Jean-Claude Mourlevat: Jefferson (2018)

Tämä kirja on eräänlainen lasten dekkari, joka yhdistää lastenkirjan ja dekkarin genrepiirteitä joskus hämmentävällä tavalla. Sen päähenkilöitä ovat eläinhahmot - kohtelias, siisti, järjestyksestä pitävä ja huomaavainen siili Jefferson ja hänen ystävänsä, rempseä ja iloinen sika Gilbert - ja ihmiset ovat vain sivuosassa, mikä sijoittaa sen selkeästi lastenkirjallisuuteen. Kirjassa on paljon huumoria, mutta toisaalta se ei ole mitenkään kovin kevyt ja hilpeä, koska se on kertomus murhatutkimuksesta. Kirjassa on muutama yllättävän raakakin kohtaus - sen lopussa ihmisroisto esimerkiksi roikottaa Jeffersonia kylpyammeen yllä ja aikoo viiltää tältä kurkun auki - joita minun on vaikea sovittaa ajatukseen lastenkirjasta.

Eläinten maassa asuva Jefferson joutuu kirjan alussa syyttömänä epäillyksi kampaajansa, mäyrä Edgarin murhasta. Puhdistaakseen maineensa hänen täytyy rohkaista mielensä ja matkustaa Gilbertin kanssa seuramatkaturistin roolissa monien muiden eläinten seurassa bussilla ihmisten maahan. Jefferson ja Gilbert saavat ihmisten kaupungissa vähitellen selville tärkeitä asioita Edgarin menneisyydestä ja selvittävät samalla syyn tämän murhaan. He joutuvat tutkimuksen ohessa myös kohtaamaan sen, miten ihmiset kohtelevat eläimiä: eläinturistien kohtaama hienovarainen halveksunta ei ole mitään verrattuna siihen, että Gilbert joutuu viettämään painajaismaisen yön suuressa teurastamossa ja näkemään, miten ahdistuneet lehmät, siat ja lampaat johdatetaan kuolemaansa.

Kirja puolustaa siis eläinten oikeuksia, mikä on kunnioitettavaa ja hyvä asia, mutta jostain syystä en kuitenkaan oikein innostunut siitä. Ehkä siksi, etten pystynyt sijoittamaan sitä selkeästi lastenkirjaksi tai dekkariksi, ja ehkä ruotsin kieli myös hankaloitti lukemista jonkin verran. Kirjasta jäi kuitenkin elävästi mieleen Gilbertin ihmettely siitä, miksi ihmiset syövät lihaa, kun on olemassa niin paljon ihania hedelmiä, vihanneksia ja kasvisruokia. Gilbertin listaus sai minut tajuamaan, miten monia ja miten herkullisia ruokia kasviksista ja hedelmistä saa tehtyä ja että liharuoat ovat oikeastaan varsin tylsiä ja yksipuolisia niihin verrattuina. Taas yksi syy vähentää lihansyöntiä, kun umami-maunkin voi saada aikaan vaikkapa soijakastikkeella tai kaupan mausteella.

Ei siinä ole järkeä, hän mumisi ja Jefferson kuuli hänen äänensä kuin suodattimen läpi, he voivat syödä mitä vain haluavat: spagettia ja tomaattikastiketta, perunagratiinia, pitsoja, vadelmapiirakoita, perunatortillaa, saksanpähkinäkakkua, punaista linssikeittoa ja kookosmaitoa, pannukakkuja hillon kera, appelsiineja, päärynöitä, aprikooseja, voissa paistettuja herkkusieniä, tomaattisalaattia, voisarvia, tagliatellea peston kanssa, vaniljakiisseliä, mansikoita, meloneja, riisiä, perunasosetta, herneitä, kurpitsasosetta, hasselpähkinäsuklaata... mutta se ei riitä! (166-167)

Kirjan kansikuva ja sisällön mustavalkoiset kuvat ovat kauniita ja taidokkaita. Ranskalainen Jean-Claude Mourlevat on saanut arvostetun Astrid Lindgren Memorial Awardin eli ALMA-palkinnon vuonna 2021, joten saan tällä kirjalla osuman Kirjaimia-blogin Kirjallisuuspalkinto-lukuhaasteeseen.

Jean-Claude Mourlevat: Jefferson, 2021 (Jefferson, 2018). Lilla pirat förlaget. Ranskankielisestä alkuteoksesta ruotsiksi kääntänyt Marianne Tufvesson. Kannen kuva: Lisa d'Andrea. Kuvitus: Antoine Ronzon. 262 sivua.

Elina Nikulainen: Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta, 2024

Olen bloggauksissani paljon jäljessä ja luin tämän kirjan jo kesäkuussa, joten se ei ole enää tuoreena mielessä. Kirjoitan tähän kuitenkin pääkohtia kirjasta, koska kirja ansaitsee tulla esitellyksi, ja se on kaiken lisäksi vaikeitakin asioita käsitellessään hyvin ja viihdyttävästi kirjoitettu. Se myös herätti ajatuksia ja antoi pohdittavaa.

Elina Nikulainen on tehnyt väkivallan vastaista työtä pian 20 vuotta. Monissa erilaisissa maissa, hyvin erilaisista lähtökohdista tulevien ihmisten kanssa ja erilaisissa olosuhteissa (7). Hänellä on siis oikein hyvät lähtökohdat kirjoittaa sukupuoliseen kanssakäymiseen liittyvästä suostumuksesta, jonka hän ymmärtää paljon laajemmin kuin vain lain puitteissa pysymisenä ja suoranaisen väkivallan puuttumisena: kyse on ymmärryksen lisäämisestä ja turvallisuudesta. Hyvistä suhteista ilman minkäänlaista pelkoa tai painostusta (9-10).

Nikulainen tiivistää suostumuksen akronyymiin TATTI (englanniksi FRIES, s. 23-25): suostumuksen tulee olla Takaisin vedettävää, vapaaehtoisesti Annettua, Tietoon perustuvaa, Tiettyä ja Innostunutta (23-25). Mielensä saa siis muuttaa koska vain eikä suostumukseen saa kuulua minkäänlaista painostusta, vaan sen pitää lähteä kaikenpuolisesta vapaaehtoisuudesta. Ihmisen pitää tietää mihin hän suostuu ja mitä seurauksia suostumuksella on. Suostumus koskee tiettyä, kumppanin kanssa sovittua asiaa ja vain yhtä kertaa. Innostus on suostumuksessa hyvin tärkeää: se ei siis ole periksi antavaa tai epäröivänä myöntyvää, vaan omasta innostuksesta ja halusta lähtevää.

Nikulainen kuljettaa TATTI-akronyymiä eli noita viittä tärkeää asiaa läpi kirjan ja käsittelee teemaa monelta eri kannalta. Hän peilaa suostumukseen liittyviä kysymyksiä jatkuvasti popkulttuuriin, sarjoihin ja elokuviin, mikä tekee kirjasta sisällön painavuudesta huolimatta helppolukuisen, viihdyttävän ja hauskankin. (Leffoja ja sarjoja ei tarvitse välttämättä tuntea; itse olen nähnyt vain harvat, mutta se ei haitannut lukemista.)

Kirjan lähestymistapa on lempeä ja ymmärtäväinen, ja se sai miettimään esimerkiksi sukupuolirooleja ja sitä miten kanssaihmisiin (ei välttämättä vain mahdollisiin seksikumppaneihin, vaan muihinkin) suhtautuu, mitä heiltä odottaa ja miksi. Kirja on suunnattu ehkä pääasiassa teineille ja nuorille aikuisille, joille rajojen asettaminen voi olla vaikeampaa kuin vanhemmille, mutta keski-ikäinenkin löysi siitä kiinnostavia ajatuksia ja hyviä huomioita.

Pohjimmiltaan tämä on kirja vapaudesta. Miten vastata mahdollisimman vapaasti kysymykseen "haluatko"; miten kysyä "haluatko" ja jättää tilaa toisille mahdollisimman vapaasti vastata siihen. Kaiken ytimessä on vapaa valinta siitä kenen kanssa, milloin (jos koskaan) ja millaista seksiä harrastaa. (11) ... Kirjan lukemalla sinusta voi tulla parempi ja turvallisempi rakastaja, mutta myös parempi ystävä ja paremmin itseäsi kohteleva ihminen. Aika mahtavat palkinnot, vai mitä? (8)

Kirjavinkeissä on hyvä esittely kirjasta.

Helmet-haaste 26. Kirjan nimessä on sana kirja, 39. Kirjassa on bi- tai panseksuaalinen henkilö (kirjan käsitys seksuaalisuudesta on laaja, joten ainakin biseksuaalisuus varmaan mainitaan jossain kohdassa), 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024, tai 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä (se oli esittelyhyllyssä).

Elina Nikulainen: Haluatko? Pieni kirja suostumuksesta, 2024. Kustantamo S & S. Kansi: Tom Backström. 269 sivua.

Rolf Ulrici: Elefantti posliinikaupassa. Ihan hullu tarina (Der Elefant im Porzellanladen, 1966)

Tämän lasten (ja aikuisten?) kirjan sisältö sopii julkaisuvuosikymmenelleen. Kirjan alussa Puudeli pyytää Ristoa kyytiin ohjaamaansa vihreään autoon, minkä jälkeen he välttyvät juuri ja juuri ajamasta kadulla varomattomasti juoksevan pienen kahvikupin Mokan päälle. He ottavat Mokan kyytiinsä auton takapenkille, jossa tämä nukahtaa syvään uneen, ja tapaavat sitten Elefantin posliinikaupassa. Elefantti rakastuu heti takapenkillä uinuvaan kahvikuppiin ja lyöttäytyy joukon jatkoksi. Kumppanukset tapaavat kirjan edetessä myös ilkeän, juonittelevan Etanan sekä tämän palvelijakseen värväämän, hyväsydämisen pikku Marjan, ison muttei kovin taitavan koiran Juliuksen sekä erilaisia ihmisiä, joutuvat toistuvasti eroon toisistaan ja etsivät toisiaan sekä päätyvät lopulta monien vaiheiden jälkeen kaikki saarelle, jossa asiat vihdoin selviävät.

Kirjan maailmassa on oma sadunomainen logiikkansa - kukaan ihminenkään ei kyseenalaista tai ihmettele puhuvia eläimiä - ja sen tapahtumissa ja juonessa on alun tempoilusta huolimatta punainen lanka, joka muuttuu selvemmäksi kirjan edetessä. Ensin kirja tuntui minusta tyhmältä, mutta muutaman kymmenen sivun päästä aloin tottua kirjan maailmaan ja sen tapahtumat veivät mukanaan. Se alkoi tuntua myös aikuisnäkökulmasta kiinnostavalta, koska varsinkin kirjan pahiksen, kieron Etanan toiminnan kuvaukseen on ujutettu myös sosiaalista kritiikkiä ja kommentointia manipuloinnista, hyväksikäytöstä, propagandasta ja valheellisesta informaatiosta. Kirjan ihmiset ovat useimmiten hyväuskoisia ja nielevät Etanan tarinat helposti. Kirja ei kriittisistä kommenteistaan huolimatta muutu missään vaiheessa synkäksi tai ankeaksi, vaan sen tapahtumat ovat loppujen lopuksi aika hauskoja ja yleisilme positiivinen, koska se on kirjoitettu niin kieli poskessa.

Pidin kirjassa myös siitä, että sen päähenkilöt ovat kaikki persoonallisia: Risto on ystävällinen, mutkaton ja neuvokas, Puudeli fiksu ja jokseenkin äreä, Elefantti höpsö, tunteellinen ja hieman rasittava, mutta kiltti, Julius-koira iso, hyväntahtoinen, neuvoton ja epävarma ja pikku Marja hyväsydäminen ja auttavainen, muttei tyhmä. Etana on kaikin puolin limainen, ja pieni suloinen kahvikuppi Mokka taas nukkuu lähes koko kirjan ajan.

Loppujen lopuksi siis outoudestaan huolimatta ihan hyvä lukukokemus, varsinkin kun suomennoskaan ei töksähdellyt.

Rolf Ulrici: Elefantti posliinikaupassa. Ihan hullu tarina, 1968 (Der Elefant im Porzellanladen, 1966). Gummerus. Suomennos: Eero Patrikka. Kuvitus: Franz Josef Tripp. 169 sivua.

Theodora du Bois: Kuolema myöhästyy lounaalta. Salapoliisiromaani (Death is Late to Lunch, 1941)

Suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti naisten kirjoittamiin dekkareihin, kirjan toipumiskotiympäristö on kiinnostava, ja myös vanhat dekkarit saattavat olla mielenkiintoisia ja hyvin kirjoitettuja, mutta tämä kirpparilöytö osoittautui melkoiseksi pettymykseksi. Miksi? Juoni ei ollut minusta kovin jännittävä tai johdonmukainen eivätkä kirjan henkilöt olleet järin sympaattisia tai elävän tuntuisia. Kirjan logiikka ontuu pahasti: terve, hyvinvoiva, tiettävästi elämäänsä tyytyväinen mies putoaa yöllä parantolan katolta tulppaanipenkkiin ja kuolee. Kukaan ei tiedä, miksi hän oli katolla, mutta vaikka murhan ajatus vilahtaakin mielessä, kaikki olettavat (muistaakseni) koko kirjan alkupuolen ajan, että kyse on kummallisesta onnettomuudesta, mielestäni täysin perusteetta.

Ruumiin löytänyt kirjan päähenkilö, lääkärin vaimo Anne McNeill, tuntuu olevan enemmän huolissaan siitä, että hän on kävellyt aamutakkisillaan yöaikaan ulkona ja mitä ihmiset tästä ajattelevat, kuin mahdollisesta murhasta. Tämä oli ehkä suurin ongelma kirjassa: en pitänyt sen päähenkilöstä tai kirjan asenteista. Minusta Anne tuntui kertakaikkiaan tuskastuttavan sovinnaiselta henkilöltä eikä hän juurikaan edistänyt kirjassa jutun tutkimusta, toimi vain kertojana ja toppuutteli paikalle myöhemmin saapuvaa miestään Jeffreytä, kun tämä rikkoi käyttäytymissääntöjä.

Kirjan asenteet ovat myös antiikkiset (mikä ei ole ollenkaan itsestään selvää edes vanhoissa kirjoissa, tai ainakin ne on yleensä esitetty hienovaraisemmin): kirjassa rekvisiittana olevista "ikäneidoista" puhutaan halveksivasti tai vähättelevästi, ja naisiin suhtaudutaan muutenkin... naiset ovat melkein olemassa vain suhteessa miehiin. Peittelemättä ja kyseenalaistamatta. Kirjan henkilöihin ei juurikaan suhtauduta ymmärtäen ja heidän luonnettaan syventäen, ja heidän toimintansa ja ajatuksensa tuntuvat usein epäloogisilta.

Kirjan teksti on kuitenkin ärsyttävyydestään huolimatta melko sujuvaa. Harrastelijasalapoliisipariskunta Anne ja Jeffrey McNeill ovat ilmeisesti esiintyneet useammassakin kirjassa. Kirjan kansikuva häiritsee kauniista väreistään huolimatta, koska Annen ruumiinjäsenten mittasuhteet ja sijainti tuntuvat oudoilta.

Edit 18.9.24, 20.9.24.

Theodora du Bois: Kuolema myöhästyy lounaalta. Salapoliisiromaani, 1945 (Death is Late to Lunch, 1941). Gummeruksen Ajanvietekirjasto. Suomennos: Juho Tervonen. Kannen tekijää ei kerrottu. 213 sivua.

Riikka Saarenpää (toim.): Miten pärjätä ilmastokriisissä? Tositarinoita maailman köyhimmistä maista, 2020

Kirjan ensimmäisen luvun nimi on "Ilmastonmuutoksen vapaamatkustajat ja panttivangit". Nimi saa selityksensä siinä esitetyistä tilastotiedoista, jonka mukaan maailmassa vallitsee valtava globaali eriarvoisuus myös ilmastonmuutoksessa: maat, jotka ovat tuottaneet vähiten kasvihuonekaasuja, ovat haavoittuvimpia muiden maiden aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutuksille ja pystyvät vähiten varautumaan siihen. Niille se on usein akuutti kriisi. Niihin maihin taas, jotka tuottavat eniten kasvihuonekaasuja, ilmastonmuutos vaikuttaa vähemmän - ja kun ottaa huomioon, miten länsimaissakin on kärsitty hirmuhelteistä, kuivuusjaksoista, tavallista kovemmista myrskyistä sekä tulvista, voi kuvitella miten suuria ongelmat ovat ilmastonmuutokselle alttiimmissa maissa. Kasvihuonekaasuja paljon tuottavissa maissa saatetaan siis kuitenkin ajatella, että päästöjen vähentäminen ei ole niin kiireellistä (12-14).

Suomen Lähetysseuran julkaisema kirja vie tapauskuvausten avulla lukijansa näille haavoittuville alueille afrikkalaisiin kyliin sekä mm. Himalayan rinteille Nepaliin. Se antaa synkkää tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista alueilla, mutta se antaa myös rohkaisevia esimerkkejä siitä, mitä asiassa voi tehdä. Kaiken tämän keskiössä on yhteisöjen resilienssi: ihmisten vahvuus ja kestävyys, se, kuinka he sopeutuvat elämään ilmastonmuutoksen ja sen tuomien katastrofien ja kriisien kanssa (28). Tietysti jos elinmahdollisuudet alueella - niin ihmisille, eläimille kuin kasveillekin - tulevat mahdottomiksi ilmastonmuutoksen takia, sopeutuminen ei enää auta, vaan ihmisten pitää muuttaa pois, ja eläimet ja kasvit joko vaeltavat pois alueelta tai kuolevat.

Ennaltaehkäisevä työ kannattaa: YK:n mukaan jokainen luonnonkatastrofeihin valmistautumiseen käytetty euro säästää yhteisölle kuusi euroa jälleenrakennuksesta (26). Tällaiseen työhön käytetään kuitenkin vain hyvin pieni määrä rahoista.

Keinot eivät välttämättä ole monimutkaisia tai kalliita: rakensimme [Kambodžassa] ryhmissä savesta puuta säästävän lieden, ämpäristä ja muoviletkusta vettä säästävän tippakastelujärjestelmän sekä bambusta ja muovipressusta ruoankuivausteltan. Kaikki nämä kolme esimerkkiä on mahdollista toteuttaa muutaman euron hinnalla ja paikallisista materiaaleista (29). Juomavettä voi puhdistaa SODIS-menetelmällä (Solar water disinfection): Yhden kylän kuorolla [Tansanian Kishapussa] on laulu, jossa opetetaan, miten pulloihin laitetaan vettä, viedään pullot auringonpaisteeseen [talojen katoille], milloin vesi on valmista ja miten lasten vatsataudit siten helpottavat (36).

Ruokaturvaa voi parantaa monipuolistamalla viljeltyjä kasvilajeja ja käyttämällä alueella perinteisiä, kestäviä lajikkeita - esimerkiksi Afrikassa voidaan siirtyä maissista takaisin hirssin viljelyyn (34-35). Lähetysseuran hankkeissa mm. opetetaan ihmisille uusia kädentaitoja sekä yrittäjyystaitoja (36), kunnostetaan vesijärjestelmiä (35-36) ja istutetaan puita vaikkapa vesipullojen avulla toimivan tihkukastelujärjestelmän avulla (39): tansanialainen Petro Kibungu on istuttanut omalle maalleen jo 2800 puuta (39), ja Nepalissa yli 500 vapaaehtoista istutti puita (74).

Kirja kertoo ongelmista, mutta myös niiden ratkaisuista ja siitä, että ongelmille voi tehdä jotain, ja sitä voi hyvin suositella kehitysyhteistyökysymyksistä kiinnostuneille. Se tutustutti minut termiin ilmasto-oikeudenmukaisuus ja muistutti, että ilmasto on myös ihmisoikeuskysymys (4). "Ei ole reilua, että ne maat, joiden omat päästöt ovat alhaiset ja joiden voimavarat ovat pienet, ovat myös ne, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät ensimmäisenä ja jotka joutuvat näin kohtaamaan ilmastonmuutoksen seuraukset etulinjassa", [Outi Honkatukia ympäristöministeriöstä] lisää (65).

Kirja päivitti tietoni Suomen Lähetysseurasta. Järjestön nimestä saa sellaisen käsityksen, että se kulkee muualla maailmassa jakamassa Raamattuja ihmisille, mutta ainakaan tässä kirjassa ei puhuta uskonnosta mitään. Kirjasta sai sellaisen käsityksen, että Lähetysseura tekee tärkeää ja tuloksellista kehitysyhteistyötä tiiviissä yhteistyössä paikallisten toimijoiden ja järjestöjen kanssa. Nettisivujen mukaan järjestö auttaa 4 735 000 ihmistä vuosittain.

Kasvihuonekaasupäästöjen suurimmat tuottajat ja niistä eniten kärsivät maat.

Meillä eurooppalaisilla ei ole varaa tuntea itseämme hyveellisiksi, vaikka Euroopan päästöt ovatkin vähentyneet. Hyvin suuri osa eurooppalaisten käyttämistä tavaroista tuotetaan Kiinassa (tai muualla Aasiassa), jonne eurooppalaiset siis ovat myös ulkoistaneet niiden valmistamisen aiheuttamat päästöt. Kulutuksen vähentäminen on tärkeää.

Helmet-haaste 31. Kirjassa on vammainen henkilö. Kirjan kahdeksannen luvun nimi on Vammaisinkluusio ilmastonmuutokseen sopeutumisessa: tapaustutkimus Nepalista. Tämä luku (toisin kuin kirjan muut luvut, jotka olivat painavasta sisällöstään huolimatta helppolukuisia) oli kirjoitettu akateemisen tutkimuksen tapaan, joten se oli minusta aika hankalaa luettavaa.

Riikka Saarenpää (toim.): Miten pärjätä ilmastokriisissä? Tositarinoita maailman köyhimmistä maista, 2020. Kirjoittajat: Katri Leino-Nzau, Olli-Pekka Siira, Miia Barrow, Mikko Pyhtilä, Minna Havunen, Ruusa Gawaza, Sanna Raita-aho, Niko Humalisto ja Roosa Rantala. Suomen Lähetysseura. Kannen valokuva: Hannes Honkanen. Ulkoasu ja taitto: Tanja Varonen Graphics. 99 sivua.