Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadan vuoden lukuhaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sadan vuoden lukuhaaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Sadan vuoden lukuhaasteen koonti

Kirjaimia-blogin Laura aloitti vuosi sitten mainion haasteen, jonka ideana oli lukea kirjoja jokaiselta vuosikymmeneltä 1920-luvulta 2020-luvulle ja mahdollisena bonuksena vielä kahdelta 1900-luvun alkuvuosikymmeneltä. Tämä haaste sopi minulle hienosti, koska luen muutenkin paljon vanhoja kirjoja - tämän näkee sivupalkista, jossa on lista eri vuosikymmenille sijoittuvista teoksista blogissani, ja jonka mukaan olen lukenut jotain jokaiselta vuosikymmeneltä 1840-luvulle asti. Sainkin haastekohdat lähes kokonaan täytettyä normaalilukemisilla; vain 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen kirja piti varta vasten etsiä luettavaksi. Tyypillistä blogilleni on, että 2020-luvulta luin vain yhden kirjan (2010-luvulta taas yhdeksän). Melkein kaikilta muilta vuosikymmeniltä tuli taas luettua ainakin kolme.

 

Kaunis kuva on Elegian tekemä.
 

Tässä listaus kirjoista. Laitan jokaiselta vuosikymmeneltä yhden kirjan, josta olen pitänyt (ainakin jos olen lukenut tältä ajalta enemmän kuin yhden kirjan) - useimmat vuoden aikana lukemani kirjat ovat kyllä olleet hyviä - sekä kyseiseltä vuosikymmeneltä luettujen kirjojen määrän.

2020 (1)

Minna Lindgren: Aina on toivoa

2010 (9)

Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä

2000 (5)

Spencer Quinn: Karvat pystyssä. Nuuskijatutkimuksia

1990 (4)

Chiara Lombardini-Riipinen ja Olli Riipinen: Aikidoa luonnon kanssa. Johdatus permakulttuuriin

1980 (6)

Sonia Eriksson ja Hans-Georg Wallentinus: Luonto talvella

1970 (3)

Hannu Mäkelä: Herra Huu

1960 (4)

Hilja Valtonen: Pippuria

1950 (4)

Kyllikki Häme: Päivä. Kertomus rakkaudesta

1940 (7)

Eric Linklater: Kuussa tuulee

1930 (2)

Norman Angell: The Great Illusion – Now (osin)

1920 (3)

Runar Schildt: Suuri haave (Den stora rollen)

1910 (1)

Susan Glaspell: Her America. ”A Jury of Her Peers” and Other Stories (kirja on uusi, mutta useimmat siinä olevat novellit on alkujaan julkaistu 1910-luvulla)

1900 (1)

Wihtori Peltonen: Kynäilijä. Opas kirjoitusten sepittämisessä


Edit 10.4.24: lisätty linkki Wihtori Peltosen kirjaan.