sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Viime vuoden haasteita ym. blogipohdintaa

Luin vasta jouluaattona kerralla kirjabloggaajien joulukalenterin kaikki luukut, jolloin törmäsin 23. luukussa Annan ajatuksiin, jotka olisivat voineet olla omiani: "Miten ihanalta tuntui lukea pitkästä aikaa ajan kanssa kirjablogeja! Oikein lumouduin! Kiitos te, kaikki upeat kirjabloggaajat!" Annan tapaan bloggaamiseni ja samalla muiden blogien lukeminen on vähentynyt, mutta aina kun luen muiden blogeja, tuntuu kuin tapaisin uudelleen vanhoja ystäviä, ja nautin ihanien bloggarien kuvailemista ajatuksista, mielipiteistä, tunteista ja kokemuksista, joita heidän lukemansa kirjat ovat herättäneet. Kiitos minunkin puolestani teille kaikille!

Oma bloggaamiseni on tosiaan jonkin verran vähentynyt - tuntuu, ettei sille ole ollut kunnolla aikaa, on ollut paljon muuta ajateltavaa, ja samalla on tuntunut siltä, etteivät kirjoitukseni ole järin kiinnostavia (vaikka tuskin ne ovat vähemmän kiinnostavia kuin ennenkään, eikä tämä asia ole minua aikaisemminkaan ihmeemmin häirinnyt, ja blogissani on oman mittapuuni mukaan myös mukavasti kävijöitä). Ehkä kaipaisin tunnetta siitä, että kirjoitan säkenöivästi ja jännittävästi ja että blogikirjoitukseni ovat täynnä lämpöä ja syvällisyyttä, ja joo... ehkä en kirjoita ihan noin. :-)

Tunsin koko viime vuoden ajan epämääräisesti huonoa omaatuntoa siitä, etten kirjoittanut läheskään kaikista kirjoista, joita luin, mutta tänä vuonna aion antaa blogin elää rauhassa omaa elämäänsä tuntematta mahdollisesti pienestä kirjoitusmäärästä syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa. Lukeminen on minulle ensisijaista, kirjoittaminen toissijaista. Bloggaaminen on kuitenkin hauskaa, samoin toisten blogien lukeminen, joten toivottavasti pääsen taas vauhtiin molemmissa!

Tässä vielä eräänlaiset haastekoosteet. Kirjasin Helmet-haasteeseen sopivia kirjoja sitä mukaa kun sellaisia luin valikoimatta kirjoja haasteen mukaan. En aio kirjoittaa tähän luetteloa haasteeseen lukemistani kirjoista, vaan niistä haastekohdista, joita en onnistunut tällä "luonnonmenetelmällä" suorittamaan, mikä kertoo ehkä jotain lukemistavoistani.

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta. Tähän kohtaan sain sopimaan vain yhden lukemani novellin. Olen kuitenkin aiemmin lukenut terveydenhuoltoon liittyviä kirjoja.

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (maailman viisi puhutuinta kieltä). Sain tämän kohdan tietysti suoritettua, koska englanninkielisten kirjojen lisäksi luin myös espanjankielisiä kirjoja. Aioin kuitenkin lukea tähän aasialaista alkuperää olevan teoksen, hyllyssä odottavan kiinankielisen novellikokoelman, mutta se saa vielä odottaa. Alkukieleltään hindin- ja arabiankieliset kirjat olisi myös kiva lukea, mutta sellaisia on vaikea löytää (varsinkaan minua kiinnostavia).

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta. Ajattelin, että tämä olisi helppo, koska pidän scifistä ja sen luomista mahdollisista maailmoista, ja scifi on niin laaja käsite, että sen alle mahtuu hyvin monenlaisia kirjoja. Mutta vaikka luinkin joitakin spefiksi luokiteltavia kirjoja, varsinaista scifiä ei ehkä tullut luettua. Ja vaikka nuorempana luinkin kohtalaisen paljon scifi-kirjoja, nykyään en juurikaan lue niitä.

24. Kirja kertoo urheilijasta. Tämä olisi vaatinut erityisponnisteluja, koska en juuri koskaan lue urheilusta tai urheilijoista. Minulla oli tosin mielessä kirja, joka olisi sopinut tähän, mutta se jäi kirjaston hyllyyn.

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi. Tällainen kirja olisi pitänyt ihan tietoisesti etsiä käsiinsä.

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin. Tällaiset kirjat ovat minulle hankalia, koska aihe on niin vaikea ja huolestuttava. Luin kuitenkin pari kirjaa, jotka olisivat sopineet tähän, Martti Linnan lastenkirjan Isän luokse sekä Philip Lymberyn tietokirjan Dead Zone - Mihin villi luonto katosi? (vielä vähän kesken), mutten ole kirjoittanut niistä.

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet. En tiedä. Enkö haaveile mistään? Vai ovatko haaveeni niin isoja, hahmottomia tai määrittelemättömiä, ettei niiden olemassaoloa voi osoittaa sormella? Vai enkö vain lue sellaisia kirjoja, joista tunnistaisin haaveilemani asiat?

34. Kirja kertoo Ukrainasta. Tällainen kirja olisi pitänyt lukea, varsinkin kun minulla oli pari hyvää kirjaa mielessä - Jeva Skaletskan Te ette tiedä mitä sota on tai Jevhenija Kuznjetsovan Kysykää Mialta, joita molempia on kehuttu blogeissa - mutta jostain syystä en lukenut niitä.

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan. Tämä olisi vaatinut aika paljon miettimistä ja etsimistä. Saattaisin hyvinkin keksiä kirjailijoita tai kirjoittajia, joita inhoan, mutten todennäköisesti haluaisi tai jaksaisi lukea heidän kirjojaan.

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta. Blogeja lukemalla löytyy usein hyviä kirjoja, mutta viime vuonna en muistaakseni tarttunut houkuttelevan kuuloisiin kirjavinkkeihin.

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa. Aika monetkin kirjat olisivat sopineet tähän, jos olisin tulkinnut kohdan niin, että kirjan henkilö suhtautuu tulevaan elämäänsä positiivisesti, mutta jos tulevaisuuden ajattelee olevan joskus vuosikymmeniä myöhemmin ja koskevan ihmisiä tai maailmaa yleisesti, en lukenut tähän sopivia kirjoja.

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023. Tämä ei liene yllätys blogini lukijoille. Lähes puolet lukemistani kirjoista on 2000-luvulta, mutta ihan uutuuksia luen harvoin.

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä. Poimin ajoittain kirjoja kirjaston esittelyhyllyistä, mutta viime vuonna en lukenut tällaista kirjaa.

Aion tänä vuonna suorittaa Helmet-haastetta samalla periaatteella kuin viime vuonnakin eli kirjata ylös niitä kirjoja, jotka sopivat haastekohtiin sitä mukaa kun luen niitä, koska se on hauskaa, kuin arvontaan osallistumista. En kuitenkaan ole tarpeeksi systemaattinen tai perinpohjainen suorittaakseni haasteen kokonaan - hatunnosto niille reippaille bloggareille, jotka sen tekevät - joten tänä vuonna en aio edes pyrkiä siihen.

Oma haasteeni, jossa oli tarkoitus lukea "luontoon, eläimiin, kasveihin, luonnon- ja ympäristönsuojeluun ja vähän puutarhanhoitoonkin" liittyviä kirjoja, ei toteutunut niin kuin olin ajatellut. Kirjoitin kyllä kahdeksasta tällaisesta kirjasta (löytyvät sivupalkista tunnisteella "elävä maailma") ja luin muutaman lisää, joista en ainakaan vielä ole kirjoittanut, mutta kahdeksan ei ole paljon. Ja luin lähinnä helpoista ja kivoista asioista, eläimistä, kasveista ja puutarhanhoidosta, mutten juurikaan pelottavista ja ahdistavista asioista, kuten ympäristöongelmista (ja vaikka olenkin lukenut Lymberyn kirjan Dead Zone melkein kokonaan, sen lukeminen on ollut hyvin hidasta, vaikka kirja on mielestäni hieno ja kiinnostava). En myöskään lukenut niitä oman hyllyn hyviä kirjoja, jotka kaipaisivat uusintalukua, joten aion jatkaa haastetta myös tämän vuoden ajan. Oma haaste, voin tehdä sen kanssa mitä haluan :). Saa nähdä, millaisia kirjoja tänä vuonna tulee luettua (ja mistä kirjoitettua).

2 kommenttia:

  1. Ei some vaan millään vedä vertoja blogeille kun kirjoista on kyse. Somessa kyllä helpompi vinkata kirjoja ja näin, mutta jos haluaa lukea niistä paremmin ni ei blogeja voi voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit ovat tosiaan leppoisaa ja rauhallista syventymistä kirjakokemuksiin. On hienoa että bloggaajat lukevat niin erilaisia kirjoja.

      Poista