Miljoona kilometriä Budapestiin. Unkarilaisia novelleja 1909-1986 (valinnut, esitellyt ja suomentanut Hannu Launonen), 1987

Kirjan takakannessa sanotaan, että "novelli on tunnetusti edustanut unkarilaisen proosan parhaimmistoa". Minulle tämä ei ollut mitenkään tunnettua, kuten ei muukaan unkarilainen kulttuuri runoilijoita Sándor Petöfiä ja Endre Adya lukuun ottamatta, joten ajattelin tutustua sukukansan kirjallisuuteen näiden 21 novellin avulla. Kokonaisuutena tämä kokoelma ei hirveästi innostanut, vaan se tuntui yleensä ottaen vähän ankealta, vaikka joitakin sellaisiakin novelleja oli mukana, joista pidin, ja taidokkaitahan nämä olivat varmaan kaikki. Tämän jälkeen pitäisi lukea jokin uudempi unkarilainen novellikokoelma, jotta näkisi, olisiko se tunnelmiltaan erilainen kuin tämä.

Seuraavassa lyhyet luonnehdinnat kirjan novelleista. Olen merkinnyt tähdellä ne, joista pidin vaihtelevista syistä enemmän. Ehkä neljää viimeistä nuorempaa kirjailijaa lukuun ottamatta kirjan kirjoittajat olivat Hannu Launosen mukaan Unkarissa 1980-luvulla tunnettuja ja arvostettuja kirjailijoita.

* Zsigmond Móricz: Seitsemän kreutseria, 1909, 7 s.. Taitava ja sympaattinen köyhiä ihmisiä kuvaava novelli (kreutseri on kolikko), jossa pitelemätön ja olosuhteita uhmaava hilpeä nauru sekoittuu yhtäkkiä tragediaan.

* Józsi Jenö Tersánszky: Ja kevätaurinko paistoi..., 1910, 4 s.. Tunnelmallinen, lyhyt kuvaus kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen satunnaisesta kohtaamisesta, jossa toinen loukkaa toisen tunteita ja vapautta aivan tarkoittamattaan.

Gyula Krúdy: Sindbadin matka kuoleman luo, 1911, 7 s. Sekava, vaikeasti ymmärrettävä ja outo kuvaus Tuhannen ja yhden yön tarinoiden merenkulkija Sindbadista nykyajan Budapestissä.

Géza Csáth: Pikku Emma, 1912, 12 s. Inhottava ja väkivaltainen novelli, jossa sekä aikuiset että varsinkin lapset tuntuvat psykopaateilta.

Frigyes Karinthy: Barabbas, 1918, 4 s. Entä jos kansa saisi valita uudelleen Jeesuksen ja Barabbaan välillä? Kuvastoltaan tehokas novelli käsittelee ilmeisesti kansanjoukkojen käyttäytymistä massoina, ja kirjoitusajankohtakin on varmaan merkityksellinen.

Dezsö Kosztolányi: Uimarannalla, 1924, 10 s. Perhekuvaus isästä, äidistä ja 11-vuotiaasta pojasta kuumana päivänä. Isä kohtelee poikaa tylysti, mutta novellin tapahtumat tulevat hänelle järkytyksenä.

* Lajos Kassák: Jaakob, apina, 1934, 8 s. Novelli köyhän, juopon, väkivaltaisen ja ilkeän miehen apinasta, joka kiertää miehen kanssa kapakoissa tekemässä temppuja. Novelli on kirjoitettu pienen apinan näkökulmasta ja se saa lukijan tuntemaan apinan suojattomuuden, pelon, nälän, palelun ja kivun. Eläimetkään eivät kuitenkaan kestä mitä tahansa. (En tiedä, onko tämä novelli tarkoitettu luettavaksi eläintensuojelunäkökulmasta vai yleisesti suojattomuuden ja väkivallan kuvauksena, mutta eläintensuojelu siitä tulee helposti mieleen.)

* Dezsö Kosztolányi: Tailor for gentlemen, 1936, 15 s. Hieno novelli unelmista, identiteetistä, omakuvasta sekä muutoksen toiveesta ja mahdollisuudesta kerrottuna uuden miesten puvun kautta.

* Miklós Mészöly: Varjo, 1959, 6 s. Hämmentävä ja kummallinen, mutta jollakin tavalla kiehtova fantasian puolelle siirtyvä kuvaus huonosti päättyvästä retkestä suolajärvelle.

Ferenc Sánta: Vanha mies ja nuori, 1959, 9 s. Vanha mies yrittää opettaa hyvin kovapäiselle nuorelle miehelle ammattinsa saloja. Ammatti selviää vasta novellin lopussa.

Erzsébet Galgóczi: Miljoona kilometriä Budapestiin, 1967, 33 s. Pitkä novelli, jossa seurataan kunnianhimoisen ja epäreilun pyrkyrin etenemistä maaseudun puoluekoneistossa. (Novellin nimi tulee siitä, että miehen toimia seuraava lehtimies haluaisi muuttaa Budapestiin, mutta kokee sen hyvin vaikeaksi.) Mielestäni hyvin tylsä, junnaava tarina, senkin takia etten useinkaan tajunnut novellin tapahtumia tai niiden logiikkaa. Löytyykö historiasta ollenkaan idyllisiä aikoja? Kenties historiasta, mutta tuskin nykyhetkestä.

* Magda Szabó: Kukonlaulun aikaan, 1967, 29 s. Kuvaus neljän ihmisen - isoäidin, miniän, pojan ja miniän aikaisemmasta avioliitosta syntyneen pienen tyttären - heräämisestä isoäidin pienessä talossa maaseudulla. Jokainen ajattelee herätessään yksin elämäänsä ja suhdettaan toisiin talon asukkaisiin. Novelli ei tuntunut ensin kiinnostavalta, mutta sen edetessä se alkoi kiinnostaa kuvauksena siitä, miten vähän ihmiset ymmärtävät toistensa motiiveja käyttäytymisen perusteella, miten väärässä he saattavat olla tulkitessaan toisia ihmisiä, koska he eivät kerro toisilleen tunteistaan ja ajatuksistaan, ja miten kaukana toisistaan he ovat tämän takia.

* István Örkény: Vieraita kieliä opiskelemaan! 1968, 4 s. Aika absurdi kuvaus toisen maailmansodan aikaisesta tapahtumasta ja nykyajasta. Ei yhtään niin kevyt kuin nimen perusteella voisi luulla.

* István Örkény: Kuinka vanhaksi puu elää? 1968, 17 s. Taimistolle saapuu arvoituksellisesti käyttäytyvä nainen, joka haluaa ostaa itselleen tietynlaisen puun. Syy selviää vähitellen. Tämäkin novelli sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, mutta sillä ei ole merkitystä novellille.

Ferenc Sánta: Jumala vaunuissa, 1970, 14 s. Talonpojan kärryille ilmaantuu väsynyt vanhus, joka väittää olevansa Jumala ja todistaakin tämän. En ymmärtänyt tämän novellin syvempää merkitystä (varmaan sillä on sellainen), vaikka se olikin omalla tavallaan kiinnostava. 

* István Csurka: LSD, 1972, 8 s. Mitä laatikkotehtaan ammattiyhdistyksen johtokunnan jäsenen pitäisi tehdä nuorten työläisten länteen suuntautuneelta retkeltä tuomalla suurella määrällä LSD:tä? Poliittista järjestelmää kommentoiva, absurdiksi muuttuva satiirinen novelli.

* Károly Szakonyi: Korallinpunainen Fiat, 1977, 12 s. Kuvaus sairaalan laboratoriossa työskentelevästä lapsettomasta, eronneesta naisesta, joka ajattelee lapsuuttaan, vanhempiensa riitoja ja mykkäkoulua ja nykyisiä ihmissuhteitaan. Hänellä ei ole ketään läheistä ystävää eikä hän sellaista kaipaakaan, koska hän pitää ihmisiä lähinnä vaivalloisina. Eniten hän nauttii pienestä, korallinpunaisesta Fiatistaan, koska se mahdollistaa hänelle vetäytymisen yksinäisyyteen ja rauhassa olemisen.

Péter Hajnóczy: Hautajaiset, 1980, 16 s. Alkoholisoitunut ja "yleisen naisen" kanssa elävä poika tulee käymään kotonaan varakkaan isän kuoltua. Koko novellin ajan hän ajattelee talon eteisessä elämänsä kulkua, hallitsevaa isäänsä sekä tämän (ja itsensäkin) huonoa suhdetta sairastelevaan, itsekeskeiseen äitiin. Kaikki novellin henkilöt ovat aika epämiellyttävän tuntuisia.

* Péter Esterházy: Lippu, 1981, 5 s. Lippu kertoo elämästään. Ihan hauska novelli, vaikken ymmärtänytkään sen ideaa.

Géza Bereményi: Kaulus pystyssä, 1983, 17 s. Outo ja hajanainen koulumaailmaan sijoittuva novelli, jossa en onnistunut selvittämään edes sitä, kuka on legendaarinen Pierre, josta novellissa koko ajan puhutaan. Muut ovat tajunneet novellin minua paremmin; Launosen mukaan tästä tarinasta on tehty elokuva.

Péter Nádas: Ja tuska hiipi takaisin, 1986, 23 s. Kummallinen, tajunnanvirtamainen tarina, jossa aikuinen mieskertoja muistelee outoa ja melko vääristynyttä suhdettaan kehitysvammaiseen sisareensa. Tarinaan liittyy myös kaksi isää; en ymmärtänyt tätä. Novellissa oli kuitenkin välillä hyvin kaunista kieltä.

Kirjan lopussa on Hannu Launosen 26 sivun pituinen asiantunteva luku Jälkisanat, jossa hän esittelee kirjan kirjailijat ja vähän muutakin unkarilaista kirjallisuutta, ja kommentoi jonkin verran myös kirjaan otettuja novelleja. Kirjan 21 novellin joukkoon on mahtunut kaksi naiskirjailijaa, Erzsébet Galgóczi (jonka novellissa ei ollut mitään "naisellista") ja Magda Szabó.

Kirjan on lukenut myös Ketjukolaaja.

Helmet-haaste 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa. Unkari on minulle kielenä täysin läpinäkymätön.

Edit 19.12.20.

Miljoona kilometriä Budapestiin. Unkarilaisia novelleja 1909-1986, 1987. WSOY. Novellit valinnut, esitellyt ja suomentanut Hannu Launonen. Kansi: Marjaana Virta. 282 sivua.

Sándor Petöfi: János sankari, 1926 (János vitéz, 1845)

Simeon Solomon: Pastoral Lovers

Tartuin Hyönteisdokumentin innostamana Unkarin kansallisrunoilijan Sándor Petöfin sankarirunoelmaan, ja tämä osoittautuikin hauskaksi tuttavuudeksi. Kirja kertoo unkarilaisessa kylässä kasvaneesta paimenesta Jancsi Maissilaisesta, joka on löydetty vauvana maissipellolta. Kirjan alussa hän on salskea ja väkivahva nuorimies, joka on palavasti rakastunut toiseen orpoon, ihanaan vaaleakutriseen Iluskaan, ja tämä Jancsiin. Jancsin kasvatti-isä ja varsinkin Iluskan äitipuoli kohtelevat kuitenkin kasvattejaan tylysti, ja Jancsi joutuu lähtemään kylästä kadotettuaan puolet kasvatti-isänsä lampaista suudellessaan Iluskaa. Hän seikkailee ympäri maailmaa, liittyy husaareihin, lähtee taas omille teilleen, jättää jälkeensä sarjan pahisten ruumiita ja saa uuden nimen János sankari. Hän kaipaa kuitenkin koko ajan takaisin Iluskan luo ja kieltäytyy kohteliaasti silloinkin, kun voisi saada prinsessan ja kokonaisen valtakunnan.

Kirja alkaa realistisena kertomuksena, mutta muuttuu koko ajan villimmäksi fantasiaksi: siinä on jättiläisiä, noitia, lohikäärme ja haltiattaria. Myös maantieteelle annetaan iloisesti palttua. Tässä kuvaus siitä, mitä vaikeuksia matkalla Ranskaan saattaa olla, kun pitää ylittää melkein taivaaseen ylettyviä vuoria (ja, kuten kaikki tiedämme, Intia ja Ranska ovat rajanaapureita):

Keski-Intiassa mäkiä vain näet,

sitten korkeammiks yhä kohoo mäet,

maitten rajallapa viimein mahtavasti

vuoret ylettyvät taivaslakeen asti.

Siinä hikoiltiin, sen tietää, miehet viskoi

takit yltänsä, pois kaulukset jo kiskoi...

totta, Herra nähköön, siinä sulaa tahtoi...

aurinkoon vain tunnin matka olla mahtoi.

Ilmaa söivät vain; se sakeaa on siellä,

että purra täytyy, ennenkuin voi niellä.

Hieman outoa myös oli juoman keruu:

vääntää pilveä saat, kunnes vesi heruu.

Viimein huipull' oltiin – vaivalla ja työllä;

kuuma oli, että kuljettiin vain yöllä.

Vitkaan käypi kulku työläs, epävakaa:

ratsut kompastuvat tähtiin tavantakaa.

Tämä oli yllättävän helppoa ja nopeaa luettavaa: runomuodossa saatetaan yhdellä säkeistöllä kertoa tapahtuma, johon proosatekstissä uhrattaisiin ehkä pari kolme sivua, joten tapahtumat seuraavat toisiaan hengästyttävällä vauhdilla. Kirjassa on 27 lukua, joten myös lyhyet luvut antavat hengähdystaukoja ja helpottavat lukemista, ja fontti on isoa. Tarinan läpi kulkevana punaisena lankana ja Jánosin motivoijana toimii Jánosin ja Iluskan rakkaustarina, ja epätietoisuus siitä, onko heillä mitään mahdollisuutta saada toisiaan, säilyy viimeisille sivuille saakka. Teos innoitti myös minut runoilemaan kirjasta saamistani vaikutelmista:

Kirja tämä laukkaa neliä nyt hurjaa,

lukijan se hurmaa, ei oo hällä kurjaa

Tässä meni maa ja tuossa valtameri

voiko olla niin ett' onnen János peri?

Säkeistöt ovat siis nelisäkeisiä, jokaisella rivillä on 12 tavua ja säkeet rimmaavat parittain. Runojalka on trokee, taa-ta taa-ta, suositaan siis kaksi- tai nelitavuisia sanoja, koska ne sopivat mittaan parhaiten. Kääntäjä Otto Mannisen työtä täytyy ihailla: hän on kääntänyt yli satasivuisen kirjan sujuvaksi, riimitellyksi, mitalliseksi, tavuiltaan lasketuksi suomeksi ilman että sanajärjestyksen muutokset ja muut sellaiset juurikaan häiritsevät, vaikka loppuheittoja (mink', sill'...) onkin paljon ja ajoittain teksti töksähteleekin. Tekstin poljentokin kuulostaa oikealta. Tästä en kyllä ole varma, koska rytmikorvani ei ole tarpeeksi hyvä tietääkseni varmasti, milloin poljento on hyvä ja milloin ei – olen lukenut runojaloista ja metriikasta, mutta tieto ei vain aktivoidu runoja lukiessa. Ehkä tämän takia en ole kovin innostunut runojen lukemisesta, koska ne eivät soi korvissani niin kuin niiden ehkä pitäisi (vapaamuotoisissa runoissa poljento ei tietenkään ole niin tarkkaa kuin tällaisissa mitallisissa ja riimitellyissä, mutta niissäkin on oma rytminsä). Sanasanainen käännös ei tällaisessa teoksessa tietenkään ole mahdollista, ja kääntäjä on tässä paljolti myös runoilija, mutta juoni pitää varmastikin yhtä alkuteoksen kanssa. Tuntuu myös, että Mannisella on ollut hauskaa käännöstä tehdessään, ainakin minulla oli värssyä rustatessani.

Kirjasta on kirjoittanut Hyönteisdokumentin hdcanisin lisäksi ainakin Tarukirjan Margit, joka myös piti tätä hauskana ja kepeänä lukemisena.

Helmet-haasteessa tietysti nro 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.