Ehkä 15-vuotias Julia lähtee matkalle ystäviensä Franin ja Claudinen kanssa Australian takamaille, koska heille on luvattu mahdollisuus asua viikko Franin isovanhempien ison talon alakerrassa ilman aikuisten kontrollia. Kaikki vaikuttaa suunniteltuna loistavalta, mutta suunnilleen kaikki mahdollinen menee lomalla kuitenkin pieleen. Termiitit ovat syöneet heidän asuntonsa lattian, Franin isovanhemmat ovat ikivanhoja eikä heistä ole tytöille mitään apua, yksinäinen ympäristö ei ole ollenkaan sellainen kuin tytöt ovat odottaneet eikä terveyskirjan oppien mukaan kokkaaminen onnistu. Ainoan naapuritalon pihassa asuu häirikkökukko (kaikki kirjan kannen kuvat liittyvät läheisesti juoneen), talossa asuva pariskunta riitelee äänekkäästi, nainen katoaa, mies heiluu yöllä pihalla kirveen kanssa, tytöt alkavat pelätä henkensä puolesta ja Julia lähtee rohkealle pelastusretkelle. Kuulin korvissani Psykon musiikin, kun luin tästä.
Kirja oli oikein hauska (vaikken alussa odottanut siltä hauskuutta) ja nauroin usein sitä lukiessani. Hauskuus syntyy siitä, että Julia on persoonallinen - hänellä on omintakeisia ja osuvia huomioita - mutta myös täysin epäluotettava kertoja. Hänen mielikuvituksensa saa hänet tulkitsemaan asiat helposti väärin ja vaikka hän sanoo ottaneensa opikseen, hän kehittää sairaalan sängyssä maatessaan pienten vihjeiden perusteella myös onnettoman romanssin häntä hoitavan sairaanhoitajan ja lääkärin välille. Romanssi on itsevarman Julian mielestä täysin looginen ja uskottava, mutta lukija näkee asian toisin. Lomaretken tapahtumat menevät jossakin vaiheessa sen verran absurdeiksi, että ne ylittävät uskottavuuden rajan, mutta lukijana ei tiedä tarkkaan, missä tämä raja kulkee, koska kaikki vaikuttaa epätodennäköisyydestään huolimatta kuitenkin jollain tavalla mahdolliselta.
Kirja on myös kirjallisesti mielenkiintoinen: sen kerrontamuoto, äänitetty puhe, on ainakin minun lukemissani kirjoissa uniikki ja mahdollistaa kerronnallisia ratkaisuja, jotka eivät muuten onnistuisi. Koska kirja on Julian puhetta nauhalle, lomatarinan tai muun kerronnan pystyy täysin loogisesti keskeyttämään - <KLICK> - jännittävään kohtaan silloin, kun Julialle tuodaan sairaalassa ruokaa tai lääkkeitä, ja puhe voi siirtyä täysin toiseen asiaan. Rodda pystyy näin kuljettamaan kirjassa loma- ja sairaalatarinaa rinnakkain ja nämä vertautuvat huvittavasti toisiinsa. Kerronta ei varmasti ilman "äänitysgenreä" pystyisi näin perustellusti olemaan näin hyppelehtivää, koska esimerkiksi kirjeromaanilta tai päiväkirjaltakin odottaisi enemmän loogisuutta.
Roddalta löytyi kirjastoista 8-osainen Deltoran taikavyö -fantasiasarja ja jotakin muuta lasten fantasiakirjallisuutta, mutta ikävä kyllä ei toista samantyyppistä kirjaa kuin tämä (eikä tätäkään kirjaa kyllä ollut kirjastoissa, joten ilmeisesti tätä ei ole suomennettu).
Emily Rodda: Föräldrafritt! (The Julia Tapes, 1999). Richters. Ruotsinnos: Katarina Falk. Ei kannen tekijän nimeä. 124 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti