Claes Andersson: Mania (näytelmä), 2004

Pidän humaanista, ystävällisestä Claes Anderssonista ihmisenä paljon (tai siitä, millaisen kuvan olen hänestä saanut). Pidin myös eräästä lukemastani hänen runostaan ja muistaakseni myös hänen tietoteoksestaan Hulluudestamme ja hulluudestanne, mutta tämän näytelmän tapahtumat eivät juuri kiinnostaneet minua.

Näytelmän henkilöt ovat keski-ikäinen pariskunta, peliriippuvainen Oskar ja taiteilija Susanna, heidän psykologityttärensä, biseksuaali Silja, sekä Oskaria ja Susannaa parikymmentä vuotta nuorempi pariskunta Kim ja Mirja. Mukana on myös sokea psykiatri Tohtori Jung, joka vaihtelevasti kommentoi tapahtumia tai puhuu suoraan henkilöiden kanssa, aina kuitenkin varsin arvoituksellisesti. Susanna ja Kim aloittavat suhteen, samoin Oskar ja Mirja. Susanna ja Oskar tuntuvat elävän yhdessä lähinnä tottumuksen voimasta ja heidän välillään tuntuu usein olevan enemmän kiukkua tai välinpitämättömyyttä, loukkaantumista ja loukkaamista kuin rakkautta, mutta he tuntevat toisensa läpikotaisin ja kaikesta huolimatta ovat pariskunta. Siljalla on oma vihansa ja omat haavansa, joita hän selvittää varsinkin Oskarin kanssa.

Henkilöt olivat minusta itsekeskeisiä ihmisiä, jotka olivat kiinnostuneita vain omien tarpeidensa tyydytyksestä ja näkivät muut ihmiset vain välineinä tähän. Jokainen tuntui elävän oman kuplansa sisällä, vaikka he tavoittelivat joskus rajustikin kontaktia toisiin, eikä tällainen yksilökeskeinen oman navan ympärillä pyöriminen nyt kiinnostanut minua. Johtui ehkä siitä, että luin samaan aikaan paria kirjaa, joiden päähenkilöiden toiminnan yhteiskunnalliset ulottuvuudet olivat mittavat ja joiden päähenkilöt auttoivat paljon muita.

Rakenteeltaan näytelmä on aika kokeileva ja moderni - sen rakenne on katkelmallinen eikä siinä liikaa selitellä asioita - ja sen kieli Juha Siltasen kääntämänä on elävää ja sujuvaa. Näytelmä voisi näyttämöllä toimia minulle paremmin kuin luettuna, koska lihaa ja verta olevien ihmisten tunteisiin ja pyrkimyksiin saattaisi ehkä suhtautua myötämielisemmin kuin paperilla oleviin. Taitava näyttelijä voi esittämistavallaan ja roolin tulkinnallaan myös muuttaa ja syventää käsitystä roolihenkilöstä paljon.

Claes Andersson: Mania. Näytelmä, 2004. Kirja kerrallaan. Suomennos: Juha Siltanen. 90 sivua.