Hilja Valtonen: Salainen ase. Nelinäytöksinen hupailu, 1964

Tämän näytelmän alussa (jonka juonen paljastan suunnilleen kokonaan) järjestellään pikkukaupungissa missikilpailuja ja samalla mannekiininäytöstä, jonne haikailevat monet kaupungin nuoret kaunottaret. Mukaan pääsystä päättää "missien metsästäjä" Sami Apaja, jonka tapaamme ensin iloisen ja kostean illan jälkeen kauniin rokokoonaisen puvussa lääkäri Heikki Mysiinin kodissa. Lääkärin topakka eteistyttö Lippe tulee passittamaan meluavan "pariskunnan" tahoilleen, Heikin huoneeseensa ja "naisen" taksilla kotiin.

Asiat etenevät, ja kilpailun osallistujiksi valitaan Alli, Valli, Tylli ja Kylli (kaunoluistelija, asiatyttö, kampaaja ja koulutyttö) sekä kilpailun rahoittajan, liikenaisen ja johtajan Hanna Hempan tytär Heli Hemppa. Mukana tapahtumissa on myös Lipen ystävä, mutkaton ja Lipen puolia ehdoitta pitävä naistaidemaalari Raikku. Hänelle missien mannekiininäytös olisi loistava mahdollisuus saada tunnustusta suunnittelemilleen persoonallisille vaatteille ja näin helpottaa alituista rahapulaansa.

Missikisoissa kapuloita rattaisiin asettaa itserakas ja koppava Heli Hemppa vaikutusvaltaisine äiteineen. Heli on valmis pilaamaan kaikki Raikun mahdollisuudet - vihaisena siitä, että hän ei muiden Raikun vaatteiden esittelemisestä kieltäytymisensä takia saisi esitellä myöskään Raikun mestariluomusleninkiä, hän haluaa estää leningin näyttämisen kokonaan. Hyväsydäminen, reipas ja lojaali Lippe, joka on auttanut näytöksessä pukijana, tulee kuitenkin hätiin ja pelastaa tilanteen. Lopussa tälle Tuhkimolle avautuu mahdollisuuksia niin elokuvissa kuin muuallakin, myös Heikin vaimona. Näytelmän lopussa jää kuitenkin auki, minkä näistä vaihtoehdoista Lippe tulee valitsemaan.

Teoksen nimi tulee siitä, että pahat kielet joskus sanoivat Lipen olevan Heikin "salainen ase" tai "leipäsusi", eli että hänellä olisi tähän läheisempikin suhde. Valtonen osaa kirjoittaa ja tämäkin näytelmä oli viihdyttävää ja eloisaa tekstiä, mutta sisällöltään hyvin kevyt tilannekomedia. Näytelmän aihekaan ei juuri kiinnostanut minua. Mutta tietysti tässäkin oli kyse naisista, näiden mahdollisuuksista elämässä sekä käyttäytymisestä ja valinnoista yhteiskunnallisten odotusten ja rajoitusten puitteissa, kuten ehkä kaikissa muissakin Valtosen teoksissa.

50. blogissani luettu näytelmä. :-)

Helmet-haaste 17. Kirjassa on ärsyttävä henkilöhahmo (Heli Hemppa).

Hilja Valtonen: Salainen ase. Nelinäytöksinen hupailu, 1964. Otava. 135 sivua.

Hilja Valtonen: Pippuria, 1965

Tämä on eräänlainen lasten Kuinka äkäpussi kesytetään. Pälvi on 10-vuotias omapäinen helsinkiläinen tyttö, joka terrorisoi niin vanhempiaan, kerrostalon naapureita, koulutovereitaan kuin ketä tahansa väärään aikaan tielleen sattunutta. Tämä johtuu siitä, että hänen äitinsä on antanut hänelle aina kaikessa myöten ja passannut häntä kaikessa, niin ettei hänen ole tarvinnut tehdä kotona mitään; tiedemiesisä taas on liian kiireinen (tai mukavuudenhaluinen) välittääkseen tyttärensä kasvatuksesta. Asiat ovat edenneet niin pitkälle, että Pälvin perhettä uhkaa tytön takia jo häätö.

- "Pälvi kulta, sinäpä vasta hermostunut olet. Onko koulussa jokin asia mennyt hullusti?"
- "Hermostunut! Hullusti! Sano, miksi olet kasvattanut minut niin huonosti, että kaikki sitä jankuttavat. Oletko niin tyhmä, ettet osaa."
- "Olemme kasvattaneet sinut uusien kasvatusmenetelmien mukaan. Vapaasti. Ilman kieltoja, ilman käskyjä, ilman pakkoja ja rangaistuksia."
- "Olisi sopinut kasvattaa minut samoin kuin muidenkin ihmisten lapset, niin ei nyt jokainen minua sormellaan osoittaisi. Ja anna minulle voileipää ja maitoa, sillä minulla on kiljuva nälkä!" (7)

Asiat muuttuvat, kun vanhemmat lähtevät puolen vuoden Amerikan matkalle isän työtehtävien takia ja lähettävät Pälvin siksi aikaa Erkki-enon viisilapsisen perheen luokse maalle. Eno on ainoa sukulainen, joka suostuu Pälvin ottamaan, sillä muut pelkäävät tätä. Vanhemmat eivät tosin uskalla kertoa matkasta pippuriselle tyttärelleen, vaan valehtelevat vierailun enolassa kestävän sen aikaa, kun äiti etsii häädön takia perheelle uutta asuntoa isän ollessa matkoilla; Pälvi kuulee totuuden vasta perillä.

Aluksi nirppanokkainen, hienosti puettu Pälvi halveksii maalaistallukkasukulaisiaan ja yrittää tanssittaa näitä pillinsä mukaan samoin kuin on tehnyt kotonakin. Hän saa kuitenkin nopeasti huomata, että hänen keinonsa eivät toimi enolassa. Eno, tämän vaimo Laura ja serkut ovat ystävällisiä, mutta lujia ja järkähtämättömiä. Kiukuttelu ja laiskottelu eivät auta. Vaikka selkäsaunaa väläytetään pari kolme kertaa mahdollisuutena, eno ja täti eivät tähän yhtä läpsäystä lukuun ottamatta kuitenkaan turvaudu, vaan hoitavat asian peräänantamattomuudellaan, useimmiten rauhallisina.

On helppo arvata, miten kirjassa käy, mutta sitä oli silti ihan viihdyttävää lukea. Kirjan mukaan lapsi tarvitsee sekä rakkautta että rajoja ja lapsi on itsekin onneton, jos hänelle ei aseteta minkäänlaisia rajoja eikä anneta ollenkaan vastuuta. Pälvi huomaa loppujen lopuksi olevansa paljon onnellisempi enolassa kuin kotona, senkin takia että hänellä on aina seuraa serkuistaan sekä mielekästä tekemistä kotona ja koulussa. Kotona hän on ainoana lapsena joutunut olemaan paljon yksin, eikä vanhemmilta ole juurikaan liiennyt aikaa hänelle - hän ei siis vapaasta kasvatuksestaan huolimatta ole saanut paljon myöskään rakkautta - toisin kuin enolta ja Laura-tädiltä, joilla on maalaistalon kiireistään huolimatta aina aikaa kuunnella lapsia ja puhua näiden kanssa.

Kirjassa kaksi voimakasta tahtoa, enon ja Pälvin, joutuvat vastakkain, ja Pälvi saa huomata enonsa olevan paljossa samanlainen kuin hän itse, mutta oppineen tulemaan toimeen omapäisyytensä kanssa. Pälvi oppii myös lopulta olemaan halveksimatta koulutoveriaan Kerttua tämän köyhyyden (ja punatukkaisuuden!) takia, kun huomaa tämän olevan paitsi lahjakas, älykäs, ahkera ja reilu, myös rohkea. Pidin siitä, että Pälvin tahtoa ei kirjassa murreta väkivallalla eikä muutenkaan, vaan kirjan lopussa Pälvi on edelleen oma itsepäinen ja rohkea itsensä, mutta laajemmin ja vapaammin kuin ennen, koska hänellä on nyt parempia keinoja toimia muiden kanssa.

Ehkä julkaisijasta (Raittiuskasvatusliitto) johtuen tämä on siis selkeän opettavainen kirja (ja asenteellinen, asiat eivät ole näin helppoja), muttei kuitenkaan saarnaavalla tavalla. Ja kun opettavaisuus on näin ilmiselvää, sitä on helpompi halutessaan vastustaa kuin kirjoissa, joissa tytöt vain automaattisesti esitetään kiltteinä ja auttavaisina. Kirja on ollut palkintona kansakoulun raittiuskirjoituskilpailussa, eikä sen aikaisempaa omistajaa voi syyttää kannen paranteluyrityksistä.

Myös Kirjanainen on kirjoittanut tästä kirjasta, ja Ylen sivuilla on Valtosen 80-vuotishaastattelu sekä luettelo hänen kirjoistaan.

Hilja Valtonen: Pippuria. Nuorisokertomus, 1965 (2. painos). Raittiuskasvatusliitto. Kansi: E. Antikainen. 75 sivua.

Hilja Valtonen: Autotyttö. Kommelluksia kolmessa näytöksessä, 1928

Pitkästä aikaa taas näytelmien pariin. Aiemmin lukemassani Hilja Valtosen näytelmässä Valitusaika on ohi oli vakavampaakin sisältöä, kun taas tämä Savon maaseudulle sijoittuva komedia oli puhdas väärinymmärryksiin ja vääriin henkilöllisyyksiin perustuva kevyt hupailu. Sen päähenkilö on rempseä, suorapuheinen ja muiden mielipiteistä välittämätön 22-vuotias Ulla, joka toimii rikkaan ystävättärensä Ineksen autokuskina (näytelmä on siis julkaistu 1920-luvun lopulla!). Autotyttönä hänellä usein napit vastakkain nimismies Riston kanssa, koska hänellä on tapana ajaa varsin holtittomasti, ja tällaisesta tilanteesta näytelmä alkaakin.

Lukijalle paljastuu melko pian, että rikas perijätär onkin Ulla eikä Ines, ja he ovat vaihtaneet henkilöllisyyksiä, koska Ulla ei halua ihmisten (ja kosijoiden) arvioivan itseään varakkuutensa takia. Näytelmän pahiksena toimii talon epämiellyttävä, pahantahtoinen ja helposti uhriutuva taloudenhoitajatar neiti Frisk, jolla on epäilyttäviä liiketoimia "pirtuherra" Uljaksen kanssa ja joka ei epäröi vierittää syytä tarvittaessa muiden niskoille. Mukana ovat myös piika Maija, renki Sulo, Riston leskiäiti Selma, jolla on vakaat käsitykset siitä, että hänen poikansa pitäisi naida rikas tyttö, Inestä sinnikkäästi ja toistuvasti kosiva hempeä keikari Hermes sekä muille tuntematon insinööri Jorma, joka omista syistään alkaa esittää taloon palkattavaa puutarhuria - vaikka onnistuukin tässä melko huonosti, mistä saadaan näytelmään lisää huumoria. Ja kun mukana on naimattomia, hyvännäköisiä ja miellyttäviä nuoria ihmisiä, näytelmässä on tietysti myös rakkautta, eikä ollut vaikea arvata, kuka päätyy erilaisista vaikeuksista huolimatta yhteen kenenkin kanssa.

Näytelmä oli helppoa, hauskaa ja sujuvaa luettavaa, vaikka nyt olisin kaivannut luettavampaani vähän painavampaakin sisältöä, eivätkä näytelmän kiemurat ja väärinkäsitykset sen takia kiinnostaneet tällä kertaa kovin paljon. Kesäteatteriin tällainen näytelmä sopisi varmasti hyvin, ja se onkin esitetty Nivalan kesäteatterissa vuonna 2016. Näytelmälle oli saatu Yhdysvalloissa tekijänoikeudet vuonna 1928, mikä kertoo ehkä suomalaisten siirtolaisten suuresta määrästä Amerikassa tuohon aikaan sekä näiden kulttuuriharrastuksista (mistä kertoo myös näyttelijä Elli Tompurin elämäkerran jatko-osa).

Netistä löytyy Tarja Kytösen Suomen historian pro gradu Miss Moderni. Naiskuva Hilja Valtosen romaaneissa 1920- ja 1930-luvulla (1998). Villa Emiliassa on yksittäisen romaanin lisäksi käsitelty Hilja Valtosen teoksia vähän yleisemminkin.

Hilja Valtonen: Autotyttö. Kommelluksia kolmessa näytöksessä, 1928. 212 sivua.

Hilja Valtonen: Sanaton Santeri. Novelleja, 1939

Hilja Valtonen on minulle vanhastaan tuttu hauskoista, kepeistä romaaneistaan ja nyt myös yhdestä näytelmästään. Tästä kirjasta selvisi, että hän on kirjoittanut myös novelleja. Nämä novellit eivät olleet varsinkaan kirjan alkupuolella sellaisia kuin odotin, eli reippaita nuoria kaupunkilaisnaisia sanailemassa nokkelasti, vaan niissä kerrottiin myös vanhemmista ihmisistä, miehistä, maalaisista ja maanviljelijöistä: agraarinen kyläyhteisö näyttäytyy näissä monelta kantilta.

En ollut myöskään kovin lukutuulella tätä aloittaessani, ja pääsin kirjan vauhtiin vasta sen sympaattisessa, navetanhajuisessa niminovellissa, jossa hyvin vähäpuheinen, komea talonisäntä Santeri ja hänen taloudenhoitajansa, aviottoman lapsen äiti Esteri päätyvät hyvin erikoisella tavalla jouluyönä yhteen. Sen jälkeen kirjassa alkoi myös olla enemmän tuttua Valtosen tyyliä, varsinkin neljässä viimeisessä novellissa.

Useimmiten tarinoissa käsitellään naisten ja miesten välisiä suhteita. Eräässä hyvin lyhyessä novellissa Valtonen kertoo, miten eri tavalla neljä eri ihmistä tulkitsee saman tapahtuman omien odotustensa, mielipiteidensä ja käsitystensä perusteella. Eivät muutkaan novellit huonoja olleet, vaan Valtonen luo muutamalla sivulla (151-sivuisessa kirjassa on 12 novellia) taitavasti tilanteen, ongelman ja sen ratkaisun ja mikä tärkeintä, elävän kuvan henkilöistään, eli vaikkei tämä kirja suosikikseni noussutkaan, se oli ihan mukavaa luettavaa.

Edit 9.9.21, 22.9.21.

Hilja Valtonen: Sanaton Santeri. Novelleja, 1939 (toinen painos). Otava. Kannen tekijää ei kerrottu. 151 sivua.

Hilja Valtonen: Valitusaika on ohi. Kolminäytöksinen huvinäytelmä, 1951

Tutustuin Hilja Valtosen kirjoihin jo nuorena. Hän on minulle ja varmaan monelle muullekin tuttu esimerkiksi Vaimokkeesta (1933) tai muista hersyvistä romaaneistaan, joissa sankarina on topakka, lannistumaton nuori nainen ja joiden kirjoitustyylissä on etenkin vanhemmissa suomalaisissa romaaneissa harvinaista keveyttä ja iloisuutta, mutta jotka ovat siitä huolimatta vakaasti todellisuuteen ankkuroituneita. Tämä 1950-luvulta oleva näytelmä on odotetusti komedia, mutta siinä on yllättävänkin vakavia teemoja.

HERRA PETTERI  Miehelläsi on toinen syy ottaa avioero kuin se, jonka hän mainitsi. Hänellä on ... toinen nainen.
HANNA  (Hetken vaiettuaan. Rauhallisesti.) Väärin, rakas ystäväni ... Ei toinen, vaan kuudes. (58-59)

Älykäs, kaunis, järkevä ja pätevä keski-ikäinen Hanna on kansakoulun johtajaopettaja, joka on asettunut ehdolle eduskuntavaaleihin. Tultuaan kotiin taas yhdeltä reissultaan hänen miehensä, kauppaedustaja Heikki Järvinen, suuttuu tästä kuullessaan ja käskee häntä avioeron uhalla vetämään nimensä pois listalta, mutta tämä ei ole enää mahdollista, koska "valitusaika on ohi". Pariskunnalla on aikuiset lapset, sosiologiaa opiskeleva reipasotteinen tytär Tuikki ja voimistelunopettajaksi valmistunut Jokke, joista varsinkin Tuikilla on näytelmässä tärkeä osa. Herra Petteri on toinen kansanedustajaehdokas, Hannan hyvä ystävä ja paikkakunnan viehättävä viisikymppinen naimaton sarjakosija.

Sivuosissa on hauskoja hahmoja: Rissasen Pappa, patavanhoillinen ja pihi mutta jääränäkin sympaattinen, vahvaa murretta puhuva talollinen, joka koulun johtokunnan taloudenhoitajana on torpannut Hannan perheen toiveen uusista tapeteista jo vuosien ajan, sekä iso ja lihava, äänekäs, helposti tulistuva ja leppyvä, Hannan puolta intohimoisesti pitävä kirjakauppias Martta, jolla on vakaat feministiset periaatteet ja joka toimii Hannan taustatukena vaalitaistossa. Toisen naisen roolia hoitavat eri paikkakunnalla asuvat kahvilanomistaja Kerttu Nieminen ja tämän tytär Taru. Mukana on myös "rikas rouva" Iisa Siniselkä, joka kailottaa estottomasti ja itsetyytyväisesti hyvin sovinistisia näkemyksiä naisen paikasta kodissa ja politiikassa, sekä tämän tytär, hempeä ja tunteellinen Ansu.

Ydinjuoni on siis se, että Heikki pettää vaimoaan ja vikittelee toisessa kaupungissa uutta valloitustaan, tytärtään nuorempaa naista, joka luulee Heikkiä naimattomaksi, sekä se, miten varsinkin ensi kertaa isänsä petollisuuden selville saava Tuikki tähän suhtautuu. Toisessa näytöksessä on mainio pitkä kohtaus, jossa Hanna, Tuikki ja Martta laittavat Kerttu Niemisen kotona Heikin seinää vasten ja kasaavat tämän pään päälle tulisia hiiliä esittäen olevansa hänen serkkujaan ja muita sukulaisiaan.

Juonta tärkeämpi on näytelmän feministinen vire: siinä käsitellään monipuolisesti naisen asemaa kotona ja yhteiskunnassa eri henkilöiden suilla esitettyjen asenteiden kautta, ja tämä tekee näytelmästä perhedraamaa yleispätevämmän ja mielestäni edelleen kiinnostavan, vaikka näytelmä onkin keveydessään aika pintapuolinen. Tietysti tuo pettämisjuonikin liittyy naisen ja miehen rooleihin ja siihen, mitä molempien katsotaan tai ei katsota olevan oikeutettuja tekemään. Hannan kansanedustajaehdokkuus mahdollistaa ajatusten esittämisen naisista politiikassa.

Tässä kiinnostava historiallinen yksityiskohta (en ole lukenut tätä mistään muualta, joten en tiedä, pitikö tämä todella tuolloin paikkansa): näytelmän mukaan kansakouluissa oli tuohon aikaan mieskiintiö. Laki määrää, että jos kaksiopettajaisessa koulussa on ennestään pätevä naisopettaja, on sinne toiseksi otettava mies (42) - vaikka naishakija olisi parempi vaihtoehto ja mieshakija juoppo ja arvosanoiltaan naista huonompi, kuten näytelmässä.

Tuikin ja Joken kinastelu näytelmän alussa oli minusta vähemmän houkutteleva alku tälle näytelmälle ja se käynnistyi muutenkin hieman hitaasti, mutta vauhtiin päästyään se oli oikein hauska. Rissasen Papan repliikkejä lukuun ottamatta näytelmässä puhutaan yleiskieltä.

Hilja Valtonen: Valitusaika on ohi. Kolminäytöksinen huvinäytelmä, 1951. Otava. 160 sivua.