sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Ángeles Encinar (ed.): Cuentos de este siglo. 30 narradoras españolas contemporáneas, 1996 (Tarinoita tältä vuosisadalta. 30 nykyajan espanjalaista naiskertojaa)

Lisää espanjankielisiä naisten kirjoittamia novelleja (muita espanjankielisiä novellikokoelmia tässä). Jaan bloggauksen kahteen osaan, koska kirjailijoita on niin paljon. Spoilerivaroitus: paljastan joidenkin kertomusten juonen suureksi osaksi.

Pidin ainakin tästä alkuosasta paljon: kertomukset ovat eläviä ja kiinnostavia, ja henkilöiden kokemiin tunteisiin on helppo samaistua ja ymmärtää heidän ajatuksiaan (olettaen että ymmärsin tekstin, pari novellia oli minulle tyylinsä takia liian vaikeita). Novellit ovat lyhyitä, mutta ne ovat taitavasti kirjoitettuja ja hallittuja kokonaisuuksia sekä avaavat hyvin ikkunoita toisiin todellisuuksiin ja kokemisen tapoihin. Aiheiltaan ne vaihtelevat paljon - vaikka monen aiheena on naisen ja miehen välinen rakkaus, näkökulma tähän vaihtelee, ja tarinoissa kerrotaan myös esimerkiksi ystävällisyydestä, yksinäisyydestä ja koirista. Näitä kirjailijoita voisi lukea enemmänkin.

* Rosa Chacel: Ofrenda a una virgen loca (Uhrilahja hullulle neitsyelle). Reportteri tarkkailee kadulla mitäänsanomattoman näköistä naista, joka aina välillä uskoo tapaavansa rakastettunsa, jolloin hänestä tulee nuori, kaunis ja säteilevä, kuin kevät, kunnes hän taas palaa entiseen olotilaansa. Tarkkailija haluaa kirjoittaa hänestä artikkeleita, tehdä hänestä filmejä ja maalata hänestä tauluja, mutta todellisuudesta vieraantuneelle naiselle itselleen hän ei voi puhua. Novellin taitava ja kaunis kerronta piti otteessaan, vaikka siinä tapahtui hyvin vähän. (1898-1994, 11 s.)

María Teresa León: El viaje (Matka). Hankala luettava: vaikka olisin ymmärtänyt lauseen kaikki sanat (enkä aina edes ymmärtänyt), en useinkaan ymmärtänyt lauseen merkitystä, koska tarinan kirjoitustyyli oli niin runollista ja assosiatiivista. Novellissa on kuitenkin luultavasti kyse pakolaisuudesta: ahdistavia tunteita kokeva nainen matkustaa meren yli Kotkan selässä, joka haavoittuu matkalla, perillä kysytään passia, ja häntä uhkaavat lähtöpaikassa Kettu ja Susi. (1904-1988, 7 s.)

* Mercè Rodoreda: El río y la barca (Joki ja vene). Koko ikänsä makean veden kosketuksesta nauttinut nainen muuttuu kalaksi soutumatkallaan joella, ja pitää tästä (novellin viimeinen lause antaa ymmärtää, että hän muuttuu muutaman vuoden päästä taas joksikin muuksi, ehkä ihmiseksi). Täysin realistisena alkanut kertomus muuttuu melkein huomaamatta hieman kauhuväritteiseksi fantasiaksi. (1908-1983, 5 s. Rodoredalta on suomennettu teos Timanttiaukio.)

* Carmen Kurtz: Vino de lejos (Hän tuli kaukaa). Guineassa työskennellyt mieslääkäri palaa jouluaattona kolmen vuoden poissaolon jälkeen kotiin Espanjaan ja odottaa paljon joulupäivällistä vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Ensin hän haluaa kuitenkin täyttää lupauksensa ja menee kertomaan eräälle naiselle tämän miehen, hyvin epämiellyttävän juopon, kuolemasta Afrikassa. Illan suunnitelmat muuttuvat, kun naisen pienet lapset luulevat häntä isäkseen. Tarina ystävällisyydestä. (1911-1999, 4 s.)

Mercedes Salisachs: El engaño (Huiputus). Miehensä kuoleman jälkeen vanhempi nainen on tuntenut itsensä hyvin yksinäiseksi - kolme aikuista poikaa puolisoineen käyvät vain harvoin, ja vahvuudestaan ylpeä nainen ei halua vaivata heitä. Sitten poikien vierailuista tulee kuitenkin tavallisia. Nainen nauttii, kunnes saa tietää olevansa kuolemaisillaan. Hän ymmärtää poikiensa tienneen tästä ennen häntä, muttei puhu sairaudestaan heille mitään. (1916-2014, 6 s. Salisachsilta on suomennettu romaani Ylpeät silmät.)

* Elena Soriano: Las "Bachas" (Kuopat(?)). Köyhän kylän tytöt leikkivät (puolijalo?)kivilouhimon lumotussa maailmassa; siellä heillä on värikkäitä kristalleja ja loistavia palatseja. Heidän itseoikeutettu johtajansa on mielikuvituksekas Mariita, joka kieltäytyy hyväksymästä louhimon uppoamista veteen sateiden aikana. (1917-1996, 8 s.)

Carmen Laforet: Rosamunda. Epäonnistuneelta pakomatkaltaan ikävän miehensä luo junassa palaava nainen on keksinyt itselleen toisen nimen ja sen mukana luonut mieleensä itselleen uuden identiteetin sekä hohdokkaan, loisteliaan elämän. (1921-2004, 6 s.)

Carmen Martín Gaite: Retirada (Vetäytyminen). Tajunnanvirtamainen novelli, josta en ymmärtänyt muuta kuin sen, että kaikille ja kaikelle vihainen nainen kulkee kadulla ja että kadulla kävelee paljon myös sotilaita. (1925-2000, 7 s.)

Ana María Matute: Muy contento (Erittäin tyytyväinen). Aina vanhempiensa, tätinsä ja sitten morsiamensa Elisan ohjailtavissa ollut minäkertojamies näkee Elisan kanssa otetussa yhteiskuvassa itselleen täysin vieraan naisen, ja päättää viettää koko loppuelämänsä yksin. Vaikka hän elää ulkopuolelta lukitussa huoneessa, hän on erittäin tyytyväinen. (1925-2014, 7 s. Matutelta on käännetty romaanit Ensimmäiset muistot ja Sotilaat itkevät öisin.)

* Josefina Aldecoa: El juez (Tuomari). Nainen ja mies, äiti ja isä, keskustelevat kylmästi olohuoneessa heidän pienen poikansa leikkiessä ja kuunnellessa. Novellin lopussa poika saa sanoa mielipiteensä siitä, kumman luona haluaisi asua. (1926-2011, 7 s.)

* Concha Alós: La otra Bestia (Toinen Peto). Lila on koko ikänsä kantanut mukanaan syntymän aikana tukehtunutta kaksossisartaan, Petoa, joka on aina moittinut, uhkaillut ja kiusannut häntä. Lila on luopunut kaikesta mennäkseen naimisiin paljon rakastamansa Nicon kanssa, joka on vuosien avioliiton ja lasten saamisen jälkeen kuitenkin vieraantunut hänestä. Ahdistuneen Lilan mennessä tutkimaan ase laukussaan nimetöntä vihjettä Nicon kohtaamisesta toisen naisen kanssa Peto saa hänestä yhä vahvemman otteen. Intensiivinen ja vahva novelli, jossa on vaikea tietää mikä on totta ja mikä ei, mitä tapahtuu ja mitä ei. (1926-2011, 13 s.)

* Esther Tusquets: Recuerdo de Safo (Sapfon muisto). Nainen kertoo mäyräkoiransa tarinan syntymästä, tai oikeastaan hedelmöityksestä, kuolemaan. Yllättävän mielenkiintoinen novelli. (1936-2012, 12 s.)

* Ana María Navales: Té sin azúcar (Sokeritonta teetä). Naisen kirje sairauteen kuolleelle rakastetulleen. Kauniisti kirjoitettu kirje on täynnä kaipausta ja muistoja, rehellisyyttä ja kipua. Nainen on taiteilija ja heillä on miehen kanssa ollut molemmilla paljon rakastajia, niin miehiä kuin luullakseni naisiakin, mutta he ovat silti aina olleet uskollisia toisilleen. Heidän välillään ei ole kuitenkaan ollut seksiä, mistä eräs heidän ystävänsä on sanonut, että rakkaus ilman seksiä on kuin tee ilman sokeria. He ovat tavanneet vuonna 1915, heidän suhteensa on ollut kolmiodraama jonka kolmas osapuoli on ollut Ralph, heidän luonaan on käynyt paljon ystäviä, nainen on tehnyt itsemurhan miehen kuoleman jälkeen, he ovat asuneet Ham Sprayssa ja kaikki novellin ihmiset ovat englantilaisia. Eli tämä alkoi kuulostaa tositarinalta, niin kuin olikin: kyse on Bloomsburyn ryhmään kuuluvasta taidemaalarista Dora Carringtonista, tämän aviomiehestä Ralph Partridgesta sekä kirjailija Lytton Stracheysta (joista kenenkään nimeä ei mainita novellissa Ralphin etunimeä lukuun ottamatta). Lyhyydestään huolimatta novelli piirtää hyvin elävän kuvan päähenkilöidensä suhteesta ja rakkaudesta toisiinsa. (1939-2009, 6 s.)

Elena Santiago: Paca, mujer... (Paca, kuule...). Toinen kirje sairauteen kuolleelle rakastetulle, mutta tässä mies kirjoittaa vaimolleen. Aviopari on tehnyt kaiken yhdessä, vaimo Paca on kysynyt kaikesta mieheltään Tomásilta ja pitänyt tästä huolta, ja heidän suhteensa on ilmeisesti erilaisista rooleista huolimatta ollut tasa-arvoinen. Kirjeen sävy on vihainen - miten Paca on uskaltanut kuolla kysymättä siihen lupaa Tomásilta? - mutta myös epätoivoinen ja joka suuntaan törmäilevä ja kuvaa hyvin miestä, joka ei ole tottunut käyttämään sanoja ja on nyt tilanteessa, josta ei näe ulospääsyä koska ei pysty kuvittelemaan elämää ilman vaimoaan. (1941-2021, 5 s.)

* Marina Mayoral: Querida amiga (Rakas ystävä). Jo iäkäs nainen kirjoittaa pitkän kirjeen televisiossa näkemälleen tuntemattomalle naiselle ja kertoo siinä nyt kuolleesta nuoruudenrakkaudestaan, koska ei voi keventää sydäntään kenellekään muulle. Köyhään vuoristokylään syntynyt tyttö on rakastanut pienestä pitäen vähän rikkaamman talon melkein samanikäistä poikaa ja tämä häntä, mutta pojan vanhemmat eivät tahdo itselleen köyhää miniää. Kaikki nuorten läheiset juonittelevat erottaakseen heidät ja onnistuvatkin siinä - tyttö menee naimisiin toisen kanssa. Hän kuitenkin rakastaa poikaa koko ikänsä. Rakkaustarinan lisäksi novelli on kuvaus ulkonäön ja käyttäytymisen vaikutuksesta ihmisten käsityksiin nuoresta naisesta ja siis tytöille asetetuista rooliodotuksista, ja sen kieli on sujuvaa ja aidon tuntuista. (1942 -, 13 s.)

Kirjassa on novellien lisäksi lähes 30-sivuinen bibliografia espanjan- ja englanninkielisistä artikkeleista ja kirjoista, joissa käsitellään kirjan kirjailijoita ja heidän teoksiaan.

Helmet-haasteessa tämä sopii tietysti kohtaan 18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (vaikka tarkoitus olisi saada siihen espanjaa epätavallisempikin kieli), ja kielen takia myös kohtaan 45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan.

Ángeles Encinar (ed.): Cuentos de este siglo. 30 narradoras españolas contemporáneas, 1996 (Tarinoita tältä vuosisadalta. 30 nykyajan espanjalaista naiskertojaa). Femenino Lumen. En löytänyt kannen maalauksen tekijän nimeä. 320 sivua sekä 29 sivun bibliografia.

9 kommenttia:

  1. Oletpa taas löytänyt hienon katsauksen espanjalaisiin kirjailijoihin, vieläpä naisiin. Vaikka luen jonkin verran espanjalaista kirjallisuutta, näistä olen lukenut vain Mercè Rodoredaa ja Carmen Laforeta. Muutaman muun nimi on tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä oli minunkin mielestäni kiinnostava löytö. On hienoa, että naiskirjailijoita on koottu omaan kirjaansa, koska vielä aika uusissakin kokoelmissa he saattavat jäädä selvään vähemmistöön (kuten yhdessä lukemassani espanjankielisessä novellikokoelmassa), vaikka he kirjoittavat hyviä novelleja.

      Minä en tuntenut näistä alkupuolen kirjailijoista edes nimeltä muita kuin Mercé Rodoredan. Loppuosassa on mm. sinulle hyvin tutun Rosa Monteron novelli. (En onnistunut kirjautumaan tililleni, joten tämä kommentti tulee nyt nimettömänä.)

      Poista
  2. Kiinnostava kattaus, minullekin ainoa tästä joukosta jonka tunnen nimeltä on Rodoreda. Naiset, novellistit ja espanjalainen kirjallisuus ovat kai kaikki hieman katvealueita maailmankirjallisuudessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ainakin meillä Suomessa, mikä on aika hassua, koska kyseessä on kuitenkin iso eurooppalainen maa. Ja tietysti melkein kaikki muutkin maat ovat meillä enemmän tai vähemmän katveessa Iso-Britanniaa ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta, ja varmaan monessa muussakin maassa.

      En tiedä, vierastetaanko muualla maailmassa novelleja samalla tavalla kuin meillä, ehkä. Sinä tiedät varmaan Ranskan tilanteesta, olen saanut sellaisen käsityksen että siellä luetaan ainakin näytelmiä enemmän kuin Suomessa?

      Poista
    2. Minulla on hieman sellainen käsitys että Espanja on muuallakin kulttuurisesti enemmän erillään kuin mitä voisi odottaa koon ja sijainnin perusteella. Historiallisesti Francon aika taisi vaikuttaa (varmaan myös monen tässä kirjassa vaikuttaneen kirjailijan kohdalla), ja sen jälkeenkin ehkä enemmän yhteyttä on latinalaisen Amerikan kanssa...(kirjojen ohella myös vaikka populaarimusiikissa on sama, kaikenlaiseen kivaan tuli tutustuttua silloin kun asuin siellä, mutta eihän niistä juuri mistään ollut kuullut Espanjan ulkopuolella)

      Poista
    3. Ja joo, tuntuu että monen maan Kansalliskirjallisuudessa novellit ovat vähän sivussa: Ranskassa harrastetaan romaaneissa aika lailla pientä muotoa, pienoisromaaneja ja tiiviitä kirjoja, mutta varsinaiset novellit ovat kuitenkin vähän sivussa (ja tosiaan näytelmät taas ovat kyllä huomattavampi osa kirjallisuutta), ja tuntuisi että esim. Englannissa olisi sama, kun taas Pohjois-Amerikassa novelli tuntuu olevan hieman arvostetumpi muoto...ja Japanissa (yksi maan isoimmista kirjallisuuspalkinnoista, Akutagawa-palkinto, on nimenomaan novellipalkinto).

      Poista
    4. Hmm, mielenkiintoista. Sinä olet asunut siis Espanjassakin. Francon diktatuurin aikana Espanja oli varmastikin aika suljettu maa, mutta Franco kuoli kuitenkin jo vuonna 1975, joten luulisi että sen jälkeen yhteydet muuhun Eurooppaan olisivat vahvistuneet. Elokuvien kohdalla asia on eri, ainakin Luis Buñuel ja Pedro Almodovar ovat ohjaajina tunnettuja, mutta espanjalaisesta populaarimusiikista en tosiaan osaisi sanoa mitään.

      Minä pidän novelleista enkä ymmärrä mikseivät monet muut tunnu pitävän niistä, mutta tykkään toisaalta muutenkin vähän erilaisesta kirjallisuudesta kuin monet muut. :-) Novelleja kuitenkin luetetaan äidinkielentunneilla, joten on ihmisillä ollut ainakin kosketusta niihin. Hyvä että niitä arvostetaan sentään joissain maissa.

      Poista
    5. Joo, vuoden Barcelonassa (just muutama kuukausi ennen Hyönteisdokumentti-blogin aloitusta).

      Kulttuurissa niiden sidosten muodostuminen taitaa kuitenkin viedä aikaa, ja ehkä vaivaakin, ja vähän tuntuisi että tiettyä kulttuurista isolationismia on mukana muutenkin vaikka Francon aikana se kyllä käytännön syistä korostui. Almodovar on kyllä merkittävä poikkeus (Buñuel on hankalampi määritellä osaksi espanjalaista elokuvaa kun ne kuuluisat tuotoksensa syntyivät Ranskassa ja Meksikossa) ja sittemmin on noussut myös Guillermo del Toro kansainvälisesti tunnettuna...

      Poista
    6. Espanjalaiset 1900-luvun kuvataiteilijat ovat toisaalta tosi tunnettuja, kuten Pablo Picasso, Salvador Dalí ja Joan Miró, ja 1800-1900-luvun arkkitehti Antoni Gaudí (no, ainakin Picasson ja Dalin tuntevat kaikki). Ehkä kuvataide leviää helpommin maasta toiseen kuin kirjallisuus tai populaarimusiikki?

      Poista