Scott McCloud: Sarjakuva - näkymätön taide (Understanding Comics - The Invisible Art, 1993)

Scott McCloud sanoo esipuheessaan kirjansa olevan toinen englanninkielinen sarjakuvaa taidemuotona käsittelevä teos (ensimmäinen oli Will Eisnerin Comics and Sequential Art), tehneensä kirjaa 15 vuotta ja haudutelleensa sen ajatuksia yhdeksän vuoden ajan (haudutteluun tosin luulisi kuluneen pidemmän ajan kuin tekemiseen). Paneutumisen huomaa kirjasta joka sivulta. McCloud on pohtinut sitä, mikä tekee sarjakuvasta omanlaisensa, aivan erilaisen kuin kaikki muut taidemuodot, kehittää teorioita sarjakuvan lukemisesta ja vastaanottamisesta, luokittelee sarjakuvia eri tyyppeihin... Tarkastellessaan erityylisiä sarjakuvia McCloud huomaa aika syvällekäyviä eroja japanilaisen ja länsimaisen sarjakuvan välillä.

Kaikki on esitetty sarjakuvana, ja nautin siitä, miten McCloud havainnollistaa ideoitaan ja teorioitaan piirtämissään kuvissa. Se, miten piirrokset kuvittavat ajatuksia, on mielikuvituksekasta ja harkittua: McCloud ei vain kerro, vaan myös näyttää. Alussa teos tuntui tosin vain tylsältä puhuvalta päältä, mutta käsitykseni muuttui pian.

McCloudin laajan tietomäärän, ei vain sarjakuvan alalla vaan muissakin asioissa, näkee teoksesta. Kirjassa on yhdeksän lukua, joista jokainen käsittelee selkeästi omaa teemaansa. Asiat selviksi -luvussa McCloud antaa sarjakuvalle määritelmän, tarkastelee sarjakuvan historiaa ja löytää esimerkkejä kauempaa menneisyydestä kuin yleensä on tapana. Seuraavassa luvussa hän käsittelee Sarjakuvan sanastoa: kuvalliset ikonit eli piirrokset voivat olla enemmän tai vähemmän abstrakteja (toisin kuin sanat, jotka ovat täysin abstrakteja). Miksi sarjakuvan lukijaa miellyttää usein enemmän abstrakti karikatyyri (en käytä käännöksen sanaa 'pilakuva', koska se vie ajatukset yksipuolisesti hauskuttamiseen) kuin realistinen piirros? McCloud sijoittaa erityyppiset sarjakuvat kolmioon, jonka kärkinä ovat kuvan taso, todellisuus ja kieli.

Luvussa Valkoinen, tyhjä tila McCloud pohtii sitä, miten lukija rakentaa mielessään siirtymiä sarjakuvaruutujen välille eli täydentää niitä mielessään. Hän jakaa siirtymät kuuteen eri tyyppiin Hetkestä hetkeen -kategoriasta (joka vaatii hyvin vähän täydentämistä) Ei seuraussuhdetta -siirtymään (jossa ruutujen välillä ei ole mitään loogista suhdetta). Kuinka paljon sarjakuvan tekijä kertoo tai jättää kertomatta? Ajan kuvassa McCloud miettii, miten sarjakuvassa esitetään aikaa. Yksi ruutu ei esimerkiksi useinkaan esitä vain yhtä hetkeä, vaan toisiaan seuraavia lyhyitä tapahtumia ajassa. Sarjakuvan lukija hahmottaa aikaa spatiaalisesti, koska sarjakuvassa aika ja tila ovat sama asia. Ruutujako vaikuttaa ajan hahmottamiseen, samoin sarjakuvan muut kuvalliset keinot, esim. vauhtiviivat.

Viiva elää -luvussa McCloud näyttää, miten vaihtelevat viivat (esim. terävät tai kaarevat), siis tekijöiden piirrostyylit, vaikuttavat sarjakuvan luonteeseen ja tyyliin ja sen herättämiin tunteisiin. Myös sanojen tekstaustyyleillä voidaan ilmaista erilaisia puhetapoja ja tunteita. Luvussa Näytä ja kerro pohditaan sanan ja kuvan suhdetta sarjakuvassa sekä niiden välistä tasapainoa. Kuusi askelta -luvussa McCloud miettii aluksi taiteen merkitystä ihmisen evoluutiossa ja elämässä yleensä. Kaikkien taiteenlajien teosten luomisessa on hänen mukaansa kuusi askelta: idea/tarkoitus, muoto, idiomi, rakenne, tekniikka ja pinta. Kunnianhimostaan ja tarpeistaan riippuen (sarjakuva)taiteilija tai sellaiseksi haluava saattaa jäädä pinnan tai tekniikan tasolle, mutta voi edetä myös paljon syvemmälle muotoon (tutkimusmatkailija) tai ideaan (tarinankertoja) asti.

Luku Sananen väristä ei ollut yhtä pitkälle kehitelty kuin muut luvut, koska kiinnostavia esimerkkejä eri sarjakuvissa ei vielä ollut kovin paljon, mutta siinäkin oli hyviä ajatuksia. Yhteenvedossa McCloud pohtii sitä, miksi sarjakuva ja sen ymmärtäminen on tärkeää, sekä miettii ihmisten välistä kommunikaatiota ja viestinnän tehokkuutta. Hän esittää uudelleen ensimmäisen lukunsa laajan määritelmän sarjakuvasta - "rinnakkaisia kuvallisia ja muita ilmaisuja harkitussa järjestyksessä" - ja kertaa kirjan teemoja.

Jos sarjakuva ja sen tekeminen kiinnostaa, kirjaa voi hyvin suositella: se on hyvin tehty, huolella suunniteltu, älykäs ja asiantunteva. Ja jopa vaikkeivät ne paljon kiinnostaisikaan - minusta kirja oli mielenkiintoinen, vaikka luen sarjakuvia aika vähän. Myös suomennos ja kirjan tekstaus olivat oikein hyviä (vaikka sana 'pilakuva' ei minusta tässä yhteydessä ollutkaan täysin onnistunut).

Edit 15.2.25 (pari pientä korjausta).

Scott McCloud: Sarjakuva - näkymätön taide, 1994 (Understanding Comics - The Invisible Art, 1993). The Good Fellows Ky. Suomennos: Jukka Heiskanen. Tekstaus: Jussi Karjalainen. 215 sivua.

Jim Ottaviani & Maris Wicks: Astronauts. Women on the Final Frontier (sarjakuva, 2020)

Kirjaimia-blogissa luetut houkuttelevat sarjakuvat innostivat minutkin tarttumaan kirjastossa naisastronauteista kertovaan sarjakuvaromaaniin. Teoksen kertoja (vaan ei tekijä) on biologiksi kouluttautunut Mary Cleave, josta tuli myös astronautti. Hän kuvailee astronautiksi halunneiden naisten kivistä tietä USA:ssa - vaikka naiset selvisivät kaikista astronauteille vaadituista lääketieteellisistä ja fyysisistä testeistä (joita oli todella monta), vaikka painavampien miesten korvaaminen kevyemmillä naisilla olisi säästänyt satojatuhansia dollareita (yhden kilon lähettäminen avaruuteen maksoi 10 000 dollaria, s. 53) ja vaikka naisilla muutenkin oli oikein hyvät perustelut vaatimuksilleen ja vaikuttavat tutkinnot, useimmat Nasan silmäätekevät ja myös muut, esimerkiksi lehtimiehet, olivat jääräpäisiä konservatiiveja eivätkä pystyneet kuvittelemaan naisia avaruuteen. Osasyynä tai tekosyynä tähän oli se, että astronauttien odotettiin olevan hävittäjälentäjiä.

Ensimmäinen nainen avaruudessa ei siis ollut amerikkalainen, vaan neuvostoliittolainen Valentina Tereshkova. Hänen äitinsä ei pitänyt edes siitä, että hän harrasti laskuvarjohyppyjä, joten hän ei ennen avaruusmatkaansa kertonut äidilleen olevansa lähdössä avaruuteen ja tämä sai tietää sen muistaakseni televisiosta.

Astronauteiksi haluavat naiset löysivät USA:ssa kuitenkin myös puolustajia sekä Nasasta että sen ulkopuolelta (esim. Wernher von Braun suhtautui positiivisesti naisiin astronautteina) ja saivat sinnikkyydellään lopulta tahtonsa läpi. Tämänkään jälkeen asiat eivät kuitenkaan sujuneet täysin ongelmitta (mikäpä sujuisi?), mutta miesastronauttien kanssa naisilla ei ole kirjan mukaan ollut vaikeuksia.

Kirja on mukavasti kerrottu historiikki eräästä naisille pitkään suljettuna olleesta ammatista. Joskus se kyllä tuntui vähän tylsältä - halusin nuorena astronautiksi, mutten enää, koska mietin avaruudessa olevia roskia ja avaruuslentojen ilmakehään päästämää todennäköisesti aivan järkyttävää hiilidioksidimäärää, ja minusta meidän kannattaisi käyttää rahat asioiden hoitamiseen kuntoon maapallolla ennen kuin mietitään muita planeettoja tai tehdään huvimatkoja avaruuteen, vaikka tietysti on upeaa että olemme päässeet käymään Kuussa - mutta kirja on hyvin kirjoitettu ja piirretty ja antaa oman varmastikin perinpohjaisesti tutkitun osansa naishistoriaan. (Ja joo, tiedän että edellinen virke on todella pitkä ja sekava.)

Helmet-haaste 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu (suurin osa kirjasta tapahtuu maapallolla, mutten voi vastustaa tätä kohtaa, koska on vaikea keksiä rajatumpaa tapahtumapaikkaa kuin avaruusalus) tai 30. Kirja, jossa ei ole nimettyjä tai numeroituja lukuja (mikä on tietysti sarjakuville tyypillistä, mutta teki lukemisen rytmittämisestä hankalaa).

Edit 4.6.24 (lisätty linkki Mary Cleaveen).

Jim Ottaviani (teksti) & Maris Wicks (piirrokset): Astronauts. Women on the Final Frontier, 2020. First Second. 170 sivua.

Thom Pico & Karensac: Aster and the Accidental Magic (2018) ja Aster and the Mixed-Up Magic (2019)

Luin vuoriston pikkukylään muuttaneesta Aubépinesta kertovan sarjakuvan ensimmäisen osan jokin aika sitten ranskaksi ja nyt sitten loput kolme osaa englanniksi (englantilaisissa versioissa on kaksi osaa yhdessä).

Toinen osa kertoo ketusta, joka on syksyn kuningas ja inhoaa ihmisiä, joiden ajattelee haluavan vain valtaa. Kettu ei kuitenkaan itsekään ole mitenkään sympaattinen tyyppi, vaan hänen vihansa ihmisiä kohtaan vääristää hänen ajattelunsa, ja hän on valmis murhiin estääkseen vuodenaikojen kruunun vallan joutumasta ihmisille. Edellisen kirjan tapahtumat ovat kuitenkin sekoittaneet asiat, mikä tekee vuodenaikojen kruunun epävakaiseksi ja aiheuttaa ympäristöön aikakuplia, ja Aubépinen/Asterin rohkeutta ja neuvokkuutta tarvitaan taas. Tärkeänä apuna Asterilla on tässä kuten muissakin osissa viehkeä Pelade/Buzz-koira, ja mukana ovat myös pienet, legendaariset kastanjaritarit sekä Asterin isä.

Sarjan kolmannessa osassa lampaat tahtovat tuhota ihmisten maailman ihmispässinsä johdolla, ja Aster estää tämän mm. koulukaveriensa avulla (kylästä on tähän mennessä löytynyt siis vanhusten lisäksi myös lapsia). Kirjasta tekee hauskan se, että lampaat eivät maailmanvalloitussuunnitelmistaan huolimatta ole mitään hengen jättiläisiä.

Sarjan neljännessä osassa Aster päätyy vaeltamaan rinnakkaismaailman labyrinttiin ja etsimään keinoa pelastaa maailma, koska ensimmäisessä osassa alkanut tapahtumaketju on saanut asiat menemään yhä pahemmin pieleen. Avukseen hän saa ilkikurisen Aestaksen, joka on eräänlainen keiju. (Aestaksen nimi, joka tarkoittaa latinaksi "kesää", on minusta vähän outo, koska tämä on sarjassa kevätkirja. Miksei "kevättä" tai "keväistä" tarkoittava "Verna"?) Neljännessä osassa myös Asterin äiti saa vihdoin tietää tyttärensä toimista ja joutuu kohtaamaan tiedon siitä, että heidän maailmassaan on voimakasta magiaa, mikä törmää rajusti yhteen hänen tieteellisen maailmankatsomuksensa kanssa ja vaatii häneltä melkoista maailmankuvan uudelleen järjestelemistä. Myös ensimmäisen osan henki on taas mukana tapahtumissa. Kirjan lopussa, kun kaikki on hyvin, Asterin äiti ilmoittaa odottamatta perheen muuttavan nyt Japaniin, vaikka Aster on jo täysin kotonaan vuorten pikkukylässä eikä haluaisi lähteä. (Onko siis odotettavissa Aubépinen/Asterin seikkailuita Japanissa?)

Vaikka sarjan osat ovat itsenäisiä tarinoita, ne muodostavat kuitenkin kokonaisuuden, jossa edellisten osien tapahtumat vaikuttavat myöhempiin tapahtumiin. Ja vaikka kyse on maailman tai vähintään Asterin kylän pelastamisesta ja asiat näyttävät joskus hyvin huonoilta, nämä eivät ole mitään synkistelytarinoita kuten monet muut vastaavat (no, aikuisille suunnatut tarinat), koska ihmisten ja varsinkin eri olentojen persoonallisuudet ja toimet tuovat mukaan hauskuutta, eikä Aster luovuta vaan jatkaa sinnikkäästi ja itsepäisesti vaikeuksista huolimatta ja keksii hyviä ratkaisuja. Näissä ei ole myöskään kyse vihollisen (tai vihamielisesti käyttäytyvän olennon) tuhoamisesta vaan siitä, että oppii elämään näiden erilaisten olentojen kanssa ja keksii siihen keinot, joiden avulla kenenkään elämisen ja omaehtoisen olemisen oikeutta ei kielletä. Ei siis yhtään hassumpaa luettavaa, vaikka eniten pidinkin ehkä ensimmäisestä osasta.

Sadan vuoden lukuhaaste: 2010-luku. Helmet-haaste 47-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön.

Edit 9.3.23.

Thom Pico & Karensac: Aster and the Accidental Magic, 2020. Sisältää sarjakuvat Aster makes some poorly thought-through wishes (Le génie saligaud, 2018) ja Aster gets a magical fox exceedingly upset (Le renard furax, 2018). RH Graphic. Käännös ranskasta englantiin: Anne ja Owen Smith. 210 varsinaista sivua ja 14 lisämateriaalisivua.

Thom Pico & Karensac: Aster and the Mixed-Up Magic, 2021. Sisältää sarjakuvat All's well that ends wool (Pourquoi tant de laine?, 2019) ja The end of everything (and what happened next) (La fin de tout (et du reste), 2020). RH Graphic. Käännös ranskasta englantiin: Anne ja Owen Smith. 250 sivua.

Karensac & Thom Pico: Aubépine 1. Le génie saligaud, 2018

Olen taas innostunut petraamaan ranskaani lukemalla lastenkirjoja ranskaksi. Onneksi on kirjastot, niistä ei löydy mitä vain mutta paljon kaikkea mitä tulee mieleen kaivata. Ja jos ei läheltä, niin usein ainakin kaukolainana.

Tämän sarjakuvan ennen nimiösivua oleva alkukuva on mainio, koska se antaa pelkästään yhden kuvan avulla paljon taustatietoa kirjan tapahtumille: sen että Aubépinen perhe on nelihenkinen, että siihen kuuluu äiti, isä ja isoveli, ja että perhe on juuri muuttanut. Ja että vaikka Aubépinen velikään ei ole kovin innoissaan muutosta, Aubépine itse on aivan järkyttynyt asiasta.

"Tässä uusi kotimme, lapset!"

Aubépinen perhe on muuttanut isosta kaupungista pieneen vuorten keskellä sijaitsevaan kylään, jotta tutkijaäiti voisi rauhassa kehittää linturobottiaan. Robotin kehittämisellä valmiiksi on kiire, koska jättimäisten lintujen muuttokausi alueen läpi alkaa lähestyä. Jos ihmiset joutuvat näiden jättilintujen tielle, heille käy huonosti. Aiemmin jättilinnuista ei ole ollut haittaa, koska ne eivät ole muuttaessaan kohdanneet ihmisiä, mutta viime vuosikymmeninä ihmiset ovat levittäytyneet niiden alueelle.

Aubépine on kirjan alussa hyvin itsekeskeinen ja ajattelee asioita vain omalta kannaltaan: paikka on kuolettavan tylsä, siellä ei ole mitään tekemistä ja kylässä asuu vain vanhoja ihmisiä. Isän pakotettua hänet ulkoilemaan hän kohtaa kuitenkin salaperäisen paimenmuorin, joka antaa hänelle lahjaksi koiranpennun Peladen. Tämän kanssa hän törmää metsän syvyyksissä henkeen ('saligaud' tarkoittaa haukkumasanana 'likaista äpärää', tässä sen voisi suomentaa kiltisti vaikka 'rontiksi', koska ensimmäiseksi mieleen tullut pidempi suomalainen sana ei sopisi lastenkirjaan; hengen nimeen on hyvä syy). Henki lupaa hänelle klassisesti kolme toivetta, joiden sanamuodon kanssa pitää klassisesti olla varuillaan. Kirjan lopussa Aubépine näkee asiat laajemmasta näkökulmasta ja ymmärtää vastuun käsitteen toisella tavalla kuin ennen.

Kirja oli hauska ja vauhdikas ja sen piirroksissa oli mielikuvitusta ja fantasiaa. Se käytti tarinassaan vanhoja satuaiheita ja yhdisti ne nykyaikaan robotteineen ja muine piirteineen - eräässä kohdassa henki sanoo, ettei ole mikään Google. Kirjassa oli huumoria, ekologinen asenne, jännitystä (asiat näyttävät kirjan lopussa erittäin huonoilta, kunnes Aubépine keksii hyvin luovan ratkaisun), puhuva koira, sympaattinen hirviöpariskunta, rinnakkaistodellisuus ja intertekstuaalisuutta.

Oli hauskaa lukea tämä ranskaksi, ja ymmärsin sen ihan hyvin. Lukisin mielelläni kirjan kolme jatko-osaakin - Le renard furax, Pourquoi tant de laine? ja La fin de tout (et du reste) - mutta niitä ei näy ranskaksi löytyvän mistään. Ehkä sitten englanniksi? Aubépinen nimi tarkoittaa muuten "Orapihlajaa", ja kirjan englanninkielisessä käännöksessä hänen nimensä on "Aster" ja espanjalaisessa käännöksessä "Olivia". Nämä nimet antavat päähenkilöstä kuitenkin erilaisen kuvan kuin "Orapihlaja", joka kuvaa hyvin Aubépinen tiettyä särmikkyyttä ja itsepäisyyttä.

Helmet-haaste 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan. (Tai: 1. Kirjassa on kartta, 3. Kirjan nimessä on kasvi (Aubépine), 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas, 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla (Karensac vuonna 1990), 44. Kirja kuuluu genreen tai kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä.)

Karensac (idea ja piirrokset) & Thom Pico (teksti): Aubépine 1. Le génie saligaud, 2018. Dupuis. 99 sivua.

S. Francis, H. Dugmore & Rico: Madam & Eve, 2005

Tätä eteläafrikkalaista sarjakuvaa sanotaan takakannessa maansa suosituimmaksi (vuonna 2005; tämä kokoelma on koostettu vuosina 1997-2003 julkaistuista albumeista). Suosion voi ymmärtää: sarjakuva kommentoi rotujen asemaa ja kanssakäymistä, rasismia, politiikkaa, rikollisuutta, epätasa-arvoisuutta, uutta Etelä-Afrikkaa, ja mukana on jopa HIV-tartunnan saanut lapsi. Hämmästyttävää sarjakuvassa on se, että se onnistuu käsittelemään kaikkia näitä asioita lempeällä huumorilla ja hauskasti. Vaikka aiheet ovat rankkoja ja sarjakuvan päähenkilöt eivät ole moraaliltaan kovin ihanteellisia, he ovat inhimillisiä ja omalla tavallaan sympaattisia.

Sarjakuvan päähenkilöitä ovat valkoinen rouva Madam ja hänen musta kotiapulaisensa Eve. He elävät läheisessä kontaktissa ja käyvät jatkuvaa henkien taistoa - Eve yrittää parhaansa mukaan vältellä töitä ja ärsyttää Madamea, ja Madam yrittää välttää maksamasta hänelle kunnon palkkaa (muun muassa). Nokkelana naisena Eve onnistuu tavoitteissaan usein, ja vaikka hän on teknisesti Madamin palvelija, he ovat omanarvontunnoltaan tasa-arvoisia ja jossain mielessä ystäviäkin.

Tämä sarjakuva toimisi varmaan parhaiten omana aikanaan ja omassa kulttuurissaan luettuna, koska siinä kommentoidaan melko paljon Etelä-Afrikan politiikkaa ja tapahtumia ja jonkin verran myös maailmantapahtumia ja globaalia kulttuuria. Yhdessä stripissä on esimerkiksi hauska viittaus Jurassic Parkiin, ja sarjakuvan kansikuvasta ja alla olevista albumeiden alkuperäisnimistä saa myös käsityksen kulttuuriviittausten runsaudesta. Pidin kuitenkin myös nyt sen älykkäästä, ironisesta ja kuivasta huumorista sekä ällistyttävästä taidosta löytää vakavista asioista hauskuutta ja muodostaa Etelä-Afrikasta ystävällismielinen kuva, jossa erilaiset ihmiset opettelevat ja myös oppivat tulemaan toimeen keskenään.

S. Francis, H. Dugmore & Rico: Madam & Eve, 2005. (Koostettu albumeista Madam & Eve's Greatest Hits, 1997; Madam & Eve - The Maidtrix, 2003; Madam & Eve 10 Wonderful Years, 2003; International Maid of Mystery, 1999; Madams are from Mars - Maids are from Venus, 1997.) Like. Suomentajaa ei mainittu. 104 sivua.