Tuija Takala: Selkoviestintä asiakastyössä, 2024

Bloggarikollega Tuija Takala on kirjoittanut erinomaisen kirjan selkoviestinnästä. Sen pääasiallinen kohderyhmä ovat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon opiskelijat, jotka haluavat suorittaa viisiosaisen valinnaisen tutkinnon osan Selkoviestintä asiakastyössä. Kirjan esimerkit ja lisätiedot liittyvätkin useimmiten hoitoalan työhön, ja kirjan rakenne noudattaa tutkinnon osien jaottelua.

Kirja sopii kuitenkin monille muillekin - kaikille, jotka työskentelevät esimerkiksi maahanmuuttajien, muistisairaiden, kehitysvammaisten tai autistien parissa (näiden ryhmien sisällä kielitaito voi tietysti vaihdella paljonkin) ja jotka haluavat varmistaa sen, että nämä ymmärtävät heitä ja että kommunikaatio sujuu mahdollisimman hyvin.

Ensimmäisessä osassa annetaan ohjeita esimerkiksi selkokieliseen puheeseen ja vuorovaikutukseen, selkokielen kirjoittamiseen, selkokuviin ja selkovideoihin. Siinä annetaan myös neuvoja tiedon luotettavuuden arvioinnista. Toinen osa käsittelee kielitietoista viestintää ja kolmannessa osassa kerrotaan selkeäkielisten materiaalien teosta - selkeä yleiskieli ei ole sama asia kuin selkokieli. Neljännessä osassa kerrotaan saavutettavuudesta viestinnässä sekä viestinnän apuvälineistä ja viidennessä osassa asiakastyössä noudatettavista periaatteista, laeista ja ohjeista.

Kirjassa on jonkin verran toistoa: koska osat on kirjassa järjestetty tutkinnon osien mukaan, lyhyt kielitietoisuusosa käsittelee paljolti samoja asioita kuin ensimmäinenkin osa. Kielitietoisuudesta puhuttaessa olisi voinut käsitellä myös eri kielten käyttämistä kommunikaatiotilanteessa. Kirjan neljäs ja viides osa liittyvät läheisimmin hoitoalaan, mutta kirjan alkupuolen periaatteet sopivat kaikille selkokielestä tai selkeästä viestinnästä kiinnostuneille: ohjeet ovat hyödyllisiä ja monipuolisia.

Olin vuosi pari sitten selkokirjoittamisen kurssilla, jolloin ehkä ensimmäistä kertaa ymmärsin havainnollisesti kapulakielisen ja selkokielisen informatiivisen tekstin eron. Pystyin ymmärtämään edellistä, mutta sain selkokielisestä tekstistä paljon helpommin ja vaivattomammin tarvitsemani tiedon. Erään sloganin mukaan selkokieli rakastaa lukijaansa - selkokielen kirjoittaja asettuu lukijansa asemaan, miettii mikä tieto tälle on tärkeää, pohtii mm. sanastoa ja lauserakenteita ja esittää asian selkeästi ja helposti ymmärrettävästi.

Muistelen joskus lukeneeni selkokielestä, että siinä ei käytettäisi sivulauseita (en muista mitä asiasta sanottiin tuolla selkokirjoittamisen kurssilla, ja voi olla että muistan väärin), ja ihmettelin sitä, koska konjunktiot ovat tärkeitä: ne tekevät tekstistä loogisen ja koherentin osoittaessaan yhteydet tekstin eri osien välillä. Tässä kirjassa kuitenkin neuvotaan käyttämään "pikkusanoja, jotka kertovat asioiden suhteista" eli mm. konjunktioita, koska niillä saa tekstiin sujuvuutta (s. 17). Selkotekstisessä virkkeessä ei pitäisi kuitenkaan olla enempää kuin yksi sivulause.

Takalan kirja on kokonaisuudessaan loistava esimerkki jos ei selkoviestinnästä niin ainakin selkeästä viestinnästä. Kirjaa ja sen kieliasua on selvästi ajateltu paljon, ja asiat on esitetty siinä hyvin helposti ymmärrettävästi. Pääkohdat ja olennaiset asiat löytää helposti. Kirja on myös visuaalisesti miellyttävä, lukemaan houkutteleva, värikäs, vaihteleva muttei levoton. Osien loppuun Takala on lisännyt harjoituksia ja ohjeita näytön suorittamiseen eli kirjassa on silläkin tavalla otettu kohderyhmä hyvin huomioon. Kirjassa on useita linkkejä asiaan liittyviin Youtube-videoihin ja nettilähteisiin.

Oma suhtautumiseni selkokirjoihin on kahtalainen. Jos etsin kirjasta vain tietoa, selkotekstin lukeminen on miellyttävää eikä helpotettu kieli häiritse millään tavalla vaan auttaa. Yleensä ottaen nautin lukiessani kuitenkin erikoisista ja harvinaisista sanoista, välillä pitkistä ja monimutkaisista virkkeistä, suomen kielen erikoisemmista kielioppirakenteista (potentiaali, lauseenvastikkeet...), metaforista, kielikuvista, sanaleikeistä ja idiomeista, siitä että kaikkea ei kerrota vaan tekstiin jätetään aukkoja, siitä että joudun pohtimaan ja tekemään (sopivasti) töitä lukiessani kaunokirjallista tai tietotekstiä. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, joita selkotekstissä määritelmän mukaan ei ole eikä saakaan olla. Ehkä tämän takia selkokirjoja tulee luettua aika vähän.

Vieraan kielen oppijan roolissa pidän kuitenkin siitä, että toinen puhuu kieltä tarpeeksi hitaasti ja ääntää sitä selvästi, ja kieliä opiskellessani olen lainannut kirjastosta helppolukuisia kirjoja opiskelukielellä. Olen tarvinnut nimenomaan sanastoltaan ja lauserakenteeltaan helpotettuja kirjoja matkallani uuteen kieleen, joten suomenkielisille selkokirjoille on varmasti tarvetta, samoin selkokieliselle viestinnälle yleensä. Selkokielisestä viestinnästä ei ole iloa ja hyötyä vain suomen kielen opiskelijoille, vaan monille muillekin, joille kielen prosessointi saattaa olla eri syistä vaikeaa. Kiitokset siis Tuija Takalalle hyvästä ja tarpeellisesta kirjasta ja Anu Mikkoselle kirjan hyvästä toteutuksesta!

Tässä Tuija Takalan oma esittely kirjasta sekä joitakin kirjasta löytyneitä linkkejä: Näin teet hyvän selkovideon, Kognitiivisen saavutettavuuden ohjeet verkkopalvelun tekemiseen ja selkokielisen puheen ohjeet. Leealaura Leskelän kirja Selkokieli. Saavutettavan kielen opas (2018), jota en ole lukenut, antaa myös ohjeita selkokieliseen viestintään, ja Ella Airaksisen Kielikellon artikkelissa Kohti kohteliasta selkokieltä pohditaan sitä, miten selkokielisessä opastekstissä voi ilmaista kohteliaisuutta.

Helmet-haaste 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024. 

Edit 11.11.24 (lisätty Kielikello-linkki), 2.12.24 (lisätty linkki blogiin).

Tuija Takala: Selkoviestintä asiakastyössä, 2024. Edita. Kansi, taitto ja ulkoasu: Anu Mikkonen. 127 sivua.

Arto Mustajoki ja Helena Pirinen: Venäjän kielen vaikeuksia, 1977

Ennen kuin kirjoitan tästä kirpparilöydöstä tarkemmin, vähän kirjan kielestä ja sen harrastamisesta. Putinin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, ihmisten tappaminen siellä ja heidän kotiensa tuhoaminen on hirvittävää, julmaa ja täysin epäoikeutettua.

Kielessä ei ole kuitenkaan kyse politiikasta vaan kommunikaatiosta, ajatuksien välittymisestä ja yhteyksien löytämisestä ihmisten välillä. Juuri se on yksi niistä asioista, jotka Putin haluaa tuhota: vapaan kommunikaation ukrainalaisten ja muun maailman välillä, vapaan kommunikaation oman maansa kansalaisten ja muun maailman välillä sekä myös vapaan kommunikaation oman maansa sisällä. Jälkimmäisten kitkemiseksi hän on vuosien varrella tehnyt paljon töitä, mikä vaikuttaa mielipiteen ilmaisuun Venäjällä. Läheskään kaikki venäläiset eivät ole samaa mieltä Putinin kanssa: eräs nuori venäläismies esimerkiksi näytti minulle Putinin hyökkäyksen jälkeen Timesin (tai jonkin vastaavan lehden) kansikuvaa, jossa Putinista oli tehty Hitlerin näköinen, ja eräs nuori venäläisnainen sanoi pari kuukautta hyökkäyksen jälkeen, että hän ei voi syödä eikä nukkua kunnolla ja itkee paljon, kun hän ajattelee Ukrainaa.

Venäjän osaaminen ei tarkoita puhumista vain venäläisten kanssa, vaan se on oikein käyttökelpoinen kieli myös ukrainalaisten kanssa kommunikoimiseen. Olen lisäksi tavannut yhden afgaanin ja kaksi irakilaista, jotka puhuivat sujuvaa venäjää, ja olen puhunut venäjää myös erään inguusialaisen kanssa (joka sanoi, että on hyvä osata vihollisen kieltä - kannattaa muistaa, että Ukraina ei ole ainoa maa, jonne Venäjällä ei ole mitään asiaa, tai ei nykytilanteesta huolimatta pitäisi olla). Ukrainalaiset tuntuvat pystyvän muuten hämmästyttävän hyvin olemaan sekoittamatta kansallisuutta ja ihmistä eivätkä tunnu suhtautuvan negatiivisesti tapaamiinsa venäläisiin. Ja melkein kaikki tapaamani ukrainalaiset ovat reippaita, rohkeita ja tarmokkaita ja tekevät parhaansa uuden elämän aloittamiseksi vieraassa maassa.

Sitten itse kirjaan (tämä bloggauksen loppu ei välttämättä kiinnosta muita kuin venäjän harrastajia; ihan lopussa on kirjan nais- ja mieskuvasta). Tämä on aika pienen piirin kirja - eikä asiaa auta se, ettei se ole ulkoasultaan kovin houkutteleva, vaan näyttää koneella kirjoitetulta - mutta kieliopista pitäville venäjän kielen harrastajille se on varmasti mielenkiintoinen, eikä vastaani ole tullut tällaista uudempaa kirjaa. Kirja on suunnattu niille, joiden venäjän taito on jo melko hyvä eli perussanasto ja peruskielioppi ovat jo hallussa (taso B1), ja siinä käsitellään sellaisia asioita, jotka ovat venäjän kielessä nimenomaan suomalaisille vaikeita. Tällaisia ovat esimerkiksi liikeverbit, joita venäjän kielessä on omansa suunnilleen jokaiselle eri liikkumistyypille, tai erilaiset verbien prefiksit ja miten ne muuttavat verbien merkitystä (oikein mielenkiintoista).

Tai oma murheenkryynini, verbien aspektit. Melkein kaikilla venäjän verbeillä on kaksi eri muotoa (jotka melkein aina muistuttavat toisiaan mutta jotka pitää silti opetella erikseen), imperfektiivinen ja perfektiivinen. Niiden merkitysero on yleensä ottaen se, että edellinen tarkoittaa sitä, että toiminta on kesken, ja jälkimmäinen sitä, että toiminta on saatettu loppuun. Suomessa tämä ero ilmaistaan usein objektin sijamuodolla (luin kirjaa vs. luin kirjan); venäjässä objektin muoto on näissä lauseissa sama, mutta verbi eri. Imperfektiivisten ja perfektiivisten verbien ero liittyy myös menneen ajan ilmaisemiseen - vaikka venäjässä on vain yksi menneen ajan muoto, suomen imperfektin, perfektin ja pluskvamperfektin erot voidaan ilmaista siinä muilla keinoin, joita tässä kirjassa myös valaistaan.

Aspektien käytön selventämiseen käytetään kirjasta noin viidennes, ja lukemista aloittaessani ajattelin, että nyt opin vihdoin käyttämään niitä oikein. Osion luettuani taas ajattelin, että aspektien käytön hienouksissa ei ole mitään järkeä eikä niitä voi oppia kunnolla. No, varmaan ne voisi oppia aika hyvin, jos olisi valmis laittamaan siihen tosi paljon aikaa ja energiaa, mutta minulle riittää tässä vaiheessa kohtuullisen hyvä venäjän kielen taito eli tarpeeksi ymmärrettävä venäjän puhuminen (en osaa sitä mitenkään loistavasti). Mutta vaikken ainakaan tässä vaiheessa pyrikään aspektien käytön hallitsemiseen puhuessa tai kirjoittaessa, venäjän kielen ymmärtämisen ja merkitysvivahteiden kannalta oli kuitenkin mielenkiintoista lukea aspektien vaikutuksesta tekstin merkitykseen, ja siinä oli minulle monia uusia asioita.

Olisin toivonut, että kirjassa olisi käsitelty кто-то- ja кто-нибудь- ym. vastaavien pronominiparien eroja, joka on ollut minulle jostain syystä aina epäselvä, mutta niistä siinä ei puhuttu. Kirjan alkupuoli, jossa käsiteltiin loppua suurempia teemoja, oli minusta kiinnostavampi kuin paljolti yksittäisiä fraaseja käsittelevä loppupuoli. Kirjassa oli kuitenkin paljon kaikkea hyödyllistä ja mielenkiintoista, ja se oli selkeästi ja ymmärrettävästi kirjoitettu.

Kirjassa oli kuitenkin yksi todella raivostuttava seikka, mikä johtuu epäilemättä sen iästä. Siinä oli paljon lause-esimerkkejä, ja koska tekijän sukupuoli ilmenee venäjässä sekä hän-pronominista (она naisesta ja он miehestä) että menneen ajan aikamuodon verbin päätteestä, kirjasta muodostui selvä kuva siitä, mitä naiset ja miehet tekevät. Miehet eivät ainoastaan opiskelleet, suorittaneet tutkintoja, matkustelleet, korjanneet asioita ja tehneet työtä (toisin kuin naiset), vaan myös vain neutraalisti kadulla kävelevät, erilaisia asioita kantavat ja puhuvat tai keskustelevat ihmiset olivat melkein aina miehiä. Naiset taas valvoivat sairaan lapsen vuoteen äärellä tai järjestivät kukkia maljakkoon. Hassua, miten seksistisiä kielten oppikirjatkin voivat olla - onneksi asiat ovat nyt paljolti muuttuneet.

Kirjan pääluvut: Aspektien käytöstä (48 s.), liikeverbeistä (34 s.), suomen passiivisten ilmausten vastineita venäjän kielessä (10 s.), kiellon ilmaisemisesta (14 s.), pronominien он, этот ja тот käytöstä (21 s.), ajan ilmauksista (40 s.), paikan ilmauksista (33 s.) ja syyn ilmauksista (20 s.).

Helmet-haaste 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja, 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon, 26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä (en vieläkään tajunnut aspekteja enkä nyt varsinaisesti lukaissut kirjaa kerralla läpi).

Arto Mustajoki ja Helena Pirinen: Venäjän kielen vaikeuksia, 1977. Gaudeamus. Kannen tekijää ei mainittu. 233 tekstisivua.