Annika Luther: De sista entusiasterna, 2019

Luin kymmenisen vuotta sitten suomenruotsalaisen Annika Lutherin hienon nuortenkirjan Kodittomien kaupunki, joka on jäänyt mieleen haikeana mutta kauniina ja kiinnostavana ilmastonmuutosdystopiana veden valtaamasta, pääasiassa intialaisten ja kiinalaisten asuttamasta Helsingistä.

Annika Luther on biologi, ja nyt lukemani kirja käsittelee influenssan tapaista epidemiaa, joka sairastuttaa ja tappaa ihmisiä. Antibiootit eivät tehoa jälkitauteihin. Päiväkodit, koulut ja yliopistot suljetaan ja eri lääkefirmat etsivät kuumeisesti parannuskeinoa. Kirja on julkaistu vuonna 2019, joten se on hämmästyttävästi kirjoitettu ennen korona-aikaa.

Kirjan (anti)sankari on juro ja sosiaalisesti taitamaton viisikymppinen Marius Lindholm, joka on tehnyt Helsingin yliopistossa Viikissä bakteeritutkimusta jo vuosikymmeniä. Kun menestynyt kollega kuolee vessassa tautikohtaukseen, viime tinkaan jäänyt apurahahakemus jää tekemättä ja Marius joutuu työttömäksi. Hän paikkailee perheensä taloutta bakteereita, viruksia ja tauteja käsittelevillä lehtikolumneilla, mutta rahat eivät tahdo riittää. Sen takia tuntuukin onnenpotkulta, kun ison lääkeyrityksen rekrytoija pestaa hänet suurella rahalla etsimään lääkettä tautiin.

Lopulta Marius päätyy kuitenkin tekemään salaista lääketutkimusta tyhjän Viikin kellarilaboratorioon yhdessä hyvien ystäviensä ja tutkijakollegoidensa Helmin ja Amirin kanssa. Heidän tavoittelemansa ratkaisu liittyy ulosteisiin eli terveeseen bakteeriflooraan ja olisi onnistuessaan helppo ja halpa lääke ilman antibioottien haittavaikutuksia, varsinkin kun bakteeriresistenssi antibiooteille kasvaa koko ajan ja ne menettävät yhä enemmän tehoaan (myös reaalimaailmassa). Samalla hän yrittää tasapainotella rakastamansa perheen - kirjastonhoitaja Agneksen, 18-vuotiaan Argentiinassa vietetyn vaihto-oppilasvuoden jälkeen kotiin palanneen vieraalta ja häntä kohtaan vihamieliseltä tuntuvan Sacke-pojan ja päiväkoti-ikäisen Soffis-tytön - tarpeiden ja tunteiden kanssa. Agnes ja perhe ovat Mariukselle hyvin tärkeitä, mutta hänen on joskus vaikea sovittaa elämäänsä yhteen heidän kanssaan.

Kirjassa puhutaan paljon bakteereista ja taudeista, mikä saattaa lukijasta riippuen tuntua infodumppaukselta tai mielenkiintoiselta, minusta jälkimmäiseltä. Siinä puhutaan myös yliopistoista ja niiden kurjistamisesta, lääkefirmoista ja tutkimuksesta. Kirjan nimen "viimeiset entusiastit" ovat Marius, Helmi ja iranilainen Amir, jotka tekevät tutkimusta rakkaudesta tieteeseen (ja bakteereihin) ja halusta auttaa ihmisiä, eivät rahasta. Heille tutkimus ei ole sielutonta sääntöjen sitomaa tuntityötä, vaan jotain paljon suurempaa ja tärkeämpää.

Pidin kirjan aiheesta, teemoista, kirjoitustyylistä ja henkilöistä ja se oli hyvin kirjoitettu. Minua alkoivat siinä kuitenkin häiritä ja ärsyttää yhä enemmän Mariuksen toistuvat ajatukset siitä, miten vähän hänellä on rahaa ja miten köyhä hän on. Tämä alkaa alun työttömäksi jäämisestä, jatkuu läpi kirjan, ja kirjan lopussa Marius ajattelee taas olevansa "köyhä kuin kirkonrotta", kun talon katon korjaukseenkin on mennyt rahaa. Hänellä on kuitenkin työssäkäyvä vaimo, lääkefirmassa muutaman kuukauden työskennellessään hän tienaa muistaakseni viisi kertaa enemmän kuin tutkijana, ja perheellä on oma Agneksen isoisän rakentama omakotitalo.

Onko perheellä ravinteikasta ruokaa? On. Onko heillä asunto? On, oma kaksikerroksinen omakotitalo Herttoniemessä (ei esimerkiksi vuokrayksiö Kalliossa). Pääsevätkö he tarvittaessa lääkäriin? Todennäköisesti, vaikka tässä voikin olla joitakin ongelmia. Onko heillä vaatteita? On. Onko heillä varaa lämmittää kotiaan ja maksaa välttämättömät laskut? On. Silloin he eivät ole köyhiä kuin kirkonrotat, ja koska heillä on rahaa yli tämänkin (Agneksen ja Sacken palkat ja Mariuksen pieni työttömyysturvaraha), he eivät ole edes köyhiä.

Onko Mariuksella rahaa Sacken autokouluun? Ei, mutta tämä ei ole akuutti tai edes välttämätön meno (Marius on elänyt viisikymppiseksi ilman ajokorttia). Enkä ymmärrä miksi perheellä ei ole rahaa siihen. Okei, kirjastonhoitajan ja apurahatutkijan palkat eivät varmastikaan ole päätähuimaavia mutteivät nälkäpalkkojakaan. Agnes ja Marius ovat molemmat olleet vakituisessa työssä jo 20-30 vuotta, eivätkä pojan autokoulu tai katon korjaus ole varsinaisesti yllättäviä kuluja. Luulisi, että he olisivat säästäneet jotain vuosien varrella. Eikä Marius ole perheen ainoa ansaitsija (kuten kirjan tekstistä voisi päätellä), vaan Agnes käy koko ajan töissä ja Sackekin saa töitä Suomeen tultuaan, eli perheellä on koko ajan palkkatuloja.

Tämä henkilökohtaisista syistä johtuva ärsytys vei jonkin verran huomiotani pois kirjan pääteemoista, mutta pidin silti kirjasta ja pidän Annika Lutherista kirjailijana.

Helmet-haaste 46. Kirjan kannen pääväri on musta tai kirjan nimessä on sana musta.

Edit 10.11.24.

Annika Luther: De sista entusiasterna, 2019. Schildts & Söderströms. Kansi ja taitto: Otto Donner. 282 sivua.

Evelyn Attwood: Louis Pasteur (1954)

Ranskalaisen 1800-luvun tiedemiehen Louis Pasteurin (1822-1895) nimi on kaikille tuttu, jos ei muuten, niin ainakin termistä pastöroiminen eli maidon (ja muiden ruoka-aineiden) kuumentaminen pieneliöiden tuhoamiseksi. Pasteur teki elämänsä aikana mullistavia bakteriologisia tutkimuksia. Hän selvitti arvoituksellisten ja tappavien tautien syitä ja löysi näihin parannuskeinon sekä esimerkiksi syyn silkkimadon toukkia vaivanneeseen tautiin, millä oli suuri taloudellinen merkitys ranskalaisille silkinvalmistajille.

Evelyn Attwoodin kirjoittama elämäkerta on suunnattu englannin opiskelijoille, joten sen sanasto on jonkin verran tavallista helpompaa, muttei kuitenkaan liikaa. Kirjassa on välillä hieman opettavaisen tuntuisia lausahduksia, mikä johtunee sen todennäköisesti nuoresta kohderyhmästä.

Tämä ohuehko kirja on hyvin perinteinen elämäkerta: se kertoo Pasteurin elämän merkittävät tapahtumat lapsuudesta kuolemaan. Kirja on myös hyvin kritiikitön elämäkerta, koska se antaa Pasteurista kaikin puolin ihailtavan kuvan. Mutta Pasteur vaikuttaa älykkyytensä, tarmokkuutensa ja tunnollisuutensa lisäksi oikeasti olleen myös ystävällinen, myötätuntoinen, antelias ja vaatimaton ihminen, joka pyrki vilpittömästi auttamaan ihmisiä kykynsä mukaan, joten miksipä ei.

Pasteuria pidettiin koulussa aluksi melko hitaana, mutta hän pääsi kuitenkin opiskelemaan, vaikkei maaseudulla elävän nahanparkitsijan perheellä ollutkaan paljon rahaa. Pasteur piti myös tyttöjen opiskelua sekä naisia tärkeinä: eräässä kirjeessään hän pyysi äitiään antamaan siskonsa tehdä rauhassa koulutehtäviään ilman että tätä lähetettäisiin koko ajan asioille (15), hän tarjoutui opiskellessaan maksamaan siskonsa Josephinen koulutuksen antamalla opintojensa lisäksi yksityisopetusta, mistä hänen vanhempansa kuitenkin kieltäytyivät (17), ja hän oli päättänyt antaa tulevan perintönsä sisarilleen (33). Pasteur rakastui vaimoonsa Marie Laurentiin ensitapaamisella, ja avioliitto oli onnellinen (33-34). Vaimo ja tytär auttoivat häntä tarvittaessa hänen työssään.

Kuvaukset Pasteurin tutkimuksista, jotka usein muistuttivat salapoliisin työtä, ja joissa oli tieteellisten faktojen lisäksi kyse usein ihmisten hengestä ja elannosta, olivat kiinnostavia ja jopa jännittäviä. Pasteur todisti, että vastoin vuosituhantista käsitystä elämää ei synny tyhjästä (45-50), ratkaisi happamoituvan viinin arvoituksen (52-54), pelasti Ranskan silkinvalmistajat tuholta keksimällä tavan saada perhostoukat pysymään terveinä (55-65), auttoi oluen valmistajia ja kehitti samalla pastöroinnin (78-80), selvitti lampaan- ja karjankasvattajien elämää suuresti vaikeuttavan pernaruton syyn ja taudin monivaiheisen kulun ja pyrki samalla saamaan epäuskoiset lääkärit vakuuttumaan hygienian tärkeydestä sekä kehitti rokotteen pernaruttoa vastaan (85-110) sekä tutki vesikauhua eli rabiesta ja kehitti rokotteen myös tätä vastaan (123-140). Kaikkien näiden eri ilmiöiden taustalla olivat bakteerit, ja Pasteur selvitti niitä tutkiessaan samalla yleisiä bakteriologiaan liittyviä periaatteita. Vaikka Pasteurilla oli vastustajia ja hänen tutkimustuloksiaan myös epäiltiin, häntä arvostettiin paljon jo hänen elinaikanaan ja hän sai paljon tunnustusta työstään. Tämä ei ole ihmekään, koska hän auttoi todella monia ihmisiä.

Attwood on löytänyt hyvin tasapainon Pasteurin tieteellisen työn ja henkilökohtaisen elämän kuvauksen välillä, ja kirja oli sympaattista, elävää ja Pasteurin selvittäessä tautien syitä myös dekkarimaista luettavaa. Attwood kertoo käyttäneensä kirjansa lähteenä paljon Pasteurin vävyn René Vallery-Radot'n kirjaa Life of Louis Pasteur.

Albert Edelfeltin muotokuva Louis Pasteurista (1885).

Edit 7.7.24, 6.12.24 (lisätty kuva Edelfeltin maalauksesta).

Evelyn Attwood: Louis Pasteur, 1956 (1954). Longmans, Green and Co, sarja Lives of Achievement. Piirroskuvat: J. C. B. Knight. Ei kannen tekijän nimeä. 147 sivua + 7 sivun sanasto.

Ludger Weß: Winzig, zäh und zahlreich. Ein Bakterienatlas, 2020 (Pikkuruiset, sitkeät ja monilukuiset. Bakteeriatlas)

Tämä bakteereista kertova kirja on kerrassaan ihastuttava. En ole tähän mennessä paljonkaan ajatellut bakteereita juuri muuten kuin tautien yhteydessä, vaikka tiesinkin että niitä elää suolistossamme ehkä pari kolme kiloa ja että ne ovat siis terveydellemme tärkeitä myös positiivisessa mielessä. Ja 15 viime vuoden aikana on saatu selville, että suolistossa ovat "toiset aivomme" (johon vaikuttavat kaikki suoliston mikrobit, siis bakteerien lisäksi myös sienet ja virukset), joilla on merkitystä sekä psyykkiselle että fyysiselle hyvinvoinnille.

Olen pitänyt bakteereja hyvin alkeellisina ja yksinkertaisina eliöinä. Tietysti ne ovatkin tavallaan yksinkertaisia - yhdellä solulla ei vain voi tehdä kaikkea mitä monisoluiset eliöt voivat tehdä, varsinkaan kun bakteereilla ei ole tumaa - mutta alkeellisiksi niitä ei voi sanoa, sillä bakteerien selviytymiskyvyt ja kyvyt käyttää hyödykseen ympäristön vähäisiä, joskus melkein olemattomia tai muille eliöille myrkyllisiä resursseja ovat ällistyttäviä. Se selviää tästä kirjasta, jossa saksalainen mikrobiologi Ludger Weß esittelee 50 sivun bakteereja ja arkeoneja yleensä käsittelevän johdantoluvun jälkeen 50 eri tavalla merkittävää ja kiinnostavaa bakteeria (tai arkeonia - kirjassa puhuttiin molemmista, mutta toistoa välttääkseni sanon jatkossa vain 'bakteerit').

Olen aiemmin tuhahdellut epäuskoisesti panspermiahypoteesille (eli oletukselle siitä, että elämä olisi saapunut maapallolle jostakin avaruudesta), tai sille, että Marsista saattaisi löytyä elämää mikrobien muodossa, tai sille, että toiselle taivaankappaleelle lähetettävät avaruusraketit pitää steriloida huolellisesti, jottei sinne tulisi vietyä Maasta bakteereita. Miten mikään eliö voisi kestää avaruuden voimakasta säteilyä, kylmyyttä ja hapen puutetta? Tästä kirjasta sain kuitenkin sellaisen käsityksen, että bakteerit selviävät mistä tahansa. (Ja järeälläkään steriloinnilla ei pystytä eliminoimaan kaikkia bakteereja.) Mikä tahansa bakteeri ei selviä kaikesta, mutta yksittäiset bakteerilajit pysyvät hengissä ja pystyvät lisääntymään todella hämmästyttävissä oloissa.

Hyvissä oloissa aika bakteerisukupolvien välillä (eli sen välillä, että bakteeri lisääntyy jakautumalla) on 20 minuuttia, mutta jotkin bakteerit pystyvät säilymään lepoitiöinä - jotka kestävät kemikaaleja, säteilyä, kuumuutta, kylmyyttä, kuivumista ja ravinnon puutetta - jakautumatta kymmeniä tuhansia ja ehkä jopa miljoonia vuosia. On käsittämätöntä, miten geenit pystyvät säilymään vaurioitumatta näin kauan. Mistä päästään seuraavaan asiaan: hyvin epävieraanvaraisissa ympäristöissä (erittäin happamissa, emäksisissä, säteilevissä yms.) elävillä bakteereilla on erittäin tehokkaita geeninkorjausmekanismeja. Ja bakteerit voivat myös vaihtaa geenejä keskenään (mikä pahentaa antibioottiresistenssiongelmaa ja saa osaltaan aikaan supertautibakteereita).

Vaikka bakteerien aiheuttamat taudit saattavat olla hyvin epämiellyttäviä, onneksi vain pieni osa bakteereista on taudinaiheuttajia. Yleensä ottaen bakteerit ovat hyviksiä, eivät pahiksia, emmekä tulisi toimeen ilman niitä. Esimerkiksi tiettyjen kasvien, varsinkin hernekasvien juurissa elävät typensitojabakteerit pystyvät muuttamaan ilman typen kasveille sopivaan muotoon, millä on tärkeä merkitys maan ravinteikkuudelle koko maapallolla, ja bakteerit (ja muut mikrobit) ovat muutenkin tärkeitä maaperän elävyydelle.

Bakteerit ovat myös hajottajia: ilman bakteereita hukkuisimme kuolleisiin eläimiin ja kasvijätteisiin, joiden sisältämät aineet bakteerit kierrättävät uudestaan käyttöön. Bakteerien merkitys hajottajina näkyy siinä, että olemme hukkumassa muoviin - ja tukehduttamassa meret ja niiden eläimet siihen, Tyynenmeren muovijätealue on kolmen Ranskan kokoinen - koska muovi on niin uusi asia, että ei ole olemassa bakteereja (tai muita mikrobeja) jotka hajottavat sitä. Tai ei ollut. Weß kertoo kirjassaan japanilaisten muutama vuosi sitten löytämästä bakteerilajista (Ideonella sakaiensis), joka pystyy hajottamaan erästä muovityyppiä; sen evoluutio on siis ollut hyvin nopeaa. Tietyt bakteerit selviävät myös raskasmetalleista, öljystä ja joistakin muista nykyteknologian keskitetysti tuottamista superjätteistä (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että näitä voitaisiin huoletta levittää ympäristöön, mutta antaa mahdollisuuksia niiden käsittelyyn).

Bakteerit ovat monella tavalla tärkeitä myös ruoantuotannossa. Esimerkiksi jokaisen emmentaljuustogramman myötä tulee syötyä noin miljardi elävää propionibakteeria, jotka antavat juustolle sen maun ja reiät. Maitohappobakteerit ovat monille tuttuja, ja alkoholin muuttuminen etikaksi johtuu myös bakteereista. Nämä etikkahappobakteerit auttavat lisäksi yllättäen monia tuttuja trooppisia ravintokasveja (ananas, banaani, mango, kahvi, tee ja sokeriruoko, s. 200) typenhankinnassa.

On olemassa bakteeri, joka hengittää rautaa (Geobacter sulfurreducens), bakteereita jotka hyökkäävät toisten bakteerien kimppuun (s. 142) sekä bakteeri, jolla on magneettiaisti (Magnetospirillum magnetotacticum).

Otetaan bakteerien sietokyvystä yhdeksi esimerkiksi bakteeri Deinococcus radiodurans, "säteilyä kestävä kauhukuula", lempinimeltään Conan Bakteeri (s. 148-151). Tämä bakteeri kestää 5000 grayn (Gy) kerta-annoksen säteilyä, kun ihminen selviää enintään 5 graysta ja suolistobakteeri Escherichia coli 800 graysta. Koska Maassa ei luonnostaan esiinny näin suuria säteilymääriä, on esitetty villi oletus, että tämä bakteeri olisi peräisin Marsista, mutta nykyään ajatellaan, että säteilyn sieto on syntynyt kuivuuden siedon seurauksena. Tätä bakteeria on yllättävän proosallisissa paikoissa, esimerkiksi ihmisen suolistossa, maaperässä, tekstiileissä ja huonepölyssä.

Vaikka bakteereja ei näe, niitä on maapallolla paljon, yli miljardi kertaa enemmän kuin tähtiä maailmankaikkeudessa (s. 43). Nämä mikroskooppiset eliöt ovat ällistyttävästi vaikuttaneet myös ilmastoon maapallon historian aikana. Ja vasta vuonna 2002 löydetty Pelagibacter ubique, "kaikkialla läsnäoleva meribakteeri" (s. 62-65) on pienin itsenäisesti elävä bakteeri, mutta pikkuruisenakin sillä on valtava ekologinen merkitys: näiden bakteerien yhteispaino on suurempi kuin kaikkien meressä elävien kalojen yhteispaino.

Kirja oli mielenkiintoinen mm. siksi, että bakteerit kuvataan siinä eliöinä, jotka ovat kanssakäymisessä muiden eliöiden ja elottoman ympäristön kanssa. Weß puhuukin uudesta tieteenalasta, bakteeriekologiasta: ei selvitetä vain bakteerien geenirakennetta ja tutkita niitä pelkästään laboratoriossa, vaan pyritään saamaan selville, mikä merkitys niillä on siinä ympäristössä, jossa ne esiintyvät.

Melkein jokaiselta kirjan sivulta löytyy jännittävä ja kiinnostava tieto. Kirja avasi silmäni maailmalle, joka on tähän asti ollut minulle lähes kokonaan tuntematon, mutta josta nyt tajusin, miten monipuolinen, kiehtova sekä ekologisesti ja ihmisille tärkeä se on. Weß kirjoittaa mielenkiintoisesti - hän on kirjoittanut myös romaaneja - ja vaikka esimerkiksi Wikipediasta saattaa löytyä tietoa näistä bakteereista, tämän kirjan kertomukset niistä ovat paljon värikkäämpiä ja eloisampia. Weßin innostus, asiantuntemus ja lapsuudesta alkanut kiinnostus aiheeseen näkyy kirjan sivuilla. Kirja on myös ulkoasultaan kaunis, koska jokaisesta bakteerilajista on tyylikäs "muotokuva". Kirja antoi minulle laajemman käsityksen elämästä, ekologiasta ja evoluutiosta, ja olisi hienoa, jos se käännettäisiin suomeksi (ainakin italiaksi se on jo käännetty).

Kirjaa ei ole yleisissä kirjastoissa (enkä löytänyt sitä suomalaisista nettikaupoistakaan, olisin mielelläni ostanut sen itselleni), mutta sen voi lainata Helsingin Goethe-instituutin kirjastosta. Lainaaminen on ilmaista, asiointi onnistuu saksaksi tai suomeksi ja kirjastokortin saavat myös toispaikkakuntalaiset.

22.11.24: Kirjasta on ilmestynyt myös englanninkielinen käännös, The Curious World of Bacteria (2023, Greystone Books Limited).

Edit 11.12.22: lisätty bakteeriekologiakappale ja tehty pari pientä muutosta, 23.12.22: muutettu nimen käännös monikkoon + pari pientä muutosta, 22.11.24 (tieto englanninkielisestä käännöksestä).

Ludger Weß: Winzig, zäh und zahlreich. Ein Bakterienatlas, 2020. Naturkunden (No 62). Kuvitus: Falk Nordmann. 280 sivua.

Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset, 2016

Tämä tuberkuloosin historiaan liittyvä kirja kertoo vähän tunnetusta osasta Suomen historiaa, ja auttaa myös ymmärtämään, miten vaarallinen tauti ja yhteiskunnallisesti merkitsevä ongelma tuberkuloosi oli ennen rokotuksia ja tehokasta lääkehoitoa. Tämän on toki huomannut jo vanhoja kirjoja ja varsinkin elämäkertoja lukiessa, koska niissä tulee hyvin usein vastaan joku tuberkuloosiin eli keuhkotautiin kuollut ihminen (kirjallisuuden ystäville tuttu on esimerkiksi Saima Harmaja), mutta sairastuminen vaikutti ihmisten elämään monella muullakin tavalla. Tauti saattoi esimerkiksi uusiutua muodossa tai toisessa, jolloin parantolajaksot vaihtelivat normaalin elämän kanssa (aika hurja kuvaus kirjailija Anna Huvisen elämästä taudin kanssa tässä). Vielä 1930-luvulla keuhkotautiin sairastuneita oli maassa 45 000. Tautiin kuoli vuosittain 6 500 ihmistä, 16-50-vuotiaiden kuolemista 40 prosenttia aiheutui tuberkuloosista. (26) Tauti tappoi Suomessa 1800-luvun lopulla yhden ihmisen tunnissa (27). Vaikka tuberkuloosia ei Suomessa enää ole kovin paljon (ainakaan aktiivisena muotona), se on edelleen joissakin muissa osissa maailmaa ongelmallinen tauti.

Tuberkuloosista johtui myös se, että vastasyntyneet lapset saatettiin Suomessa ottaa pois äidiltä heti synnytyksen jälkeen ja viedä Joulumerkkikotiin hoitoon enimmillään jopa kolmeksi vuodeksi ilman että äiti oli saanut edes koskea lapseen; vanhemmat saivat käydä katsomassa lastaan vain lasin takaa. (Yhdestä tällaisesta tapauksesta kertoo kätilö Anna Luoto kirjassaan.) Käytäntö tuntuu rajulta, mutta näin tehtiin sen takia, että kun keuhkotautiin sairastuneiden ennuste oli yleensäkin huono, pikkulapsilla tauti merkitsi lähes varmaa kuolemaa. Vuoren kirja kertoo näistä lapsista, heidän perheistään, Joulumerkkikodeista (nimi tuli siitä, että toiminnan rahoittamiseksi mm. myytiin jouluisin postimerkkejä) ja jonkin verran myös tuberkuloosiparantoloista ja tuberkuloosin hoidosta yleensä. Kirja ei ole synkkä, vaikka aihe onkin vakava - vastasyntyneiden Joulumerkkikotihoidon tarkoituksena oli kuitenkin pelastaa lasten henget, ja joskus kirjassa on myös hauskoja yksityiskohtia.

Kirjan alussa on hyvä tietopaketti tuberkuloosista ennen ja nykyään. Vuori kuljettaa tekstin lomassa haastattelemiensa Joulumerkkikodeissa olleiden ihmisten tarinoita, mikä lisää tekstin kiinnostavuutta. Nyt aikuiset lapset pohtivat tämän kokemuksen vaikutusta elämäänsä, ja ajatukset siitä ovat hyvin erilaisia - jotkut pitävät Joulumerkkikodissa oloa hyvänä asiana, jotkut taas katsovat sen vaikuttaneen elämäänsä negatiivisesti. Lukijana tuli kuitenkin mieleen, että lasten elämään vaikuttivat Joulumerkkikodissa olon lisäksi paljon myös perheiden suhtautuminen asiaan ja perheolot muutenkin; joidenkin lasten perheissä oli esimerkiksi alkoholismia. Hoito Joulumerkkikodeissa vaikuttaa olleen ajan hoitokäsitysten mukaan hyvää ja hoitajat tuntuvat välittäneen lapsista aidosti.

Kirjan teksti on sujuvaa, ja alussa kirja tuntui oikein mielenkiintoiselta, mutta sitä olisi näin vain yleisesti asiasta kiinnostuneen lukijan kannalta voinut mielestäni lyhentää puolella. Koska asiasta ei kuitenkaan ole paljon tietoa tai tutkimuksia, on hyvä, että Vuori on käsitellyt aihettaan monipuolisesti, perinpohjaisesti ja laajasti ja näin avannut uuden näkökulman Suomen historiaan. Kirjassa on runsaasti kuvia.

Muita kirjoituksia täällä: Kirjavinkit, Evarian kirjahylly ja Tuhat elämää. Ilta-Sanomissa on laaja artikkeli kirjasta ja yleensä tuberkuloosista. Aiemmin lukemani Tracy Kidderin kirja Mountains Beyond Mountains kertoo tuberkuloosista ja lääkäri Paul Farmerin työstä pääasiassa Haitissa, ja äskettäin lukemassani Malala Yousafzain kirjassa Meidän oli paettava (bloggaus seuraavana) yksi kirjan tytöistä käy läpi rankan tuberkuloosin lääkehoidon.

Carl Michael Bellman (1740-1795): Sarkastas juo (ote)

Sarkastas juo, kas, kalma hioo kalpaa,
kynnyksen luo hän jäi ja odottaa.
Pois pelko, hän vain nostaa haudan salpaa,
sulkee sen taas, ehkä vuodenkin taa.
Movitz, sinä kuolet, keuhkotauti voittaa!
                        Koetappa soittaa;
elämäsi kevättä kiitä ihanaa.

Keltaiset kasvot, ruusut poskipäissä,
lyttyynlyöty rinta, lavat latteat.
Anna käsi tänne! Kaikki suonet näissä
paisuksissa aivan, kylvynkosteat!
Suoni on jäykkä, käsi märkä hiestä!
                      Oleppas nyt miestä,
soita ja laula, kun sarkan kallistat.

Kuolethan! Taivas! - pelkään tuota yskää;
kolkosti soi, koko sisus kumajaa.
Valkea on kieli, säikky sydän jyskää!
Ytimet ja jänteet kuin sientä huokoisaa!
Hengitäppäs! Hiivatti tuota tomumajaa.
                        Sarkkani on vajaa.
Kippis! Hei! Ylistäppä viinin jumalaa.

Suomennos Aale Tynnin (kirjassa Tuhat laulujen vuotta, 1957, s. 239. Näin korona-aikana tartuntariski tuossa tilanteessa tuntuu hurjalta.)

Sarkka-sanan selitys täältä:

a) Suomen sanojen alkuperä, Etymologinen Sanakirja sarkka 'pikari, ryyppylasi', rinnakkaismuoto sarkku 'pikari, pieni mitta-astia' ven. Čárka `pikari, ryyppylasi; pieni mitta´, inkerin karjalassa tšarkka 'ryyppylasi, pikari', virossa sarka 'viinapikari, (viina)mitta'.

b) Nykysuomen sanakirja, sarkka, vars. ylät. tuoppi, kannu, haarikka. Hopeainen, lasinen, puinen s. S. viiniä, olutta. Yhdyssanoissa juomas.; hopea-, puus.; olut-, viinis.

Edit 2.8.21, 22.8.21, 12.9.21 (lisätty Bellmanin runo), 14.9.21.

Katariina Vuori: Joulumerkkikodin lapset, 2016. Like. 248 sivua.