Charlotte H. Bruner (ed.): Unwinding Threads. Writing by Women in Africa, 1983

Tällaiset naiskirjailijakokoelmat ovat todellisia löytöjä, varsinkin kun kyseessä on minulle kirjallisesti (ja aika lailla muutenkin) niin tuntematon maanosa kuin Afrikka. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka afrikkalaisia naiskirjailijoita ei kovin paljon ollutkaan 40 vuotta sitten, heitä kuitenkin oli, ja he kirjoittivat hyvin.

Charlotte H. Bruner oli ranskalaisen kirjallisuuden ja kolmannen maailman kulttuurien professori Iowa State Universityssä. Hän on jakanut kirjan kirjailijat toisistaan erottuviin neljään maantieteelliseen alueeseen sekä kirjoittanut asiantuntevat ja ytimekkäät esittelyt näiden alueiden naiskirjallisuudesta sekä kirjan yksittäisistä kirjailijoista.

Bruner tuntee aiheensa hyvin, novellit olivat mielenkiintoisia ja kirjaa oli nautinto lukea. Kirjan tekstit eivät ole kurjuuskuvauksia, ja vaikka novellien päähenkilöt - useimmiten naiset - kohtaavatkin vaikeuksia, he ovat yleensä sisukkaita ja itsenäisiä toimijoita. Novellit herättivät uteliaisuutta ja halua lukea lisää näitä taitavia naiskirjailijoita. Kuvauksissa on jonkin verran juonipaljastuksia.

Länsi-Afrikka. Monet tämän alueen novelleista käsittelivät muutosta sekä uuden ja vanhan yhteentörmäystä, ja monessa puolustettiin myös naisten oikeuksia.

Mabel Dove Danquah: Anticipation. Päällikkö näkee kunniakseen järjestetyissä juhlissa kauniin nuoren naisen, ihastuu tähän ja järjestää tämän tottuneesti taas yhdeksi vaimokseen. Novellin ironinen loppu helpottaa lukijan feminististä närkästystä. But there is evolving a new type of hardheaded modern woman who insists on the perfect lover as well as an income and other necessaries, or stays forever from the unbliss of marriage. (Kultarannikko -> Ghana, 1905 (1910?) - 1984, 4 s.)

Adelaide Casely-Hayford: Mista Courifer. Mista Courifer johtaa hautaustoimistoaan ankarasti ja ihailee kaikkea länsimaista ja brittiläistä. Hän haluaa poikansa olevan kaltaisensa, pukeutuvan brittien vaatteisiin ja toimivan kuin englantilaiset, mutta tämä inhoaakin kohteluaan afrikkalaisena työpaikassaan, haluaa mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa vaikkei tämä osaisikaan laittaa ruokaa, ja tahtoo rakentaa perheelleen viihtyisän ja tilavan perinteisen savitalon huonosti ympäristöönsä sopivan ja epämukavan englantilaistyylisen talon sijasta. "I don't like to see a wife slaving away in the kitchen all times to make good chop for her husband who sits down alone and eats the best of everything himself, and she and the children only get the leavings. No thank you!" Hauska novelli. (Sierra Leone, 1868-1960, 8 s.)

Efua Sutherland: New Life at Kyerefaso. Kyerefason kuningataräidin tytär Foruwa, sulokas kuin nuori kauris, ei halua mennä naimisiin kenenkään kylän miehen kanssa, vaan haluaa miehen jonka kanssa voi rakentaa uutta ja vanhasta poikkeavaa elämää, ja myös löytää tämän. Miehen esimerkki muuttaa vähitellen kyläläisten elämän. Kauniisti ja seremoniallisesti kirjoitettu tarina. 'Here comes the Queen Mother. Spread skins of the gentle sheep in her way. Lightly, lightly walks our Mother Queen. Shower her with silver, Shower her with silver for she is peace.' And the Queen Mother stood there, tall, beautiful, before the men and there was silence. (Kultarannikko -> Ghana, 1924-1996, 5 s.)

Ama Ata Aidoo: The Message. Kylässä asuva nainen Esi saa viestin siitä, että hänen kaupunkiin muuttanut tyttärensä on leikattu auki ja tämän vatsassa ollut vauva otettu pois. Hän matkustaa ensimmäisen kerran elämässään kaupunkiin hakemaan tyttärensä ruumiin tuntemattomasta sairaalasta, mutta matka ja sen tulos ovat erilaisia kuin hän osasi odottaa. Ama Ata Aidoon impressionistista tyyliä (myös toisessa lukemassani novellissa) on aluksi vaikeaa ymmärtää, mutta kun siihen tottuu, novellit vievät mukanaan. (Kultarannikko -> Ghana, 1942-2023, 7 s.)

Mariama Bâ: Rejection. Ote romaanista Pitkä kirje (tässä Hyönteisdokumentin bloggaus), jossa Ramatoulaye kertoo ystävälleen Aissatoulle avioliitostaan ja tekemistään ratkaisuista miehensä kuoleman jälkeen. Ramatoulaye on tehnyt valintoja, joita ei koulutetulta ja itsenäiseltä naiselta välttämättä odottaisi. (Senegal, 1921-1981, alkuteos ranskaksi, 7 s.)

Flora Nwapa: This is Lagos.  Eloisa ja itseensä luottava 20-vuotias Soha muuttaa kotikylästään suurkaupunki Lagosiin tätinsä luokse. Aluksi kaikki menee hyvin, mutta Soha alkaa viihtyä Lagosissa liiankin hyvin ja tekee itsenäisen mutta samalla odotuksenmukaisen ratkaisun, jota hänen perheensä pitää hyvin huonona. (Nigeria, 1931-1991, 8 s.)

Buchi Emecheta: A Man Needs Many Wives. Lagosissa asuvan Nnu Egon mies Nnaife tuo kotiin kuolleelta veljeltään perimänsä nuoren Adakun toiseksi vaimokseen ja odottaa Nnu Egon vain hyväksyvän asian kunnollisen, perinteisen, hyvinkäyttäytyvän vaimon tavoin. Ote romaanista Nnu Egon tarina (The Joys of Motherhood), jonka minä olen lukenut suomeksi ja Elegia englanniksi. (Nigeria, 1944-2017, 12 s.)

Itä-Afrikka. Jotkut itäafrikkalaiset kirjailijat kirjoittavat englannin lisäksi swahilin kielellä, jota ymmärretään alueella laajasti. Itäafrikkalaisessa kaunokirjallisuudessa käsiteltiin teoksen julkaisuaikaan usein noituutta (witchcraft) ja taikuutta, mutta naisten ympärileikkausta ei yleisyydestään huolimatta ollut käsitelty kirjallisuudessa juuri ollenkaan. Muutokset naisten ja miesten välisissä suhteissa olivat myös tällä alueella yleinen teema, kuten muuallakin Afrikassa.

Martha Mvungi: Mwipenza the Killer. Maantien vieressä istuva Mwipenza murhaa julmasti yksinäisiä ohikulkijoita. Hän on ihminen, mutta tuntuu enemmän myyttiseltä hirviöltä, jota muut pelkäävät mutta jolle eivät voi tehdä mitään; kaikki kuitenkin valitsevat mieluummin kuoleman kuin ryhtymisen Mwipenzan apuriksi. Makao lähtee pienen poikansa kanssa hakemaan tietäjänaiselta lääkettä sairaalle äidilleen, mutta joutuu Mwipenzan uhriksi. Aviomies lähtee etsimään rakastamaansa vaimoa. Hurjan sadun tuntuinen tarina. (Tansania, 1950-2017, 5 s.)

Barbara Kimenye: The Winner. Hyväluontoinen 65-vuotias Pius Ndawula voittaa jalkapalloveikkauksessa suuren rahasumman. Hänen taloonsa kerääntyy bussilasteittain ennen tuntemattomia sukulaisia perheineen, hyvien sijoitusten ehdottajia sekä Ssabalangiran haudan vartija, vanha Salongo. Vieraiden joukossa on myös topakka Sarah-serkku, joka hoitaa radiohaastattelun ja lopulta kaikki muutkin asiat. (Englanti/Uganda, 1929-2012, 8 s. Kimenye näyttää nykyään olevan tunnettu lähinnä rakastettuna ja hyvin tuotteliaana lastenkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ugandalaisesta kylästä Kalasandasta.)

Charity Waciuma: Itega and Irua. Ote omaelämäkerrasta, joka kertoo kirjoittajan lapsuudesta mau-mau-liikkeen aikana. Ainakaan tämä ote ei ollut levottomasta ajankohdasta huolimatta väkivaltainen, vaan kertoi hyvästä lapsuudesta kylässä ja yhteisön perinteistä, toisaalta hyvistä ja toisaalta huonoista. Charity Waciuman vanhemmat olivat karanneet kotoa saadakseen länsimaisen koulutuksen ja pyrkivät myöhemmin parantamaan Keniassa terveydenhuoltoa, ihmisten koulutusta ja naisten arvostusta. Vanhemmat eivät suostuneet ympärileikkaamaan tyttäriään, mikä aiheutti yhteisössä skandaalin ja sai kaikki, myös isoisän, hyljeksimään perhettä.
          About this time, we lost many of our good friends when they went through the circumcision ceremony. Because we Christian girls had not 'been to the river' we were unclean. We were not decent respectable people and mothers would not have the shame of letting their daughters be seen in our company. It was believed that a girl who was uncircumcised would cause the death of a circumcised husband. Moreover, an un-circumcised woman would be barren. When the other boys and girls - and their parents - came to realise that we really never would be circumcised it was something of a scandal. We became a laughing-stock, the butt of their jokes. They would whisper about us and shout riddles to us. ...
          In the face of these taunts we held our heads high and walked all the more proudly to the river. We were healthy and full of energy and, according to the place and time, were very smartly dressed. Certainly we thought so, at any rate. We made new friends with uncircumcised girls from across the river. They envied us because we were not ashamed of being uncircumcised and they copied our proud demeanour and some also tried to follow the new fashions we wore. ...
          Although many of the people were Christians and did not observe all the traditional rites, this was one which they were most loath to give up. Those who had not observed all the earlier practices were not entitled to participate in all the ceremonies, but many nevertheless underwent the physical operation. (Kenia, 1936 -, 5 s. Ote romaanista Daughter of Mumbi.)

Hazel Mugot: Cold, Cold World. Seychelliläinen Hima on mennyt naimisiin englantilaisen muukalaisen, antropologi Cyn, kanssa, ja muuttanut tämän kanssa ilmastoltaan ja ihmisiltään kylmään Lontooseen. Puolisot alkavat kuitenkin vieraantua toisistaan ja Himan on hyvin vaikea tottua uuteen elämäänsä. Mugotin kirjoitus on herkkää ja kaunista, ja hän onkin haastattelussa sanonut kirjoituksensa sijoittuvan proosan ja runouden väliin.
          Those close moments were more than ever beautiful. A burst of colour, feeling, sensation, the mystic line of shoulder blades. Satin flesh. The luxury of those moments was heightened by the chaos of other times. But even into these divine moments, was slowly creeping a burning dissatisfaction. For while he was her whole life, she would never be his.
          He made a woman of her, and gave her a new role in life. Now he shattered her by treating her like a doll. She was his wife, and she had now bloomed into womanhood.
          Also she began to feel more than ever oppressed by the fast pace of living that was so different from all she had ever known, and sometimes she ached with such a dreadful feeling of emptiness, such a longing for the familiar. It seemed as if her whole body was plagued with a painful illness.
          Then she would look on him with worship, for it was only he in this entire world that felt for her, and when in the comfort of his arms, would feel he was a god.
          So the earth rocked beneath her when she saw this god begin to split before her eyes. (Seychellit, 1947 -, 3 s. Ote romaanista Black Night of Quiloa.)

Grace Ogot: The Rain Came. Luojen heimo kärsii kuivuudesta. Heidän päällikkönsä Labong'o on saanut viestin esi-isiltä, että hänen pitää uhrata rakastettu tyttärensä Oganda järven hirviölle, jotta sateet taas tulisivat. For a long time the three souls who loved one another dearly sat in darkness. It was no good speaking. And even if they tried, the words could not have come out. In the past they had been like three cooking stones, sharing their burdens. Taking Oganda away from them would leave two useless stones which would not hold a cooking-pot. (Kenia, 1930-2015, 8 s.)

Eteläinen Afrikka. Eteläafrikkalaisten kirjailijoiden teemana oli usein tuonaikainen kammottava apartheid-järjestelmä. Monien asiasta kirjoittaneiden kirjailijoiden kirjat kiellettiin tai heidän piti muuttaa maasta.

Olive Schreiner: Three Dreams in a Desert. Under a Mimosa-Tree. 1800-luvulla syntynyt Schreiner kehitti aivan omanlaisensa novellimuodon: mielikuvituksellisen kertomuksen yhdistettynä elämänohjeisiin ja allegoriaan. Tässä tarinassa kertoja näkee puun alla nukkuessaan kolme allegorista ja symbolista unta, jotka kertovat siitä, millaista naisten ja miesten elämä on nyt ja millaista se voi tulevaisuudessa olla. (Etelä-Afrikka, 1855-1920, 6 s.)

Doris Lessing: Traitors. Kaksi tyttöä uskaltautuu uuden kiväärinsä kanssa pensaikkoon tutkimusretkelle etsimään hylättyä taloa, jossa on joskus asunut herra Thompson. Thompson ja hänen uusi vaimonsa tulevat myöhemmin vuosikausien tauon jälkeen käymään tyttöjen perheen luona. Tyttöjen sympatiat vaihtelevat herra ja rouva Thompsonin välillä sekä isän ja äidin välillä. (Etelä-Rhodesia -> Zimbabwe/Englanti, 1919-2013, 8 s.)

Nadine Gordimer: Inkalamu's Place. YK:n väestötutkija menee katsomaan nykyään hylättyä kolmikerroksista savitaloa, jossa hän oli usein käynyt lapsena veljiensä kanssa. He olivat leikkineet valkoisen Inkalamu Williamsonin mustien lasten kanssa, jotka eivät kuitenkaan koskaan tuntuneet olevan kunnolla kotonaan isänsä talossa. (Etelä-Afrikka, 1923-2014, 9 s.)

Miriam Tlali: Point of No Return. Nuori S'bongile menee pienen poikansa Gugun kanssa kaupunkiin tapaamaan rakasta miestään Mojalefaa ison riidan jälkeen. Mojalefa aikoo tehdä jotain rasismille ja apartheidille ja marssia ystäviensä kanssa rauhanomaisesti vapauden puolesta, vaikka tietääkin tämän merkitsevän pitkää vankeustuomiota, mahdollisesti pahempaakin. S'bongile ei halua Mojalefan tekevän tätä. Novelli tuntuu enemmänkin opetukselta tai selitykseltä kuin tarinalta. Mojalefa shook his head. It was intolerable. Everything that happened around you just went to emphasize the hopelessness of even trying to live like a human being. (Etelä-Afrikka/Soweto, 1933-2017, 12 s.)

Amelia House: Conspiracy. Kaksi rakastunutta yliopisto-opiskelijaa, musta Amy ja valkoinen juutalainen Saimon, tapailevat toisiaan lyhyesti muiden katseilta suojassa olevissa paikoissa, yrittävät pitää rakkautensa salassa ja odottavat sitä, että pääsevät pian muuttamaan erikseen Englantiin, jossa he vihdoin voisivat olla avoimesti yhdessä. Pretoria: Immorality Act: 1957 Session of Parliament increased the maximum penalty for illicit carnal intercourse between whites and non-whites to seven years imprisonment. It also became an offence to conspire to commit an act. Jäntevä, keveästi kirjoitettu, kapinallinen novelli. (Amelia Blossom Pegram / House, Etelä-Afrikka, 1935-2022, 13 s.)

Bessie Head: Snapshots of a Wedding. Nuoren naisen Neon häät ovat tulossa. Neo on ainoana sukulaisistaan suorittanut lukion ja on sen takia koppava ja ylimielinen ja halveksii lukutaidottomia kyläläisiä. Nämä puolestaan inhoavat häntä sen takia, ja Neon täti puhuu tälle hyvin suoraan ennen häitä. Elävä tapakuvaus. (Etelä-Afrikka / Botswana, 1937-1986, 4 s. Bessie Headista on tullut yksi lempikirjailijoistani: blogissani romaani Maru ja novelli.)

Northern Africa: The Maghreb. Tämän alueen naiskirjailijoiden teoksissa näkyy naisten usein tiukasti rajoitettu elämä ja heidän pyrkimyksensä elää vapaammin.

Fadhma Amrouche: My Mother; My Mother-in-Law. Berberinainen, jonka elämäntarina on hämmästyttävä, kertoo ensin sisukkaasta äidistään, joka oli leskenä synnyttänyt Fadhman avioliiton ulkopuolella ja kieltäytynyt tulemasta tapetuksi tämän takia asettumalla ranskalaishallinnon suojelukseen. Sitten hän kertoo avioliitostaan ja elämästään miehensä epäsopuisassa perheyhteisössä. (Algeria, 1882-1967, 11 s. Ote Amrouchen omaelämäkerrasta Histoire de ma vie, käännetty englanniksi nimellä My Life Story.)

Marguerite (Taos) Amrouche: The Story of the Chest. Kabylien (berberikansa) tarina tytöstä, joka voittaa älykkyydellään prinssin omakseen ja onnistuu viisaudellaan myös selviämään, kun hänen miehensä ei pysty hyväksymään sitä, että hänen vaimonsa on häntä itseään älykkäämpi. Marguerite Taos Amrouche oli kuullut tämän ja monta muuta kansantarinaa äidiltään, edellisen kertomuksen Fadhma Amrouchelta. (Algeria, 1913-1976, 4 s. Ote kabylien kansanperinnekokoelmasta Le grain magique. Taos Amrouchen esittämä vaikuttava berberilaulu täällä.)

Assia Djebar: Les Impatients. Minäkertoja Dalila tapaa kälynsä Zinebin asuessaan väliaikaisesti sisarensa luona. Hänellä on ongelmia äitipuolensa Lellan kanssa, joka haluaa hänen suorittavan opintonsa loppuun ennen avioliittoa; Dalila taas haluaa itse päättää elämästään. Dalila paljastaa Zinebille tapailleensa salaa nuorta miestä Salimia, mikä järkyttää Zinebiä paljon.
          'Listen, Zineb. One must learn to have courage.'
          I was about to add - courage to decide for oneself, to make one's own decisions. But I realized that one first needed to be strong. The young woman who was hurrying away, who would avoid me in the future, would always be frightened of taking a risk. And therefore she would never obtain from Farid, her husband, what she was always unconsciously craving for - the trusting, indulgent smile of a companion. (Algeria, 1936-2015, 5 s. Ote romaanista Les impatients. Assia Djebar kirjoitti feministisistä aiheista ja häntä ehdotettiin usein Nobel-palkinnon saajaksi.)

Alifa Rifaat: Another Evening at the Club. Varakkaan vaimon smaragdisormus on kadonnut, ja ainoa joka sen on voinut ottaa, on perheen palvelijatar. Parikymmentä vuotta vanhempi aviomies ei saa pelokasta palvelijaa tunnustamaan, mutta luottaa siihen, että poliisit hakkaavat tästä tiedon pois kahden vuorokauden aikana. Kun vaimo löytääkin sormuksen, mies kieltäytyy ilmoittamasta asiasta poliiseille, koska tällainen tieto tekisi heidät naurettaviksi kaupungissa. Palvelijan lisäksi nuori vaimo on kauppatavaraa, hänen on hyvän asemansa takia vain helpompi hyväksyä asia. (Egypti, 1930-1996, 5 s. Käännetty arabiasta.)

Latifa El-Zayat: The Picture. Ujo Amal ja hänen miehensä Izzat ovat kauan kaivatulla lomalla pienen poikansa Midhatin kanssa. Amal uskoo näkevänsä miehensä silmissä avioliiton alun loisteen, mutta huomaakin tämän katsovan naista hänen takanaan. (Egypti, 1923-1996, 6 s. Käännetty arabiasta.)

Andrée Chedid: The Long Trial. Vaikuttava novelli, jonka olen lukenut suomeksi. (Egypti / Ranska, 1920-2011, 6 s. Alkuteos ranskaksi.)

Afrikkalaiseen kirjallisuuteen liittyviä linkkejä: Bookshy, afrikkalainen blogi afrikkalaisista kirjailijoista. HSRC Press, afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoittamia uusia tietokirjoja. Olen kirjoittanut aiemmin afrikkalaisen runouden antologiasta Poems of Black Africa ja lainasin siinä mosambikilaisen Noémia da Sousan runoa.

Africa is not a country Dipo Faloyinin uuden kirjan nimen mukaan. Myös tässä novellikokoelmassa näkyi maanosan kulttuurinen vaihtelevuus.

Kirja kuuluu sarjaan African Writers Series. Afrikkalaista kirjallisuutta oli melko paljon jo 40 vuotta sitten, vaikkei sitä silloin juuri näkynytkään länsimaissa tai ainakaan Suomessa.

Edit 15.6.25, 30.6.25.

Charlotte H. Bruner (ed.): Unwinding Threads. Writing by Women in Africa, 1983. Heinemann. Kääntäjät: Modupé Bodé-Thomas, Charlotte H. Bruner, Len Ortzen ja David K. Bruner (ranska); Denys Johnson-Davies (arabia). Kansi: Diana Overton. 208 sivua (pieni fontti).

Cleanth Brooks, John Thibaut Purser ja Robert Penn Warren (eds.): An Approach to Literature, Fourth Edition, 1964

Löysin muhkean yhdysvaltalaisen kirjallisuuden oppikirjan, jossa käsitellään niin proosaa, runoutta, esseekirjallisuutta ja elämäkertoja kuin draamaakin. Se on varmaan ollut aikanaan tunnettu, koska tekijöiden nimet tuntuvat jostain yhteydestä tutuilta. Kirjaan on otettu paljon näytteitä kaikista käsitellyistä kirjallisuudenlajeista, mikä tekee siitä myös melko monipuolisen lukemiston 1900-luvun puolivälissä hyvinä pidetyistä teksteistä - siis lähinnä angloamerikkalaisista teksteistä, vaikka novelliosuudessa ovatkin mukana myös Hans Christian Andersen, Anton Tsehov, Luigi Pirandello, Guy de Maupassant, Ivan Bunin, Isaac Babel ja Thomas Mann.

Tämä on oppikirjan neljäs painos ja tekijät ovat hioneet sitä  yli neljännesvuosisadan aikana itse opettaessaan sekä muilta opettajilta saatujen kommenttien avulla. Neljännen painoksen novelleista kymmenen on uusia, ja 33 novellikirjoittajan joukkoon on saatu mahtumaan kaksi naista, Eudora Welty ja Katherine Anne Porter. Monet kirjailijanimistä olivat minulle tuttuja, mutteivät läheskään kaikki, joten kirjaa oli hauska lukea myös tutustumismatkana tuntemattomien kirjailijoiden teksteihin. Novellit olivat mielenkiintoisia, vaikken kaikista pitänytkään.

Tekijät ovat ryhmitelleet tekstit teemoittain: proosasta puhuttaessa käsitellään esimerkiksi episodia, tunnetta ja tekstin ideaa, henkilöhahmoja, yksinkertaista tai monimutkaista juonta, teemaa ja metodia sekä tekstin rytmitystä. Kirjassa on myös teoriajaksoja, jotka on kirjoitettu mukavan suoraviivaisesti ja helposti lähestyttävästi. Kirjoitukset ovat ajatuksia siitä, mihin kirjallisuutta lukiessa kannattaa kiinnittää huomiota, ja vaikka kirjoittajat ohjaavatkin usein tulkintaa selkeästi tiettyyn suuntaan, kirjoitukset eivät tunnu liian dogmaattisilta. Moniin teksteihin liittyy analyysiosuuksia ja harjoituksia. Tässä en kirjoita noista teoriaosuuksista, vaan lyhyet kuvaukset kirjan novelleista.

William Carlos Williams: The Use of Force. Luin tämän novellin jo aikaisemmasta kirjasta.

* Stephen Crane: An Episode of War. Luutnantti haavoittuu vakavasti käteen Yhdysvaltain sisällissodassa, lähtee etsimään kenttäsairaalaa ja tapaa epämiellyttävän kirurgin. Teksti kuvaa tapahtumia hetkestä toiseen ja tapahtumat tuntuvat sattumanvaraisilta. Oudolla tavalla vaikuttava teksti (varmaan ote Cranen romaanista The Red Badge of Courage). (USA, 1871-1900, 2 s.)

Hans Christian Andersen: The Fir Tree. Pieni kuusipuu toivoo tulevansa pian suureksi ja ajattelee koko ajan sitä, millaista elämä on, kun elämästä tulee toisenlaista ja loistokkaampaa. Sen kohtalo on kuitenkin erilainen kuin mitä se odotti sen olevan. (Tanska, 1805-1875, 4 s.)

* Thomas Hardy: The Three Strangers. Kylmänä myrsky-yönä hyväntuulinen ja vieraanvarainen paimen vaimoineen viettää toisen tyttärensä ristiäisiä syrjäisessä mökissään. Juhlaan kutsuttujen tuttujen ja ystävien lisäksi mökistä etsii suojaa myös kolme eriluonteista tuntematonta, joista joillakin on paljon menetettävää. Keitä he ovat? Hardyn kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja se oli aluksi pitkäpiimäisen tuntuista, mutta kun tyyliin tottui, aloin pitää novellista. (Englanti, 1840-1928, 11 s.)

John Steinbeck: Flight. Ystävällinen ja hymyilevä Pepé Torres, yksinhuoltajaäidin vanhin poika, tappaa miehen kaupunkimatkallaan. Hän pakenee vuorille, mutta perässä seuraa näkymätön takaa-ajaja, ja Pepén tilanne muuttuu koko ajan huonommaksi. (USA, 1902-1968, 10 s.)

James Joyce: Clay. Pesulassa työskentelevä ja asuva Maria menee viettämään juhlapyhää veljensä Joen perheen luokse. Maria on ollut Joelle ja toiselle veljelleen Alphylle kuin äiti, mutta on itse jäänyt naimattomaksi. Novelli on kerrottu työhönsä ja elämäänsä tyytyväisen, säntillisen Marian näkökulmasta, mutta lukijan on novellin analyysin mukaan tarkoitus ymmärtää, että Maria on oikeasti onneton. (Irlanti, 1882-1941, 3 s.)

Sherwood Anderson: I'm a Fool. Minäkertoja kertoo puhekielellä mukavan tytön tapaamisesta hevoskilpailuissa. Tapaaminen olisi saattanut johtaa pidemmällekin, jollei kertojalla olisi ollut kiusausta valehdella itsestään. (USA, 1876-1941, 6 s.)

William Faulkner: Spotted Horses. Tapahtumia sivusta tarkkaileva minäkertoja kertoo rahanhankinnan taidon hallitsevasta Flem Snopesista, joka tuo paikkakunnalle myytäväksi lauman villejä ja vaarallisia hevosia. Hevosen on päättänyt ostaa myös mies, jonka perheellä on hädin tuskin rahaa ruokaan. Vaimo vetoaa tylyyn mieheensä kerta toisensa jälkeen, turhaan. Hevoset osoittavat villeytensä ja vaarallisuutensa. Tarina on puhekielisen kerrontansa ja kertojan rennon asenteen takia tavallaan humoristinen, vaikka siinä käsitellään myös vakavia asioita. (USA, 1897-1962, 10 s.)

John Collier: Wet Saturday. Kylmyydessään kammottava isä, Mr. Princey, päättää suojella miehen tappanutta tytärtään Millicentiä, koska ei halua menettää asemaansa yhteisössään. (Englanti, 1901-1980, 5 s.)

Anton Chekhov: The Lottery Ticket. Elämäänsä tyytyväisen keskiluokkaisen perheen vanhemmat saattavat yllättäen voittaa ison rahasumman arpajaisista. Ennen asian tarkistamista sanomalehdestä he antautuvat kuvitelmiin rahan käytöstä, mikä muuttaa asioita. Ajatusten vaikutus todellisuuteen. (Venäjä, 1860-1904, 3 s.)

Frank O'Connor: Legal Aid. Isyysoikeudenkäynti ja sen lakimiesten sumpliminen. Novellissa harmitti kirjoittajan ivallinen suhtautuminen moniin henkilöihinsä; kirjailijan pitäisi pitää henkilöistään tai ainakin suhtautua heihin myötätuntoisesti. (Irlanti, 1903-1966, 5 s.)

* Luigi Pirandello: The Jar. Hauska novelli itsepäisestä ja pihistä maanviljelijästä Don Lollosta, jolla on vakava erimielisyys valtavaa ruukkua korjaamaan tulleen, aivan yhtä itsepäisen ammattimiehen Zi' Diman kanssa. (Italia, 1867-1936, 5 s.)

J. F. Powers: The Valiant Woman. Iäkäs Isä Nulty yrittää panna vastaan taloudenhoitajalleen Mrs. Stonerille, mutta häviää, taas kerran. (USA, 1917-1999, 5 s.)

Eudora Welty: Keela, the Outcast Indian Maiden. Kaksi valkoista miestä tulee Yhdysvaltain etelävaltiossa tapaamaan mustaa, kampurajalkaista Little Lee Royta. Nuorempi mies haluaa löytää aiemmin sirkuksessa näkemänsä huonosti kohdellun "intialaisneito Keelan", jonka kohtalo häiritsee häntä. Novellin maailma ja sen ihmissuhteet ovat ahdistavia ja masentavia. (USA, 1909-2001, 5 s.)

D. H. Lawrence: The Horse Dealer's Daughter. Köyhtyneen ja velkaantuneen perheen ylpeä ja itsenäinen tytär Mabel ja perheystävä, lääkäri Jack, huomaavat rakkauden löytäneen heidät, halusivat he sitä tai eivät. (Englanti, 1885-1930, 9 s.)

James Joyce: Araby. Minäkertojapoika on rakastunut naapurin nuoreen naiseen ja haluaa ostaa tälle jotain kaunista Arabyn markkinoilta, jonne nainen ei itse pääse. Asiat kuitenkin sujuvat toisin kuin hän oli toivonut. (3 s.)

Guy de Maupassant: La Mère Sauvage. Poika on lähtenyt sotimaan preussilaisia vastaan ja hänen hymytön ja vakava, karaistunut talonpoikaisäitinsä on jäänyt yksin perheen eristyneeseen taloon. Preussilaiset joukot saapuvat kylään ja varakkaan äiti Sauvagen luokse majoitetaan neljä nuorta preussilaista sotilasta. Vanha nainen ja vihollissotilaat kohtelevat toisiaan huomaavaisesti ja ystävällisesti, kunnes äiti saa tiedon poikansa kuolemasta. Hyvin surullinen sodan järjettömyydestä kertova novelli, jonka eräs kappale on erittäin sodanvastainen. (Ranska, 1850-1893, 4 s.)

Ernest Hemingway: In Another Country. Amerikkalainen minäkertoja on Italiassa kuntoutettavana sotilassairaalassa italialaisten kanssa ja tutustuu lääkäriin, joka opettaa hänelle italian kielioppia. (USA, 1899-1961, 3 s.)

Ernest Hemingway: The Killers. Baariin tulee kaksi miestä, jotka paljastavat baarimikolle, kokille ja asiakas Nick Adamsille pian aseensa ja jäävät odottamaan miestä, jonka haluavat tappaa. (5 s.)

Ivan Bunin: The Gentleman from San Francisco. Amerikkalainen poroporvarillinen liikemies päättää rahan ansaitsemiseen käytettyjen vuosien jälkeen vihdoin kuusikymppisenä nauttia elämästä ja lähtee kahden vuoden matkalle Eurooppaan vaimonsa ja naimattoman tyttärensä kanssa. Matka kuitenkin päättyy odotettua aikaisemmin Italiaan. (Venäjä, 1870-1953, 12 s.)

* Katherine Anne Porter: Noon Wine. Pienelle teksasilaiselle farmille, jossa asuvat Royal Earle Thompson, hänen sairaalloinen vaimonsa Ellie ja heidän kaksi pientä poikaansa, saapuu työtä etsivä hiljainen mies, ruotsalainen Olaf Helton. Huuliharppuja soittava Helton osoittautuu lähes kymmenen vuoden tilalla oleskelunsa aikana kullanarvoiseksi ja luotettavaksi työntekijäksi, mutta pysyy vaiteliaana ja jää arvoitukseksi. Menneisyys löytää hänet vihdoin, mikä muuttaa kaikkien elämän. (USA, 1890-1980, 25 s.)

F. Scott Fitzgerald: The Rich Boy. Fitzgeraldin mukaan erittäin rikkaille ihmisille lapsuudesta lähtien itsestään selvä varakkuus tekee heistä oman lajinsa, vaikka kaikki ovatkin keskenään erilaisia. Rikas nuorukainen Anson Hunter, joka auttaa kaikkia tuttujaan ja ystäviään, rakastuu Paula Legendreen ja saa suhteen vaikeuksista huolimatta vastarakkautta. Ansonin luonne kuitenkin estää häntä saamasta sitä, mitä hän todella haluaa. En ole lukenut Fitzgeraldin Kultahattua, mutta olen lukenut siitä sen verran, että tämä toi sen mieleen: kertoja tarkkailee rikasta ystäväänsä ulkopuolisena ja kertoo tämän ihmissuhteista. Nuorten, kauniiden ja rikkaiden ihmisten kevyttä muttei välttämättä onnellista elämää. (USA, 1896-1940, 20 s.)

Isaac Babel: Kronkin's Prisoner. Minäkertoja, bolshevikkikomissaari, listii kumppaniensa kanssa puolalaisia ja saa vangikseen kunniantuntoisen kenraalin. Ahdistava lyhyt tarina, jossa ihmiset tappavat toisiaan ajattelematta asiaa sen kummemmin. (Venäjä, 1894-1940, 2 s.)

Giovanni Verga: La Lupa. Palavasilmäinen, susimainen La Lupa tuhoaa kylänsä miehiä ja poikia punaisilla huulillaan, kunnes rakastuu itse Nanniin. Nanni ei kuitenkaan halua La Lupaa, vaan tämän tyttären Maricchian, jonka La Lupa pakottaa naimisiin Nannin kanssa saadakseen olla lähellä rakastettuaan. (Italia, 1840-1922, 3 s.)

John Updike: Tomorrow and Tomorrow and So Forth. Kuvaus eräästä high schoolin englannin tunnista ja muutamasta luokan oppilaasta opettaja Mark Prosserin silmin. Prosser saa rakkaudentunnustuksen kauniilta oppilaaltaan. (USA, 1932-2009, 5 s.)

George Milburn: The Apostate. Mies kertoo ystävälleen syistä, miksi hän ei enää käy ennen niin rakkaan ja tärkeän Lions-järjestön kokouksissa. Asiaan ovat vaikuttaneet yliopistossa opiskeleva poika ja tämän opiskelutoverit. (USA, 1906-1966, 3 s.)

James Purdy: Daddy Wolf. Hyvin itsekeskeinen mies kertoo puhelinkioskin luona vieraalle miehelle eräänlaisesta auttavasta puhelimesta, johon hänen vaimollaan Mabelillä oli tapana soittaa ja jossa "Daddy Wolf" antoi hurskaita neuvoja. Samalla paljastuu vähitellen myös köyhän perheen elämä uudessa tylyssä kaupungissa New Yorkissa sekä se, miten huono isä ja aviomies kertoja oli. (USA, 1914-2009, 4 s.)

* Joseph Conrad: The Lagoon. Valkoinen mies menee Kaakkois-Aasiassa (Malakan niemimaalla?) tapaamaan vanhaa ystäväänsä Arsatia, joka elää viidakossa laguunin rannalla kahdestaan vaimonsa kanssa. Vaimo on kuolemaisillaan, ja Arsat kertoo miehelle, miten hän, hänen vaimonsa ja hänen veljensä vaaransivat hovissa kaiken rakkauden vuoksi. Novellin kerrontatapa on seremoniallinen ja juhlallinen, ja sen aasialaisissa päähenkilöissä on arvokkuutta ja rohkeutta. (Puola/Englanti, 1857-1924, 7 s.)

Andrew Nelson Lytle: Jerico, Jerico, Jerico. Vanha ja tarmokas nainen makaa kuolinvuoteellaan, mutta pitää edelleen suuren tilansa ohjia käsissään. Rakas aviopuoliso elää edelleen hänen ajatuksissaan ja hänellä on lämmin suhde lapsenlapseensa, joka on tullut tapaamaan häntä. Mies on kuitenkin tuonut mukanaan morsiamensa, josta isoäiti ei pidä. Vanhus pelkää tilansa puolesta, jota hän on puolustanut kynsin hampain koko elämänsä ajan. (USA, 1902-1995, 6 s.)

John Cheever: O Youth and Beauty! Esikaupungissa asuva keski-ikäinen Cash Bentley ei menesty liiketoimissaan kovin hyvin, riitelee säännöllisesti vaimonsa kanssa ja tekee sitten sovinnon. Cash on entinen juoksijatähti. Kaikki on ongelmista huolimatta hyvin niin kauan kuin Cash pystyy naapurien juhlissa suorittamaan urheilijalahjakkuudelle sopivan taitotemppunsa. (USA, 1912-1982, 5 s.)

Delmore Schwartz: In Dreams Begin Responsibilities. Nuori mies näkee vanhempiensa sunnuntain vieton ulkona huvittelemassa vuonna 1909 ennen näiden avioliittoa kuin istuisi mykkäelokuvissa katsomassa tapahtumia, ja kuvailee tätä yksityiskohtaisesti preesensissä. Pelko kasvaa koko ajan hänen sisällään, mutta hän ei pysty estämään tulevaa avioliittoa. (USA, 1913-1966, 4 s.)

Thomas Mann: Disorder and Early Sorrow. Professori Corneliuksella on lähes 20-vuotiaat lapset Ingrid ja Bert. Tutkinnon jälkeen tytär aikoo näyttelijäksi, poika tanssijaksi, kabareenäyttelijäksi tai tanssijaksi. Bert on olemukseltaan hyvin samanlainen kuin samanikäinen omapäinen palvelija Xaver Kleinsgutl. Raukea vaimo ei selviydy taloudenpidosta jättimäisen inflaation ja koko ympäröivän yhteiskunnan huonojen aikojen keskellä. Perheessä on myös kolmas sukupolvi, Ellie ja Snapper. Nuoret kutsuvat ystävänsä kylään. Preesensissä kerrottuja tarkkoja muotokuvia ihmisistä ja sukupolvien erilaisuudesta. (Saksa, 1875-1955, 17 s.)

Peter Taylor: A Wife of Nashville. Tennesseeläisen perheen vanha kokki Sarah on eronnut työstään lamakauden aikana, mikä saa perheen äidin Helen Ruthin miettimään perheessä vuosien varrella olleita afroamerikkalaisia palvelijoita ja samalla omaa elämäänsä ja avioliittoaan. (USA, 1917-1994, 13 s.)

Edit 17.5.25.

Cleanth Brooks, John Thibaut Purser ja Robert Penn Warren (eds.): An Approach to Literature, Fourth Edition, 1964 (ensimmäinen painos 1936). Appleton-Century-Crofts (Meredith Publishing Company). 925 sivua, novelliosuus 276 sivua.

Milton Crane (ed.): 50 Great American Short Stories (1965, 2. bloggaus)

Väitin tämän kirjan alkuosan novelleja käsittelevän bloggaukseni kommentissa, että loppuosassa on tunnetumpia kirjailijoita. Asia on itse asiassa päinvastoin - vaikka mukana on kolme lähes kaikille tuttua nimeä, suuri osa kirjailijanimistä oli ainakin minulle vieraita ja monet muutkin vain epämääräisesti tuttuja. Se ei tietenkään estänyt nauttimasta kirjasta.

Hyvät novellit ovat ihania, koska jos niiden miettimiseen laittaa tarpeeksi aikaa, niistä saattaa löytää pinnan alta vaikka mitä ja novelli saattaa ulottua moneen suuntaan, herättää kysymyksiä ja antaa uusia näkökulmia elämään. Yleensä olen kuitenkin laiska enkä jää pohtimaan niitä pidempää aikaa, mutta jos käsiin sattuu tarinoiden tulkintoja, silloin huomaa, miten rikkaita novellit voivat olla.

* Stephen Vincent Benét: By the Waters of Babylon. Metsästäjäkulttuurissa elävä nuori pappi on pappisisänsä kanssa uskaltautunut jo lapsena Kuolleille Paikoille ja koskettamaan näistä paikoista löytyvää vaarallista metallia. Aikuistuessaan hän tuntee, että hänen täytyy lähes varmasta tuhosta huolimatta tehdä se, mitä kukaan ei ole aikojen alusta koskaan tehnyt: ylittää kielletty joki ja vaeltaa ankarasti kielletyille Jumalien Asuinsijoille. Sinne, missä henget ja demonit elävät, missä on Suuren Palon tuhka, missä jumalat aikaisemmin kulkivat. Hieno scifinovelli suuren tuhon jälkeisestä ajasta, uskomuksista, rohkeudesta ja aiemman kulttuurin löytämisestä uudelleen. Tarinaa korostaa novellin seremoniallinen kirjoitustyyli. (12 s.)

* Dorothy Parker: Soldiers of the Republic. Epäsentimentaalinen ja samalla myötätuntoinen ja sodanvastainen kuvaus amerikkalaisten toimittajien(?) kohtaamisesta kahvilassa ilmeisesti Espanjan sisällissodan aikana Francoa vastaan taistelleiden sotilaiden kanssa. (4 s.)

* James Thurber: Mr. Preble Gets Rid of His Wife. Pikakirjoittajaansa rakastunut herra Preble päättää tappaa vaimonsa. Vaimo on kuitenkin täysin tietoinen miehensä aikomuksista ja suhtautuu miehensä toiveisiin kärsimättömästi ja harmistuneesti. Novellin hauskuus syntyy kahden täysin yhteensopimattoman asian, jokapäiväisen toisiinsa kyllästyneiden puolisoiden sanailun ja murhajuonen, yhdistämisestä, sekä siitä että molemmat puolisot tietävät tarkkaan, miten asian pitäisi genren perinteiden mukaan mennä. (4 s.)

John McNulty: Cluney McFarrar's Hardtack. Ensimmäisessä maailmansodassa sotinut bussikuski kertoo tarinan siitä, kun hän halusi taistelun jälkeen mennä nälkäisenä hakemaan kuolleen sotilaan laivakorppupaketin (hardtack). (4 s.)

Robert M. Coates: The Darkness of the Night. Dekkaritarina tapaamisesta kahvilassa; miehestä ja naisesta, joiden onnen esteenä on naisen aviomies. Tarina on kerrottu rakastuneen miehen näkökulmasta - mies pitää naista onnettomana uhrina - mutta lukijana ei voi varsinkaan tapaamisen loppupuolella välttää vaikutelmaa siitä, että nainen manipuloi häntä koko ajan taitavasti kohti rikosta. (9 s.)

William Faulkner: The Old People. Nuoren pojan näkökulmasta kerrottu muotokuva Sam Fathersista, chickasaw-heimon päälliköiden jälkeläisestä, joka on kuitenkin elänyt koko elämänsä mustien orjien ja myöhemmin palkkalaisten joukossa. Henkisesti täysin riippumaton Sam Fathers vihkii pojan metsästyksen saloihin ja kertoo tälle tarinoita vanhasta kansasta, niistä ihmisistä, jotka aiemmin elivät seuduilla. Kertomus itsessään ei kiinnostanut minua, mutta siinä oli kiinnostavaa salaperäisyyttä: tarinan metsä eli, metsästäjän piti kunnioittaa tappamiaan eläimiä, ja elämä saattaa kuoleman jälkeen jatkua eri muodoissa. (17 s.)

Ludwig Bemelmans: Grapes for Monsieur Cape. Omakohtaisen tuntuinen kertomus hienosta ravintolahotellista, minäkertojan töistä ravintolassa sekä ravintolan rikkaista asiakkaista. Tästä en innostunut. (9 s.)

Ernest Hemingway: A Man of the World. Hemingway ei ole suosikkejani, mutta häntä ei voi välttää vanhemmissa novellikokoelmissa. Kertomus hyvin omanarvontuntoisesta ja helposti ärtyvästä köyhästä sokeasta vanhuksesta, jonka sokeus on seurausta nuorena käydystä tappelusta, jonka osapuolet raatelivat toisensa kokonaan. Tappelun syytä ei kerrota. (5 s.)

* E. B. White: The Hour of Letdown. Mies tulee ravintolaan ison, käsivarrellisen koneen kanssa, tilaa sekä itselleen että koneelle viskipaukun ja juottaa laitteelle sen drinkin. Baarimikko suhtautuu koneeseen nyreästi; jotkut asiakkaat ovat avoimempia. (4 s.)

* Oliver La Farge: The Resting Place. Amerikan lounaisten alkuperäiskulttuurien tunnustetulla asiantuntijalla, erittäin hyväonnisella vanhalla tohtori Hillebrandilla, on salaisuus. Antropologian laitoksen johtaja Walter Klibben haluaisi saada pidetyn tutkijan jo eläkkeelle saadakseen laitoksen kokonaan hallintaansa ja laittaa siksi Hillebrandin uudelle kaivausretkelle mukaan oman tutkijansa. Mukavasti kerrottu ja sympaattinen, erikoiseen ympäristöön sijoittuva tarina, joka muuttuu lopussa spefiksi. La Farge oli itsekin antropologi ja alkuperäiskulttuurien tuntija. (12 s.)

* John Collier: The Touch of Nutmeg Makes It. Kertoja ja hänen kaverinsa ystävystyvät uuden kollegan, hermostuneen ja yksinäisen miehen kanssa. Miehen menneisyyden tragedia paljastuu vähitellen. Novellin loppu antaa sille hirtehishumoristisen, hiuksia nostattavan tulkinnan. (8 s.)

John Steinbeck: The Harness. Arvostetun maanviljelijän Peter Randallin sairaalloinen vaimo Emma kuolee vuosien avioliiton jälkeen, ja Peterin elämä ja vaatetus muuttuu. En muista lukeneeni yhtään Steinbeckin tekstiä, jossa naisen ja miehen välillä olisi mutkaton ja tasa-arvoinen ystävyyssuhde (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei Steinbeck olisi saattanut kirjoittaa tällaisesta). (13 s.)

* Kay Boyle: Friend of the Family. Kun äidin ystävä, komea, loistava ja räiskyvä oopperalaulaja tulee harvoille vierailuilleen, isä alkaa hänen rinnallaan vaikuttaa harmaalta ja pieneltä. Lasten näkökulmasta kerrottu rakkaustarina. (8 s.)

Erskine Caldwell: The Rumor. George Williams ehdottaa Sam Billingsiä kaupungin rahavarojen hoitajaksi, ja kaikki pitävät ajatusta loistavana. Williamsin toiminta herättää kuitenkin vahvoja epäilyksiä, ja hänestä alkaa kiertää ikävä huhu. (6 s.)

William Saroyan: There Was a Young Lady of Perth. Poika yrittää keksiä hyvää limerikkirunoa lehden palkintokilpailuun. Novellin kerronta on erikoista, koska minäkertoja puhuu tapahtumista jälkikäteen, epäilee toistuvasti omaa muistiaan ja esittää tapahtumista vaihtoehtoisia versioita. (8 s.)

Joseph Mitchell: The Downfall of Fascism in Black Ankle County. Kertoja muistelee poikavuosiaan, jolloin kaksi Stonewallin varsin tavallisen tuntuista asukasta perusti paikkakunnalle Ku Klux Klanin yksikön (ehkä elokuvan Kansakunnan synty innoittamana). Klaanilaiset terrorisoivat mustia, kiroilijoita, mielisairaita, juutalaisia ja pontikankeittäjiä (varsinkin jos olivat esimerkiksi velkaa näille tai hankkivat pontikkansa muilta tuottajilta), mutta haukkasivat lopulta liian suuren palan. Humoristinen kuvaus, jonka läpi kuitenkin näkyy asian karmeus ja vakavuus. (8 s.)

* William Maxwell: The French Scarecrow. George Martin kertoo psykologilleen Fisherin pariskunnan puutarhassa näkemästään variksenpelättimestä, jolloin siirrytään tarkempaan kuvaukseen variksenpelättimen historiasta ja vaiheista harmonisessa avioliitossa elävän Edmund ja Dorothy Fisherin elämässä ja puutarhassa. Sympaattinen mutta erikoinen teksti, joka tuntuu olevan enemmänkin ketju toisiinsa löyhästi liittyviä tapahtumia kuin yhtenäinen tarina. (13 s.)

Wallace Stegner: The Blue-Winged Teal. Aikuinen poika Henry on vihainen. Hän kaipaa hyväksyntää äitinsä kuoleman jälkeen biljardihallin omistajaksi ryhtyneeltä isältään, mutta samalla inhoaa tätä, tämän elämää ja pikkukaupunkia, jossa elää. Henryn metsästämät linnut (teal on tavi), jotka hän tuo biljardihalliin, luovat kaivatun yhdyssiteen isän ja pojan välille. (17 s.)

James Reid Parker: The Archimandrite's Niece. Säntillinen asianajaja, Mr. Devore, yrittää saada tolkkua tyylikkään ja majesteettisen bulgarialaisen Mme. Liapchevin rönsyilevästä tarinasta setänsä ongelmista Itä-Euroopassa. Tässä tarinassa ei tuntunut olevan mitään pointtia, ellei se sitten ilmennyt tarinan viimeisestä lauseesta. (6 s.)

* James Agee: A Mother's Tale. Lehmäemo kertoo pojalleen ja muille nuorille, tietämättömille ja seikkailunhaluisille vasikoille vanhan, lähes legendaksi muuttuneen tarinan ainoasta sonnista, joka tuli takaisin siltä matkalta, jolle ihmiset vievät lähes kaikki nuoret sonnit. Lähes tunnistamattomaksi runneltu kotiinpalannut kertoi kotiinjääneille tuskaisena pitkästä matkastaan ja kauhistuttavista tapahtumista sen aikana ja antoi heille pelottavia ja kauheita sääntöjä, jotka heidän täytyi uskoa ja joita heidän täytyi alkaa noudattaa. Hätkähdyttävän tarinan voi lukea vertauskuvallisena kertomuksena ihmisten maailmasta, mutta myös suoraan järkyttävänä eläinoikeusteemaisena kirjoituksena siitä, miltä tuntuu matkustaa ahtaassa junanvaunussa päiväkausia ilman ravintoa joutuakseen teurastamoon ja sen kauhuihin: koko tarina on kerrottu lehmien näkökulmasta. Englanninkielinen analyysi novellista ja sen teemoista tässä. (20 s.)

John Cheever: The National Pastime. Minäkertojan tarina siitä, miten hän ei koskaan oppinut pelaamaan baseballia ja millaisia ongelmia tämä aiheutti hänen elämässään. Kertomus limittyy kuvaukseen hankalasta isäsuhteesta, jossa pettynyt isä pitää pojan syntymää syynä rahavaikeuksiinsa. (14 s.)

Irwin Shaw: The Girls in Their Summer Dresses. Michaelin ja Francesin muuten täysin onnellinen avioliitto horjuu, koska Michael ei pysty pitämään katseitaan ja ajatuksiaan kurissa. Pariskunta puhuu asiasta avoimesti ja yrittää löytää siihen ratkaisun. (6 s.)

Richard P. Bissell: The Death of Shorty. Laivan kansimies Shorty putoaa veteen ja kuolee, minkä jälkeen hän käy läpi tajunnanvirtana työhistoriansa laivoilla, ihmissuhteensa ja sen, miten hänen kuolemansa todennäköisesti vaikuttaa muihin. Hänen kertomansa asiat tuntuivat minusta yllättävän vähän merkityksellisiltä. (5 s.)

* Seymour Freedgood: Grandma and the Hindu Monk. Minäkertoja kutsuu opiskelutoverinsa, hindulaisen munkin Brahmacharin, viettämään kesää veljiensä ja muiden ystäviensä kanssa merenrantataloon. Brahmachari solahtaa sujuvasti osaksi nuorten miesten ryhmää, mutta hänen läsnäolonsa järkyttää suuresti kertojan harrasta juutalaista isoäitiä, kun vanhus vihdoin huomaa hänet. Hyvin sympaattinen omaelämäkerrallisen tuntuinen tarina, joka on kevyt muttei pinnallinen. (20 s.)

* Carson McCullers: Madame Zilensky and the King of Finland. Mr. Brook, collegen musiikin laitoksen johtaja, on onnistunut saamaan opettajakuntaansa Madame Zilenskyn, lahjakkaan säveltäjän ja opettajan. Novelli on suomalaisnäkökulmasta hauska: Madame Zilenskyn kolme poikaa ovat kaikki vaaleita, puhuvat muiden kielten lisäksi suomea, perheellä on suomalainen palvelija ja Zilensky sanoo itse olevansa suomalainen. Zilenskyn tarina Suomen kuninkaasta tuottaa kuitenkin Mr. Brookille ongelmia. Novelli on ehkä pohjimmiltaan kertomus pyrkimyksestä selvitä traumasta sekä ystävällisyydestä. (8 s.)

John Updike: The Lucid Eye in Silver Town. Taiteellisesti lahjakas poika matkustaa isänsä kanssa New Yorkiin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana tapaamaan rikasta setäänsä Quinia (isän toive) ja ostamaan taidekirjan Vermeeristä (pojan itsensä ja äidin toive). Tämäkin on tarina isän ja pojan suhteesta; isä käyttäytyy toisin kuin poika (ja lukija) toivoisi. (10 s.)

50 Great American Short Stories. Edited and with an introduction by Milton Crane. 11th printing, 1971 (1965). Bantam Books. 502 sivua.

Grazia Deledda: Elias Portolu (1903)

Luin varhaisen naisnobelistin, italialaisen Grazia Deleddan (1871-1936) romaanin, joka sijoittuu Italiaan Sardinian saarelle Deleddan kotiseudulle. Romaanissa seurataan Portolun perhettä, jonka kolmas aikuinen poika, Elias Portolu, tulee kirjan alussa kotiin kärsittyään vankilatuomionsa. Kirjassa ei muistaakseni kerrota, miksi Elias on ollut vankilassa, sanotaan hänen vain joutuneen huonoon seuraan. Elias ei vaikuta pahantekijältä: hän on hiljainen, herkkä, ajatteleva, tunteikas sekä pitkäaikaisen vankeuden jäljiltä kalpea, väsynyt eikä kovin vahva. Sekä äiti Annedda että isä Berte ovat ikionnellisia saatuaan kolmannen poikansa taas kotiin. Pietro-veli viljelee maata, ja hieman yksinkertainen Mattia-veli paimentaa isän kanssa lampaita, mihin työhön myös Elias kotiuduttuaan ryhtyy.

Pietro on kihloissa kauniin Maria Maddalenan kanssa. Elias tapaa Maddalenan, vaihtaa tämän kanssa muutaman sanan ja he katsovat toisiaan. Vähitellen he eivät voi enää lakata ajattelemasta toisiaan ja heidän välisensä vetovoima kasvaa yhä suuremmaksi, vaikka kaikki tapahtuu lähes ilman sanoja; harvat heidän välisensä keskustelut ovat kauan aikaa sisällöltään merkityksettömiä. Elias taistelee rakkauttaan vastaan kaikin voimin: jos hän kertoisi asiasta Pietrolle, tämä saattaisi tappaa hänet, uskonto sanoo aviorikoksen olevan kuolemansynti, eikä hän halua tuottaa vanhemmilleen pettymystä. Hän saa neuvoja iloluontoiselta mutta myötätuntoiselta pappi Porcheddulta, joka neuvoo häntä unohtamaan Maddalenan ja ryhtyvän papiksi, sekä metsän viisaalta vanhukselta, ukko Martinu Monnelta, joka neuvoo aivan päinvastaista - kertomaan asiasta Pietrolle ennen tämän avioliittoa vaikka kirjeitse, jos ei muuten, ja menemään Maddalenan kanssa naimisiin tämän sijasta.

Eliaksen ja Maddalenan suhde ja sen vivahdukset ja asteittainen kehitys ovat kirjan pääsisältö, samoin Eliaksen jatkuva taistelu rakkautensa kanssa ja sen hänelle aikaansaama jatkuva kärsimys. Elias haluaa koko ajan päinvastaisia asioita: tavata Maddalenan ja olla koskaan enää tapaamatta häntä, olla erossa hänestä ja katsoa häntä koko ajan. Elias on eräänlainen sardinialainen Hamlet - rakastaako vai eikö rakastaa? Kertoako rakkaudestaan vai eikö kertoa? Kirjassa on kreikkalaisen tragedian vääjäämättömyyttä ja kohtalonomaisuutta: Eliasta liikuttavat vahvemmat voimat kuin mitkä hän pystyy tahdollaan voittamaan.

En ole moneen vuoteen tai vuosikymmeneen lukenut tällaista kirjaa, jonka kerronta on näin suoraviivaista ja yksinkertaista. Elias tuntee voimakkaasti ja ajattelee tunteitaan koko ajan, mutta kirjassa ei ole sellaista itsereflektiota, mihin on nykyään tottunut. Elias ei asetu itsensä ulkopuolelle, tarkastele tilannettaan laajemmassa kontekstissa, mieti tunteidensa syitä ja psykologisia teorioita tai analysoi tunteitaan pitkissä keskusteluissa ystäviensä kanssa. Kaikki muutkin kirjan henkilöt vain elävät perinteiseen tapaan, reagoivat ja tuntevat.

Isä Berte on hyväntahtoinen, mutta suulas ja mielestäni rasittava, ja uskonnollinen äiti Annedda taitava parantaja. Kirja on tarinansa ohessa kansatieteellisesti kiinnostava kuvaus elämästä Sardiniassa yli sata vuotta sitten: esimerkiksi kuvaus perheen monen päivän retkestä viettämään Pyhän Fransiskuksen juhlaa vuorella olevaan kirkkoon yhdessä muiden kyläläisten kanssa oli minulle hyvinkin eksoottinen kertomus. Sardinian luonto elää kirjassa paimenelämää viettävän Eliaksen rinnalla ja taustalla, ja luontokuvaukset ovat kauniita.

Hauskinta oli sentään iltaisin isossa majassa valkean ääressä, joka paloi räiskyen, korkealle liekehtien. Ulkona oli viileää, melkein koleaa, kuu vaelsi länttä kohti luoden maisemaan jylhän lumoavan tunnelman. Sardinian himmeät, yksinäiset kuutamoyöt! Sarvipöllön värähtelevän houkutteleva ääni, ajuruohon korpituoksu, mastiksipuun kirpeä lemu, kaukaisten metsien ikävöivä humina sulavat yksitoikkoiseksi ja surumieliseksi sopusoinnuksi, joka tuo sydämeen juhlallisen alakuloisuuden, alkuperäisen puhtaudentilan kaihon. -
    Ryhmittyneinä tulen ympärille isossa majassa asuvat henkilöt kertoilivat mielenkiintoisia juttuja, joivat ja lauloivat. Heidän soinnukkaat äänensä kajahtelivat ulos rauhaisaan kuutamoyöhön metsän tiheikköön asti, missä hevoset nukkuivat. (44)

Kirja ei imaissut mukaansa (luin sen luku kerrallaan aika pitkän ajan kuluessa), mutta se oli vivahteikkaasti ja vahvasti kirjoitettu. Se ei saarnannut oikeaoppisuutta, vaan esitti Eliakselle erilaisia vaihtoehtoja. Oli mielenkiintoista lukea tällainen kirja, jonka kirjoittajalle on riittänyt hyvin yksinkertainen juoni, ja jossa luotetaan kerronnan voimaan lukijan kiinnostuksen pitämiseksi yllä. Jalmari Hahlin suomennos toimii hyvin.

Muualla: Tarukirja ja englanninkielinen kuvaus kirjasta.

Edit 16.1.25, 23.1.25.

Grazia Deledda: Elias Portolu. Romaani, 1928 (alkuteos 1903). Kustannusosakeyhtiö Kirja. Tekijättären luvalla suomentanut Jalmari Hahl. 236 sivua.

Rabindranath Tagore: Malini, 1896

Kolmas lukemani Rabindranath Tagoren näytelmä. Tässä näytelmässä suojattua elämää viettänyt prinsessa Malini kokee eräänä aamuna hetken tulleen ja haluaa lähteä maailmaan sekä tuoda siihen valoa, lämpöä ja uuden uskon. Bramaanit, jotka ovat kuulleet hänen uusista ajatuksistaan, joita pitävät harhaoppisina, ovat kokoontuneet kansanjoukkojen kanssa palatsin ulkopuolelle ja vaativat hänen karkottamistaan maanpakoon. Bramaanien joukossa ovat Suprija ja Kemankar, jotka ovat lapsuudenystäviä ja rakastavat toisiaan; Suprija on kuitenkin suvaitsevainen ja avoin uusille asioille, Kemankar taas on jäykkä ja ehdoton pyhänä pitämänsä uskon puolustaja.

Suprija. Julkeus ei ole minun, vaan niiden, jotka muovailevat pyhiä kirjoja niin, että ne soveltuvat heidän omiin ahtaisiin sydämiinsä.
...
Bramaanit, te teitte virheen valitessanne minut liittoonne. Minä en ole teidän varjonne enkä teidän tekstienne kaiku. Minä en myönnä milloinkaan, että totuus on sillä puolella, missä kiivaimmin huudetaan, ja minä häpeen [sic] tunnustaa omakseni uskoa, jonka olemassaoloa on tuettava väkivalloin. (Kemankarille) Salli minun lähteä, hyvä ystävä!

Lempeän Malinin tullessa yksin bramaanien keskelle kaikki näkevät hänessä Äidin, jumalattaren, ja saattavat hänet takaisin palatsiin. Kaikki paitsi Kemankar, joka lähtee yksin vieraisiin maihin hakemaan sotilaita tuhotakseen Malinin ja hänen edustamansa uudet ajatukset. Suprija taas tuntee löytäneensä Malinista sen, mitä on aina etsinyt, aidon uskon.

Malini (Suprijalle). ... Nyt, kun olen nähnyt maailman kasvoista kasvoihin, sydämeni on käynyt pelokkaaksi, ja minä en tiedä, kuinka voin hoitaa sen suuren aluksen peräsintä, jota minun tulee ohjata. Minä tunnen olevani yksin, ja maailma on suuri, teitä on paljon, ja taivaan valo leimahtaa äkkiä hävitäkseen jo seuraavassa tuokiossa. Tahdotko auttaa minua, sinä, joka olet viisas ja oppinut?
Suprija. Minä pidän itseäni onnellisena, jos pyydät minulta apua.
Malini. On aikoja, jolloin epätoivo salpaa kaikki elämän virrat, jolloin katseeni ihmisten joukossa äkkiä suuntautuu itseeni ja minä kauhistun. Tahdotko olla ystäväni sellaisina uupumuksen hetkinä ja kuiskata minulle toivon sanan, joka tuo minut takaisin elämään?
Suprija. Minä olen oleva valmiina. Minä pidän sydämeni yksinkertaisena ja puhtaana ja mieleni rauhallisena, jotta voin todella sinua palvella.

Malini on kahden aikaisemman Tagoren näytelmän tavoin ideanäytelmä, pohdintaa siitä mikä on oikein ja totta, mikä ei, ja kuvaus vanhan ja uuden ajattelutavan törmäämisestä toisiinsa. Se on kuitenkin näytelmänä heikompi kuin kaksi aikaisempaa, koska näytelmän juoni on siinä täysin alistettu ajatusten esittämiselle, ja siinä on ainakin kolme aivan epäloogista siirtymää, joille ei löydy perusteita aiemmista tapahtumista tai henkilöiden luonteista.

Mutta silti, kaunista, kuten aiemmatkin. Ja hyviä ajatuksia. Pidän Tagoren näytelmissä siitä, että henkilöt eivät useinkaan reagoi vihalla, vaikka sitä odottaisi, sekä siitä, että henkilöt ovat yllättäviä ja monivivahteisia, ja heillä on epäilyksiä, suruja ja pelkoja, vaikka he olisivat oikeassakin. Kukaan ei ole täysin erehtymätön, täysin hyvä tai täysin paha. Epäilykset saattavat olla jopa hyvä asia, koska ne auttavat pitämään mielen avoimena; vahva ja luja ihminen taas saattaa olla suvaitsematon.

Suprija. Kemankar on minun ystäväni, veljeni ja mestarini. Hänen mielensä on ollut alun pitäen luja ja voimakas, minun ajatuksiani sitävastoin ovat epäilykset aina ajelleet sinne tänne. Hän on kumminkin sulkenut minut kiinteästi sydämeensä, niinkuin kuu sulkee itseensä tummat täplänsä.

Rabindranath Tagore: Malini, 1896 (vuosiluku täältä). 34 sivua. Kirjassa Pimeän kammion kuningas ja muita draamoja, 1924. Otava. Tagoren tekemästä bengalinkielisen alkuteoksen englanninkielisestä käännöksestä suomentanut J. A. Hollo. 432 sivua.

Erkki Reenpää (toim.): Aikamme parhaita rakkauskertomuksia, 1954

Luin toisenkin rakkauskertomuksiin keskittyvän novellikokoelman (ensimmäinen täällä). Rakkaus esiintyy näissä tarinoissa hyvin monenlaisena, eikä aina miellyttävänä. Kokonaisuutena tämä kokoelma oli tyyleiltään (ironiaa, huumoria, naturalismia, vakavuutta, draamaa, pohdintaa, psykologiaa) ja sisällöltään mukavan vaihteleva ja mielenkiintoinen. Kaikki tarinat olivat omalla tavallaan kiinnostavia, ja joissakin niistä näkyi asenteiden muutos vanhoista nykyaikaisempiin sekä näiden asenteiden ristiriita. Kolmesta kertomuksesta olen kirjoittanut muiden novellikokoelmien kohdalla, joten niihin olen laittanut vain linkin. 29 novellista seitsemän on naisten kirjoittamia.

D. H. Lawrence: Valkea sukka. Aviomies on kahden vuoden avioliiton jälkeenkin edelleen todella rakastunut vaimoonsa, mutta on mustasukkainen. Vaimo pitää kauniista asioista ja ärsyttää miestä tahallaan. Kuvaus kontrollinhalusta; novellin loppu on tosi epätyydyttävä. (Englanti, 1885-1930, 26 s.)

* Marcel Proust: Melankolinen kesäloma. Françoiselle tulee pakkomielle miehestä, jota hän ensin piti rumana ja tyhmänä, ja tämä täyttää kaikki hänen ajatuksensa. Novelli ajatusten ja haaveiden, ei todellisuuden luomasta rakkaudesta ja intohimosta. (Ranska, 1871-1922, 13 s.) 

Sherwood Anderson: Kävely kuutamolla. Aika sekava novelli, josta puolet on hyppelevää filosofointia lääkärin työstä, naisista, sekä syvästä, vain tietynlaisen elämänasenteen tuomasta naurusta. Maalaislääkäri uskoutuu kalakaverilleen siitä, miten aiemmin rakastui puolalaiseen sairaanhoitajaan siitä huolimatta, että rakasti vaimoaan paljon. (Yhdysvallat, 1876-1941, 15 s.)

Agnes von Krusenstjerna: Luokan ensimmäinen. Luokan priimuksella, tavallisen näköisellä Elinillä ei ole ollut paljonkaan tekemistä komean ja itsetietoisen, samassa koulukaupungin täysihoitolassa asuvan Sturen kanssa. Sture pitää toisennäköisistä ja toisenlaisista tytöistä, mutta tarvitessaan apua koulutehtävissä osoittaa Elinille huomiota. Elinille tämä merkitsee paljon, Sturelle ei. (Ruotsi, 1894-1940, 18 s.)

* Elizabeth Bowen: Aaverakastaja. Yllättävä, kauhutarinaksi muuttuva novelli. Pommitettuun Lontooseen maaseudulta perheen taloa tarkastamaan tullut rouva Drover oli 25 vuotta aiemmin luvannut tapaavansa sotimaan lähtevän ja myöhemmin sodassa kuolleen kosijansa neljännesvuosisataa myöhemmin tiettynä päivänä. (Irlanti, 1899-1973, 8 s.)

* Dorothy Parker: Ihana loma. Mimin mies Steve pääsee pitkän odotuksen jälkeen sodasta New Yorkiin vuorokauden lomalle vaimonsa luokse. Edellinen loma on mennyt pilalle sen takia että Mimi on koko ajan tiedostanut ajan lyhyyden. Nyt hän on päättänyt tehdä toisin, mutta pettymyksiä ei ole helppo kestää. Tarina siitä, miten ristiriitaisesti ihmiset saattavat käyttäytyä. (Yhdysvallat, 1893-1967, 16 s.)

* Hermann Hesse: Unikuva. Itseironinen novelli kirjailijan ja runoilijan työstä. Miten kukaan pystyy menneisyyden runoilijoiden jälkeen enää kirjoittamaan todellista runoutta? (Saksa, 1877-1962, 14 s.)

F. E. Sillanpää: Piika. Tuntemattoman ylioppilaan kanssa kaksi vuotta sitten vietetyn yön jälkeen Sanni on saanut pojan. Nyt hän alkaa taas keväällä kaivata rakkautta, mutta tansseissa käynti ja sen jälkeinen ilta ei tee häntä tyytyväiseksi. Tuntuu, että asiat vain tapahtuvat Sillanpään ihmisille, ja hänen episodimainen, impressionistinen kirjoitustapansa ei sovi minulle. Novellissa on aika yllättävä maininta julkisesti yhdessä tanssivista mies- sekä naispareista. (Suomi, 1888-1964, 15 s.)

William Faulkner: Ruusu Emilylle.

Gustav Hellström: Triangeli. Vaikka puolisot rakastavat toisiaan, madame Armand on pettynyt pikkuvirkamiesmiehensä saamattomuuteen, motkottaa hänelle tästä, eikä ajattele heillä olevan edes rahaa hankkia lapsia (pojan koulutus ja tytön myötäjäiset?). Monsieur Armand alkaa kotiin tullessaan usein tavata porraskäytävässä vanhemman kunnialegioonan ritarin. (Ruotsi, 1882-1953, 7 s.)

* André Maurois: Luonteenmuutos. Irene passittaa liian alistuvaisen miesystävänsä Raymondin oman psykologinsa vastaanotolle, jotta tämä saisi vähän selkärankaa. Hoito onnistuu liiankin hyvin. Hauska, psykologialle irvaileva novelli. (Ranska, 1885-1967, 11 s.)

Theodore Dreiser: Ida Hauchawout. Tyrannimaisen ja itaran isän tytär Ida on valittamaton puurtaja ja on hoitanut isäänsä yli 30 vuotta. Saatuaan pienen perinnön tämän kuoltua hän menee naimisiin heikon ja haaveilevan Widdlen kanssa. Tapahtumia ulkopuolelta tarkasteleva kertoja suhtautuu ärsyttävän alentuvasti sekä Idaan että Widdleen. (Yhdysvallat, 1871-1945, 22 s.)

* Mika Waltari: Puhtain nuoruus.

* Franz Werfel: Hotellinportaat. Francine on selvinnyt ilman että mennyt rakkausseikkailu on paljastunut, hänen sulhasensa Philippe kertoo kirjeessään jumaloivansa häntä ja rakkaat vanhemmat ovat tulossa Italiasta hänen luokseen. Francine miettii kaikkia näitä asioita kiivetessään loistohotellin leveitä portaita ylös huoneeseensa. Ihmisen ajattelu ja tunne elämän merkityksellisyydestä on kuitenkin kummallinen asia. (Itävalta-Böömi, 1890-1945, 12 s.)

* Maksim Gorki: Tyttö ja kaksikymmentäkuusi miestä. Kellarissa orjantyötä viidestä aamulla kymmeneen illalla tekevien 26 rinkelileipurin elämän ainoa valopilkku on 16-vuotias yläkerran sisäkkö, kaunis ja herttainen Tanja, jonka iloiset kasvot he näkevät joka päivä. Leipurit rakastavat ja ihailevat tätä, tämä on heille pyhimys ja aurinko. Sitten he lyövät komean naustennaurattajasotilaan kanssa vetoa siitä, pystyykö tämä valloittamaan myös Tanjan. (Venäjä, 1868-1936, 15 s.)

* James Joyce: Ikävä tapaus. Säntillinen James Duffy alkaa tapailla keski-ikäistä rouvaa, Mrs. Sinicoa. Mr. Duffy lainasi naiselle kirjoja, varusti hänet mielipiteillä, jakoi henkisen elämänsä hänen kanssaan. Nainen kuunteli. He nauttivat tapaamisistaan, kunnes nainen kadottaa järkyttävästi itsehillintänsä ja tarttuu intohimoisesti Duffyn käteen, minkä jälkeen Duffy lopettaa tapaamiset. Myöhemmin sattuu ikävä tapaus, joka saa Duffyn lopulta näkemään itsensä ja suhteensa naiseen selvemmin. (Irlanti, 1882-1941, 10 s.)

Maria Jotuni: Herman. Kohtauksia Aliinan ja Hermanin suhteesta. Aliina on nuori ja rakastunut; vähän vanhempi Herman tuntee tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. En oikein ymmärtänyt tätä. (Suomi, 1880-1941, 10 s.)

H. E. Bates: Kimono.

* François Mauriac: Thérèse lääkärin vastaanotolla. Elisée Schwartz, itsevarma psykiatri, kohtelee vaimoaan Catherinea kylmästi ja halveksivasti. Hänen vastaanotolleen on myöhään illalla tulossa epätasapainoinen, murhanhimoinen nainen. Miehensä turvallisuudesta huolestunut Catherine kuuntelee heidän keskusteluaan, ja keskustelu saa hänet tekemään päätöksen. (Ranska, 1885-1970, 18 s.)

Ernest Hemingway: Kukkulat näyttivät valkoisilta norsuilta. Nuori nainen ja mies juovat olutta espanjalaisen juna-aseman baarissa. Melkein koko novelli on dialogia, ja pariskunnan erimielisyyden syy ja heidän erilainen suhtautumisensa siihen paljastuu rivien välistä. (Yhdysvallat, 1899-1962, 5 s.)

* Eyvind Johnson: Iloisia päiviä. Neljä nuorta aikuista - Helena, Tomas, Dora ja kertoja - viettää joutilaita ja levottoman iloisia kesäpäiviä meren luodolla ja keskustelee elämästä ja filosofiasta. Jo kertomuksen alkuriveillä selviää, että kesän aikana tapahtuu jokin tragedia. (Ruotsi, 1900-1976, 11 s.)

Marcel Aymé: Césarin naimapuuhat. Ironinen novelli hyveellisestä ja viattomasta hiili- ja viinikauppiaasta, vanhapoika Césarista, josta tulee alueen ilotyttöjen niin innokkaiden viettely-yritysten kohde, että hän joutuu laajentamaan toimintaansa baariin, hotelliin ja lopulta ilotaloon. Tähän tapahtumaketjuun liittyy myös hänen oma rakkaustarinansa. Kukaan ei enää kirjoittaisi prostituoiduista näin, toisaalta moralisoivasti ja toisaalta mitätöiden heidän ongelmansa. (Ranska, 1902-1967, 11 s.)

* Katherine Mansfield: Onnellinen. Bertha tuntee itsensä eräänä päivänä ilman syytä huimaavan onnelliseksi. Päivälliskutsuille tulee muiden vieraiden lisäksi arvoituksellinen ja kaunis Miss Fulton, Berthan löytö, vaikkei hänen miehensä Harry tästä pidäkään. Aivan novellin lopussa kaikki muuttuu. (Uusi-Seelanti, 1888-1923, 14 s.)

Viljo Kojo: Epäluulo. Maria kiusaa miestään tahallaan kaunistautumalla ja lähtemällä kotoa illalla kerta toisensa jälkeen kertomatta minne menee, eikä vastaa kysymyksiin siitä missä on ollut. Miehen epäluuloiset ajatukset kiusaavat miestä yhä enemmän, ja eräänä iltana hän antaa vaimolleen uhkavaatimuksen, koska ei enää kestä tilannetta. (Suomi, 1891-1966, 15 s.)

* W. Somerset Maugham: Parantola. Ashenden on keuhkotautiparantolassa Pohjois-Skotlannissa ja kertoo muista parantolan potilaista, heidän ihmissuhteistaan ja heidän muodostamastaan yhteisöstä - kaksi keskenään kilpailevaa potilasta on viettänyt parantolassa jo 17 vuotta. Osalla potilaista on edessä väistämätön kuolema ennemmin tai myöhemmin, ja suhtautumistavat tähän vaihtelevat. Kuoleman läheisyydestä huolimatta kaksi parantolan potilasta rakastuu toisiinsa. (Englanti, 1874-1965, 26 s.)

Cora Sandel: Numero 31. Nuori iloinen norjalainen naistaiteilija vuokraa itselleen ateljeen Pariisista, seurustelee erimaalaisten miesten kanssa ja hylkää näitä, kunnes saapuu suuri rakkaus, etelämaalainen taiteilija. Taiteilija kuitenkin lähtee ja jättää naisen selviämään yksin heidän suhteensa seurauksista. Nainen tahtoo kuolla, mutta naapuruston kokenut rouva von Flehn auttaa häntä salaamaan asian, kunnes hänestä tulee synnytyslaitoksen nimetön numero 31. Nainen ei kuitenkaan tunne asiaankuuluvaa kiitollisuutta. Synnytystä kuvatessaan hyvin naturalistinen novelli. (Norja, 1880-1974, 13 s.)

Aldous Huxley: Pikku meksikolainen. Nuori kirjailija ostaa Ravennasta Italiasta vuonna 1912 "pienen" meksikolaisen, valtavan mustan hatun, minkä ansiosta hän tutustuu nuoreen kreiviin Fabio Tirabassiin, tämän taideaarteita täynnä olevaan kotiin, vaimoon sekä joviaaliin vanhaan isään, josta tulee tavallaan novellin keskushenkilö. (Englanti, 1894-1963, 29 s.)

* Aino Kallas: Rakkauden vuoksi ja luode. Kahden virolaisen pikkuvirkailijan, vilkkaan Leida Velmetin ja jämeränjähmeän Endel Veetõusmen, seurustelu alkaa toisen maailmansodan alla. Sodan syttyessä Endel pakenee Tukholmaan, jossa hän tapaa Leidan taas vuoden kuluttua. (Viro/Suomi, 1878-1956, 6 s.)

* Luigi Pirandello: Matka. Sisilialainen Adriana Braggi on viettänyt 22-vuotiaasta asti, siitä asti kun hänen ikävä miehensä on kuollut, 13 vuotta muiden leskien tapaan mustiin pukeutuneena ja talostaan poistumatta. Talossa asuu hänen kahden nuoren poikansa lisäksi hänen lankonsa, miellyttävä ja hienotunteinen Cesare Braggi. Kun Adriana sairastuu vakavasti, hänet saadaan suostuteltua tekemään elämänsä ensimmäinen matka erikoislääkärin luo Cesaren kanssa ensin Palermoon ja sitten Napoliin ja vielä pidemmälle. Matka on Adrianalle täynnä uusia kokemuksia. Sisilialaisten naisten tuolloin äärimmäisen rajoitettua elämää kuvatessaan novelli tuntuu jopa feministiseltä. (Italia, 1867-1936, 19 s.)

Erkki Reenpää (toim.): Aikamme parhaita rakkauskertomuksia, 1954. Otava. Eri kääntäjiä. 426 sivua.

Hörspiele, 1962 (Kuunnelmia, osa 2 - Hildesheimer, Böll ja Rys)

Kirjoitin aiemmin tämän saksalaisen kirjan kolmesta ensimmäisestä kuunnelmasta; tässä bloggauksessa on kolme jälkimmäistä. Kokonaisuutena tämä kirja oli vaikuttavaa ja kiinnostavaa luettavaa: vaikken pitänytkään yhdestä kuunnelmasta ollenkaan, kaikki kirjan kuunnelmat olivat kuitenkin kokeellisia, erikoisia ja siinä mielessä mielenkiintoisia. Kokeellisuus näkyi ajan ja tilan käytössä, jos ei muuten - kuunnelma antaa mahdollisuuden liikkua näissä vapaasti. Ja muista viidestä kuunnelmasta pidin enemmän tai vähemmän, joistain paljonkin.

Wolfgang Hildesheimer: Herrn Walsers Raben (Herra Walserin korpit, 1960). Kuunnelma toi aluksi mieleen Oscar Wilden näytelmät: sedältään perinnön saanut rikas nuorehko tyhjäntoimittaja Adrian Walser sanailee kepeästi järkkymättömän taloudenhoitajansa rouva Borgwardin kanssa. Adrian asuu yksinäisellä paikalla metsässä. Taloa ympäröivät korpit, joiden raakunta kuuluu taloon säännöllisin väliajoin ja joista Adrian sanoo pitävänsä. Taloon tulee yllättäen vierailulle Adrianille lähes tuntematon Cosima-täti henkivartijansa herra Mönkebergin kanssa ja vaatii Adriania naimaan tyttärensä (mikä takaisi Cosimalle mukavan elannon, vaikkei hän tyttärestään pidäkään). Jos tämä ei suostu, Cosima-täti aikoo ilmiantaa hänet poliisille usean sukulaisen murhasta, koska nämä ovat salaperäisesti kadonneet Adrianin luona vierailtuaan, samoin aikaisemmin perinnön antanut setä.
          Olin jo oppinut odottamaan tämän kirjan kuunnelmilta jotakin reaalimaailmasta poikkeavaa, mutta tässä kuunnelmassa sellaista ei näyttänyt aluksi olevan, vaikkei tilanne kovin tyypillinen ollutkaan. Mutta kuunnelman loppupuolella todellisuus nyrjähti tässäkin sijoiltaan: Adrian oli oppinut kotiopettajaltaan loitsun, jolla ihmiset voi muuttaa korpeiksi (ikävä kyllä hän oli muuttanut opettajansa korpiksi, ennen kuin oli oppinut loitsun, jolla taian voi perua). Taian onnistumisen edellytyksenä oli se, että loitsittava on kiihtyneessä mielentilassa, mutta ihmisten ärsyttäminen raivoon asti on onnistunut ihmisiä taitavasti käsittelevältä, itse aina tyynenä pysyvältä Adrianilta hyvin. Sitten Adrian tapaa kuitenkin kaksi varteenotettavampaa vastustajaa: henkivartijan, joka paljastuu Nikolaus-sedäksi, sekä rouva Borgwardin.
          Sukulaisten kohtalo ei kuunnelmassa juurikaan säälittänyt, koska heistä annetaan siinä kuva rahanahneina, epämiellyttävinä ja moraalittominakin ihmisinä. Adrian taas on moraalittomuudestaan huolimatta tavallaan miellyttävä ja myös avustaa kaikkiaan 60 sukulaistaan. Kuunnelma päättyy siihen, että Adrian tapaa vihdoin ihmisen, jota ei pysty voittamaan, rouva Borgwardin - joka ei kuitenkaan vaadi Adrianilta muuta kuin terveellisempiä elintapoja. Kuunnelma on koko pituudeltaan kepeästi kirjoitettu ja omalla tavallaan hauska ja viihdyttävä, mutten löytänyt siitä mitään syvällisempiä merkityksiä. (37 s., Saksa, 1916-1991)

Heinrich Böll: Klopfzeichen (Koputusmerkkejä, 1960). Tämä kuunnelma oli sitävastoin täynnä merkityksiä, surua ja nykyisyyden lomassa eläviä muistoja. Mies koputtaa kotonaan unessa seinään ja kuulee valveilla koputuksia (jotka muodostavat tärkeän osan kuunnelman äänimaailmaa). Hänet oli tuomittu sodan aikana vuodeksi vankilaan, koska hän oli antanut leipää ja tupakkaa nuorelle nälkäiselle puolalaiselle. Vangit kommunikoivat vankilassa toistensa kanssa koputusmerkein. Mies toimi koputusten välittäjänä toisen puolen sellissä olevan papin ja toisella puolella olevan Juliuksen kanssa, joka tahtoi oppia uskon perusasiat, tunnustaa uskonsa ja saada ehtoollisen, minkä takia hänet viime kädessä (ymmärtääkseni) tuomittiin kuolemaan, koska silloinen vankilanjohtaja oli ankarasti kieltänyt kaiken uskon harjoittamisen. Kuunnelman puhuja ei koskaan nähnyt Juliusta, välitti vain hänen koputuksensa eteenpäin papille ja päinvastoin. Vaikka mies on nyt turvassa kotonaan, hän ei voi unohtaa vankilakokemuksiaan ja vankilassa tapaamiaan ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Ihminen saattaa pudota aikaan niin kuin kuoppaan; silloin kaikki on nykyisyyttä, menneisyyttä ja tulevaisuutta - etkä tiedä, onko menneisyys nykyisyyttä vai nykyisyys tulevaisuutta. Ne ovat yhtä. Istun sellissä ja odotan koputusmerkkejä. (159) (10 s., Saksa, 1917-1985)

Jan Rys: Grenzgänger (Rajanylittäjät, 1960). Vanha mies Vrazil odottaa kahvilassa nuorempaa Liskaa hyvin levottomana, koska tarvitsee tämän apua. Onnistuisiko hän vihdoin siinä, mitä on jo kauan kaivannut? Liska tulee lopulta, on välinpitämätön ja torjuva, mutta antaa sitten periksi ja miesten matka takaisin kotimaahansa, josta he ovat aikaisemmin paenneet, alkaa. He selviävät vaaroista ja päätyvät Vrazilin kotikaupunkiin, tämän kotikadulle ja löytävät tämän kotitalonkin, mutta asiat eivät ole enää niin kuin Vrazil on odottanut niiden olevan, kaikki on muuttunut. Kuunnelman lopussa ollaan taas kahvilassa, mutta toiselle miehelle matka on ollut liikaa. Kuunnelmassa on hyvin intensiivinen tunnelma. (30 s., Itävalta, 1931-1986. Jan Rys oli syntynyt Tsekkoslovakiassa ja paennut sieltä Itävaltaan 17-vuotiaana.)

Kirjan lopussa on vielä Ernst Schnabelin kuunnelmaa yleensä käsittelevät jälkisanat In Rampenlicht der Finsternis (Pimeyden parrasvaloissa, 5 s.), joka oli melkoisen vaikeatajuinen, sekä tiedot kirjoittajista.

Lisäys 8.5.23: Tästä kirjasta oli puolentoista vuoden aikana (1961-1962) otettu kolme painosta ja painettu yhteensä 65 000 kirjaa. Kuunnelmat eivät ainakaan tuolloin ilmeisesti olleet mitenkään marginaalista kirjallisuutta Saksassa (tosin kirjan kirjailijat olivat varmaan melko tunnettuja saksalaisella kielialueella).

Sadan vuoden lukuhaaste: 1960-luku. Helmet-haaste 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna (puolet luin, puolet jäi tälle vuodelle) tai 44. Kirja kuuluu kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä (tämä on ensimmäinen lukemani kuunnelmateos).

Edit 26.3.23 (lisätty haastekohdat).

Hörspiele. Mit einem Nachwort von Ernst Schnabel, 1962 (1961). Fischer Bücherei. Kannen tekijää ei kerrottu. 203 sivua.

Susheila Nasta (ed.): Writing Across Worlds. Contemporary writers talk, 2004

Tilasin tämän kirjan kaukolainana sen kirjailijanimien houkuttelemana, mikä oli hyvä, koska en varmaan olisi poiminut sitä kirjaston hyllystä luettavakseni - pintapuolisesti selailtuna pienifonttinen kirja vaikutti aika tylsältä haastattelukokoelmalta. Kirjailijahaastattelujen kokoelma se onkin, muttei ollenkaan tylsä, vaan suurimmalta osaltaan oikein mielenkiintoinen, koska melkein kaikki kirjan kirjailijat olivat afrikkalais-, intialais-, japanilais- tai karibialaistaustaisia (eli suurimmaksi osaksi vanhoista brittien siirtokunnista; useimmat myös asuivat haastatteluhetkellä Englannissa).

Tämän takia kirjan mielipiteet ja sisältö olivat virkistävän erilaisia lähinnä valkoisiin ihmisiin painottuvaan lukemiseeni verrattuna, ja ne antoivat uusia näkökulmia esimerkiksi maahanmuuttajuuteen, rotuun, rasismiin, kolonialismiin ja siitä eroon pääsyyn, kieleen, kirjoittamiseen ja identiteettiin, ja nimenomaan sellaisten ihmisten suulla, joille nämä asiat eivät yleensä ole yhtä selviä kuin valtakulttuurien edustajille. Haastattelijat itsekin olivat kirjailijoita, kirjallisuudentutkijoita tai kriitikkoja, haastattelut olivat useimmiten varsin syvällisiä ja avoimia, eivätkä mielipiteet aina sellaisia kuin odottaisi.

Haastattelut on alunperin julkaistu brittiläisessä Wasafiri-kirjallisuuslehdessä. Sen ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1984, ja Susheila Nasta oli sen päätoimittaja ainakin 20 ensimmäisen vuoden ajan. Wasafiri on nostanut esiin mustien brittiläisten, aasialaisten, afrikkalaisten ja karibialaisten teoksia osana kirjallisuuden valtavirtaa, ja tämän kirjan kirjailijoista huomaa, miten elinvoimaista ja taitavaa tämä kirjallisuus on: kirjailijoiden joukossa ovat esimerkiksi suomeksikin käännetyt ja myös meillä arvostetut Bernardine Evaristo, Ngugi wa Thiong'o, Abdulrazak Gurnak, Chinua Achebe, Wole Soyinka, V. S. Naipaul, Salman Rushdie, Kazuo Ishiguro, Michael Ondaatje ja Zadie Smith. Vain kaksi kirjan kirjailjoista ovat valkoisia, Maggie Gee ja Marina Warner, mutta heidänkin teoksessa käsitellyt kirjansa liittyvät esimerkiksi rasismiin. Wasafiria julkaistaan nykyäänkin.

Kirjasta jäi mieleen esimerkiksi se, että Wole Soyinka vaikutti melkoisen seksistiseltä - vähemmistöön kuuluminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että ymmärtäisi ja tukisi muita (kulttuurisia) vähemmistöjä. Kenialainen Ngugi wa Thiong'o (s. 327) kirjoitti ensimmäiset kirjansa englanniksi, mutta myöhemmät hän kirjoitti äidinkielellään gikuyulla. Hänen mielestään afrikkalaista kirjallisuutta pitäisi kirjoittaa ensin afrikkalaisilla kielillä ja kääntää vasta sitten tarvittaessa englanniksi ja muille kielille. Ja muistaakseni (en enää löytänyt tätä kohtaa) joku intialaistaustainen kirjailija sanoi, että Intiassa intialaisilla kielillä kirjoitettu kirjallisuus on paljon kiinnostavampaa kuin englanniksi kirjoitettu, eli aivan päinvastainen käsitys kuin intialaisen kirjallisuuden antologian toimittaneilla Salman Rushdiella ja Elizabeth Westillä.

Runoilija, romaani- ja näytelmäkirjailija Jackie Kay (s. 237) on hyvä esimerkki identiteetin määrittelyn vaikeudesta. Hänen äitinsä oli skotlantilainen ja isänsä nigerialainen, valkoinen skotlantilaispariskunta adoptoi hänet ja hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa Glasgow'ssa, josta muutti Lontooseen ja sitten Manchesteriin. Onko hän sitten skotti, britti vai nigerialainen? Valkoinen vai musta? Vai ei mitään näistä? Onko hänellä oikeus kirjoittaa mustista tai valkoisista, skotlantilaisista, briteistä tai nigerialaisista? Vai ei kenestäkään? Totta kai on oikeus, kaikista näistä ja muistakin, jos hän pyrkii kirjoittamaan totuudenmukaisesti ja rehellisesti. Kaunokirjallista teosta pitäisi minusta arvostella omilla ansioillaan, ei sen kirjoittajan sukupuolen tai rodun mukaan (vaikka näillä onkin merkitystä), eikä mikään vakavasti otettava kirja varmaan nykyään väitä kertovansa koko totuutta ja ainoaa totuutta kuvaamastaan ryhmästä.

Minua häiritsee kirjallisuuden omimiskeskustelussa (sen verran mitä siitä tiedän, mikä on aika vähän) biologisointi - ihan kuin palattaisiin sadan, parinsadan vuoden takaiseen aikaan ja ajateltaisiin, että ihmisessä on tärkeintä ja oleellisinta esimerkiksi hänen sukupuolensa, "rotunsa" (joka ei siis ole biologinen käsite, vaan kulttuurinen) ja muu taustansa, ja että nämä ovat ylittämättömiä esteitä toisenlaisten ryhmien ymmärtämiselle ja kuvaamiselle. Minua häiritsee siinä myös se, että lukijan ajatellaan olevan täysin kritiikitön ja hyväksyvän tekstin annettuna ottamatta huomioon sitä, kuka tekstiä kirjoittaa. Biologia ei ole ihmisessä olennainen tekijä, mutta se kuitenkin vaikuttaa hänen kokemuksiinsa joskus paljonkin ja esimerkiksi naiskirjoittajilla on enemmän tietoa naisten elämästä ja naisena elämisestä kuin mieskirjoittajilla, joten kirjoittajan tausta kannattaa huomioida.

Kaikki kirjailijat ovat kuitenkin ihmisiä, joten heillä on lähtökohtaisesti kyky ja mahdollisuus ymmärtää toisia ihmisiä. Joissakin tapauksissa ennakkoluulot voivat tietysti sumentaa heidän käsityksiään tai kokemuksen puute voi hienovaraisemmin saada heidät antamaan jostakin ryhmästä pintapuolisen ja epätoden käsityksen, minkä takia on hyvä pitää mielessä se, kuka tekstiä kirjoittaa. Ainakin tottuneemman lukijan voi kuitenkin olettaa huomaavan tekstistä, jos jokin ryhmä esitetään siinä johdonmukaisesti huonossa valossa, sekä myös suhtautuvan kirjaan tietyllä varovaisuudella, jos kirjailija kuvaa siinä toisen ryhmän (varsinkin vähemmistön) edustajia tai kokemuksia, joita hänellä itsellään ei tiettävästi ole ollut. Mutta taas toisaalta jossakin kirjassa annettu elävä kuva jostakin ihmisestä tai ihmisryhmästä saattaa jäädä lukijan mieleen leimaamaan tätä ihmistä tai ihmisryhmää, vaikka lukija tiedostaisikin sen, ettei kuva välttämättä ole oikea. Eli ymmärrän luullakseni omimiskeskustelun taustalla olevan idean, tai osan siitä, vaikken pidäkään siihen liittyvästä biologismista, ahtaudesta ja joustamattomuudesta.

Kirja oli mielenkiintoinen, monipuolinen ja vaihteleva, ja se sai minut kiinnostumaan muutamista siinä esitellyistä kirjailijoista. Kartanon kruunaamaton lukija on kirjoittanut yhden kirjassa haastatellun kirjailijan, Sam Selvonin, klassikosta The Lonely Londoners.

Kirjan 31 kirjailijaa: Sam Selvon, Wole Soyinka, Wilson Harris, Lorna Goodison, Chinua Achebe, Moyez Vassanji, Jamaica Kincaid, Joan Riley, V. S. Naipaul, Caryl Phillips, Salman Rushdie, Nayantara Sahgal, Vikram Seth, Kazuo Ishiguro, Maxine Hong Kingston, George Lamming, Rohinton Mistry, Keri Hulme, Amit Chaudhuri, David Dabydeen, Jackie Kay, Michael Ondaatje, Zadie Smith, Bernardine Evaristo, Ama Ata Aidoo, Maggie Gee, Nadine Gordimer, Ngugi wa Thiong'o, Monica Ali, Abdulrazak Gurnah ja Marina Warner.

Sadan vuoden lukuhaaste: 2000-luku. Helmet-haaste 16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa. (No, ainakin on kirjoitettu, ja kerrotaan siitä.)

Edit 13.3.23 (lisätty toiseksi viimeisen kappaleen lopussa olevat kaksi virkettä ym.), 14.3.23, 7.8.23 (lisätty sadan vuoden lukuhaaste).

Susheila Nasta (ed.): Writing Across Worlds. Contemporary writers talk, 2004. Routledge. 381 sivua.

Anne Helttunen & Tuula Uusi-Hallila (toim.): Avainnovelleja 1900-luvulta, 1999

Jatkoin taas seikkailujani novellien ihmeellisessä maailmassa. Vaikka kirjassa oli mukana myös vanhempia novelleja, tässä novellikokoelmassa oli kokonaisuutena tuoreempi ja modernimpi ote kuin aiemmin lukemissani, minkä voi päätellä jo René Magritten kansikuvasta. Kirjassa oli kirjailijoita klassikoista tuntemattomampiin, ja hyvin monessa kirjan novellissa oli fantasiaa, surrealismia, maagista realismia tai jotain muuta - en ole ihan selvillä termien sisällöstä ja niiden eroista, mutta joka tapauksessa jotakin normaalielämästä poikkeavaa. Tämä tuntui vaihteeksi virkistävältä, ja pidin tästä kokoelmasta paljon. Teemat olivat kuitenkin vanhoja tuttuja: rakkaus, yksinäisyys, mustasukkaisuus...

Useimmat kirjan novellit ovat hyvin lyhyitä. Kaikki ovat länsimaisia, koska muihin kulttuuripiireihin syventyminen vaatisi kokonaan oman valikoimansa. Ehkä, vaikka minusta kirjaan olisi hyvin voitu sisällyttää muidenkin kulttuurien kirjailijoiden novelleita sen sijaan, että toisistaan ehkä hyvinkin paljon poikkeavat ei-länsimaiset kulttuurit niputettaisiin samaan kirjaan. (Ainakin yksi tällainen kirja on muuten olemassa: Sama meri, eri maa - aasialaista, afrikkalaista ja amerikkalaista kirjallisuutta - jonka aion joskus lukea.) Novellit on järjestetty hauskasti niin, että toisiaan seuraavien novellien välillä on jokin niitä yhdistävä tekijä.

Toimittajien ajatus siitä, että omasta [suomalaisesta] kirjallisuudestamme on helpompi löytää tasokkaita naiskirjailijoiden tekstejä kuin muusta eurooppalaisesta tai amerikkalaisesta kirjallisuudesta vaikuttaa nykyään kummalliselta, mielestäni hyviä länsimaisia naisnovellisteja on paljon. Neljä viidestä kirjan naiskirjailijasta onkin suomalaisia; yhteensä kirjassa on 21 tarinaa. Kirjan lopussa on lyhyet luonnehdinnat kirjailijoista.

Hermann Hesse: Riikinkukkokehrääjä. Poika kertoo intohimoisesta perhosharrastuksestaan, jota kuitenkin varjostaa se, että muilla on siihen enemmän rahaa kuin hänellä itsellään. (Saksa)

Tove Jansson: Elokuussa. Kaksi vanhaa sisarusta, Ada ja Ina, puhuvat äitinsä kuolemasta hautajaisten jälkeen. Novellissa nousee esille sisarussuhde, jossa molemmat tuntevat toisensa läpikotaisin. (Suomi)

Gabriel García Márquez: Valo on kuin vesikin. Alle kymmenvuotiaat veljekset saavat veneen viidennen kerroksen asuntoonsa Madridissa, ja valo valuu kuin vesi. (Kolumbia)

István Örkény: Balladi runouden voimasta. Puhelinkoppi kapinoi ja lähtee omille teilleen kaupungista kukkaniitylle. (Unkari)

* Slawomir Mrozek: Nimipäivät. Tuomarin sivistyneen kodin salin nurkassa asuu ilmielävä edistysmielinen. (Puola)

Peter Bichsel: Mies, joka ei halunnut tietää enää mitään. Miten päästä eroon tietämisestä? (Ja miksi?) (Sveitsi)

* Heinrich Böll: Tehdään, tehdään! Satiirinen novelli tehokkuudesta ja tarmokkuudesta töissä. (Saksa)

Isaac Bashevis Singer: Fatalisti. Miten pitkälle usko kohtaloon kantaa rakkauden vuoksi? (Puola ja Yhdysvallat)

* Maarit Verronen: Kivenhalaaja. Yksinäinen lapsi rakastaa suurta kiveä, jossa muut näkevät vain hyödynnettävän tai häiritsevän materiaalin. (Suomi)

Michel Tournier: Amandine eli kaksi puutarhaa. Kymmenvuotias tyttö tunkeutuu kissanpentunsa perässä kotinsa puutarhan vieressä olevaan salaperäiseen puutarhaan ja tapaa siellä kivipojan. (Ranska)

Antti Hyry: Kivi auringon paisteessa. Poika havaitsee jalkansa. (Suomi)

Raija Siekkinen: Nälkä. Nälkä matkalla vieraassa maassa syömisestä huolimatta. En ymmärtänyt tätä tajunnanvirtamaista novellia. (Suomi)

John Steinbeck: Käärme. Nainen haluaa ostaa miestutkijalta koiraskalkkarokäärmeen ja katsella tämän syömistä. (Yhdysvallat)

Alberto Moravia: Häämatka. Kertomus vierauden tunteesta hyvin läheisten ihmisten välillä. (Italia)

* Virginia Woolf: Perintö. Mies lukee vaimonsa päiväkirjoja sen jälkeen, kun tämä on jäänyt auton alle, ja saa tietää tästä aivan uusia asioita. (Englanti)

Eeva Tikka: Atlaskehrääjä. Mustasukkaisuus värittää kaiken vanhemman naisen silmissä. (Suomi)

William Faulkner: Ruusu Emilylle. Vanha Emily Grierson on ollut Yhdysvaltain etelävaltioiden pienessä kaupungissa instituutio, vanhojen aikojen muistomerkki, vaikka hän onkin eristäytynyt vuosikausiksi taloonsa vain miespalvelija seuranaan. Miss Emilyn kuoltua koko kaupunki menee hänen hautajaisiinsa, ja lukitusta huoneesta hänen talostaan löytyy 40 vuoden takainen salaisuus. (Yhdysvallat)

* Roald Dahl: Vuokraemäntä. Nuori mies majoittuu vieraalla paikkakunnalla keski-ikäisen naisen luo. Nainen tuntuu odottaneen juuri häntä, ja naisen kodista ja puheista paljastuu outoja seikkoja. (Englanti)

Ray Bradbury: Maailman viimeinen ilta. Mitä tekisit maailman viimeisenä iltana? (Yhdysvallat)

* Italo Calvino: Päivän synty. Vanha Qfwfq kertoo lapsuudestaan, jolloin hänen perheensä kellui kaasumaisessa tähtisumussa. (Italia)

Arthur C. Clarke: Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä. Tiibetiläinen luostari ostaa tehokkaan tietokoneen luetteloidakseen kaikki Jumalan yhdeksän biljoonaa nimeä. (Englanti)

Muita kirjoituksia: Valopolku ja Lukujonossa. Lukupäiväkirjojen kommentissa avataan lukukokemusta enemmän kuin varsinaisessa tekstissä. Konnun keskusteluryhmässä on pitkä ketju hyvistä enimmäkseen fantasiaan ja scifiin painottuvista novelleista, ja tästä kirjasta Vanamo sanoo mm. näin: Itse todella tykästyin Avainnovelleihin valittuihin teksteihin, kun tuo lukiossa meillä luetettiin. Samanlaisia kommentteja antoivat muutkin.

Edit 9.12.22: korjattu 'miljoona' 'biljoonaksi' ja 'tiibettiläinen' 'tiibetiläiseksi', 10.12.22 (lisätty linkkejä).

Anne Helttunen & Tuula Uusi-Hallila (toim.): Avainnovelleja 1900-luvulta, 1999. WSOY. Eri kääntäjiä. Kannen suunnittelu: Liisa Holm. Kannen kuva: René Magritte: Golconda. 195 tekstisivua.