Kirjaa lukiessa tuntui siltä, että novellit olivat Christien pohdintoja aikansa eli 1900-luvun alun aatevirtauksista ja käsityksistä, ja hän tuntui joskus ottavan nämä melko vakavasti periaatteella "emme ymmärrä kaikkea emmekä voi tietää kaikkea". Maailma oli täynnä kaikkea jännittävää ja selittämätöntä, johon tieteellä ei ollut vastauksia, joten tällaisten asioiden mahdollisuutta piti ainakin harkita. Tämä ilmenee novellien henkilöiden, joista toinen on usein psykologi, keskusteluista ja väittelyistä, ja kirjan tarinoissa tieteellinen maailmankuva ja yliluonnolliset asiat törmäävät usein piristävällä tavalla.
"My point is that there are often two ways of arriving at the same result. Ours is, admittedly, the synthetic way. There might be another. The extraordinary results arrived at by Indian fakirs for instance, cannot be explained away in any easy fashion. The things we call supernatural are not necessarily supernatural at all. An electric flashlight would be supernatural to a savage. The supernatural is only the natural of which the laws are not yet understood." (4)
Kirjan niminovellin aiheena on muinainen teknologialtaan ylivertainen kulttuuri ja jonkinlainen sielunvaellus, ja siitä pidin kirjassa vähiten. Muissa novelleissa käsitellään esimerkiksi vahvoja ja paikkansapitäviä ennakkoaavistuksia, naista, jolla on sivupersoonia (joiden kerrotaan johtuvan siitä, että kuollut "ystävä" on vallannut tämän ruumiin), enneunia, kummituksia, kissan psyyken siirtymistä ihmisen ruumiiseen sekä meedioita - eli eivät nämä muutkaan mitenkään tavanomaisia asioita käsitelleet. Eräässä sympaattisessa tarinassa parkkiintunut materialisti luopuu aina välillä kuulemansa ihanan soiton takia kaikista miljoonistaan ja hänen ajattelutapansa muuttuu täysin. Parissa kolmessa novellissa on mukana yliluonnollinen elementti, mutta vain henkilöhahmojen huijauksena, ja ne osoittautuvatkin loppujen lopuksi dekkaritarinoiksi. Psykologiset teoriat ja käsitykset ovat mukana monessa kirjan tarinassa.
"Good old subconscious," cried Jack Trent. "It's the jack-of-all-trades nowadays." (25)
Vaikka kirjan yliluonnolliset tarinat eivät olleet ainakaan nykynäkökulmasta uskottavia, melkein kaikki kirjan novellit olivat minusta kuitenkin ihan viihdyttäviä, koska Christie kirjoittaa taitavasti. Hän ei paljasta kaikkea kerralla eikä selitä liikaa, vaan luottaa lukijan kykyyn muodostaa tarina vähän kerrallaan annetuista tiedonjyväsistä ja tapahtumista ja onnistuu pitämään lukijan arvailemassa monesti tarinan loppuun asti. Novelleina nämä toimivat hyvin, ja kirja oli minusta myös kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen.
Kirja on käännetty nimellä Kuoleman koira, ja suomennoksesta ovat kirjoittaneet Päiväkävelyllä, Jokke ja Juhani K.
Edit 15.5.22.
Agatha Christie: The Hound of Death, 1978 (1933). Fontana/Collins. Kansi: Tom Adams. 190 (pienellä kirjoitettua) sivua, 12 novellia.
.jpg)