Tuhat laulujen vuotta. Valikoima länsimaista lyriikkaa. Alkutekstein varustettu laitos. Toimittanut ja suomentanut Aale Tynni, 1957

Lisää omasta hyllystä löytyneitä äidin vanhoja runokirjoja. Tämä on sillä tavalla erilainen kuin aikaisemmin lukemani, että suuri osa runoilijoista oli minulle ihan tuntemattomia nimiä, ei useimpien tuntemia klassikoita (vaikka kirjassa on toki mukana monia tuttujakin runoilijoita). Kirjan toimittaja Aale Tynni oli ehkä valinnut kirjaan lempirunojaan tai sellaisia runoilijoita, joita hän halusi tehdä tunnetuiksi.

Tynni on tehnyt kirjassa valtavan suuren työn: runojen kokoamisen lisäksi hän on myös kääntänyt suuren osan kirjan runoista ja lisäksi korjannut aiempien suomentajien käännöksiä ja myös omia varhaisempia käännöksiään nykyaikaisempaan muotoon. Esipuheessa hän kertoo käännösperiaatteistaan ja tyylitajun muuttumisesta suomen kielessä niinkin lyhyessä ajassa kuin kymmenessä vuodessa. Toisaalta hänenkään käännöksensä eivät nykylukijasta tunnu kovin nykyaikaisilta, hän käyttää muistaakseni usein esimerkiksi sanaa unhoittaa.

Aale Tynnillä oli valtavan hyvä kielitaito. Pystyn itsekin lukemaan romaaneja ja varsinkin tietokirjoja joillakin vierailla kielillä, mutta runoja vain vahvimmalla kielelläni englannilla niin että ymmärrän hyvin myös merkitysvivahteet ja sanojen eri tyylit. Tynni sen sijaan on kääntänyt kirjaan runoja islannista, latinasta, saksasta, espanjasta, italiasta, englannista, ranskasta, portugalista, tanskasta, ruotsista ja norjasta - ja joistakin näistä vielä satoja vuosia vanhasta kielimuodosta.

Kirjan runot alkavat 900-luvun islantilaisesta runoilijasta Egil Skallagrímssonista ja etenevät vuosisata kerrallaan runoilijan syntymävuoden mukaan kirjan viimeiseen runoilijaan, Pablo Nerudaan. Alaotsikkonsa mukaan kirja on tosiaan länsimaista lyriikkaa - Euroopan ja Yhdysvaltain ulkopuolelta Etelä-Amerikastakin on vain kolme runoilijaa, nicaragualainen Rubén Darío ja chileläiset Gabriela Mistral ja Pablo Neruda. Kirjan 209 nimetystä runoilijasta laskujeni mukaan kahdeksan on naisia (Annette von Droste-Hülshoff, Emily Dickinson, Christina Rossetti, Ada Negri, Anna de Noailles, Marie Under, Gabriela Mistral ja Karin Boye).

Hieno piirre kirjassa on se, että aukeaman vasemmalla puolella on aina alkukielinen runo ja oikealla puolella sen käännös, jolloin lukija voi halutessaan maistella alkuperäisen runon äänteitä ja rytmiä ja kieltä osatessaan miettiä käännöksen onnistumista.

Tämän kirjan perusteella länsimaisten runojen suosituin lintu on ehdottomasti satakieli, josta puhuttiin hyvin monessa runossa. Monien aikaisempien vuosisatojen runojen teemana tuntuu olleen myös "kuolemme pian ja menetät kauneutesi sitäkin aiemmin, joten nautitaan elämästä, nuoruudesta ja seksistä niin kauan kuin se on mahdollista". Yksi tämän aiheen lempirunojani on Andrew Marvellin To his coy mistress / Kainolle rakastetulle, jossa on myös runoille harvinaista huumoria.

Ketjukolaajan mielestä hyvän runokirjan kriteeri on se, että kirjassa on yksi hyvä, itseä koskettava runo, ja kyllähän tästä löytyi useampikin sellainen. Luin tätä varmaan parin kuukauden ajan aina vähän kerrallaan, ja olen selvästi kehittynyt runojen lukijana, koska en varmasti olisi saanut tätä luetuksi parikymmentä vuotta sitten. Vaikka mukana oli monia hyviäkin runoja, useimmat varsinkin varhaisemmat runot olivat minulle liian eteerisiä, epätodellisia ja "runollisia". Minua rupesi mietityttämään, miksei aikaisempina vuosisatoina tehty runoja todellisesta elämästä, siitä kun elämä potkii päähän, kun harmittaa, jokapäiväisestä elämästä, työstä ja tavallisten ihmisten (ei esimerkiksi ritarien) rakastumisesta ja yhdessä elämisestä. Suurin osa ihmisistä ei tietenkään osannut menneisyydessä lukea tai kirjoittaa, mutta tehtiinkö tällaisesta suullista runoutta tai kansanlauluja?

Andrew Marvell (Englanti 1621-1678): Kainolle rakastetulle (ote)

Had we but world enough and time,                Jos aika, paikka soisi sen,
This coyness, lady, were no crime.                  vihaisi kainoutta en.
...                                                                  ...
But at my back I always hear                          Vaan aika rientää, takaapäin
Time's wingéd chariot hurrying near;                ehättää vaunuin siivekkäin;
And yonder all before us lie                             ja edessämme aukeaa
Deserts of vast eternity.                                   iankaikkisuuden erämaa.
Thy beauty shall no more be found,                Ei suloasi nähdä voi,
Nor in thy marble vault shall sound                 holviisi lauluni ei soi,
My echoing song; then worms shall try            kun madot kokeiltavikseen
That long preserved virginity,                          neitsyyden saavat säilyneen,
And your quaint honour turn to dust,               tomua hyve tahraton
And into ashes all my lust.                               ja tuhkaa haluni kun on.
The grave's a fine and private place,                On hieno paikka haudan povi,
But none I think do there embrace.                  vaan ei se syleilyihin sovi.
...                                                                 ...
Let us roll all our strength and all                    Kierrämme voiman, hellyyden
Our sweetness up into one ball,                      palloksi yhteen, repien
And tear our pleasures with rough strife           ilomme väkivallalla
Through the iron gates of life.                         elämän rautaportista.
Thus, though we cannot make our sun            Aurinko ei voi seisahtaa,
Stand still, yet we will make him run.               vaan laukkaamaan sen kyllä saa.

Suom. Aale Tynni

Annette von Droste-Hülshoff (Saksa 1797-1848): Tornissa

Ohi naakat viuhuvat - kirkunaa
koko tornini täynnä on avoin.
Ja tukkaani myrsky hulmuttaa
menadien hiuksien tavoin;
sinut, hurjimus, kietoa tahtoisin
käsivarsiini - silloinpa vasta
syvän partaalla kamppailla saisitkin
elämästä ja kuolemasta.

Verikoirina rannalla leikkien
meren aallot piehtaroivat,
ylös valkoista höytyä viskellen,
ja haukku ja luskutus soivat.
Jos keskelle joukkoa telmivää
minä pääsisin tornista tästä!
Ilo korallimetsässä metsästää
on mursua lystikästä.

Meren aavalla viiri hulmuaa
kuin standaari ratsuväen.
Köli keikkuu, nousee ja vajoaa,
sen vartiotornista näen;
minä laivassa seisoa tahtoisin
ja sen ruorimiehenä olla,
kun lokkina keuloin vaahtoavin
alus kiitää karikolla.

Ja jos olisin vapaa metsämies
tai sotilas jonkinmoinen
tai ainakin mies, niin kenpäties
jokin löytyisi neuvo toinen;
nyt kainona jään vain istumaan
ja muistutan lasta arkaa.
Tukan salaa irroittaa vain saan,
niin että se myrskyyn karkaa.

Suom. Aale Tynni

Henrik Arnold Wergeland (Norja 1808-1873): Oma itseni (ote)

Minä pahalla päällä, Aamulehti? Minä, joka tarvitsen vain pilkahduksen aurinkoa
puhjetakseni ääneen nauramaan ilosta, jota en voi selittää itselleni?

Kun haistelen vihreätä lehteä, unohdan huumeissani
köyhyyden, rikkauden, vihamiehet ja ystävät.

Kissani hivellessä poskeani paranevat kaikki sydänhaavat.
Koirani silmiin lasken suruni kuin syvään kaivoon.

...

Suom. Lauri Viljanen, Aale Tynni tehnyt joitakin muutoksia

Paul Fort (Ranska 1872-1960): Pienen valkean hevosen valitus

     Valkea pieni hevonen pahassa säässä, olitpa
rohkea! Hevonen valkea, yksin edessä, kaikki muut takana.

     Kaunista säätä ei koskaan tullut tuohon kyläpahaiseen.
Ei koskaan kevään aikoja, yksin edessä, kaikki muut takana.

     Vaan nurkumatta veti silti se aina kylän poikia
pelloille mustassa sateessa, yksin edessä, kaikki muut takana.

     Kun rattaat seurasivat vain kaunista häntää, liehuvaa,
niin ei se tahtonut nurkua, yksin edessä, kaikki muut takana.

     Vaan kerran kun se pahassa säässä noin säyseänä kulki, niin
sen tappoi kirkas salama, yksin edessä, kaikki muut takana.

     Se kuoli näkemättä kaunista säätä, olipa se
rohkea: kuoli näkemättä kevään aikoja, ei edessä eikä takana.

Suom. Aale Tynni

Sergio Corazzini (Italia 1887-1907): Nukkedialogi

     Oi pieni kuningatar,
minun täytyykö viluun kuolla?
Kuningas nukkuu, voisin
siis laulun laulaa teille,
hän ei sitä kuulisi! Suokaa
minun nousta parvekkeelle!
     - Oi viehkeä ystäväni,
se on paperimassaa eikä
se meitä kannattaisi!
Tekö tahdotte, että kuolen
päässä reikä?
     - Oi, kultahiustenne suokaa
te aueta, kuningatar!
     - Runoniekka, katse luokaa,
niin näette, että ne ovat
tappurasta!
     - Oi, anteeksi!
     - Mitä sitten?
     - Mitä sitten!
En sanaakaan saa vastaan,
minä kuolen...
     - Miten? Voisiko ainoastaan
siitä kuolla?
     - Te pilkkaatte... hyvästi siis!
     - Siltäkö tuntuu?
     - Oi, ettekö kaipausta
siis tunne? Kuljimme vasta
me pahvimetsässä tuolla -
     - Rakas ystäväni, en muista.
Te menette? Iäksikö? ...
Oi, jospa voisin
minä itkeä! Minkä mahdan,
kun sydän on minulle tehty
puupalikasta?

Suom. Aale Tynni

Paul Eluard (Ranska 1895-1952): Rakastunut

Hän seisoo silmäluomillani,
hänen hiuksensa ovat hiuksissani,
hänellä on käsieni muoto,
hänellä on silmäini väri,
varjooni on hän uponnut
kuin kivi taivaaseen.

Hänen silmänsä ovat avoinna aina
eikä hän salli minun nukkua.
Hänen unensa täydessä päivänvalossa
saa auringot muuttumaan huuruiksi;
minut nauramaan, itkemään ja nauramaan se saa,
puhumaan ilman mitään sanottavaa.

Suom. Aale Tynni

Pieni lisäys ja muutos 7.11.21, lisäys ja korjaus 4.12.21.

Tuhat laulujen vuotta. Valikoima länsimaista lyriikkaa. Alkutekstein varustettu laitos. Toimittanut ja suurimmaksi osaksi suomentanut Aale Tynni, 1957. WSOY. Useita suomentajia. 867 sivua.

Aphra Behn: The Rover (Part I); or, The Banish'd Cavaliers, 1677

Tammikuu ja vähän joulukuukin menivät eri tavalla kuin odotin, ja lisäksi minulla on ollut muutaman viikon kirjoitusjumi (melkein kaikki joulu- ja tammikuun bloggaukset ovat aiemmin kirjoitettuja), joten postauksissa on ollut pitkähkö tauko. Olen kuitenkin lukenut monia hyviä kirjoja myös tänä aikana, joten nyt pitää joko kirjoittaa paljon, jättää kirjoittamatta joistakin lukemistani kirjoista tai kirjoittaa ytimekkäitä ja lyhyitä (yhdistelmä)bloggauksia. Aloitan näytelmästä, koska Shakespearen sisarukset -näytelmähaaste päättyy sunnuntaina.

Mary Bealen muotokuva Aphra Behnistä (Wikipedia)

Aphra Behn (1640-1689) oli englantilainen näytelmäkirjailija, runoilija, romaanikirjailija ja kääntäjä sekä vakooja. Hän oli ensimmäisiä kirjoittamisella elantonsa ansaitsevia englantilaisia naisia, ja vaikka häntä ei Suomessa taideta juuri tuntea, hän on ollut esikuvana monelle englanniksi kirjoittavalle naiselle. Virginia Woolf kirjoittaa hänestä näin Omassa huoneessa: "Kaikkien naisten pitäisi yhdessä tuoda kukkia Aphra Behnin haudalle... koska hän mahdollisti sen, että naiset voivat sanoa, mitä ajattelevat" (käännös minun). "Virginia Woolf piti Aphra Behniä ensimmäisenä naiskirjailijana, joka todisti, että rahaa saattoi ansaita kirjoittamalla, ehkä uhraamalla joitakin miellyttäviä ominaisuuksia; ja näin vähitellen kirjoittamisesta ei tullut pelkästään merkkiä hulluudesta ja seonneesta mielestä, vaan se oli asia, jolla oli käytännöllistä merkitystä" (Wikipedia).

Behn kirjoitti yhteensä 18 näytelmää, joista tämä komedia on tunnetuimpia. Vasta bloggausta kirjoittaessani huomasin, että Kersti Juva on kääntänyt sen Kansallisteatterin esitystä varten suomeksi vuonna 1995 nimellä Veijari eli karkotetut kavaljeerit (käännöstä ei kuitenkaan löydy ainakaan yleisistä kirjastoista). Lisäksi Behniltä on suomennettu vuonna 2018 romaani Oroonoko, eli kuninkaallisen orjan tarina.

The Rover sijoittuu Napoliin ja sen sankareita ovat (kuningasmielisyytensä takia?) ulkomaille karkotetut englantilaiset herrasmiehet, sankarittaria taas ovat neuvokkaat ja rohkeat naiset, sisarukset Florinda ja Hellena ja heidän serkkunsa Valeria. Tärkeänä osana tapahtumissa on myös kuuluisa kurtisaani Angelica. Belvile on rakastunut Florindaan ja Florinda Belvileen, mutta rakastavaisten mahdollisuudet näyttävät huonoilta, koska Florindan matkoilla oleva isä haluaisi tämän naivan erään rikkaan vanhan miehen, Florindan veli Don Pedro taas ystävänsä Don Antonion. Hellenalle on suunniteltu nunnan elämää, mutta hänellä on omat vahvat käsityksensä siitä, mitä hän haluaa, ja Valerialla on omat suunnitelmansa. Belvilen ystävä, rahaton kapteeni Willmore on näytelmän nimihenkilö Rover, Veijari. Hän rakastuu naamioituneen Hellenan henkevyyteen ja älyyn ja tämä Willmoreen, mikä ei kuitenkaan estä Willmorea viettämästä yötä Angelican kanssa (jolloin tämä rakastuu Willmoreen kiihkeästi, ensimmäistä kertaa elämässään) ja yrittämästä humalassa raiskata Florindaa. (Miten tällainen henkilö voi olla romanttinen sankari?)

Tämän nopeatempoisen näytelmän juoni on monipolvinen, monimutkainen ja epäuskottava ja pyörii sen ympärillä, kuka päätyy sänkyyn kenenkin kanssa ja millä hinnalla - joskus aivan sananmukaisesti; Angelican hinta kuukaudelta on 1000 kruunua (crowns). Kunnon naiset (women of quality) asettavat hinnaksi avioliiton, kun taas näytelmän miehet Belvileä lukuun ottamatta yrittävät kauniilla puheilla tai rahalla, joskus myös väkivalloin, saada heiltä seksiä ilman tätä.

Hell. I perceive, good Father Captain, you design only to make me fit for Heaven—but if on the contrary you should quite divert me from it, and bring me back to the World again, I should have a new Man to seek I find; and what a grief that will be—for when I begin, I fancy I shall love like any thing: I never try’d yet.

Will. Egad, and that’s kind—Prithee, dear Creature, give me Credit for a Heart, for faith, I’m a very honest Fellow—Oh, I long to come first to the Banquet of Love; and such a swinging Appetite I bring—Oh, I’m impatient. Thy Lodging, Sweetheart, thy Lodging, or I’m a dead man.

Hell. Why must we be either guilty of Fornication or Murder, if we converse with you Men?—And is there no difference between leave to love me, and leave to lie with me?

Will. Faith, Child, they were made to go together.

Näytelmä ei teemaltaan tai tapahtumiltaan kiinnostanut minua kovin paljon, varsinkin kun monet näytelmän ihmisistä puhuivat monimutkaisesti ja aika hankalaa kieltä, mutta näytelmän luonteikkaat, älykkäät naiset olivat ihania. Vaikka Florindan isä ja veli halusivat kumpikin naittaa Florindan vastoin tämän tahtoa, hän toimi kuitenkin oman päänsä mukaisesti ja juonitteli saadakseen rakastamansa miehen. Lempihenkilöni näytelmässä oli sanavalmis, suorapuheinen, epäkunnioittava ja rohkea Hellena (vaikka hänen miesmakunsa olikin kyseenalainen), joka pukeutui eräässä kohtauksessa mieheksi ja tavoitteli aktiivisesti, mutta omilla ehdoillaan Willmorea. (Hellena ja Willmore muuten paljastivat toisilleen nimensä vasta kun olivat päättäneet mennä naimisiin.) Serkku Valeria auttoi siskoksia ja löysi itsekin itselleen miehen, ja mustasukkaisuuden raastama kurtisaani Angelica uhkasi Willmorea pistoolilla huomattuaan tämän rakastuneen toiseen naiseen. Näytelmän naiset eivät siis olleet mitään kainoja hissukoita, jotka tekevät niin kuin miehet sanovat, vaan aktiivisia ja omapäisiä ihmisiä, jotka tiesivät mitä halusivat, eivät pyydelleet halujaan anteeksi ja tavoittelivat haluamaansa esteistä välittämättä, ja esittivät asiansa myös tyylikkäästi.

Ped. What’s this I hear? false Girl, how came you hither, and what’s your Business? Speak.   ...

Hell. I had e’en as good tell it, as you guess it. Faith, Brother, my Business is the same with all living Creatures of my Age, to love, and be loved, and here’s the Man.

Amy Margaret Atchley on kiinnostavan tuntuisessa tutkielmassaan vertaillut Aphra Behniä ja sukupolvea nuorempaa näytelmäkirjailijaa Susanna Centlivreä (1669-1723) ja kuvannut yhteiskuntaa, jossa he elivät. Tutkielman mukaan Behniä moitittiin moraalittomuudesta siksi, että hän esitti näyttämöllä niin uskallettuja aiheita, kun taas miesten näytelmissä tällaista pidettiin normaalina. Behn pystyi kuitenkin ansaitsemaan elantonsa kirjailijana yhteiskunnassa, jossa naisia pidettiin miehiä lahjattomampina ja heille asetettiin paljon enemmän rajoituksia, joten hän oli varmastikin taitava. Rover noudattaa aikaisemman näytelmän, Tom Killigrew'n Thomason, juonta ilmeisesti aika tarkasti, mutta Behn on Roverin esipuheen kirjoittajan mukaan tehnyt näytelmästä kuitenkin kokonaan omansa. Behnin näytelmissä oli ehkä toistuva teema se, että näytelmän sankarittaret juonittelivat isäänsä tai veljiään vastaan, jotka halusivat näiden menevän naimisiin epämiellyttävän miehen kanssa; Behn kannatti näytelmissään näin naisten oikeutta valita itse oma aviomiehensä ja muutenkin naisten suurempaa vapautta ja itsemääräämisoikeutta.

Hell. That Blush betrays you—I am sure ’tis so—or is it Don Antonio the Vice-Roy’s Son?—or perhaps the rich old Don Vincentio, whom my father designs for your Husband?—Why do you blush again?

Flor. With Indignation; and how near soever my Father thinks I am to marrying that hated Object, I shall let him see I understand better what’s due to my Beauty, Birth and Fortune, and more to my Soul, than to obey those unjust Commands.

Hell. Now hang me, if I don’t love thee for that dear Disobedience. ...

Näytelmästä oppi myös paljon huudahduksia ja sanontoja: Fie! Hang me! Hark you! 'Sheartlikins (jonkinlainen kirosana), A pox upon him/it (rokko/kuppa hänen/sen päälle), Egad, Nay, Prithee (pyydän), Faith (todellakin)...

Luin näytelmän puhelimella Gutenbergistä. Olen lukenut näytelmiä viideltä eri vuosisadalta (antiikki, 1600-luku, 1800-luku, 1900-luku ja 2000-luku), joten olen nyt historiallinen lukija Shakespearen sisarukset -haasteessa.

Lisäys 2.2.2021.

Aphra Behn: The Rover (Part I); or, The Banish'd Cavaliers, 1677. Viisinäytöksinen komedia, noin 100 sivua. The Project Gutenberg eBook: The Works of Aphra Behn, Vol. 1.