Minulla on onneksi myös hänen novellikokoelmansa, jonka nyt luin, ja pidin myös näistä kahdestatoista tarinasta, joista monet olivat hämmästyttävän ajattomia. Vaikka ne on alkujaan julkaistu eri lehdissä vuosina 1914-1927, jolloin tavat ja ihmisten elinympäristö olivat melkoisen erilaisia kuin nykyään, tuntui että ne olisi melkein voitu kirjoittaa myös nyt, koska näissä novelleissa oli kyse ajatuksista ja tunteista sekä suhtautumisesta itseen, maailmaan ja kanssaihmisiin, ei juurikaan ulkoisista seikoista.
Toiset kertomuksista olivat keveitä, toiset vakavia, mutta kaikissa oli ajatuksen aihetta ja luonteikas kertojanääni, ja ne olivat minusta myös viihdyttäviä - lukuun ottamatta ehkä alkupuolen tarinaa Looking After Clara, jossa mies kadottaa ihastuksensa kissan, joka oli mielestäni vähän tylsä, mahdollisesti sen takia ettei mies arvosta kissoja. Eivät tyypillisellä tavalla viihdyttäviä, mutta kiinnostavia, persoonallisia ja omintakeisia. Ja pohjimmiltaan ystävällisiä. Ja niissä oli usein satiirinen ristiriita näkökulmahenkilön käsitysten ja todellisuuden välillä.
Hyvä esimerkki tästä ristiriidasta on novelli Poor Ed, jossa kaupunkilaisveli Edward, "arvostettu kriitikko", palaa kotikonnuilleen maaseudulle veljensä Henryn kuoleman jälkeen. Itsetyytyväinen Ed, joka suunnittelee kirjoittavansa kunnianosoituksen maanviljelijäksi jääneelle Henry-rassulle - Success interpreting failure - and with gentle understanding - joutuu näkemään elämänsä kokonaan uudessa valossa, kun huomaa Henryn muistiinpanoista tämän säälineen häntä.
Glaspell oli sosialisti, ja novellissa A Matter of Gesture hän kertoo tarinan ulkokohtaisesta sosialistista, joka pettää toverinsa ja siitä huolimatta joutuu vankilaan. Tarinan naiskertoja tuntee kuitenkin kaikista ystävistään poiketen myötätuntoa häntä kohtaan ja kutsuu hänet vankilasta vapautumisen jälkeen vierailulle kotiinsa, jossa pyrkimys jalouteen tai suuruuteen saa traagisen päätöksen.
Mukana oli pari kolme kevyempää rakkaustarinaa, joista suosikkini oli Unveiling Brenda. Siinä komea nuori yliopiston kirjallisuudenopettaja kiinnostuu piireihin kuulumattomasta vähävaraisesta naisopiskelijastaan tämän älykkäiden ja epäkunnioittavien aineiden takia. Tässä tarinassa ei ollut kyse siitä, että rikas prinssi pelastaisi köyhän häntä avuttomana kaipaavan Tuhkimon, vaan sosiaalisen aseman eroista huolimatta kahden tasa-arvoisen ja fiksun ihmisen suhteen kehittymisestä. Se oli lisäksi hauska, ja monessa muussakin Glaspellin novellissa oli huumoria.
Glaspell saattoi kirjoittaa saman tarinan sekä novellina että näytelmämuodossa, ja tässä kirjassa novelli A Jury of Her Peers vastaakin lukemaani näytelmää Trifles ja A Rose in the Sand näytelmää The Outside. Varsinkin jälkimmäisessä pidin enemmän näytelmästä, koska novellissa oli enemmän selityksiä; näytelmässä kaikki piti päätellä pelkästään dialogista (ja niukasta ympäristön kuvauksesta), joten se oli kiinnostavampi.
Kirjassa on toimittajien Patricia L. Bryanin ja Martha C. Carpentierin 16 sivun pituinen johdantoluku, josta päätellen Susan Glaspell on nykyään Yhdysvalloissa melko arvostettu kirjailija. Hän ansaitsisi tulla tunnetuksi Suomessakin.
Sadan vuoden lukuhaaste: 1910-luku.
Susan Glaspell: Her America. "A Jury of Her Peers" and Other Stories, 2010 (12 novellia vuosilta 1914-1920 ja 1927). University of Iowa Press. 220 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti