Erkki Reenpää (toim.): Aikamme parhaita rakkauskertomuksia, 1954

Luin toisenkin rakkauskertomuksiin keskittyvän novellikokoelman (ensimmäinen täällä). Rakkaus esiintyy näissä tarinoissa hyvin monenlaisena, eikä aina miellyttävänä. Kokonaisuutena tämä kokoelma oli tyyleiltään (ironiaa, huumoria, naturalismia, vakavuutta, draamaa, pohdintaa, psykologiaa) ja sisällöltään mukavan vaihteleva ja mielenkiintoinen. Kaikki tarinat olivat omalla tavallaan kiinnostavia, ja joissakin niistä näkyi asenteiden muutos vanhoista nykyaikaisempiin sekä näiden asenteiden ristiriita. Kolmesta kertomuksesta olen kirjoittanut muiden novellikokoelmien kohdalla, joten niihin olen laittanut vain linkin. 29 novellista seitsemän on naisten kirjoittamia.

D. H. Lawrence: Valkea sukka. Aviomies on kahden vuoden avioliiton jälkeenkin edelleen todella rakastunut vaimoonsa, mutta on mustasukkainen. Vaimo pitää kauniista asioista ja ärsyttää miestä tahallaan. Kuvaus kontrollinhalusta; novellin loppu on tosi epätyydyttävä. (Englanti, 1885-1930, 26 s.)

* Marcel Proust: Melankolinen kesäloma. Françoiselle tulee pakkomielle miehestä, jota hän ensin piti rumana ja tyhmänä, ja tämä täyttää kaikki hänen ajatuksensa. Novelli ajatusten ja haaveiden, ei todellisuuden luomasta rakkaudesta ja intohimosta. (Ranska, 1871-1922, 13 s.) 

Sherwood Anderson: Kävely kuutamolla. Aika sekava novelli, josta puolet on hyppelevää filosofointia lääkärin työstä, naisista, sekä syvästä, vain tietynlaisen elämänasenteen tuomasta naurusta. Maalaislääkäri uskoutuu kalakaverilleen siitä, miten aiemmin rakastui puolalaiseen sairaanhoitajaan siitä huolimatta, että rakasti vaimoaan paljon. (Yhdysvallat, 1876-1941, 15 s.)

Agnes von Krusenstjerna: Luokan ensimmäinen. Luokan priimuksella, tavallisen näköisellä Elinillä ei ole ollut paljonkaan tekemistä komean ja itsetietoisen, samassa koulukaupungin täysihoitolassa asuvan Sturen kanssa. Sture pitää toisennäköisistä ja toisenlaisista tytöistä, mutta tarvitessaan apua koulutehtävissä osoittaa Elinille huomiota. Elinille tämä merkitsee paljon, Sturelle ei. (Ruotsi, 1894-1940, 18 s.)

* Elizabeth Bowen: Aaverakastaja. Yllättävä, kauhutarinaksi muuttuva novelli. Pommitettuun Lontooseen maaseudulta perheen taloa tarkastamaan tullut rouva Drover oli 25 vuotta aiemmin luvannut tapaavansa sotimaan lähtevän ja myöhemmin sodassa kuolleen kosijansa neljännesvuosisataa myöhemmin tiettynä päivänä. (Irlanti, 1899-1973, 8 s.)

* Dorothy Parker: Ihana loma. Mimin mies Steve pääsee pitkän odotuksen jälkeen sodasta New Yorkiin vuorokauden lomalle vaimonsa luokse. Edellinen loma on mennyt pilalle sen takia että Mimi on koko ajan tiedostanut ajan lyhyyden. Nyt hän on päättänyt tehdä toisin, mutta pettymyksiä ei ole helppo kestää. Tarina siitä, miten ristiriitaisesti ihmiset saattavat käyttäytyä. (Yhdysvallat, 1893-1967, 16 s.)

* Hermann Hesse: Unikuva. Itseironinen novelli kirjailijan ja runoilijan työstä. Miten kukaan pystyy menneisyyden runoilijoiden jälkeen enää kirjoittamaan todellista runoutta? (Saksa, 1877-1962, 14 s.)

F. E. Sillanpää: Piika. Tuntemattoman ylioppilaan kanssa kaksi vuotta sitten vietetyn yön jälkeen Sanni on saanut pojan. Nyt hän alkaa taas keväällä kaivata rakkautta, mutta tansseissa käynti ja sen jälkeinen ilta ei tee häntä tyytyväiseksi. Tuntuu, että asiat vain tapahtuvat Sillanpään ihmisille, ja hänen episodimainen, impressionistinen kirjoitustapansa ei sovi minulle. Novellissa on aika yllättävä maininta julkisesti yhdessä tanssivista mies- sekä naispareista. (Suomi, 1888-1964, 15 s.)

William Faulkner: Ruusu Emilylle.

Gustav Hellström: Triangeli. Vaikka puolisot rakastavat toisiaan, madame Armand on pettynyt pikkuvirkamiesmiehensä saamattomuuteen, motkottaa hänelle tästä, eikä ajattele heillä olevan edes rahaa hankkia lapsia (pojan koulutus ja tytön myötäjäiset?). Monsieur Armand alkaa kotiin tullessaan usein tavata porraskäytävässä vanhemman kunnialegioonan ritarin. (Ruotsi, 1882-1953, 7 s.)

* André Maurois: Luonteenmuutos. Irene passittaa liian alistuvaisen miesystävänsä Raymondin oman psykologinsa vastaanotolle, jotta tämä saisi vähän selkärankaa. Hoito onnistuu liiankin hyvin. Hauska, psykologialle irvaileva novelli. (Ranska, 1885-1967, 11 s.)

Theodore Dreiser: Ida Hauchawout. Tyrannimaisen ja itaran isän tytär Ida on valittamaton puurtaja ja on hoitanut isäänsä yli 30 vuotta. Saatuaan pienen perinnön tämän kuoltua hän menee naimisiin heikon ja haaveilevan Widdlen kanssa. Tapahtumia ulkopuolelta tarkasteleva kertoja suhtautuu ärsyttävän alentuvasti sekä Idaan että Widdleen. (Yhdysvallat, 1871-1945, 22 s.)

* Mika Waltari: Puhtain nuoruus.

* Franz Werfel: Hotellinportaat. Francine on selvinnyt ilman että mennyt rakkausseikkailu on paljastunut, hänen sulhasensa Philippe kertoo kirjeessään jumaloivansa häntä ja rakkaat vanhemmat ovat tulossa Italiasta hänen luokseen. Francine miettii kaikkia näitä asioita kiivetessään loistohotellin leveitä portaita ylös huoneeseensa. Ihmisen ajattelu ja tunne elämän merkityksellisyydestä on kuitenkin kummallinen asia. (Itävalta-Böömi, 1890-1945, 12 s.)

* Maksim Gorki: Tyttö ja kaksikymmentäkuusi miestä. Kellarissa orjantyötä viidestä aamulla kymmeneen illalla tekevien 26 rinkelileipurin elämän ainoa valopilkku on 16-vuotias yläkerran sisäkkö, kaunis ja herttainen Tanja, jonka iloiset kasvot he näkevät joka päivä. Leipurit rakastavat ja ihailevat tätä, tämä on heille pyhimys ja aurinko. Sitten he lyövät komean naustennaurattajasotilaan kanssa vetoa siitä, pystyykö tämä valloittamaan myös Tanjan. (Venäjä, 1868-1936, 15 s.)

* James Joyce: Ikävä tapaus. Säntillinen James Duffy alkaa tapailla keski-ikäistä rouvaa, Mrs. Sinicoa. Mr. Duffy lainasi naiselle kirjoja, varusti hänet mielipiteillä, jakoi henkisen elämänsä hänen kanssaan. Nainen kuunteli. He nauttivat tapaamisistaan, kunnes nainen kadottaa järkyttävästi itsehillintänsä ja tarttuu intohimoisesti Duffyn käteen, minkä jälkeen Duffy lopettaa tapaamiset. Myöhemmin sattuu ikävä tapaus, joka saa Duffyn lopulta näkemään itsensä ja suhteensa naiseen selvemmin. (Irlanti, 1882-1941, 10 s.)

Maria Jotuni: Herman. Kohtauksia Aliinan ja Hermanin suhteesta. Aliina on nuori ja rakastunut; vähän vanhempi Herman tuntee tyhjyyttä ja yksinäisyyttä. En oikein ymmärtänyt tätä. (Suomi, 1880-1941, 10 s.)

H. E. Bates: Kimono.

* François Mauriac: Thérèse lääkärin vastaanotolla. Elisée Schwartz, itsevarma psykiatri, kohtelee vaimoaan Catherinea kylmästi ja halveksivasti. Hänen vastaanotolleen on myöhään illalla tulossa epätasapainoinen, murhanhimoinen nainen. Miehensä turvallisuudesta huolestunut Catherine kuuntelee heidän keskusteluaan, ja keskustelu saa hänet tekemään päätöksen. (Ranska, 1885-1970, 18 s.)

Ernest Hemingway: Kukkulat näyttivät valkoisilta norsuilta. Nuori nainen ja mies juovat olutta espanjalaisen juna-aseman baarissa. Melkein koko novelli on dialogia, ja pariskunnan erimielisyyden syy ja heidän erilainen suhtautumisensa siihen paljastuu rivien välistä. (Yhdysvallat, 1899-1962, 5 s.)

* Eyvind Johnson: Iloisia päiviä. Neljä nuorta aikuista - Helena, Tomas, Dora ja kertoja - viettää joutilaita ja levottoman iloisia kesäpäiviä meren luodolla ja keskustelee elämästä ja filosofiasta. Jo kertomuksen alkuriveillä selviää, että kesän aikana tapahtuu jokin tragedia. (Ruotsi, 1900-1976, 11 s.)

Marcel Aymé: Césarin naimapuuhat. Ironinen novelli hyveellisestä ja viattomasta hiili- ja viinikauppiaasta, vanhapoika Césarista, josta tulee alueen ilotyttöjen niin innokkaiden viettely-yritysten kohde, että hän joutuu laajentamaan toimintaansa baariin, hotelliin ja lopulta ilotaloon. Tähän tapahtumaketjuun liittyy myös hänen oma rakkaustarinansa. Kukaan ei enää kirjoittaisi prostituoiduista näin, toisaalta moralisoivasti ja toisaalta mitätöiden heidän ongelmansa. (Ranska, 1902-1967, 11 s.)

* Katherine Mansfield: Onnellinen. Bertha tuntee itsensä eräänä päivänä ilman syytä huimaavan onnelliseksi. Päivälliskutsuille tulee muiden vieraiden lisäksi arvoituksellinen ja kaunis Miss Fulton, Berthan löytö, vaikkei hänen miehensä Harry tästä pidäkään. Aivan novellin lopussa kaikki muuttuu. (Uusi-Seelanti, 1888-1923, 14 s.)

Viljo Kojo: Epäluulo. Maria kiusaa miestään tahallaan kaunistautumalla ja lähtemällä kotoa illalla kerta toisensa jälkeen kertomatta minne menee, eikä vastaa kysymyksiin siitä missä on ollut. Miehen epäluuloiset ajatukset kiusaavat miestä yhä enemmän, ja eräänä iltana hän antaa vaimolleen uhkavaatimuksen, koska ei enää kestä tilannetta. (Suomi, 1891-1966, 15 s.)

* W. Somerset Maugham: Parantola. Ashenden on keuhkotautiparantolassa Pohjois-Skotlannissa ja kertoo muista parantolan potilaista, heidän ihmissuhteistaan ja heidän muodostamastaan yhteisöstä - kaksi keskenään kilpailevaa potilasta on viettänyt parantolassa jo 17 vuotta. Osalla potilaista on edessä väistämätön kuolema ennemmin tai myöhemmin, ja suhtautumistavat tähän vaihtelevat. Kuoleman läheisyydestä huolimatta kaksi parantolan potilasta rakastuu toisiinsa. (Englanti, 1874-1965, 26 s.)

Cora Sandel: Numero 31. Nuori iloinen norjalainen naistaiteilija vuokraa itselleen ateljeen Pariisista, seurustelee erimaalaisten miesten kanssa ja hylkää näitä, kunnes saapuu suuri rakkaus, etelämaalainen taiteilija. Taiteilija kuitenkin lähtee ja jättää naisen selviämään yksin heidän suhteensa seurauksista. Nainen tahtoo kuolla, mutta naapuruston kokenut rouva von Flehn auttaa häntä salaamaan asian, kunnes hänestä tulee synnytyslaitoksen nimetön numero 31. Nainen ei kuitenkaan tunne asiaankuuluvaa kiitollisuutta. Synnytystä kuvatessaan hyvin naturalistinen novelli. (Norja, 1880-1974, 13 s.)

Aldous Huxley: Pikku meksikolainen. Nuori kirjailija ostaa Ravennasta Italiasta vuonna 1912 "pienen" meksikolaisen, valtavan mustan hatun, minkä ansiosta hän tutustuu nuoreen kreiviin Fabio Tirabassiin, tämän taideaarteita täynnä olevaan kotiin, vaimoon sekä joviaaliin vanhaan isään, josta tulee tavallaan novellin keskushenkilö. (Englanti, 1894-1963, 29 s.)

* Aino Kallas: Rakkauden vuoksi ja luode. Kahden virolaisen pikkuvirkailijan, vilkkaan Leida Velmetin ja jämeränjähmeän Endel Veetõusmen, seurustelu alkaa toisen maailmansodan alla. Sodan syttyessä Endel pakenee Tukholmaan, jossa hän tapaa Leidan taas vuoden kuluttua. (Viro/Suomi, 1878-1956, 6 s.)

* Luigi Pirandello: Matka. Sisilialainen Adriana Braggi on viettänyt 22-vuotiaasta asti, siitä asti kun hänen ikävä miehensä on kuollut, 13 vuotta muiden leskien tapaan mustiin pukeutuneena ja talostaan poistumatta. Talossa asuu hänen kahden nuoren poikansa lisäksi hänen lankonsa, miellyttävä ja hienotunteinen Cesare Braggi. Kun Adriana sairastuu vakavasti, hänet saadaan suostuteltua tekemään elämänsä ensimmäinen matka erikoislääkärin luo Cesaren kanssa ensin Palermoon ja sitten Napoliin ja vielä pidemmälle. Matka on Adrianalle täynnä uusia kokemuksia. Sisilialaisten naisten tuolloin äärimmäisen rajoitettua elämää kuvatessaan novelli tuntuu jopa feministiseltä. (Italia, 1867-1936, 19 s.)

Erkki Reenpää (toim.): Aikamme parhaita rakkauskertomuksia, 1954. Otava. Eri kääntäjiä. 426 sivua.

Susan Glaspell: Her America. "A Jury of Her Peers" and Other Stories, 2010

Olen lukenut aiemmmin kolme 1900-luvun alun näytelmä-, romaani- ja novellikirjailijan Susan Glaspellin näytelmää (neljäs on vielä odottamassa) ja olen pitänyt niistä paljon: ne ovat mielenkiintoisia, odottamattomia ja mielestäni myös syvällisiä, koska ne käsittelevät tärkeitä yleensä ihmisenä olemisen kysymyksiä, esimerkiksi luovuutta ja luomistyötä, yksinäisyyttä, myötätuntoa sekä rohkeutta yrittää ja aloittaa uudestaan, tai sen puutetta. Ja niissä ovat pääosassa naiset.

Minulla on onneksi myös hänen novellikokoelmansa, jonka nyt luin, ja pidin myös näistä kahdestatoista tarinasta, joista monet olivat hämmästyttävän ajattomia. Vaikka ne on alkujaan julkaistu eri lehdissä vuosina 1914-1927, jolloin tavat ja ihmisten elinympäristö olivat melkoisen erilaisia kuin nykyään, tuntui että ne olisi melkein voitu kirjoittaa myös nyt, koska näissä novelleissa oli kyse ajatuksista ja tunteista sekä suhtautumisesta itseen, maailmaan ja kanssaihmisiin, ei juurikaan ulkoisista seikoista.

Toiset kertomuksista olivat keveitä, toiset vakavia, mutta kaikissa oli ajatuksen aihetta ja luonteikas kertojanääni, ja ne olivat minusta myös viihdyttäviä - lukuun ottamatta ehkä alkupuolen tarinaa Looking After Clara, jossa mies kadottaa ihastuksensa kissan, joka oli mielestäni vähän tylsä, mahdollisesti sen takia ettei mies arvosta kissoja. Eivät tyypillisellä tavalla viihdyttäviä, mutta kiinnostavia, persoonallisia ja omintakeisia. Ja pohjimmiltaan ystävällisiä. Ja niissä oli usein satiirinen ristiriita näkökulmahenkilön käsitysten ja todellisuuden välillä.

Hyvä esimerkki tästä ristiriidasta on novelli Poor Ed, jossa kaupunkilaisveli Edward, "arvostettu kriitikko", palaa kotikonnuilleen maaseudulle veljensä Henryn kuoleman jälkeen. Itsetyytyväinen Ed, joka suunnittelee kirjoittavansa kunnianosoituksen maanviljelijäksi jääneelle Henry-rassulle - Success interpreting failure - and with gentle understanding - joutuu näkemään elämänsä kokonaan uudessa valossa, kun huomaa Henryn muistiinpanoista tämän säälineen häntä.

Glaspell oli sosialisti, ja novellissa A Matter of Gesture hän kertoo tarinan ulkokohtaisesta sosialistista, joka pettää toverinsa ja siitä huolimatta joutuu vankilaan. Tarinan naiskertoja tuntee kuitenkin kaikista ystävistään poiketen myötätuntoa häntä kohtaan ja kutsuu hänet vankilasta vapautumisen jälkeen vierailulle kotiinsa, jossa pyrkimys jalouteen tai suuruuteen saa traagisen päätöksen.

Mukana oli pari kolme kevyempää rakkaustarinaa, joista suosikkini oli Unveiling Brenda. Siinä komea nuori yliopiston kirjallisuudenopettaja kiinnostuu piireihin kuulumattomasta vähävaraisesta naisopiskelijastaan tämän älykkäiden ja epäkunnioittavien aineiden takia. Tässä tarinassa ei ollut kyse siitä, että rikas prinssi pelastaisi köyhän häntä avuttomana kaipaavan Tuhkimon, vaan sosiaalisen aseman eroista huolimatta kahden tasa-arvoisen ja fiksun ihmisen suhteen kehittymisestä. Se oli lisäksi hauska, ja monessa muussakin Glaspellin novellissa oli huumoria.

Glaspell saattoi kirjoittaa saman tarinan sekä novellina että näytelmämuodossa, ja tässä kirjassa novelli A Jury of Her Peers vastaakin lukemaani näytelmää Trifles ja A Rose in the Sand näytelmää The Outside. Varsinkin jälkimmäisessä pidin enemmän näytelmästä, koska novellissa oli enemmän selityksiä; näytelmässä kaikki piti päätellä pelkästään dialogista (ja niukasta ympäristön kuvauksesta), joten se oli kiinnostavampi.

Kirjassa on toimittajien Patricia L. Bryanin ja Martha C. Carpentierin 16 sivun pituinen johdantoluku, josta päätellen Susan Glaspell on nykyään Yhdysvalloissa melko arvostettu kirjailija. Hän ansaitsisi tulla tunnetuksi Suomessakin.

Sadan vuoden lukuhaaste: 1910-luku.

Susan Glaspell: Her America. "A Jury of Her Peers" and Other Stories, 2010 (12 novellia vuosilta 1914-1920 ja 1927). University of Iowa Press. 220 sivua.

Kyllikki Häme: Päivä. Kertomus rakkaudesta, 1955

Suomalaisen naiskirjailijan "kertomukseksi rakkaudesta" luonnehdittu romaani 1950-luvulta? Perinteinen hempeä ja romanttinen tarina siitä, kun nainen kohtaa miehen ja he päätyvät vaikeuksien kautta avioon? Pelastin tämän kirjan erään kirpparin alennuslaarista eikä minulla ollut kovin suuret odotukset sen suhteen (romanttiset kirjat eivät ole yleensä suosikkejani), vaikka selailun perusteella tämä olikin vaikuttanut ihan luettavalta. Kirja ei kuitenkaan vastannut ollenkaan odotuksiani vaan vetäisi pohjan altani ja yllätti minut kokonaan.

Kirja on moderni ja sen kerronta on impressionistista, mutta siinä on paljon dialogeja, jotka tekevät sen lukemisesta melko helppoa ja nopeata. Kestää kauan ennen kuin lukija pääsee selville edes päähenkilön nimestä ja vielä kauemmin ennen kuin päästään siihen rakkaustarinaan. Tätä ennen kirjan päähenkilö Veera, leski jolla on lapsia ja joka lomailee maalla, esimerkiksi pohdiskelee kuolemaa ystävänsä Ilonan kanssa aurinkoisessa puutarhassa. Veera kertoo vähitellen ystävälleen sattumalta alkaneen suhteensa kulun pianisti Mikaeliin, mikä on kirjan pääteema, mutta kirjassa on paljon muutakin.

Ovi sulkeutui hänen takanaan. Ja sitten toinen jossain kauempana ja vielä yksi ja sen jälkeen yhä useampia kunnes ne kaikki olivat kiinni. Paluutietä ei enää ollut. Hän oli nyt tässä missä ei milloinkaan ennen ollut ollut, eikä ollut tarpeen että mikään tie johtaisi poispäin. (94)

Tarina kertoo mm. siitä, miten rakkaus vaikuttaa ihmiseen ja miten se muuttaa ihmistä, eikä sen kieli ole sentimentaalista vaan tuoretta, kaunista ja joskus runollistakin. Välillä siirrytään Mikaelin näkökulmaan, kuten seuraavassa.

Sinä, hän kuiskasi ja kuiskaus lähti hänestä kevyenä kuin lintu, lensi sokaistuneena ja hurmaantuneena kunnes tapasi kaiun ja saapui takaisin, asettui pesäänsä ja lepäsi hänen levossaan, oli turvassa hänen valossaan (118).

Kirja on haastava ja kiehtova, siinä on pohdiskelua elämästä, kuolemasta, surusta, ilosta ja rakkaudesta, eivätkä sen henkilöt toimi tai ajattele niin kuin odottaisi. Kirja sai minut kiinnostumaan muistakin Kyllikki Hämeen kirjoista. Otin kirpparilta mukaan myös yhden hänen tyttökirjansa, saa nähdä millainen se on.

- Totta on että muistutimme toisiamme, ulkonaisestikin. Häntä olisi voinut luulla veljekseni. Meissä oli paljon samaa. Jossakin hyvin oleellisessa olimme yhtä. Tiedätkö, luulen että hän piti minusta, piti minusta oikein paljon.
     Veera katsoi ystävättäreensä totisin, mietteliäin silmin häntä näkemättä.
     - Totta kai, Ilona sanoi ihmetellen äänensävyä. Tiedäthän että hän rakasti sinua suuresti.
     - En tarkoita sitä, vaan nimenomaan pitämistä, sitä että hän tunsi minut niinkuin ei kukaan muu ole koskaan tuntenut, ja piti minusta, kaikesta minussa, hyväksyi sellaisenaan, otti omakseen. Se minusta on kaikkein ihmeellisintä. Hänen luonaan olin turvassa. Hän on ainoa ihminen, joka on todella tuntenut minut. Ja minä tunnen hänet aina, hyväksyn hänet missä tahansa, minkälaisena tahansa. (142)

Sadan vuoden lukuhaaste: 1950-luku. Helmet-haaste 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla (lomailu maalla on myös matka, ja kirjassa kuvataan myös Veeran matkaa rakkauteen ja omien tunteidensa kokemiseen ja ymmärtämiseen).

Kyllikki Häme: Päivä. Kertomus rakkaudesta, 1955. Otava. Kannen tekijää ei kerrottu. 154 sivua.

Ángeles Encinar (ed.): Cuentos de este siglo. 30 narradoras españolas contemporáneas, 1996 (Tarinoita tältä vuosisadalta. 30 nykyajan espanjalaista naiskertojaa)

Lisää espanjankielisiä naisten kirjoittamia novelleja (muita espanjankielisiä novellikokoelmia tässä). Jaan bloggauksen kahteen osaan, koska kirjailijoita on niin paljon. Spoilerivaroitus: paljastan joidenkin kertomusten juonen suureksi osaksi.

Pidin ainakin tästä alkuosasta paljon: kertomukset ovat eläviä ja kiinnostavia, ja henkilöiden kokemiin tunteisiin on helppo samaistua ja ymmärtää heidän ajatuksiaan (olettaen että ymmärsin tekstin, pari novellia oli minulle tyylinsä takia liian vaikeita). Novellit ovat lyhyitä, mutta ne ovat taitavasti kirjoitettuja ja hallittuja kokonaisuuksia sekä avaavat hyvin ikkunoita toisiin todellisuuksiin ja kokemisen tapoihin. Aiheiltaan ne vaihtelevat paljon - vaikka monen aiheena on naisen ja miehen välinen rakkaus, näkökulma tähän vaihtelee, ja tarinoissa kerrotaan myös esimerkiksi ystävällisyydestä, yksinäisyydestä ja koirista. Näitä kirjailijoita voisi lukea enemmänkin.

* Rosa Chacel: Ofrenda a una virgen loca (Uhrilahja hullulle neitsyelle). Reportteri tarkkailee kadulla mitäänsanomattoman näköistä naista, joka aina välillä uskoo tapaavansa rakastettunsa, jolloin hänestä tulee nuori, kaunis ja säteilevä, kuin kevät, kunnes hän taas palaa entiseen olotilaansa. Tarkkailija haluaa kirjoittaa hänestä artikkeleita, tehdä hänestä filmejä ja maalata hänestä tauluja, mutta todellisuudesta vieraantuneelle naiselle itselleen hän ei voi puhua. Novellin taitava ja kaunis kerronta piti otteessaan, vaikka siinä tapahtui hyvin vähän. (1898-1994, 11 s.)

María Teresa León: El viaje (Matka). Hankala luettava: vaikka olisin ymmärtänyt lauseen kaikki sanat (enkä aina edes ymmärtänyt), en useinkaan ymmärtänyt lauseen merkitystä, koska tarinan kirjoitustyyli oli niin runollista ja assosiatiivista. Novellissa on kuitenkin luultavasti kyse pakolaisuudesta: ahdistavia tunteita kokeva nainen matkustaa meren yli Kotkan selässä, joka haavoittuu matkalla, perillä kysytään passia, ja häntä uhkaavat lähtöpaikassa Kettu ja Susi. (1904-1988, 7 s.)

* Mercè Rodoreda: El río y la barca (Joki ja vene). Koko ikänsä makean veden kosketuksesta nauttinut nainen muuttuu kalaksi soutumatkallaan joella, ja pitää tästä (novellin viimeinen lause antaa ymmärtää, että hän muuttuu muutaman vuoden päästä taas joksikin muuksi, ehkä ihmiseksi). Täysin realistisena alkanut kertomus muuttuu melkein huomaamatta hieman kauhuväritteiseksi fantasiaksi. (1908-1983, 5 s. Rodoredalta on suomennettu teos Timanttiaukio.)

* Carmen Kurtz: Vino de lejos (Hän tuli kaukaa). Guineassa työskennellyt mieslääkäri palaa jouluaattona kolmen vuoden poissaolon jälkeen kotiin Espanjaan ja odottaa paljon joulupäivällistä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Ensin hän haluaa kuitenkin täyttää lupauksensa ja menee kertomaan eräälle naiselle tämän miehen, hyvin epämiellyttävän juopon, kuolemasta Afrikassa. Illan suunnitelmat muuttuvat, kun naisen pienet lapset luulevat häntä isäkseen. Tarina ystävällisyydestä. (1911-1999, 4 s.)

Mercedes Salisachs: El engaño (Huiputus). Miehensä kuoleman jälkeen vanhempi nainen on tuntenut itsensä hyvin yksinäiseksi - kolme aikuista poikaa puolisoineen käyvät vain harvoin, ja vahvuudestaan ylpeä nainen ei halua vaivata heitä. Sitten poikien vierailuista tulee kuitenkin tavallisia. Nainen nauttii, kunnes saa tietää olevansa kuolemaisillaan. Hän ymmärtää poikiensa tienneen tästä ennen häntä, muttei puhu sairaudestaan heille mitään. (1916-2014, 6 s. Salisachsilta on suomennettu romaani Ylpeät silmät.)

* Elena Soriano: Las "Bachas" (Kuopat(?)). Köyhän kylän tytöt leikkivät (puolijalo?)kivilouhimon lumotussa maailmassa; siellä heillä on värikkäitä kristalleja ja loistavia palatseja. Heidän itseoikeutettu johtajansa on mielikuvituksekas Mariita, joka kieltäytyy hyväksymästä louhimon uppoamista veteen sateiden aikana. (1917-1996, 8 s.)

Carmen Laforet: Rosamunda. Epäonnistuneelta pakomatkaltaan ikävän miehensä luo junassa palaava nainen on keksinyt itselleen toisen nimen ja sen mukana luonut mieleensä itselleen uuden identiteetin sekä hohdokkaan, loisteliaan elämän. (1921-2004, 6 s.)

Carmen Martín Gaite: Retirada (Vetäytyminen). Tajunnanvirtamainen novelli, josta en ymmärtänyt muuta kuin sen, että kaikille ja kaikelle vihainen nainen kulkee kadulla ja että kadulla kävelee paljon myös sotilaita. (1925-2000, 7 s.)

Ana María Matute: Muy contento (Erittäin tyytyväinen). Aina vanhempiensa, tätinsä ja sitten morsiamensa Elisan ohjailtavissa ollut minäkertojamies näkee Elisan kanssa otetussa yhteiskuvassa itselleen täysin vieraan naisen, ja päättää viettää koko loppuelämänsä yksin. Vaikka hän elää ulkopuolelta lukitussa huoneessa, hän on erittäin tyytyväinen. (1925-2014, 7 s. Matutelta on käännetty romaanit Ensimmäiset muistot ja Sotilaat itkevät öisin.)

* Josefina Aldecoa: El juez (Tuomari). Nainen ja mies, äiti ja isä, keskustelevat kylmästi olohuoneessa heidän pienen poikansa leikkiessä ja kuunnellessa. Novellin lopussa poika saa sanoa mielipiteensä siitä, kumman luona haluaisi asua. (1926-2011, 7 s.)

* Concha Alós: La otra Bestia (Toinen Peto). Lila on koko ikänsä kantanut mukanaan syntymän aikana tukehtunutta kaksossisartaan, Petoa, joka on aina moittinut, uhkaillut ja kiusannut häntä. Lila on luopunut kaikesta mennäkseen naimisiin paljon rakastamansa Nicon kanssa, joka on vuosien avioliiton ja lasten saamisen jälkeen kuitenkin vieraantunut hänestä. Ahdistuneen Lilan mennessä tutkimaan ase laukussaan nimetöntä vihjettä Nicon kohtaamisesta toisen naisen kanssa Peto saa hänestä yhä vahvemman otteen. Intensiivinen ja vahva novelli, jossa on vaikea tietää mikä on totta ja mikä ei, mitä tapahtuu ja mitä ei. (1926-2011, 13 s.)

* Esther Tusquets: Recuerdo de Safo (Sapfon muisto). Nainen kertoo mäyräkoiransa tarinan syntymästä, tai oikeastaan hedelmöityksestä, kuolemaan. Yllättävän mielenkiintoinen novelli. (1936-2012, 12 s.)

* Ana María Navales: Té sin azúcar (Sokeritonta teetä). Naisen kirje sairauteen kuolleelle rakastetulleen. Kauniisti kirjoitettu kirje on täynnä kaipausta ja muistoja, rehellisyyttä ja kipua. Nainen on taiteilija ja heillä on miehen kanssa ollut molemmilla paljon rakastajia, niin miehiä kuin luullakseni naisiakin, mutta he ovat silti aina olleet uskollisia toisilleen. Heidän välillään ei ole kuitenkaan ollut seksiä, mistä eräs heidän ystävänsä on sanonut, että rakkaus ilman seksiä on kuin tee ilman sokeria. He ovat tavanneet vuonna 1915, heidän suhteensa on ollut kolmiodraama jonka kolmas osapuoli on ollut Ralph, heidän luonaan on käynyt paljon ystäviä, nainen on tehnyt itsemurhan miehen kuoleman jälkeen, he ovat asuneet Ham Sprayssa ja kaikki novellin ihmiset ovat englantilaisia. Eli tämä alkoi kuulostaa tositarinalta, niin kuin olikin: kyse on Bloomsburyn ryhmään kuuluvasta taidemaalarista Dora Carringtonista, tämän aviomiehestä Ralph Partridgesta sekä kirjailija Lytton Stracheysta (joista kenenkään nimeä ei mainita novellissa Ralphin etunimeä lukuun ottamatta). Lyhyydestään huolimatta novelli piirtää hyvin elävän kuvan päähenkilöidensä suhteesta ja rakkaudesta toisiinsa. (1939-2009, 6 s.)

Elena Santiago: Paca, mujer... (Paca, kuule...). Toinen kirje sairauteen kuolleelle rakastetulle, mutta tässä mies kirjoittaa vaimolleen. Aviopari on tehnyt kaiken yhdessä, vaimo Paca on kysynyt kaikesta mieheltään Tomásilta ja pitänyt tästä huolta, ja heidän suhteensa on ilmeisesti erilaisista rooleista huolimatta ollut tasa-arvoinen. Kirjeen sävy on vihainen - miten Paca on uskaltanut kuolla kysymättä siihen lupaa Tomásilta? - mutta myös epätoivoinen ja joka suuntaan törmäilevä ja kuvaa hyvin miestä, joka ei ole tottunut käyttämään sanoja ja on nyt tilanteessa, josta ei näe ulospääsyä koska ei pysty kuvittelemaan elämää ilman vaimoaan. (1941-2021, 5 s.)

* Marina Mayoral: Querida amiga (Rakas ystävä). Jo iäkäs nainen kirjoittaa pitkän kirjeen televisiossa näkemälleen tuntemattomalle naiselle ja kertoo siinä nyt kuolleesta nuoruudenrakkaudestaan, koska ei voi keventää sydäntään kenellekään muulle. Köyhään vuoristokylään syntynyt tyttö on rakastanut pienestä pitäen vähän rikkaamman talon melkein samanikäistä poikaa ja tämä häntä, mutta pojan vanhemmat eivät tahdo itselleen köyhää miniää. Kaikki nuorten läheiset juonittelevat erottaakseen heidät ja onnistuvatkin siinä - tyttö menee naimisiin toisen kanssa. Hän kuitenkin rakastaa poikaa koko ikänsä. Rakkaustarinan lisäksi novelli on kuvaus ulkonäön ja käyttäytymisen vaikutuksesta ihmisten käsityksiin nuoresta naisesta ja siis tytöille asetetuista rooliodotuksista, ja sen kieli on sujuvaa ja aidon tuntuista. (1942 -, 13 s.)

Kirjassa on novellien lisäksi lähes 30-sivuinen bibliografia espanjan- ja englanninkielisistä artikkeleista ja kirjoista, joissa käsitellään kirjan kirjailijoita ja heidän teoksiaan.

Helmet-haasteessa tämä sopii tietysti kohtaan 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (vaikka tarkoitus olisi saada siihen espanjaa epätavallisempikin kieli), ja kielen takia myös kohtaan 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.

Ángeles Encinar (ed.): Cuentos de este siglo. 30 narradoras españolas contemporáneas, 1996 (Tarinoita tältä vuosisadalta. 30 nykyajan espanjalaista naiskertojaa). Femenino Lumen. En löytänyt kannen maalauksen tekijän nimeä. 320 sivua sekä 29 sivun bibliografia.

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 Years of Indian Writing, 1947-1997 (osa 2)

Kirjoitan tässä intialaisen kirjallisuuden antologian loppuosasta (kirjan alkupuoliskosta tässä). Suluissa oleva 'n' tarkoittaa naiskirjailijaa ja tähti sitä, että pidin katkelmasta tai novellista erityisesti.

* Shashi Tharoor: A Raj Quartet. Kertomus siitä, kun brittihallinto (the British Raj) päätti suuremmitta seremonioitta ryhtyä Hastinapurin ruhtinaskunnan hallitsijaksi, ja siitä, kun tämän tapahtuman johdosta kaupungin puistoon kerääntyi muurien rajaamaan ahtaaseen tilaan tuhansia ihmisiä - naisia, miehiä ja lapsia - kuuntelemaan Ganga Dattaa, ja siitä, kuinka brittiupseerin käskystä sotilaat ampuivat kaikki käytettävissään olevat 1600 luotia aseettomaan ja rauhalliseen ihmisjoukkoon, ja siitä, mitä tästä seurasi - tärkeimpänä se, että brittihallinto menetti lopullisesti oikeutuksensa ja uskottavuutensa intialaisten silmissä. Tarina perustuu todelliseen tapahtumaan, Amritsarin verilöylyyn vuonna 1919 (vaikka kaikki tarinan yksityiskohdat eivät pidäkään paikkaansa), ja myös Ganga Datta on helposti tunnistettavissa Mohandas Gandhiksi. Ilmeisesti koko Tharoorin romaani on Intian historian uudelleenkerronta. Tämän katkelman kertojanääni oli kiihkoton ja analyyttinen ja teki vaikutuksen. (1956- , 9 s, ote romaanista The Great Indian Novel)

* Sara Suleri: Meatless Days. Elämäkerta ruokien mukaan. Kirjan hyvinvoiva kertoja joutuu ajattelemaan lapsuuttaan ja suhdettaan walesilaiseen äitiinsä uudelleen kuultuaan sisareltaan aikuisena, että lapsuuden ruoka kapura oli tehty kiveksistä, ei kateenkorvasta, kuten hän oli aina luullut. Jos hänen äitinsä oli ollut tässä asiassa väärässä, mitä muita lapsuuden itsestäänselvyyksiä on syytä epäillä? Tai jos äiti oli pettänyt häntä tahallaan, miten tähän pitää suhtautua? Tästä lähtökohdasta edetään lapsuus- ja perhemuistoihin ja niihin liittyviin assosiaatioihin. Erikoista ja kiinnostavaa tekstiä. (n, 1953-2022, Pakistan, 22 s, ote elämäkerrasta Meatless Days)

* Firdaus Kanga: Trying to Grow. Romaanin nimen voi käsittää sananmukaisesti, koska sen minäkertoja, teini-ikäinen poika Brit on pyörätuolissa ilmeisesti perinnöllisen sairauden takia, joka on estänyt varsinkin hänen jalkojensa luita kasvamasta kunnolla. Brit rakastuu naapurin perheen luokse muuttaneeseen sukulais(?)poikaan, komeaan Cyrusiin, joka ystävystyy heti Britin kanssa, käy tämän kanssa kävelyillä kaupungilla, houkuttelee tämän uimaan ja käy pitkiä ja syvällisiä keskusteluja tämän kanssa. Heidän suhteensa on kuvattu herkästi, hyvin ei-stereotyyppisesti ja avoimesti (eikä Brit tunne mitään ahdistusta tai häpeää siitä, että on rakastunut mieheen). Britin isä ja äiti ovat mukavimpia ja ymmärtäväisimpiä vanhempia, joita kirjallisuudessa on tullut vastaan. (1960- , 29 s, ote romaanista Trying to Grow. Romaani on osittain omaelämäkerrallinen, se on käännetty monille kielille ja siitä on vuonna 1997 tehty brittielokuva The Sixth Happiness, jossa Firdaus Kanga näytteli pääosaa.)

Anjana Appachana: Sharmaji. Novelli ison yrityksen pikkuvirkailijasta Sharmajista, joka tulee töihin säännöllisesti yli puoli tuntia myöhässä ja viettää suunnilleen koko työpäivän kahvilassa juoruillen ja teetä juoden sekä moittien muita laiskuudesta ja yritystä orjapiiskurin otteista. Kun esihenkilöt (tarinassa on myös nuori naispäällikkö) kovistelevat häntä poissaoloista, hän uhriutuu, vetoaa pitkään työuraansa ja hakee ammattiliiton apua. Ihan hauska tarina. (n, 1972- , 22 s.)

Amit Chaudhuri: Sandeep's Visit. Kertomus nuoren pojan pitkästä vierailusta serkkujensa kotona äitinsä kanssa. Kuvaus on siinä mielessä aistillista, että aistivaikutelmat - tuoksut, hajut, maut, äänet, kosketus - ovat siinä tärkeässä osassa. Se on myös viipyilevää ja pehmeää, väläyksiä elämästä ja irrallisen tuntuisia tapahtumia, joista kuitenkin muodostuu tarina. (1962- , 28 s, ote romaanista A Strange and Sublime Address.)

* Amitav Ghosh: Nashawy. Matkakertomus Egyptistä (Nashawy on paikka siellä); tässä katkelmassa Ghosh kuvaa ystävänsä sukulaisen hääseremoniaa. Matkakuvaukset ovat minusta usein vähän tylsiä, mutta tässä tekstissä Ghoshin kertojanääni on suhteellisesta neutraaliudestaan huolimatta niin vahva ja kuvaukset tapahtumista niin eläviä, että pidin tästä paljon. Välillä Ghosh kommentoi tapahtumia vertaamalla niitä Intiaan: "... theirs was a world that was far gentler, far less violent, very much more humane and innocent than mine. I could not have expected them to understand an Indian's terror of symbols." (1956- , 12 s, ote teoksesta In an Antique Land. Ghoshilta on suomennettu romaani Järjen piiri.)

* Githa Hariharan: The Remains of the Feast. 20-vuotias lääkäriksi opiskeleva Ratna muistelee edellisessä kuussa kuollutta 90-vuotista isoisoäitiään Rukminia, joka oli melkoinen persoona. Ratna halusi tämän kuoltua toteuttaa tämän toiveen pitää yllään kirkkaanpunaista saria lesken vaaleanruskean sarin asemasta. Novellissa ei peitellä vanhuutta eikä siihen liittyvää omituisuutta ja fyysisiä vaivoja, mutta se on silti hellä ja kaunis; Ratna rakasti isoisoäitiään sellaisena kuin tämä oli. (n, 1954- , 7 s.)

* Gita Mehta: The Teacher's Story. Lempeä mutta vähävarainen musiikinopettaja Master Mohan ottaa kammottavan vaimonsa ja lastensa vastustuksesta huolimatta suojiinsa kotiinsa asumaan sattumalta tapaamansa nuoren naisen sokean pikkuveljen Imratin, koska naisen täytyy mennä muualle töihin. Mohanin vaimo on hirvittävä: ahne, kaikesta valittava, epäoikeudenmukainen sekä julma Imratille ja miehelleen, ja hän on kääntänyt myös Mohanin lapset ystävällistä isäänsä vastaan. Imratilla on kuitenkin todella kaunis lauluääni ja laulutapa, hän saavuttaa paikallista kuuluisuutta ja saattaa saada myös levytyssopimuksen. Tarinaa lukiessa on kuitenkin koko ajan sellainen tunne, että jotain kauheaa tulee tapahtumaan. (n, 1943- , 22 s. Ote tarinakokoelmasta A River Sutra, joka on suomennettu nimellä Joen sutra.)

* Vikram Seth: A Suitable Boy. Hindutyttö Lata rakastuu muslimipoika Kabiriin, mikä aiheuttaa molemmille ongelmia, varsinkin Latalle, koska tämän vanhemmat eivät pysty kuvittelemaan itselleen muslimivävyä. Kerronnassa on hillittyä hauskuutta ja tarina kantaa. Olen lukenut tämän yli tuhatsivuisen kirjan vuosia sitten ja pidin siitä, samoin Vikram Sethin äidin (jonka nimeä en nyt muista), intialaisen tuomarin, kiinnostavasta omaelämäkerrasta. (1952 -, 15 s. Ote romaanista A Suitable Boy, joka on suomennettu nimellä Sopiva nuori mies. Sethiltä on suomennettu myös Englantiin sijoittuva romaani Rakkauden musiikki, joka oli minusta melkoisesti tätä kirjaa vaikeatajuisempi.)

* Vikram Chandra: Shakti. Psykologisesti mielenkiintoinen ja hauskakin tarina kahden rikkaalla asuinalueella elävän naisen hienovaraisesta mutta epäsuoruudestaan huolimatta hyvin vakavasta kilpailusta statuksesta yhteisössään. Tilanteen muuttaa se, kun perheiden lapset rakastuvat toisiinsa. Tarinaan kietoutuu myös arvostavasti ja aidosti kuvattu perheestä toiseen kiertävä köyhä mutta sisukas ja oma-aloitteinen siivooja Ganga, joten mukana on myös jonkin verran yhteiskunnallista kommentointia. (1961- , 35 s.)

Ardashir Vakil: Unforced Errors. Kertomus nuoren pojan tennisottelusta, jota hänen hyvin taitavasti tennistä pelaava ja kunnianhimoinen äitinsä pitää erittäin tärkeänä. (1962- , 12 s. Ote romaanista Beach Boy.)

Mukul Kesavan: One and a Half. Nelikymppinen tutkija Hiren tapaa 19-vuotiaan itsevarman nuoren naisen, joka hämmentää häntä. Hän on turhautunut siihen, ettei mikään muutu Intiassa, ja nämä asiat tavallaan kietoutuvat yhteen ja päättyvät aivan turhaan kuolemantapaukseen. Tarinaa oli aika vaikea ymmärtää, koska sillä ei ollut selkeää alkua eikä loppua. (1957-, 16 s. Ote tuolloin keskeneräisestä romaanista.)

Arundhati Roy: Abhilash Talkies. Nuoren tytön Rahelin näkökulmasta kerrottu tarina käynnistä elokuvateatterissa, jossa lippujenmyyjämies hyväksikäyttää Rahelin veljeä Esthaa tämän ollessa yksin aulassa, sekä illasta kotona tämän jälkeen (tapahtumasta ei puhuta mitään). The moth on Rahel's heart spread its velvet wings, and the chill crept into her bones. Katkelman kieli on erikoista keksittyine sanoineen ja lyhyine lauseineen, ja sitä oli minusta aika vaikea ymmärtää. (n, 1961-, 23 s. Ote romaanista The God of Small Things, joka on suomennettu nimellä Joutavuuksien jumala. Roylta on suomennettu myös romaani Äärimmäisen onnen ministeriö sekä esseekokoelma Kuuntelen heinäsirkkoja.)

Kiran Desai: Strange Happenings in the Guava Orchard. Kertomus Sampath Chawlan syntymästä vuonna 1964, jolloin hänen kylänsä Shahkot kärsi kovasta kuivuudesta, sekä hänen äidistään, omia lakejaan noudattavasta raskaana olevasta Kulfista, joka piirsi talonsa seinille kuvia kasviksista, hedelmistä ja ruoista. Monsuunisade saapuu vihdoin, ja Sampath syntyy. (n, 1971-, 10 s. Ote romaanista Hullabaloo in the Guava Orchard, joka on suomennettu nimellä Hulabaloo hedelmätarhassa. Desailta on suomennettu myös romaani Menetyksen perintö.)

Helmet-haaste 23. Kirja on iso (sivumäärältään).

Edit 28.5.23 (pieniä korjauksia) ja 1.6.23 (pieniä lisäyksiä).

Salman Rushdie and Elizabeth West (eds.): Mirrorwork: 50 years of Indian Writing, 1947-1997. 1997. Henry Holt and Company. 544 tekstisivua.

Liikunnasta sekä Melissa Cosby: Stretching & Toning For Flexibility & Definition, 2005

Edellisestä bloggauksesta on hujahtanut melkein kuukausi, ehkä ennätys bloggaustauoissani. Varsinkin tässä kuussa ja muutenkin tänä keväänä töissä on ollut niin kiire sekä omassa elämässä ja töissä niin paljon ajateltavaa, että olen lukenut paljon vähemmän kuin tavallisesti. Ja vaikka olen tietysti lukenut kirjoja, en ole bloggannut kaikista lukemistani (nytkin hyppään muutaman yli, että pääsisin vihdoin ajan tasalle), koska siihen ei ole tuntunut riittävän aikaa tai energiaa. Omat haasteenikin ovat tällä hetkellä aivan hunningolla, eikä tilanne ehkä heti parane. Nyt olen kuitenkin alkanut taas kaivata kaikkien hyllyssä odottavien ihanien kirjojen lukemista ja niistä kirjoittamista sekä siihen liittyvää syventymistä, ajattelua ja pohdintaa. Kirjoista saa usein enemmän irti, kun niistä kirjoittaa. Työkiireetkin hellittävät kuun lopussa.

Aloitan helpolla mutta rakkaalla kirjalla. Tuntuu vähän hölmöltä bloggata jumppakirjoista (niitä on monia muitakin), mutta miksi ei? Ne ovat kirjoja ja niistä on ollut minulle vuosien varrella paljon hyötyä ja myös iloa.

Taustan selvittämisen vuoksi avaudun tässä nyt myös aika paljon liikuntahistoriastani. Parikymmentä vuotta sitten painoin melko yllättäen kolmisenkymmentä kiloa enemmän kuin ennen. Ihme kyllä olin tuntenut itseni lihavammaksi aikaisemmin, silloin kun olin ollut tuohon silloiseen tilanteeseen verrattuna tosi laiha (koska sukulaisillani ja varsinkin lapsuudenperheelläni oli kummallinen käsitys lihavuudesta ja laihuudesta), ja tajusin että lihavuus ja laihuus on suhteellista eikä loppujen lopuksi niin kauhean merkityksellistä. En halunnut ryhtyä pidemmille tai lyhemmille laihdutuskuureille, koska olin kokeillut laihduttamista melko hoikkana muutaman kerran ja se oli mielestäni syvältä, hyödytöntä ja vei aivoenergiaa, mutta halusin tehdä jotain, joten päätin ruveta liikkumaan enemmän. Ihana koirani vei minua kyllä lenkeille joka päivä ja tein kesäisin jonkin verran puutarhatöitä, mutta muuten en juurikaan harrastanut liikuntaa.

Liikunnan aloittaminen oli minulle tärkeä päätös, koska koulun liikuntatunneilta olin saanut sellaisen käsityksen, että olen huono liikunnassa enkä osaa mitään ja näytän tyhmältä, kun yritän tehdä jotain muuta kuin kävellä. Tuo käsitys ei ollut mitenkään tuulesta temmattu, koska minulla on aina ollut huono koordinaatio ja tasapainoaisti. Siksi päätin lainata kirjastosta jumppakirjoja ja liikkua kotona neljän seinän sisällä, muiden näkemättä. Aluksi liikunta saattoi hyvinkin tuntua pakkopullalta (olin asettanut itselleni tietyn aikarajan, 15 tai 30 minuuttia päivässä, jonka aikaa minun pitää jumpata), mutta sitten innostuin siitä, jumppasin usein paljon pidemmän ajan kuin olisi tarvinnut, tunnin tai joskus parinkin kerralla, ja aloin vähitellen jopa nauttia siitä ja tarvita sitä - kun olin kipeänä, kaipasin jumppatuokioita, hengästymistä ja kehoni muovaamista eri asentoihin. Ja kaikkea voi oppia, koordinaationi ja tasapainoni ovat nyt parempia kuin ennen.

Yksi hyvin tärkeä osa jumppahetkiäni on musiikki. En ole koskaan ollut innokas musiikin kuuntelija enkä ole teinivuosien jälkeen kuunnellut paljonkaan musiikkia (lukiessa musiikki häiritsee :-)  ), mutta koska jumppa oli ja on mielestäni aktiviteettina kuitenkin suhteellisen tylsää, halusin yhdistää siihen musiikin kuuntelun. Ihan minkä tahansa musiikin - lainasin ja lainaan edelleen kirjastosta eri genreihin kuuluvia (suomalaisia ja ulkomaisia, poppia, rokkia, elokuvamusiikkia, etnistä ja klassista musiikkia) cd-levyjä aakkosjärjestyksessä, myös todella monia sellaisia joihin en olisi koskaan muuten tarttunut. Vaikka mukana on ollut paljon sellaista musiikkia, joka ei kiinnosta minua (hyppään kappaleiden yli, jos en pidä niistä), olen löytänyt tällä keinolla myös paljon ihanaa, minulle uutta musiikkia sekä laulajia.

Kotijumppa sopii minulle, koska minulla ei ole juurikaan kärsivällisyyttä toistaa samaa liikettä kerta toisensa jälkeen, ja kotona voin tehdä mitä liikkeitä haluan. Ja milloin haluan - tunnen oloni energisimmäksi usein aika myöhään illalla, jolloin ohjattua liikuntaa ei ole, tai satunnaisina aikoina. Liikuntani ei koskaan ole ollut kovin tavoitteellista tai ohjelmallista, koska jos olisin pyrkinyt jonkin tietyn ohjelman noudattamiseen, en todennäköisesti olisi pystynyt pitämään sitä yllä ja koko homma olisi jäänyt. Mutta ajattelin, että jos jumppaan, voimistelen tai teen voimaharjoituksia joka päivä, mitä tahansa, se on ihan tarpeeksi hyvä, niin kuin on ollutkin.

Olen rohkaistuttuani käynyt muutaman kerran ryhmäliikuntatunneilla, jotka ovat olleet tavallaan ihan kivoja, mutta niissä musiikki on ollut ihan hirvittävän kovalla (mietin korvatulppien käyttämistä, mutten kehdannut, enkä sitten olisi varmaan kuullut ohjeitakaan). Ja olen myös harrastanut sulkapalloa ja pyöräilyä aika paljon.

Olen laihtunut liikkumalla, puoli kiloa tai kilon vuodessa. Liikunta sinänsä ei siis ole ainakaan minulle millään tavalla tehokas tapa laihtua, mutta se on kivaa, antaa energiaa ja on saanut minut tuntemaan oloni kehossani luonnollisemmaksi ja paremmaksi. Nykyään, kun olen melkoisesti laihempi kuin tuolloin aiemmin, harrastan ristiriitaisesti kovatahtista liikuntaa paljon vähemmän kuin silloin kun olin lihavampi enkä myöskään enää kaipaa jumppahetkiä samalla tavalla kuin vuosia sitten. En kuitenkaan myöskään enää pelkää tai häpeä liikkumista, jumppaan aina silloin tällöin ja pidän siitä. Varsinkin venyttely tekee aina hyvää ja sitä pitäisi tehdä enemmän, myös ja varsinkin väsyneenä.

Ja sitten tähän kirjaan, josta kertominen vie ehkä kymmenen prosenttia koko kirjoituksesta. Kirjassa on useita lihasvoima- sekä venyttelyharjoituksia keskivartalolle, jaloille ja ylävartalolle. Jokainen pääteema on jaettu aloittelijoiden ja pidemmälle ehtineiden liikkeisiin, eli eri osioita on yhteensä kaksitoista, ja kirjan lopussa on myös harjoitusohjelmia eri lihasryhmille ja molemmille vaikeustasoille. Kirja on oikein hyvin tehty - kuvia on paljon, ne esittävät liikkeet havainnollisesti ja ohjeet ovat selkeät. Liikkeet ovat rauhallisia eivätkä mitenkään mahdottomia, mutta kuitenkin mukavan haastavia, joten tämä on hyvä kirja niihin tilanteisiin, kun ei jaksa tai halua tehdä kovin vaikeita juttuja. Kirjan asenne on lempeän kannustava, joten se sopii hyvin myös ihmisille, jotka haluavat aloittaa tällaisen liikunnan ja tutustua hyviin muttei liian vaikeisiin lihasvoima- ja venyttelyliikkeisiin.

Pari pientä lisäystä 21.5.23.

Melissa Cosby: Stretching & Toning For Flexibility & Definition, 2005. Greenwich Editions. Kannen tekijää ei kerrottu. 160 sivua.

Arto Mustajoki ja Helena Pirinen: Venäjän kielen vaikeuksia, 1977

Ennen kuin kirjoitan tästä kirpparilöydöstä tarkemmin, vähän kirjan kielestä ja sen harrastamisesta. Putinin Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, ihmisten tappaminen siellä ja heidän kotiensa tuhoaminen on hirvittävää, julmaa ja täysin epäoikeutettua.

Kielessä ei ole kuitenkaan kyse politiikasta vaan kommunikaatiosta, ajatuksien välittymisestä ja yhteyksien löytämisestä ihmisten välillä. Juuri se on yksi niistä asioista, jotka Putin haluaa tuhota: vapaan kommunikaation ukrainalaisten ja muun maailman välillä, vapaan kommunikaation oman maansa kansalaisten ja muun maailman välillä sekä myös vapaan kommunikaation oman maansa sisällä. Jälkimmäisten kitkemiseksi hän on vuosien varrella tehnyt paljon töitä, mikä vaikuttaa mielipiteen ilmaisuun Venäjällä. Läheskään kaikki venäläiset eivät ole samaa mieltä Putinin kanssa: eräs nuori venäläismies esimerkiksi näytti minulle Putinin hyökkäyksen jälkeen Timesin (tai jonkin vastaavan lehden) kansikuvaa, jossa Putinista oli tehty Hitlerin näköinen, ja eräs nuori venäläisnainen sanoi pari kuukautta hyökkäyksen jälkeen, että hän ei voi syödä eikä nukkua kunnolla ja itkee paljon, kun hän ajattelee Ukrainaa.

Venäjän osaaminen ei tarkoita puhumista vain venäläisten kanssa, vaan se on oikein käyttökelpoinen kieli myös ukrainalaisten kanssa kommunikoimiseen. Olen lisäksi tavannut yhden afgaanin ja kaksi irakilaista, jotka puhuivat sujuvaa venäjää, ja olen puhunut venäjää myös erään inguusialaisen kanssa (joka sanoi, että on hyvä osata vihollisen kieltä - kannattaa muistaa, että Ukraina ei ole ainoa maa, jonne Venäjällä ei ole mitään asiaa, tai ei nykytilanteesta huolimatta pitäisi olla). Ukrainalaiset tuntuvat pystyvän muuten hämmästyttävän hyvin olemaan sekoittamatta kansallisuutta ja ihmistä eivätkä tunnu suhtautuvan negatiivisesti tapaamiinsa venäläisiin. Ja melkein kaikki tapaamani ukrainalaiset ovat reippaita, rohkeita ja tarmokkaita ja tekevät parhaansa uuden elämän aloittamiseksi vieraassa maassa.

Sitten itse kirjaan (tämä bloggauksen loppu ei välttämättä kiinnosta muita kuin venäjän harrastajia; ihan lopussa on kirjan nais- ja mieskuvasta). Tämä on aika pienen piirin kirja - eikä asiaa auta se, ettei se ole ulkoasultaan kovin houkutteleva, vaan näyttää koneella kirjoitetulta - mutta kieliopista pitäville venäjän kielen harrastajille se on varmasti mielenkiintoinen, eikä vastaani ole tullut tällaista uudempaa kirjaa. Kirja on suunnattu niille, joiden venäjän taito on jo melko hyvä eli perussanasto ja peruskielioppi ovat jo hallussa (taso B1), ja siinä käsitellään sellaisia asioita, jotka ovat venäjän kielessä nimenomaan suomalaisille vaikeita. Tällaisia ovat esimerkiksi liikeverbit, joita venäjän kielessä on omansa suunnilleen jokaiselle eri liikkumistyypille, tai erilaiset verbien prefiksit ja miten ne muuttavat verbien merkitystä (oikein mielenkiintoista).

Tai oma murheenkryynini, verbien aspektit. Melkein kaikilla venäjän verbeillä on kaksi eri muotoa (jotka melkein aina muistuttavat toisiaan mutta jotka pitää silti opetella erikseen), imperfektiivinen ja perfektiivinen. Niiden merkitysero on yleensä ottaen se, että edellinen tarkoittaa sitä, että toiminta on kesken, ja jälkimmäinen sitä, että toiminta on saatettu loppuun. Suomessa tämä ero ilmaistaan usein objektin sijamuodolla (luin kirjaa vs. luin kirjan); venäjässä objektin muoto on näissä lauseissa sama, mutta verbi eri. Imperfektiivisten ja perfektiivisten verbien ero liittyy myös menneen ajan ilmaisemiseen - vaikka venäjässä on vain yksi menneen ajan muoto, suomen imperfektin, perfektin ja pluskvamperfektin erot voidaan ilmaista siinä muilla keinoin, joita tässä kirjassa myös valaistaan.

Aspektien käytön selventämiseen käytetään kirjasta noin viidennes, ja lukemista aloittaessani ajattelin, että nyt opin vihdoin käyttämään niitä oikein. Osion luettuani taas ajattelin, että aspektien käytön hienouksissa ei ole mitään järkeä eikä niitä voi oppia kunnolla. No, varmaan ne voisi oppia aika hyvin, jos olisi valmis laittamaan siihen tosi paljon aikaa ja energiaa, mutta minulle riittää tässä vaiheessa kohtuullisen hyvä venäjän kielen taito eli tarpeeksi ymmärrettävä venäjän puhuminen (en osaa sitä mitenkään loistavasti). Mutta vaikken ainakaan tässä vaiheessa pyrikään aspektien käytön hallitsemiseen puhuessa tai kirjoittaessa, venäjän kielen ymmärtämisen ja merkitysvivahteiden kannalta oli kuitenkin mielenkiintoista lukea aspektien vaikutuksesta tekstin merkitykseen, ja siinä oli minulle monia uusia asioita.

Olisin toivonut, että kirjassa olisi käsitelty кто-то- ja кто-нибудь- ym. vastaavien pronominiparien eroja, joka on ollut minulle jostain syystä aina epäselvä, mutta niistä siinä ei puhuttu. Kirjan alkupuoli, jossa käsiteltiin loppua suurempia teemoja, oli minusta kiinnostavampi kuin paljolti yksittäisiä fraaseja käsittelevä loppupuoli. Kirjassa oli kuitenkin paljon kaikkea hyödyllistä ja mielenkiintoista, ja se oli selkeästi ja ymmärrettävästi kirjoitettu.

Kirjassa oli kuitenkin yksi todella raivostuttava seikka, mikä johtuu epäilemättä sen iästä. Siinä oli paljon lause-esimerkkejä, ja koska tekijän sukupuoli ilmenee venäjässä sekä hän-pronominista (она naisesta ja он miehestä) että menneen ajan aikamuodon verbin päätteestä, kirjasta muodostui selvä kuva siitä, mitä naiset ja miehet tekevät. Miehet eivät ainoastaan opiskelleet, suorittaneet tutkintoja, matkustelleet, korjanneet asioita ja tehneet työtä (toisin kuin naiset), vaan myös vain neutraalisti kadulla kävelevät, erilaisia asioita kantavat ja puhuvat tai keskustelevat ihmiset olivat melkein aina miehiä. Naiset taas valvoivat sairaan lapsen vuoteen äärellä tai järjestivät kukkia maljakkoon. Hassua, miten seksistisiä kielten oppikirjatkin voivat olla - onneksi asiat ovat nyt paljolti muuttuneet.

Kirjan pääluvut: Aspektien käytöstä (48 s.), liikeverbeistä (34 s.), suomen passiivisten ilmausten vastineita venäjän kielessä (10 s.), kiellon ilmaisemisesta (14 s.), pronominien он, этот ja тот käytöstä (21 s.), ajan ilmauksista (40 s.), paikan ilmauksista (33 s.) ja syyn ilmauksista (20 s.).

Helmet-haaste 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja, 22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon, 26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä (en vieläkään tajunnut aspekteja enkä nyt varsinaisesti lukaissut kirjaa kerralla läpi).

Arto Mustajoki ja Helena Pirinen: Venäjän kielen vaikeuksia, 1977. Gaudeamus. Kannen tekijää ei mainittu. 233 tekstisivua.

Virgin Suicides - Kauniina kuolleet, 1999 (elokuva)

Olen nyt vuodenvaihteessa katsonut enemmän elokuvia kuin parina tai jopa kolmena vuonna sitä ennen, mikä ei johdu todella tolkuttomasta elokuvien katselusta, vaan siitä että olen katsonut leffoja viime vuosina tosi vähän. Nykyinen (ohimenevä) elokuvainnostus näkyy jonkin verran myös blogissani - tekee mieli kirjoittaa erityisen hyvistä, mieleenjäävistä tai häiritsevistä filmeistä. Virgin Suicides sijoittuu kategoriaan "häiritsevä" - katsoin sen noin kuukausi sitten, mutta silti pyörittelen sitä vielä mielessäni, koska en ymmärrä sitä, sen logiikkaa ja sen tapahtumia. Jeffrey Eugenidisin alkuperäisromaani, jota tämä elokuva ilmeisesti aika uskollisesti noudattelee, on kai aika tunnettu.

Kirjoitus SPOILAA elokuvan (ja luultavasti kirjankin) kokonaan.

En ymmärtänyt viisihenkisen Lisbonin sisarussarjan 13-18(?)-vuotisten tyttöjen käyttäytymistä. Aivan leffan alussa kerrotaan nuorimman sisaruksen, Cecilian, itsemurhayrityksestä. Sairaalassa hän sanoo tyynesti ja viileästi vanhahkolle mieslääkärille, joka ihmettelee tytön tekoa, että tämä ei ole koskaan ollut 13-vuotias tyttö. Cecilian lisäksi kaikki muutkin sisaret ovat kauniita, tyyniä, kuulaita, eteerisiä ja etäisiä, ja he kaikki tekevät elokuvassa itsemurhan. Tyttöjen olemus ja käytös häiritsi minua: minusta itsemurhan partaalla oleminen tarkoittaa sitä, ettei saa henkeä, että tuntee koko ajan painuvansa pinnan alle, ja tämän pitäisi näkyä ihmisestä jollain tavalla niin ettei käytös ole samanlaista kuin ihmisellä, joka tuntee olevansa ihan tyytyväinen elämäänsä. Voi tietysti olla, että tytöillä ei ollut kunnolla yhteyttä tunteisiinsa tai että he eivät ymmärtäneet itseään, minkä takia he sitten tuntuivat itselleenkin vierailta eikä elämä ehkä tuntunut miltään, niin että kuolema tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Mutta silti. Ja kannattaa tietysti muistaa, ettei romaanin kirjoittajakaan ole koskaan ollut 13-vuotias tyttö.

Toinen asia: miksi sisarukset, jopa he kaikki, tahtoivat tehdä itsemurhan? Olivathan heidän vanhempansa, ainakin ja varsinkin äiti ahdistavan tiukkoja ja rajoittavia, mutteivät nämä silti olleet hirviöitä tai pahoja ihmisiä, ja he halusivat tyttärilleen hyvää. Tytöt olivat myös jo aikuisia tai melkein aikuisia, joten he olisivat voineet melko pian muuttaa pois kotoa. Tai mikseivät he karanneet kotoa, tai vähemmän dramaattisesti vain kävelleet ulos talosta kaupungille, vaan noudattivat vain kiltisti vanhempiensa (tai äitinsä) määräyksiä?

Elokuvassa oli myös asioita, jotka eivät vain tuntuneet uskottavilta. Leffan lopussa Lux Lisbonin sanottiin harrastavan muistaakseni joka yö seksiä talon katolla (ja tyttöihin ihastuneet naapuruston pojat seurasivat tätä kaukoputkellaan). Miten tämä oli mahdollista, kun äidin esitettiin vahtivan tyttöjä kuin haukka? Eivätkö äiti ja isä muka olisi huomanneet tätä? Ja miten Lux onnistui välittämään pojille viestin ja kutsumaan nämä yksi kerrallaan katolle, vaikka puhelimen käyttö oli ilmeisesti rajoitettua eivätkä tytöt päässeet ulos talosta?

Sisarukset olivat kummallisen hahmottomia ja toisiinsa sulautuvia: heidät esitettiin elokuvassa lähes aina ryhmänä, yhdessä toistensa kanssa, ja juhliinkin he kaikki valitsivat samanlaiset vaatteet, hempeät valkoiset pienikukalliset mekot. Heidän tärkein piirteensä oli kauneus. Vain Lux erottui jonkin verran muista, ja hänkin ainoastaan seksuaalisen aktiivisuutensa, ei muiden persoonallisuudenpiirteidensä johdosta. Eivätkä tytöt muistaakseni puhuneet leffassa juuri ollenkaan, vaan he olisivat melkein yhtä hyvin voineet olla mykkiä. Kuin he olisivat eläneet omassa maailmassaan, jonne muilla ei ollut pääsyä, tai heillä pääsyä pois omasta maailmastaan.

Leffa ei läpäise Arielin testiä: tytöillä ei tuntunut olevan mitään kiinnostuksenkohteita naapuruston tapahtumien ja poikien tai nuorten miesten lisäksi, vaikka he vaikuttivat ihan älykkäiltä. Ehkä myös tämä oli tyttöjen ongelma, ehkä he eivät pystyneet kuvittelemaan tulevaisuuteensa mitään muuta kuin kotirouvana olon ja lasten teon, vaikka 1970-luvun Amerikassa asioiden olisi pitänyt olla jo toisin. Myös elokuvan irrallisuus ajastaan oli siinä outoa: äiti pakottaa Luxin polttamaan levynsä, joiden joukossa on mm. Kissin levy, mutta muuten elokuvassa ei ole (muistaakseni) viittauksia ajan kulttuuriin eikä ainakaan yhteiskunnalliseen tilanteeseen, vaikka yhteiskunnallinen aktiivisuus oli myös 1970-luvun Yhdysvalloissa tietääkseni suurta. Tytöt elivät tälläkin tavalla unenomaisessa kuplassa.

Ja vielä yksi asia: miksi he valitsivat ruumiidensa löytäjiksi naapuruston pojat, jotka eivät koskaan olleet tehneet heille mitään pahaa, vaan vain uskollisesti ihailleet heitä kaukaa ja seuranneet heidän elämäänsä tiiviisti? Tytöt nimenomaan kutsuivat pojat kotiinsa, jotta juuri nämä löytäisivät heidät kuolleina. Todellisessa elämässä tällainen kokemus olisi varmasti ollut epäkypsille teinipojille todella ahdistava ja traumaattinen (mistä ehkä kertoo se, etteivät pojat ole päässeet ihastuksestaan eroon vuosikymmenien päästäkään).

Eli leffa oli hyvin tehty ja tavallaan kiinnostava, koska se jäi häiritsemään, mutten silti juuri pitänyt siitä, ymmärtänyt sitä tai ymmärtänyt elokuvan sisaruksia ja juonen logiikkaa.

Edit 17.4.23 (lisätty kuudennen kappaleen perään kaksi virkettä puhumisesta).

Tyttökirja- ja tyttöelokuvatesti eli Ariel-testi

Minua häiritsi edellisen bloggauksen Rakas nuija päiväkirjani -kirjassa se, mikä minua on häirinnyt ennenkin nuortenkirjoissa ja elokuvissa, jotka kertovat murrosikäisistä ja teini-ikäisistä tytöistä tai nuorista naisista. Tuntuu, että hyvin usein tällaisten kirjojen ja elokuvien päähenkilöiden elämän ja ajatusten esitetään pyörivän vain ulkonäön sekä poikien (tai nykyään myös tyttöjen) ympärillä, kun sitä vastoin murrosikää nuoremmilla tytöillä tuntuu kirjoissa olevan ehkä laajempia kiinnostuksenkohteita ja siinä mielessä mielenkiintoisempi elämä. Tietysti sama tai vastakkainen sukupuoli alkaa murrosiässä kiinnostaa paljon romanttisesti ja seksuaalisesti, mutta olisi kuitenkin kiva, jos kirjojen tai elokuvien sankarittarilla olisi myös muuta (älyllistä) elämää. (Tämä ei teinielokuvista päätellen ole välttämättä vain tyttöhahmojen ongelma, pojille suunnatuista kirjoista minulla ei vain ole kovin paljon kokemusta.)

Niinpä päätin lanseerata Bechdelin-Wallacen testiä mukailevan Arielin testin, jonka kirja tai elokuva läpäisee, jos

1. siinä on teini-ikäinen (13-19-vuotias) tyttöpäähenkilö,
2. joka on kiinnostunut esimerkiksi musiikista, yhteiskunnasta, luonnonsuojelusta, matematiikasta, tieteestä, taiteesta, tekniikasta, urheilusta, hyvistä ja älykkäistä keskusteluista, kirjallisuudesta tai kirjoittamisesta ja
3. kohdan kaksi asia on kirjassa tai elokuvassa merkittävässä osassa ja tytölle tärkeä osa identiteettiä ilman että kirja on varsinainen harrastekirja (jos kyse on kirjasta)
(4. ja mahdollinen bonus: tämä ei tee tytöstä epäsuosittua tai omituista).

Esimerkiksi L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat läpäisevät tämän testin kirkkaasti, edellinen Jim Bentonin kirja ei. (Ehkä varsinaiset harrastekirjatkin, esimerkiksi hevos- tai koiratytöistä kertovat kirjat, pitäisi hyväksyä mukaan - tätä pitää miettiä.)

Minusta tämä tuntuu tärkeältä asialta, koska tytöt ja nuoret naiset tarvitsevat roolimalleja myös fiktiosta eli muualtakin kuin nykyään onneksi yleistyneistä naiselämäkerroista. He tarvitsevat minusta myös fiktiivisiä malleja siitä, että on ok olla älykäs ja tiedonhaluinen sekä kiinnostunut ja innostunut omista jutuista, eikä vain kirjoja ihastumisista, rakkaudesta, ystävyydestä, mustasukkaisuudesta, kateudesta, meikkaamisesta, vaatteista tai hiustenvärjäyksestä. Tyttöjen jutut voivat liittyä muuhunkin kuin ulkonäköön tai tunteisiin.

Testi ei tarkoita sitä, etteivät myös nuo perinteisen "tyttömäiset" jutut olisi mielestäni tärkeitä ja sallittuja. Varsinkin murrosiässä on mielenkiintoista kokeilla erilaisia ulkonäköjä, ja kauniit asiat (mitä kukin nyt kauniina pitää) ovat tärkeitä joka ikäkautena, ja tunteilla ja ihmissuhteilla on tietysti suuri merkitys kaikenikäisille ihmisille sukupuolesta riippumatta ja ne pitää ottaa huomioon. Testi tarkoittaa sitä, että "tyttömäisyyteen" ja tyttöyteen voi ja siihen pitäisi sisältyä paljon muutakin kuin nuo perinteiset jutut.

Sisällytin myös urheilun noihin älyllisiin tai toivottaviin asioihin. Nuorena en olisi tehnyt tätä, koska pidin urheilijoita tyhminä (minulla oli silloin kummallisia ennakkoluuloja), mutta kun olin vihdoin selvinnyt noin nelikymppisenä liikuntatuntien aiheuttamista traumoista sekä tunteesta, että olen liikkuessani typerä ja alkanut harrastaa liikuntaa melko paljon, huomasin että varsinkin monimutkaisempi liikkuminen vaatii aivotoimintaa, ajattelua ja keskittymistä sekä lisäksi pitkäjänteisyyttä, tavoitteellisuutta ja sinnikkyyttä. Ja nykytutkimusten mukaan liikunta tehostaa oppimista ja lisää hippokampuksen soluja (ja esimerkiksi vähentää masentuneisuutta), joten ajattelu ja liikkuminen eivät ole toisensa poissulkevia vaan usein toisiaan vahvistavia asioita.

Testin nimi on aika itsekeskeinen, mutta se on kompaktimpi kuin "tyttökirja- ja tyttöelokuvatesti" ja minusta helposti mieleenjäävä. Jos keksin paremman nimen, vaihdan sen - nimiä saa myös ehdottaa. Toisaalta testi ei todennäköisesti leviä omaa blogiani laajempaan käyttöön :-), joten sen nimi ei ole suuri ongelma.

Tässä vielä teemaan liittyvä musiikkivideo: P!nkin Stupid Girls. En ole samaa mieltä kaikesta siinä, mutta se on hauska, piikikäs ja vapauttavakin ja kertoo nimenomaan siitä, että tyttöjen kannattaa valita jokin oma juttu, ei koko elämän kestävää muiden määrittelemän ulkonäköstandardin tavoittelua. Ja siinä näkyvät hyvin myös se kuvasto ja ne mallit, joita media (mukaan lukien kirjat?) usein tarjoavat tytöille.

Edit 11.4.23, 12.4.23 (lisätty videolinkki), 15.4.23 (lisätty kommentti videolinkkiin), 19.4.23 (lisätty jälkimmäinen virke videolinkin jatkoksi).

Jim Benton: Rakas nuija päiväkirjani, tästä ei sitten puhuta (Dear Dumb Diary, Let's Pretend This Never Happened, 2004)

Tämä on kai ensimmäinen osa ilmeisen suosittua lasten- tai nuortenkirjasarjaa (kirjastossamme on laskujeni mukaan sarjasta 14 eri osaa). Näin aikuiseen se ei tehnyt kuitenkaan hyvää vaikutusta, vaan vaikutti lähinnä ärsyttävältä. Okei, olihan se hyvin helppo- ja nopealukuinen (suunnilleen joka sivulla oli iso ja hauska piirros) ja siinä oli ilmiselvästi epäluotettava kertoja sekä sen verran tietoisen ja huvittavan kielteinen asenne lähes kaikkeen, että minun oli vaikea pitää mielessäni, että tämä on amerikkalainen eikä englantilainen kirja. Kirjan sankaritar ja päiväkirjan kirjoittaja Jamie Kelly oli myös eräänlainen nolojen tilanteiden tyttö, joka purjehti hupaisasti ongelmasta toiseen.

Mutta ne kirjan muut asenteet. Koulun lihavasta keittäjästä neiti Bruntfordista (lihavat naiset eivät pääse naimisiin?) ja tämän kaulaheltasta ja paksusta kaulasta tehdään pilaa, koulun oppilaat jaetaan suosittuihin ja luusereihin (ja nämä jaotellaan vielä luuseriuden eri asteisiin) ja ulkonäkö on tosi tärkeää, mistä johtuu myös Jamien koko kirjan kestävä pakkomielle ärsyttävän kauniista ja vielä ärsyttävämmin kaikinpuolin täydellisestä Angelinesta. Hän pitää Angelinea pahuuden voimien edustajana, mikä johtuu vain ja ainoastaan tämän kauneudesta ja täydellisyydestä. (Tämä asenne ei välttämättä ole vieras aikuisillekaan, vaan ihmiset ja varsinkin naiset saatetaan tuomita pinnallisiksi, tyhjäpäiksi tai pissiksiksi vain näiden ulkonäön perusteella. Tai sitten heidät saatetaan tuomita lihaviksi ja tämän johdosta laiskoiksi tai muuten kelvottomiksi.)

Kirjan asenteet olivat niin stereotyyppisiä ja huumori tunnuttiin repivän niin helpoista asioista, että kirja alkoi tuntua tosi tyhmältä. Kirjan luettuani aloin kuitenkin ajatella, että yläasteella (Jamie on 13-vuotias) pelkää kuollakseen julkista nolausta ja ajattelee helposti todella ulkonäkö- ja suosiokeskeisesti ja, hm, tyhmästi. Eivät onneksi kaikki eivätkä koko ajan, mutta kuitenkin - kirjassa on vain viety tällainen ajattelu äärimmäisyyteen, koska tämä on huumorikirja. Kirjan puolesta puhuu myös se, että stereotyyppisyys ei ulotu koko kirjaan, vaan sen lopussa on yllätys. Kirjan lukeminen kuitenkin innoitti minut kirjoittamaan seuraavan bloggauksen, jonka aihetta olen miettinyt jo aika kauan aikaa.

Kirjan käännös oli minusta mielikuvituksekas, sujuva ja hauska eikä siinä tyydytty ensimmäiseen mahdollisesti mieleen tulevaan vastineeseen, mistä kirjan nimen käännös on hyvä osoitus. Ihan käsittämättömästi en kuitenkaan löytynyt suomentaja Jani Bohmin nimeä kirjasta (eikä kirjastokappaleestani näytä puuttuvan sivuja), vaan kääntäjän nimi piti etsiä kirjaston sivuilta. Tämä on kummallista senkin takia, että jos suomennos olisi huono, sarja ei varmasti olisi näin suosittu.

Sadan vuoden lukuhaaste: 2000-luku. Helmet-haaste 13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs, 29. Kirjassa on minäkertoja, 33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun tai 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.

Jim Benton: Rakas nuija päiväkirjani, tästä ei sitten puhuta (Jim Benton's Tales from Mackerel Middle School. Dear Dumb Diary, Let's Pretend This Never Happened, 2004). Sanoma Magazines Finland. Suomennos: Jani Bohm [Suomentajaa ei mainittu kirjassa!! Tieto otettu kirjaston sivuilta.]. Kuvittajaa ei mainittu (Jim Benton?). 107 sivua.