Kirjaa lukiessa tuntui siltä, että novellit olivat Christien pohdintoja aikansa eli 1900-luvun alun aatevirtauksista ja käsityksistä, ja hän tuntui joskus ottavan nämä melko vakavasti periaatteella "emme ymmärrä kaikkea emmekä voi tietää kaikkea". Maailma oli täynnä kaikkea jännittävää ja selittämätöntä, johon tieteellä ei ollut vastauksia, joten tällaisten asioiden mahdollisuutta piti ainakin harkita. Tämä ilmenee novellien henkilöiden, joista toinen on usein psykologi, keskusteluista ja väittelyistä, ja kirjan tarinoissa tieteellinen maailmankuva ja yliluonnolliset asiat törmäävät usein piristävällä tavalla.
"My point is that there are often two ways of arriving at the same result. Ours is, admittedly, the synthetic way. There might be another. The extraordinary results arrived at by Indian fakirs for instance, cannot be explained away in any easy fashion. The things we call supernatural are not necessarily supernatural at all. An electric flashlight would be supernatural to a savage. The supernatural is only the natural of which the laws are not yet understood." (4)
Kirjan niminovellin aiheena on muinainen teknologialtaan ylivertainen kulttuuri ja jonkinlainen sielunvaellus, ja siitä pidin kirjassa vähiten. Muissa novelleissa käsitellään esimerkiksi vahvoja ja paikkansapitäviä ennakkoaavistuksia, naista, jolla on sivupersoonia (joiden kerrotaan johtuvan siitä, että kuollut "ystävä" on vallannut tämän ruumiin), enneunia, kummituksia, kissan psyyken siirtymistä ihmisen ruumiiseen sekä meedioita - eli eivät nämä muutkaan mitenkään tavanomaisia asioita käsitelleet. Eräässä sympaattisessa tarinassa parkkiintunut materialisti luopuu aina välillä kuulemansa ihanan soiton takia kaikista miljoonistaan ja hänen ajattelutapansa muuttuu täysin. Parissa kolmessa novellissa on mukana yliluonnollinen elementti, mutta vain henkilöhahmojen huijauksena, ja ne osoittautuvatkin loppujen lopuksi dekkaritarinoiksi. Psykologiset teoriat ja käsitykset ovat mukana monessa kirjan tarinassa.
"Good old subconscious," cried Jack Trent. "It's the jack-of-all-trades nowadays." (25)
Vaikka kirjan yliluonnolliset tarinat eivät olleet ainakaan nykynäkökulmasta uskottavia, melkein kaikki kirjan novellit olivat minusta kuitenkin ihan viihdyttäviä, koska Christie kirjoittaa taitavasti. Hän ei paljasta kaikkea kerralla eikä selitä liikaa, vaan luottaa lukijan kykyyn muodostaa tarina vähän kerrallaan annetuista tiedonjyväsistä ja tapahtumista ja onnistuu pitämään lukijan arvailemassa monesti tarinan loppuun asti. Novelleina nämä toimivat hyvin, ja kirja oli minusta myös kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen.
Kirja on käännetty nimellä Kuoleman koira, ja suomennoksesta ovat kirjoittaneet Päiväkävelyllä, Jokke ja Juhani K.
Edit 15.5.22.
Agatha Christie: The Hound of Death, 1978 (1933). Fontana/Collins. Kansi: Tom Adams. 190 (pienellä kirjoitettua) sivua, 12 novellia.
Vaikka olen joskus aikanaan lukenut paljon Christietä, tämä teos on minulle tuntematon. Pitäisi lukea ihan Christie-tietämyksen vuoksi.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut aiemmin useimmat Christien dekkareista, pari hänen vakoojatarinaansa sekä kauan sitten yhden Mary Westmacottin nimellä kirjoitetun romaanin (josta en pitänyt), joten minulla oli samanlainen ajatus että pitää tämäkin nyt lukea. Ja oli tämä omalla tavallaan mielenkiintoinen varsinkin kun sitä peilasi siihen mitä tietää 1900-luvun alun aatevirtauksista, silloinhan oltiin kiinnostuneita esimerkiksi noista meedioista (vaikka ehkä ennemmin 1930-lukua aiemmin, en tiedä tarkkaan).
PoistaOlen lukenut tämän joskus tosi kauan aikaa sitten, muistan etten juuri pitänyt enkä ole sittemmin antanut uutta tilaisuutta...ehkä pitäisi, vaikken nyt oletakaan vieläkään ihastuvani niin ehkä tästä saa jotain kiinnostavaa silti irti.
VastaaPoistaMuistelen kommentoidun, että Christie nappaili joskus jotain poliittisia kuvioita kirjoihinsa sanomalehtien etusivuilta (eikä juuri sen syvemmältä, sen takia ovat kirjoissaan aina vain pinnallisena elementtinä) ja nämä kuulostavat aika paljon samanlaisilta, ajatuksilta jotka on poimittu jotain epämääräisempää lehteä selaamalla...
Ei tätä mitenkään välttämättä tarvitse lukea uudestaan, jos muistat ettet ensimmäisellä kerralla pitänyt siitä :-). Minä pidän yleensäkin Christiestä, ja tämä oli jännä lisä hänen kirjoihinsa.
PoistaVoi hyvinkin olla, että Christie on kehitellyt kokonaisen tarinan jostakin yksittäisestä tapauksesta perehtymättä asiaan sen enempää. Minusta Christie oli pohjimmiltaan rationalisti, joten en luule, että hän itse uskoi näihin asioihin kovin paljon, vaikka kirjasta saakin vähän toisenlaisen käsityksen. Hän ei yleensä ottaen lyttää siinä tällaisia uskomuksia, vaan ne ovat kirjan maailmassa ihan vakavasti otettavia, mutta yhdessä tarinassa hän tekee pilaakin uskomisesta yliluonnolliseen.
Ehkä jos sopivasti käsiin osuu niin voi kokeilla, vaikken tosiaan taida erikseen lähteä etsimään...
PoistaJa joo, olen samaa mieltä että Christie on rationalisti, muutenkin kirjoissaan luotetaan järjen kykyyn ratkoa ongelmat...Salaperäisissä rukiinjyvissä oli muistaakseni kanssa jotain varsin kriittistä juttua "modernista taikauskosta" johon uskominen johti erään henkilön päätymään uhriksi...
Mää en oo lukenu yhtään Christietä. Pitäsköhän? :D
VastaaPoistaEi tietenkään tarvitse, mutta Christie on dekkarikirjallisuuden klassikko, hänen juonensa ovat usein hyvin nokkelia ja minusta hänen kirjansa ovat viihdyttäviä (vaikka on niissä ärsyttävätkin puolensa, ja luin niitä lähinnä nuorempana). Jos kokeilet, kannattaa aloittaa alkuvuosikymmenien kirjoista, esimerkiksi Stylesin tapauksesta, Roger Ackroydin murhasta tai Idän pikajunan arvoituksesta.
Poista