Kyllikki Häme: Kevättä ilmassa. Tyttöromaani, 1960

Luin pari vuotta sitten Kyllikki Hämeen aikuisten romaanin Päivä, johon ihastuin sen impressionistisen rakenteen, selittelemättömyyden, rakkaussuhteen herkän kuvauksen ja kauniin kielen vuoksi. Minulla oli siksi suuret odotukset myös hänen tyttökirjansa Kevättä ilmassa suhteen, mutta se tuntui aluksi pieneltä pettymykseltä, aivan tavalliselta tyttökirjalta, jonka kielessä, aiheessa tai kuvaustyylissä ei ollut mitään erikoista. Lastenkirjalta (ainakaan näin varhaiselta) ei kuitenkaan voi odottaa samanlaista kokeellisuutta kuin aikuisten kirjalta, ja kun pääsin kirjassa pidemmälle, sen tarina ja päähenkilö Riinan elämä veivät mukanaan ja aloin nauttia kirjasta. Bloggauksessa on juonipaljastuksia.

Riina on 14-vuotias tyttö "maassa, joka silloin eli itsenäisyytensä ensimmäisiä vuosia". Tämä seikka osoittautuu kirjan juonen kannalta vähitellen merkitykselliseksi - sisällissodasta on vain vähän aikaa ja sillä on vaikutuksensa tapahtumiin, vaikkei siitä kirjassa alun jälkeen juuri puhutakaan.

Riinan isä on valkoisten puolella ollut toimittaja, joka puolustaa oikeudenmukaisuutta myös oman etunsa kustannuksella. Monet eivät pidä hänen ajatuksistaan, joiden mukaan "meidän pitäisi jaksaa muistaa, että punaistenkin puolella oli miehiä, jotka taistelivat heille rakkaan aatteen puolesta. Niitä miehiä on kunnioitettava, vaikka ajattelisimme, että he ovat erehtyneet. Emme saa antaa valtaa kostonhimolle. Muistakaa lapset, että tämä maa kuuluu kaikille, sekä voittajille että voitetuille." (19) 

Riina käyttää pojankenkiä, ei halua olla herttainen, tappelee naapuripihan Taiston kanssa, perustaa kahden ystävänsä kanssa seuran, joka kirjoittaa Kolmiapila-lehteä ja löytää teatterin taian. Hän on tunneihminen, kiivas ja suorapuheinen, mutta reilu, oikeudenmukainen ja huumorintajuinen ja haluaa kaikille hyvää. Hän tutustuu Taistoon paremmin - tämä asuu kahdestaan työssäkäyvän äitinsä kanssa vaatimattomassa pienessä asunnossa - sekä paikkakunnalle vasta muuttaneeseen herraskaiseen Göstaan, joka tuntuu aluksi tuskastuttavan ylimieliseltä ja kyllästyneeltä. Molemmista hän löytää sellaisia hyviä puolia, joita ei ensi katsomalta huomannut.

Kirjassa on myös jonkin verran ajankuvaa. Sekä tässä että suunnilleen samaan aikaan sijoittuvassa nuortenkirjassa Vaalea ihanteeni puhuttiin veneiden tervaamisesta keväällä: ... ja rannoilta kantautui kirpaisevan ihana kuumennetun tervan tuoksu, kun veneitä kunnostettiin (82).

Tärkein juonne kirjan vaihtelevien tapahtumien keskellä on Riinan ja Taiston pikkuhiljaa ja aluksi lähes huomaamatta kehittyvä ystävyys. Heistä tulee vähitellen toisilleen tärkeitä ja Taisto auttaa Riinaa tämän siihenastisen elämän vaikeimmassa kriisissä, kun tämä joutuu luopumaan koiranpennustaan Taiasta (painossa tapahtuneen virheen takia kirjasta puuttuvat todella harmillisesti sivut 129-144, joten tämä juonenkäänne jäi minulle epäselväksi). Lopussa heidän välinsä ovat kuitenkin vaarassa rikkoutua kokonaan sen takia, että he ovat lähtöisin erilaisista oloista, mutta Riina voittaa ylpeytensä ja loukkaantumisensa ja ottaa ensimmäisen askeleen asioiden sovittamiseksi.

Taisto vaivautui hänen tuijotuksestaan ja nousi lähteäkseen.
    - Etkä sinäkään lähde, Riina sanoi. - Ensin selvitetään välit.
    - No niin, kuten haluat. Minun on kai pyydettävä anteeksi sopimatonta käytöstäni. Mutta missäpä minä olisin oppinut hienoja tapoja.
    - Ei tässä nyt ole kysymys hienoudesta, Riina sanoi. - Puhutaan asioista. Minäkin haluan pyytää anteeksi.
    - Sinä? Eihän sinussa mitään vikaa ole. Mutta sinä et voi ymmärtää miltä minusta tuntuu. Et kerta kaikkiaan voi käsittää meikäläisen elämää.
    Nyt Riina tulistui.
    - Ja herkeä heti paikalla puhumasta meikäläisistä. En siedä sitä. Ei ole olemassa mitään meikäläisiä ja teikäläisiä, jos kerran ollaan ystäviä.
    - Eikö? Sinä et tiedä mikä kuilu...
    - Minä viis kuiluista! Ei ole olemassa sellaista kuilua, jonka yli ei voi rakentaa siltaa, jos on tahtoa ja voimaa. Nyt on kysymys vain siitä, onko meillä halua.
    - Halua kyllä on, mutta...
    - Ei mitään muttia. Et kai aio väittää, että meiltä puuttuisi kykyä? Hengenlahjoissa ollaan tasaveroiset, vai mitä? No, nyt minä kysyn sinulta Taisto Mäkinen, tahdotko olla tämän Riina Kilpaisen ystävä vaaroissa ja vaikeuksissa, leikeissä ja tositoimissa?
    Taisto ei voinut olla hymyilemättä. Pieni terhakka olento, joka seisoi siinä posket hehkuvina, kovin tosissaan ja päättäväisenä, oli hullunkurinen mutta vastustamaton. Kuinka olisi voinut olla tarttumatta ojennettuun käteen?
    Riina ei muuta vakuutusta kaivannut. Kädenpuristus oli kyllin puhuva.

Kyllikki Häme: Kevättä ilmassa. Tyttöromaani, 1960. Otava, Tyttöjen kirjasto -sarja. Kansi: Clary von Platen. 173 sivua. 

Kaksi selkokielistä novellikokoelmaa

Olen päättänyt alkaa tutustua selkokielisiin kirjoihin aiempaa enemmän. Tuntuu että ne avaavat aivan uuden lukumaailman, kun olen nyt tutustunut niiden valikoimaan kirjastossa, ja vaikka aiemmassa bloggauksessa kirjoitinkin, että nautin monimutkaisesta kielestä, selkokielistenkin kirjojen lukeminen on ollut mukavaa. Selkokielisen kirjan lukee usein helposti yhdellä istumalla, ja olen huomannut että vaikka lukukokemus olisikin ollut miellyttävä - niinkuin se yleensä on - ja tarinat hyviä, näin nopeasti luetuista kirjoista on yleensä vähemmän sanottavaa kuin sellaisista kirjoista, joita on lukenut useiden tuntien, päivien tai viikkojen ajan. Yhdistän siksi selkokielisiä kirjoja samoihin bloggauksiin. Tässä kaksi novellikokoelmaa, Ilo elää ja Sade on kaikille sama.

Ilo elää -kokoelmassa on 13 novellia, kaikki eri kirjoittajilta. Novellit käsittelevät erilaisia teemoja, niiden päähenkilöt ovat erilaisia, heillä on erilaiset toiveet ja he kohtaavat erilaisia ongelmia, mutta kuten kirjan nimestä voi päätellä, kokoavana teemana kirjassa on ilon kokemus. Se syntyy usein kohtaamisesta ja läheisyyden tunteesta toisen ihmisen kanssa. Kirja oli mukavan vaihtelevaa ja myös kiinnostavaa luettavaa, mutta koska tapahtumat olivat monesti yksittäisiä kohtauksia päähenkilöiden elämästä (ymmärrettävää lyhyissä selkokielinovelleissa), niistä ei jäänyt kovin paljon mieleen. (Asiaan vaikuttaa myös se, että luin kirjan jo kolme kuukautta sitten, olen bloggauksissani paljon jäljessä.) Lukupiirikirjana tällainen kirja voisi olla hyvä, koska silloin voisi pohtia yhdessä henkilöiden motiiveja, ajatuksia ja tunteita.

Nadja Sumasen kirjan (selkomukautus Riikka Tuohimetsä) Sade on kaikille sama 11 novellia käsittelevät nykynuorten elämää ja joskus todella kurjiakin ongelmia. Ilonan läheiset eivät hyväksy hänen nettirakkauttaan. Anastasian koulussa on kiusaaja, jota kaikki pelkäävät ja jolle opettajatkaan eivät voi mitään, ja yksi koulun oppilaista on jo tehnyt itsemurhan kiusaamisen vuoksi. Kahvilan kaunis Janna saa koko ajan ikävämmiksi muuttuvia viestejä miesasiakkaalta. Milja karkaa kotoaan, koska hänen isänsä hakkaa häntä. Emilian äiti on kuollut syöpään ja Emiliaa houkuttelee jäinen koski. Runoja kirjoittava Saara tapaa ihailemansa runoilijamiehen, joka lähestulkoon vie runot hänen sisältään. Aysha tanssii sateessa ja tuntee itsensä vapaaksi.

Kirjan nuorten elämät tai niiden yksittäiset tapahtumat eivät ole helppoja, mutta novelleissa on vaikeuksista huolimatta kuitenkin toivoa ja valoa. Novellit ovat edellisen kirjan tarinoita jonkin verran pidempiä, ja Sumanen ja Tuohimetsä onnistuvat luomaan jokaisen novellin päähenkilöstä muotokuvan, josta ilmenevät tämän tunteet ja jossa näkyy nykyisyyden lisäksi usein myös päähenkilön menneisyyttä ja väläys tulevaisuudesta. En ole lukenut Nadja Sumasen alkuperäisteosta, mutta selkomukautus on hyvä ja selkoversio toimii hyvin sellaisenaan. On hauskaa, että myös selkokirjan ulkoasuun on panostettu: Jussi Jääskeläisen kansi on kaunis, värikäs ja houkutteleva (vaikkei kyllä vastaakaan novellien minussa herättämiä mielikuvia). Myös Ilo elää -kirjan kansi on kaunis.

Laitan teostietojen jälkeen oman arvioni kirjan tai sen yksittäisten tekstien vaikeustasosta. Selkokielelle on omat tarkat kriteerinsä, joten teosten kieliopillinen vaikeusaste ei juurikaan vaihtele. Kirjoissa käytettyjen sanojen vaikeustasossa on kuitenkin jonkin verran eroja ja joissain teksteissä aihepiirit saattavat olla epätavallisia, mikä vaikuttaa myös sanastoon. Myös tekstien pituus vaikuttaa: pitkän tekstin lukeminen vaatii enemmän aikaa ja kärsivällisyyttä kuin lyhyen tekstin lukeminen. Arvio on tehty ihan näppituntumalla ja saattaa myöhemmin muuttua, joten siihen ei kannata suhtautua liian vakavasti.

Edit 16.7.25. 

Ilo elää. Selkonovelleja (2023). Oppimateriaalikeskus Opike. Kuvitus (ja kannen kuva?): Shutterstock. Taitto: Birgit Tulla. 81 sivua. Vaikeusaste: 2-3.
Kirjoittajat: Titta Kemppainen, Teija Laine, Anne Muhonen, Päivi Lukkarila, Hanna Eskelinen, Tea Kaila, Joa Arjoranta, Kari Tapaninen, Elisa Haverinen, Tarja Tapaninen, Salla Hiltunen, Jaana Viljakainen ja Sami Oskari Lahtinen.

Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama (2021), Riikka Tuohimetsän selkomukautus 2023. Avain. Kansi: Jussi Jääskeläinen. 121 sivua. Vaikeusaste: 3.