Saranda Dedolli-Yasa: Tee maailmasta parempi paikka. Opas vastuullisempiin valintoihin, 2019

Saranda Dedolli-Yasa on bloggari ja sosionomi, joka haluaa kirjassaan innostaa ihmisiä tekemään ympäristön kannalta parempia valintoja. Keneltäkään ei ole varmaan jäänyt huomaamatta, miten huono ympäristön tila maailmanlaajuisesti ja Suomessakin on ja miten kestämätön nykyinen elämäntapa on, joten tällaiset kirjat ovat tarpeen. Kuitenkin jos ympäristöongelmat näkee vain vuorenkorkuisena monoliittina, niille on vaikea tehdä mitään (ahdistus on harvoin paras aktivointikeino), mutta Dedolli-Yasa pilkkoo ongelmat osiin ja tekee niistä helpommin käsiteltäviä.

Kirjan lähestymistapa on lempeä ja syyllistämätön. Antamalla tietoa ja kannustavia esimerkkejä siitä, että asiat voi ja kannattaa tehdä toisin Dedolli-Yasa osoittaa, että ympäristön mahdollisimman monessa asiassa huomioon ottava elämäntapa on mahdollinen ja myös palkitseva.

Vastuullisuutta yleensä käsittelevän alkuluvun jälkeen kirjassa kerrotaan vastuullisemmasta ruoasta, vaatteista, kosmetiikasta, matkailusta sekä lopuksi yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Luvuissa on tieto-osuuden lisäksi sitaatteja yksittäisiltä ihmisiltä, jotka kertovat, miten he tekevät maailmasta paremman paikan. Sitaateista näkee, että maailmanparantamistapoja on monia erilaisia, ja että voi lähteä liikkeelle pienistäkin asioista ja että myös niillä on merkitystä. Luvussa on myös teemaan liittyvä asiantuntijahaastattelu tai pari, konkreettisia neuvoja siihen, mitä itse voi tehdä, sekä dokumenttielokuva- ja nettisivuvinkkejä. Hauska idea kirjassa on se, että luvun lopussa annetaan lyhyet ohjeet asteittaisiin muutoksiin tasoille 1, 2 ja 3 sen mukaan, miten pitkälle on itse tietyllä hetkellä valmis menemään. Kirjassa ei siis anneta vain teoreettista tietoa, vaan se myös osallistaa lukijansa hyvin.

Pidän itseäni suhteellisen ekologisena ihmisenä: kierrätän kaiken mahdollisen, pyrin syömään kasvispainotteisesti (nykyinen kasvisruoka on hyvää), tunnen huonoa omaatuntoa autolla ajamisesta (mikä ei saa minua lopettamaan sen käyttöä, koska julkinen liikenne ei toimi omalla alueellani tarpeeksi hyvin ja auton käyttöön liittyy myös vapautta, mutta kuitenkin vähentämään sitä), olen matkustanut lentokoneella vain noin kerran kymmenessä vuodessa (Italiaan ja takaisin pääsi hyvin maata myöten, kun oli tarpeeksi aikaa), ostan mielelläni käytettyjä vaatteita (siksikin että valikoima kirppareilla on monipuolisempi kuin kauden muotitrendejä noudattavissa kaupoissa ja että vanhemmat vaatteet ovat usein parempilaatuisia ja huolellisemmin tehtyjä kuin uudemmat)... Monet kirjassa esitetyistä asioista olivat minulle siis tuttuja, mutta sain siitä kuitenkin myös uutta tietoa. Kirjan innostamana tein Tampereen reissun junalla enkä autolla ja valitsin ravintolassa vegaanivaihtoehdon liharuoan sijasta. (Jostain syystä varsinkin ravintolassa ajattelee, että vegaaniruoka on tylsempää ja mauttomampaa kuin liharuoka. Ei ollut.)

Tässä muutama kirjan fakta: Jo sillä ruoalla, jolla syötetään karjaeläimiä, voitaisiin ruokkia teoriassa koko maapallon väestöä (22); maailmanlaajuisesti vain 10% muovista kierrätetään vuosittain (36); vaateteollisuuden [ja pikamuodin] hiilijalanjäljen on laskettu olevan suurempi kuin lento- ja laivaliikenteen yhteensä ja kokonaisia kuorma-autollisia vaatetekstiiliä päätyy polttoon tai kaatopaikalle lähes joka sekunti (50)...

Tällaiset tiedot saavat olon synkäksi, mutta toisaalta, tästä tilanteesta on valtavasti mahdollisuuksia mennä parempaan suuntaan. Sillä mitä tekee ja miten elää on merkitystä. Dedolli-Yasan kirjasta saa helposti lähestyttävän tietopaketin ihmistoiminnan maailmanlaajuisista ympäristövaikutuksista sekä runsaasti neuvoja siihen, miten pallomme pysyisi jatkossakin elinkelpoisena ihmisille ja muille olennoille.

Dedolli-Yasa sanoo kirjan lopussa, että haluan, että lapseni syntyy parempaan maailmaan kuin mihin minä synnyin (139). Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista. Minä synnyin maailmaan, jossa elossa oli enemmän eläin- ja kasvilajeja kuin nyt, jossa talvella Etelä-Suomessakin oli melkein aina lunta ja sään ääri-ilmiöitä ja kuivuutta oli maailmanlaajuisesti vähemmän, jossa oli terveet koralliriutat sekä melko elinvoimaiset kalakannat, jossa oli vähemmän ydinjätettä, jossa Tyynessämeressä ei ollut jättimäistä muoviroskakeräytymää, jossa sademetsiä oli enemmän, jossa luonnon monimuotoisuus oli suurempi... Syntymäni jälkeen nämä asiat ovat jatkuvasti huonontuneet, ja meidän jälkeemme tulevat ihmiset saavat meitä köyhemmän ja huonomman maailman. Onneksi ympäristöjärjestöt ja luonnon puolesta toimineet ihmiset ovat kuitenkin hidastaneet ympäristön köyhtymistä. Nyt olisi aika ja tilaisuus pysäyttää asioiden huononeminen ja alkaa muuttaa niitä paremmiksi.

Dedolli-Yasa sanoo kirjan alussa hyvin, miksi juuri me suomalaiset voimme ja meidän pitää toimia: Meillä suomalaisilla on hyvät edellytykset toimia paremmin. Se, että olemme syntyneet Suomessa emmekä sotaisessa Syyriassa tai ilmastonmuutoksen hukuttamalla Kiribatilla, on vain hyvää tuuria. Olen itse juuriltani kosovolainen ja mietin jatkuvasti, kuinka etuoikeutettu olen, että olen saanut alkuperästäni huolimatta ilmaisen koulutuksen maassa, jossa sanavapauttani ei rajoiteta lailla. Koska olen hyvässä asemassa verrattuna moneen muuhun ihmiseen, ajattelen usein, miten voisin antaa oikeuksistani maailmalle takaisin. (13)

Kirjan julkaisemisen aikaan Dedolli-Yasa oli kirjoittanut jo monta vuotta blogia Tyhjä ajatus (joka mainitaan kirjan takakannessa), mutta nykyään hänen bloginsa on täällä: Saranda Dedolli.

Helmet-haasteen kohta 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja.

Saranda Dedolli-Yasa: Tee maailmasta parempi paikka. Opas vastuullisempiin valintoihin, 2019. Viisas elämä. Kansi: Jonna Nisu. 160 sivua.

Minna Säävälä: Perheet muuttoliikkeessä. Perustietoa maahan muuttaneiden kohtaamiseen, 2011

En ehkä ole ainoa, jonka mielestä "Väestöliiton katsaus" kuulostaa suunnilleen tylsimmältä, mitä voi kuvitella. Tämä ohut teos päätyi kuitenkin puolivahingossa käsiini ja se saattoi ennakkoasenteeni häpeään olemalla kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. Se antaa hyvän yleiskatsauksen maahan muuttaneista, joista suurin osa on venäläisiä ja virolaisia, ei niitä joita ehkä ajattelee tyypillisinä maahanmuuttajina, ja joukossa on esimerkiksi opiskelijoita, suomalaisen kanssa naimisiin menneitä sekä suomalaisia paluumuuttajia. Kirja kertoo myös monipuolisesti maahan muuttaneiden perheen eri puolista: avioliitosta, parisuhteesta ja naiseudesta, seksuaalisuudesta, lastenhankinnasta ja lasten määrästä, vanhemmuudesta sekä perheen roolista ja asemasta yhteiskunnassa. Perhe on maahan muuttaneelle usein rikkaus ja voiman lähde, vaikka siinä saattaa olla huonojakin puolia.

Säävälä on itse Väestöliiton tutkija, ja kirjan tiedot perustuvat mahdollisuuksien mukaan tutkimuksiin. Aina tämä ei ole ollut mahdollista, koska montaa aiheeseen liittyvää asiaa ei ole tutkittu kovinkaan paljon, ainakaan Suomessa. Kirja on esitystavaltaan tasapainoinen ja neutraali, mikä on iso plussa: siinä ei peitellä ongelmia, muttei myöskään kauhistella eikä suurennella asioita. Asiat ovat tietysti muuttuneet 2010-luvulla joissakin suhteissa, mutta tätä ohutta opusta voi minusta edelleen suositella ihmisille, jotka ovat tekemisissä maahan muuttaneiden nuorten tai yleensä maahan muuttaneiden kanssa, tai niille jotka ovat yleisesti kiinnostuneita aiheesta. Säävälän kirjoitustyyli on sujuvaa ja helppolukuista, ei akateemisen kuivaa.

Käytän bloggauksessa Säävälän tapaan termiä 'maahan muuttanut', koska olen samaa mieltä siitä, että on epäjohdonmukaista sanoa 'maahanmuuttajaksi' ihmistä, joka on saattanut asua Suomessa jo parikymmentäkin vuotta. Itselleni maahanmuuttaja on kuitenkin tutumpi ja siksi helpompi termi.

Pidin Säävälän kirjoitustavasta ja asiantuntemuksesta niin paljon, että ajattelin ehkä jossain vaiheessa lukea myös hänen uuden kirjansa Minne menet ihminen? Mitä jokaisen tulisi tietää väestöilmiöistä (2021) ja mahdollisesti myös kirjan Muukalainen tuli kylään (2016).

Minna Säävälä: Perheet muuttoliikkeessä. Perustietoa maahan muuttaneiden kohtaamiseen, 2011. Väestöliitto. Ei kannen tekijän tietoja. 78 sivua.

Samantha Ellis: How to Be a Heroine (Or, what I've learned from reading too much), 2015

On oikeastaan hassua, että tätä kirjaa ei ole käännetty suomeksi, koska se käsittelee sellaisia kirjoja, jotka monet ovat lukeneet tai joista he ovat ainakin kuulleet, joten uskoisin, että monet kirjojen ystävät löytäisivät tästä kosketuspintaa. (Ruotsiksi kirja on käännetty nimellä Mina hjältinnor.) Tämä on eräänlainen kirjallinen elämäkerta, jossa kirjan julkaisun aikaan 40-vuotias englantilainen näytelmäkirjailija Samantha Ellis kertoo elämänsä aikana lukemistaan kirjoista ja niiden sankarittarista sekä näiden vaikutuksesta identiteettiinsä, minäkuvaansa ja toimintaansa.

Äh, tämä on niitä hetkiä, jolloin tuntuu, etten pysty ollenkaan välittämään kirjan lumoa omassa postauksessani. Kuulostaako äskeinen kuvaus tylsältä? No, kirja ei kuitenkaan ole tylsä, vaan se on hauska, lempeä, lämminhenkinen ja älykäs kuvaus siitä, miten tärkeitä kirjat ovat, miten peilaamme itseämme kulttuurisiin malleihin ja etsimme niistä lohtua, vahvistusta, esikuvia ja hyviä keinoja toimia maailmassa, miten tämä etsintä saattaa mennä joskus pieleen, miten ajatuksemme muuttuvat elämän kuluessa. Siitä, miten omaksumme kirjoista ja niiden sankarittarista eri aikana eri asioita sen mukaan mitä kulloinkin tarvitsemme.

Samantha Ellis on irakinjuutalaisten pakolaisten tytär. 1940-luvun alussa kolmannes(!) Bagdadin asukkaista oli juutalaisia (s. 30), mutta 1920-luvulta alkaneiden koko ajan lisääntyneiden sortotoimien takia juutalaisten määrä Irakissa on nykyään lähellä nollaa. Kirja on siis myös maahanmuuttajakuvaus, ja Ellis kertoo mm. siitä, millaista oli kasvaa Englannissa meluisassa, dramaattisessa ja värikkäässä irakinjuutalaisessa perheessä, jossa tärkein asia, jota tytöltä odotettiin, oli mennä nuorena naimisiin mukavan juutalaispojan kanssa, ja miten Ellis pystyi kirjojen avulla vastustamaan näitä odotuksia, lähtemään opiskelemaan toiseen kaupunkiin, valitsemaan elämänuransa, vahvistamaan ammatillista identiteettiään ja olemaan menemättä naimisiin vain naimisiinmenon vuoksi.

Minulla suuri osa kirjan viehätyksestä johtui siitä, että olen lukenut monet kirjassa kuvatuista kirjoista, ja monet niistä (eivät kaikki) ovat minulle tärkeitä: Kotiopettajattaren romaani ja Humiseva harju, joista kirja sai alkunsa, Lucy M. Montgomeryn iki-ihana Anna-sarja, Tuulen viemää, Hans Christian Andersenin Pikku merenneito, Katyn toimet, Ylpeys ja ennakkoluulo, Frances Hodgson Burnettin Pikku prinsessa, osa Tuhannen ja yhden yön tarinoista... Pystyin lukiessani siis vertailemaan Ellisin kokemuksia ja tuntemuksia omiin ajatuksiini näistä kirjoista.

Kirjassa puhutaan kuitenkin myös monista sellaisista kirjoista, joita en ole lukenut - esimerkiksi Shirley Conranin Pitsiä, Sylvia Plathin Lasikellon alla, J. D. Salingerin Franny ja Zooey, Jacqueline Susannin Nukkelaakso, Sylvia Townsendin Lolly Willowes ja Virginia Woolfin Majakka ovat tällaisia kirjoja - mutta tämä ei haitannut, koska Ellis kirjoittaa niin elävästi ja kiinnostavasti ja hänen kirjamakunsa on mukavan monipuolinen. Kirjat kietoutuvat yhteen hänen elämäntarinansa kanssa ja hän avaa uusia näkökulmia tuttuihin ja tuntemattomiin kirjoihin. Osaisinpa kirjoittaa kirjoista yhtä kiehtovasti kuin hän!

Uskoisin tämän sopivan hyvin monille kirjojen ystäville. Miehistä en ole varma, koska kirjassa käsitellyt kirjat ovat enemmän naisten kuin miesten lukemia kirjoja, mutta itse pidin kyllä myös niistä jaksoista, joissa käsiteltiin kirjoja, joita en itse ole lukenut.

Samantha Ellis: How to Be a Heroine (Or, what I've learned from reading too much), 2015. Vintage Books. 246 tekstisivua.