Kirjassa on kuusi pääteemaa, ja se koostuu Juvan eri käännöksistään poimimista esimerkeistä. Esimerkit ovat sellaisia, joissa suomen kieli ilmaisee asioita eri tavalla kuin englanti, ja joissa kääntäjän pitää siis olla tarkkana, jotta käännös kuulostaisi hyvältä ja sujuvalta suomelta ja jotta merkitys välittyisi selkeästi ilman että lukijan täytyy ponnistella lukiessaan. Välineeni on suomen kieli. Pyrin käyttämään sitä niin, että se kuulostaa tutulta ja oikealta, niin että se soi ja soljuu. Haluan synnyttää saman vaikutelman ja samat tunteet kuin alkuteksti herättää natiivissa. (11) Englantia ei pidä kääntää orjallisesti, vaan suomennokseen voi tarpeen mukaan lisätä sanoja tai poistaa niitä, esimerkiksi turhia pronomineja. Myös esimerkiksi sanajärjestyksellä on paljon merkitystä viestin välittymiselle - suomen kielessä uusi asia on virkkeen lopussa.
Juva kertoo alkusanoissaan, että hän on teoksia kääntäessään tehnyt ratkaisut vaistonvaraisesti ja vasta tätä kirjaa tehdessään perehtynyt kielioppiin, josta hän on sitten näin jälkikäteen löytänyt perustelut käännösratkaisuilleen. Kirjaa lukiessa ymmärsi, miten tärkeitä pienetkin asiat ovat sille, ettei kieli töksähtele tai hidasta ymmärtämistä ja että kieli kuulostaa oikealta ja kauniilta.
Vaikka automaattisella kääntämisellä pystyttäisiinkin ehkä nykyään saamaan aikaan ymmärrettävää ja suhteellisen sujuvaa tekstiä (mikä ei ole mitenkään sanottua, usein konekäännökset ovat selvästi huonoja), se ei kuitenkaan ole todellista, idiomaattista suomea. Sen takia on tärkeää, että kirjat käännetään hyvin ja että kääntäjillä ja yleensä kaikilla suomeksi kirjoittavilla olisi mahdollisimman herkkä kielikorva ja hyvä kielitaju. Google altistaa minut nykyään pyytämättä konekäännöksille (etsiessäni esimerkiksi tietoa jostain ihmisestä Google kääntää automaattisesti suomeksi oikealle sijoitetun Wikipedia-artikkelin alun, enkä ole löytänyt mistään kohtaa, josta tämän saisi pois päältä). Tämä harmittaa minua, koska en halua lukea köyhää ja puutteellista suomea, vaikka se pinnallisesti vaikuttaisikin kelvolliselta.
Joskus englannin puhujat väittävät tyynesti kielensä olevan sanastoltaan rikkain ja monipuolisin kieli maailmassa, ja ja joillakin muidenkin kielten puhujilla saattaa olla tällainen käsitys englannista. Tällainen väite on itse asiassa aika huvittava, koska englanninkieliset tuntuvat yleensä osaavan vähemmän vieraita kieliä kuin yleensä ihmiset, eikä väitteelle ole siis mutu-tuntuman lisäksi välttämättä mitään perusteita. Minkä tahansa kielen sanavaraston koon määrittäminen on myös erittäin hankala tehtävä. Englannissa on toki monia ihania, täsmällisiä sanoja, joille on vaikea löytää vastinetta suomesta (esimerkiksi quest), mutta yhtä lailla suomessa on monia sanoja, joita englannissa ei pystytä yhtä ytimekkäästi ja vivahteikkaasti ilmaisemaan, esimerkiksi viihtyä ja viitsiä (161).
Englannin sanan can kääntäminen on mainio esimerkki suomen ilmaisuvarannoista. Mutta surkeata on, jos suomentaja käyttää sanaa voida joka kerta, kun alkutekstissä on can. Omista käännöksistäni olen löytänyt sanalle can tämän luvun esimerkkeihin muun muassa seuraavat vaihtoehdot: mahdollisesti, varmaan, kai, saa, on lupa, sopii, osaa, taitaa, pärjää, pystyy, kykenee, jaksaa, ehtii, kerkiää, joutaa, mahtuu, pääsee, kelpaa, riittää, saattaa ja malttaa. (163) Vaikka voida onkin usein sopiva käännösratkaisu can-sanalle, kääntäjällä pitää kuitenkin olla myös nämä muut vaihtoehdot käytettävissään ja aktiivisina mielessään.
Eräitä suomen kielelle ominaisia piirteitä ovat jossakin on jotakin -rakenne ja muutenkin suomen kolmiulotteisuus: Meillä on suomen kielessä erityisen moninaiset keinot paikallisuuden ilmaisemiseen. Tilan ryhmittely sisäiseksi ja ulkoiseksi sekä tulemisen, menemisen ja paikoillaanolon erottaminen toisistaan on suomessa kieliopin ytimessä. (366)
Kirja oli mielenkiintoinen sukellus suomen kielen ilmaisukeinoihin ja ilmaisutapoihin, ja sitä voi suositella kaikille, jotka ovat ammatillisesti tekemisissä suomen kielen kanssa - kääntäjien lisäksi äidinkielenopettajille, suomen kielen opettajille, toimittajille ja kirjailijoille - sekä yleensäkin kaikille kielestä kiinnostuneille. Kirjaa ei mielestäni kannata lukea kerralla läpi, vaan pieninä jaksoina - itse luin kirjaa aina vähän kerrallaan ehkä kuukauden parin ajan (se sopi erinomaisesti välipalalukemiseksi ja sellaisiin hetkiin, kun lukemiselle ei ollut paljon aikaa). Juva kirjoittaa hyvin ja viihdyttävästi ja kirja koostuu suureksi osaksi käännösesimerkeistä, joten suurta sivumäärää ei kannata pelästyä.
Kirjasta ovat kirjoittaneet ainakin Kiiltomato, Kirja vieköön, Lukijatar, Lukujonossa, Kirjavinkit, Amusa sekä Vetus et nova. Ihastuttava kansi on Sanna-Reeta Meilahden tekemä. Koostaan huolimatta kirja on mukavan kevyt.
Kirjan kuusi pääteemaa ovat virkkeen rakentaminen; sanajärjestys; aika - oleva, mennyt ja tuleva, seisova ja juokseva; vaihtoehtoisia maailmoja - modaalisuudesta; toimija piilosilla; tietty henkilö ja määrätty paikka - viittaussuhteista ja osoittamisesta.
Kersti Juva: Löytöretki suomeen, 2019. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kansi: Sanna-Reeta Meilahti. 413 sivua.
