G. J. Ramstedt: Seitsemän retkeä itään 1898-1912, 1953 (2022)

Luin aiemmin kielentutkijan, tutkimusmatkailijan ja lähettilään G. J. Ramstedtin Japanin kokemuksista kertovan kirjan ja nyt sitten hänen toisen kirjansa, jossa hän kertoo matkoistaan Mongoliaan sekä suomensukuisten tšeremissien (eli marien) luo, Keski-Aasiaan, Afganistanin rajalle, Itä-Turkestaniin ja muualle itään. Kirjasta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että matkat tapahtuivat yli sata vuotta sitten, vuosina 1898-1912.

Ramstedt kirjoittaa mielenkiintoisesti ja sujuvasti ja kertoo eräistä Venäjän alueella asuvista kansoista ja kansanryhmistä, esimerkiksi kalmukeista ja kumukeista, jotka ainakin minulle olivat tuttuja vain nimeltä, jos sitäkään. Mongoliaan Ramstedt teki eri aikoina kolme matkaa, joten Mongoliaa kuvataan kirjassa eniten ja siitä sain selvimmän kuvan. En vieläkään tiedä tšeremisseistä, kalmukeista tai kumukeista kovin paljon, mutta tsaarin Venäjän alueella asuvilla kansoilla tuntui kuitenkin olevan selkeä kansallinen identiteetti ja omanlainen kulttuuri (eli vaikutti siltä, että kansanryhmien annettiin elää suhteellisen rauhassa, toisin kuin Stalinin vainojen aikana).

Tietoni Mongoliasta olivat ennen tätä hyvin vähäiset, joten kirjassa oli paljon minulle uutta ja myös yllättävää tietoa siitä. Ramstedtilla oli pieni rooli Mongolian varhaisissa itsenäistymispyrkimyksissä (Mongolia itsenäistyi kuitenkin vasta vuonna 1921). Mongoliassa tuntuivat huseeraavan sekä kiinalaiset että venäläiset, mutta se oli tuolloin ilmeisesti Kiinan vallassa.

Ihmettelin jo Japanista kertovassa kirjassa sitä, miten nopeasti Ramstedt oppi japania. Samoin tässä kirjassa Ramstedt oppi ällistyttävän nopeasti puhumaan ja ymmärtämään mongolin kieltä, niin että hän pystyi jo ensimmäisellä matkallaan kirjaamaan muistiin mongolinkielisiä kertomuksia ja runoja, joista kirjan lopussa on muutama näyte. Mongolit itsekin ihmettelivät hänen kielitaitoaan ja ajattelivat, että hänen eurooppalaisessa ruumiissaan asuu mongolin sielu.

Ramstedtin ensimmäiselle suhteellisen lyhyelle matkalle tšeremissien luo tuli mukaan myös hänen vaimonsa muutaman kuukauden vanhan tyttären kanssa. Vaimo ja alle vuoden vanha tytär lähtivät samana vuonna mukaan myös Mongoliaan, mikä osoittaa melkoista seikkailunhalua - matka tuntuisi nykyäänkin maata myöten pitkältä ja rankalta, saati sitten 120 vuoden takaisilla kulkuvälineillä, eikä matkalaisilla varmaankaan ollut kovin selvää kuvaa siitä, mikä heitä perillä odotti. Ramstedtin perhe selvisi kuitenkin hyvin, huolimatta joistakin ongelmista ja vaikeuksista sekä luita rytyyttävästä pitkästä ja hurjasta pikakyydistä Mongolian pyhään kaupunkiin Urgaan. Parilla myöhemmällä matkalla Ramstedtilla oli seuranaan nuori Sakari Pälsi tai Arvo Sotavalta.

Maailma oli jo tuolloin globalisoitunut: Mongoliassa myytiin suomalaisen valmistajan tekemiä huonekaluja sekä muitakin suomalaisia tuotteita. Modernilta tuntui myös se, että Ramstedt pakkasi heti ensimmäiselle vuoden 1898 matkalleen mukaan kameran ja valokuvaustarvikkeet ja otti matkoillaan paljon kuvia, jotka kirjassa olevista kuvista päätellen olivat varsin hyvälaatuisia. Ensimmäisen matkan korvaamattomat muistiinpanot ja kuvat kuitenkin hukkuivat postissa. Ramstedt oli hyvin monipuolinen: paitsi lahjakas tiedemies ja rohkea tutkimusmatkailija hän oli myös kätevä käsistään - hän rakensi itse esimerkiksi kanootin sekä asuessaan Urgassa jalakset keinutuoliin, koska keinutuolia ei muuten ollut saatavilla.

Matkoilla oli omat vaaransa, ja eräällä matkallaan Ramstedt sairastui vakavasti ja joutui palaamaan Suomeen saamaan hoitoa; hän oli vähällä kuolla tähän tautiin (muistaakseni malariaan), mutta onneksi toipui. Myös aikakauden levottomuudet (aluksi esimerkiksi Venäjän ja Kiinan välinen sota, sitten Venäjän ja Japanin välisen sodan päättyminen Japanin voittoon) hankaloittivat matkustamista joskus paljonkin ja aiheuttivat vaarallisia tilanteita, mutta Ramstedt oli neuvokas ja periksiantamaton, tutustui rohkeasti ihmisiin ja onnistui selvittämään ongelmat. Tuntuu surulliselta, että Ramstedt väitteli kerran sotalaeista mongoli-isäntänsä kanssa ja sanoi, että sotilaat käyvät sotaa vain sotamiehiä vastaan, mutta jättävät muut ihmiset, kaikki naiset ja lapset rauhaan (82). Näin sen pitäisi olla - kunpa sadan vuoden kuluessa oltaisiin edistytty niin, että kaikki ajattelisivat näin.

Yleensä ottaen kirja oli mielenkiintoinen tutustumisretki alueisiin ja kansoihin, joista nykyäänkin tietää aika vähän, sekä viime vuosisadan alun Venäjään. Ramstedt kirjoittaa niin, että tuntee olevansa itse mukana ja on valinnut kirjaan kiinnostavia tapahtumia. Kirjassa on melko paljon kuvia sekä lopussa 16 sivua Ramstedtin kääntämiä näytteitä mongolien kansanrunoudesta. Olin tietämättäni myös ajan hermolla - kirjasta on otettu uusintapainos tänä vuonna. Ramstedtin kirjojen vanhempi yhdistelmäpainos on saanut hyviä arvioita Goodreadsissä.

 

Edit 17.6.22.

G. J. Ramstedt: Seitsemän retkeä itään 1898-1912, 1953 (kolmas painos). WSOY. Kannen tekijää ei kerrottu. 223 sivua.

G. J. Ramstedt: Lähettiläänä Nipponissa. Muistelmia vuosilta 1919-1929, 1950

Tutkimusmatkailija ja tiedemies G. J. Ramstedt määrättiin vuonna 1919 pyytämättä ja yllättäen nuoren Suomen valtion lähettilääksi Japaniin, ja tässä omasta hyllystä löytämässäni kirjassa hän kertoo kokemuksistaan Japanissa. Mukaan Japaniin tuli Ramstedtin tytär, juuri lukion suorittanut 17-vuotias Elma (järjestely varmasti harmitti Ramstedtin muita, äidin kanssa Suomeen jääviä kouluikäisiä lapsia). Ramstedt oli poikkeuksellinen minkä tahansa maan Japanin lähettiläs siinä mielessä, että hän oppi nopeasti maan kieltä - hän pystyi keskustelemaan paikallisten kanssa ja pitämään esitelmiä japaniksi.

Vaikka Suomi oli ollut itsenäinen vasta pari vuotta eivätkä monet olleet ulkomailla koskaan vielä kuulleetkaan suomalaisista, suomalaisilla oli kuitenkin jo jonkin verran mainetta maailmalla. Esimerkiksi Thaimaassa liikennöivän aluksen kapteeni Gardener kaipasi suomalaisia merimiehiä laivaansa: "Kaikki ammattitoverini ovat yleensä maksaneet paremman palkan suomalaisille kuin minkään muun kansallisuuden edustajille, sillä te suomalaiset olette niin monitaitoisia ja ennen kaikkea niin rehellisiä ja kaikin puolin luotettavia ihmisiä, että näillä vesillä on ilman teikäläisiä vaikea tulla toimeen." (15) Ramstedt tapasi Japanissa myös amerikkalaisen sotalaivan komentajan, "mr. Andrew Andersonin", joka puhui puhdasta savoa, oli alkuperäisnimeltään Antti Purhonen ja oli vuosien kuluessa päässyt Yhdysvalloissa lähes amiraalin asemaan (90-92).

Kirja oli helppo- ja nopealukuinen, koska Ramstedt ei kerro kovin paljon diplomaatin toiminnastaan, jossa hän tuntuu saavuttaneen hyviä tuloksia, vaan hän kuvaa kirjan alkuosassa enemmänkin tapaamiaan ihmisiä sekä elämäänsä ja kokemuksiaan maassa. Kirjan jälkipuoliskossa Ramstedt kuvaa Japania ja sen yhteiskuntaa yleensä, ja tämän osion tiedoista en ollut varma, koskivatko ne Ramstedtin oloaikaa Japanissa vai vuosikymmeniä myöhempää kirjoitusajankohtaa.

Hän kertoo esimerkiksi japanilaisesta kirjoitusjärjestelmästä (175-179), jonka hän sanoo olevan "maailman vaikeimmin opittavia taitoja". Voin allekirjoittaa tämän, koska olen itsekin nuorempana joskus yrittänyt opetella japania - itse kieli on ainakin alussa helpon tuntuista ja mielenkiintoista (esimerkiksi myös adjektiiveilla on kieltomuodot) ja kahta kotoperäistä japanilaista tavukirjoitussysteemiä voi vielä opetella ymmärtämään, mutta sadat ja tuhannet monimutkaiset kiinalaiset kirjoitusmerkit eri ääntämistapoineen lannistivat minut yhä uudelleen, vaikka ne ovatkin kauniita ja kiinnostavia. Ne eivät kuitenkaan ole lannistaneet japanilaisia: Japanissa säädettiin oppivelvollisuuslaki jo vuonna 1873, ja Ramstedtin tietojen mukaan 99% kansasta oli luku- ja kirjoitustaitoista (179).

Ilmeisesti kirjoitussysteemi on kuitenkin uudistunut jonkin verran aikojen kuluessa. Ramstedt esimerkiksi sanoo, että tuolloin naiset ja miehet kirjoittivat eri tavukirjoitusjärjestelmillä: Katakanalla eli miesten merkeillä kirjoitetaan tavallisesti kaikki vakavammat asiat, liikekirjeet, laskut, kaikki käytännöllisiä asioita koskevat asiat, yms., naisten hirakanalla taas pääasiallisesti runot, novellit ja yleensä naistenkeskeiset kirjeet, minkä lisäksi tietysti tavalliset rakkauskirjeetkin on kirjoitettava tällä aapistolla. (175) Minun oppimani mukaan taas kiinalaisia merkkejä eli kanjeja käytetään nykyään kaikissa teksteissä sanasymboleina, hiraganaa japanilaisiin kieliopillisiin päätteisiin ja katakanaa lainasanoihin (kirjoittajan sukupuolesta tai aiheesta riippumatta).

Koulutukseen liittyy myös kekseliäs japanilainen oppikirjasysteemi, jonka avulla ehkä osaltaan mahdollistettiin yleinen oppivelvollisuus: Koulukirjat hyväksyy ja kustantaa valtio yksinoikeutenaan. Painokset kohoavat täten miljooniin ja tulevat kustannuksiltaan äärettömän halvoiksi. Oppilaita varten on oppikirjoista painettu suppeammat laitokset, opettajia varten laajemmat, ja näitä opettajien lähdekirjoja uudistetaan vähän päästä tutkimuksen edistyessä ja uusien näkökohtien sitä opetuksessa vaatiessa. ... Oppilaiden kirjat pysyvät siis sellaisina hyvin pitkät ajat, kun taaas opettajien lähdekirjoja uusitaan tämän tästä. Tämän menettelyn etu on siinä, että uusintapainosten lukumäärä voidaan supistaa huomattavasti pienemmäksi, joten niiden uusiminenkaan ei niele tavattomia kustannuksia. (181-182)

Kirjassa oli muutakin mielenkiintoista, esimerkiksi kuvaus tehtaissa työskentelevien tyttöjen elinolosuhteista, jotka eivät palkan pienuudesta huolimatta olleet mitenkään kovin huonot, koska tehdas huolehti tytön ruoasta, asunnosta, vaatetuksesta, terveydenhoidosta ja myös viihteestä, esim. elokuvista (s. 155-156). Kirjan kuvaukset japanilaisten luonteenpiirteistä tuntuivat tutuilta myös nykyään. Vaikka Ramstedt tekee kirjan alussa harmillisesti pari melkoisen ennakkoluuloisen tuntuista kommenttia (ei japanilaisista), kirjan kirjoitustyyli oli muuten neutraali ja sujuvasti etenevä. Yleensä ottaen tämä oli ihan mukava, vaikkei ehkä kovin mieleenjäävä luettava. Kirjassa on melko paljon kuvia.

Kirjan luvut: Matkantekoa valtamerillä; Käynti Siamissa, jossa suoritan ensimmäisen diplomaatintehtäväni; Liityn Tokion diplomaattikuntaan; Venäjän suurlähettilään suhtautuminen Suomen asiainhoitajaan; Itsenäisen Suomen suhteet Kiinaan; Ahvenanmaankysymyksen kaikua Japanissa; Helsinkiin perustetaan Japanin lähetystö; Prinssi Fushimi; Tokion diplomaattikunnan huvituksia; Japanilaisia tuttaviani; Yllättävä vierailu; Kuvailen isänmaatani japanilaisille; Suuria juhlia; Huomioitani Japanin erikoislaatuisista oloista; Huomioita Japanin työväen oloista; Japanin silkkiteollisuus; Japanin kalastus; Lapsuus ja kasvatus Japanissa; Maailman kohteliain kansa; Kiinan melskeitä seuraamassa; Jäähyväiskäyntini Nankingissa 1929.

Edit 21.3.22.

G. J. Ramstedt: Lähettiläänä Nipponissa. Muistelmia vuosilta 1919-1929, 1950. WSOY. 208 sivua.