Toby Hemenway: Gaia's Garden. A Guide to Home-Scale Permaculture, 2009 (2000)

Tätä kirjaa lukiessa tuntui, että juuri tällaista puutarhakirjaa (ja yleensä kirjaa) olen kaivannut kauan aikaa, vaikken ole sitä tiennytkään. Kirjan lähestymistapa puutarhanhoitoon on permakulttuuri, australialaisten Bill Mollisonin ja David Holmgrenin 1970-luvulla kehittämä käytännön filosofia kestävästä ja ekologisesta elämäntavasta, jossa toimitaan yhteistyössä luonnon ja sen ällistyttävän uusiutumiskyvyn, monipuolisuuden ja rikkauden kanssa - ei siis luontoa vastaan sitä pakottamalla, riistämällä, yksipuolistamalla ja köyhdyttämällä. Permakulttuurilla on yhteyksiä luomuviljelyyn ja moneen muuhun hyvään asiaan, mutta ne eivät sisälly siihen: permakulttuuri shows us where and how to apply these important ideas. It is a linking science (6).

Permakulttuuri ei liity pelkästään puutarhanhoitoon, vaan se on ajattelutapa, jota voi soveltaa myös esimerkiksi rakentamiseen, kaupunkisuunnitteluun ym. Hemenway luettelee 14 permakulttuurin periaatetta (s. 6-7), joiden siteeraaminen tässä veisi liikaa tilaa, mutta ne ovat hyvinkin tutustumisen arvoisia.

Pidin kirjassa paljon sen systeemisestä ajattelusta, siitä että puutarha nähdään järjestelmänä ja kokonaisuutena, jossa sen jokainen osa tuo kokonaisuuteen oman monipuolisen panoksensa (esimerkiksi typensitominen, katteen tuottaminen, ravinteiden nostaminen syvältä maasta, "hoitajakasvi", pölyttäjäkasvi, marjakasvi) ja vaikuttaa toisten osien hyvinvointiin, niin että puutarha on parhaimmillaan kuin iso sinfoniaorkesteri, joka soi harmonisesti yhdessä. Kun puutarhan eri osat muodostavat tiheän, yhdessä toimivan verkoston, koko systeemin resistenssi ja elinvoimaisuus kasvaa.

Teollisia öljyn avulla valmistettavia typpiravinteita ei tarvita, kun käytetään mm. typensitojakasveja sekä puutarhan kasveista itsestään saatavaa katetta, joka lisää maaperän mikrobitoimintaa ja auttaa kasveja hyödyntämään ravinteita paremmin. Hemenway käyttää maaperän eliöstöstä hauskaa nimitystä mikrokarja: nämä maaperän bakteerit ja pikkueliöt hajoittavat orgaanista ainesta ja toimivat yhteistyössä kasvien ja puutarhurin kanssa lisäämällä maan ravinteikkuutta.

Puutarhurin ei tarvitse myöskään kammota hyönteisiä eikä myrkyttää niitä, vaan nimenomaan välttää tätä: hyönteismyrkyt tappavat sekä haitalliset hyönteiset että niitä syövät peto- ja loishyönteiset, mutta koska edelliset uusiutuvat jälkimmäisiä nopeammin, tuhohyönteiset ehtivät tuhota kasvit ennen kuin petohyönteiset pääsevät toimeen. Ja taas tarvitaan hyönteismyrkkyjä. Jos hyönteismyrkkyjä ei kuitenkaan käytetä alun perinkään, puutarhan petohyönteiset pitävät tuholaiset kurissa eivätkä ne pääse aiheuttamaan juurikaan vahinkoa. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, että puutarha on monimuotoinen - laajat yhden kasvin viljelykset ovat kutsukortteja ja herkkupöytiä tuhohyönteisille.

Laaja nurmikko on permakulttuurin näkökulmasta vettä ja lannoitteita nielevä hedelmätön autiomaa. Monimuotoinen puutarha eri tasoissa, jossa on paljon erilaisia, erityyppisiä ja eri asioita hoitavia kasveja, taas on paratiisi kasveille, hyönteisille, isommille eläimille ja linnuille. Ja myös ihmisille, koska tällaisessa puutarhassa voi tuottaa paljon ruokaa (mikä ei itse asiassa itseäni kiinnosta kovin paljon, vaikka omavaraisuus ruoantuotannossa olisikin hyvä asia, koska se vähentäisi resurssien käyttöä muualla maailmassa).

Parhaimmillaan resurssit kiertävät puutarhassa, niin ettei sinne tarvita ulkopuolisia lannoitteita eikä vettä, myöskään kuivilla alueilla: kirjassa on paljon vinkkejä siihen, miten sadevettä voi hyödyntää puutarhassa ja miten kodin talousvettä voi kierrättää puutarhaan (jälkimmäinen vaatii kyllä useimmiten rakennustöitä). Hemenway on amerikkalainen, ja hän on onnistunut kirjoittamaan kirjan, joka sopii sekä Yhdysvaltain kuumiin ja kuiviin eteläosiin että kylmiin ja sateisiin pohjoisosiin. Vaikka kirjassa onkin runsaasti käytännön neuvoja, siinä on enemmän kyse yleisistä, kaikkialla hyödynnettävistä periaatteista kuin ohjeista esimerkiksi tietylle vyöhykkeelle sopivista kasveista, joten sen ideoita voi hyvin soveltaa Suomessakin. Kirjan kasvilistoissa oli kyllä monia sellaisia kasveja, joita en itse tuntenut, mutta paljon myös tuttuja.

Kirjassa on hämmästyttävä ja innostava esimerkki New Mexicon kuuman ja kuivan autiomaan keskellä olevasta noin 500 neliömetrin kokoisesta puutarhasta, josta permakulttuuriperiaatteita noudattaen tuli neljässä vuodessa ympäristöstään keitaana erottuva rehevä, monenlaista ruokaa tuottava viidakko. Alussa tähän toki tarvittiin vettä ja orgaanista ainesta muualta, mutta ajan myötä tästä puutarhasta tuli suljettu, itseään ylläpitävä systeemi, jossa vesi ja ravinteet kiertävät ja johon ei enää tarvittu ulkopuolista panosta.

Ilmastonmuutoksen edetessä ja yhä useampien alueiden kärsiessä kuivuudesta varsinkin köyhissä maissa permakulttuuriviljelyksen periaatteita kannattaisi mielestäni soveltaa kuivilla alueilla ja toki muuallakin eri puolilla maailmaa. Kasvillisuus ja varsinkin puut pidättävät kosteutta ympärillään ja jopa tuovat luokseen sateita sekä luovat suotuisan mikroilmaston muille kasveille ja eläimille, ja jos auringon paahtamaan kuivaan ja kuumaan New Mexicon autiomaahan on pystytty kasvattamaan rehevä kasvillisuussaareke, tämä onnistuisi varmasti muuallakin. Metsäviljelystä (forest gardens) on itse asiassa harrastettu jo vuosituhansia trooppisessa Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, mutta valkoiset maahantulijat katsoivat tällaisia puutarhoja vain omasta näkökulmastaan eivätkä tunnistaneet pienen peltotilkun ympärillä olevaa metsää asukkaiden puutarhaviljelykseen olennaisesti kuuluvaksi osaksi, vaan tuomitsivat asukkaiden metsien ympäröimät pikkupellot primitiivisiksi (s. 212).

Hemenway kirjoittaa kiehtovasti, kiinnostavasti ja hauskasti, ja jotkut kirjan osuudet tuntuvat jopa kaunokirjallisilta. Joissain kohdissa olin eri mieltä hänen kanssaan (esimerkiksi hyvin virikkeettömän tuntuisista kaniinihäkeistä - kirjassa puhutaan vähän myös pieneläinten kasvattamisesta), mutta melko harvoin. Kirjassa ei myöskään kerrota epäonnistumisista, joita niitäkin varmasti on. Kirja tuntui kuitenkin hyvien ideoiden aarreaitalta, ja tässä bloggauksessa on vain pieni osa sen tiedoista, ajatuksista ja neuvoista.

Minusta olisi mielenkiintoista tietää, millaista olisi permakulttuurin periaatteita noudattava maanviljelys - ja onko sellainen edes mahdollista? - koska ihanteena permakulttuurissa on se, että maan annetaan olla mahdollisimman paljon rauhassa eikä maata siis käännetä, jottei häiritä maaperän eliöstöä, sekoiteta maan ravinnetasapainoa ja aiheuteta eroosiota. Nykyaikainen peltomaanviljelys (ja siis pääosa maailman ruoantuotannosta, ihmisille tai tuotantoeläimille) taas perustuu maan kääntämiseen ainakin joka vuosi. Ja jos tahtoo itse kasvattaa puutarhassaan vaikkapa tomaatteja tai perunoita, maata on varmaan pakko kääntää. Hemenway sanoo itsekin kasvattavansa jonkin verran myös tomaatteja ja paprikoita, vaikka nämä eivät permakulttuuriin sovikaan.

Permakulttuuri on Suomessa aika vähän tunnettu asia, mutta siihen liittyviä kirjoja löytyi muutama suomeksikin: esimerkiksi uusi Monivuotiset vihannekset -kirja (2022), joka esittelee ällistyttävät 60 monivuotista vihannesta (joita viljellessä maata ei siis tarvitse kääntää), Permakulttuuriopas: opas lasten ja nuorten kanssa työskenteleville (2015), Riippumaton puutarha: teollisen ruoantuotannon romahdus ja permakulttuurin perusteet (2012) sekä Aikidoa luonnon kanssa: johdatus permakulttuuriin (1998).

Tässä vielä joitakin puutarhassani viihtyneitä hyönteisiä - jos tiedät otuksen lajin, kerro.

Iso sininen sudenkorento näytti lentäessään upealta perhoselta, koska myös siipien takaosat olivat tummansiniset. Se poseerasi ystävällisesti kauan aikaa maitohorsman lehdellä.

Tuomenkehrääjäkoita oli viime kesänä paljon eri puolilla Suomea, mutta ihme kyllä ne söivät meillä päin vain pienen osan tuomien lehdistä. Aavemaisista harsoista esiin tullut aikuinen näyttää itsekin lakanaan verhoutuneelta kummitukselta.

Hauskasti nimetyt, vinkeän väriset pyjamaluteet jatkamassa sukuaan.

Vähän kimalaisen näköinen koppakuoriainen nautiskeli karhunputken kukkien tarjonnasta.

Helmet-haasteen kohta 9: Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä. Haasteessa ei varmastikaan ajateltu ihan tätä, mutta permakulttuurin harjoittajat ovat Yhdysvalloissakin vähemmistönä. Hemenway kertoo tämän suuntauksen tulleen siellä kuitenkin paljon tunnetummaksi ensimmäisen ja toisen painoksen julkaisemisen välissä kuluneina yhdeksänä vuonna.

Edit 5.1.23: lisätty kuva ym.

Toby Hemenway: Gaia's Garden. A Guide to Home-Scale Permaculture, second edition, 2009 (ensimmäinen painos 2000). Chelsea Green Publishing. 272 tekstisivua.