja viittaavat siitä tehtyihin tutkimuksiin ja hyviin tuloksiin, mikä tuntuu aika epäilyttävältä koska kirjassa ei ole minkäänlaista lähdeluetteloa, tutkimusten nimiä ja julkaisutietoja ei mainita eikä kirjassa anneta myöskään kirjoittajien henkilötietoja. Tekstistä päätellen he ovat varmaankin englantilaisia yliopistoihmisiä ja ilmeisesti nuo tutkimuksetkin ovat olemassa, mutta ehkä lähdeluettelo on jätetty pois suomenkielisestä painoksesta. Kirjaa voi kritisoida myös siitä, että kirjoittajat olettavat kaikkien lihavien ihmisten haluavan laihtua, tai siitä, että he pitävät lihavia ihmisiä kaavoihinsa kangistuneina ja urautuneina. Kumpikaan ei ole mitenkään itsestään selvää, mutta tämän voi antaa anteeksi, koska kirja on muuten hieno.

Olen alkanut tehdä kirjan tehtäviä vuosien varrella ehkä kolmeen otteeseen, mutten ole koskaan pystynyt tekemään niitä loppuun asti, koska teemat alkavat lopussa olla jo varsin maailmojasyleileviä, ja minulla on tuohon osittaiseenkin (3/4?) tekemiseen mennyt aina kuukautta melkoisesti pidempi aika. En kuitenkaan tunne epäonnistuneeni tai tehtävien tekemisen menneen hukkaan. Kaksi vuotta kirjan oston ja käytäntöön soveltamisen jälkeen painoin merkintöjeni mukaan 13 kiloa vähemmän kuin ennen, johtui se sitten tästä kirjasta tai jostain muusta.

Tätä paljon tärkeämpää on kuitenkin se, että elämäni oli ja on nyt hauskempaa, vapaampaa ja kiinnostavampaa kuin ennen, mikä saattaa hyvinkin johtua osaksi siitä, että olen kirjan takia mennyt epämukavuusalueelleni monta kertaa ja kokeillut uusia asioita, helpompia ja vaikeampia. En pitänyt itseäni parikymmentä vuotta sitten kovinkaan urautuneena, koska olen aina pitänyt vaihtelusta ja inhonnut rutiineja, mutta tehtäviä tehdessäni huomasin kuitenkin, että minulla oli joitakin, aika moniakin, asioita tai toimintatapoja, joita ehdottomasti välttelin enkä halunnut tehdä. Ja sellaisia asioita, jotka halusin tehdä aina samalla tavalla. (Samoin nyt, mutta paljon vähemmän.)

Olin esimerkiksi nuorena ja vielä pitkälle aikuisuuteenkin monesti ujo ja sisäänpäin kääntynyt. Yhdessä kirjan tehtävässä piti toimia ulospäin suuntautuneesti (jos on itse sisäänpäin kääntynyt), ottaa tilaa ja puhua sellaisissa tilanteissa joissa yleensä olisi hiljaa. Tein niin eräässä kokouksessa, vaikka minua pelotti ja jännitti. Tutut ihmiset katsoivat minua mielestäni aika ihmetellen, minulla oli melkein fyysisesti paha olo, ja minua hävetti tapaamisen aikana ja sen jälkeen. En ollut tajunnut, miten voimakas ja yleensä ottaen kyseenalaistamaton tuo reagointitapa minulle on, ennen kuin toimin toisella tavalla. Sen jälkeen aloin toimia rohkeammin myös muissa tilanteissa, enkä nykyään tunne itseäni enää lähes koskaan ujoksi eikä mielipiteideni ilmaiseminen ole minulle vaikeaa, vaikka olenkin edelleen enemmän introvertti kuin ekstrovertti. Huomasin myös, että kannattaa kokeilla myös sellaisia asioita, joista ei usko pitävänsä: lainasin kirjastosta lehtiä, joiden aihe ei kiinnostanut minua lähtökohtaisesti ollenkaan (esim. Bodaus tai Betoni  :D ), ja huomasin niistäkin löytyvän kiinnostavia asioita, vaikkei niistä vakiolukemistani tullutkaan.

Nykyään pidän ihanasta kehostani, koska se mahdollistaa minulle niin paljon hyviä asioita ja pystyy niin moneen asiaan, painosta riippumatta. Laihtuminen on minulle nykyään kaksipiippuinen juttu - voisin haluta pudottaa painoa ihan vain vasta-argumenttina painoon fiksoituneille lääkäreille ja sen takia, että jotkin terveysjutut saattavat olla parempia laihempina. (Verenpaineeni ei kyllä laskenut yhtään muutama vuosi sitten tapahtuneen 14 kilon laihtumisen jälkeen, vaikka painonpudotuksen aina sanotaan auttavan korkeaan verenpaineeseen. Laihtuminen ei myöskään auttanut väsymykseen, vaikka eräs lääkäri oli väittänyt myös näin.) Saisin siis olla terveyssyistä laihempikin (rasvan luontainen gravitaatiokeskus vartalossani on vatsa, joka on sille tunnetusti se kaikkein haitallisin paikka), mutta minulla ei ole tarvetta laihtua vain laihtumisen tai ulkoapäin asetettujen normien vuoksi, vaan tunnen oloni hyväksi sellaisena kuin olen. Aion kuitenkin tarttua tähän kirjaan myös myöhemmin - tämä on ainoa tapaamani laihdutusopas, jonka ohjeita noudattaa ilokseen, sen takia että elämä olisi hauskempaa. Lopeta laihduttaminen, aloita eläminen (62).

Eija Tervosen käännös on hyvä.

Edit 3.3.25.

Ben Fletcher, Karen Pine ja Danny Penman: Laihdu, älä laihduta, 2006 (The No Diet Diet. Do Something Different, 2005). Otava. Suomennos: Eija Tervonen. Kannen tekijää ei kerrottu. 254 sivua.

Gareth Moore & Helena M. Gellersen: Päättele, hoksaa, ratkaise. Aivotreeniä pääkoppasi parhaaksi. Yli 80 monipuolista tehtävää, 2023

Kirjan nimi kertoo siitä lähes kaiken. Kirjassa on ajattelutehtäviä, jotka pystyy halutessaan hyvin tekemään välipaloina muun tekemisen lomassa, koska niiden ratkaiseminen on useimmiten melko nopeaa (vaikkei välttämättä helppoa), mutta niiden lisäksi siinä on myös ajattelun, muistamisen, ongelmanratkaisun ja luovuuden teoriaa sekä neuvoja tällaisten tehtävien ratkaisuun. Kirjan lyhyehköjen tieto-osuuksien sisältö oli minulle suurimmaksi osaksi tuttua, koska olen lukenut näistä asioista muualtakin, mutta tieto-osuus toimi kuitenkin hyvin mukavana kertauksena.

Kirja on jaettu neljään eri lukuun - lämmittelyyn, liikkeelle lähtöön, sykkeennostoon ja palautumiseen - mutta ne eivät intensiteetiltään vaihdelleet minusta yhtään niin paljon kuin lukujen nimistä voisi päätellä, vaan kaikissa luvuissa oli sekä helpompia että vaikeampia tehtäviä. Kaikissa luvuissa oli myös erityyppisiä tehtäviä: esim. päättely-, muisti- ja luovuustehtäviä sekä avaruudellisen hahmottamisen tehtäviä. Mukana oli myös muutama anagrammi, joita itse inhoan (jostain syystä olen aina ollut niissä huono, vaikka yleensä pidän sanatehtävistä, minkä takia en ole myöskään juurikaan tehnyt niitä enkä ole siis kehittynyt niissä), mutta niitä oli aika vähän ja yritin tehdä nekin - kirjassa sanotaan, että on hyväksi aivoille tehdä asioita myös oman mukavuusalueen ulkopuolelta, mistä olen täysin samaa mieltä. Kirjan tehtävät ovat niin monipuolisia, että jokaiselle löytyy varmasti paljon tehtäviä, joista pitää.

Pidin kirjasta, koska se oli hyvin tehty, sujuvasti käännetty ja minulle oikean tasoinen: tehtävät vaativat miettimistä, olivat hauskaa aivojumppaa eivätkä olleet liian helppoja mutteivat kuitenkaan ylivoimaisia. Myös sanojen muistamistehtävissä pärjäsin hyvin, koska rakennan sanoista epätodennäköisen visuaalisen tarinan, mikä auttaa muistamaan sanat (mikä muuten olisi minulle todennäköisesti vaikeaa). Kirjan lopussa on tehtävien ratkaisut.

Eräässä muistitehtävässä piti muistaa kuusi eri salasanaa sekä niiden käyttöyhteydet (s. 158, vain kaksi salasanoista pelkkiä numeroita) ja tietojen mieleen painamiseen annettiin aikaa yksi minuutti. Minuutin jälkeen sain tehtävästä nolla pistettä eli en muistanut salasanoista käytännöllisesti katsoen mitään. Kun käytin tämän jälkeen salasanojen opetteluun vielä 3 minuuttia 20 sekuntia, muistin yhtä tai kahta pientä virhettä lukuun ottamatta kaikki. Tulos ei ollut minulle yllätys, koska olen aina ollut melko hidas tekemään asioita, mutta se herättää mielenkiintoisia kysymyksiä testeistä, niiden arvioinnista ja siitä mitä testit mittaavat. Onko minulla tämän tehtävän perusteella siis auttamattoman huono vai oikein hyvä muisti? (Muistihan on tietysti myös tällaisia tehtäviä valtavan paljon laajempi asia.) Miten tärkeää asioiden mieleen painaminen nimenomaan nopeasti on? Mittaavatko testitehtävät yleensäkin sitä, mitä niiden on tarkoitus mitata, vai myös jotain muuta asiaa? Onneksi vain harvoissa kirjan tehtävissä oli aikarajoitus (jota ei tietenkään ollut pakko noudattaa).

Helmet-haaste 34. Kirjan nimessä on käsky tai kehotus.

Edit 17.4.24 (lisätty Helmet-haastekohta).

Gareth Moore (tehtävät ja ratkaisut) & Helena M. Gellersen (tieto-osuudet): Päättele, hoksaa, ratkaise. Aivotreeniä pääkoppasi parhaaksi. Yli 80 monipuolista tehtävää, 2023 (The Brain Fitness Puzzle Book. A Full Mental Workout with over 80 Puzzles, 2023). Kirjapaja. Suomentanut Jaana Mirjam-Mustavuori. Ulkoasu Gareth Moore. 184 sivua.

Mervi Heikkilä & Anne Leinonen: Kauhumaan kartta. Kirjoita jos uskallat, 2019

Tykkään lueskella kirjoitusoppaita aina välillä, vaikken kirjailijaksi aiokaan, joten kirjastosta tarttui mukaan tällainen lapsille suunnattu kauhukirjoitusopas. Mervi Heikkilä ja Anne Leinonen ovat molemmat kirjoittaneet kauhukirjallisuutta ym., joten he sopivat hyvin opastamaan tämän genren saloihin. 

Kirjassa käsitellään monipuolisesti mutta silti hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi kirjoittamisen eri puolia: ideoiden keksimistä, henkilöitä, näkökulmaa ja kertojaa, tiedonhankintaa, miljöötä, kansanperinnettä, jännitettä ja konfliktia, rakennetta ja juonta, tyyliä sekä tarinaa kokonaisuutena. Kirjan lopussa kerrotaan yhteydenotosta kustantajaankin. Hyvin tärkeä osa kirjaa ovat jokaiseen lukuun liittyvät tehtävät, joiden vaikeustaso vaihtelee yhdestä kolmen pääkallon tehtäviin. Tehtäviä on paljon ja jos niitä ryhtyy tekemään, oppii varmasti paljon asiasta ja saa hyvää kirjoittamisharjoitusta. Osan tehtävistä voi tehdä ryhmätyönä, ja tarvittaessa voi vielä lohkaista kurpitsalta ideoita, jos on jumissa kirjoituksensa kanssa. Monet kirjan neuvoista ja tehtävistä sopisivat mielestäni (sovellettuina) yleensäkin kirjoittamiseen, ei vain kauhukirjallisuuden sepittämiseen.

Kirjan huolellista suunnittelua, jäntevää rakennetta ja ulkoasua täytyy kehua. Kirjan läpikäyvänä teemana on matka Kauhumaan halki, ja luvut ja niiden aiheet rytmittyvät Kauhumaan eri paikkojen mukaan. Jokaisen luvun alussa on paikkaan liittyvä pieni tarina ja kuvittaja Brocin hieno mustavalkoinen kuva - kuvitus tekee kirjasta pienen taideteoksen.

Esipuheen mukaan kauhu tekstilajina kiinnostaa lapsia ja nuoria ja innostaa myös kirjoittamaan, myös sellaisia oppilaita, joille kirjoittaminen ei yleensä ole helppoa. Kirjan kohderyhmänä ovat yli kymmenvuotiaat kirjoittajat. Kirjalla on sisarteos Pieni taikakauppa, joka johdattaa fantasian ja satujen kirjoittamisen maailmaan.

Helmet-haaste 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa.

Mervi Heikkilä & Anne Leinonen: Kauhumaan kartta. Kirjoita jos uskallat, 2019. Haamu. Kuvitus: Broci. 95 sivua.

Saranda Dedolli-Yasa: Tee maailmasta parempi paikka. Opas vastuullisempiin valintoihin, 2019

Saranda Dedolli-Yasa on bloggari ja sosionomi, joka haluaa kirjassaan innostaa ihmisiä tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja. Keneltäkään ei ole varmaan jäänyt huomaamatta, miten huono ympäristön tila maailmanlaajuisesti ja Suomessakin on ja miten kestämätön nykyinen elämäntapa on, joten tällaiset kirjat ovat tarpeen. Kuitenkin jos ympäristöongelmat näkee vain vuorenkorkuisena monoliittina, niille on vaikea tehdä mitään (ahdistus on harvoin paras aktivointikeino), mutta Dedolli-Yasa pilkkoo ongelmat osiin ja tekee niistä helpommin käsiteltäviä.

Kirjan lähestymistapa on lempeä ja syyllistämätön. Antamalla tietoa ja kannustavia esimerkkejä siitä, että asiat voi ja kannattaa tehdä toisin Dedolli-Yasa osoittaa, että ympäristön mahdollisimman monessa asiassa huomioon ottava elämäntapa on mahdollinen ja myös palkitseva.

Vastuullisuutta yleensä käsittelevän alkuluvun jälkeen kirjassa kerrotaan vastuullisemmasta ruoasta, vaatteista, kosmetiikasta, matkailusta sekä lopuksi yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Luvuissa on tieto-osuuden lisäksi sitaatteja yksittäisiltä ihmisiltä, jotka kertovat, miten he tekevät maailmasta paremman paikan. Sitaateista näkee, että maailmanparantamistapoja on monia erilaisia, ja että voi lähteä liikkeelle pienistäkin asioista ja että myös niillä on merkitystä. Luvussa on myös teemaan liittyvä asiantuntijahaastattelu tai pari, konkreettisia neuvoja siihen, mitä itse voi tehdä, sekä dokumenttielokuva- ja nettisivuvinkkejä. Hauska idea kirjassa on se, että luvun lopussa annetaan lyhyet ohjeet asteittaisiin muutoksiin tasoille 1, 2 ja 3 sen mukaan, miten pitkälle on itse tietyllä hetkellä valmis menemään. Kirjassa ei siis anneta vain teoreettista tietoa, vaan se myös osallistaa lukijansa hyvin.

Pidän itseäni suhteellisen ekologisena ihmisenä: kierrätän kaiken mahdollisen, pyrin syömään kasvispainotteisesti (nykyinen kasvisruoka on hyvää), tunnen huonoa omaatuntoa autolla ajamisesta (mikä ei saa minua lopettamaan sen käyttöä, koska julkinen liikenne ei toimi omalla alueellani tarpeeksi hyvin ja auton käyttöön liittyy myös vapautta, mutta kuitenkin vähentämään sitä), olen matkustanut lentokoneella vain noin kerran kymmenessä vuodessa (Italiaan ja takaisin pääsi hyvin maata myöten, kun oli tarpeeksi aikaa), ostan mielelläni käytettyjä vaatteita (siksikin että valikoima kirppareilla on monipuolisempi kuin kauden muotitrendejä noudattavissa kaupoissa ja että vanhemmat vaatteet ovat usein parempilaatuisia ja huolellisemmin tehtyjä kuin uudemmat)... Monet kirjassa esitetyistä asioista olivat minulle siis tuttuja, mutta sain siitä kuitenkin myös uutta tietoa. Kirjan innostamana tein Tampereen reissun junalla enkä autolla ja valitsin ravintolassa vegaanivaihtoehdon liharuoan sijasta. (Jostain syystä varsinkin ravintolassa ajattelee, että vegaaniruoka on tylsempää ja mauttomampaa kuin liharuoka. Ei ollut.)

Tässä muutama kirjan fakta: Jo sillä ruoalla, jolla syötetään karjaeläimiä, voitaisiin ruokkia teoriassa koko maapallon väestöä (22); maailmanlaajuisesti vain 10% muovista kierrätetään vuosittain (36); vaateteollisuuden [ja pikamuodin] hiilijalanjäljen on laskettu olevan suurempi kuin lento- ja laivaliikenteen yhteensä ja kokonaisia kuorma-autollisia vaatetekstiiliä päätyy polttoon tai kaatopaikalle lähes joka sekunti (50)...

Tällaiset tiedot saavat olon synkäksi, mutta toisaalta, tästä tilanteesta on valtavasti mahdollisuuksia mennä parempaan suuntaan. Sillä mitä tekee ja miten elää on merkitystä. Dedolli-Yasan kirjasta saa helposti lähestyttävän tietopaketin ihmistoiminnan maailmanlaajuisista ympäristövaikutuksista sekä runsaasti neuvoja siihen, miten pallomme pysyisi jatkossakin elinkelpoisena ihmisille ja muille olennoille.

Dedolli-Yasa sanoo kirjan lopussa, että haluan, että lapseni syntyy parempaan maailmaan kuin mihin minä synnyin (139). Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Minä synnyin maailmaan, jossa elossa oli enemmän eläin- ja kasvilajeja kuin nyt, jossa talvella Etelä-Suomessakin oli melkein aina lunta ja sään ääri-ilmiöitä ja kuivuutta oli maailmanlaajuisesti vähemmän, jossa oli terveet koralliriutat sekä melko elinvoimaiset kalakannat, jossa oli vähemmän ydinjätettä, jossa Tyynessämeressä ei ollut jättimäistä muoviroskakeräytymää, jossa sademetsiä oli enemmän, jossa luonnon monimuotoisuus oli suurempi... Syntymäni jälkeen nämä asiat ovat jatkuvasti huonontuneet, ja meidän jälkeemme tulevat ihmiset saavat meitä köyhemmän ja huonomman maailman. Onneksi ympäristöjärjestöt ja luonnon puolesta toimineet ihmiset ovat kuitenkin hidastaneet ympäristön köyhtymistä. Nyt olisi aika ja tilaisuus pysäyttää asioiden huononeminen ja alkaa muuttaa niitä paremmiksi.

Dedolli-Yasa sanoo kirjan alussa hyvin, miksi juuri me suomalaiset voimme ja meidän pitää toimia: Meillä suomalaisilla on hyvät edellytykset toimia paremmin. Se, että olemme syntyneet Suomessa emmekä sotaisessa Syyriassa tai ilmastonmuutoksen hukuttamalla Kiribatilla, on vain hyvää tuuria. Olen itse juuriltani kosovolainen ja mietin jatkuvasti, kuinka etuoikeutettu olen, että olen saanut alkuperästäni huolimatta ilmaisen koulutuksen maassa, jossa sanavapauttani ei rajoiteta lailla. Koska olen hyvässä asemassa verrattuna moneen muuhun ihmiseen, ajattelen usein, miten voisin antaa oikeuksistani maailmalle takaisin. (13)

Kirjan julkaisemisen aikaan Dedolli-Yasa oli kirjoittanut jo monta vuotta blogia Tyhjä ajatus (joka mainitaan kirjan takakannessa), mutta nykyään hänen bloginsa on täällä: Saranda Dedolli.

Helmet-haasteen kohta 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.

Saranda Dedolli-Yasa: Tee maailmasta parempi paikka. Opas vastuullisempiin valintoihin, 2019. Viisas elämä. Kansi: Jonna Nisu. 160 sivua.

Satu Itkonen: Taidekuvan äärellä. Katso, koe, jaa, 2011

Kirjoitin Satu Itkosen nykytaidetta käsittelevästä kirjasta lokakuussa, ja nyt satuin lukemaan toisen hänen taidekirjansa. Kirja kertoo monipuolisesti erilaisista taideteosten elementeistä, esimerkiksi sommittelusta ja rakenteesta, tekoajasta, äänestä, kehollisuudesta ja moniaistisuudesta, materiaalista ja tekotavasta. Nämä tieto-osuudet ovat kuitenkin vain osa kirjaa ja ponnahduslauta näitä tekstejä seuraaville tehtäville, joissa sovelletaan annettuja tietoja. Tehtävät ovat hyvin monipuolisia ja antavat kuvataiteen katsojalle erilaisia tapoja tarkastella ja kokea taideteoksia.

Kirjan loppuosa (luvut Taidekuvat ryhmien käytössä ja Käytännön vihjeitä) on suunnattu enemmänkin taidetta työssään käyttäville ammattilaisille, mutta alkuosa soveltuu hyvin myös yksittäiselle taiteesta kiinnostuneelle ihmiselle. Kirjassa on paljon tekstiä tukevia kuvia, ja se on mielestäni oikein hyvä ja erikoislaatuinen taidekirja: ei taidehistoria, ei yksittäisiin taideteoksiin keskittyvä opus, ei taiteen teoriaa, vaan tavallaan kaikkia näitä: katsojaa itseään aktivoiva teos kaikkien taidekuvien katseluun ja kokemiseen, taiteen löytämiseen omalla tavalla.

Taide kutsuu luokseen kaikkia riippumatta taustatiedoista tai koulutuksesta. Taiteesta nauttimiseen tarvitaan ennen kaikkea uteliasta mieltä. (7)

Satu Itkonen: Taidekuvan äärellä. Katso, koe, jaa, 2011. Kansanvalistusseura. Kannen kuvassa Eero Järnefeltin teos Raatajat rahanalaiset (Kaski). Graafinen suunnittelu ja taitto: Markus Itkonen. 120 sivua.

Satu Itkonen: Selkoa nykytaiteesta, 2008

Löysin tämän kirjan kirjaston poistomyynnistä, ja hauskasta nimestä huolimatta huomasin vasta lukemisen aloitettuani, että se on selkokirja. Tämä oli ehkä hyvä asia, koska selkokirjasta tulee varsinkin tietokirjassa helposti mieleen lapsellinen, yksinkertainen ja näin ollen mielenkiinnoton teksti. Mutta vaikka selkoteksti onkin helpotettua ja esimerkiksi lauserakenteeltaan yksinkertaistettua kieltä, se ei silti ole ajatuksiltaan köyhää tai yksinkertaista tekstiä, vaan se voi käsitellä hyvinkin monimutkaisia ja hankalina pidettyjä asioita - kuten esimerkiksi tämä nykytaiteesta kertova kirja.

Kirja esittelee yli 30 taideteosta aukeama kerrallaan kuvan ja siihen liittyvän tekstin avulla. Kaikki kirjassa esiteltävät teokset kuuluvat nykytaiteen museon Kiasman kokoelmiin. Kirjaan valitut teokset ovat monipuolisia: isoista pieniin, installaatioista, esineteoksista ja performansseista maalauksiin ja valokuviin ja vuodesta 1969 vuoteen 2005, vaikka pääpaino onkin uudemmilla teoksilla. Kannen teos on Olli Lyytikäisen alle viiden sentin korkuinen esineteos Nimetön.

Alussa Itkonen kertoo nykytaiteesta yleensä ja joistakin siihen liittyvistä käsitteistä, minkä jälkeen hän siirtyy teosesittelyihin. Niissä hän kertoo esimerkiksi taiteilijasta tai kuvaa teosta, sen taustoja ja vastaanottoa sekä pohtii sen mahdollisia tulkintatapoja. Näin hän avaa nykytaiteilijoiden tapoja tehdä taidetta ja esittää asioita, ja samalla tulevat tutuiksi mm. sellaiset käsitteet kuin abstrakti taide, installaatio, kitsi ja käsitetaide, jotka selitetään tekstissä. Pidin Itkosen teosesittelyistä: hän ei tyrkytä omaa näkemystään muttei pitäydy vain teoksen neutraalissa ja tylsässä kuvaamisessa, vaan tarjoaa teokseen erilaisia lähestymistapoja ja innostaa syventymään siihen pidemmäksi aikaa.

Oikein hauska lisä kirjaan ovat lopun Pohdiskeltavaa-luvussa olevat kuhunkin teokseen liittyvät tehtävät, jotka innostavat lukijaa miettimään kuvatun teoksen merkitystä ja myös tekemään siitä oman versionsa - mainio tapa lähestyä nykytaidetta. Tehtäviä voi tehdä myös vaikkapa selkoryhmissä.

Kirja oli mielenkiintoinen, valaiseva ja teki suomalaista nykytaidetta ja -taiteilijoita tunnetuksi, ja minusta sitä voi suositella kaikille taiteesta kiinnostuneille. Selkoteksti tuntuu sopivan taidekirjaan oikein hyvin.

Osallistun tällä kirjoituksella Tuijatan loppuvuoden ajan kestävään selkokirjojen lukuhaasteeseen. Olen vuosi sitten kirjoittanut myös selkokielisestä Kalevalasta.

Edit 6.10.22.

Satu Itkonen: Selkoa nykytaiteesta, 2008. Kirjapaja. 84 sivua.

Olli A. Wuorinen: Kasvibiologisia kokeita, 1922

Tämän kirjan nimi ja selostus siitä herättivät kiinnostukseni ensin vanhassa kirjaluettelossa, ja kun lisäksi luin sen kirjoittajan Olli A. Wuorisen mielenkiintoisen artikkelin vanhasta Maailma-lehdestä, tilasin kirjan luettavakseni.

Wuorinen on käyttänyt lähteinään saksalaisia biologian ja kemian kirjoja. Kirjasen nimestä huolimatta sen kokeet ovat useammin kemiallisia kuin biologisia, mutta tietysti kaikissa niissä tutkitaan biologisia prosesseja. Niiden avulla voi selvittää esimerkiksi kasvien tarvitsemia ravinteita, yhteyttämistä, kasvien sisältämiä ainesosia, haihtumista ja ravinteiden kulkeutumista sekä mitata kasvua ja tutkia kasvien aisteja (valoaistia ja suunta-aistia).

Kirjassa myös hiivasienet ja bakteerit(!) luetaan kasveiksi, mikä tuntuu nykyään hyvin hassulta, mutta muistaakseni vielä 1960-luvulla bakteerit luettiin kasvikuntaan kuuluviksi, vaikka niissä ei yleensä ole edes lehtivihreää (on tosin olemassa myös lehtivihreättömiä kasveja, ja sinilevissä eli syanobakteereissa  on lehtivihreää, eli ero ei varsinkaan ennen elektronimikroskooppien aikaa ollut niin ilmiselvä kuin luulisi). Kirjassa ei itse asiassa puhuta 'bakteereista', vaan bakteereita sanottiin tuolloin suomeksi hauskasti ja biologisesti täysin virheellisesti 'jakosieniksi', logiikkana se että ne lisääntyvät jakautumalla. Kirjassa onkin kokonainen luku Kokeita jakosienillä. (Samanikäisessä kirjaluettelossa puhuttiin tosin modernisti 'bakteereista', joten ehkä tuo sana 'jakosieni' on esimerkki kunniakkaasta ja joskus yli-innokkaasta pyrkimyksestä olla käyttämättä lainasanoja ja kehittää jokaiselle sanalle suomenkielinen vastine. Toisaalta kirjassa käytettiin vierasperäistä sanaa 'assimilaatio' sanan 'yhteyttäminen' sijasta.)

Wuorinen sanoo esipuheessaan toivovansa kirjan päätyvän "varttuneen koulunuorison" käyttöön. Täytyy kyllä ihmetellä 1920-luvun varttuneen koulunuorison taitoja ja varsinkin varusteita, jos se pystyi tekemään näitä kokeita, koska niihin tarvitaan aika mittavaa kemiallista laitteistoa ja monenlaisia aineita, esimerkiksi kirjan alusta poimittuna tällaisia: suodatinlasi, koeputki, pitkäkaulainen keittopullo, puolen metrin korkuinen lasisylinteri tai lasiputki, ohuita taivutettuja lasiputkia, kaliumkarbonaattiliuosta, kalsiumnitraattia, kaliumfosfaattia, kaliumkloridia, magnesiumsulfaattia, rautasulfaattia, kuparisulfaattia, litiumkloridia, jodiliuosta, kaliumhydroksidia... Ehkä koululaisilla oli kemian kerhoja, joissa oli tarvittavat varusteet.

Kokeet on kuitenkin esitetty selkeästi sekä sanoin että kuvin - kirjassa on 75 havainnollista kuvaa - joten jos on kemiallisiin kokeisiin tarvittavat välineet ja aineet (ja myös keino päästä ympäristöystävällisesti eroon käytetyistä haitallisemmista aineista), tällaisten kokeiden tekeminen voisi olla mielenkiintoista ja niitä voitaisiin tehdä esimerkiksi koulussa kemian tai biologian tunneilla (ehkä tehdäänkin, en tiedä).

Kirja oli minusta myös pelkästään luettuna - tai itse asiassa silmäiltynä, niin että sain käsityksen kunkin kokeen ideasta - mielenkiintoinen ja opettavainen, ja se auttoi ymmärtämään kasveissa tapahtuvia prosesseja ja kasvien kasvuvaatimuksia paremmin kuin ennen. Oli myös hauska saada kirjasen kuvaamien prosessien osalta tietää, miten kasvitieteessä on päästy selville kasvien elintoiminnoista, eikä vain lukea kokeiden lopputuloksista - nykyään on itsestään selvää esimerkiksi se, että valossa kasvit käyttävät hiilidioksidia yhteyttämiseen, tuottavat happea ja tarvitsevat mm. typpeä ravinnokseen, mutta 150-200 vuotta sitten tätä ei tiedetty vaan nämä asiat piti ottaa selville erilaisilla kokeilla. Tämän sata vuotta vanhan kirjan kokeet tuntuivat mielestäni edelleenkin päteviltä ja niiden päätelmät uskottavilta eli sellaisilta, jotka voi johtaa kokeiden kulusta ja joista olen lukenut myös muista yhteyksistä.

Edit 4.9.22, 6.9.22.

Olli A. Wuorinen: Kasvibiologisia kokeita, 1922. Otava. Kuvat: K. Järvinen. 120 sivua.

Kim Jones: 222 keinoa saada unen päästä kiinni, 2019

Minulla ei yleensä ole vaikeuksia nukahtaa illalla, mutta jostain syystä keskeytymättömät kahdeksan tunnin unet tuntuivat vielä puolisen vuotta sitten olevan aivoilleni jokseenkin tuntematon käsite, huolimatta siitä, etten ole järin stressaantunut tai ahdistunut ja mielestäni tein kaikki nukkumiseen liittyvät asiat oikein. Kun on lukenut tarpeeksi unettomuudesta kertovia artikkeleita ja joskus kirjojakin, niissä annetut tiedot ja vinkit - yleensä aina samat ja yleensä nukahtamista, ei unessa pysymistä koskevat ohjeet - tekevät vain kiukkuiseksi, samoin asiasta keskusteleminen lääkäreiden kanssa (tässä asiassa useimmista lääkäreistä on ollut minulle enemmän haittaa kuin hyötyä, mistä voisi kirjoittaa paljon enemmänkin, mutten nyt kirjoita). Unen rakenteesta ja nukkumisen vaikutuksista kertovat tiedot ja tutkimukset ovat kiinnostavia, mutta niistä ei ole välttämättä käytännön hyötyä.

Siksi innostuinkin, kun tämä kirja osui käsiini noin vuosi sitten. Kirjan alaotsikon mukaan kirjassa on "tieteellisesti testattuja menetelmiä nukahtaa ja nukkua hyvin", eli kaikkia näitä keinoja on tutkittu ja kaikki ne ovat toimineet joskus ainakin joillakin ihmisillä. Kirja antoi minulle huonon nukkumisen suhteen tietynlaisen hallinnan tunteen, mikä on tärkeää minulle (ja psykologisten tutkimusten mukaan yleensä ihmisille): okei, minulla on ongelma, mutta sille voi tehdä jotakin.

Lähdin kokeilemaan kirjan neuvoja systemaattisesti alusta lähtien. Alussa merkitsin kirjaan kokeilupäivämäärän ja sen, toimiko keino vai ei (olin ostanut kirjan itselleni, niin että voin tehdä siihen merkintöjä ja käyttää sitä rauhassa kuukausikaupalla). Jonkin ajan päästä en kuitenkaan enää jaksanut tehdä tätä, senkään takia että vaikka ensin ajattelin noudattavani tieteellistä lähestymistapaa, tutkimusasetelma ei ollut eikä voinut olla mitenkään tieteellinen - kaikkien kirjan 221 muun keinon ja kaikkien muiden uneen vaikuttavien tekijöiden, joista tässä ei puhuta, olisi pitänyt olla samat kokeillessani jotain kirjan ohjeista, mikä ei tietenkään ollut mahdollista - ja aloin vain käydä neuvoja läpi ja luottaa lähinnä muistiini niiden toimivuudesta tai toimimattomuudesta. Kaikkien näiden keinojen ei ole tietysti tarkoituskaan toimia kaikilla ihmisillä, koska ihmiset ovat erilaisia. Kokeilujen välissä saattoi joskus olla parin viikon tai kuukaudenkin tauko.

Kirjan ohjeet on jaettu kahdeksaan eri teemaan. Mukana on esimerkiksi fysiologisia, psykologisia, syömiseen liittyviä ja liikuntaa (joogaa, venyttelyä) hyödyntäviä keinoja eikä aina pelkästään illalla tehtäviä vaan myös päivän aikana toteutettavia. Melkein kaikki kirjan neuvot ovat helposti toteutettavia, usein miellyttäviä ja joskus jopa hauskoja ja tuntuvat yleensäkin terveiden elintapojen kannalta järkeviltä. Mukana on mindfulnessia hyödyntäviä sekä ahdistusta helpottavia keinoja, joten joistakin kirjan neuvoista (varsinkin s. 104-137) saattaisi olla apua myös ahdistuksesta kärsiville, oli heillä univaikeuksia tai ei. Esimerkkejä kirjan neuvojen otsikoista: syö kaksi kiiviä, hymise "Oum", jalat seinälle, keinuta itsesi uneen, satunnaiskuvat mielessä, oikeantyyppinen yövalo, jäähdytä tyynysi, japanilainen viiden sormen harjoitus, älä jää istumaan, tallenna kauneutta mieleesi...

Puhuin kirjasta parille tutulle, jotka olivat valitelleet unettomuuttaan, mutta kumpikaan ei ollut kiinnostunut siitä: toinen selaili sitä ja sanoi, ettei hänen ongelmansa ole nukahtaminen, vaan unessa pysyminen; toinen ei edes tutustunut kirjaan, koska oli ilmeisesti mielestään jo kokeillut kaikkia keinoja. Ongelmana saattoi tietysti olla juuri heidän univaikeutensa, koska väsyneenä on vaikea innostua uusista asioista ja kokeilla uutta, ja pitkäkestoisten uniongelmien jälkeen saattaa olla vaikea uskoa, että mikään toimisi. Minusta kirjan neuvoja kannattaa kuitenkin kokeilla, jos on uniongelmia: kirjassa ei puhuta vain siitä, miten illalla voi nukahtaa, vaan myös siitä, miten voi nukkua yöllä parempaa ja syvempää unta ja olla heräämättä yöllä. Ja kukaan ei ole varmasti kokeillut kaikkia 222 kirjassa esiteltyä keinoa. Väsymys ja univaikeudet saattavat tietysti johtua myös esimerkiksi lääkkeistä (ja jos asia on näin, se kannattaa selvittää), mutta silloinkaan tästä kirjasta ei ainakaan ole haittaa.

Entä tulokset omalla kohdallani? Kirja on ollut minulla nyt reilun vuoden ja olen nyt sivulla 148 eli en ole vielä käynyt koko kirjaa läpi, minkä aion tehdä ennemmin tai myöhemmin. Vaikkei nukkumiseni olekaan täydellistä, nukun nyt kuitenkin yleensä ottaen paljon paremmin kuin vuosi sitten ja huonosti nukuttuja öitä on vähemmän kuin ennen. Nukkumisen paraneminen ei tapahtunut heti, vaan alussa hyvin satunnaisesti ja enemmän ehkä vasta noin puoli vuotta sen jälkeen kun aloin kokeilla kirjan neuvoja ja vähitellen lisääntyen sen jälkeen, eli kirjalle kannattaa antaa aikaa. En osaa myöskään sanoa, mistä tietystä neuvosta tämä johtuu - ehkä enemmänkin kirjan ohjeiden yhteisvaikutuksesta? - mutta koska nukkumisen paraneminen on tapahtunut samaan aikaan kirjan neuvojen kokeilemisen kanssa eikä elämässäni ole ollut muita kummempia muutoksia, uskoisin sen johtuvan kirjan ohjeiden kokeilusta. (Kokeilin tosin reilu puoli vuotta sitten 3-5 kertaa lieväksi sanottua lääkettä, Mirtazapinia, joka sai minut nukkumaan kerralla 14 tuntia kahdeksasosa-annoksenakin, joten vaikka pitkä nukkuminen tuntuikin aluksi ihanalta, lääkkeen käyttö ei ollut pidemmän päälle kovin käytännöllistä. Nettiselailun mukaan tällä lääkkeellä on ollut hyvin erilaisia vaikutuksia eri ihmisillä.) Alussa tarkoitukseni oli alkaa noudattaa kaikkia kirjan neuvoja sitä mukaa kun kokeilen niitä, mutta tämä olisi vaatinut liikaa aikaa, energiaa ja miettimistä; joistakin ohjeista on ehkä kuitenkin tullut tapa.

Suosittelisin kirjaa kaikille niille, joilla on univaikeuksia (ja lääkärien kannattaisi kertoa tästä kirjasta potilailleen, jotka valittavat väsymystä tai huonoa nukkumista, ja yleensä ottaen myös muistaa, että nukkumisesta ja univaikeuksista tiedetään vielä aika vähän). Minerva-kustannukselle kiitokset kirjan julkaisemisesta ja kauniista kannesta sekä Eva Katajamäelle hyvästä käännöksestä!

Edit 6.2.22.

Kim Jones: 222 keinoa saada unen päästä kiinni. Tieteellisesti testattuja menetelmiä nukahtaa ja nukkua hyvin, 2019 (ei alkuteoksen nimeä: 222 Ways to Trick Yourself to Sleep: Scientifically Supported Ways to Fall Asleep and Stay Asleep, 2019). Minerva. Kuvitus: Ruth Craddock. Suomentaja: Eva Katajamäki. Ulkoasu: Taittopalvelu Yliveto Oy. 197 tekstisivua (+ 20 sivua viitteitä).

Sandy Silverthorne & John Warner: The Awesome Book of One-Minute Mysteries and Brain Teasers, 2009

Vuosia sitten kaverini kertoi minulle ja silloin ehkä 8-vuotiaalle tyttärelleen tarinan tai arvoituksen. Jos muistan oikein, tarina kuului näin: "Mies kävelee baariin ja sanoo baarimikolle jotakin. Tämä osoittaa miestä aseella. Mies kiittää baarimikkoa ja kävelee pois. Mistä oli kysymys?" Kuulijoiden piti löytää ratkaisu tekemällä kysymyksiä. Kumpikaan meistä, tytär tai minä, ei onnistunut löytämään ratkaisua, ja jonkin ajan kuluttua kysymykset hiipuivat, koska emme enää keksineet mitään kysyttävää. Mietin ratkaisua pitkän aikaa tämän jälkeen (pyysin, ettei kaverini kertoisi sitä minulle), mutten keksinyt sitä. (Jos et tiedä vastausta ja haluat tietää sen, maalaa se hiirellä näkyviin: Miehellä oli hikka ja hän pyysi baarimikkoa pelästyttämään itsensä.)

Sitten löysin tämän kirjan, joka on koottu täyteen samanlaisia arvoituksellisia, parin kolmen lauseen pituisia tarinoita, jotka vaikuttivat aluksi täysin käsittämättömiltä, mutta ratkaisun selviämisen jälkeen itsestään selviltä. Olen aina ollut aika huono lateraalisessa ajattelussa ja ratkaisujen löytämisessä annettujen tai pikemminkin oletettujen rajojen ulkopuolelta, mutta tällainen ajattelu kiinnostaa minua, ja muutenkin on kivaa kun on jotain pientä pohdittavaa.

Tämä kirja oli erinomainen mahdollisuus tällaisen ajattelun harjoittelemiseen, ja lisäksi hauska. Se on huolella tehty: tehtäviä on yhteensä sata, niihin kaikkiin liittyy hupaisa piirroskuva (joka kyllä johdattaa aina harhaan), jokaiseen tehtävään annetaan kirjan loppuosassa muutama vihje ja lisäksi vastaukset. Joissakin tehtävissä ratkaisu vaatii tietoja amerikkalaisesta kulttuurista ja arkipäivästä, mutta melko harvoin. Kirjan tarinoissa esiintyy rikoksia ja rikkomuksia, muttei mitään kovin vakavaa, joten tehtävät sopivat hyvin myös lapsille. Ja joo, en pystynyt ratkaisemaan läheskään kaikkia tehtäviä, mutta kuitenkin osan, jolloin olin hyvin tyytyväinen itseeni.

Olen lukenut myös vähän aikuisempaa kirjaa (Argumentti ja kritiikki), joka käsittelee osaltaan samaa asiaa kuin tämä kirja: faktoihin ja tarinoihin liittämiämme taustaoletuksia. Monessa kirjan tehtävässä ratkaisun löytämisen vaikeus johtui juuri siitä, että oletti asian olevan tietyllä tavalla, miten se ei sitten ollutkaan (ja tehtävien ratkaisut olivat reaalimaailmassa ihan mahdollisia, vaikkeivät niitä, joita ajattelee ensiksi, eli kyse ei ollut siitä, että ne olisivat olleet aivan hatusta vedettyjä). Kirja oli siis kiinnostava myös sen takia, että se teki nämä automatisoituneet taustaoletukset näkyviksi sekä muistutti siitä, että muitakin ratkaisuja on olemassa kuin se, joka tulee ensimmäisenä mieleen.

200. kirjoitus. :-)

Sandy Silverthorne & John Warner: The Awesome Book of One-Minute Mysteries and Brain Teasers, 2009. Harvest House Publishers. 175 sivua.