Catherine Louisa Pirkis: The Experiences of Loveday Brooke, Lady Detective, 2012 (1890-luku)

Luin puolitoista vuotta sitten hauskan vanhojen naisdekkaristien tarinoiden kokoelman, jossa oli myös yksi tämän englantilaisen kirjailijan, Catherine Louisa Pirkisin, novelli. Se sai minut hankkimaan kokonaisen kirjan hänen etsiväsankarittarensa Loveday Brooken seikkailuja, enkä pettynyt: nämä olivat nokkelia, viehättäviä ja älykkäitä Sherlock Holmes -tyyppisiä kertomuksia, joissa Brooke ratkoi sekä varkauksia, murhia että katoamistapauksia.

Loveday Brooke, joka on työskennellyt kuutisen vuotta yksityisetsivätoimiston palveluksessa - hän on tehnyt hyvin epäsovinnaisen valinnan ja ryhtynyt etsiväksi köyhdyttyään äkillisesti - tulee hyvin toimeen pomonsa Ebenezer Dyerin kanssa, vaikka he usein ovatkin napit vastakkain. Dyer arvostaa työntekijäänsä:

"Too much of a lady, do you say?" he would say to anyone who chanced to call in question those qualifications [of Miss Brooke for the profession she had chosen]. "I don't care twopence-halfpenny whether she is or is not a lady. I only know she is the most sensible and practical woman I ever met. In the first place, she has the faculty - so rare among women - of carrying out orders to the very letter: in the second place, she has a clear, shrewd brain, unhampered by any hard-and-fast theories; thirdly, and most important item of all, she has so much common sense that it amounts to genius - positively to genius, sir." (8)

Kirjaa lukiessa en voinut välttyä siltä ajatukselta, että 1800-luvun lopun naisena tuntui varmasti hyvältä lukea näitä tarinoita, sillä yhä uudelleen Lovedayn osoitetaan olevan paitsi tarmokas, älykäs, rohkea, hermoilematon ja tietorikas, myös loogisempi ja tarkkanäköisempi kuin mitä Dyer tai miespoliisit ovat. Hän ratkaisee arvoitukset, jotka ovat saattaneet miehet ymmälle, ja miehet myös usein kunnioittavat hänen taitojaan ja pyytävät nimenomaan häntä ratkomaan tapauksia. Loveday asettuu myös tyynen rauhallisesti vastustamaan miehiä, myös pomoaan, kun kokee sen aiheelliseksi.

Tarinoissa tuntuu olevan aina välillä pieniä heittoja naisia koskevia stereotypioita ja rajoittavia yhteiskunnallisia asenteita kohtaan, esimerkiksi tässä kohdassa, jossa Dyer kuvaa Lovedayn tulevaa peiteroolia (sanassa "naturally", naisethan tietenkin pilaavat sekä silmänsä että terveytensä opiskellessaan - muistaakseni yksi miesaikalaisten varmastikin hyvin tieteellinen argumentti naisten opiskelua vastaan oli se, että se tekisi näistä hedelmättömiä):

"... you shall pass in the house for a niece of hers, on a visit to recruit, after severe study in order to pass board-school teachers' exams. Naturally you have injured your eyes as well as your health with overwork; and so you can wear your blue spectacles." (11)

Tarinoita oli hauska lukea pelkästään keveinä dekkarikertomuksina, koska ne olivat hyvin kirjoitettuja ja sujuvasti eteneviä. Aloin kuitenkin lukea niitä myös rivien välistä, vastavetona ajan väitteille naisten heikkoudesta, epäloogisuudesta ja epäitsenäisyydestä, mikä lisäsi lukukokemukseen mukavan feministisen vivahteen.

Lukiessa häiritsi vähän se, että vaikka näitä tarinoita nyt lukee pelkästään viihteenä ja ne on kirjoitettu viihdyttävästi, jalokivivarkaudesta kiinni jäänyttä henkilöä odotti pitkä vankilatuomio ja mahdollisesti sananmukaisesti järjetön pakkotyö - työtä, jota tehtiin vain työn teettämisen vuoksi. Luin kirjan lukemisen ohessa kiinnostavan artikkelin ajan vankilatuomioista Englannissa, mutten enää löydä sitä.

Kirjan tarinat: The Black Bag Left on a Door-Step; The Murder at Troyte's Hill; The Redhill Sisterhood; A Princess's Vengeance; Drawn Daggers; The Ghost of Fountain Lane; Missing!

Edit 15.2.22.

Catherine Louisa Pirkis: The Experiences of Loveday Brooke, Lady Detective. (Ei julkaisuvuotta, netin mukaan 2012; alkuperäiset tarinat ilmestyneet 1890-luvulla.) Wildside Press. Ei kannen tekijää. 142 sivua.