Kyllikki Häme: Kevättä ilmassa. Tyttöromaani, 1960

Luin pari vuotta sitten Kyllikki Hämeen aikuisten romaanin Päivä, johon ihastuin sen impressionistisen rakenteen, selittelemättömyyden, rakkaussuhteen herkän kuvauksen ja kauniin kielen vuoksi. Minulla oli siksi suuret odotukset myös hänen tyttökirjansa Kevättä ilmassa suhteen, mutta se tuntui aluksi pieneltä pettymykseltä, aivan tavalliselta tyttökirjalta, jonka kielessä, aiheessa tai kuvaustyylissä ei ollut mitään erikoista. Lastenkirjalta (ainakaan näin varhaiselta) ei kuitenkaan voi odottaa samanlaista kokeellisuutta kuin aikuisten kirjalta, ja kun pääsin kirjassa pidemmälle, sen tarina ja päähenkilö Riinan elämä veivät mukanaan ja aloin nauttia kirjasta. Bloggauksessa on juonipaljastuksia.

Riina on 14-vuotias tyttö "maassa, joka silloin eli itsenäisyytensä ensimmäisiä vuosia". Tämä seikka osoittautuu kirjan juonen kannalta vähitellen merkitykselliseksi - sisällissodasta on vain vähän aikaa ja sillä on vaikutuksensa tapahtumiin, vaikkei siitä kirjassa alun jälkeen juuri puhutakaan.

Riinan isä on valkoisten puolella ollut toimittaja, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta myös oman etunsa kustannuksella. Monet eivät pidä hänen ajatuksistaan, joiden mukaan "meidän pitäisi jaksaa muistaa, että punaistenkin puolella oli miehiä, jotka taistelivat heille rakkaan aatteen puolesta. Niitä miehiä on kunnioitettava, vaikka ajattelisimme, että he ovat erehtyneet. Emme saa antaa valtaa kostonhimolle. Muistakaa lapset, että tämä maa kuuluu kaikille, sekä voittajille että voitetuille." (19) 

Riina käyttää pojankenkiä, ei halua olla herttainen, tappelee naapuripihan Taiston kanssa, perustaa kahden ystävänsä kanssa seuran, joka kirjoittaa Kolmiapila-lehteä ja löytää teatterin taian. Hän on tunneihminen, kiivas ja suorapuheinen, mutta reilu, oikeudenmukainen ja huumorintajuinen ja haluaa kaikille hyvää. Hän tutustuu Taistoon paremmin - tämä asuu kahdestaan työssäkäyvän äitinsä kanssa vaatimattomassa pienessä asunnossa - sekä paikkakunnalle vasta muuttaneeseen herraskaiseen Göstaan, joka tuntuu aluksi tuskastuttavan ylimieliseltä ja kyllästyneeltä. Molemmista hän löytää sellaisia hyviä puolia, joita ei ensi katsomalta huomannut.

Kirjassa on myös jonkin verran ajankuvaa. Sekä tässä että suunnilleen samaan aikaan sijoittuvassa nuortenkirjassa Vaalea ihanteeni puhuttiin veneiden tervaamisesta keväällä: ... ja rannoilta kantautui kirpaisevan ihana kuumennetun tervan tuoksu, kun veneitä kunnostettiin (82).

Tärkein juonne kirjan vaihtelevien tapahtumien keskellä on Riinan ja Taiston pikkuhiljaa ja aluksi lähes huomaamatta kehittyvä ystävyys. Heistä tulee vähitellen toisilleen tärkeitä ja Taisto auttaa Riinaa tämän siihenastisen elämän vaikeimmassa kriisissä, kun tämä joutuu luopumaan koiranpennustaan Taiasta (painossa tapahtuneen virheen takia kirjasta puuttuvat todella harmillisesti sivut 129-144, joten tämä juonenkäänne jäi minulle epäselväksi). Lopussa heidän välinsä ovat kuitenkin vaarassa rikkoutua kokonaan sen takia, että he ovat lähtöisin erilaisista oloista, mutta Riina voittaa ylpeytensä ja loukkaantumisensa ja ottaa ensimmäisen askeleen asioiden sovittamiseksi.

Taisto vaivautui hänen tuijotuksestaan ja nousi lähteäkseen.
    - Etkä sinäkään lähde, Riina sanoi. - Ensin selvitetään välit.
    - No niin, kuten haluat. Minun on kai pyydettävä anteeksi sopimatonta käytöstäni. Mutta missäpä minä olisin oppinut hienoja tapoja.
    - Ei tässä nyt ole kysymys hienoudesta, Riina sanoi. - Puhutaan asioista. Minäkin haluan pyytää anteeksi.
    - Sinä? Eihän sinussa mitään vikaa ole. Mutta sinä et voi ymmärtää miltä minusta tuntuu. Et kerta kaikkiaan voi käsittää meikäläisen elämää.
    Nyt Riina tulistui.
    - Ja herkeä heti paikalla puhumasta meikäläisistä. En siedä sitä. Ei ole olemassa mitään meikäläisiä ja teikäläisiä, jos kerran ollaan ystäviä.
    - Eikö? Sinä et tiedä mikä kuilu...
    - Minä viis kuiluista! Ei ole olemassa sellaista kuilua, jonka yli ei voi rakentaa siltaa, jos on tahtoa ja voimaa. Nyt on kysymys vain siitä, onko meillä halua.
    - Halua kyllä on, mutta...
    - Ei mitään muttia. Et kai aio väittää, että meiltä puuttuisi kykyä? Hengenlahjoissa ollaan tasaveroiset, vai mitä? No, nyt minä kysyn sinulta Taisto Mäkinen, tahdotko olla tämän Riina Kilpaisen ystävä vaaroissa ja vaikeuksissa, leikeissä ja tositoimissa?
    Taisto ei voinut olla hymyilemättä. Pieni terhakka olento, joka seisoi siinä posket hehkuvina, kovin tosissaan ja päättäväisenä, oli hullunkurinen mutta vastustamaton. Kuinka olisi voinut olla tarttumatta ojennettuun käteen?
    Riina ei muuta vakuutusta kaivannut. Kädenpuristus oli kyllin puhuva.

Kyllikki Häme: Kevättä ilmassa. Tyttöromaani, 1960. Otava, Tyttöjen kirjasto -sarja. Kansi: Clary von Platen. 173 sivua. 

Kyllikki Häme: Päivä. Kertomus rakkaudesta, 1955

Suomalaisen naiskirjailijan "kertomukseksi rakkaudesta" luonnehdittu romaani 1950-luvulta? Perinteinen hempeä ja romanttinen tarina siitä, kun nainen kohtaa miehen ja he päätyvät vaikeuksien kautta avioon? Pelastin tämän kirjan erään kirpparin alennuslaarista eikä minulla ollut kovin suuret odotukset sen suhteen (romanttiset kirjat eivät ole yleensä suosikkejani), vaikka selailun perusteella tämä olikin vaikuttanut ihan luettavalta. Kirja ei kuitenkaan vastannut ollenkaan odotuksiani vaan vetäisi pohjan altani ja yllätti minut kokonaan.

Kirja on moderni ja sen kerronta on impressionistista, mutta siinä on paljon dialogeja, jotka tekevät sen lukemisesta melko helppoa ja nopeata. Kestää kauan ennen kuin lukija pääsee selville edes päähenkilön nimestä ja vielä kauemmin ennen kuin päästään siihen rakkaustarinaan. Tätä ennen kirjan päähenkilö Veera, leski jolla on lapsia ja joka lomailee maalla, esimerkiksi pohdiskelee kuolemaa ystävänsä Ilonan kanssa aurinkoisessa puutarhassa. Veera kertoo vähitellen ystävälleen sattumalta alkaneen suhteensa kulun pianisti Mikaeliin, mikä on kirjan pääteema, mutta kirjassa on paljon muutakin.

Ovi sulkeutui hänen takanaan. Ja sitten toinen jossain kauempana ja vielä yksi ja sen jälkeen yhä useampia kunnes ne kaikki olivat kiinni. Paluutietä ei enää ollut. Hän oli nyt tässä missä ei milloinkaan ennen ollut ollut, eikä ollut tarpeen että mikään tie johtaisi poispäin. (94)

Tarina kertoo mm. siitä, miten rakkaus vaikuttaa ihmiseen ja miten se muuttaa ihmistä, eikä sen kieli ole sentimentaalista vaan tuoretta, kaunista ja joskus runollistakin. Välillä siirrytään Mikaelin näkökulmaan, kuten seuraavassa.

Sinä, hän kuiskasi ja kuiskaus lähti hänestä kevyenä kuin lintu, lensi sokaistuneena ja hurmaantuneena kunnes tapasi kaiun ja saapui takaisin, asettui pesäänsä ja lepäsi hänen levossaan, oli turvassa hänen valossaan (118).

Kirja on haastava ja kiehtova, siinä on pohdiskelua elämästä, kuolemasta, surusta, ilosta ja rakkaudesta, eivätkä sen henkilöt toimi tai ajattele niin kuin odottaisi. Kirja sai minut kiinnostumaan muistakin Kyllikki Hämeen kirjoista. Otin kirpparilta mukaan myös yhden hänen tyttökirjansa, saa nähdä millainen se on.

- Totta on että muistutimme toisiamme, ulkonaisestikin. Häntä olisi voinut luulla veljekseni. Meissä oli paljon samaa. Jossakin hyvin oleellisessa olimme yhtä. Tiedätkö, luulen että hän piti minusta, piti minusta oikein paljon.
     Veera katsoi ystävättäreensä totisin, mietteliäin silmin häntä näkemättä.
     - Totta kai, Ilona sanoi ihmetellen äänensävyä. Tiedäthän että hän rakasti sinua suuresti.
     - En tarkoita sitä, vaan nimenomaan pitämistä, sitä että hän tunsi minut niinkuin ei kukaan muu ole koskaan tuntenut, ja piti minusta, kaikesta minussa, hyväksyi sellaisenaan, otti omakseen. Se minusta on kaikkein ihmeellisintä. Hänen luonaan olin turvassa. Hän on ainoa ihminen, joka on todella tuntenut minut. Ja minä tunnen hänet aina, hyväksyn hänet missä tahansa, minkälaisena tahansa. (142)

Sadan vuoden lukuhaaste: 1950-luku. Helmet-haaste 20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla (lomailu maalla on myös matka, ja kirjassa kuvataan myös Veeran matkaa rakkauteen ja omien tunteidensa kokemiseen ja ymmärtämiseen).

Kyllikki Häme: Päivä. Kertomus rakkaudesta, 1955. Otava. Kannen tekijää ei kerrottu. 154 sivua.