Alexis Pauline Gumbs: Undrowned. Black Feminist Lessons from Marine Mammals, 2020 - henkilökohtaista puhetta valaille

Löysin Kiasman museokaupasta hyvin poikkeuksellisen kirjan. Kirja koostuu Alexis Pauline Gumbsin henkilökohtaisesta puheesta erilaisille merinisäkkäille, joskus jo sukupuuttoon kuolleille, niiden elämäntapojen ja henkiinjäämisstrategioiden pohtimisesta sekä näiden soveltamisesta ihmiselämään. Gumbs puhuu sinä-muodossa merinisäkkäille - valaille, hylkeille, saukoille - kuin läheisilleen ja vertaisilleen, ajatteleville, tunteville ja monitahoisesti kokeville olennoille, toisin kuin länsimainen tiede, joka pitää eläimiä usein tiedon ja omistamisen kohteena (monet eläimet ovat esimerkiksi saaneet tieteellisen nimensä niiden "löytäjän" mukaan) eikä subjekteina. Gumbs kokee tämän merinisäkkäiden omimisen ja hyväksikäytön henkilökohtaisesti, koska hänen tekstinsä taustalla on afrikkalaisten pakkosiirto Amerikan mantereelle ja heidän orjuuttamisensa. Kirjassa käsitellään muitakin vaikeita teemoja ja tunteita; nykyajassa Gumbs haluaa esimerkiksi löytää vaihtoehdon tuhoisalle kapitalismille.

Kirja on jatkuvaa etsimistä ja ihmettelyä, pyrkimystä puskea läpi niistä rajoista jotka ympäröivät meitä, pyrkimystä selvitä maailmassa ja tehdä siitä parempi paikka. Sen voisi sijoittaa esseen, itseapukirjan, tietokirjan ja kaunokirjallisen teoksen välimaille. Tai voi hyvin myös sanoa että se on ihan oma genrensä. Kirjan yhdeksäätoista lukua voi lukea meditaatioina, kuten monet ovat tehneet, ja löytäneet niille myös monia erilaisia käyttötapoja (s. 13). Lukujen nimet: listen, breathe, remember, practice, collaborate, be vulnerable, be present, be fierce, learn from conflict, honor your boundaries, respect your hair, end capitalism, refuse, surrender, go deep, stay black, slow down, rest, take care of your blessings. Kirjan lopussa on sen jokaiseen lukuun liittyviä aktiviteetteja, sekä soolo- että laumaversiona.

Kirja on niitä harvinaisia kirjoja, jotka avaavat lukijalleen uuden, laajemman maailman, josta ei välttämättä ymmärrä kaikkea, mutta joka silti tuntuu tärkeältä ja merkitykselliseltä ja ottaa sisäänsä. Tunnistan monet tunteeni, ajatukseni ja tarpeeni useista kirjan teksteistä.

What can I do to honor you, now that it is too late?
    I would honor you with the roughness of my skin, the thickness of my boundaries, the warmth of my own fat. I would honor you with my quiet and my breathing, my listening further and further out and in. I would honor you with the slowness of my movement, contemplative and graceful. I would try to be like you even though they say it's out of fashion. I will remember you. Not by the name (written in the possessive) of the one they say "discovered" you after generations of Indigenous relationship.
    I will say once upon a time there was a huge and quiet swimmer, a plant-based rough-skinned listener, a fat and graceful mammal. And then I will be quiet, so I can hear you breathing. And then I will be breathing and you'll remind me, do not rush. And the time in me will hush. And then we will be listening for real. (17)

But what if something else is possible, and my sweat is at stake. What if the repression of my freckled faults and fears is exactly what will stop me from honoring the ocean of my love, which is older than slavery and lived millennia without shame. What if my swimming unseen sacrifices the wisdom that would waken within you if you saw? What if I've trained you to ignore the truth about me at your peril and mine? What then? ...
    I do know that sometimes people have seen a part of themselves in me too messy to bear. Do I cherish my wildness more than I fear their rejection? Sometimes if I feel all my emotions in public I can't make myself speak. But sometimes I speak anyway. And my first marine mammal lesson was that if I breathe I can still speak even while crying. I can breathe through salt water. I can live through this mess.
    Mammal recognize mammal. More recognize more. I love you and your spots and the spot we are in for all that it is teaching us. I love you and your skin, as the meaning of skin meets its most strenuous test. I love everything you hid and everything you gave and everything you showed and everything you made while you waited for me to notice. And the ocean is wide through my every pore. Salt recognize salt. More recognize more. (63-64) 

Yes. I want a dorsal fin. I think I can make one if I practice.
    What are your dorsal practices? What evolutionary repetitions have you cultivated to move through oceans? What are the ones you need to cultivate for the waves moving you now? (45)

Alexis Pauline Gumbs: Undrowned. Black Feminist Lessons from Marine Mammals, 2020. Foreword by adrienne maree brown. AK Press, Emergent Strategy Series. Cover design: Herb Thornby. 174 sivua.

Charlotte H. Bruner (ed.): Unwinding Threads. Writing by Women in Africa, 1983

Tällaiset naiskirjailijakokoelmat ovat todellisia löytöjä, varsinkin kun kyseessä on minulle kirjallisesti (ja aika lailla muutenkin) niin tuntematon maanosa kuin Afrikka. Oli mielenkiintoista huomata, että vaikka afrikkalaisia naiskirjailijoita ei kovin paljon ollutkaan 40 vuotta sitten, heitä kuitenkin oli, ja he kirjoittivat hyvin.

Charlotte H. Bruner oli ranskalaisen kirjallisuuden ja kolmannen maailman kulttuurien professori Iowa State Universityssä. Hän on jakanut kirjan kirjailijat toisistaan erottuviin neljään maantieteelliseen alueeseen sekä kirjoittanut asiantuntevat ja ytimekkäät esittelyt näiden alueiden naiskirjallisuudesta sekä kirjan yksittäisistä kirjailijoista.

Bruner tuntee aiheensa hyvin, novellit olivat mielenkiintoisia ja kirjaa oli nautinto lukea. Kirjan tekstit eivät ole kurjuuskuvauksia, ja vaikka novellien päähenkilöt - useimmiten naiset - kohtaavatkin vaikeuksia, he ovat yleensä sisukkaita ja itsenäisiä toimijoita. Novellit herättivät uteliaisuutta ja halua lukea lisää näitä taitavia naiskirjailijoita. Kuvauksissa on jonkin verran juonipaljastuksia.

Länsi-Afrikka. Monet tämän alueen novelleista käsittelivät muutosta sekä uuden ja vanhan yhteentörmäystä, ja monessa puolustettiin myös naisten oikeuksia.

Mabel Dove Danquah: Anticipation. Päällikkö näkee kunniakseen järjestetyissä juhlissa kauniin nuoren naisen, ihastuu tähän ja järjestää tämän tottuneesti taas yhdeksi vaimokseen. Novellin ironinen loppu helpottaa lukijan feminististä närkästystä. But there is evolving a new type of hardheaded modern woman who insists on the perfect lover as well as an income and other necessaries, or stays forever from the unbliss of marriage. (Kultarannikko -> Ghana, 1905 (1910?) - 1984, 4 s.)

Adelaide Casely-Hayford: Mista Courifer. Mista Courifer johtaa hautaustoimistoaan ankarasti ja ihailee kaikkea länsimaista ja brittiläistä. Hän haluaa poikansa olevan kaltaisensa, pukeutuvan brittien vaatteisiin ja toimivan kuin englantilaiset, mutta tämä inhoaakin kohteluaan afrikkalaisena työpaikassaan, haluaa mennä naimisiin rakastamansa naisen kanssa vaikkei tämä osaisikaan laittaa ruokaa, ja tahtoo rakentaa perheelleen viihtyisän ja tilavan perinteisen savitalon huonosti ympäristöönsä sopivan ja epämukavan englantilaistyylisen talon sijasta. "I don't like to see a wife slaving away in the kitchen all times to make good chop for her husband who sits down alone and eats the best of everything himself, and she and the children only get the leavings. No thank you!" Hauska novelli. (Sierra Leone, 1868-1960, 8 s.)

Efua Sutherland: New Life at Kyerefaso. Kyerefason kuningataräidin tytär Foruwa, sulokas kuin nuori kauris, ei halua mennä naimisiin kenenkään kylän miehen kanssa, vaan haluaa miehen jonka kanssa voi rakentaa uutta ja vanhasta poikkeavaa elämää, ja myös löytää tämän. Miehen esimerkki muuttaa vähitellen kyläläisten elämän. Kauniisti ja seremoniallisesti kirjoitettu tarina. 'Here comes the Queen Mother. Spread skins of the gentle sheep in her way. Lightly, lightly walks our Mother Queen. Shower her with silver, Shower her with silver for she is peace.' And the Queen Mother stood there, tall, beautiful, before the men and there was silence. (Kultarannikko -> Ghana, 1924-1996, 5 s.)

Ama Ata Aidoo: The Message. Kylässä asuva nainen Esi saa viestin siitä, että hänen kaupunkiin muuttanut tyttärensä on leikattu auki ja tämän vatsassa ollut vauva otettu pois. Hän matkustaa ensimmäisen kerran elämässään kaupunkiin hakemaan tyttärensä ruumiin tuntemattomasta sairaalasta, mutta matka ja sen tulos ovat erilaisia kuin hän osasi odottaa. Ama Ata Aidoon impressionistista tyyliä (myös toisessa lukemassani novellissa) on aluksi vaikeaa ymmärtää, mutta kun siihen tottuu, novellit vievät mukanaan. (Kultarannikko -> Ghana, 1942-2023, 7 s.)

Mariama Bâ: Rejection. Ote romaanista Pitkä kirje (tässä Hyönteisdokumentin bloggaus), jossa Ramatoulaye kertoo ystävälleen Aissatoulle avioliitostaan ja tekemistään ratkaisuista miehensä kuoleman jälkeen. Ramatoulaye on tehnyt valintoja, joita ei koulutetulta ja itsenäiseltä naiselta välttämättä odottaisi. (Senegal, 1921-1981, alkuteos ranskaksi, 7 s.)

Flora Nwapa: This is Lagos.  Eloisa ja itseensä luottava 20-vuotias Soha muuttaa kotikylästään suurkaupunki Lagosiin tätinsä luokse. Aluksi kaikki menee hyvin, mutta Soha alkaa viihtyä Lagosissa liiankin hyvin ja tekee itsenäisen mutta samalla odotuksenmukaisen ratkaisun, jota hänen perheensä pitää hyvin huonona. (Nigeria, 1931-1991, 8 s.)

Buchi Emecheta: A Man Needs Many Wives. Lagosissa asuvan Nnu Egon mies Nnaife tuo kotiin kuolleelta veljeltään perimänsä nuoren Adakun toiseksi vaimokseen ja odottaa Nnu Egon vain hyväksyvän asian kunnollisen, perinteisen, hyvinkäyttäytyvän vaimon tavoin. Ote romaanista Nnu Egon tarina (The Joys of Motherhood), jonka minä olen lukenut suomeksi ja Elegia englanniksi. (Nigeria, 1944-2017, 12 s.)

Itä-Afrikka. Jotkut itäafrikkalaiset kirjailijat kirjoittavat englannin lisäksi swahilin kielellä, jota ymmärretään alueella laajasti. Itäafrikkalaisessa kaunokirjallisuudessa käsiteltiin teoksen julkaisuaikaan usein noituutta (witchcraft) ja taikuutta, mutta naisten ympärileikkausta ei yleisyydestään huolimatta ollut käsitelty kirjallisuudessa juuri ollenkaan. Muutokset naisten ja miesten välisissä suhteissa olivat myös tällä alueella yleinen teema, kuten muuallakin Afrikassa.

Martha Mvungi: Mwipenza the Killer. Maantien vieressä istuva Mwipenza murhaa julmasti yksinäisiä ohikulkijoita. Hän on ihminen, mutta tuntuu enemmän myyttiseltä hirviöltä, jota muut pelkäävät mutta jolle eivät voi tehdä mitään; kaikki kuitenkin valitsevat mieluummin kuoleman kuin ryhtymisen Mwipenzan apuriksi. Makao lähtee pienen poikansa kanssa hakemaan tietäjänaiselta lääkettä sairaalle äidilleen, mutta joutuu Mwipenzan uhriksi. Aviomies lähtee etsimään rakastamaansa vaimoa. Hurjan sadun tuntuinen tarina. (Tansania, 1950-2017, 5 s.)

Barbara Kimenye: The Winner. Hyväluontoinen 65-vuotias Pius Ndawula voittaa jalkapalloveikkauksessa suuren rahasumman. Hänen taloonsa kerääntyy bussilasteittain ennen tuntemattomia sukulaisia perheineen, hyvien sijoitusten ehdottajia sekä Ssabalangiran haudan vartija, vanha Salongo. Vieraiden joukossa on myös topakka Sarah-serkku, joka hoitaa radiohaastattelun ja lopulta kaikki muutkin asiat. (Englanti/Uganda, 1929-2012, 8 s. Kimenye näyttää nykyään olevan tunnettu lähinnä rakastettuna ja hyvin tuotteliaana lastenkirjailijana, mutta hän kirjoitti myös kertomuksia ugandalaisesta kylästä Kalasandasta.)

Charity Waciuma: Itega and Irua. Ote omaelämäkerrasta, joka kertoo kirjoittajan lapsuudesta mau-mau-liikkeen aikana. Ainakaan tämä ote ei ollut levottomasta ajankohdasta huolimatta väkivaltainen, vaan kertoi hyvästä lapsuudesta kylässä ja yhteisön perinteistä, toisaalta hyvistä ja toisaalta huonoista. Charity Waciuman vanhemmat olivat karanneet kotoa saadakseen länsimaisen koulutuksen ja pyrkivät myöhemmin parantamaan Keniassa terveydenhuoltoa, ihmisten koulutusta ja naisten arvostusta. Vanhemmat eivät suostuneet ympärileikkaamaan tyttäriään, mikä aiheutti yhteisössä skandaalin ja sai kaikki, myös isoisän, hyljeksimään perhettä.
          About this time, we lost many of our good friends when they went through the circumcision ceremony. Because we Christian girls had not 'been to the river' we were unclean. We were not decent respectable people and mothers would not have the shame of letting their daughters be seen in our company. It was believed that a girl who was uncircumcised would cause the death of a circumcised husband. Moreover, an un-circumcised woman would be barren. When the other boys and girls - and their parents - came to realise that we really never would be circumcised it was something of a scandal. We became a laughing-stock, the butt of their jokes. They would whisper about us and shout riddles to us. ...
          In the face of these taunts we held our heads high and walked all the more proudly to the river. We were healthy and full of energy and, according to the place and time, were very smartly dressed. Certainly we thought so, at any rate. We made new friends with uncircumcised girls from across the river. They envied us because we were not ashamed of being uncircumcised and they copied our proud demeanour and some also tried to follow the new fashions we wore. ...
          Although many of the people were Christians and did not observe all the traditional rites, this was one which they were most loath to give up. Those who had not observed all the earlier practices were not entitled to participate in all the ceremonies, but many nevertheless underwent the physical operation. (Kenia, 1936 -, 5 s. Ote romaanista Daughter of Mumbi.)

Hazel Mugot: Cold, Cold World. Seychelliläinen Hima on mennyt naimisiin englantilaisen muukalaisen, antropologi Cyn, kanssa, ja muuttanut tämän kanssa ilmastoltaan ja ihmisiltään kylmään Lontooseen. Puolisot alkavat kuitenkin vieraantua toisistaan ja Himan on hyvin vaikea tottua uuteen elämäänsä. Mugotin kirjoitus on herkkää ja kaunista, ja hän onkin haastattelussa sanonut kirjoituksensa sijoittuvan proosan ja runouden väliin.
          Those close moments were more than ever beautiful. A burst of colour, feeling, sensation, the mystic line of shoulder blades. Satin flesh. The luxury of those moments was heightened by the chaos of other times. But even into these divine moments, was slowly creeping a burning dissatisfaction. For while he was her whole life, she would never be his.
          He made a woman of her, and gave her a new role in life. Now he shattered her by treating her like a doll. She was his wife, and she had now bloomed into womanhood.
          Also she began to feel more than ever oppressed by the fast pace of living that was so different from all she had ever known, and sometimes she ached with such a dreadful feeling of emptiness, such a longing for the familiar. It seemed as if her whole body was plagued with a painful illness.
          Then she would look on him with worship, for it was only he in this entire world that felt for her, and when in the comfort of his arms, would feel he was a god.
          So the earth rocked beneath her when she saw this god begin to split before her eyes. (Seychellit, 1947 -, 3 s. Ote romaanista Black Night of Quiloa.)

Grace Ogot: The Rain Came. Luojen heimo kärsii kuivuudesta. Heidän päällikkönsä Labong'o on saanut viestin esi-isiltä, että hänen pitää uhrata rakastettu tyttärensä Oganda järven hirviölle, jotta sateet taas tulisivat. For a long time the three souls who loved one another dearly sat in darkness. It was no good speaking. And even if they tried, the words could not have come out. In the past they had been like three cooking stones, sharing their burdens. Taking Oganda away from them would leave two useless stones which would not hold a cooking-pot. (Kenia, 1930-2015, 8 s.)

Eteläinen Afrikka. Eteläafrikkalaisten kirjailijoiden teemana oli usein tuonaikainen kammottava apartheid-järjestelmä. Monien asiasta kirjoittaneiden kirjailijoiden kirjat kiellettiin tai heidän piti muuttaa maasta.

Olive Schreiner: Three Dreams in a Desert. Under a Mimosa-Tree. 1800-luvulla syntynyt Schreiner kehitti aivan omanlaisensa novellimuodon: mielikuvituksellisen kertomuksen yhdistettynä elämänohjeisiin ja allegoriaan. Tässä tarinassa kertoja näkee puun alla nukkuessaan kolme allegorista ja symbolista unta, jotka kertovat siitä, millaista naisten ja miesten elämä on nyt ja millaista se voi tulevaisuudessa olla. (Etelä-Afrikka, 1855-1920, 6 s.)

Doris Lessing: Traitors. Kaksi tyttöä uskaltautuu uuden kiväärinsä kanssa pensaikkoon tutkimusretkelle etsimään hylättyä taloa, jossa on joskus asunut herra Thompson. Thompson ja hänen uusi vaimonsa tulevat myöhemmin vuosikausien tauon jälkeen käymään tyttöjen perheen luona. Tyttöjen sympatiat vaihtelevat herra ja rouva Thompsonin välillä sekä isän ja äidin välillä. (Etelä-Rhodesia -> Zimbabwe/Englanti, 1919-2013, 8 s.)

Nadine Gordimer: Inkalamu's Place. YK:n väestötutkija menee katsomaan nykyään hylättyä kolmikerroksista savitaloa, jossa hän oli usein käynyt lapsena veljiensä kanssa. He olivat leikkineet valkoisen Inkalamu Williamsonin mustien lasten kanssa, jotka eivät kuitenkaan koskaan tuntuneet olevan kunnolla kotonaan isänsä talossa. (Etelä-Afrikka, 1923-2014, 9 s.)

Miriam Tlali: Point of No Return. Nuori S'bongile menee pienen poikansa Gugun kanssa kaupunkiin tapaamaan rakasta miestään Mojalefaa ison riidan jälkeen. Mojalefa aikoo tehdä jotain rasismille ja apartheidille ja marssia ystäviensä kanssa rauhanomaisesti vapauden puolesta, vaikka tietääkin tämän merkitsevän pitkää vankeustuomiota, mahdollisesti pahempaakin. S'bongile ei halua Mojalefan tekevän tätä. Novelli tuntuu enemmänkin opetukselta tai selitykseltä kuin tarinalta. Mojalefa shook his head. It was intolerable. Everything that happened around you just went to emphasize the hopelessness of even trying to live like a human being. (Etelä-Afrikka/Soweto, 1933-2017, 12 s.)

Amelia House: Conspiracy. Kaksi rakastunutta yliopisto-opiskelijaa, musta Amy ja valkoinen juutalainen Saimon, tapailevat toisiaan lyhyesti muiden katseilta suojassa olevissa paikoissa, yrittävät pitää rakkautensa salassa ja odottavat sitä, että pääsevät pian muuttamaan erikseen Englantiin, jossa he vihdoin voisivat olla avoimesti yhdessä. Pretoria: Immorality Act: 1957 Session of Parliament increased the maximum penalty for illicit carnal intercourse between whites and non-whites to seven years imprisonment. It also became an offence to conspire to commit an act. Jäntevä, keveästi kirjoitettu, kapinallinen novelli. (Amelia Blossom Pegram / House, Etelä-Afrikka, 1935-2022, 13 s.)

Bessie Head: Snapshots of a Wedding. Nuoren naisen Neon häät ovat tulossa. Neo on ainoana sukulaisistaan suorittanut lukion ja on sen takia koppava ja ylimielinen ja halveksii lukutaidottomia kyläläisiä. Nämä puolestaan inhoavat häntä sen takia, ja Neon täti puhuu tälle hyvin suoraan ennen häitä. Elävä tapakuvaus. (Etelä-Afrikka / Botswana, 1937-1986, 4 s. Bessie Headista on tullut yksi lempikirjailijoistani: blogissani romaani Maru ja novelli.)

Northern Africa: The Maghreb. Tämän alueen naiskirjailijoiden teoksissa näkyy naisten usein tiukasti rajoitettu elämä ja heidän pyrkimyksensä elää vapaammin.

Fadhma Amrouche: My Mother; My Mother-in-Law. Berberinainen, jonka elämäntarina on hämmästyttävä, kertoo ensin sisukkaasta äidistään, joka oli leskenä synnyttänyt Fadhman avioliiton ulkopuolella ja kieltäytynyt tulemasta tapetuksi tämän takia asettumalla ranskalaishallinnon suojelukseen. Sitten hän kertoo avioliitostaan ja elämästään miehensä epäsopuisassa perheyhteisössä. (Algeria, 1882-1967, 11 s. Ote Amrouchen omaelämäkerrasta Histoire de ma vie, käännetty englanniksi nimellä My Life Story.)

Marguerite (Taos) Amrouche: The Story of the Chest. Kabylien (berberikansa) tarina tytöstä, joka voittaa älykkyydellään prinssin omakseen ja onnistuu viisaudellaan myös selviämään, kun hänen miehensä ei pysty hyväksymään sitä, että hänen vaimonsa on häntä itseään älykkäämpi. Marguerite Taos Amrouche oli kuullut tämän ja monta muuta kansantarinaa äidiltään, edellisen kertomuksen Fadhma Amrouchelta. (Algeria, 1913-1976, 4 s. Ote kabylien kansanperinnekokoelmasta Le grain magique. Taos Amrouchen esittämä vaikuttava berberilaulu täällä.)

Assia Djebar: Les Impatients. Minäkertoja Dalila tapaa kälynsä Zinebin asuessaan väliaikaisesti sisarensa luona. Hänellä on ongelmia äitipuolensa Lellan kanssa, joka haluaa hänen suorittavan opintonsa loppuun ennen avioliittoa; Dalila taas haluaa itse päättää elämästään. Dalila paljastaa Zinebille tapailleensa salaa nuorta miestä Salimia, mikä järkyttää Zinebiä paljon.
          'Listen, Zineb. One must learn to have courage.'
          I was about to add - courage to decide for oneself, to make one's own decisions. But I realized that one first needed to be strong. The young woman who was hurrying away, who would avoid me in the future, would always be frightened of taking a risk. And therefore she would never obtain from Farid, her husband, what she was always unconsciously craving for - the trusting, indulgent smile of a companion. (Algeria, 1936-2015, 5 s. Ote romaanista Les impatients. Assia Djebar kirjoitti feministisistä aiheista ja häntä ehdotettiin usein Nobel-palkinnon saajaksi.)

Alifa Rifaat: Another Evening at the Club. Varakkaan vaimon smaragdisormus on kadonnut, ja ainoa joka sen on voinut ottaa, on perheen palvelijatar. Parikymmentä vuotta vanhempi aviomies ei saa pelokasta palvelijaa tunnustamaan, mutta luottaa siihen, että poliisit hakkaavat tästä tiedon pois kahden vuorokauden aikana. Kun vaimo löytääkin sormuksen, mies kieltäytyy ilmoittamasta asiasta poliiseille, koska tällainen tieto tekisi heidät naurettaviksi kaupungissa. Palvelijan lisäksi nuori vaimo on kauppatavaraa, hänen on hyvän asemansa takia vain helpompi hyväksyä asia. (Egypti, 1930-1996, 5 s. Käännetty arabiasta.)

Latifa El-Zayat: The Picture. Ujo Amal ja hänen miehensä Izzat ovat kauan kaivatulla lomalla pienen poikansa Midhatin kanssa. Amal uskoo näkevänsä miehensä silmissä avioliiton alun loisteen, mutta huomaakin tämän katsovan naista hänen takanaan. (Egypti, 1923-1996, 6 s. Käännetty arabiasta.)

Andrée Chedid: The Long Trial. Vaikuttava novelli, jonka olen lukenut suomeksi. (Egypti / Ranska, 1920-2011, 6 s. Alkuteos ranskaksi.)

Afrikkalaiseen kirjallisuuteen liittyviä linkkejä: Bookshy, afrikkalainen blogi afrikkalaisista kirjailijoista. HSRC Press, afrikkalaisten kirjailijoiden kirjoittamia uusia tietokirjoja. Olen kirjoittanut aiemmin afrikkalaisen runouden antologiasta Poems of Black Africa ja lainasin siinä mosambikilaisen Noémia da Sousan runoa.

Africa is not a country Dipo Faloyinin uuden kirjan nimen mukaan. Myös tässä novellikokoelmassa näkyi maanosan kulttuurinen vaihtelevuus.

Kirja kuuluu sarjaan African Writers Series. Afrikkalaista kirjallisuutta oli melko paljon jo 40 vuotta sitten, vaikkei sitä silloin juuri näkynytkään länsimaissa tai ainakaan Suomessa.

Edit 15.6.25, 30.6.25.

Charlotte H. Bruner (ed.): Unwinding Threads. Writing by Women in Africa, 1983. Heinemann. Kääntäjät: Modupé Bodé-Thomas, Charlotte H. Bruner, Len Ortzen ja David K. Bruner (ranska); Denys Johnson-Davies (arabia). Kansi: Diana Overton. 208 sivua (pieni fontti).

Brainology. The Curious Science of Our Minds, 2018

Luin viitisen vuotta sitten Jo Marchantin kirjan Hoida mielelläsi (joka pitäisi lukea joskus uudestaan, se oli niin mielenkiintoinen). Halusin ostaa kirjan, mutten löytänyt sitä nettikaupoista tai -kirppareilta. Sen sijaan löysin tämän artikkelikokoelman, jossa Marchant ja monet muut kirjoittajat käsittelevät tieteen uusia keinoja hoitaa ja parantaa ihmisen aivotoimintaan liittyviä erilaisia ongelmia. Kirjan mukaan kaikki sen artikkelit on alunperin julkaistu Wellcome-hyväntekeväisyyssäätiön sivuilla mosaicscience.com, an online publication that tells stories you can trust about the science you care about. En kuitenkaan enää löytänyt sivustolta esimerkiksi Marchantin artikkeleja eikä muitakaan kirjan artikkeleja näyttänyt siellä ikävä kyllä olevan, vaikka siellä paljon terveyteen liittyviä kirjoituksia onkin.

Artikkeleissa on kaikissa samanlainen rakenne: ensin esitellään jonkun tavallisen ihmisen terveysongelma, jonka uusia parannuskeinoja kirjoittaja lähtee sitten selvittämään haastattelemalla lääkäreitä ja muita terveysalan toimijoita - joskus virkistävästi muuallakin kuin anglosaksisissa maissa. Monissa artikkeleissa ei käsitellä valtavirran lääketieteen ratkaisuja, vaan useat niistä esittelivät uusia ja aika erikoisia ratkaisuja, mikä teki kirjasta mielenkiintoisen. Kirja ei ole kuitenkaan hörhötiedettä, vaan ilmiöitä taustoitetaan monelta kannalta, niistä esitetään erilaisia ja joskus vastakkaisiakin näkemyksiä, ja kerrotaan niitä tukevista tutkimustuloksista. Sekä ihmisistä, joiden elämä on muuttunut aivan toisenlaiseksi hoitojen ansiosta.

Kirjan artikkelit (lähes kaikissa eri kirjoittaja) on kirjoitettu sujuvasti ja ymmärrettävästi. Niissä on aina kyse ihmisistä ja heidän hyvinvoinnistaan, ei abstrakteista tutkimustuloksista, ja kirjaan oli aina hauska tarttua. Myös lääkärien kannattaisi lukea tämä kirja, koska kirjassa on tieteellisesti varsin perustellun tuntuisia ja testattuja mahdollisia ratkaisukeinoja sellaisiin ongelmiin, joihin nykylääketieteellä ei useinkaan ole toimivia ratkaisuja. Kirjan artikkelit ovat vuosilta 2014-2017, joten tilanne on tietysti saattanut muuttua sen julkaisun jälkeen. Esittelen tässä lyhyesti artikkelien aiheet.

* John Walsh: Ouch! The science of pain. Miten lääkärit mittaavat kipua ja miten sitä voidaan lievittää? Neuromodulation, spinal cord stimulation, transcranial magnetic stimulation, mindfulness, acupuncture, cognitive behavioural therapy, real-time neural feedback.

* Sam Wong: Why doctors are reclaiming LSD and ecstasy. Psykedeelisten aineiden LSD:n ja ekstaasin (MDMA) käyttö esimerkiksi alkoholismin, kivun, masennuksen ja traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) hoidossa, historiaa ja nykyisyyttä. Huumeiden käyttö ihmisten hoitoon tuntuu hurjalta, mutta siitä on saatu joitakin hyviä tuloksia.

Geoff Watts: Inside the mind of an interpreter. Tämä artikkeli oli poikkeus, koska siinä ei käsitellä terveysongelmaa, vaan sitä, miten simultaanitulkit selviävät todella vaativasta työstään. Miten heidän aivonsa toimivat tulkkauksen aikana?

Linda Geddes: How should we deal with dark winters? Kaamosmasennus ja sen helpotuskeinoja. Etelänorjalaiseen Ryukanin pikkukaupunkiin pystytettiin jättimäisiä peilejä heijastamaan taajamaan auringon valoa. Ruotsin Malmössä käytetään kirkasvalolamppuja koululuokassa. (BBC:n englanninkielisessä artikkelissa on Norjaa käsittelevä osuus artikkelin tekstistä.)

Olivia Solon: Smartphones won't* make your kids dumb (*probably). Mitä tiede sanoo älypuhelinten vaikutuksista pienten lasten aivotoimintaan? Ei mitään kovin yksiselitteistä. Videot tai sovellukset eivät kuitenkaan ainakaan opeta lasta ilman kanssakäymistä vanhempien kanssa.

* Jo Marchant: You can train a body into 'receiving' medicine. Jännittävä artikkeli siitä, miten ihmisen immuunijärjestelmän voi vähitellen opettaa reagoimaan tiettyyn lääkkeeseen niin, että keho saattaa myöhemmin saada aikaan lääkkeen vaikutuksen paljon pienemmällä lääkemäärällä tai ehkä jopa kokonaan ilman sitä. Näin vältyttäisiin lääkkeiden vaarallisilta sivuvaikutuksilta, säästettäisiin miljardeja ja parannettaisiin esimerkiksi autoimmuunisairauksien ja syövän hoitoa.

* Andrea Volpe: Charting the phenomenon of deep grief. Miksi joku saattaa tuntea vuosienkin jälkeen päivittäin musertavaa surua läheisen kuolemasta? Miten tällaisesta surusta voi päästä eteenpäin? Suru on paljon monimutkaisempi asia kuin Elisabeth Kübler-Rossin tunnettu surutyökäsite antaa ymmärtää. Artikkelissa puhutaan complicated grief therapysta (CGT), johon kuuluu esimerkiksi surupäiväkirjan pitäminen ja surun kohtaaminen kertomalla siitä toistuvasti suruterapiaan perehtyneen henkilön läsnäollessa. "If you do let yourself go there, paradoxically your mind finds a way to face that reality and to reflect on it."

* Srinath Perur: The mirror cure for phantom limb pain. 53-vuotias kanadalainen Stephen Sumner reissaa kolmatta kertaa tavarapyörällä Kambodžassa ja vie kyliin, sairaaloihin ja kuntoutuskeskuksiin itse kehittämiään halpoja peilejä, joiden avulla kätensä tai jalkansa miinojen takia menettäneet ihmiset voivat päästä eroon menetetyn raajan aiheuttamasta aavekivusta. Länsimaiset lääkärit eivät ole vakuuttuneita peileistä (sen takia että ne ovat liian halpoja ja yksinkertaisia?), mutta ratkaisu on toiminut monella vammautuneella.

Will Storr: Can you think yourself into a different person? Neurofeedback, neuroplasticity. Ajattelutapaansa voi muuttaa erilaisten keinojen avulla ja selvitä todella vaikeista asioista, mutta neuroplastisuus ei kuitenkaan ole taianomainen keino, jonka avulla voi kehittää ajatteluaan rajattomasti ja selvitä mistä vain.

* Lucy Maddox: How to survive a troubled childhood. Havaijilla tutkittiin vuonna 1955 alkaneen pitkittäistutkimuksen avulla, mistä syistä jotkut lapset selviävät vaikeistakin lapsuuden traumoista huolimatta tasapainoisiksi, hyvinvoiviksi, toimintakykyisiksi aikuisiksi. Resilience, autobiographical memory.
The idea of resilience as an adaptive process rather than an individual trait opens up the potential for other people to be involved in that process. McCubbin sees the importance of relationships as being wider than only protective relationships with people, and she and her team have created a new measure of 'relational wellbeing' to try to capture this. 'We think of relationship as with a person,' she says. 'But what we really found was that it was relationship with the land, relationship with nature, relationship with God, relationship with ancestors, relationship with culture.'

* Shayla Love: What tail-chasing dogs reveal about humans. Pakko-oireet koirilla ja ihmisillä ovat monella tavalla samanlaisia (pahimmillaan kammottavia), ja niitä voidaan ehkä myös hoitaa samalla tavalla, vaikkei se helppoa olekaan. Artikkelin kirjoittaja kertoo omasta pakko-oireestaan avoimesti.

* Gaia Vince: A central nervous cure for arthritis. Nivelreuma saattaa pahimmillaan olla hyvin rampauttava tauti ja parhaimmillaankin lääkearsenaali auttaa vain noin puolta potilaista. Artikkelissa kerrotaan neurokirurgi Kevin Traceysta, joka havaitsi 1990-luvulla, että aivot ja erityisesti vagushermo kommunikoivat immuunijärjestelmän kanssa, mikä oli silloin (ja nyt?) mullistava ajatus. Vagushermon stimulaatiota oli jo käytetty epilepsian hoitoon, ja se auttoi myös nivelreumaan.

* Jo Marchant: Could virtual reality headsets relieve pain? Onko riippuvuutta aiheuttaville, vaarallisille opioidilääkkeille (Yhdysvalloissa hyvin suuri ongelma) vaihtoehtoa kivun hoidossa? Virtuaalitodellisuus voi viedä potilaan paikkaan, jossa kipu unohtuu, ja opettaa tälle keinoja vähentää kipua myös reaalimaailmassa.

John Osborne: What it means to be homesick in the 21st century. Mitä koti-ikävä on? Miten esimerkiksi pakolaiset selviävät siitä? Miten sitä voidaan helpottaa?

Alex O'Brien: Lighting up brain tumours with Project Violet. Kirurgin saattaa olla hyvin vaikea erottaa tavallisia soluja syöpäsoluista ja näin pystyä poistamaan vain syöpäkasvain ilman tervettä kudosta. Eräs aine (5-ALA) saa aivosyöpäkasvaimen solut hohtamaan ultraviolettivalossa punaisina, mikä helpottaa leikkausta paljon. Vielä parempi menetelmä voi kuitenkin olla 'kasvainmaali' (tumour paint), jota saadaan erään skorpionilajin hermomyrkystä.

Emma Young: The US military plan to supercharge brains. Tasavirtastimulaatiota (transcranial direct-current stimulation, tDCS) käytetään esimerkiksi masennuksen ja kivun hoitoon. Voiko sillä myös esimerkiksi tehostaa oppimista ja parantaa keskittymistä? Ja onko eettistä ja hyväksyttävää, jos armeija on tutkimuksen rahoittaja? Mitä ongelmia tässä voi olla?

Brainology. The Curious Science of Our Minds, 2018. Canbury Press. Kansi: Ruth Blackford. 269 sivua.

Cleanth Brooks, John Thibaut Purser ja Robert Penn Warren (eds.): An Approach to Literature, Fourth Edition, 1964

Löysin muhkean yhdysvaltalaisen kirjallisuuden oppikirjan, jossa käsitellään niin proosaa, runoutta, esseekirjallisuutta ja elämäkertoja kuin draamaakin. Se on varmaan ollut aikanaan tunnettu, koska tekijöiden nimet tuntuvat jostain yhteydestä tutuilta. Kirjaan on otettu paljon näytteitä kaikista käsitellyistä kirjallisuudenlajeista, mikä tekee siitä myös melko monipuolisen lukemiston 1900-luvun puolivälissä hyvinä pidetyistä teksteistä - siis lähinnä angloamerikkalaisista teksteistä, vaikka novelliosuudessa ovatkin mukana myös Hans Christian Andersen, Anton Tsehov, Luigi Pirandello, Guy de Maupassant, Ivan Bunin, Isaac Babel ja Thomas Mann.

Tämä on oppikirjan neljäs painos ja tekijät ovat hioneet sitä  yli neljännesvuosisadan aikana itse opettaessaan sekä muilta opettajilta saatujen kommenttien avulla. Neljännen painoksen novelleista kymmenen on uusia, ja 33 novellikirjoittajan joukkoon on saatu mahtumaan kaksi naista, Eudora Welty ja Katherine Anne Porter. Monet kirjailijanimistä olivat minulle tuttuja, mutteivät läheskään kaikki, joten kirjaa oli hauska lukea myös tutustumismatkana tuntemattomien kirjailijoiden teksteihin. Novellit olivat mielenkiintoisia, vaikken kaikista pitänytkään.

Tekijät ovat ryhmitelleet tekstit teemoittain: proosasta puhuttaessa käsitellään esimerkiksi episodia, tunnetta ja tekstin ideaa, henkilöhahmoja, yksinkertaista tai monimutkaista juonta, teemaa ja metodia sekä tekstin rytmitystä. Kirjassa on myös teoriajaksoja, jotka on kirjoitettu mukavan suoraviivaisesti ja helposti lähestyttävästi. Kirjoitukset ovat ajatuksia siitä, mihin kirjallisuutta lukiessa kannattaa kiinnittää huomiota, ja vaikka kirjoittajat ohjaavatkin usein tulkintaa selkeästi tiettyyn suuntaan, kirjoitukset eivät tunnu liian dogmaattisilta. Moniin teksteihin liittyy analyysiosuuksia ja harjoituksia. Tässä en kirjoita noista teoriaosuuksista, vaan lyhyet kuvaukset kirjan novelleista.

William Carlos Williams: The Use of Force. Luin tämän novellin jo aikaisemmasta kirjasta.

* Stephen Crane: An Episode of War. Luutnantti haavoittuu vakavasti käteen Yhdysvaltain sisällissodassa, lähtee etsimään kenttäsairaalaa ja tapaa epämiellyttävän kirurgin. Teksti kuvaa tapahtumia hetkestä toiseen ja tapahtumat tuntuvat sattumanvaraisilta. Oudolla tavalla vaikuttava teksti (varmaan ote Cranen romaanista The Red Badge of Courage). (USA, 1871-1900, 2 s.)

Hans Christian Andersen: The Fir Tree. Pieni kuusipuu toivoo tulevansa pian suureksi ja ajattelee koko ajan sitä, millaista elämä on, kun elämästä tulee toisenlaista ja loistokkaampaa. Sen kohtalo on kuitenkin erilainen kuin mitä se odotti sen olevan. (Tanska, 1805-1875, 4 s.)

* Thomas Hardy: The Three Strangers. Kylmänä myrsky-yönä hyväntuulinen ja vieraanvarainen paimen vaimoineen viettää toisen tyttärensä ristiäisiä syrjäisessä mökissään. Juhlaan kutsuttujen tuttujen ja ystävien lisäksi mökistä etsii suojaa myös kolme eriluonteista tuntematonta, joista joillakin on paljon menetettävää. Keitä he ovat? Hardyn kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja se oli aluksi pitkäpiimäisen tuntuista, mutta kun tyyliin tottui, aloin pitää novellista. (Englanti, 1840-1928, 11 s.)

John Steinbeck: Flight. Ystävällinen ja hymyilevä Pepé Torres, yksinhuoltajaäidin vanhin poika, tappaa miehen kaupunkimatkallaan. Hän pakenee vuorille, mutta perässä seuraa näkymätön takaa-ajaja, ja Pepén tilanne muuttuu koko ajan huonommaksi. (USA, 1902-1968, 10 s.)

James Joyce: Clay. Pesulassa työskentelevä ja asuva Maria menee viettämään juhlapyhää veljensä Joen perheen luokse. Maria on ollut Joelle ja toiselle veljelleen Alphylle kuin äiti, mutta on itse jäänyt naimattomaksi. Novelli on kerrottu työhönsä ja elämäänsä tyytyväisen, säntillisen Marian näkökulmasta, mutta lukijan on novellin analyysin mukaan tarkoitus ymmärtää, että Maria on oikeasti onneton. (Irlanti, 1882-1941, 3 s.)

Sherwood Anderson: I'm a Fool. Minäkertoja kertoo puhekielellä mukavan tytön tapaamisesta hevoskilpailuissa. Tapaaminen olisi saattanut johtaa pidemmällekin, jollei kertojalla olisi ollut kiusausta valehdella itsestään. (USA, 1876-1941, 6 s.)

William Faulkner: Spotted Horses. Tapahtumia sivusta tarkkaileva minäkertoja kertoo rahanhankinnan taidon hallitsevasta Flem Snopesista, joka tuo paikkakunnalle myytäväksi lauman villejä ja vaarallisia hevosia. Hevosen on päättänyt ostaa myös mies, jonka perheellä on hädin tuskin rahaa ruokaan. Vaimo vetoaa tylyyn mieheensä kerta toisensa jälkeen, turhaan. Hevoset osoittavat villeytensä ja vaarallisuutensa. Tarina on puhekielisen kerrontansa ja kertojan rennon asenteen takia tavallaan humoristinen, vaikka siinä käsitellään myös vakavia asioita. (USA, 1897-1962, 10 s.)

John Collier: Wet Saturday. Kylmyydessään kammottava isä, Mr. Princey, päättää suojella miehen tappanutta tytärtään Millicentiä, koska ei halua menettää asemaansa yhteisössään. (Englanti, 1901-1980, 5 s.)

Anton Chekhov: The Lottery Ticket. Elämäänsä tyytyväisen keskiluokkaisen perheen vanhemmat saattavat yllättäen voittaa ison rahasumman arpajaisista. Ennen asian tarkistamista sanomalehdestä he antautuvat kuvitelmiin rahan käytöstä, mikä muuttaa asioita. Ajatusten vaikutus todellisuuteen. (Venäjä, 1860-1904, 3 s.)

Frank O'Connor: Legal Aid. Isyysoikeudenkäynti ja sen lakimiesten sumpliminen. Novellissa harmitti kirjoittajan ivallinen suhtautuminen moniin henkilöihinsä; kirjailijan pitäisi pitää henkilöistään tai ainakin suhtautua heihin myötätuntoisesti. (Irlanti, 1903-1966, 5 s.)

* Luigi Pirandello: The Jar. Hauska novelli itsepäisestä ja pihistä maanviljelijästä Don Lollosta, jolla on vakava erimielisyys valtavaa ruukkua korjaamaan tulleen, aivan yhtä itsepäisen ammattimiehen Zi' Diman kanssa. (Italia, 1867-1936, 5 s.)

J. F. Powers: The Valiant Woman. Iäkäs Isä Nulty yrittää panna vastaan taloudenhoitajalleen Mrs. Stonerille, mutta häviää, taas kerran. (USA, 1917-1999, 5 s.)

Eudora Welty: Keela, the Outcast Indian Maiden. Kaksi valkoista miestä tulee Yhdysvaltain etelävaltiossa tapaamaan mustaa, kampurajalkaista Little Lee Royta. Nuorempi mies haluaa löytää aiemmin sirkuksessa näkemänsä huonosti kohdellun "intialaisneito Keelan", jonka kohtalo häiritsee häntä. Novellin maailma ja sen ihmissuhteet ovat ahdistavia ja masentavia. (USA, 1909-2001, 5 s.)

D. H. Lawrence: The Horse Dealer's Daughter. Köyhtyneen ja velkaantuneen perheen ylpeä ja itsenäinen tytär Mabel ja perheystävä, lääkäri Jack, huomaavat rakkauden löytäneen heidät, halusivat he sitä tai eivät. (Englanti, 1885-1930, 9 s.)

James Joyce: Araby. Minäkertojapoika on rakastunut naapurin nuoreen naiseen ja haluaa ostaa tälle jotain kaunista Arabyn markkinoilta, jonne nainen ei itse pääse. Asiat kuitenkin sujuvat toisin kuin hän oli toivonut. (3 s.)

Guy de Maupassant: La Mère Sauvage. Poika on lähtenyt sotimaan preussilaisia vastaan ja hänen hymytön ja vakava, karaistunut talonpoikaisäitinsä on jäänyt yksin perheen eristyneeseen taloon. Preussilaiset joukot saapuvat kylään ja varakkaan äiti Sauvagen luokse majoitetaan neljä nuorta preussilaista sotilasta. Vanha nainen ja vihollissotilaat kohtelevat toisiaan huomaavaisesti ja ystävällisesti, kunnes äiti saa tiedon poikansa kuolemasta. Hyvin surullinen sodan järjettömyydestä kertova novelli, jonka eräs kappale on erittäin sodanvastainen. (Ranska, 1850-1893, 4 s.)

Ernest Hemingway: In Another Country. Amerikkalainen minäkertoja on Italiassa kuntoutettavana sotilassairaalassa italialaisten kanssa ja tutustuu lääkäriin, joka opettaa hänelle italian kielioppia. (USA, 1899-1961, 3 s.)

Ernest Hemingway: The Killers. Baariin tulee kaksi miestä, jotka paljastavat baarimikolle, kokille ja asiakas Nick Adamsille pian aseensa ja jäävät odottamaan miestä, jonka haluavat tappaa. (5 s.)

Ivan Bunin: The Gentleman from San Francisco. Amerikkalainen poroporvarillinen liikemies päättää rahan ansaitsemiseen käytettyjen vuosien jälkeen vihdoin kuusikymppisenä nauttia elämästä ja lähtee kahden vuoden matkalle Eurooppaan vaimonsa ja naimattoman tyttärensä kanssa. Matka kuitenkin päättyy odotettua aikaisemmin Italiaan. (Venäjä, 1870-1953, 12 s.)

* Katherine Anne Porter: Noon Wine. Pienelle teksasilaiselle farmille, jossa asuvat Royal Earle Thompson, hänen sairaalloinen vaimonsa Ellie ja heidän kaksi pientä poikaansa, saapuu työtä etsivä hiljainen mies, ruotsalainen Olaf Helton. Huuliharppuja soittava Helton osoittautuu lähes kymmenen vuoden tilalla oleskelunsa aikana kullanarvoiseksi ja luotettavaksi työntekijäksi, mutta pysyy vaiteliaana ja jää arvoitukseksi. Menneisyys löytää hänet vihdoin, mikä muuttaa kaikkien elämän. (USA, 1890-1980, 25 s.)

F. Scott Fitzgerald: The Rich Boy. Fitzgeraldin mukaan erittäin rikkaille ihmisille lapsuudesta lähtien itsestään selvä varakkuus tekee heistä oman lajinsa, vaikka kaikki ovatkin keskenään erilaisia. Rikas nuorukainen Anson Hunter, joka auttaa kaikkia tuttujaan ja ystäviään, rakastuu Paula Legendreen ja saa suhteen vaikeuksista huolimatta vastarakkautta. Ansonin luonne kuitenkin estää häntä saamasta sitä, mitä hän todella haluaa. En ole lukenut Fitzgeraldin Kultahattua, mutta olen lukenut siitä sen verran, että tämä toi sen mieleen: kertoja tarkkailee rikasta ystäväänsä ulkopuolisena ja kertoo tämän ihmissuhteista. Nuorten, kauniiden ja rikkaiden ihmisten kevyttä muttei välttämättä onnellista elämää. (USA, 1896-1940, 20 s.)

Isaac Babel: Kronkin's Prisoner. Minäkertoja, bolshevikkikomissaari, listii kumppaniensa kanssa puolalaisia ja saa vangikseen kunniantuntoisen kenraalin. Ahdistava lyhyt tarina, jossa ihmiset tappavat toisiaan ajattelematta asiaa sen kummemmin. (Venäjä, 1894-1940, 2 s.)

Giovanni Verga: La Lupa. Palavasilmäinen, susimainen La Lupa tuhoaa kylänsä miehiä ja poikia punaisilla huulillaan, kunnes rakastuu itse Nanniin. Nanni ei kuitenkaan halua La Lupaa, vaan tämän tyttären Maricchian, jonka La Lupa pakottaa naimisiin Nannin kanssa saadakseen olla lähellä rakastettuaan. (Italia, 1840-1922, 3 s.)

John Updike: Tomorrow and Tomorrow and So Forth. Kuvaus eräästä high schoolin englannin tunnista ja muutamasta luokan oppilaasta opettaja Mark Prosserin silmin. Prosser saa rakkaudentunnustuksen kauniilta oppilaaltaan. (USA, 1932-2009, 5 s.)

George Milburn: The Apostate. Mies kertoo ystävälleen syistä, miksi hän ei enää käy ennen niin rakkaan ja tärkeän Lions-järjestön kokouksissa. Asiaan ovat vaikuttaneet yliopistossa opiskeleva poika ja tämän opiskelutoverit. (USA, 1906-1966, 3 s.)

James Purdy: Daddy Wolf. Hyvin itsekekeinen mies kertoo puhelinkioskin luona vieraalle miehelle eräänlaisesta auttavasta puhelimesta, johon hänen vaimollaan Mabelillä oli tapana soittaa ja jossa "Daddy Wolf" antoi hurskaita neuvoja. Samalla paljastuu vähitellen myös köyhän perheen elämä uudessa tylyssä kaupungissa New Yorkissa sekä se, miten huono isä ja aviomies kertoja oli. (USA, 1914-2009, 4 s.)

* Joseph Conrad: The Lagoon. Valkoinen mies menee Kaakkois-Aasiassa (Malakan niemimaalla?) tapaamaan vanhaa ystäväänsä Arsatia, joka elää viidakossa laguunin rannalla kahdestaan vaimonsa kanssa. Vaimo on kuolemaisillaan, ja Arsat kertoo miehelle, miten hän, hänen vaimonsa ja hänen veljensä vaaransivat hovissa kaiken rakkauden vuoksi. Novellin kerrontatapa on seremoniallinen ja juhlallinen, ja sen aasialaisissa päähenkilöissä on arvokkuutta ja rohkeutta. (Puola/Englanti, 1857-1924, 7 s.)

Andrew Nelson Lytle: Jerico, Jerico, Jerico. Vanha ja tarmokas nainen makaa kuolinvuoteellaan, mutta pitää edelleen suuren tilansa ohjia käsissään. Rakas aviopuoliso elää edelleen hänen ajatuksissaan ja hänellä on lämmin suhde lapsenlapseensa, joka on tullut tapaamaan häntä. Mies on kuitenkin tuonut mukanaan morsiamensa, josta isoäiti ei pidä. Vanhus pelkää tilansa puolesta, jota hän on puolustanut kynsin hampain koko elämänsä ajan. (USA, 1902-1995, 6 s.)

John Cheever: O Youth and Beauty! Esikaupungissa asuva keski-ikäinen Cash Bentley ei menesty liiketoimissaan kovin hyvin, riitelee säännöllisesti vaimonsa kanssa ja tekee sitten sovinnon. Cash on entinen juoksijatähti. Kaikki on ongelmista huolimatta hyvin niin kauan kuin Cash pystyy naapurien juhlissa suorittamaan urheilijalahjakkuudelle sopivan taitotemppunsa. (USA, 1912-1982, 5 s.)

Delmore Schwartz: In Dreams Begin Responsibilities. Nuori mies näkee vanhempiensa sunnuntain vieton ulkona huvittelemassa vuonna 1909 ennen näiden avioliittoa kuin istuisi mykkäelokuvissa katsomassa tapahtumia, ja kuvailee tätä yksityiskohtaisesti preesensissä. Pelko kasvaa koko ajan hänen sisällään, mutta hän ei pysty estämään tulevaa avioliittoa. (USA, 1913-1966, 4 s.)

Thomas Mann: Disorder and Early Sorrow. Professori Corneliuksella on lähes 20-vuotiaat lapset Ingrid ja Bert. Tutkinnon jälkeen tytär aikoo näyttelijäksi, poika tanssijaksi, kabareenäyttelijäksi tai tanssijaksi. Bert on olemukseltaan hyvin samanlainen kuin samanikäinen omapäinen palvelija Xaver Kleinsgutl. Raukea vaimo ei selviydy taloudenpidosta jättimäisen inflaation ja koko ympäröivän yhteiskunnan huonojen aikojen keskellä. Perheessä on myös kolmas sukupolvi, Ellie ja Snapper. Nuoret kutsuvat ystävänsä kylään. Preesensissä kerrottuja tarkkoja muotokuvia ihmisistä ja sukupolvien erilaisuudesta. (Saksa, 1875-1955, 17 s.)

Peter Taylor: A Wife of Nashville. Tennesseeläisen perheen vanha kokki Sarah on eronnut työstään lamakauden aikana, mikä saa perheen äidin Helen Ruthin miettimään perheessä vuosien varrella olleita afroamerikkalaisia palvelijoita ja samalla omaa elämäänsä ja avioliittoaan. (USA, 1917-1994, 13 s.)

Edit 17.5.25.

Cleanth Brooks, John Thibaut Purser ja Robert Penn Warren (eds.): An Approach to Literature, Fourth Edition, 1964 (ensimmäinen painos 1936). Appleton-Century-Crofts (Meredith Publishing Company). 925 sivua, novelliosuus 276 sivua.

Emily Rodda: Föräldrafritt! (The Julia Tapes, 1999)

Kirja alkaa siitä, kun minäkertoja Julia lepää sairaalassa toipumassa ilman vanhempia vietetyn viikon jälkiseuraamuksista. Psykologi on pyytänyt Juliaa äänittämään tapahtumista kertomuksen kasetille ja Julia tekee työtä käskettyä.

Ehkä 15-vuotias Julia lähtee matkalle ystäviensä Franin ja Claudinen kanssa Australian takamaille, koska heille on luvattu mahdollisuus asua viikko Franin isovanhempien ison talon alakerrassa ilman aikuisten kontrollia. Kaikki vaikuttaa suunniteltuna loistavalta, mutta suunnilleen kaikki mahdollinen menee lomalla kuitenkin pieleen. Termiitit ovat syöneet heidän asuntonsa lattian, Franin isovanhemmat ovat ikivanhoja eikä heistä ole tytöille mitään apua, yksinäinen ympäristö ei ole ollenkaan sellainen kuin tytöt ovat odottaneet eikä terveyskirjan oppien mukaan kokkaaminen onnistu. Ainoan naapuritalon pihassa asuu häirikkökukko (kaikki kirjan kannen kuvat liittyvät läheisesti juoneen), talossa asuva pariskunta riitelee äänekkäästi, nainen katoaa, mies heiluu yöllä pihalla kirveen kanssa, tytöt alkavat pelätä henkensä puolesta ja Julia lähtee rohkealle pelastusretkelle. Kuulin korvissani Psykon musiikin, kun luin tästä.

Kirja oli oikein hauska (vaikken alussa odottanut siltä hauskuutta) ja nauroin usein sitä lukiessani. Hauskuus syntyy siitä, että Julia on persoonallinen - hänellä on omintakeisia ja osuvia huomioita - mutta myös täysin epäluotettava kertoja. Hänen mielikuvituksensa saa hänet tulkitsemaan asiat helposti väärin ja vaikka hän sanoo ottaneensa opikseen, hän kehittää sairaalan sängyssä maatessaan pienten vihjeiden perusteella myös onnettoman romanssin häntä hoitavan sairaanhoitajan ja lääkärin välille. Romanssi on itsevarman Julian mielestä täysin looginen ja uskottava, mutta lukija näkee asian toisin. Lomaretken tapahtumat menevät jossakin vaiheessa sen verran absurdeiksi, että ne ylittävät uskottavuuden rajan, mutta lukijana ei tiedä tarkkaan, missä tämä raja kulkee, koska kaikki vaikuttaa epätodennäköisyydestään huolimatta kuitenkin jollain tavalla mahdolliselta.

Kirja on myös kirjallisesti mielenkiintoinen: sen kerrontamuoto, äänitetty puhe, on ainakin minun lukemissani kirjoissa uniikki ja mahdollistaa kerronnallisia ratkaisuja, jotka eivät muuten onnistuisi. Koska kirja on Julian puhetta nauhalle, lomatarinan tai muun kerronnan pystyy täysin loogisesti keskeyttämään - <KLICK> - jännittävään kohtaan silloin, kun Julialle tuodaan sairaalassa ruokaa tai lääkkeitä, ja puhe voi siirtyä täysin toiseen asiaan. Rodda pystyy näin kuljettamaan kirjassa loma- ja sairaalatarinaa rinnakkain ja nämä vertautuvat huvittavasti toisiinsa. Kerronta ei varmasti ilman "äänitysgenreä" pystyisi näin perustellusti olemaan näin hyppelehtivää, koska esimerkiksi kirjeromaanilta tai päiväkirjaltakin odottaisi enemmän loogisuutta.

Roddalta löytyi kirjastoista 8-osainen Deltoran taikavyö -fantasiasarja ja jotakin muuta lasten fantasiakirjallisuutta, mutta ikävä kyllä ei toista samantyyppistä kirjaa kuin tämä (eikä tätäkään kirjaa kyllä ollut kirjastoissa, joten ilmeisesti tätä ei ole suomennettu).

Emily Rodda: Föräldrafritt! (The Julia Tapes, 1999). Richters. Ruotsinnos: Katarina Falk. Ei kannen tekijän nimeä. 124 sivua.

Dale Spender: Women of Ideas (And What Men Have Done to Them). From Aphra Behn to Adrienne Rich (1982)

Dale Spenderiin voi aina luottaa. Hänen kirjansa ovat kriittisiä, hauskoja, älykkäitä ja asiantuntevia, ja ne perustuvat laajaan tutkimukseen. Ne ovat myös puolueellisia, mutta hänen puolueellisuutensa perustuu faktoihin (hän ei mielestäni keksi asioita), hän tuo puolueellisuutensa selvästi esille sekä esittää syyt siihen - toisin kuin monet (mies)kirjoittajat. Lähes kaikki kommentoijat, varsinkin miehet, olivat kirjan kirjoitusaikaan asti etsineet aiemmista naisajattelijoista lähinnä vikoja, tulkinneet heidän ajatuksensa, tekonsa, ulkonäkönsä, aviosäätynsä ja perhetilanteensa mahdollisimman negatiivisesti sekä useimmiten kritisoineet tai vaienneet heidät kuoliaiksi. (Jos jälkimmäiset - ulkonäkö, aviosääty ja perhetilanne - eivät tunnu liittyvän ihmisen ajatusten arviointiin, eivät ne liitykään, mutta tämä ei silti ole estänyt mieskriitikkoja pitämästä näitä hyvinkin tärkeinä asioina naisista puhuttaessa.) Spender tekee kirjassaan päinvastoin. Hän jättää tietoisesti mainitsematta käsittelemiinsä naisiin mahdollisesti liittyvät negatiiviset seikat, koska näitä on käsitelty jo ihan tarpeeksi, ja tulkitsee heidän ajatuksensa ja tekonsa lähinnä positiivisesti.

Spender tuo kirjassaan esiin feministisiä naisajattelijoita, pääasiassa brittejä, 1600-luvun Aphra Behnistä 1900-luvun alun suffragetteihin ja johinkin suffragettien jälkeisiin naisiin 1950-1960-luvulle asti. Näin hän kirjoittaa historiaa uudelleen, koska vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta muuttamaan pyrkineitä naisia on kritisoitu omana aikanaan armotta ja pyritty sen jälkeen painamaan heidät unohduksiin. Tämän takia 1700-luvun hienoa Mary Wollstonecraftia pidetään vieläkin usein ensimmäisenä feministinä (jopa nykyfeministi Caroline Criado-Perez sanoo näin kirjassaan Do it like a woman), mutta tämä ei pidä paikkaansa: feministisiä ajattelijoita oli ennen Wollstonecraftia sekä jatkuvasti hänen jälkeensä.

Vaikka feministisiä ajattelijoita oli ollut jatkuvana ketjuna jo noin 300 vuoden ajan ennen Spenderiä, Spender ja muut ihmiset eivät tienneet useimmista heistä mitään. Varhaisten ajattelijoiden unohduksiin painamisen takia naisten oikeuksien puolustajat joutuivat aina aloittamaan alusta ja tekemään samat analyysit uudelleen, vaikka samanlaisia ajatuksia oli saatettu esittää jo sata tai parisataa vuotta ennen heitä, mikä hidasti naisliikettä ja hyödytti naisajattelijat näkymättömäksi tehnyttä patriarkaattia.

Spender esittää kirjassaan syitä unohdukseen, mutta ennen kaikkea hän nostaa esiin unohdettuja naisfilosofeja, naissosiologeja ja naistaloustieteilijöitä sekä näiden analyysejä naisista ja naisten asemasta. Jotkin heidän ajatuksensa tuntuvat nykyäänkin radikaaleilta. Ajatukset ovat kirjan tärkein osa; tämä ei ole varsinainen elämäkertakirja, koska Spender kertoo naisten elämästä useimmiten vain siinä määrin kuin tällä on merkitystä heidän ajatustensa kehittymiselle. Naisia on kymmeniä ja useimmat olivat minulle tuntemattomia, mutta esimerkiksi mainiot Elizabeth Cady Stantonin ja Susan B. Anthonyn toki tunsin jo ennestään.

Kuten nykyinenkin, myös varhaisempi naisliike ulottui kaikille naisten ja yleensä ihmisten elämän aloille: vaikka 1800-luvun ja 1900-luvun alun naisliike muistetaan vahvimmin pyrkimyksistä saada naisille äänioikeus, siinä oli kyse naisten oikeuksista paljon tätä laajemmin ja kokonaisvaltaisemmin.

Spender esittää kiinnostavan tulkinnan siitä, miksi militantit brittisuffragetit toimivat niin kuin toimivat: he pakottivat toiminnallaan miehet reagoimaan ja paljastamaan oikean karvansa. Suffragetit olivat myös väkivallattoman vastarinnan edelläkävijöitä. He vahingoittivat omaisuutta joskus hyvin rajuillakin tavoilla, mutta eivät koskaan ihmisiä.

Kirjan pääteesit ovat mielestäni nämä: 1) You're damn if you do, you're damn if you don't, so you may as well do. Jos naiset hyväksyivät miesten antaman kuvan itsestään koristeellisina, aivottomina ja avuttomina olentoina, tämä tarkoitti että heidän piti olla hiljaa kaikista tärkeistä asioista. Jos he osoittivat olevansa jotain muuta, toivat esiin omia ajatuksiaan ja omia tulkintojaan yhteiskunnasta ja esittivät vaatimuksia, heitä moitittiin ja heidät yritettiin hiljentää. Molemmat vaihtoehdot olivat huonoja, mutta jälkimmäinen oli kuitenkin paljon edellistä parempi. 2) Jos naiset eivät tee yhteistyötä patriarkaatin kanssa, se ei voi toimia tai jatkua. Patriarkaatin edellytys on se, että naiset eivät pistä hanttiin, että naiset hyväksyvät miesten virheelliset tulkinnat naisista. Kun tämä loppuu, patriarkaattikin loppuu. Vielä kirjan teema Dale Spenderin omin sanoin: The major theme of this book is that males have ordered and controlled knowledge in their own interest and that women's ways of classifying and analysing the world have been repeatedly erased (s. 787).

Kirja antoi minulle laajemman näkökulman anglosaksisten maiden historiaan ja länsimaiseen ajatteluun sekä entistäkin vahvemman tunteen siitä, että naisten historia on pitkä, rikas ja omaehtoinen, myös yhteiskunnallisen ja filosofisen ajattelun osalta.

 

Kirjan kannen kuvat kertovat naisliikkeen historiasta. Erään kirjassa esitellyn naisen, Frances Wrightin, kuva on Elizabeth Cady Stantonin, Susan B. Anthonyn, Matilda Joslyn Gagen ja Ida Husted Harperin kuusiosaisen teoksen History of Woman Suffrage (julkaisuvuodet 1881-1922) ensimmäisen osan alkulehdellä. Tämä naisliikkeen historiikki oli tärkeä suurteos, joka nosti esiin naisten oikeuksien puolesta taistelleita ja taistelevia naisia ja esti näin sen, ettei jälkipolville olisi jäänyt heistä mitään tietoa.

Brittiläiset suffragetit menivät vankilassa yleensä nälkälakkoon, minkä takia lääkärit pakkosyöttivät heitä väkivaltaisesti pitkällä letkulla kerta toisensa jälkeen, mutta tämäkään ei saanut suffragetteja lopettamaan nälkälakkoja (englanninkielinen artikkeli asiasta).

"Kissa ja hiiri" -lain oli tarkoitus tehdä nälkälakot tehottomiksi päästämällä nälkälakon heikentämät naiset vapaiksi siksi aikaa, että he vahvistuisivat tarpeeksi joutuakseen uudelleen vankilaan (julisteeseen liittyvissä tiedoissa Spenderin kirjassa oli mielestäni virhe), mutta tämäkään ei saanut englantilaisia suffragetteja luovuttamaan. WSPU on Women's Social and Political Union.

Dale Spender: Women of Ideas (And What Men Have Done to Them). From Aphra Behn to Adrienne Rich, 1983 (1982). Ark Paperbacks. 738 sivua + liite Life in Prison (otteet Sylvia Pankhurstin ja Antonia Raeburnin kirjoista, joissa kuvataan suffragettien vankilakokemuksia, 18 s.) + kronologinen luettelo kirjan naisista (2 s.) + lähdeluettelo (28 s.) + asiahakemisto (8 s.) + nimihakemisto (7 s.).

Milton Crane (ed.): 50 Great American Short Stories (1965, 2. bloggaus)

Väitin tämän kirjan alkuosan novelleja käsittelevän bloggaukseni kommentissa, että loppuosassa on tunnetumpia kirjailijoita. Asia on itse asiassa päinvastoin - vaikka mukana on kolme lähes kaikille tuttua nimeä, suuri osa kirjailijanimistä oli ainakin minulle vieraita ja monet muutkin vain epämääräisesti tuttuja. Se ei tietenkään estänyt nauttimasta kirjasta.

Hyvät novellit ovat ihania, koska jos niiden miettimiseen laittaa tarpeeksi aikaa, niistä saattaa löytää pinnan alta vaikka mitä ja novelli saattaa ulottua moneen suuntaan, herättää kysymyksiä ja antaa uusia näkökulmia elämään. Yleensä olen kuitenkin laiska enkä jää pohtimaan niitä pidempää aikaa, mutta jos käsiin sattuu tarinoiden tulkintoja, silloin huomaa, miten rikkaita novellit voivat olla.

* Stephen Vincent Benét: By the Waters of Babylon. Metsästäjäkulttuurissa elävä nuori pappi on pappisisänsä kanssa uskaltautunut jo lapsena Kuolleille Paikoille ja koskettamaan näistä paikoista löytyvää vaarallista metallia. Aikuistuessaan hän tuntee, että hänen täytyy lähes varmasta tuhosta huolimatta tehdä se, mitä kukaan ei ole aikojen alusta koskaan tehnyt: ylittää kielletty joki ja vaeltaa ankarasti kielletyille Jumalien Asuinsijoille. Sinne, missä henget ja demonit elävät, missä on Suuren Palon tuhka, missä jumalat aikaisemmin kulkivat. Hieno scifinovelli suuren tuhon jälkeisestä ajasta, uskomuksista, rohkeudesta ja aiemman kulttuurin löytämisestä uudelleen. Tarinaa korostaa novellin seremoniallinen kirjoitustyyli. (12 s.)

* Dorothy Parker: Soldiers of the Republic. Epäsentimentaalinen ja samalla myötätuntoinen ja sodanvastainen kuvaus amerikkalaisten toimittajien(?) kohtaamisesta kahvilassa ilmeisesti Espanjan sisällissodan aikana Francoa vastaan taistelleiden sotilaiden kanssa. (4 s.)

* James Thurber: Mr. Preble Gets Rid of His Wife. Pikakirjoittajaansa rakastunut herra Preble päättää tappaa vaimonsa. Vaimo on kuitenkin täysin tietoinen miehensä aikomuksista ja suhtautuu miehensä toiveisiin kärsimättömästi ja harmistuneesti. Novellin hauskuus syntyy kahden täysin yhteensopimattoman asian, jokapäiväisen toisiinsa kyllästyneiden puolisoiden sanailun ja murhajuonen, yhdistämisestä, sekä siitä että molemmat puolisot tietävät tarkkaan, miten asian pitäisi genren perinteiden mukaan mennä. (4 s.)

John McNulty: Cluney McFarrar's Hardtack. Ensimmäisessä maailmansodassa sotinut bussikuski kertoo tarinan siitä, kun hän halusi taistelun jälkeen mennä nälkäisenä hakemaan kuolleen sotilaan laivakorppupaketin (hardtack). (4 s.)

Robert M. Coates: The Darkness of the Night. Dekkaritarina tapaamisesta kahvilassa; miehestä ja naisesta, joiden onnen esteenä on naisen aviomies. Tarina on kerrottu rakastuneen miehen näkökulmasta - mies pitää naista onnettomana uhrina - mutta lukijana ei voi varsinkaan tapaamisen loppupuolella välttää vaikutelmaa siitä, että nainen manipuloi häntä koko ajan taitavasti kohti rikosta. (9 s.)

William Faulkner: The Old People. Nuoren pojan näkökulmasta kerrottu muotokuva Sam Fathersista, chickasaw-heimon päälliköiden jälkeläisestä, joka on kuitenkin elänyt koko elämänsä mustien orjien ja myöhemmin palkkalaisten joukossa. Henkisesti täysin riippumaton Sam Fathers vihkii pojan metsästyksen saloihin ja kertoo tälle tarinoita vanhasta kansasta, niistä ihmisistä, jotka aiemmin elivät seuduilla. Kertomus itsessään ei kiinnostanut minua, mutta siinä oli kiinnostavaa salaperäisyyttä: tarinan metsä eli, metsästäjän piti kunnioittaa tappamiaan eläimiä, ja elämä saattaa kuoleman jälkeen jatkua eri muodoissa. (17 s.)

Ludwig Bemelmans: Grapes for Monsieur Cape. Omakohtaisen tuntuinen kertomus hienosta ravintolahotellista, minäkertojan töistä ravintolassa sekä ravintolan rikkaista asiakkaista. Tästä en innostunut. (9 s.)

Ernest Hemingway: A Man of the World. Hemingway ei ole suosikkejani, mutta häntä ei voi välttää vanhemmissa novellikokoelmissa. Kertomus hyvin omanarvontuntoisesta ja helposti ärtyvästä köyhästä sokeasta vanhuksesta, jonka sokeus on seurausta nuorena käydystä tappelusta, jonka osapuolet raatelivat toisensa kokonaan. Tappelun syytä ei kerrota. (5 s.)

* E. B. White: The Hour of Letdown. Mies tulee ravintolaan ison, käsivarrellisen koneen kanssa, tilaa sekä itselleen että koneelle viskipaukun ja juottaa laitteelle sen drinkin. Baarimikko suhtautuu koneeseen nyreästi; jotkut asiakkaat ovat avoimempia. (4 s.)

* Oliver La Farge: The Resting Place. Amerikan lounaisten alkuperäiskulttuurien tunnustetulla asiantuntijalla, erittäin hyväonnisella vanhalla tohtori Hillebrandilla, on salaisuus. Antropologian laitoksen johtaja Walter Klibben haluaisi saada pidetyn tutkijan jo eläkkeelle saadakseen laitoksen kokonaan hallintaansa ja laittaa siksi Hillebrandin uudelle kaivausretkelle mukaan oman tutkijansa. Mukavasti kerrottu ja sympaattinen, erikoiseen ympäristöön sijoittuva tarina, joka muuttuu lopussa spefiksi. La Farge oli itsekin antropologi ja alkuperäiskulttuurien tuntija. (12 s.)

* John Collier: The Touch of Nutmeg Makes It. Kertoja ja hänen kaverinsa ystävystyvät uuden kollegan, hermostuneen ja yksinäisen miehen kanssa. Miehen menneisyyden tragedia paljastuu vähitellen. Novellin loppu antaa sille hirtehishumoristisen, hiuksia nostattavan tulkinnan. (8 s.)

John Steinbeck: The Harness. Arvostetun maanviljelijän Peter Randallin sairaalloinen vaimo Emma kuolee vuosien avioliiton jälkeen, ja Peterin elämä ja vaatetus muuttuu. En muista lukeneeni yhtään Steinbeckin tekstiä, jossa naisen ja miehen välillä olisi mutkaton ja tasa-arvoinen ystävyyssuhde (mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei Steinbeck olisi saattanut kirjoittaa tällaisesta). (13 s.)

* Kay Boyle: Friend of the Family. Kun äidin ystävä, komea, loistava ja räiskyvä oopperalaulaja tulee harvoille vierailuilleen, isä alkaa hänen rinnallaan vaikuttaa harmaalta ja pieneltä. Lasten näkökulmasta kerrottu rakkaustarina. (8 s.)

Erskine Caldwell: The Rumor. George Williams ehdottaa Sam Billingsiä kaupungin rahavarojen hoitajaksi, ja kaikki pitävät ajatusta loistavana. Williamsin toiminta herättää kuitenkin vahvoja epäilyksiä, ja hänestä alkaa kiertää ikävä huhu. (6 s.)

William Saroyan: There Was a Young Lady of Perth. Poika yrittää keksiä hyvää limerikkirunoa lehden palkintokilpailuun. Novellin kerronta on erikoista, koska minäkertoja puhuu tapahtumista jälkikäteen, epäilee toistuvasti omaa muistiaan ja esittää tapahtumista vaihtoehtoisia versioita. (8 s.)

Joseph Mitchell: The Downfall of Fascism in Black Ankle County. Kertoja muistelee poikavuosiaan, jolloin kaksi Stonewallin varsin tavallisen tuntuista asukasta perusti paikkakunnalle Ku Klux Klanin yksikön (ehkä elokuvan Kansakunnan synty innoittamana). Klaanilaiset terrorisoivat mustia, kiroilijoita, mielisairaita, juutalaisia ja pontikankeittäjiä (varsinkin jos olivat esimerkiksi velkaa näille tai hankkivat pontikkansa muilta tuottajilta), mutta haukkasivat lopulta liian suuren palan. Humoristinen kuvaus, jonka läpi kuitenkin näkyy asian karmeus ja vakavuus. (8 s.)

* William Maxwell: The French Scarecrow. George Martin kertoo psykologilleen Fisherin pariskunnan puutarhassa näkemästään variksenpelättimestä, jolloin siirrytään tarkempaan kuvaukseen variksenpelättimen historiasta ja vaiheista harmonisessa avioliitossa elävän Edmund ja Dorothy Fisherin elämässä ja puutarhassa. Sympaattinen mutta erikoinen teksti, joka tuntuu olevan enemmänkin ketju toisiinsa löyhästi liittyviä tapahtumia kuin yhtenäinen tarina. (13 s.)

Wallace Stegner: The Blue-Winged Teal. Aikuinen poika Henry on vihainen. Hän kaipaa hyväksyntää äitinsä kuoleman jälkeen biljardihallin omistajaksi ryhtyneeltä isältään, mutta samalla inhoaa tätä, tämän elämää ja pikkukaupunkia, jossa elää. Henryn metsästämät linnut (teal on tavi), jotka hän tuo biljardihalliin, luovat kaivatun yhdyssiteen isän ja pojan välille. (17 s.)

James Reid Parker: The Archimandrite's Niece. Säntillinen asianajaja, Mr. Devore, yrittää saada tolkkua tyylikkään ja majesteettisen bulgarialaisen Mme. Liapchevin rönsyilevästä tarinasta setänsä ongelmista Itä-Euroopassa. Tässä tarinassa ei tuntunut olevan mitään pointtia, ellei se sitten ilmennyt tarinan viimeisestä lauseesta. (6 s.)

* James Agee: A Mother's Tale. Lehmäemo kertoo pojalleen ja muille nuorille, tietämättömille ja seikkailunhaluisille vasikoille vanhan, lähes legendaksi muuttuneen tarinan ainoasta sonnista, joka tuli takaisin siltä matkalta, jolle ihmiset vievät lähes kaikki nuoret sonnit. Lähes tunnistamattomaksi runneltu kotiinpalannut kertoi kotiinjääneille tuskaisena pitkästä matkastaan ja kauhistuttavista tapahtumista sen aikana ja antoi heille pelottavia ja kauheita sääntöjä, jotka heidän täytyi uskoa ja joita heidän täytyi alkaa noudattaa. Hätkähdyttävän tarinan voi lukea vertauskuvallisena kertomuksena ihmisten maailmasta, mutta myös suoraan järkyttävänä eläinoikeusteemaisena kirjoituksena siitä, miltä tuntuu matkustaa ahtaassa junanvaunussa päiväkausia ilman ravintoa joutuakseen teurastamoon ja sen kauhuihin: koko tarina on kerrottu lehmien näkökulmasta. Englanninkielinen analyysi novellista ja sen teemoista tässä. (20 s.)

John Cheever: The National Pastime. Minäkertojan tarina siitä, miten hän ei koskaan oppinut pelaamaan baseballia ja millaisia ongelmia tämä aiheutti hänen elämässään. Kertomus limittyy kuvaukseen hankalasta isäsuhteesta, jossa pettynyt isä pitää pojan syntymää syynä rahavaikeuksiinsa. (14 s.)

Irwin Shaw: The Girls in Their Summer Dresses. Michaelin ja Francesin muuten täysin onnellinen avioliitto horjuu, koska Michael ei pysty pitämään katseitaan ja ajatuksiaan kurissa. Pariskunta puhuu asiasta avoimesti ja yrittää löytää siihen ratkaisun. (6 s.)

Richard P. Bissell: The Death of Shorty. Laivan kansimies Shorty putoaa veteen ja kuolee, minkä jälkeen hän käy läpi tajunnanvirtana työhistoriansa laivoilla, ihmissuhteensa ja sen, miten hänen kuolemansa todennäköisesti vaikuttaa muihin. Hänen kertomansa asiat tuntuivat minusta yllättävän vähän merkityksellisiltä. (5 s.)

* Seymour Freedgood: Grandma and the Hindu Monk. Minäkertoja kutsuu opiskelutoverinsa, hindulaisen munkin Brahmacharin, viettämään kesää veljiensä ja muiden ystäviensä kanssa merenrantataloon. Brahmachari solahtaa sujuvasti osaksi nuorten miesten ryhmää, mutta hänen läsnäolonsa järkyttää suuresti kertojan harrasta juutalaista isoäitiä, kun vanhus vihdoin huomaa hänet. Hyvin sympaattinen omaelämäkerrallisen tuntuinen tarina, joka on kevyt muttei pinnallinen. (20 s.)

* Carson McCullers: Madame Zilensky and the King of Finland. Mr. Brook, collegen musiikin laitoksen johtaja, on onnistunut saamaan opettajakuntaansa Madame Zilenskyn, lahjakkaan säveltäjän ja opettajan. Novelli on suomalaisnäkökulmasta hauska: Madame Zilenskyn kolme poikaa ovat kaikki vaaleita, puhuvat muiden kielten lisäksi suomea, perheellä on suomalainen palvelija ja Zilensky sanoo itse olevansa suomalainen. Zilenskyn tarina Suomen kuninkaasta tuottaa kuitenkin Mr. Brookille ongelmia. Novelli on ehkä pohjimmiltaan kertomus pyrkimyksestä selvitä traumasta sekä ystävällisyydestä. (8 s.)

John Updike: The Lucid Eye in Silver Town. Taiteellisesti lahjakas poika matkustaa isänsä kanssa New Yorkiin ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana tapaamaan rikasta setäänsä Quinia (isän toive) ja ostamaan taidekirjan Vermeeristä (pojan itsensä ja äidin toive). Tämäkin on tarina isän ja pojan suhteesta; isä käyttäytyy toisin kuin poika (ja lukija) toivoisi. (10 s.)

50 Great American Short Stories. Edited and with an introduction by Milton Crane. 11th printing, 1971 (1965). Bantam Books. 502 sivua.

Emily Greene Balch: The Miracle of Living, 1941 (rauhannobelistit 1946)

Kirjoitin edellisessä bloggauksessa Emily Greene Balchista, vuoden 1946 Nobelin rauhanpalkinnon toisesta saajasta. Hän julkaisi runokirjan 74-vuotiaana.

Useat kirjan runoista ovat aforistisia ja filosofisia pohdintoja ja kiteytyksiä elämästä. Niissä näkyy kirjoittajan pitkä elämänkokemus ja hänen elämänkatsomuksensa, joka on saanut hänet jatkamaan usein varmaankin raskasta ja epäkiitollista työtään rauhan hyväksi vuosikymmenestä toiseen. Monissa runoissa ilmenee myös henkisyys tai hengellisyys, mutta vain harvoin tiettyyn uskontokuntaan liittyvä uskonnollisuus. Luonto ja sen uudistava voima on Balchille tärkeää.

Runot ovat lyhyitä ja usein päällisin puolin helposti ymmärrettäviä. Koska kirja itsessäänkin on lyhyt, luin sen ehkä kolmeen kertaan Balchin elämäkertaa lukiessani. Vaikka monet runot tuntuivat aluksi varsin simppeleiltä ja jotkut opettavaisiltakin, niiden uudelleen lukeminen on tuonut niistä esiin uusia puolia ja syvyyttä. Myös Balchin elämänvaiheiden tunteminen antaa runoille kaikupohjaa, joten olen alkanut pitää tästä kirjasta koko ajan enemmän.

For a Guest Book

Shared are the bread and salt
But this is the lesser part.
Wide are the doors of the house,
Wider the doors of the heart.

 

Home (ote)

Dear to me, beyond words dear to me,
Is the Earth:
Wherever I pass I am at home.
... 

The bodies of all earth's children
Drawn from her substance
Return again to her.
Boundaries and frontiers and differences -
There are these,
Yet earth and all her offspring are one.

 

Breath of Night

Tonight not book nor pen,
Nor other men,
Nor even thought.
Let but my soul lie bare
That I may share
What comes unsought;
That I may hear and know
The various flow
Of the living sea.
Breathe with the breath of night,
Whose blindness passes sight
And sets me free.

 

Not Sacrifice

I said to God, "I will put away
My will and my wish this very day;
I will yield up my pleasure and bear my pain
If Thou wilt make the commandment plain."

Within, the still small voice replies:
"Thyself must answer thine own cries.
An oracle were a poor device.
Obedience is for the slave,
To give up thy will is to waste what I gave.
Let thy will grow strong and free and wise,
But not yet does thy will suffice
If goodness to thee is sacrifice."

 

Imprints (otteita)

Compensation
To struggle against this wind is bitter.
Primroses are in bloom.

Helplessness
My little bird without feathers.
My little rose with no green leaves to shelter it.

The Tonic
The sharp air lifts my chest.
My feet have courage.

Capacity
God's goodness cannot fill a little heart.
A great heart it overflows.

 

Youngness

She is so young. Her startled air
Is that of a wild bird or hare.
Her graceful awkwardness is gay
As that of puppies at their play.

What she surmises, what she feels,
Her eye and not her tongue reveals,
But let no cynic cleverness
Misprize the depths of simpleness.

 

Provision Against Dark Days 

If the dark days come
How shall I win through?
In the dark night of the soul
What could I do?
If I cannot find God,
If I cannot pray,
Or praying find only void -
What in that day?

As in the summer we can store up boughs
To warm the winter house
And make it home
Can I not store the warmth of these good days
For those of sick despondency's amaze
Should such days come?
Can I not then remember days like these
When life beats warm and strong,
When I am part of all and welcome all -
Work, pain and pleasure, tears and song?

May I remember in the darkened days
How dear is life to the sane,
How they love life though they be lonely, poor,
Weary, oppressed, in pain.

 

Old Age (ote)

I
The Last Trip of the Old Explorer

Well, Sarah dear, it is nice to be back.
Were you all right while I was gone?
I made it quite successfully -
Got as far as our corner and back through Smith's yard.
Hardly limped - carrying no cane either -
And only stopped twice to ease the old heart.
I have to report one cat and two hens,
Nothing else to enter in the log.
Quite an expedition, if not to the Arctic!
But I am tired after it, I must admit.

 

Days

Christmas - day of giving and receiving,
Easter - of remembering and believing,
Every day - the miracle of living.

Kirjan ainoa kuva, joka on tarkemmin katsottuna hyvin dramaattinen.

Emily Greene Balch: The Miracle of Living, 1941. Island Press. 51 sivua.

Kristen E. Gwinn: Emily Greene Balch. The Long Road to Internationalism, 2010 (rauhannobelistit 1946)

Taloustieteilijä, sosiologi, yliopisto-opettaja ja pasifisti Emily Greene Balch (1867-1961) sai vuonna 1946 Nobelin rauhanpalkinnon kolmantena naisena palkinnon 45-vuotisen historian aikana. Hänen elämäntarinansa on kiinnostava, vaikkakin poikkeuksellinen osa yhdysvaltalaista naishistoriaa, ja se kertoo siitä että jo ennen äänioikeuden saamista ja/tai virallista asemaa naiset saattoivat ottaa aktiivisesti osaa yhteiskunnalliseen elämään. Tämä näkyi myös vuoden 1931 rauhannobelistin Jane Addamsin kohdalla.

Balchista löytyi aivan uusi kirja. Tutkija Kristen E. Gwinn on tehnyt suuren työn ja kirjoittanut hänestä tarkan, huolellisen ja hyvin taustoitetun elämäkerran, joka on mielenkiintoinen ja sujuvasti kirjoitettu, vaikkakin tutkimuksena ymmärrettävästi ajoittain vähän kuivakka. Gwinnin kirja on hyvä, mutta olisin halunnut saada Balchista elävämmän kuvan ihmisenä, joten olisi ollut hauska lukea myös Balchin ystävän Mercedes Randallin Balchista kertova kirja Improper Bostonian, mutta sitä ei ollut saatavilla, tai vielä mieluummin Balchin omaelämäkerta - Gwinnin houkuttelevat lainaukset hänen kirjoistaan ja teksteistään kertovat luonteikkaasta, kiinnostavasta, itsenäisesti ajattelevasta naisesta - mutta jälkimmäinen jäi ikävä kyllä käsikirjoituksen asteelle.

Balchin perhe, Emily Greene Balch oikealla.

Balch päätti jo nuorena omistaa elämänsä "hyvyyden palvelukseen". Hän syntyi vuonna 1867 Bostonissa kuusilapsiseen, sosiaalisesti tiedostavaan, keskiluokkaiseen ja onnelliseen perheeseen. Perheen viisi tyttöä pääsivät kouluun samoin kuin velikin. Rakas äiti Nelly kuoli munuaistautiin Balchin ollessa 17-vuotias. Isä Francis Vergnies Balch oli Balchille koko elämän ajan läheinen ja tärkeä ihminen ja hänen ihanteensa. Isä lähetti 18-vuotiaan tyttärensä tämän viimeisenä kouluvuotena Euroopan matkalle, jotta tämä pääsisi yli äidin kuoleman aiheuttamasta surusta. Tästä alkoi Balchin elämänmittainen kiinnostus muita maita ja kulttuureja kohtaan, mitä auttoi se että hän oli koulussa oppinut saksaa, ranskaa, latinaa ja kreikkaa sekä muiden maiden historiaa ja politiikkaa (14).

Balch valmistui uudesta Bryn Mawrin collegesta 22-vuotiaana opiskeltuaan taloustiedettä ja sosiologiaa (21). Tuona aikana vain 0,24 prosentilla amerikkalaisista naisista oli yliopistotutkinto (18). Tämän jälkeen hän vietti Ranskassa vuoden jatkaakseen opintojaan ja naisten opiskelulle Ranskassa asetetuista esteistä huolimatta kirjoitti kotiin palattuaan tutkielman Public Assistance of the Poor in France (1893), jota arvioijat kehuivat sen puolueettomuuden, tarkkuuden ja selkeyden vuoksi (27).

Balch kiinnostui setlementtityöstä osaksi Jane Addamsin takia - heistä tuli myöhemmin hyviä ystäviä - ja alkoi työskennellä setlementtitalon, Denison Housen, hyväksi Bostonin sosiaalisten olojen parantamiseksi. Tätä työtä hän teki kuitenkin vain kolmen vuoden ajan eikä asunut setlementtitalossa (30-35).

Balch jatkoi opintojaan. Hän halusi keskittyä taloustieteiden opiskeluun ja opiskeli alaa vuoden ajan Berliinin yliopistossa, koska Saksa ja varsinkin Berliini oli 1800-luvulla tärkeä opiskelupaikka amerikkalaisille (36-37). Naisilla ei ollut Balchin aikaan mahdollisuutta saada tutkintoa Berliinin yliopistosta, mutta vuosi oli Balchille silti hedelmällinen ja kiinnostava. Kotiinpaluun jälkeen hänelle tarjottiin mahdollisuutta opettaa taloustiedettä Wellesleyn yliopistossa, mitä hän teki lähes kahdenkymmenen vuoden ajan vuosina 1896-1914. Opettajana hän painotti kenttätyön tärkeyttä ja sitä, että opiskelijoiden piti tutustua henkilökohtaisesti niihin asioihin, joita he tutkivat (56). Sapattivapaan aikana hän kirjoitti kirjan maahanmuutosta, Our Slavic Fellow Citizens (1910), jota pidettiin erinomaisena ja perinpohjaisena tutkimuksena ja johon hän oli kerännyt materiaalia mm. matkustelemalla Kaakkois-Euroopassa (60-63).

Tähänastiset kirjassa kerrotut Balchin elämän tapahtumat kertoivat Balchin avarakatseisuudesta, laajoista tiedoista, tieteellisestä tarkkuudesta ja halusta ottaa itse selvää asioista sekä pyrkimyksestä sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, mutteivät kuitenkaan erityisestä rauhantyöstä. Tämä muuttui ensimmäisen maailmansodan aikana, kun Balch otti vapaata työstään osallistuakseen aktiivisesti naisjärjestöjen rauhantyöhön (ja lopulta menetti työnsä Wellesleyssä vahvojen mielipiteidensä takia). Naisjärjestöjen edustajat mm. keskustelivat presidentti Wilsonin kanssa ja lähettivät Eurooppaan lähetystöjä tapaamaan eurooppalaisia päättäjiä.

Balchin työ rauhanjärjestöissä jatkui koko hänen loppuelämänsä ajan ja hänellä oli hyvin tärkeä rooli Naisten Kansainvälisessä Rauhan ja Vapauden Liitossa (WILPF, toimii nykyäänkin) järjestön johtajana ja sen toiminnan alkuunpanijana Genevessä vuosina 1919-1922. (Myös Jane Addams oli yksi WILPFin johtajista.) Erimaalaiset naiset muodostivat ruohonjuuritason verkostoja keskenään ja auttoivat toisiaan; Balch ja hänen ystävänsä esimerkiksi yrittivät saada järjestön jäseniä turvaan Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikaan. Järjestön naisten yhteisymmärrys ulottui kansallisuusrajojen yli myös sota-aikoina, ja he tekivät yhteistyötä rauhan hyväksi ensimmäisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Naisilla ei ollut virallista asemaa, mutta tämä ei estänyt heitä tapaamasta poliitikkoja ja laatimasta lausumia siitä, mikä heidän mielestään olisi oikeudenmukainen ja viisas tapa toimia ja ratkaista kansainväliset ristiriidat.

Balch kääntyi kveekariksi vuonna 1921. Monet hänen ystävistään ja hänen työtovereistaan olivat kveekareita. Kveekarit olivat tunnettuja sosiaalisesta uudistushalukkuudestaan ja pasifismistaan (uskontokunta saikin Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1947), mikä sopi Balchin elämänkatsomukseen hyvin. "It was not alone their testimony against war, their creedless faith, nor their openness to suggestions for far-reaching social reform that attracted me, but the dynamic force of the active love through which their religion was expressing itself in multifarious ways, both during and after the war." (125-126)

Eräs mielenkiintoinen jakso Balchin elämässä oli retki Haitiin vuonna 1926. WILPFin naiset olivat Zürichin kongressissa keskustelleet kolonisoitujen maiden asemasta ja välttämättömyydestä niiden itsehallintoon - mm. tässä he olivat paljon edellä aikaansa - ja tämän seurauksena WILPFin Yhdysvaltain osasto lähetti komitean (viisi naista ja yksi mies, Balch ja afroamerikkalainen Addie Hunton osana ryhmää) tutkimaan tilannetta Haitissa, jonka USA oli valloittanut vuonna 1915. Komitea tutustui maan tilanteeseen perusteellisesti haastattelemalla monia eri aloja edustavia haitilaisia ja yhdysvaltalaisia ihmisiä. Se julkaisi kattavan selvityksen, jossa se käsitteli eri jäsentensä kirjoittamissa luvuissa mm. "maanomistusta, terveyttä, koulutusta, infrastruktuuria, rotusuhteita, järjestyksenpitoa, oikeuslaitosta, lehdistöä, vankiloita sekä amerikkalaisia valloittajia vastaan tehtyjen väärinkäytössyytösten paikkansapitävyyttä" (136). Komitea oli sitä mieltä, että Haitin valloitus oli epäoikeutettu, että nykytilanne oli haitilaisille monella tavalla huono ja epäoikeudenmukainen ja kehotti Yhdysvaltoja heti lopettamaan valloituksensa (136-138). Balch luovutti komitean mietinnön presidentti Calvin Coolidgelle vuonna 1926, ja vaikkei se johtanutkaan välittömiin toimiin, presidentti Hooverin lähettämä virallinen tutkijaryhmä vahvisti vuonna 1930 Balchin ryhmän löydökset. Yhdysvaltalaiset lähtivät Haitista vihdoin vuonna 1934 (139).

Balch ei mennyt naimisiin, mutta hänellä oli aktiivinen sosiaalinen elämä. Koko kirjasta ilmenee ystävyys naisten välillä ja heidän antamansa tuki ja apu toisilleen. Monet Balchin lapsuuden ja nuoruuden koulutovereista (mm. varakas Helen Cheever) pysyivät hänen ystävinään koko hänen elämänsä ajan ja tukivat häntä henkisesti ja rahallisesti, ja esimerkiksi Jane Addamsin ja Balchin välinen ystävyys oli molemmille hyvin tärkeä, vaikka he olivat luonteiltaan aika erilaisia.

Balch eli 94-vuotiaaksi ja pysyi luullakseni aktiivisena viimeisille vuosikymmenille asti. Vuonna 1941 hän julkaisi runokirjan The Miracle of Living.

Balchin katsantokanta oli kansainvälinen ja hän kannatti oikeudenmukaista kansainvälistymistä. Hän teki elämänsä aikana paljon yhteistyötä erimaalaisten ihmisten kanssa ja piti itseään oikeutetusti maailmankansalaisena: "I am a good American but far more deeply and happily I feel myself a citizen of the world. I am at home wherever there are people. Wherever I go I know I shall find cruel sly dishonest unpleasant people and everywhere I shall find magnanimous generous people, men with keen minds, friendly honest open serviceable people who want to help, who want to make friends." (177) 

"If we have a long road ahead of us, we have also come a long way." (178)

Balchia ehdotettiin vuonna 1946 Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi 13 kertaa. Erääksi ehdotuksen tekijäksi mainitaan 16 Finnish Professors of Law / Members of the Finnish Parliament (kaikki muut ehdottajat olivat yksityishenkilöitä).

Edit 20.3.25.

Kristen E. Gwinn: Emily Greene Balch. The Long Road to Internationalism, 2010. University of Illinois Press. 178 tekstisivua + lukukohtaiset viitteet (23 s.) + lähdeluettelo (8 s.) + hakemisto (7 s.).