Aune Sarkanen: Rikas Etelka, 1934

Tämä Aune Sarkasen eli Aili Somersalon kirja on jatkoa aiemmin lukemalleni kirjalle Etelka hurjistuu (olin siitä kirjoittaessani muuten väärässä, molemmat Etelkan vanhemmat ovat ilmeisesti suomalaisia). Henkilökaarti on melkein sama kuin aiemmassakin kirjassa: pappilan lapset Eevi, Arvi ja Tessi, heidän serkkunsa, kaksoset Muori ja Ossikka, Eevin ystävä Irma ja tietenkin Etelka itse, iältään nyt 15-19-vuotiaita. Tämä kirja ei sijoitu kuitenkaan Italiaan, vaan kesäaikaan jollekin Itä-Suomen idylliselle tehdaspaikkakunnalle, aika on viisi vuotta edellisen kirjan tapahtumien jälkeen, ja mukana on uutena henkilönä 15-vuotias orpotyttö Hilkka, joka kirjan alussa matkustaa pappilaan, uuteen kasvattikotiinsa. Arka ja laiminlyöty Hilkka pelkää toisten nuorten tapaamista, sitä että nämä halveksisivat huonosti pukeutunutta, köyhää orpoa, mutta kaikki ottavat hänet hyvin vastaan ja hyväksyvät hänet mutkattomasti osaksi joukkoa. Pappilaan tulevat vierailulle myös edellisestä kirjasta tutut Anna-täti ja Venla-täti, ja yllättäen sinne tupsahtaa myös Etelka, joka on tullut Italiasta Suomeen nykyaikaisesti lentäen.

[Tessi] jäi salavihkaa katsomaan laukkunsa vieressä kyyröttävää tyttöä. Miksi se istui noin painunein päin? Jos sille sanoi jotain leikillistä, käänsi se päänsä pois ikäänkuin vihoissaan...

          Äkillinen vaisto vakuutti Tessille, että niin ei ollut, vieras tyttö oli vain onneton. Sitä raukkaa... Tessi kyyristyi vierelle, kietoi kädet kaulalle ja suuteli poskelle.

          Hilkka nosti äärimmäisen tyrmistyneet kasvonsa. Kukaan ei ilmoisna ikänä ikinä ollut suudellut häntä! Hän purskahti itkuun ja painoi häpeillen kasvonsa Tessin olkapäähän. Tessi silitteli hänen päätään hiljaa, ...

Etelka hurjistuu oli selvästi lastenkirja, mutta tämä on nuortenkirja, jossa vastakkainen sukupuoli alkaa jo kiinnostaa. Samoin kuin edellisessä kirjassa, tässä ei ole selkeää ja yhtenäistä juonta, vaan kirja koostuu enemmänkin episodeista. Pappilassa vierailee ahkerasti paikkakunnan nuoria miehiä – tärkeimpinä opettaja Vilkku, osuuskaupan pitäjä Heikki ja kunnanlääkäri Martti – varsinkin sen jälkeen, kun Etelka on ilmaantunut paikalle. Etelka vain lumoaa kaikki ja hän on myös aidosti ystävällinen, hyväsydäminen ja auttavainen. Vaikkeivat häntä itseään miehet juuri kiinnosta, hän herättää parissa paikkakunnan naimattomassa naisessa kateutta. Hilkka rakastaa ja ihailee Etelkaa alun kateuden piston jälkeen palavasti ja ehdoitta.

Kuten kirjan henkilöt, myös kirjan aika on kahden aikakauden rajalla: kirjassa liikutaan sekä hevosilla että Martti-lääkärin autolla (Etelka osaa myös ajaa autoa, ja reipasotteisena ottaa lupaa kysymättä Martin auton vähäksi aikaa halutessaan hakea Hilkan pappilasta). Kirjassa käydään tutustumassa myös Muorin ja Ossikan vanhempien metallitehtaan toimintaan. Nuoren lähetyssaarnaaja Mikkolan morsiamen ovat pakanat surmanneet Ovambomaassa. Naisilla on ompeluseura, lukuseura ja pakanakerho, ja nuorilla nuorisoseuran iltama, jossa lausutaan runo, luetaan esitelmä ja esitetään kuvaelma.

JUONIPALJASTUKSIA.

Romantiikka-teemasta huolimatta kirjan meno on melkoisen reipasta ja epäsentimentaalista, eikä kirjassa loppujen lopuksi synny yhtäkään paria. Kun Martti sanoo rakastavansa Etelkaa ja toivovansa tulevaisuudessa voivansa naida tämän, tämä vastaa ”höpsis”, sanoo lähtevänsä takaisin Italiaan ja että Martin pitäisi kohdistaa rakkautensa taas Eeviin. Muori on samanlainen poikatyttö kuin aiemmassakin kirjassa, pukeutuu käteviin poikien polvihousuihin juhannuskokkoa rakennettaessa eikä anna kokko-onnettomuuden, jossa hän oli vähällä palaa pahasti ja sitten hukkua ja luulee vähäksi aikaa sokeutuneensa, järkyttää itseään ehkä puolta tuntia kauempaa. Kirjan henkilöt eivät kehity kirjan kuluessa mitenkään eikä heidän luonteenpiirteitään myöskään juuri perustella, mutta kaikki tärkeimmät henkilöt ovat sympaattisia ja kirjassa on myös huumoria. Kirja on hitaan alun jälkeen vauhdikas ja helppolukuinen ja ympäristöltään idyllinen: nuoria, toistensa seurasta nauttivia ihmisiä, joista useimmilla ei ole ongelmia ja joilla on hyvät suhteet mukaviin vanhempiinsa, viettämässä aikaa ihanassa Suomen kesässä. Kesä on kirjassa tärkeä elementti – uimisen ja juhannuksen vieton lisäksi kirjassa kuvataan esimerkiksi heinäntekomatkaa kaukana olevalle niitylle, ja Italiassa kasvanut Etelka hämmästelee iltojen ja öiden valoisuutta. Kirjan lopussa Etelka pyytää isänsä ja pappilan väen kanssa asiasta sovittuaan Hilkkaa sisarekseen ja lähtee hänen kanssaan Italiaan.

Vaikka kirja antaakin ymmärtää, että kirjan tytöt menevät ennen pitkää naimisiin, tyttöjen tai naisten elämään mahtuu tässä muutakin. Eevi on tuore ylioppilas, Etelka (joka ei ole aineellisesti niin rikas kuin aluksi luullaan) aikoo perustaa ompeluateljeen Italiaan, taiteellinen Irma toivoo pääsevänsä syksyllä Helsingin Taideyhdistyksen piirustuskouluun, kirjassa on alakansakoulun naisopettaja, ja eräs rikkaan perheen tytär aikoo ryhtyä hierojaksi, koska voisi sitä kautta päästä pääkaupungissa hyviin perheisiin ja sitoa otollisia ystävyyssuhteita ja päästä ehkä lähettilään vaimoksi.

... Irma ojensi kätensä ja kosketti hiljaa Venla tädin käsivartta. - Etkö ole huomannut, Venla täti kulta, kuinka usein meitä valaistaan sillä, ettemme mitään tiedä.

         - Se on totta, Venla täti sanoi, - miesväki aina niin ollakseen! Sinä olet viisas tyttö, sinä Irma.

Aikaisemman Etelka hurjistuu -kirjan kieli ei kiinnittänyt huomiotani, mutta tässä oli niin paljon itselleni outoja sanoja ja sanontoja, että kirjasin ne ylös: nuoret pelaavat verkkopalloa (=sulkapalloa? s.32-33), rikkaalla nuorella naisella on talvisin "seelbiisamiturkki", ”joka ei ollut sähköistettyä kania” (45), emäntä ottaa vieraan kanssa ”pienen, kuuman pootoorin” (48), keskustelu kääntyi ”pitkän matkan vieraaseen, tyttöön, joka tuli suuresta maailmasta, eipä silti, että täälläkään oltaisiin oltu Kuopion takana” (49), ”kussa” (58) tarkoittaa ilmeisesti pumpuli- eli puuvillapukua, nuoret pohtivat ”tilannetta Mandshuriassa” tai ”Mandshurian probleemaa”, kun Etelka on kadonnut vieraisilta (64, 66), Hilkka on Ossikan mielestä ”kiltti bööna” (102), jokin on ”pelkkä sininen legenda”, kun se ei pidä paikkaansa (154) ja on huono juttu, kun sukkiin tulee ”uusiaperunoita” (173). Muita sanontoja: ”kautta Balbon parran” (109-110), ”voi jemmer sentään” (113), ”kyllä sen vain pitäisi purta [sic] sanoi Plixti koiraansa” (117); ”Hulluja ei kylvetä eikä kynnetä, ne kasvavat itsestään!” (136). Eevin syntymäpäivää juhlitaan varhain aamulla tällaisella laululla (35):

Anteeks ma pyydän, ett' rohkenemme tulla

makeata untasi häiritsemään.

Kuulehan ääni ja aukaisehan ovi,

täältä tulee sisään koko keisarin hovi.

Tuuli se puhaltaa ja koivun latvat liehuu.

Joko sulla, Eevi kulta, kahvipannu kiehuu?

Kuoromme sulle nyt pokkaa ja niiaa,

Eevi Maria!

Tämä oli nostalgisen idyllinen kirja ristiriidattomasta perhe- ja kaverielämästä maalaispaikkakunnalla. Tuntui surulliselta ajatella, mitä nämä iloiset nuoret ihmiset joutuisivat kokemaan seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Aune Sarkanen: Rikas Etelka, 1934. Gummerus, Gummeruksen nuorten kirjasto nro 61. 185 sivua.

Aune Sarkanen: Etelka hurjistuu, 1933

Aune Sarkanen oli yksi tuotteliaan Aili Somersalon kirjailijanimistä. Aili Somersalon tunnetuimpia kirjoja on ilmeisesti Mestaritontun seikkailut. Tämä oman hyllyn löytö on jatkoa Minä olen Ethelka -kirjalle (kyllä, nimi kirjoitetaan tuossa ensimmäisessä kirjassa h:lla), joten kirjan asetelmat ovat vähän epäselvät. Etelka on kuitenkin ilmeisesti 12-vuotias tyttö, jonka italialainen äiti on kuollut ja joka asuu nyt suomalaisen kirjailijaisänsä kanssa Italiassa. Edellisenä talvena hän oli koulussa Suomessa, jolloin sai suomalaisista hyviä ystäviä.

Kirjan sankareita ovat Etelkan lisäksi pappilan lapset Eevi (14 vuotta), Arvi (13) ja Tessi (10) sekä heidän serkkunsa, 11-vuotiaat kaksoset Ossikka ja Muori, jotka ovat kirjan alussa Helsingissä Museokadun kouluhoitolassa. Koska heidän ystävänsä/sukulaisensa Irma on sairastanut keuhkokuumeen ja on vielä huonossa kunnossa, hänelle suositellaan lähtöä etelään, jolloin hänen rikas isänsä ehdottaa, että koko kööri lähtee Irman kanssa Etelkan luokse Italiaan ja suorittaa siellä lukukauden loppuopinnot kouluhoitolan tädin Venlan ja hänen ystävättärensä, postineiti Anna-tädin johdolla. Kunpa joku olisi ehdottanut minulle pienenä tuollaista kouluympäristön vaihdosta! Ei ole ihmekään, että lapset riemastuvat ajatuksesta, ja se tuntuu onnistuvan yllättävänkin helposti.

Matkalle lähdetään maaliskuisesta Helsingistä ja matkustetaan ensin laivalla Saksaan, junalla Saksan ja Italian läpi Genovaan, autobussilla Santa Margherita Liguereen ja sieltä yksityisautolla Etelkan kotiin Portofinoon; lentämistä ei siis edes harkita. Portofino näyttää nykyään olevan lumoavan kaunis turistikohde, mutta kirjan aikaan se oli ilmeisesti pieni kalastaja- ja viininviljelykylä. Etelka on kotonaan lukenut oppikirjoja isän johdolla Portofinossa ja suorittanut tenttejä Genovassa kerran kuussa, joten ilmeisesti koulunkäynti oli tuohon aikaan aika joustavaa eikä kotikoulu ole mikään nykyajan keksintö. Ja ilmeisesti Portofinossa ei ollut omaa koulua paikallisille lapsille (?).

Lapset ja tädit viihtyvät mainiosti Etelkan ja hänen isänsä luona ja opiskelukin onnistuu, ja lukukauden loppuessa lapset auttavat kotitöissä (ei koko päivää saa laiskotella, jos niin teette, ei teistä koskaan tule kunnon ihmisiä) . Kirjan loppua kohti meno yltyy viisikkomaiseksi seikkailuksi, jonka alkusysäyksenä on Etelkan ”hurjistuminen” ja jossa mukana on myös viisas ja uskollinen koira Musius Scevola. Parasta kirjassa olivat kirjan nuoremmat lapsihahmot (Eevi, Irma ja jonkin verran Tessi ja professorimainen Arvikin jäivät vähän valjuiksi), jotka eivät turhia pohtineet eivätkä surkutelleet (kaksosten, varsinkin Ossikan, lempilausahduksia oli ”Ei mitään tunteita!”). Tytöt eivät ole mitään poikia passaavia kilttejä työmyyriä ja hiljaisia hissukoita, vaan Muori harrastaa vapaa-aikanaan varjonyrkkeilyä, makeanhimoinen Tessi syö salaa Arvin tuliaisiksi aikoman käpykakun, ja Muori ja Etelka ovat molemmat raisuja, käytännöllisiä, suorapuheisia, neuvokkaita ja itsenäisiä. Kaikki lapset ovat kuitenkin pohjimmiltaan ystävällisiä ja hyvää tarkoittavia, ja heidän huoltajansa ovat reiluja, luotettavia ja kilttejä.

Yksi tällaisten vanhempien kirjojen viehätyksestä on niiden antama ajankuva kirjoitushetkestään, ja tässä oli aika paljon nykyhetken näkökulmasta erikoisia yksityiskohtia: tuliaisiksi viedään kalakukko ja käpykakku (joille tosin molemmille käy matkalla huonosti), järkytykseen nautitaan kanverttia, italialaiset talonpojat käyttävät paikoitellen samanlaista puuauraa kuin 2000 vuotta aikaisemminkin, Italian vuorilla saattaa kohdata vuoristorosvoja, Etelka uskoo vakaasti jettatoreihin eli pahan silmän omaaviin ihmisiin, joita pitää varoa... Lapsille annetaan yllättävän paljon vapautta: Veronassa 10-14-vuotiaat italiaa osaamattomat suomalaislapset lähtevät tuntemattomaan kaupunkiin katselemaan nähtävyyksiä ja vaikka Anna-täti epäröikin, hän luottaa heidän löytävän ajoissa takaisin ennen junan lähtöä, ja 12-vuotias Etelka käy yksin noutamassa väärään junaan nousseen Venla-tädin Venetsiasta. Kummallisimmalta tuntui, että Mussolinista puhuttiin aika paljon, mutta neutraalissa tai positiivisessa sävyssä, tai ehkä Mussoliniin suhtauduttiin kuin autoritaariseen mutta vielä tässä vaiheessa ihan turvalliselta tuntuvaan isään, joka pitää huolen kaikista asioista: lapset odottivat näkevänsä Italiassa paavin ja Mussolinin, Muorin mielestä Mussolinin pitäisi kieltää puuaurojen käyttö ja käskeä viljelijöitä ostamaan kunnon aurat, ja kun Tessi taas lankeaa syömään muidenkin herkkuja, Etelkan mielestä Mussolinin pitäisi lähettää hänet rajan toiselle puolelle, koska hän on häpeäksi Italialle. Aika pahaenteiseltä kuulostaa se, että Etelka saa tietoonsa Venla-tädin hotellin Venetsiassa kysymällä asiaa poliisilaitokselta: ”Mussolini pitää kyllä huolen siitä, että kaikki ulkomaalaiset ovat kirjoissa ja kansissa.”

Myös suomalaisherkut ovat muuttuneet: Muorin mielestä ihanin ruoka on silavapannukakku, Ossikan mielestä taas lauantaiherkut – kalastetaan tai ostetaan lahna, kiedotaan se sanomalehtiin ja paistetaan saunan pesän hiilloksella, minkä jälkeen paistetaan siinä perunat... Kirjan lapsilukijoiden oletetaan myös tuntevan Rooman historiaa ja tietävän, kuka kirjan vasenkätisen koiran kaima Mucius Scaevola oli (nettitietojen mukaan sankari, joka pelasti piiritetyn Rooman etruskivalloittaja Porsennalta aikomalla tappaa tämän mutta surmaamalla väärän miehen; jäätyään kiinni hän poltti oikean kätensä tulessa ja Porsenna oli tästä rohkeudesta niin vaikuttunut, että luopui valloitusaikeistaan). Ajan lingua franca oli aivan toinen kuin nykyään: sekä tädit että lapset kommunikoivat italialaisten kanssa saksaksi (Muori oli tosin opetellut myös italiaa), eikä kukaan puhunut missään englantia.

Tämä oli iloinen ja vauhdikas kirja, eli Mussolinista huolimatta ihan sympaattinen lukukokemus. Vaikka tämän voi varmaan luokitella tyttökirjaksi (naiskirjailija, tyttö kirjan nimessä ja tyttöjä sankareina), tämä ei ole mitenkään erityisen tyttömäinen kirja.

Kirjaan liittyy myös pieni arvoitus: sen kannessa lukee Gummeruksen nuorten kirjasto, mutta netistä löytyy tietoa vain 1950-luvulla julkaistusta Gummeruksen nuorten kirjastosta, tästä en löytänyt mitään mainintaa. Varhaisempaa GNK-sarjaa julkaistiin kuitenkin yli 60 osaa (tämän kirjan jatko-osa Rikas Etelka on numero 61) kaiketi 1920-luvulta alkaen ainakin 1930-luvun alkupuolelle. Sama nimi kahdelle eri sarjalle on ihan mahdollinen: Korppi-trillerisarjaakin julkaistiin kahteen otteeseen, ensin vuosina 1959-1966 ja sitten vähän aikaa 1980-luvulla (tässä tapauksessa kustantajakin oli myöhemmässä sarjassa toinen), mutta netissä on kyllä tietoa molemmista. Nykyään on niin tottunut siihen, että (melkein) kaikki tieto on vain muutaman klikkauksen päässä, että tuntuu oudolta, kun tätä ei löydy.

Aune Sarkanen: Etelka hurjistuu, 1933. Gummerus, Gummeruksen nuorten kirjasto. 169 sivua.