Milton Crane (ed.): 50 Great American Short Stories (1965, 2. bloggaus)

Väitin tämän kirjan alkuosan novelleja käsittelevän bloggaukseni kommentissa, että loppuosassa on tunnetumpia kirjailijoita. Asia on itse asiassa päinvastoin - vaikka mukana on kolme lähes kaikille tuttua nimeä, suuri osa kirjailijanimistä oli ainakin minulle vieraita ja monet muutkin vain epämääräisesti tuttuja. Se ei tietenkään estänyt nauttimasta kirjasta.

Hyvät novellit ovat ihania, koska jos niiden miettimiseen laittaa tarpeeksi aikaa, niistä saattaa löytää pinnan alta vaikka mitä ja novelli saattaa ulottua moneen suuntaan, herättää kysymyksiä ja antaa uusia näkökulmia elämään. Yleensä olen kuitenkin laiska enkä jää pohtimaan niitä pidempää aikaa, mutta jos käsiin sattuu tarinoiden tulkintoja, silloin huomaa, miten rikkaita novellit voivat olla.

* Stephen Vincent Benét: By the Waters of Babylon. Metsästäjäkulttuurissa elävä nuori pappi on pappisisänsä kanssa uskaltautunut jo lapsena Kuolleille Paikoille ja koskettamaan näistä paikoista löytyvää vaarallista metallia. Aikuistuessaan hän tuntee, että hänen täytyy lähes varmasta tuhosta huolimatta tehdä se, mitä kukaan ei ole aikojen alusta koskaan tehnyt: ylittää kielletty joki ja vaeltaa ankarasti kielletyille Jumalien Asuinsijoille. Sinne, missä henget ja demonit elävät, missä on Suuren Palon tuhka, missä jumalat aikaisemmin kulkivat. Hieno scifinovelli suuren tuhon jälkeisestä ajasta, uskomuksista, rohkeudesta ja aiemman kulttuurin löytämisestä uudelleen. Tarinaa korostaa novellin seremoniallinen kirjoitustyyli. (12 s.)

* Dorothy Parker: Soldiers of the Republic. Epäsentimentaalinen ja samalla myötätuntoinen ja sodanvastainen kuvaus amerikkalaisten toimittajien(?) kohtaamisesta kahvilassa ilmeisesti Espanjan sisällissodan aikana Francoa vastaan taistelleiden sotilaiden kanssa. (4 s.)

* James Thurber: Mr. Preble Gets Rid of His Wife. Pikakirjoittajaansa rakastunut herra Preble päättää tappaa vaimonsa. Vaimo on kuitenkin täysin tietoinen miehensä aikomuksista ja suhtautuu miehensä toiveisiin kärsimättömästi ja harmistuneesti. Novellin hauskuus syntyy kahden täysin yhteensopimattoman asian, jokapäiväisen toisiinsa kyllästyneiden puolisoiden sanailun ja murhajuonen, yhdistämisestä, sekä siitä että molemmat puolisot tietävät tarkkaan, miten asian pitäisi genren perinteiden mukaan mennä. (4 s.)

John McNulty: Cluney McFarrar's Hardtack. Ensimmäisessä maailmansodassa sotinut bussikuski kertoo tarinan siitä, kun hän halusi taistelun jälkeen mennä nälkäisenä hakemaan kuolleen sotilaan laivakorppupaketin (hardtack). (4 s.)

Robert M. Coates: The Darkness of the Night. Dekkaritarina tapaamisesta kahvilassa; miehestä ja naisesta, joiden onnen esteenä on naisen aviomies. Tarina on kerrottu rakastuneen miehen näkökulmasta - mies pitää naista onnettomana uhrina - mutta lukijana ei voi varsinkaan tapaamisen loppupuolella välttää vaikutelmaa siitä, että nainen manipuloi häntä koko ajan taitavasti kohti rikosta. (9 s.)

William Faulkner: The Old People. Nuoren pojan näkökulmasta kerrottu muotokuva Sam Fathersista, chickasaw-heimon päälliköiden jälkeläisestä, joka on kuitenkin elänyt koko elämänsä mustien orjien ja myöhemmin palkkalaisten joukossa. Henkisesti täysin riippumaton Sam Fathers vihkii pojan metsästyksen saloihin ja kertoo tälle tarinoita vanhasta kansasta, niistä ihmisistä, jotka aiemmin elivät seuduilla. Kertomus itsessään ei kiinnostanut minua, mutta siinä oli kiinnostavaa salaperäisyyttä: tarinan metsä eli, metsästäjän piti kunnioittaa tappamiaan eläimiä, ja elämä saattaa kuoleman jälkeen jatkua eri muodoissa. (17 s.)

Ludwig Bemelmans: Grapes for Monsieur Cape. Omakohtaisen tuntuinen kertomus hienosta ravintolahotellista, minäkertojan töistä ravintolassa sekä ravintolan rikkaista asiakkaista. Tästä en innostunut. (9 s.)

Ernest Hemingway: A Man of the World. Hemingway ei ole suosikkejani, mutta häntä ei voi välttää vanhemmissa novellikokoelmissa. Kertomus hyvin omanarvontuntoisesta ja helposti ärtyvästä köyhästä sokeasta vanhuksesta, jonka sokeus on seurausta nuorena käydystä tappelusta, jonka osapuolet raatelivat toisensa kokonaan. Tappelun syytä ei kerrota. (5 s.)

* E. B. White: The Hour of Letdown. Mies tulee ravintolaan ison, käsivarrellisen koneen kanssa, tilaa sekä itselleen että koneelle viskipaukun ja juottaa laitteelle sen drinkin. Baarimikko suhtautuu koneeseen nyreästi; jotkut asiakkaat ovat avoimempia. (4 s.)

* Oliver La Farge: The Resting Place. Amerikan lounaisten alkuperäiskulttuurien tunnustetulla asiantuntijalla, erittäin hyväonnisella vanhalla tohtori Hillebrandilla, on salaisuus. Antropologian laitoksen johtaja Walter Klibben haluaisi saada pidetyn tutkijan jo eläkkeelle saadakseen laitoksen kokonaan hallintaansa ja laittaa siksi Hillebrandin uudelle kaivausretkelle mukaan oman tutkijansa. Mukavasti kerrottu ja sympaattinen, erikoiseen ympäristöön sijoittuva tarina, joka muuttuu lopussa spefiksi. La Farge oli itsekin antropologi ja alkuperäiskulttuurien tuntija. (12 s.)

* John Collier: The Touch of Nutmeg Makes It. Kertoja ja hänen kaverinsa ystävystyvät uuden kollegan, hermostuneen ja yksinäisen miehen kanssa. Miehen menneisyyden tragedia paljastuu vähitellen. Novellin loppu antaa sille hirtehishumoristisen, hiuksia nostattavan tulkinnan. (8 s.)

John Steinbeck: The Harness. Arvostetun maanviljelijän Peter Randallin sairaalloinen vaimo Emma kuolee vuosien avioliiton jälkeen, ja Peterin elämä ja vaatetus muuttuu. En muista lukeneeni yhtään Steinbeckin tekstiä, jossa naisen ja miehen välillä olisi mutkaton ja tasa-arvoinen ystävyyssuhde (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei Steinbeck olisi saattanut kirjoittaa tällaisesta). (13 s.)

* Kay Boyle: Friend of the Family. Kun äidin ystävä, komea, loistava ja räiskyvä oopperalaulaja tulee harvoille vierailuilleen, isä alkaa hänen rinnallaan vaikuttaa harmaalta ja pieneltä. Lasten näkökulmasta kerrottu rakkaustarina. (8 s.)

Erskine Caldwell: The Rumor. George Williams ehdottaa Sam Billingsiä kaupungin rahavarojen hoitajaksi, ja kaikki pitävät ajatusta loistavana. Williamsin toiminta herättää kuitenkin vahvoja epäilyksiä, ja hänestä alkaa kiertää ikävä huhu. (6 s.)

William Saroyan: There Was a Young Lady of Perth. Poika yrittää keksiä hyvää limerikkirunoa lehden palkintokilpailuun. Novellin kerronta on erikoista, koska minäkertoja puhuu tapahtumista jälkikäteen, epäilee toistuvasti omaa muistiaan ja esittää tapahtumista vaihtoehtoisia versioita. (8 s.)

Joseph Mitchell: The Downfall of Fascism in Black Ankle County. Kertoja muistelee poikavuosiaan, jolloin kaksi Stonewallin varsin tavallisen tuntuista asukasta perusti paikkakunnalle Ku Klux Klanin yksikön (ehkä elokuvan Kansakunnan synty innoittamana). Klaanilaiset terrorisoivat mustia, kiroilijoita, mielisairaita, juutalaisia ja pontikankeittäjiä (varsinkin jos olivat esimerkiksi velkaa näille tai hankkivat pontikkansa muilta tuottajilta), mutta haukkasivat lopulta liian suuren palan. Humoristinen kuvaus, jonka läpi kuitenkin näkyy asian karmeus ja vakavuus. (8 s.)

* William Maxwell: The French Scarecrow. George Martin kertoo psykologilleen Fisherin pariskunnan puutarhassa näkemästään variksenpelättimestä, jolloin siirrytään tarkempaan kuvaukseen variksenpelättimen historiasta ja vaiheista harmonisessa avioliitossa elävän Edmund ja Dorothy Fisherin elämässä ja puutarhassa. Sympaattinen mutta erikoinen teksti, joka tuntuu olevan enemmänkin ketju toisiinsa löyhästi liittyviä tapahtumia kuin yhtenäinen tarina. (13 s.)

Wallace Stegner: The Blue-Winged Teal. Aikuinen poika Henry on vihainen. Hän kaipaa hyväksyntää äitinsä kuoleman jälkeen biljardihallin omistajaksi ryhtyneeltä isältään, mutta samalla inhoaa tätä, tämän elämää ja pikkukaupunkia, jossa elää. Henryn metsästämät linnut (teal on tavi), jotka hän tuo biljardihalliin, luovat kaivatun yhdyssiteen isän ja pojan välille. (17 s.)

James Reid Parker: The Archimandrite's Niece. Säntillinen asianajaja, Mr. Devore, yrittää saada tolkkua tyylikkään ja majesteettisen bulgarialaisen Mme. Liapchevin rönsyilevästä tarinasta setänsä ongelmista Itä-Euroopassa. Tässä tarinassa ei tuntunut olevan mitään pointtia, ellei se sitten ilmennyt tarinan viimeisestä lauseesta. (6 s.)

* James Agee: A Mother's Tale. Lehmäemo kertoo pojalleen ja muille nuorille, tietämättömille ja seikkailunhaluisille vasikoille vanhan, lähes legendaksi muuttuneen tarinan ainoasta sonnista, joka tuli takaisin siltä matkalta, jolle ihmiset vievät lähes kaikki nuoret sonnit. Lähes tunnistamattomaksi runneltu kotiinpalannut kertoi kotiinjääneille tuskaisena pitkästä matkastaan ja kauhistuttavista tapahtumista sen aikana ja antoi heille pelottavia ja kauheita sääntöjä, jotka heidän täytyi uskoa ja joita heidän täytyi alkaa noudattaa. Hätkähdyttävän tarinan voi lukea vertauskuvallisena kertomuksena ihmisten maailmasta, mutta myös suoraan järkyttävänä eläinoikeusteemaisena kirjoituksena siitä, miltä tuntuu matkustaa ahtaassa junanvaunussa päiväkausia ilman ravintoa joutuakseen teurastamoon ja sen kauhuihin: koko tarina on kerrottu lehmien näkökulmasta. Englanninkielinen analyysi novellista ja sen teemoista tässä. (20 s.)

John Cheever: The National Pastime. Minäkertojan tarina siitä, miten hän ei koskaan oppinut pelaamaan baseballia ja millaisia ongelmia tämä aiheutti hänen elämässään. Kertomus limittyy kuvaukseen hankalasta isäsuhteesta, jossa pettynyt isä pitää pojan syntymää syynä rahavaikeuksiinsa. (14 s.)

Irwin Shaw: The Girls in Their Summer Dresses. Michaelin ja Francesin muuten täysin onnellinen avioliitto horjuu, koska Michael ei pysty pitämään katseitaan ja ajatuksiaan kurissa. Pariskunta puhuu asiasta avoimesti ja yrittää löytää siihen ratkaisun. (6 s.)

Richard P. Bissell: The Death of Shorty. Laivan kansimies Shorty putoaa veteen ja kuolee, minkä jälkeen hän käy läpi tajunnanvirtana työhistoriansa laivoilla, ihmissuhteensa ja sen, miten hänen kuolemansa todennäköisesti vaikuttaa muihin. Hänen kertomansa asiat tuntuivat minusta yllättävän vähän merkityksellisiltä. (5 s.)

* Seymour Freedgood: Grandma and the Hindu Monk. Minäkertoja kutsuu opiskelutoverinsa, hindulaisen munkin Brahmacharin, viettämään kesää veljiensä ja muiden ystäviensä kanssa merenrantataloon. Brahmachari solahtaa sujuvasti osaksi nuorten miesten ryhmää, mutta hänen läsnäolonsa järkyttää suuresti kertojan harrasta juutalaista isoäitiä, kun vanhus vihdoin huomaa hänet. Hyvin sympaattinen omaelämäkerrallisen tuntuinen tarina, joka on kevyt muttei pinnallinen. (20 s.)

* Carson McCullers: Madame Zilensky and the King of Finland. Mr. Brook, collegen musiikin laitoksen johtaja, on onnistunut saamaan opettajakuntaansa Madame Zilenskyn, lahjakkaan säveltäjän ja opettajan. Novelli on suomalaisnäkökulmasta hauska: Madame Zilenskyn kolme poikaa ovat kaikki vaaleita, puhuvat muiden kielten lisäksi suomea, perheellä on suomalainen palvelija ja Zilensky sanoo itse olevansa suomalainen. Zilenskyn tarina Suomen kuninkaasta tuottaa kuitenkin Mr. Brookille ongelmia. Novelli on ehkä pohjimmiltaan kertomus pyrkimyksestä selvitä traumasta sekä ystävällisyydestä. (8 s.)

John Updike: The Lucid Eye in Silver Town. Taiteellisesti lahjakas poika matkustaa isänsä kanssa New Yorkiin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana tapaamaan rikasta setäänsä Quinia (isän toive) ja ostamaan taidekirjan Vermeeristä (pojan itsensä ja äidin toive). Tämäkin on tarina isän ja pojan suhteesta; isä käyttäytyy toisin kuin poika (ja lukija) toivoisi. (10 s.)

50 Great American Short Stories. Edited and with an introduction by Milton Crane. 11th printing, 1971 (1965). Bantam Books. 502 sivua.

Milton Crane (ed.): 50 Great American Short Stories (1965, 1. bloggaus)

Vaihteeksi yhdysvaltalaisia novelleja 1800-luvun loppupuolelta 1900-luvun puoliväliin. 1900-luvun alussa Amerikassa julkaistiin valtavasti novellilehtiä, ja vaikka suurin osa näistä olikin varmasti pulp-kirjallisuutta - mikä ei tarkoita sitä, että niiden novellit olivat helppoa kirjoitettavaa - mukana oli myös vakavammin otettavaa kirjallisuutta julkaisevia lehtiä, joten valinnanvaraa tällaisiin kokoelmiin oli runsaasti.

Ehkä noin puolet kirjan kirjailijoista oli minulle ennestään tuttuja nimiä, noin puolet ei, mikä on hienoa. On aina hauska tutustua uusiin kirjailijoihin, uusiin kirjoitustyyleihin, uusiin näkemyksiin elämästä.

Novellit tietysti vaihtelevat tyyliltään ja aiheiltaan, mutta vain harva tuntui tylsältä tai ikävältä; kokoelman toimittajan, kirjallisuuden professorin Milton Cranen maku osuu suureksi osaksi yksiin omani kanssa. Mukana oli myös monia humoristisia ja nykyään spefiksi luokiteltavia novelleja. Kuusi kirjan kirjailijoista on naisia: Mary E. Wilkins Freeman, Sarah Orne Jewett, Edith Wharton, Dorothy Parker, Kay Boyle ja Carson McCullers. Jaan bloggauksen kahteen osaan, ettei siitä tule liian pitkä.

Washington Irving: The Adventure of the German Student. Ranskan vallankumouksen ajan Pariisiin sijoittuva kummitustarinaksi muuttuva rakkauskertomus. Olen lukenut pari muutakin Irvingin tarinaa, päättömästä ratsumiehestä kertovan The Legend of Sleepy Hollow, sekä erittäin hyvät unenlahjat omaavasta Rip van Winklestä kertovan tarinan, ja ne ovat omalla tavallaan viihdyttäviä. (6 s.) 

Nathaniel Hawthorne: Young Goodman Brown. Kaikki on kauniin ja uskonnollisen pinnan alla rappiota ja turmelusta; metsässä piilevät pahat voimat, joita ihmiset etsivät. Ei millään tavalla hienovarainen symbolinen novelli, jota on nykynäkökulmasta aika vaikea ottaa vakavasti. (12 s.)

Edgar Allan Poe: Ms. Found in a Bottle. Maailman meriä seilaava kertoja päätyy hirvittävän myrskyn seurauksena yksin salaperäiselle laivalle, jota kansoittavat kummitusmaiset merimiehet, ja kirjoittaa kokemuksistaan tarinan, jonka laittaa pulloon. (10 s.)

* Herman Melville: The Fiddler. Kertomus erikoisesta miehestä ja siitä, miten vaikeaa ihmisten arvioiminen oikealla tavalla on. Siitä, että hyväluontoisuus, rauhallisuus ja ystävällisyys ei tarkoita typeryyttä tai keskinkertaisuutta. (6 s.)

Fitz-James O'Brien: What Was It? Täysihoitolan pitäjä muuttaa urheiden asukkaidensa kanssa rakennukseen, joka on saanut mainetta kummitustalona. Asukit pitävät kummitusjuttuja ensin viihdyttävinä, mutta sitten talossa alkaa tapahtua outoja asioita, ja oopiumia säännöllisesti käyttävät kertoja ja hänen lääkäriystävänsä tapaavat pelottavan olion. (12 s.)

Mark Twain: Luck. Kertomus juhlitusta, kaikkien arvostamasta ja sotatantereilla kunnostautuneesta kenraalista, jonka entisen opettajan kertomus kuitenkin paljastaa täydeksi typerykseksi. Kukaan ei ole kuitenkaan huomannut miehen tyhmyyttä, koska kenraalilla on ollut elämässään satumaisen hyvä onni. (4 s.)

* Francis Bret Harte: The Outcasts of Poker Flat. Pokerihai John Oakhurst karkotetaan Poker Flatin pikkukaupungista yhdessä juopon rosvon sekä kahden moraaliltaan kyseenalaisen naisen kanssa. Karkotetut pyrkivät vuorten yli toiseen pikkukaupunkiin ja tapaavat matkallaan nuorenparin, joka on karannut mennäkseen naimisiin. Lumimyrsky pysäyttää matkalaiset. Ulkonaisesti eleetön lännentarina, jonka edetessä henkilöistä paljastuu odottamattomia piirteitä, yllättävää inhimillisyyttä ja jopa jaloutta. (10 s.) 

Ambrose Bierce: The Damned Thing. Eräänlainen hirviötarina, jonka kehyskertomuksena on pienessä majassa tapahtuva kuolinsyyntutkimus. (9 s.)

Henry James: The Two Faces. Erittäin hankalalukuinen rikkaiden ihmisten pariin sijoittuva kertomus, jossa maailmannainen tuhoaa entisen ihailijansa kauniin nuoren vaimon elämän antamalla tälle huonoja pukeutumisneuvoja. Ensivaikutelmaa ei ilmeisesti voi hienostopiireissä muuttaa. (13 s.)

* Mary E. Wilkins Freeman: A New England Nun. Louisa Ellis on asunut pienessä sievässä talossaan vuosia yksin ja nauttii säntillisistä rituaaleistaan ja rutiineistaan, jotka täyttävät hänen päivänsä. Nyt hänen pitäisi kuitenkin 15 vuotta vanhan kihlauksen takia mennä naimisiin vanhan rakastettunsa, kömpelön, isokokoisen ja hyväluontoisen Joe Daggetin kanssa. (12 s.)

* Sarah Orne Jewett: The Courting of Sister Wisby. Itsenäisesti ajatteleva Lizy Wisby päättää kokeilla avoliittoa ennen naimisiinmenoa, ja ympäristön paheksunnasta ja pilkasta huolimatta myös tekee näin. Lizyn ja hänen rakastettunsa tarina vie novellista alle puolet. Novellin alkupuolen kehyskertomuksessa puhutaan kasveista, kukista, kävelemisestä, maisemista, luonnosta ja ihmisistä, ja pidin siitä vielä enemmän kuin varsinaisesta kertomuksesta. (15 s.)

* Edith Wharton: The Dilettante. Thursdale menee tapaamaan vanhaa ystäväänsä, Margaret Vervainia, jonka on koulinut vuosien varrella mieleisekseen, ja kertoo nuoresta Ruth Gaynorista, johon on rakastunut. Mrs. Vervainin ja Ruthin käytös horjuttavat Thursdalen itsetyytyväisyyttä. (9 s.)

O. Henry: Masters of Arts. Suurien rahojen toivossa Keogh suostuttelee taiteeseen vakavasti suhtautuvan taiteilijaystävänsä Carolus Whiten matkustamaan kanssaan Anchuriaan ja maalaamaan muotokuvan tämän eteläisen valtion turhamaisesta ja yksinvaltaisesta presidentistä Losadasta. Ystävykset joutuvat kuitenkin punnitsemaan sitä, voittaako raha kaikki muut arvot. (13 s.)

George Ade: Effie Whittlesy. Vaimo on vihdoin löytänyt erinomaiselta vaikuttavan palvelijattaren, joka kuitenkin paljastuu hänen varakkaan miehensä lapsuudenystäväksi tämän entisestä kotikaupungista. Palvelijatar ja mies vaihtavat kuulumisia ja puhuvat keskenään tuttavallisesti, mitä vaimo ei onnistu sovittamaan yhteen yhteiskunnallisten käsitystensä kanssa. (6 s.)

Finley Peter Dunne: Mr. Dooley on the Popularity of Firemen. Pystyn aika hyvin lukemaan myös murteellisesti tai puhekielisesti kirjoitettua englantia, mutta tämän tarinan kieli oli melkoisen hankalaa. Kertomus ei myöskään tuntunut niin kiinnostavalta, että kielen läpi tunkeutumisen yrittäminen olisi innostanut. "I knowed a man be th' name iv Clancy wanst, Jawn. He was fr'm th' County May-o, but a good man f'r all that; an', whin he'd growed to be a big, sthrappin' fellow, he wint on to th' fire departmint. They'se an Irishman 'r two on th' fire departmint an' in th' army, too, Jawn, though ye'd think be hearin' some talk they was all runnin' prim'ries an' thryin' to be cinthral comitymen. So ye wud. ... (2 s.)

* Stephen Crane: The Bride Comes to Yellow Sky. Tarinan alkupuoli kertoo kömpelöstä, maalaismaisesta, toisilleen ujosti hymyilevästä uudesta avioparista upeassa junan vaununosastossa. Junan henkilökunta suhtautuu rakastuneeseen pariin ystävällisen alentuvasti. Tarina muuttuu aivan toisenlaiseksi, kun saavutaan sheriffiksi paljastuvan miehen kotikaupunkiin, jossa riehuu humalainen pyssymies. (11 s.)

* Charles M. Flandrau: A Dead Issue. 32 vuotta täyttävä Harvardin yliopiston opettaja Marcus Thorn on yrittänyt pitää kiinni nuoruudestaan tapaamalla opiskelijakerhossaan nuoria opiskelijoita sekä yrittämällä miellyttää näitä ja olla näiden kaltainen, mutta joutuu huomaamaan, että asiat muuttuvat. (21 s.)

* Theodore Dreiser: The Lost Phoebe. Vuosikymmeniä vaimonsa kanssa yksinkertaista mutta onnellista elämää viettänyt vähävarainen maanviljelijä Henry Reifsnider jää leskeksi. Yksinäinen vanhus alkaa kuvitella näkevänsä rakkaan kuolleen vaimonsa Phoeben aina välillä. Hän alkaa etsiä tätä kävellen kaikkialta ympäristöstä ja ulottaa hakunsa koko ajan kauemmaksi. Naapurit ovat huolestuneita, mutta suhtautuvat häneen kuitenkin suvaitsevasti ja ymmärtävästi. (15 s.)

* Clarence Day: Father Is Firm with His Ailments. Humoristinen tarina isästä, joka ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi ihmiset tai esimerkiksi hänen vaimonsa olisivat sairaita tai miksi kukaan tarvitsisi koskaan lääkäriä. Kysymys on vain tahdonvoimasta, jota isä ei epäile vaatia läheisiltään. (5 s.)

* Sherwood Anderson: Death in the Woods. Vanha ja köyhä Mrs. Grimes, jota on kohdeltu huonosti koko elämän ajan sekä palvelijana että avioliitossa ja joka on yrittänyt hiljaisena pitää eläimensä, miehensä ja poikansa hengissä ja ruokkia nämä työläästi kokoon haalimillaan ruoilla, kävelee koiriensa kanssa metsän halki taas yhden ruoanhakumatkan jälkeen. Myötätuntoinen tarina. (12 s.)

* Jack London: To Build a Fire. Aluksi itsevarma mies kulkee ison koiransa kanssa metsässä Yukonin reitillä Alaskassa kylmänä, erittäin kylmänä päivänä. Hänen on tarkoitus päästä illalla leiriin kumppaniensa luokse. Henkiinjääminen on lopulta kiinni siitä, saako hän nuotion syttymään. Jack Londonin kerronta on uskomattoman intensiivistä ja jännittävää, vaikkei novellissa tapahdukaan kovin paljon. (15 s.)

William Carlos Williams: The Use of Force. Lääkäri tulee katsomaan pientä kuumeista tyttöä, jolla epäillään olevan mahdollisesti kuolemaan johtava tauti, kurkkumätä. Tyttö vastustaa kurkkunsa tutkimista kuitenkin raivokkaasti, ja tutkimustilanteesta tulee lopulta hyvin väkivaltainen ja ahdistava. (4 s.)

Ring W. Lardner: Old Folks' Christmas. Miehen keksinnöllä hiljattain rikastunut vanhempi pariskunta odottaa innokkaasti jouluksi kotiin tulevia teini-ikäisiä lapsiaan, college-opiskelija Tediä ja sisäoppilaitoksessa collegeopintoihin valmistautuvaa Carolinea. Nämä kuitenkin välittävät lomallaan vain kavereistaan ja jättävät vanhempansa jatkuvasti huomiotta. Pintatasolla novellin teemana on selvästi lasten kiittämättömyys heitä rakastavia ja hemmottelevia sekä heidän seuraansa kaipaavia sympaattisia vanhempiaan kohtaan, mutta mietin oliko Lardnerin tarkoitus myös kuvata lasten tarvetta irrottautua vanhemmistaan ja muodostaa oma identiteettinsä. Tuntuu, että pariskunta haluaisi tehdä lapsistaan omat kopionsa: he ovat nimenneet lapset kaimoikseen (nykyään lapset haluavat itseään kutsuttavan eri nimillä), haluaisivat tehdä asiat samalla tavalla kuin lasten ollessa pieniä ja antavat lapsilleen luksuslahjoja, mutta sellaisia, joista he itse pitävät ja joita he itse käyttävät tai haluaisivat käyttää. (10 s.)

* Conrad Aiken: Silent Snow, Secret Snow. Hieno vertauskuvallinen novelli, jossa alakouluikäinen poika alkaa kuulla äänet päivä päivältä vaimeampina, kuin sankan lumen hiljentäminä, ja alkaa sulkeutua yhä enemmän omaan maailmaansa siitä huolimatta, että pitää vanhemmistaan ja elämästään. Hänellä on nyt kuitenkin oma salaisuutensa, lämmin ja kaunis ja suojeleva, eikä hän halua luopua siitä tai jakaa sitä kenenkään kanssa. En tiedä, mistä tässä oli loppujen lopuksi kyse, mutta tulkinnan avoimuus on osa novellin kiehtovuutta. (17 s.)

50 Great American Short Stories. Edited and with an introduction by Milton Crane. 11th printing, 1971 (1965). Bantam Books. 502 sivua.

Rolf Ulrici: Elefantti posliinikaupassa. Ihan hullu tarina (Der Elefant im Porzellanladen, 1966)

Tämän lasten (ja aikuisten?) kirjan sisältö sopii julkaisuvuosikymmenelleen. Kirjan alussa Puudeli pyytää Ristoa kyytiin ohjaamaansa vihreään autoon, minkä jälkeen he välttyvät juuri ja juuri ajamasta kadulla varomattomasti juoksevan pienen kahvikupin Mokan päälle. He ottavat Mokan kyytiinsä auton takapenkille, jossa tämä nukahtaa syvään uneen, ja tapaavat sitten Elefantin posliinikaupassa. Elefantti rakastuu heti takapenkillä uinuvaan kahvikuppiin ja lyöttäytyy joukon jatkoksi. Kumppanukset tapaavat kirjan edetessä myös ilkeän, juonittelevan Etanan sekä tämän palvelijakseen värväämän, hyväsydämisen pikku Marjan, ison muttei kovin taitavan koiran Juliuksen sekä erilaisia ihmisiä, joutuvat toistuvasti eroon toisistaan ja etsivät toisiaan sekä päätyvät lopulta monien vaiheiden jälkeen kaikki saarelle, jossa asiat vihdoin selviävät.

Kirjan maailmassa on oma sadunomainen logiikkansa - kukaan ihminenkään ei kyseenalaista tai ihmettele puhuvia eläimiä - ja sen tapahtumissa ja juonessa on alun tempoilusta huolimatta punainen lanka, joka muuttuu selvemmäksi kirjan edetessä. Ensin kirja tuntui minusta tyhmältä, mutta muutaman kymmenen sivun päästä aloin tottua kirjan maailmaan ja sen tapahtumat veivät mukanaan. Se alkoi tuntua myös aikuisnäkökulmasta kiinnostavalta, koska varsinkin kirjan pahiksen, kieron Etanan toiminnan kuvaukseen on ujutettu myös sosiaalista kritiikkiä ja kommentointia manipuloinnista, hyväksikäytöstä, propagandasta ja valheellisesta informaatiosta. Kirjan ihmiset ovat useimmiten hyväuskoisia ja nielevät Etanan tarinat helposti. Kirja ei kriittisistä kommenteistaan huolimatta muutu missään vaiheessa synkäksi tai ankeaksi, vaan sen tapahtumat ovat loppujen lopuksi aika hauskoja ja yleisilme positiivinen, koska se on kirjoitettu niin kieli poskessa.

Pidin kirjassa myös siitä, että sen päähenkilöt ovat kaikki persoonallisia: Risto on ystävällinen, mutkaton ja neuvokas, Puudeli fiksu ja jokseenkin äreä, Elefantti höpsö, tunteellinen ja hieman rasittava, mutta kiltti, Julius-koira iso, hyväntahtoinen, neuvoton ja epävarma ja pikku Marja hyväsydäminen ja auttavainen, muttei tyhmä. Etana on kaikin puolin limainen, ja pieni suloinen kahvikuppi Mokka taas nukkuu lähes koko kirjan ajan.

Loppujen lopuksi siis outoudestaan huolimatta ihan hyvä lukukokemus, varsinkin kun suomennoskaan ei töksähdellyt.

Rolf Ulrici: Elefantti posliinikaupassa. Ihan hullu tarina, 1968 (Der Elefant im Porzellanladen, 1966). Gummerus. Suomennos: Eero Patrikka. Kuvitus: Franz Josef Tripp. 169 sivua.

Thom Pico & Karensac: Aster and the Accidental Magic (2018) ja Aster and the Mixed-Up Magic (2019)

Luin vuoriston pikkukylään muuttaneesta Aubépinesta kertovan sarjakuvan ensimmäisen osan jokin aika sitten ranskaksi ja nyt sitten loput kolme osaa englanniksi (englantilaisissa versioissa on kaksi osaa yhdessä).

Toinen osa kertoo ketusta, joka on syksyn kuningas ja inhoaa ihmisiä, joiden ajattelee haluavan vain valtaa. Kettu ei kuitenkaan itsekään ole mitenkään sympaattinen tyyppi, vaan hänen vihansa ihmisiä kohtaan vääristää hänen ajattelunsa, ja hän on valmis murhiin estääkseen vuodenaikojen kruunun vallan joutumasta ihmisille. Edellisen kirjan tapahtumat ovat kuitenkin sekoittaneet asiat, mikä tekee vuodenaikojen kruunun epävakaiseksi ja aiheuttaa ympäristöön aikakuplia, ja Aubépinen/Asterin rohkeutta ja neuvokkuutta tarvitaan taas. Tärkeänä apuna Asterilla on tässä kuten muissakin osissa viehkeä Pelade/Buzz-koira, ja mukana ovat myös pienet, legendaariset kastanjaritarit sekä Asterin isä.

Sarjan kolmannessa osassa lampaat tahtovat tuhota ihmisten maailman ihmispässinsä johdolla, ja Aster estää tämän mm. koulukaveriensa avulla (kylästä on tähän mennessä löytynyt siis vanhusten lisäksi myös lapsia). Kirjasta tekee hauskan se, että lampaat eivät maailmanvalloitussuunnitelmistaan huolimatta ole mitään hengen jättiläisiä.

Sarjan neljännessä osassa Aster päätyy vaeltamaan rinnakkaismaailman labyrinttiin ja etsimään keinoa pelastaa maailma, koska ensimmäisessä osassa alkanut tapahtumaketju on saanut asiat menemään yhä pahemmin pieleen. Avukseen hän saa ilkikurisen Aestaksen, joka on eräänlainen keiju. (Aestaksen nimi, joka tarkoittaa latinaksi "kesää", on minusta vähän outo, koska tämä on sarjassa kevätkirja. Miksei "kevättä" tai "keväistä" tarkoittava "Verna"?) Neljännessä osassa myös Asterin äiti saa vihdoin tietää tyttärensä toimista ja joutuu kohtaamaan tiedon siitä, että heidän maailmassaan on voimakasta magiaa, mikä törmää rajusti yhteen hänen tieteellisen maailmankatsomuksensa kanssa ja vaatii häneltä melkoista maailmankuvan uudelleen järjestelemistä. Myös ensimmäisen osan henki on taas mukana tapahtumissa. Kirjan lopussa, kun kaikki on hyvin, Asterin äiti ilmoittaa odottamatta perheen muuttavan nyt Japaniin, vaikka Aster on jo täysin kotonaan vuorten pikkukylässä eikä haluaisi lähteä. (Onko siis odotettavissa Aubépinen/Asterin seikkailuita Japanissa?)

Vaikka sarjan osat ovat itsenäisiä tarinoita, ne muodostavat kuitenkin kokonaisuuden, jossa edellisten osien tapahtumat vaikuttavat myöhempiin tapahtumiin. Ja vaikka kyse on maailman tai vähintään Asterin kylän pelastamisesta ja asiat näyttävät joskus hyvin huonoilta, nämä eivät ole mitään synkistelytarinoita kuten monet muut vastaavat (no, aikuisille suunnatut tarinat), koska ihmisten ja varsinkin eri olentojen persoonallisuudet ja toimet tuovat mukaan hauskuutta, eikä Aster luovuta vaan jatkaa sinnikkäästi ja itsepäisesti vaikeuksista huolimatta ja keksii hyviä ratkaisuja. Näissä ei ole myöskään kyse vihollisen (tai vihamielisesti käyttäytyvän olennon) tuhoamisesta vaan siitä, että oppii elämään näiden erilaisten olentojen kanssa ja keksii siihen keinot, joiden avulla kenenkään elämisen ja omaehtoisen olemisen oikeutta ei kielletä. Ei siis yhtään hassumpaa luettavaa, vaikka eniten pidinkin ehkä ensimmäisestä osasta.

Sadan vuoden lukuhaaste: 2010-luku. Helmet-haaste 47-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön.

Edit 9.3.23.

Thom Pico & Karensac: Aster and the Accidental Magic, 2020. Sisältää sarjakuvat Aster makes some poorly thought-through wishes (Le génie saligaud, 2018) ja Aster gets a magical fox exceedingly upset (Le renard furax, 2018). RH Graphic. Käännös ranskasta englantiin: Anne ja Owen Smith. 210 varsinaista sivua ja 14 lisämateriaalisivua.

Thom Pico & Karensac: Aster and the Mixed-Up Magic, 2021. Sisältää sarjakuvat All's well that ends wool (Pourquoi tant de laine?, 2019) ja The end of everything (and what happened next) (La fin de tout (et du reste), 2020). RH Graphic. Käännös ranskasta englantiin: Anne ja Owen Smith. 250 sivua.

Karensac & Thom Pico: Aubépine 1. Le génie saligaud, 2018

Olen taas innostunut petraamaan ranskaani lukemalla lastenkirjoja ranskaksi. Onneksi on kirjastot, niistä ei löydy mitä vain mutta paljon kaikkea mitä tulee mieleen kaivata. Ja jos ei läheltä, niin usein ainakin kaukolainana.

Tämän sarjakuvan ennen nimiösivua oleva alkukuva on mainio, koska se antaa pelkästään yhden kuvan avulla paljon taustatietoa kirjan tapahtumille: sen että Aubépinen perhe on nelihenkinen, että siihen kuuluu äiti, isä ja isoveli, ja että perhe on juuri muuttanut. Ja että vaikka Aubépinen velikään ei ole kovin innoissaan muutosta, Aubépine itse on aivan järkyttynyt asiasta.

"Tässä uusi kotimme, lapset!"

Aubépinen perhe on muuttanut isosta kaupungista pieneen vuorten keskellä sijaitsevaan kylään, jotta tutkijaäiti voisi rauhassa kehittää linturobottiaan. Robotin kehittämisellä valmiiksi on kiire, koska jättimäisten lintujen muuttokausi alueen läpi alkaa lähestyä. Jos ihmiset joutuvat näiden jättilintujen tielle, heille käy huonosti. Aiemmin jättilinnuista ei ole ollut haittaa, koska ne eivät ole muuttaessaan kohdanneet ihmisiä, mutta viime vuosikymmeninä ihmiset ovat levittäytyneet niiden alueelle.

Aubépine on kirjan alussa hyvin itsekeskeinen ja ajattelee asioita vain omalta kannaltaan: paikka on kuolettavan tylsä, siellä ei ole mitään tekemistä ja kylässä asuu vain vanhoja ihmisiä. Isän pakotettua hänet ulkoilemaan hän kohtaa kuitenkin salaperäisen paimenmuorin, joka antaa hänelle lahjaksi koiranpennun Peladen. Tämän kanssa hän törmää metsän syvyyksissä henkeen ('saligaud' tarkoittaa haukkumasanana 'likaista äpärää', tässä sen voisi suomentaa kiltisti vaikka 'rontiksi', koska ensimmäiseksi mieleen tullut pidempi suomalainen sana ei sopisi lastenkirjaan; hengen nimeen on hyvä syy). Henki lupaa hänelle klassisesti kolme toivetta, joiden sanamuodon kanssa pitää klassisesti olla varuillaan. Kirjan lopussa Aubépine näkee asiat laajemmasta näkökulmasta ja ymmärtää vastuun käsitteen toisella tavalla kuin ennen.

Kirja oli hauska ja vauhdikas ja sen piirroksissa oli mielikuvitusta ja fantasiaa. Se käytti tarinassaan vanhoja satuaiheita ja yhdisti ne nykyaikaan robotteineen ja muine piirteineen - eräässä kohdassa henki sanoo, ettei ole mikään Google. Kirjassa oli huumoria, ekologinen asenne, jännitystä (asiat näyttävät kirjan lopussa erittäin huonoilta, kunnes Aubépine keksii hyvin luovan ratkaisun), puhuva koira, sympaattinen hirviöpariskunta, rinnakkaistodellisuus ja intertekstuaalisuutta.

Oli hauskaa lukea tämä ranskaksi, ja ymmärsin sen ihan hyvin. Lukisin mielelläni kirjan kolme jatko-osaakin - Le renard furax, Pourquoi tant de laine? ja La fin de tout (et du reste) - mutta niitä ei näy ranskaksi löytyvän mistään. Ehkä sitten englanniksi? Aubépinen nimi tarkoittaa muuten "Orapihlajaa", ja kirjan englanninkielisessä käännöksessä hänen nimensä on "Aster" ja espanjalaisessa käännöksessä "Olivia". Nämä nimet antavat päähenkilöstä kuitenkin erilaisen kuvan kuin "Orapihlaja", joka kuvaa hyvin Aubépinen tiettyä särmikkyyttä ja itsepäisyyttä.

Helmet-haaste 38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan. (Tai: 1. Kirjassa on kartta, 3. Kirjan nimessä on kasvi (Aubépine), 31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas, 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla (Karensac vuonna 1990), 44. Kirja kuuluu genreen tai kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä.)

Karensac (idea ja piirrokset) & Thom Pico (teksti): Aubépine 1. Le génie saligaud, 2018. Dupuis. 99 sivua.

Portti 3/2019 (lehti)

Ulkoavaruuden otus on muistaakseni Latviasta ostettu kukkopilli.

Suomessa julkaistaan paljon hyviä lehtiä, ja ajattelin esitellä joitakin niistä. Luin Portteja 1990- ja 2000-luvulla melko paljon, mutta sitten sain aihepiiristä tarpeekseni muutamaksi vuodeksi ja lehti jäi, ja nyt tuntuu että näihin voisi taas palata. Vaikka lehden kannessa lukee ”science fiction”, lehden genre on minusta enemmänkin spefi eli spekulatiivinen fiktio, siis ymmärtääkseni kaikki sellainen fiktio joka ei mahdu ihan reaalimaailman rajoihin (utopiat, dystopiat, fantasia, kauhu, kummitusjutut, tieteiskirjallisuus, uuskumma, vaihtoehtohistoriat...).

Tämän numeron novellit ovat hyvä esimerkki tästä monipuolisuudesta: mukana on Oscar Wilden Lordi Arthur Savilen rikos, jossa kädestäennustamisella on tärkeä rooli ja jossa vierauden tuntua herättää lähinnä päähenkilön outo logiikka; vampyyritarina Anna minulle päivä, joka ei koskaan lopu, jossa vampyyrin ja häntä/sitä metsästävän ihmisen välille kehittyy olosuhteiden pakosta läheinen suhde, ja kolmantena aivan toisentyyppinen Minä tiedän mitä näin, jossa avaruussotilas kertoo radion suorassa lähetyksessä taistelukokemuksestaan vieraan planeetan karhumaisia olentoja vastaan ja joka muuttuu yllättäen pohdinnaksi havaitsemisesta ja todellisuudesta. Lisäksi mukana on kiinnostava ja hauska Sylvia Wrigleyn tietoartikkeli Vanhoista naisista tieteiskirjallisuudessa, fandom-muistelo Milk Bay Con sekä vuoden 2019 Hugo-palkintoehdokkaiden puntarointia.

Joistakin lehden novelleista olen pitänyt enemmän, joistakin vähemmän (tässä numerossa esimerkiksi pohdiskeleva avaruuskertomus ja Wilden tarina kiinnostivat enemmän kuin vampyyrit, jotka eivät minua innosta, varsinkin kun vampyyrinovelli oli vähän väkivaltainen), mutta pitämisistäni riippumatta Portin novellit ovat mielestäni aina olleet hyvin kirjoitettuja, ja tämänkin lehden suomalaiset novellit olivat sijoittuneet hyvin Portin novellikilpailussa. Olen näiden novellien kautta tutustunut sellaisiin suomalaisiin kirjailijoihin, joilta on julkaistu myös kirjoja, esim. Maarit Verroseen ja Boris Hurttaan. Minua miellyttää lehdessä myös se, että siinä on aina mukana myös tähän kirjallisuudenlajiin liittyviä tietoartikkeleita, muistissa on esimerkiksi Antti Leikolan mainio sarja myyttisistä olennoista. Kirjailijaesittelyiden kautta olen tutustunut lajin klassikoihin, esimerkiksi H. Rider Haggardiin ja H. P. Lovecraftiin. Usein (aina?) mukana on myös jokin kiinnostava vanhempi novelli, esimerkiksi tämän numeron Oscar Wilden Arthur Savile -novelli julkaistaan ällistyttävästi nyt Suomessa ensi kertaa painettuna, vaikka kuunnelmana se on esitetty aikaisemminkin. Näistä vanhemmista novelleista muistan jonkin italialaisen vuorille sijoittuvan novellin, jota ei varmasti olisi tullut luettua ilman Porttia.

Lehdestä on jäänyt mieleen myös upea kuvitus (tässä numerossa Kari T. Leppäsen kansi ja kahden novellin alkukuvat). Joskus siinä on ollut myös sarjakuva. Lehdessä on aina vakiona uusien sarjakuva-albumien arviot ja uusien sekä aikuisten että nuorten spefi-kirjojen arviot. Arviot ovat hyvin asiantuntevia, tosin joskus tuntui, että paljon lukeneet arvioijat reagoivat asenteella ”blaah, tämä on niin nähty” sellaisiin juonikuvioihin ja teemoihin, jotka minulla menisivät ihan täydestä. Portti on melkoisen tuhti lukupaketti, mutta sisältönsä monipuolisuuden vuoksi mukavaa luettavaa. Tässä lehdessä oli yhteensä 116 sivua, joista 81 sivua novelleja ja artikkeleita ja loput kirja- ja sarjakuva-arvioita (mukaan lukien nuo Hugo-ehdokasarviot).

Kaiken kaikkiaan tämä Tampereen science fiction -seuran julkaisu on siis huolella tehty laatulehti. Se toimisi varmaan pehmeänä laskuna sellaisille lukijoille, joita genre kiinnostaa jonkin verran, mutta jotka vierastavat scifiä olettaen sen tarkoittavan vain raketteja avaruudessa tai teknologiajurnuttamista, koska lehdestä huomaa genren monipuolisuuden, ja novelleja on helpompi lähteä lukemaan kuin kokonaista kirjaa. Parhaimmillaan scifi tai spefi on kirjallisuutta, joka pohtii kiinnostavasti ihmisenä olemista, historian kulkua, yhteiskunnallisia rakenteita tai maailman tilaa muuttamalla enemmän tai vähemmän niitä linssejä, joiden läpi katselemme asioita, ja heittämällä meidät tilanteisiin, joissa tutut sääntömme eivät päde. Miksei tähän kirjallisuudenlajiin voisi lukea myös kuuluisat dystopiaklassikot, George Orwellin kirjan 1984 ja Aldous Huxleyn Uljaan uuden maailman, eli genre on paljon muutakin kuin rakettien rukkausta.

Äh, tämä tuntuu ihan maksetulta arviolta, kun tämä on näin positiivinen. Mutta Portti vain on hyvä lehti, jos tämä aihepiiri kiinnostaa.

Tasapuolisuuden vuoksi mainittakoon myös Helsingin science fiction -seuran lehti Tähtivaeltaja, vaikken sitä olekaan sattunut lukemaan. Siinä käsitellään Wikipedian mukaan Portin tavoin science fictionia, fantasiaa, kauhua, kirjoja ja sarjakuvia ja lisäksi elokuvia, joita en muista Portissa käsitellyn (vaikka voi siinä niitäkin olla), ja se on asianharrastajille varmaan myös tuttu lehti.