Kirja sopii kuitenkin monille muillekin - kaikille, jotka työskentelevät esimerkiksi maahanmuuttajien, muistisairaiden, kehitysvammaisten tai autistien parissa (näiden ryhmien sisällä kielitaito voi tietysti vaihdella paljonkin) ja jotka haluavat varmistaa sen, että nämä ymmärtävät heitä ja että kommunikaatio sujuu mahdollisimman hyvin.
Ensimmäisessä osassa annetaan ohjeita esimerkiksi selkokieliseen puheeseen ja vuorovaikutukseen, selkokielen kirjoittamiseen, selkokuviin ja selkovideoihin. Siinä annetaan myös neuvoja tiedon luotettavuuden arvioinnista. Toinen osa käsittelee kielitietoista viestintää ja kolmannessa osassa kerrotaan selkeäkielisten materiaalien teosta - selkeä yleiskieli ei ole sama asia kuin selkokieli. Neljännessä osassa kerrotaan saavutettavuudesta viestinnässä sekä viestinnän apuvälineistä ja viidennessä osassa asiakastyössä noudatettavista periaatteista, laeista ja ohjeista.
Kirjassa on jonkin verran toistoa: koska osat on kirjassa järjestetty
tutkinnon osien mukaan, lyhyt kielitietoisuusosa käsittelee paljolti
samoja asioita kuin ensimmäinenkin osa. Kielitietoisuudesta puhuttaessa
olisi voinut käsitellä myös eri kielten käyttämistä
kommunikaatiotilanteessa. Kirjan neljäs ja viides osa liittyvät läheisimmin hoitoalaan, mutta kirjan alkupuolen periaatteet sopivat kaikille selkokielestä tai selkeästä viestinnästä kiinnostuneille: ohjeet ovat hyödyllisiä ja monipuolisia.
Olin vuosi pari sitten selkokirjoittamisen kurssilla, jolloin ehkä ensimmäistä kertaa ymmärsin havainnollisesti kapulakielisen ja selkokielisen informatiivisen tekstin eron. Pystyin ymmärtämään edellistä, mutta sain selkokielisestä tekstistä paljon helpommin ja vaivattomammin tarvitsemani tiedon. Erään sloganin mukaan selkokieli rakastaa lukijaansa - selkokielen kirjoittaja asettuu lukijansa asemaan, miettii mikä tieto tälle on tärkeää, pohtii mm. sanastoa ja lauserakenteita ja esittää asian selkeästi ja helposti ymmärrettävästi.
Muistelen joskus lukeneeni selkokielestä, että siinä ei käytettäisi sivulauseita (en muista mitä asiasta sanottiin tuolla selkokirjoittamisen kurssilla, ja voi olla että muistan väärin), ja ihmettelin sitä, koska konjunktiot ovat tärkeitä: ne tekevät tekstistä loogisen ja koherentin osoittaessaan yhteydet tekstin eri osien välillä. Tässä kirjassa kuitenkin neuvotaan käyttämään "pikkusanoja, jotka kertovat asioiden suhteista" eli mm. konjunktioita, koska niillä saa tekstiin sujuvuutta (s. 17). Selkotekstissä virkkeessä ei pitäisi kuitenkaan olla enempää kuin yksi sivulause.
Takalan kirja on kokonaisuudessaan loistava esimerkki jos ei selkoviestinnästä niin ainakin selkeästä viestinnästä. Kirjaa ja sen kieliasua on selvästi ajateltu paljon, ja asiat on esitetty siinä hyvin helposti ymmärrettävästi. Pääkohdat ja olennaiset asiat löytää helposti. Kirja on myös visuaalisesti miellyttävä, lukemaan houkutteleva, värikäs, vaihteleva muttei levoton. Osien loppuun Takala on lisännyt harjoituksia ja ohjeita näytön suorittamiseen eli kirjassa on silläkin tavalla otettu kohderyhmä hyvin huomioon. Kirjassa on useita linkkejä asiaan liittyviin Youtube-videoihin ja nettilähteisiin.
Oma suhtautumiseni selkokirjoihin on kahtalainen. Jos etsin kirjasta vain tietoa, selkotekstin lukeminen on miellyttävää eikä helpotettu kieli häiritse millään tavalla vaan auttaa. Yleensä ottaen nautin lukiessani kuitenkin erikoisista ja harvinaisista sanoista, välillä pitkistä ja monimutkaisista virkkeistä, suomen kielen erikoisemmista kielioppirakenteista (potentiaali, lauseenvastikkeet...), metaforista, kielikuvista, sanaleikeistä ja idiomeista, siitä että kaikkea ei kerrota vaan tekstiin jätetään aukkoja, siitä että joudun pohtimaan ja tekemään (sopivasti) töitä lukiessani kaunokirjallista tai tietotekstiä. Nämä asiat ovat kuitenkin sellaisia, joita selkotekstissä määritelmän mukaan ei ole eikä saakaan olla. Ehkä tämän takia selkokirjoja tulee luettua aika vähän.
Vieraan kielen oppijan roolissa pidän kuitenkin siitä, että toinen puhuu kieltä tarpeeksi hitaasti ja ääntää sitä selvästi, ja kieliä opiskellessani olen lainannut kirjastosta helppolukuisia kirjoja opiskelukielellä. Olen tarvinnut nimenomaan sanastoltaan ja lauserakenteeltaan helpotettuja kirjoja matkallani uuteen kieleen, joten suomenkielisille selkokirjoille on varmasti tarvetta, samoin selkokieliselle viestinnälle yleensä. Selkokielisestä viestinnästä ei ole iloa ja hyötyä vain suomen kielen opiskelijoille, vaan monille muillekin, joille kielen prosessointi saattaa olla eri syistä vaikeaa. Kiitokset siis Tuija Takalalle hyvästä ja tarpeellisesta kirjasta ja Anu Mikkoselle kirjan hyvästä toteutuksesta!
Tässä Tuija Takalan oma esittely kirjasta sekä joitakin kirjasta löytyneitä linkkejä: Näin teet hyvän selkovideon, Kognitiivisen saavutettavuuden ohjeet verkkopalvelun tekemiseen ja selkokielisen puheen ohjeet. Leealaura Leskelän kirja Selkokieli. Saavutettavan kielen opas (2018), jota en ole lukenut, antaa myös ohjeita selkokieliseen viestintään.
Helmet-haaste 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024.
Tuija Takala: Selkoviestintä asiakastyössä, 2024. Edita. Kansi, taitto ja ulkoasu: Anu Mikkonen. 127 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti