Nobelin rauhanpalkinto on mielestäni yksi tärkeimmistä Nobel-palkinnoista, ellei jopa tärkein, koska siinä ei ole kyse vain tiedosta (joka toki on tärkeää ja tarpeellista) vaan myös esimerkiksi asenteiden muutoksesta, toisin ja paremmalla tavalla ajattelusta, oikeudenmukaisuudesta, vapaudesta ja yhteistyöstä. Kirjallisuusnobelistitkin ajattelevat usein epäsovinnaisesti ja puolustavat humaaneja arvoja, mutta rauhannobelistit lisäävät tähän vielä konkreettisen toiminnan asioiden hyväksi.
Rauhanpalkintoja on jaettu vuodesta 1901 alkaen. Luettuani muutamia kiehtovia uudemmista rauhannobelisteista kertovia kirjoja päätin noin vuosi sitten, sopivasti blogini aloittamisen aikaan, alkaa järjestelmällisesti lukea rauhannobelistien kirjoittamia tai heihin liittyviä kirjoja palkinnon ensimmäisestä vuodesta alkaen.
Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi: rauhannobelisteihin tutustuminen on auttanut minua löytämään sellaisia kirjoja ja kirjailijoita, joita en olisi muuten koskaan tullut lukeneeksi, ja se on antanut minulle uuden, mielenkiintoisen näkökulman 1800-luvun ja 1900-luvun historiaan - näistä asioista ei historiankirjoissa yleensä paljon puhuta. Se on myös tutustuttanut minut sellaisiin vaikuttajiin ja hienoihin ihmisiin, joita ei nykyään juuri tunneta, ja antanut rohkaisevan ja innostavan käsityksen siitä, että väkivallalle ja vihamielisyyksille on aina ollut aktiivisia vastavoimia, ja että niille pitäisi antaa enemmän huomiota ja resursseja. Lisäbonuksena on ollut se, että 1800-luku on alkanut vaikuttaa aiempaa mielenkiintoisemmalta, vaikka tähän ovat kyllä vaikuttaneet muutkin viime aikoina lukemani kirjat.
Tämä oma haasteeni on edennyt suhteellisen hitaasti, koska muitakin kiinnostavia (ja ehkä helpompia) kirjoja on niin paljon, mutta odotan aina jännityksellä sitä, mitä seuraava nobelisti tuo tullessaan. Haaste on ollut myös kirjallisesti palkitseva: jotkut (vaikkeivät toki kaikki) rauhannobelistien kirjoista ovat olleet yllättävänkin hyviä lukukokemuksia. Monet tähän asti lukemani kirjat ovat olleet myös melkoisen ohuita, joten vaikka jotkut teokset olisivat olleet tylsempiäkin, se ei ole haitannut. Parhaita lukemistani rauhannobelistien teoksista ovat olleet Bertha von Suttnerin romaani Aseet pois!, Frédéric Passyn puhe Rauhanutopia ja Fredrik Bajerin taloustieteelliset allegoriat. Myös Henri Dunantin elämäkerta oli ihan mielenkiintoinen.
Ajattelin tehdä aina yhden vuosikymmenen rauhannobelistien lukemisen jälkeen koosteen kyseisen vuosikymmenen yleisistä linjoista ja palkinnon saajista (jos energiaa riittää). Monista alkuvaiheen nobelisteista en ole löytänyt yhtään kirjaa, jonka pystyisin lukemaan (vaikka ruotsi sujuukin, vedän rajan 1800-luvulla julkaistuihin ranskankielisiin kirjoihin) tai edes yleensä mitään kirjastoista löytyvää teosta, joten heistä tiedän vain nimen ja Wikipedian joskus hyvin niukoista artikkeleista silmäillyt tiedot. Netistä olisi varmasti löytynyt enemmän tietoja myös näistä nobelisteista, mutta koska pidän kirjoista ja tämä on kirjablogi, olen tutustunut lähemmin ja kirjoittanut bloggauksen vain niistä nobelisteista, joihin liittyvän kirjan olen lukenut. Myös monet minulle tuntemattomiksi jääneet rauhannobelistit on kuitenkin mainittu usein muiden nobelistien tietoteoksissa, eli he ovat olleet aikanaan aktiivisia ja tunnettuja rauhan puolesta työskenteleviä ihmisiä.
Ensimmäinen vuosikymmen oli järjestöjen ja kansainvälisyyden vuosikymmen: monet palkituista olivat perustaneet rauhan ja kansainvälisen yhteistyön hyväksi toimivia järjestöjä tai toimineet niiden johtotehtävissä. Tässä näkyy se, että kansainvälinen yhteistyö alkoi mm. maiden välisen kaupan lisääntyessä olla yhä aktiivisempaa, ja tehtiin yhä enemmän eri maiden välisiä sopimuksia. Ensimmäisen vuoden toisen palkitun, Henri Dunantin, perustama Punainen Risti on tietysti tunnetuimpia varhaisista järjestöistä (Dunantin aloitteesta saatiin aikaan myös Geneven sopimus), mutta muutkin rauhannobelistien järjestöt toimivat myös nykyään, ehkä hyvinkin aktiivisesti, ja saattoivat perustamisaikanaan aukoa aivan uusia uria. Esimerkiksi nykyään suhteellisen tuntematon Parlamenttienvälinen liitto, johon liittyy kokonaista neljä ensimmäisen vuosikymmenen palkituista, oli aikanaan varmaan aivan uudenlainen kansainvälinen yhteistyöjärjestö ja näin esimerkiksi YK:n ja EU:n henkinen edeltäjä. Muita ensimmäisellä vuosikymmenellä palkittuja järjestöjä (eli yhtä lukuun ottamatta niiden perustajia tai edustajia) olivat Kansainvälinen Rauhantoimisto (IPB tai BIPP), Kansainvälisen oikeuden instituutti, Pysyvä välitystuomioistuin ja Svenska freds- och skiljedomsförening.
Toinen suuri rauhaan liittyvä teema 1800-luvun loppuvuosikymmenillä ja 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä oli kansainvälinen sovinto-oikeus (nykyiseltä nimeltään välitystuomioistuin), joka liittyy kiinteästi kansainväliseen yhteistyöhön ja kansainvälisiin järjestöihin. Sovinto-oikeudesta puhutaan todella paljon rauhannobelistien tietoteoksissa ja ajatukseen siitä viitataan myös Bertha von Suttnerin romaanissa. Sen ideana on siis se, että maat antaisivat kiistakysymyksensä puolueettoman välittäjän tai tuomioistuimen ratkaistavaksi (mieluiten niin, että olisivat sopineet sovittelusta jo kauan ennen kiistojen syntymistä) ja tyytyisivät tämän päätökseen, jolloin vältettäisiin sodat ja verenvuodatus. Tällaisia sovitteluja oli tehty 1910-luvun lopulle tultaessa reilun sadan vuoden aikana laskutavasta riippuen 150-250 kappaletta, niiden määrä oli lisääntynyt vuosikymmenestä toiseen, ja jotkin niistä olivat ratkaisseet todella isoja riitoja, jotka olisivat hyvinkin saattaneet kärjistyä aseellisiksi yhteenotoiksi ja jopa sodiksi. Tällainen vahva välitystuomioistuin tuntuisi nykyäänkin hyvältä idealta (Pysyvä välitystuomioistuin on kyllä olemassa, mutta sillä ei tunnu nykyään olevan kovin suurta painoarvoa).
Sovinto-oikeuteen liittyvät läheisesti myös Haagin konferenssit (1899 ja 1907, tarkoitus oli järjestää konferensseja säännöllisin väliajoin noin kahdeksan vuoden välein). Rauhannobelistit pitivät niitä isoina ja tärkeinä edistysaskeleina ja niistä puhuttiin tietoteoksissa paljon, koska ehkä ensimmäistä kertaa historiassa hyvin monien länsimaisten valtioiden edustajat kokoontuivat keskustelemaan rauhankysymyksistä, yhteistyöstä ja kansainvälisestä sovittelusta, ja niiden tuloksena saatiin aikaan myös kansainvälisiä sopimuksia.
Hätkähdyttävän nykyaikaiselta näissä yli sadan vuoden takaisissa teoksissa tuntuu kysymys kilpavarustelusta ja aseistariisunnasta. Myös silloin pidettiin yllä kauhun tasapainoa, eri maat hankkivat uusia, nopeasti vanhentuvia aseita pystyäkseen puolustautumaan muita maita vastaan ja laittoivat asevarusteluun valtavia summia, vaikka aseet ja summat olivatkin tietysti aivan toisia kuin nykyään (nykylinkki: Maailman sotilasmenot kasvoivat viime vuonna koronapandemiasta huolimatta). Joissakin teoksissa puhuttiinkin "aseellisesta rauhasta", josta pitäisi edetä todelliseen rauhaan, ja vaadittiin varustelukulujen vähentämistä ja aseistariisuntaa (toinen nykylinkki: Ydinaseet kieltävä sopimus astui tänään voimaan). Sotilasmenoihin nykyään käytettävät summat, tai edes puolet niistä, kannattaisikin käyttää rauhantyöhön ja esimerkiksi ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja sen seurausten lieventämiseen, mikä lisäisi turvallisuutta ihan toisella tavalla kuin aseet.
Se, mistä lukemieni nobelistien kirjoissa ei puhuttu, oli imperialismi (huonona asiana), valtioiden sisäiset ongelmat ja rasismi. Länsimaiden valloitukset tunnuttiin hyväksyvän normaaliin elämään kuuluvina, eikä niistä yleensä puhuttu mitään. Joissakin kirjoissa puhuttiin eurosentrisesti "sivistyneiden" valtioiden yhteistyöstä, ja Theodore Rooseveltin kirjassa jopa puolustettiin Yhdysvaltain imperialismia. Fredrik Bajeria lukuun ottamatta myös esimerkiksi työväen huonosta asemasta ja sääntelemättömän kapitalismin ongelmista puhuttiin hyvin vähän. Toisaalta tuo Bajerin 1870-luvun teos käsitteli suurelta osalta juuri kapitalismin (ja kommunismin) huonoja puolia, ja Randal Cremerkin oli työläistaustainen ja ollut aktiivinen ammattiyhdistysliikkeessä, joten hänenkin teoksissaan tätä asiaa olisi saatettu käsitellä. Samoin myös Passyn puheessa kuvattiin jonkin verran sodan huonoja seurauksia köyhille samoin kuin koko muulle yhteiskunnalle. Nobelistien teoksissa ei myöskään puhuttu mitään siitä, ettei puolella aikuisväestöstä ollut äänioikeutta tai juuri muitakaan kansalaisoikeuksia. Tästä huolimatta naiset vaikuttavat olleen varsin aktiivisesti mukana rauhantyössä, mistä Bertha von Suttner on hyvä esimerkki, ja Passyn puheenkin oli julkaissut "Ruotsin naisten rauhanyhdistys".
Maantieteellisesti ensimmäisen vuosikymmenen rauhannobelistit sijoittuivat pääasiassa Pohjois-, Keski- ja Länsi-Eurooppaan: neljäntoista palkitun joukossa oli kolme sveitsiläistä, kolme ranskalaista, yksi englantilainen, ruotsalainen, tanskalainen ja Itävalta-Unkarin kansalainen sekä yksi belgialainen ihminen ja järjestö. Mukana oli kuitenkin myös tähän mennessä ainoa italialainen rauhanpalkinnon saaja, Ernesto Teodoro Moneta, sekä yhdysvaltalainen Theodore Roosevelt. Roosevelt (jonka kunniaksi on sanottava, että varsinaisen palkituksi tulemisen syyn lisäksi hän edisti myös noita Haagin konferensseja) oli mielestäni väärä valinta rauhannobelistiksi. Kaikki muut rauhannobelistit, joista tiedän enemmän, olivat kuitenkin minusta ansainneet palkintonsa.
Pelkkä ammatti kertoo ihmisestä melko vähän, mutta ammateiltaan
ensimmäiset rauhannobelistit olivat puuseppiä
(Cremer), ekonomisteja (Passy), liikemiehiä (Dunant), toimittajia
(Ducommun, Moneta, Arnoldson), kirjailijoita (von Suttner, Arnoldson, Bajer),
oikeustieteilijöitä tai juristeja (Renault, Beernaert, de Constant),
diplomaatteja (de Constant) ja poliitikkoja (Passy, Gobat, Cremer,
Roosevelt, Bajer, Arnoldson, Beernaert, de Constant). Palkittujen keskimääräinen ikä palkinnonsaamisvuonna oli 67 vuotta.
Ensimmäisten palkittujen joukossa oli myös nainen, Bertha von Suttner, joka tunsi Alfred Nobelin ja luultavasti vaikutti siihen, että Nobelin palkintojen joukkoon otettiin myös rauhanpalkinto. (Vaikkei palkintoperusteissa sitä mainitakaan, hän muuten teki muutakin kuin kirjoitti suositun ja vaikutusvaltaisen romaaninsa, eli perusti pasifistiorganisaation ja julkaisi kansainvälistä pasifistista julkaisua).
Tässä lista ensimmäisen vuosikymmenen palkituista ja palkintoperusteista (olen merkinnyt tähdellä ne, joista olen itse kirjoittanut; muiden linkki johtaa Wikipedian sivuille).
* Henri Dunant, 1901, Sveitsi - Punaisen Ristin perustaja ja Geneven sopimuksen alkuunpanijoita
* Frédéric Passy, 1901, Ranska - Parlamenttienvälisen liiton perustaja
Élie Ducommun, 1902, Sveitsi - asemastaan Kansainvälisen Rauhantoimiston ensimmäisenä kunniapääsihteerinä
Charles Albert Gobat, 1902, Sveitsi - Parlamenttienvälisen liiton ensimmäinen pääsihteeri
William Randal Cremer, 1903, Iso-Britannia - Parlamenttienvälisen liiton perustaja
Kansainvälisen oikeuden instituutti, 1904, Belgia - tavoitteestaan valtioiden välisenä sovitteluelimenä
* Bertha von Suttner, 1905, Itävalta-Unkari - kirjastaan Aseet pois! ja merkityksestään Nobelin rauhanpalkinnolle
* Theodore Roosevelt, 1906, Yhdysvallat - työstä Venäjän-Japanin välisen sodan lopettaneen Portsmouthin rauhansopimuksen aikaansaamiseksi
Ernesto Teodoro Moneta, 1907, Italia - avainhahmo italialaisessa rauhanliikkeessä
Louis Renault, 1907, Ranska - johtava kansainvälisen oikeuden lakimies ja Pysyvän välitystuomioistuimen jäsen
* Klas Pontus Arnoldson, 1908, Ruotsi - Svenska freds- och skiljedomsföreningenin perustaja
* Fredrik Bajer, 1908, Tanska - BIPP:n (eli Kansainvälisen Rauhantoimiston) kunniapuheenjohtaja
Auguste Beernaert, 1909, Belgia - edustanut kahdessa Haagin konferenssissa ja asemastaan Parlamenttienvälisessä liitossa
Paul Balluet d'Estournelles de Constant, 1909, Ranska - työstään edistää Ranskan diplomaattisuhteita Saksan ja Iso-Britannian kanssa sekä urastaan Pysyvässä välitystuomioistuimessa
 |
Henri Dunant
|
 |
Frédéric Passy
|
 |
Élie Ducommun
|
 |
Charles Albert Gobat
|
 |
William Randal Cremer
|
 |
Bertha von Suttner
|
 |
Theodore Roosevelt
|
 |
Ernesto Teodoro Moneta
|
 |
Louis Renault
|
 |
Klas Pontus Arnoldson
|
 |
Fredrik Bajer
|
 |
Auguste Beernaert
|
 |
Paul Balluet d'Estournelles de Constant
|
Edit 29.4.21, 2.5.21, 12.5.21, 24.10.21 (lisätty keskimääräinen ikä).
.jpg)
