Milton Crane (ed.): 50 Great American Short Stories (1965, 2. bloggaus)

Väitin tämän kirjan alkuosan novelleja käsittelevän bloggaukseni kommentissa, että loppuosassa on tunnetumpia kirjailijoita. Asia on itse asiassa päinvastoin - vaikka mukana on kolme lähes kaikille tuttua nimeä, suuri osa kirjailijanimistä oli ainakin minulle vieraita ja monet muutkin vain epämääräisesti tuttuja. Se ei tietenkään estänyt nauttimasta kirjasta.

Hyvät novellit ovat ihania, koska jos niiden miettimiseen laittaa tarpeeksi aikaa, niistä saattaa löytää pinnan alta vaikka mitä ja novelli saattaa ulottua moneen suuntaan, herättää kysymyksiä ja antaa uusia näkökulmia elämään. Yleensä olen kuitenkin laiska enkä jää pohtimaan niitä pidempää aikaa, mutta jos käsiin sattuu tarinoiden tulkintoja, silloin huomaa, miten rikkaita novellit voivat olla.

* Stephen Vincent Benét: By the Waters of Babylon. Metsästäjäkulttuurissa elävä nuori pappi on pappisisänsä kanssa uskaltautunut jo lapsena Kuolleille Paikoille ja koskettamaan näistä paikoista löytyvää vaarallista metallia. Aikuistuessaan hän tuntee, että hänen täytyy lähes varmasta tuhosta huolimatta tehdä se, mitä kukaan ei ole aikojen alusta koskaan tehnyt: ylittää kielletty joki ja vaeltaa ankarasti kielletyille Jumalien Asuinsijoille. Sinne, missä henget ja demonit elävät, missä on Suuren Palon tuhka, missä jumalat aikaisemmin kulkivat. Hieno scifinovelli suuren tuhon jälkeisestä ajasta, uskomuksista, rohkeudesta ja aiemman kulttuurin löytämisestä uudelleen. Tarinaa korostaa novellin seremoniallinen kirjoitustyyli. (12 s.)

* Dorothy Parker: Soldiers of the Republic. Epäsentimentaalinen ja samalla myötätuntoinen ja sodanvastainen kuvaus amerikkalaisten toimittajien(?) kohtaamisesta kahvilassa ilmeisesti Espanjan sisällissodan aikana Francoa vastaan taistelleiden sotilaiden kanssa. (4 s.)

* James Thurber: Mr. Preble Gets Rid of His Wife. Pikakirjoittajaansa rakastunut herra Preble päättää tappaa vaimonsa. Vaimo on kuitenkin täysin tietoinen miehensä aikomuksista ja suhtautuu miehensä toiveisiin kärsimättömästi ja harmistuneesti. Novellin hauskuus syntyy kahden täysin yhteensopimattoman asian, jokapäiväisen toisiinsa kyllästyneiden puolisoiden sanailun ja murhajuonen, yhdistämisestä, sekä siitä että molemmat puolisot tietävät tarkkaan, miten asian pitäisi genren perinteiden mukaan mennä. (4 s.)

John McNulty: Cluney McFarrar's Hardtack. Ensimmäisessä maailmansodassa sotinut bussikuski kertoo tarinan siitä, kun hän halusi taistelun jälkeen mennä nälkäisenä hakemaan kuolleen sotilaan laivakorppupaketin (hardtack). (4 s.)

Robert M. Coates: The Darkness of the Night. Dekkaritarina tapaamisesta kahvilassa; miehestä ja naisesta, joiden onnen esteenä on naisen aviomies. Tarina on kerrottu rakastuneen miehen näkökulmasta - mies pitää naista onnettomana uhrina - mutta lukijana ei voi varsinkaan tapaamisen loppupuolella välttää vaikutelmaa siitä, että nainen manipuloi häntä koko ajan taitavasti kohti rikosta. (9 s.)

William Faulkner: The Old People. Nuoren pojan näkökulmasta kerrottu muotokuva Sam Fathersista, chickasaw-heimon päälliköiden jälkeläisestä, joka on kuitenkin elänyt koko elämänsä mustien orjien ja myöhemmin palkkalaisten joukossa. Henkisesti täysin riippumaton Sam Fathers vihkii pojan metsästyksen saloihin ja kertoo tälle tarinoita vanhasta kansasta, niistä ihmisistä, jotka aiemmin elivät seuduilla. Kertomus itsessään ei kiinnostanut minua, mutta siinä oli kiinnostavaa salaperäisyyttä: tarinan metsä eli, metsästäjän piti kunnioittaa tappamiaan eläimiä, ja elämä saattaa kuoleman jälkeen jatkua eri muodoissa. (17 s.)

Ludwig Bemelmans: Grapes for Monsieur Cape. Omakohtaisen tuntuinen kertomus hienosta ravintolahotellista, minäkertojan töistä ravintolassa sekä ravintolan rikkaista asiakkaista. Tästä en innostunut. (9 s.)

Ernest Hemingway: A Man of the World. Hemingway ei ole suosikkejani, mutta häntä ei voi välttää vanhemmissa novellikokoelmissa. Kertomus hyvin omanarvontuntoisesta ja helposti ärtyvästä köyhästä sokeasta vanhuksesta, jonka sokeus on seurausta nuorena käydystä tappelusta, jonka osapuolet raatelivat toisensa kokonaan. Tappelun syytä ei kerrota. (5 s.)

* E. B. White: The Hour of Letdown. Mies tulee ravintolaan ison, käsivarrellisen koneen kanssa, tilaa sekä itselleen että koneelle viskipaukun ja juottaa laitteelle sen drinkin. Baarimikko suhtautuu koneeseen nyreästi; jotkut asiakkaat ovat avoimempia. (4 s.)

* Oliver La Farge: The Resting Place. Amerikan lounaisten alkuperäiskulttuurien tunnustetulla asiantuntijalla, erittäin hyväonnisella vanhalla tohtori Hillebrandilla, on salaisuus. Antropologian laitoksen johtaja Walter Klibben haluaisi saada pidetyn tutkijan jo eläkkeelle saadakseen laitoksen kokonaan hallintaansa ja laittaa siksi Hillebrandin uudelle kaivausretkelle mukaan oman tutkijansa. Mukavasti kerrottu ja sympaattinen, erikoiseen ympäristöön sijoittuva tarina, joka muuttuu lopussa spefiksi. La Farge oli itsekin antropologi ja alkuperäiskulttuurien tuntija. (12 s.)

* John Collier: The Touch of Nutmeg Makes It. Kertoja ja hänen kaverinsa ystävystyvät uuden kollegan, hermostuneen ja yksinäisen miehen kanssa. Miehen menneisyyden tragedia paljastuu vähitellen. Novellin loppu antaa sille hirtehishumoristisen, hiuksia nostattavan tulkinnan. (8 s.)

John Steinbeck: The Harness. Arvostetun maanviljelijän Peter Randallin sairaalloinen vaimo Emma kuolee vuosien avioliiton jälkeen, ja Peterin elämä ja vaatetus muuttuu. En muista lukeneeni yhtään Steinbeckin tekstiä, jossa naisen ja miehen välillä olisi mutkaton ja tasa-arvoinen ystävyyssuhde (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei Steinbeck olisi saattanut kirjoittaa tällaisesta). (13 s.)

* Kay Boyle: Friend of the Family. Kun äidin ystävä, komea, loistava ja räiskyvä oopperalaulaja tulee harvoille vierailuilleen, isä alkaa hänen rinnallaan vaikuttaa harmaalta ja pieneltä. Lasten näkökulmasta kerrottu rakkaustarina. (8 s.)

Erskine Caldwell: The Rumor. George Williams ehdottaa Sam Billingsiä kaupungin rahavarojen hoitajaksi, ja kaikki pitävät ajatusta loistavana. Williamsin toiminta herättää kuitenkin vahvoja epäilyksiä, ja hänestä alkaa kiertää ikävä huhu. (6 s.)

William Saroyan: There Was a Young Lady of Perth. Poika yrittää keksiä hyvää limerikkirunoa lehden palkintokilpailuun. Novellin kerronta on erikoista, koska minäkertoja puhuu tapahtumista jälkikäteen, epäilee toistuvasti omaa muistiaan ja esittää tapahtumista vaihtoehtoisia versioita. (8 s.)

Joseph Mitchell: The Downfall of Fascism in Black Ankle County. Kertoja muistelee poikavuosiaan, jolloin kaksi Stonewallin varsin tavallisen tuntuista asukasta perusti paikkakunnalle Ku Klux Klanin yksikön (ehkä elokuvan Kansakunnan synty innoittamana). Klaanilaiset terrorisoivat mustia, kiroilijoita, mielisairaita, juutalaisia ja pontikankeittäjiä (varsinkin jos olivat esimerkiksi velkaa näille tai hankkivat pontikkansa muilta tuottajilta), mutta haukkasivat lopulta liian suuren palan. Humoristinen kuvaus, jonka läpi kuitenkin näkyy asian karmeus ja vakavuus. (8 s.)

* William Maxwell: The French Scarecrow. George Martin kertoo psykologilleen Fisherin pariskunnan puutarhassa näkemästään variksenpelättimestä, jolloin siirrytään tarkempaan kuvaukseen variksenpelättimen historiasta ja vaiheista harmonisessa avioliitossa elävän Edmund ja Dorothy Fisherin elämässä ja puutarhassa. Sympaattinen mutta erikoinen teksti, joka tuntuu olevan enemmänkin ketju toisiinsa löyhästi liittyviä tapahtumia kuin yhtenäinen tarina. (13 s.)

Wallace Stegner: The Blue-Winged Teal. Aikuinen poika Henry on vihainen. Hän kaipaa hyväksyntää äitinsä kuoleman jälkeen biljardihallin omistajaksi ryhtyneeltä isältään, mutta samalla inhoaa tätä, tämän elämää ja pikkukaupunkia, jossa elää. Henryn metsästämät linnut (teal on tavi), jotka hän tuo biljardihalliin, luovat kaivatun yhdyssiteen isän ja pojan välille. (17 s.)

James Reid Parker: The Archimandrite's Niece. Säntillinen asianajaja, Mr. Devore, yrittää saada tolkkua tyylikkään ja majesteettisen bulgarialaisen Mme. Liapchevin rönsyilevästä tarinasta setänsä ongelmista Itä-Euroopassa. Tässä tarinassa ei tuntunut olevan mitään pointtia, ellei se sitten ilmennyt tarinan viimeisestä lauseesta. (6 s.)

* James Agee: A Mother's Tale. Lehmäemo kertoo pojalleen ja muille nuorille, tietämättömille ja seikkailunhaluisille vasikoille vanhan, lähes legendaksi muuttuneen tarinan ainoasta sonnista, joka tuli takaisin siltä matkalta, jolle ihmiset vievät lähes kaikki nuoret sonnit. Lähes tunnistamattomaksi runneltu kotiinpalannut kertoi kotiinjääneille tuskaisena pitkästä matkastaan ja kauhistuttavista tapahtumista sen aikana ja antoi heille pelottavia ja kauheita sääntöjä, jotka heidän täytyi uskoa ja joita heidän täytyi alkaa noudattaa. Hätkähdyttävän tarinan voi lukea vertauskuvallisena kertomuksena ihmisten maailmasta, mutta myös suoraan järkyttävänä eläinoikeusteemaisena kirjoituksena siitä, miltä tuntuu matkustaa ahtaassa junanvaunussa päiväkausia ilman ravintoa joutuakseen teurastamoon ja sen kauhuihin: koko tarina on kerrottu lehmien näkökulmasta. Englanninkielinen analyysi novellista ja sen teemoista tässä. (20 s.)

John Cheever: The National Pastime. Minäkertojan tarina siitä, miten hän ei koskaan oppinut pelaamaan baseballia ja millaisia ongelmia tämä aiheutti hänen elämässään. Kertomus limittyy kuvaukseen hankalasta isäsuhteesta, jossa pettynyt isä pitää pojan syntymää syynä rahavaikeuksiinsa. (14 s.)

Irwin Shaw: The Girls in Their Summer Dresses. Michaelin ja Francesin muuten täysin onnellinen avioliitto horjuu, koska Michael ei pysty pitämään katseitaan ja ajatuksiaan kurissa. Pariskunta puhuu asiasta avoimesti ja yrittää löytää siihen ratkaisun. (6 s.)

Richard P. Bissell: The Death of Shorty. Laivan kansimies Shorty putoaa veteen ja kuolee, minkä jälkeen hän käy läpi tajunnanvirtana työhistoriansa laivoilla, ihmissuhteensa ja sen, miten hänen kuolemansa todennäköisesti vaikuttaa muihin. Hänen kertomansa asiat tuntuivat minusta yllättävän vähän merkityksellisiltä. (5 s.)

* Seymour Freedgood: Grandma and the Hindu Monk. Minäkertoja kutsuu opiskelutoverinsa, hindulaisen munkin Brahmacharin, viettämään kesää veljiensä ja muiden ystäviensä kanssa merenrantataloon. Brahmachari solahtaa sujuvasti osaksi nuorten miesten ryhmää, mutta hänen läsnäolonsa järkyttää suuresti kertojan harrasta juutalaista isoäitiä, kun vanhus vihdoin huomaa hänet. Hyvin sympaattinen omaelämäkerrallisen tuntuinen tarina, joka on kevyt muttei pinnallinen. (20 s.)

* Carson McCullers: Madame Zilensky and the King of Finland. Mr. Brook, collegen musiikin laitoksen johtaja, on onnistunut saamaan opettajakuntaansa Madame Zilenskyn, lahjakkaan säveltäjän ja opettajan. Novelli on suomalaisnäkökulmasta hauska: Madame Zilenskyn kolme poikaa ovat kaikki vaaleita, puhuvat muiden kielten lisäksi suomea, perheellä on suomalainen palvelija ja Zilensky sanoo itse olevansa suomalainen. Zilenskyn tarina Suomen kuninkaasta tuottaa kuitenkin Mr. Brookille ongelmia. Novelli on ehkä pohjimmiltaan kertomus pyrkimyksestä selvitä traumasta sekä ystävällisyydestä. (8 s.)

John Updike: The Lucid Eye in Silver Town. Taiteellisesti lahjakas poika matkustaa isänsä kanssa New Yorkiin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana tapaamaan rikasta setäänsä Quinia (isän toive) ja ostamaan taidekirjan Vermeeristä (pojan itsensä ja äidin toive). Tämäkin on tarina isän ja pojan suhteesta; isä käyttäytyy toisin kuin poika (ja lukija) toivoisi. (10 s.)

50 Great American Short Stories. Edited and with an introduction by Milton Crane. 11th printing, 1971 (1965). Bantam Books. 502 sivua.

Milton Crane (ed.): 50 Great American Short Stories (1965, 1. bloggaus)

Vaihteeksi yhdysvaltalaisia novelleja 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun puoliväliin. 1900-luvun alussa Amerikassa julkaistiin valtavasti novellilehtiä, ja vaikka suurin osa näistä olikin varmasti pulp-kirjallisuutta - mikä ei tarkoita sitä, että niiden novellit olivat helppoa kirjoitettavaa - mukana oli myös vakavammin otettavaa kirjallisuutta julkaisevia lehtiä, joten valinnanvaraa tällaisiin kokoelmiin oli runsaasti.

Ehkä noin puolet kirjan kirjailijoista oli minulle ennestään tuttuja nimiä, noin puolet ei, mikä on hienoa. On aina hauska tutustua uusiin kirjailijoihin, uusiin kirjoitustyyleihin, uusiin näkemyksiin elämästä.

Novellit tietysti vaihtelevat tyyliltään ja aiheiltaan, mutta vain harva tuntui tylsältä tai ikävältä; kokoelman toimittajan, kirjallisuuden professorin Milton Cranen maku osuu suureksi osaksi yksiin omani kanssa. Mukana oli myös monia humoristisia ja nykyään spefiksi luokiteltavia novelleja. Kuusi kirjan kirjailijoista on naisia: Mary E. Wilkins Freeman, Sarah Orne Jewett, Edith Wharton, Dorothy Parker, Kay Boyle ja Carson McCullers. Jaan bloggauksen kahteen osaan, ettei siitä tule liian pitkä.

Washington Irving: The Adventure of the German Student. Ranskan vallankumouksen ajan Pariisiin sijoittuva kummitustarinaksi muuttuva rakkauskertomus. Olen lukenut pari muutakin Irvingin tarinaa, päättömästä ratsumiehestä kertovan The Legend of Sleepy Hollow, sekä erittäin hyvät unenlahjat omaavasta Rip van Winklestä kertovan tarinan, ja ne ovat omalla tavallaan viihdyttäviä. (6 s.) 

Nathaniel Hawthorne: Young Goodman Brown. Kaikki on kauniin ja uskonnollisen pinnan alla rappiota ja turmelusta; metsässä piilevät pahat voimat, joita ihmiset etsivät. Ei millään tavalla hienovarainen symbolinen novelli, jota on nykynäkökulmasta aika vaikea ottaa vakavasti. (12 s.)

Edgar Allan Poe: Ms. Found in a Bottle. Maailman meriä seilaava kertoja päätyy hirvittävän myrskyn seurauksena yksin salaperäiselle laivalle, jota kansoittavat kummitusmaiset merimiehet, ja kirjoittaa kokemuksistaan tarinan, jonka laittaa pulloon. (10 s.)

* Herman Melville: The Fiddler. Kertomus erikoisesta miehestä ja siitä, miten vaikeaa ihmisten arvioiminen oikealla tavalla on. Siitä, että hyväluontoisuus, rauhallisuus ja ystävällisyys ei tarkoita typeryyttä tai keskinkertaisuutta. (6 s.)

Fitz-James O'Brien: What Was It? Täysihoitolan pitäjä muuttaa urheiden asukkaidensa kanssa rakennukseen, joka on saanut mainetta kummitustalona. Asukit pitävät kummitusjuttuja ensin viihdyttävinä, mutta sitten talossa alkaa tapahtua outoja asioita, ja oopiumia säännöllisesti käyttävät kertoja ja hänen lääkäriystävänsä tapaavat pelottavan olion. (12 s.)

Mark Twain: Luck. Kertomus juhlitusta, kaikkien arvostamasta ja sotatantereilla kunnostautuneesta kenraalista, jonka entisen opettajan kertomus kuitenkin paljastaa täydeksi typerykseksi. Kukaan ei ole kuitenkaan huomannut miehen tyhmyyttä, koska kenraalilla on ollut elämässään satumaisen hyvä onni. (4 s.)

* Francis Bret Harte: The Outcasts of Poker Flat. Pokerihai John Oakhurst karkotetaan Poker Flatin pikkukaupungista yhdessä juopon rosvon sekä kahden moraaliltaan kyseenalaisen naisen kanssa. Karkotetut pyrkivät vuorten yli toiseen pikkukaupunkiin ja tapaavat matkallaan nuorenparin, joka on karannut mennäkseen naimisiin. Lumimyrsky pysäyttää matkalaiset. Ulkonaisesti eleetön lännentarina, jonka edetessä henkilöistä paljastuu odottamattomia piirteitä, yllättävää inhimillisyyttä ja jopa jaloutta. (10 s.) 

Ambrose Bierce: The Damned Thing. Eräänlainen hirviötarina, jonka kehyskertomuksena on pienessä majassa tapahtuva kuolinsyyntutkimus. (9 s.)

Henry James: The Two Faces. Erittäin hankalalukuinen rikkaiden ihmisten pariin sijoittuva kertomus, jossa maailmannainen tuhoaa entisen ihailijansa kauniin nuoren vaimon elämän antamalla tälle huonoja pukeutumisneuvoja. Ensivaikutelmaa ei ilmeisesti voi hienostopiireissä muuttaa. (13 s.)

* Mary E. Wilkins Freeman: A New England Nun. Louisa Ellis on asunut pienessä sievässä talossaan vuosia yksin ja nauttii säntillisistä rituaaleistaan ja rutiineistaan, jotka täyttävät hänen päivänsä. Nyt hänen pitäisi kuitenkin 15 vuotta vanhan kihlauksen takia mennä naimisiin vanhan rakastettunsa, kömpelön, isokokoisen ja hyväluontoisen Joe Daggetin kanssa. (12 s.)

* Sarah Orne Jewett: The Courting of Sister Wisby. Itsenäisesti ajatteleva Lizy Wisby päättää kokeilla avoliittoa ennen naimisiinmenoa, ja ympäristön paheksunnasta ja pilkasta huolimatta myös tekee näin. Lizyn ja hänen rakastettunsa tarina vie novellista alle puolet. Novellin alkupuolen kehyskertomuksessa puhutaan kasveista, kukista, kävelemisestä, maisemista, luonnosta ja ihmisistä, ja pidin siitä vielä enemmän kuin varsinaisesta kertomuksesta. (15 s.)

* Edith Wharton: The Dilettante. Thursdale menee tapaamaan vanhaa ystäväänsä, Margaret Vervainia, jonka on koulinut vuosien varrella mieleisekseen, ja kertoo nuoresta Ruth Gaynorista, johon on rakastunut. Mrs. Vervainin ja Ruthin käytös horjuttavat Thursdalen itsetyytyväisyyttä. (9 s.)

O. Henry: Masters of Arts. Suurien rahojen toivossa Keogh suostuttelee taiteeseen vakavasti suhtautuvan taiteilijaystävänsä Carolus Whiten matkustamaan kanssaan Anchuriaan ja maalaamaan muotokuvan tämän eteläisen valtion turhamaisesta ja yksinvaltaisesta presidentistä Losadasta. Ystävykset joutuvat kuitenkin punnitsemaan sitä, voittaako raha kaikki muut arvot. (13 s.)

George Ade: Effie Whittlesy. Vaimo on vihdoin löytänyt erinomaiselta vaikuttavan palvelijattaren, joka kuitenkin paljastuu hänen varakkaan miehensä lapsuudenystäväksi tämän entisestä kotikaupungista. Palvelijatar ja mies vaihtavat kuulumisia ja puhuvat keskenään tuttavallisesti, mitä vaimo ei onnistu sovittamaan yhteen yhteiskunnallisten käsitystensä kanssa. (6 s.)

Finley Peter Dunne: Mr. Dooley on the Popularity of Firemen. Pystyn aika hyvin lukemaan myös murteellisesti tai puhekielisesti kirjoitettua englantia, mutta tämän tarinan kieli oli melkoisen hankalaa. Kertomus ei myöskään tuntunut niin kiinnostavalta, että kielen läpi tunkeutumisen yrittäminen olisi innostanut. "I knowed a man be th' name iv Clancy wanst, Jawn. He was fr'm th' County May-o, but a good man f'r all that; an', whin he'd growed to be a big, sthrappin' fellow, he wint on to th' fire departmint. They'se an Irishman 'r two on th' fire departmint an' in th' army, too, Jawn, though ye'd think be hearin' some talk they was all runnin' prim'ries an' thryin' to be cinthral comitymen. So ye wud. ... (2 s.)

* Stephen Crane: The Bride Comes to Yellow Sky. Tarinan alkupuoli kertoo kömpelöstä, maalaismaisesta, toisilleen ujosti hymyilevästä uudesta avioparista upeassa junan vaununosastossa. Junan henkilökunta suhtautuu rakastuneeseen pariin ystävällisen alentuvasti. Tarina muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun saavutaan sheriffiksi paljastuvan miehen kotikaupunkiin, jossa riehuu humalainen pyssymies. (11 s.)

* Charles M. Flandrau: A Dead Issue. 32 vuotta täyttävä Harvardin yliopiston opettaja Marcus Thorn on yrittänyt pitää kiinni nuoruudestaan tapaamalla opiskelijakerhossaan nuoria opiskelijoita sekä yrittämällä miellyttää näitä ja olla näiden kaltainen, mutta joutuu huomaamaan, että asiat muuttuvat. (21 s.)

* Theodore Dreiser: The Lost Phoebe. Vuosikymmeniä vaimonsa kanssa yksinkertaista mutta onnellista elämää viettänyt vähävarainen maanviljelijä Henry Reifsnider jää leskeksi. Yksinäinen vanhus alkaa kuvitella näkevänsä rakkaan kuolleen vaimonsa Phoeben aina välillä. Hän alkaa etsiä tätä kävellen kaikkialta ympäristöstä ja ulottaa hakunsa koko ajan kauemmaksi. Naapurit ovat huolestuneita, mutta suhtautuvat häneen kuitenkin suvaitsevasti ja ymmärtävästi. (15 s.)

* Clarence Day: Father Is Firm with His Ailments. Humoristinen tarina isästä, joka ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi ihmiset tai esimerkiksi hänen vaimonsa olisivat sairaita tai miksi kukaan tarvitsisi koskaan lääkäriä. Kysymys on vain tahdonvoimasta, jota isä ei epäile vaatia läheisiltään. (5 s.)

* Sherwood Anderson: Death in the Woods. Vanha ja köyhä Mrs. Grimes, jota on kohdeltu huonosti koko elämän ajan sekä palvelijana että avioliitossa ja joka on yrittänyt hiljaisena pitää eläimensä, miehensä ja poikansa hengissä ja ruokkia nämä työläästi kokoon haalimillaan ruoilla, kävelee koiriensa kanssa metsän halki taas yhden ruoanhakumatkan jälkeen. Myötätuntoinen tarina. (12 s.)

* Jack London: To Build a Fire. Aluksi itsevarma mies kulkee ison koiransa kanssa metsässä Yukonin reitillä Alaskassa kylmänä, erittäin kylmänä päivänä. Hänen on tarkoitus päästä illalla leiriin kumppaniensa luokse. Henkiinjääminen on lopulta kiinni siitä, saako hän nuotion syttymään. Jack Londonin kerronta on uskomattoman intensiivistä ja jännittävää, vaikkei novellissa tapahdukaan kovin paljon. (15 s.)

William Carlos Williams: The Use of Force. Lääkäri tulee katsomaan pientä kuumeista tyttöä, jolla epäillään olevan mahdollisesti kuolemaan johtava tauti, kurkkumätä. Tyttö vastustaa kurkkunsa tutkimista kuitenkin raivokkaasti, ja tutkimustilanteesta tulee lopulta hyvin väkivaltainen ja ahdistava. (4 s.)

Ring W. Lardner: Old Folks' Christmas. Miehen keksinnöllä hiljattain rikastunut vanhempi pariskunta odottaa innokkaasti jouluksi kotiin tulevia teini-ikäisiä lapsiaan, college-opiskelija Tediä ja sisäoppilaitoksessa collegeopintoihin valmistautuvaa Carolinea. Nämä kuitenkin välittävät lomallaan vain kavereistaan ja jättävät vanhempansa jatkuvasti huomiotta. Pintatasolla novellin teemana on selvästi lasten kiittämättömyys heitä rakastavia ja hemmottelevia sekä heidän seuraansa kaipaavia sympaattisia vanhempiaan kohtaan, mutta mietin oliko Lardnerin tarkoitus myös kuvata lasten tarvetta irrottautua vanhemmistaan ja muodostaa oma identiteettinsä. Tuntuu, että pariskunta haluaisi tehdä lapsistaan omat kopionsa: he ovat nimenneet lapset kaimoikseen (nykyään lapset haluavat itseään kutsuttavan eri nimillä), haluaisivat tehdä asiat samalla tavalla kuin lasten ollessa pieniä ja antavat lapsilleen luksuslahjoja, mutta sellaisia, joista he itse pitävät ja joita he itse käyttävät tai haluaisivat käyttää. (10 s.)

* Conrad Aiken: Silent Snow, Secret Snow. Hieno vertauskuvallinen novelli, jossa alakouluikäinen poika alkaa kuulla äänet päivä päivältä vaimeampina, kuin sankan lumen hiljentäminä, ja alkaa sulkeutua yhä enemmän omaan maailmaansa siitä huolimatta, että pitää vanhemmistaan ja elämästään. Hänellä on nyt kuitenkin oma salaisuutensa, lämmin ja kaunis ja suojeleva, eikä hän halua luopua siitä tai jakaa sitä kenenkään kanssa. En tiedä, mistä tässä oli loppujen lopuksi kyse, mutta tulkinnan avoimuus on osa novellin kiehtovuutta. (17 s.)

50 Great American Short Stories. Edited and with an introduction by Milton Crane. 11th printing, 1971 (1965). Bantam Books. 502 sivua.

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 Years of Indian Writing, 1947-1997 (osa 2)

Kirjoitan tässä intialaisen kirjallisuuden antologian loppuosasta (kirjan alkupuoliskosta tässä). Suluissa oleva 'n' tarkoittaa naiskirjailijaa ja tähti sitä, että pidin katkelmasta tai novellista erityisesti.

* Shashi Tharoor: A Raj Quartet. Kertomus siitä, kun brittihallinto (the British Raj) päätti suuremmitta seremonioitta ryhtyä Hastinapurin ruhtinaskunnan hallitsijaksi, ja siitä, kun tämän tapahtuman johdosta kaupungin puistoon kerääntyi muurien rajaamaan ahtaaseen tilaan tuhansia ihmisiä - naisia, miehiä ja lapsia - kuuntelemaan Ganga Dattaa, ja siitä, kuinka brittiupseerin käskystä sotilaat ampuivat kaikki käytettävissään olevat 1600 luotia aseettomaan ja rauhalliseen ihmisjoukkoon, ja siitä, mitä tästä seurasi - tärkeimpänä se, että brittihallinto menetti lopullisesti oikeutuksensa ja uskottavuutensa intialaisten silmissä. Tarina perustuu todelliseen tapahtumaan, Amritsarin verilöylyyn vuonna 1919 (vaikka kaikki tarinan yksityiskohdat eivät pidäkään paikkaansa), ja myös Ganga Datta on helposti tunnistettavissa Mohandas Gandhiksi. Ilmeisesti koko Tharoorin romaani on Intian historian uudelleenkerronta. Tämän katkelman kertojanääni oli kiihkoton ja analyyttinen ja teki vaikutuksen. (1956- , 9 s, ote romaanista The Great Indian Novel)

* Sara Suleri: Meatless Days. Elämäkerta ruokien mukaan. Kirjan hyvinvoiva kertoja joutuu ajattelemaan lapsuuttaan ja suhdettaan walesilaiseen äitiinsä uudelleen kuultuaan sisareltaan aikuisena, että lapsuuden ruoka kapura oli tehty kiveksistä, ei kateenkorvasta, kuten hän oli aina luullut. Jos hänen äitinsä oli ollut tässä asiassa väärässä, mitä muita lapsuuden itsestäänselvyyksiä on syytä epäillä? Tai jos äiti oli pettänyt häntä tahallaan, miten tähän pitää suhtautua? Tästä lähtökohdasta edetään lapsuus- ja perhemuistoihin ja niihin liittyviin assosiaatioihin. Erikoista ja kiinnostavaa tekstiä. (n, 1953-2022, Pakistan, 22 s, ote elämäkerrasta Meatless Days)

* Firdaus Kanga: Trying to Grow. Romaanin nimen voi käsittää sananmukaisesti, koska sen minäkertoja, teini-ikäinen poika Brit on pyörätuolissa ilmeisesti perinnöllisen sairauden takia, joka on estänyt varsinkin hänen jalkojensa luita kasvamasta kunnolla. Brit rakastuu naapurin perheen luokse muuttaneeseen sukulais(?)poikaan, komeaan Cyrusiin, joka ystävystyy heti Britin kanssa, käy tämän kanssa kävelyillä kaupungilla, houkuttelee tämän uimaan ja käy pitkiä ja syvällisiä keskusteluja tämän kanssa. Heidän suhteensa on kuvattu herkästi, hyvin ei-stereotyyppisesti ja avoimesti (eikä Brit tunne mitään ahdistusta tai häpeää siitä, että on rakastunut mieheen). Britin isä ja äiti ovat mukavimpia ja ymmärtäväisimpiä vanhempia, joita kirjallisuudessa on tullut vastaan. (1960- , 29 s, ote romaanista Trying to Grow. Romaani on osittain omaelämäkerrallinen, se on käännetty monille kielille ja siitä on vuonna 1997 tehty brittielokuva The Sixth Happiness, jossa Firdaus Kanga näytteli pääosaa.)

Anjana Appachana: Sharmaji. Novelli ison yrityksen pikkuvirkailijasta Sharmajista, joka tulee töihin säännöllisesti yli puoli tuntia myöhässä ja viettää suunnilleen koko työpäivän kahvilassa juoruillen ja teetä juoden sekä moittien muita laiskuudesta ja yritystä orjapiiskurin otteista. Kun esihenkilöt (tarinassa on myös nuori naispäällikkö) kovistelevat häntä poissaoloista, hän uhriutuu, vetoaa pitkään työuraansa ja hakee ammattiliiton apua. Ihan hauska tarina. (n, 1972- , 22 s.)

Amit Chaudhuri: Sandeep's Visit. Kertomus nuoren pojan pitkästä vierailusta serkkujensa kotona äitinsä kanssa. Kuvaus on siinä mielessä aistillista, että aistivaikutelmat - tuoksut, hajut, maut, äänet, kosketus - ovat siinä tärkeässä osassa. Se on myös viipyilevää ja pehmeää, väläyksiä elämästä ja irrallisen tuntuisia tapahtumia, joista kuitenkin muodostuu tarina. (1962- , 28 s, ote romaanista A Strange and Sublime Address.)

* Amitav Ghosh: Nashawy. Matkakertomus Egyptistä (Nashawy on paikka siellä); tässä katkelmassa Ghosh kuvaa ystävänsä sukulaisen hääseremoniaa. Matkakuvaukset ovat minusta usein vähän tylsiä, mutta tässä tekstissä Ghoshin kertojanääni on suhteellisesta neutraaliudestaan huolimatta niin vahva ja kuvaukset tapahtumista niin eläviä, että pidin tästä paljon. Välillä Ghosh kommentoi tapahtumia vertaamalla niitä Intiaan: "... theirs was a world that was far gentler, far less violent, very much more humane and innocent than mine. I could not have expected them to understand an Indian's terror of symbols." (1956- , 12 s, ote teoksesta In an Antique Land. Ghoshilta on suomennettu romaani Järjen piiri.)

* Githa Hariharan: The Remains of the Feast. 20-vuotias lääkäriksi opiskeleva Ratna muistelee edellisessä kuussa kuollutta 90-vuotista isoisoäitiään Rukminia, joka oli melkoinen persoona. Ratna halusi tämän kuoltua toteuttaa tämän toiveen pitää yllään kirkkaanpunaista saria lesken vaaleanruskean sarin asemasta. Novellissa ei peitellä vanhuutta eikä siihen liittyvää omituisuutta ja fyysisiä vaivoja, mutta se on silti hellä ja kaunis; Ratna rakasti isoisoäitiään sellaisena kuin tämä oli. (n, 1954- , 7 s.)

* Gita Mehta: The Teacher's Story. Lempeä mutta vähävarainen musiikinopettaja Master Mohan ottaa kammottavan vaimonsa ja lastensa vastustuksesta huolimatta suojiinsa kotiinsa asumaan sattumalta tapaamansa nuoren naisen sokean pikkuveljen Imratin, koska naisen täytyy mennä muualle töihin. Mohanin vaimo on hirvittävä: ahne, kaikesta valittava, epäoikeudenmukainen sekä julma Imratille ja miehelleen, ja hän on kääntänyt myös Mohanin lapset ystävällistä isäänsä vastaan. Imratilla on kuitenkin todella kaunis lauluääni ja laulutapa, hän saavuttaa paikallista kuuluisuutta ja saattaa saada myös levytyssopimuksen. Tarinaa lukiessa on kuitenkin koko ajan sellainen tunne, että jotain kauheaa tulee tapahtumaan. (n, 1943- , 22 s. Ote tarinakokoelmasta A River Sutra, joka on suomennettu nimellä Joen sutra.)

* Vikram Seth: A Suitable Boy. Hindutyttö Lata rakastuu muslimipoika Kabiriin, mikä aiheuttaa molemmille ongelmia, varsinkin Latalle, koska tämän vanhemmat eivät pysty kuvittelemaan itselleen muslimivävyä. Kerronnassa on hillittyä hauskuutta ja tarina kantaa. Olen lukenut tämän yli tuhatsivuisen kirjan vuosia sitten ja pidin siitä, samoin Vikram Sethin äidin (jonka nimeä en nyt muista), intialaisen tuomarin, kiinnostavasta omaelämäkerrasta. (1952 -, 15 s. Ote romaanista A Suitable Boy, joka on suomennettu nimellä Sopiva nuori mies. Sethiltä on suomennettu myös Englantiin sijoittuva romaani Rakkauden musiikki, joka oli minusta melkoisesti tätä kirjaa vaikeatajuisempi.)

* Vikram Chandra: Shakti. Psykologisesti mielenkiintoinen ja hauskakin tarina kahden rikkaalla asuinalueella elävän naisen hienovaraisesta mutta epäsuoruudestaan huolimatta hyvin vakavasta kilpailusta statuksesta yhteisössään. Tilanteen muuttaa se, kun perheiden lapset rakastuvat toisiinsa. Tarinaan kietoutuu myös arvostavasti ja aidosti kuvattu perheestä toiseen kiertävä köyhä mutta sisukas ja oma-aloitteinen siivooja Ganga, joten mukana on myös jonkin verran yhteiskunnallista kommentointia. (1961- , 35 s.)

Ardashir Vakil: Unforced Errors. Kertomus nuoren pojan tennisottelusta, jota hänen hyvin taitavasti tennistä pelaava ja kunnianhimoinen äitinsä pitää erittäin tärkeänä. (1962- , 12 s. Ote romaanista Beach Boy.)

Mukul Kesavan: One and a Half. Nelikymppinen tutkija Hiren tapaa 19-vuotiaan itsevarman nuoren naisen, joka hämmentää häntä. Hän on turhautunut siihen, ettei mikään muutu Intiassa, ja nämä asiat tavallaan kietoutuvat yhteen ja päättyvät aivan turhaan kuolemantapaukseen. Tarinaa oli aika vaikea ymmärtää, koska sillä ei ollut selkeää alkua eikä loppua. (1957-, 16 s. Ote tuolloin keskeneräisestä romaanista.)

Arundhati Roy: Abhilash Talkies. Nuoren tytön Rahelin näkökulmasta kerrottu tarina käynnistä elokuvateatterissa, jossa lippujenmyyjämies hyväksikäyttää Rahelin veljeä Esthaa tämän ollessa yksin aulassa, sekä illasta kotona tämän jälkeen (tapahtumasta ei puhuta mitään). The moth on Rahel's heart spread its velvet wings, and the chill crept into her bones. Katkelman kieli on erikoista keksittyine sanoineen ja lyhyine lauseineen, ja sitä oli minusta aika vaikea ymmärtää. (n, 1961-, 23 s. Ote romaanista The God of Small Things, joka on suomennettu nimellä Joutavuuksien jumala. Roylta on suomennettu myös romaani Äärimmäisen onnen ministeriö sekä esseekokoelma Kuuntelen heinäsirkkoja.)

Kiran Desai: Strange Happenings in the Guava Orchard. Kertomus Sampath Chawlan syntymästä vuonna 1964, jolloin hänen kylänsä Shahkot kärsi kovasta kuivuudesta, sekä hänen äidistään, omia lakejaan noudattavasta raskaana olevasta Kulfista, joka piirsi talonsa seinille kuvia kasviksista, hedelmistä ja ruoista. Monsuunisade saapuu vihdoin, ja Sampath syntyy. (n, 1971-, 10 s. Ote romaanista Hullabaloo in the Guava Orchard, joka on suomennettu nimellä Hulabaloo hedelmätarhassa. Desailta on suomennettu myös romaani Menetyksen perintö.)

Helmet-haaste 23. Kirja on iso (sivumäärältään).

Edit 28.5.23 (pieniä korjauksia) ja 1.6.23 (pieniä lisäyksiä).

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 years of Indian Writing, 1947-1997. 1997. Henry Holt and Company. 544 tekstisivua.

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 Years of Indian Writing, 1947-1997 (osa 1)

Kirjoitin jo aiemmin tämän intialaista kirjallisuutta esittelevän kirjan johdannosta, ja jatkan tässä bloggauksessa kirjan alkuosan teksteistä. Kirja alkaa vuodesta 1947, koska se on Intian itsenäistymisvuosi. Tässä kirjassa on siis otteita itsenäisyyden ensimmäisten 50 vuoden kirjallisuudesta, niin romaaneista, elämäkerroista kuin novelleistakin. Salman Rushdien ja toisen toimittajan Elizabeth Westin mielestä näytteet ovat parhaista tänä aikana kirjoitetuista intialaisista teksteistä. Otteet eivät useinkaan ole itsenäisiä novelleja, vaan katkelmia pidemmistä teoksista, mutta ne toimivat myös sellaisina oikein hyvin. Kirjassa on teoksia yhteensä 32 kirjailijalta, joista 12 on naisia, joten naisten asema intialaisessa kirjallisuudessa tuntuu olevan vahva, tai sitten kirjan toimittajilla on tavallista tasa-arvoisempi asenne. Monet kirjan kirjailijoista asuvat muualla kuin Intiassa.

Kirjan nimi Mirrorwork tarkoittaa kannessa kuvattua intialaista kirjontatapaa, jossa kankaaseen kirjotaan kiinni pieniä peilinpaloja (kansi on vähän tylsä, mutta näyttää hämärässä hienolta, kun "peilit" hohtavat); kirjallisuuteen liitettynä sana saa tietysti oman merkityksensä. Kirjoitan kirjan teksteistä kahdessa postauksessa, jottei kirjoituksesta tule toivottoman pitkä. Olen merkinnyt naiskirjailijat n-kirjaimella. Ainakin kirjan alkupuolella suurin osa teksteistä painottuu yksityisen ihmisen kokemuksiin, ei yhteiskunnalliseen kommentointiin. Poikkeuksiakin on, ja niissä käsitellään Intian itsenäistymistä sekä Intian historian traumoja, Intian väkivaltaista jakoa ja Indira Gandhin murhaa, eli valtiollisia asioita. Esimerkiksi tuloeroihin, köyhyyteen tai yhteiskunnalliseen epäoikeudenmukaisuuteen liittyvää kritiikkiä näissä teksteissä on hyvin vähän, toisin kuin vastikään lukemassani intialaisten 2000-luvun novellien kokoelmassa Aito huijaus.

* Jawaharlal Nehru: Tryst With Destiny. Intian ensimmäisen, pitkäaikaisen pääministerin puhe itsenäisyyspäivän aattona. (1889-1964, 2 s.)

* Nayantara Sahgal: With Pride and Prejudice. Ote Nehrun sisarentyttären muistelmateoksesta - kiinnostavaa ja elävää tekstiä. (n, 1927- , 20 s., ote kirjasta Prison and Chocolate Cake)

Saadat Hasan Manto: Toba Tek Singh. Novelli eriuskontoisten mielisairaalan asukkien vaihtamisesta toiseen maahan Intian ja Pakistanin erottamisen jälkeen; novelli kommentoi ymmärtääkseni maan jakamisen järjettömyyttä. Toba Tek Singh on erään mielisairaalan asukkaan syntymäpaikan nimi, josta on epäselvää, sijaitseeko se jaon jälkeen Intiassa vai Pakistanissa. (1912-1955, 7 s.)

G. V. Desani: All About H. Hatterr. Ilmeisesti Tristram Shandyn tapainen "omaelämäkerta", joka on hurjaa verbaalista ilotulitusta ja joka suuntaan poukkoilevaa assosiointia, mutta onnistuu silti kertomaan tarinan. En juuri pitänyt teoksen kertojahahmosta (ja jos aikoo viettää kokonaisen romaanin hänen omalaatuisen kertomistapansa kanssa, hänestä pitäisi pitää), mutta oli tämä silti vaikuttavaa tekstiä. It was a dam' fine day and the atmosphere, warm champagne sun, oh, absolutely belles-lettres! (1909-2000, 27 s.)

* Nirad C. Chaudhuri: My Birthplace. Elämäkertakirjan katkelma kertoo onnellisesta lapsuudesta pikkukylässä Itä-Bengalissa eli nykyisessä Bangladeshissa. Kirjoitus on yksityiskohtaista ja perusteellista - Chaudhury kuvaa oman elämänsä lisäksi paikkakunnan tapoja, elinkeinoja, uskomuksia ja luontoa - mutta silti tai ehkä juuri sen takia mielenkiintoista. (1897-1999, 20 s., ote kirjasta The Autobiography of an Unknown Indian)

* Kamala Markandaya: Hunger. Vaikuttava kuvaus viljelijäperheen taistelusta nälkää vastaan kuivuuden aikana. Minäkertojana on nainen. (n, 1924-2004, 15 s., ote kirjasta Nectar in a Sieve, joka on suomennettu nimellä Savimaja ja temppeli)

Mulk Raj Anand: The Liar. Lapsikertoja kertoo kylänsä uskomattomia tarinoita sepittävästä vanhasta miehestä, joka on eräällä matkallaan loukannut jalkansa ja on sen jälkeen masentunut, mutta piristyy päästessään jälleen kertomaan tarinaa. (1905-2004, 6 s.)

* R. K. Narayan: Fellow-Feeling. Ystävällinen Rajam Iyer nousee junassa toista matkustajaa häiritsevää kiusantekijää vastaan. Tämä uhkaa Iyeria väkivallalla, mutta Iyer voittaa hänet nokkeluudellaan. (1906-2001, 6 s. Narayanin kirjoja on suomennettu.)

Ved Mehta: Activities and Outings. Sokeainkoulussa opiskeleva poika kertoo koululaisten tekemistä retkistä ympäristöön. (1934-2021, 12 s., ote muistelmateoksesta Vedi. Ved Mehtan omaelämäkerta on suomennettu nimellä Kasvoista kasvoihin.)

Anita Desai: Games at Twilight. Pikkupojan näkökulmasta kerrottu tarina piiloleikistä, joka päättyy pojan itsetunnon kannalta surullisesti. Huomatuksi tuleminen on ihmisille tärkeää. (n, 1937- , 8 s. Desain novellikokoelma on suomennettu nimellä Hämärän leikkejä.)

* Ruth Prawer Jhabvala: In the Mountains. Kertomus Pritamista, naisesta, joka on sukunsa musta lammas, koska haluaa asua yksin vuorilla eikä välitä ulkonäöstään. Novellissa kerrotaan äidin ja muun suvun pakollisesta vuosittaisesta vierailusta, joka kuitenkin päättyy eri tavalla kuin yleensä. (n, 1927-2013, 18 s. Jhabvalan kirjoista on suomennettu ainakin Kuumuus ja kiihko.)

* Satyajit Ray: Big Bill. Fantasian puolelle keikahtava kertomus metsästä löytyvästä kummallisesta, isosta munasta, josta kuoriutuvan otuksen novellin hyvin mielikuvitukseton sankari ottaa lemmikikseen. (1921-1992, 15 s. Satyajit Ray on kuuluisa intialainen elokuvaohjaaja, mutta on näemmä myös julkaissut kaunokirjallisuutta.)

* Salman Rushdie: The Perforated Sheet. Olen jostain syystä ajatellut, etten pitäisi Rushdien kirjoista, mutta tästä katkelmasta pidin. Runsasta, rönsyilevää tekstiä, jossa minäkertoja kertoo kashmirilaisen lääkäri-isoisänsä tutustumisesta tulevaan vaimoonsa monien hoitokertojen yhteydessä pieni lakanan reiän läpi näkyvä kehonosa kerrallaan. (1947-, 18 s., ote romaanista Keskiyön lapset.)

* Padma Perera: Dr Salaam. Itävaltalainen juutalaispakolainen Dr Schlamm tutustuu keskiluokkaisella intialaisella asuinalueella asuviin naapureihinsa; novellin minäkertoja on toinen naapuriperheen teini-ikäisistä tytöistä. Kaunis yksittäisen ihmisen merkitystä korostava novelli ihmissuhteista, välittämisestä, yhteisöstä ja surusta. (n, ?, 20 s., kirjailijan koko nimi on Padma Perera Hejmadi.)

Upamanyu Chatterjee: The Assassination of Indira Gandhi. Epämiellyttävän tyhjäntoimittajaopiskelija Bunnyn vierailu perheensä luona Indira Gandhin murhan aikaan sekä hänen elämänsä muuttuminen ihan eri syistä. (1959-, 13 s.)

Rohinton Mistry: The Collectors. Eläinlääkäri-isä ei pidä karkeakäytöksisestä pojastaan, joka ei välitä kirjoista eikä koulunkäynnistä, mutta löytää perheen uuden asuinalueen naapurin pojasta, herkästä Jehangirista sukulaissielun, jolle voi esitellä rakasta harrastustaan, postimerkkeilyä. Asiat eivät kuitenkaan mene hyvin. (1952-, 24 s.)

Bapsi Sidhwa: Ranna's Story. Pienen pojan näkökulmasta nähty kertomus siitä, kun sikhit raiskasivat hänen muslimikylänsä tytöt ja naiset ja tappoivat pojat ja miehet; Ranna selviytyi hengissä vain koska häntä luultiin kuolleeksi ja koska hän pystyi pääsemään vakavasti loukkaantuneena turvaan pitkän vaelluksen jälkeen. Eleettömästi ja toteavasti kerrottu, mutta juuri sellaisena hyvin rankka ja julma teksti käsittämättömästä väkivallasta Intian jakautumisen aikaan vuonna 1947. Teksti oli hyvin kirjoitettu, mutta minulle liian rankka. (n, 1938-, 13 s., ote romaanista Ice-Candy-Man.)

I. Allan Sealy: The Trotter-Nama. Todella rasittava teksti 80-vuotiaasta lyhytkasvuisesta linnanisännästä, joka tekee pitkän ilmapallolennon vuonna 1799. Teksti eksyy koko ajan jaaritteleville ja minusta täysin turhille sivupoluille, on pitkä ja hajanainen, enkä saanut siitä tai sen henkilöistä oikein minkäänlaista otetta. (1951-, 34 s., ote samannimisestä romaanista The Trotter-Nama, joka on ilmeisesti jonkinlainen sukukronikka. Eräs Sealyn romaani on suomennettu nimellä Hotelli Everest: kalenteri.)

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 years of Indian Writing, 1947-1997. 1997. Henry Holt and Company. 544 tekstisivua.

Mirrorwork. 50 Years of Indian Writing - Johdanto: onko väliä, millä kielellä kirjoittaa?

En taaskaan onnistunut ajoittamaan klassikkopostausta kirjablogien klassikkohaasteen päivälle, mutta sunnuntaiaamupäivä sujui mukavasti muiden bloggauksia lukiessa. Linkit klassikkobloggauksiin löytyvät Ankin kirjablogin koontipostauksesta, kannattaa tutustua kirjoituksiin.

Löysin antikvariaatista intialaista kirjallisuutta viidenkymmenen vuoden ajalta esittelevän kirjan. Ajattelin kirjoittaa Salman Rushdien johdantoluvusta oman bloggauksensa, koska hän käsittelee siinä intialaisilla kielillä kirjoitetun kirjallisuuden suhdetta englanninkieliseen ja aihe on minusta mielenkiintoinen. Joskus tunnutaan ajattelevan, että entisistä siirtomaista puhuttaessa maan omalla kielellä kirjoitetut kirjat ovat aidompia, todenmukaisempia, rehellisempiä ja vähemmän kaupallisia kuin länsimaisilla kielillä kirjoitetut kirjat, ja ajatellaan että omakieliset kirjat on suunnattu oman maan ihmisille toisin kuin länsimaisilla kielillä kirjoitetut kirjat. Ymmärrän tämän ajattelutavan: on hauska lukea jostakin jännittävästä kielestä käännetty kirja (ja okei, melkein mikä tahansa muu alkukieli kuin englanti tai ruotsi tuntuu jännittävältä, mutta varsinkin ei-eurooppalaiset kielet).

Tilanne on kuitenkin tätä monimutkaisempi. Jos ajatellaan vaikka Intian tilannetta, niin siellä on 16 virallista kieltä (maan muista kielistä puhumattakaan), joiden puhujat eivät välttämättä ymmärrä toisiaan ollenkaan. Pohjoisen indoeurooppalaiset kielet ja etelän dravidakielet kuuluvat täysin eri kieliperheisiin, eli niillä on keskenään yhtä paljon yhteistä kuin vaikkapa suomella ja hindillä. Maan kielet eivät ole ainoastaan puhuttuina erilaisia, vaan monia niistä myös kirjoitetaan eri kirjoitusjärjestelmillä - maassa on ehkä kymmenkunta yleisempää kirjoitussysteemiä. Jos siis intialainen kirjailija kirjoittaa omalla kielellään, hän ei kirjoita intialaisille yleensä, vaan vain oman kielialueensa ihmisille.

Lisäksi myös englantia voi pitää nykyään intialaisena kielenä: on sukujuuriltaan täysin intialaisia intialaisia, joiden äidinkieli ei ole jokin vanhastaan intialainen kieli, vaan englanti, koska heidän vanhempansa ovat vaihtaneet kieltä jossakin vaiheessa (Suomessakin jotkin ruotsinkieliset vaihtoivat kielensä suomeksi 1800-1900-luvun vaihteessa) tai koska he ovat kasvaneet kaksikielisessä kodissa ja yhteiskunnassa. Ja Rushdien mukaan nykyään täysin intialaistunut kieli, urdu, oli alunperin myös ulkopuolelta tulleiden muslimivalloittajien kieli. (Tätä en kyllä ymmärrä - urdu on puhuttuna lähes sama kieli kuin hindi, vaikka niiden kirjaimistot ovatkin aivan erilaiset.)

Voi lisäksi ajatella, että jos entisten siirtomaiden kirjailijoiden pitäisi kirjoittaa oman maansa kielillä, näin pitäisi tehdä myös eri maiden sisällä, eli esimerkiksi saamelaisten pitäisi kirjoittaa vain saameksi, baskien baskiksi tai eteläamerikkalaisten intiaanikansojen kirjailijoiden vain omilla kielillään, ei espanjaksi tai portugaliksi. Tällaiset kirjailijat voivat kuitenkin olla täysin kaksikielisiä, ja oman alueen kielellä kirjoittaminen saattaisi rajoittaa lukijakuntaa paljon (tämä ei tarkoita tietenkään kuitenkaan sitä, että heidän pitäisi kirjoittaa valtakielellä). Voi myös olla mahdollista, että omalla kielellä ei vielä nykyäänkään ole kirjakieltä, ainakaan vakiintunutta (luin muutama vuosi sitten pyrkimyksistä kehittää kirjakieli eräälle muistaakseni afrikkalaiselle kielelle). Entä sitten sellaiset kirjailijat, jotka kirjoittavat kirjansa äidinkielellään ja kääntävät ne sitten itse englanniksi, kuten bengalinkielinen Rabindranath Tagore tai suomalainen Emmi Itäranta, joka asuu Englannissa ja kirjoittaa itse asiassa suomeksi ja englanniksi samaan aikaan?

Annetaan nyt Rushdielle puheenvuoro. Luettuaan kirjaa varten suuren määrän englanniksi saatavilla olevia (eli myös englanniksi käännettyjä) intialaisia tekstejä kirjan toimittajat Rushdie ja Elizabeth West päätyivät siihen itselleenkin yllättävään tulokseen, että heidän mielestään englanniksi kirjoittavien intialaisten proosakirjailijoiden tuotanto on käsiteltyjen 50 vuoden aikana ollut selvästi parempaa kuin kansallisilla kielillä kirjoittavien (viii). Tämä on osaltaan johtunut siitä, että käännösten laatu - englannin lisäksi myös muille intialaisille kielille - on ollut heikko, mutta tämä ei ole ollut ainoa syy (luulisin kuitenkin että suuri syy), ja viime aikoina käännöksetkin ovat parantuneet. Kirjaan onkin valittu vain yksi alunperin intialaisella kielellä kirjoitettu teksti.

Intialaiset ovat itse kritisoineet paljon englanniksi kirjoittavia maanmiehiään esimerkiksi länsimaistumisesta ja juurettomuudesta, mutta Rushdien mukaan kritiikin syyt ovat liittyneet enemmän luokkaeroihin, valtaan ja uskomuksiin kuin kirjallisiin ansioihin. Englanniksi kirjoittavia on syytetty yläluokkaisuudesta, mutta hekin ovat usein pyrkineet kuvaamaan intialaista todellisuutta monipuolisesti. On ajateltu, että he ovat omaksuneet englantilaisia näkökantoja ja arvoja, mutta Rushdie kääntää tämän päälaelleen: eivätkö he englanniksi kirjoittaessaan tee ennemmin intialaista näkökulmaa tunnetuksi muualla, keskustele maailman kanssa? (xii-xiii)

Monet englanniksi kirjoittavat tosin asuvat Intian ulkopuolella, mutta Rushdien mielestä tämä ei vieraannuta heitä maastaan, ja hän luettelee vastapainoksi pitkän listan erimaalaisia kuuluisia maahanmuuttajakirjailijoita: Literature has little or nothing to do with a writer's home address. On sanottu, että englanniksi kirjoittavat ovat menettäneet kosketuksen Intian hengellisyyteen ja uskontoihin. Rushdien mielestä monilla antologian kirjoittajilla, olivatpa he sitten hengellisesti tai maallisesti suuntautuneita, on kuitenkin syvä yhteys 'Intian sieluun' ja tarve käsitellä ja ymmärtää intialaisten uskonnollisuutta. (xiii)

Englanniksi kirjoittaminen ei tarkoita oman kielen unohtamista tai halveksimista: In my own case, and I suspect in the case of every writer in this volume as well, knowing and loving the Indian languages in which I was raised has remained of vital importance. As an individual, Hindi-Urdu, the 'Hindustani' of North India, remains an essential aspect of my sense of self; as a writer, I have been partly formed by the presence, in my head, of that other music, the rhythms, patterns and habits of thought and metaphor of my Indian tongues. What I am saying is that there is not, need not be, should not be, an adversarial relationship between English-language literature and the other literatures of India. We drink from the same well. India, that inexhaustible horn of plenty, nourishes us all. (xiv)

Kirjoitan kirjan muusta sisällöstä joskus myöhemmin, varmaan kahdessa osassa. 

Edit 31.7.22, 10.8.22 (selvennetty termejä - korjattu 'kirjoitusjärjestelmä' 'kirjakieleksi' ym.)

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 years of Indian Writing, 1947-1997. 1997. Henry Holt and Company. 544 tekstisivua.