G. J. Ramstedt: Seitsemän retkeä itään 1898-1912, 1953 (2022)

Luin aiemmin kielentutkijan, tutkimusmatkailijan ja lähettilään G. J. Ramstedtin Japanin kokemuksista kertovan kirjan ja nyt sitten hänen toisen kirjansa, jossa hän kertoo matkoistaan Mongoliaan sekä suomensukuisten tšeremissien (eli marien) luo, Keski-Aasiaan, Afganistanin rajalle, Itä-Turkestaniin ja muualle itään. Kirjasta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että matkat tapahtuivat yli sata vuotta sitten, vuosina 1898-1912.

Ramstedt kirjoittaa mielenkiintoisesti ja sujuvasti ja kertoo eräistä Venäjän alueella asuvista kansoista ja kansanryhmistä, esimerkiksi kalmukeista ja kumukeista, jotka ainakin minulle olivat tuttuja vain nimeltä, jos sitäkään. Mongoliaan Ramstedt teki eri aikoina kolme matkaa, joten Mongoliaa kuvataan kirjassa eniten ja siitä sain selvimmän kuvan. En vieläkään tiedä tšeremisseistä, kalmukeista tai kumukeista kovin paljon, mutta tsaarin Venäjän alueella asuvilla kansoilla tuntui kuitenkin olevan selkeä kansallinen identiteetti ja omanlainen kulttuuri (eli vaikutti siltä, että kansanryhmien annettiin elää suhteellisen rauhassa, toisin kuin Stalinin vainojen aikana).

Tietoni Mongoliasta olivat ennen tätä hyvin vähäiset, joten kirjassa oli paljon minulle uutta ja myös yllättävää tietoa siitä. Ramstedtilla oli pieni rooli Mongolian varhaisissa itsenäistymispyrkimyksissä (Mongolia itsenäistyi kuitenkin vasta vuonna 1921). Mongoliassa tuntuivat huseeraavan sekä kiinalaiset että venäläiset, mutta se oli tuolloin ilmeisesti Kiinan vallassa.

Ihmettelin jo Japanista kertovassa kirjassa sitä, miten nopeasti Ramstedt oppi japania. Samoin tässä kirjassa Ramstedt oppi ällistyttävän nopeasti puhumaan ja ymmärtämään mongolin kieltä, niin että hän pystyi jo ensimmäisellä matkallaan kirjaamaan muistiin mongolinkielisiä kertomuksia ja runoja, joista kirjan lopussa on muutama näyte. Mongolit itsekin ihmettelivät hänen kielitaitoaan ja ajattelivat, että hänen eurooppalaisessa ruumiissaan asuu mongolin sielu.

Ramstedtin ensimmäiselle suhteellisen lyhyelle matkalle tšeremissien luo tuli mukaan myös hänen vaimonsa muutaman kuukauden vanhan tyttären kanssa. Vaimo ja alle vuoden vanha tytär lähtivät samana vuonna mukaan myös Mongoliaan, mikä osoittaa melkoista seikkailunhalua - matka tuntuisi nykyäänkin maata myöten pitkältä ja rankalta, saati sitten 120 vuoden takaisilla kulkuvälineillä, eikä matkalaisilla varmaankaan ollut kovin selvää kuvaa siitä, mikä heitä perillä odotti. Ramstedtin perhe selvisi kuitenkin hyvin, huolimatta joistakin ongelmista ja vaikeuksista sekä luita rytyyttävästä pitkästä ja hurjasta pikakyydistä Mongolian pyhään kaupunkiin Urgaan. Parilla myöhemmällä matkalla Ramstedtilla oli seuranaan nuori Sakari Pälsi tai Arvo Sotavalta.

Maailma oli jo tuolloin globalisoitunut: Mongoliassa myytiin suomalaisen valmistajan tekemiä huonekaluja sekä muitakin suomalaisia tuotteita. Modernilta tuntui myös se, että Ramstedt pakkasi heti ensimmäiselle vuoden 1898 matkalleen mukaan kameran ja valokuvaustarvikkeet ja otti matkoillaan paljon kuvia, jotka kirjassa olevista kuvista päätellen olivat varsin hyvälaatuisia. Ensimmäisen matkan korvaamattomat muistiinpanot ja kuvat kuitenkin hukkuivat postissa. Ramstedt oli hyvin monipuolinen: paitsi lahjakas tiedemies ja rohkea tutkimusmatkailija hän oli myös kätevä käsistään - hän rakensi itse esimerkiksi kanootin sekä asuessaan Urgassa jalakset keinutuoliin, koska keinutuolia ei muuten ollut saatavilla.

Matkoilla oli omat vaaransa, ja eräällä matkallaan Ramstedt sairastui vakavasti ja joutui palaamaan Suomeen saamaan hoitoa; hän oli vähällä kuolla tähän tautiin (muistaakseni malariaan), mutta onneksi toipui. Myös aikakauden levottomuudet (aluksi esimerkiksi Venäjän ja Kiinan välinen sota, sitten Venäjän ja Japanin välisen sodan päättyminen Japanin voittoon) hankaloittivat matkustamista joskus paljonkin ja aiheuttivat vaarallisia tilanteita, mutta Ramstedt oli neuvokas ja periksiantamaton, tutustui rohkeasti ihmisiin ja onnistui selvittämään ongelmat. Tuntuu surulliselta, että Ramstedt väitteli kerran sotalaeista mongoli-isäntänsä kanssa ja sanoi, että sotilaat käyvät sotaa vain sotamiehiä vastaan, mutta jättävät muut ihmiset, kaikki naiset ja lapset rauhaan (82). Näin sen pitäisi olla - kunpa sadan vuoden kuluessa oltaisiin edistytty niin, että kaikki ajattelisivat näin.

Yleensä ottaen kirja oli mielenkiintoinen tutustumisretki alueisiin ja kansoihin, joista nykyäänkin tietää aika vähän, sekä viime vuosisadan alun Venäjään. Ramstedt kirjoittaa niin, että tuntee olevansa itse mukana ja on valinnut kirjaan kiinnostavia tapahtumia. Kirjassa on melko paljon kuvia sekä lopussa 16 sivua Ramstedtin kääntämiä näytteitä mongolien kansanrunoudesta. Olin tietämättäni myös ajan hermolla - kirjasta on otettu uusintapainos tänä vuonna. Ramstedtin kirjojen vanhempi yhdistelmäpainos on saanut hyviä arvioita Goodreadsissä.

 

Edit 17.6.22.

G. J. Ramstedt: Seitsemän retkeä itään 1898-1912, 1953 (kolmas painos). WSOY. Kannen tekijää ei kerrottu. 223 sivua.