Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä, 2014

Tämä Hesarin 125-vuotisjuhlavuonna ilmestynyt kirja käsittelee suomen kieltä ja siihen liittyviä väärinkäsityksiä, ja uskoisin sen olevan useimmille suomesta ja sen käytöstä kiinnostuneille mielenkiintoista luettavaa. Kielenhuoltoon erikoistunut toimittaja Ville Eloranta on tiivistänyt kaikki kirjan tekstit enintään yhden sivun pituisiksi, mikä tekee kirjan lukemisesta helppoa ja nopeaa (varsinkin kun kirja on lisäksi pienikokoinen). Tekstien aihepiiri vaihtelee esimerkiksi sanojen oikeinkirjoituksesta "alkaa tekemään" -muotoon (joka särähtää ehkä murretaustastani johtuen omaan korvaani, muttei monen muun korvaan, ja joka on jo vuosia ollut hyväksytty muoto) sekä sukunimien taivutuksesta komparatiivien ja välimerkkien käyttöön tai suomen kielen oppimisen vaikeuteen. Tai siihen, onko suomessa futuuria vai ei ja jos on, saako tällaista muotoa käyttää vai ei (s. 19). Muutaman kerran kirja tarjoaa myös kiehtovia väläyksiä kielihistoriaan.

Kirjaan mahtuu tietysti paljon muutakin, koska aiheita on 125. Jotkin kirjassa käsitellyistä asioista tunnisti jo vuosikymmeniä vanhoiksi kiistakapuloiksi. Minulla on mielestäni melko hyvä käsitys suomen oikeinkirjoitus- ja kielenkäyttösäännöistä, mutta rakkaassa kielessämme on kuitenkin aina opittavaa ja pohdittavaa, ja kirjassa tulikin monta kertaa vastaan asioita, joista en ollut ihan varma ja joista oli kiinnostavaa lukea, esimerkiksi se, onko montaa virheellinen muoto vai ei (s. 5). Montaa-sanassahan on tuplapartitiivi, mutta olen itsekin käyttänyt sitä joskus. Sen käyttö saattaa myös muuttaa ilmaisun merkitystä ("söin monta kakkua" vs. "söin montaa kakkua"), ja se onkin 1990-luvulla hyväksytty käyväksi muodoksi. Ja omasta mielestäni sana viimeinen tarkoittaa absoluuttisesti viimeistä, jotain minkä jälkeen ei enää tule muuta, mutta 2000-luvulla on hyväksytty viimeisten kymmenen vuoden aikana samaa tarkoittavaksi kuin kymmenen viime vuoden aikana (auts, minusta ihan väärin, mutta hyvä silti tietää). Kirjassa on siis kyse siitä, mitkä ovat nykyään hyväksyttäviä muotoja asiateksteissä ja yleiskielessä - kaunokirjallisuudessa ja epävirallisessa kommunikaatiossahan jokainen saa käyttää kieltä miten haluaa.

Kirjan tekstit ovat viihdyttävästi ja nokkelasti kirjoitettuja ja usein hauskojakin. Ottaen huomioon että kirjassa käsitellään usein kielioppiasioita, Eloranta on hämmästyttävän hyvin pystynyt välttämään kielioppitermien käyttöä, eli kirja on siinäkin mielessä helppolukuinen. Jukka Pylvään mainiot piirrokset elävöittävät kirjaa, ja kirjan lopussa on hyödyllinen hakemisto käsitellyistä asioista. Kielikellossa on artikkeli montaa-partitiivista ja sen käytöstä.

Tällä saisi ehkä Helmet-haasteen kohdan 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja (siis lyhyitä kielipakinoita).

Edit 15.8.23, 28.8.23 (lisätty Kielikello-linkki).

Ville Eloranta: 125 myyttiä suomen kielestä, 2014. HS-kirjat. Ulkoasu ja kuvitus: Jukka Pylväs. 133 sivua.