tiistai 11. huhtikuuta 2023

Tyttökirja- ja tyttöelokuvatesti eli Ariel-testi

Minua häiritsi edellisen bloggauksen Rakas nuija päiväkirjani -kirjassa se, mikä minua on häirinnyt ennenkin nuortenkirjoissa ja elokuvissa, jotka kertovat murrosikäisistä ja teini-ikäisistä tytöistä tai nuorista naisista. Tuntuu, että hyvin usein tällaisten kirjojen ja elokuvien päähenkilöiden elämän ja ajatusten esitetään pyörivän vain ulkonäön sekä poikien (tai nykyään myös tyttöjen) ympärillä, kun sitä vastoin murrosikää nuoremmilla tytöillä tuntuu kirjoissa olevan ehkä laajempia kiinnostuksenkohteita ja siinä mielessä mielenkiintoisempi elämä. Tietysti sama tai vastakkainen sukupuoli alkaa murrosiässä kiinnostaa paljon romanttisesti ja seksuaalisesti, mutta olisi kuitenkin kiva, jos kirjojen tai elokuvien sankarittarilla olisi myös muuta (älyllistä) elämää. (Tämä ei teinielokuvista päätellen ole välttämättä vain tyttöhahmojen ongelma, pojille suunnatuista kirjoista minulla ei vain ole kovin paljon kokemusta.)

Niinpä päätin lanseerata Bechdelin-Wallacen testiä mukailevan Arielin testin, jonka kirja tai elokuva läpäisee, jos

1. siinä on teini-ikäinen (13-19-vuotias) tyttöpäähenkilö,
2. joka on kiinnostunut esimerkiksi musiikista, yhteiskunnasta, luonnonsuojelusta, matematiikasta, tieteestä, taiteesta, tekniikasta, urheilusta, hyvistä ja älykkäistä keskusteluista, kirjallisuudesta tai kirjoittamisesta ja
3. kohdan kaksi asia on kirjassa tai elokuvassa merkittävässä osassa ja tytölle tärkeä osa identiteettiä ilman että kirja on varsinainen harrastekirja (jos kyse on kirjasta)
(4. ja mahdollinen bonus: tämä ei tee tytöstä epäsuosittua tai omituista).

Esimerkiksi L. M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat läpäisevät tämän testin kirkkaasti, edellinen Jim Bentonin kirja ei. (Ehkä varsinaiset harrastekirjatkin, esimerkiksi hevos- tai koiratytöistä kertovat kirjat, pitäisi hyväksyä mukaan - tätä pitää miettiä.)

Minusta tämä tuntuu tärkeältä asialta, koska tytöt ja nuoret naiset tarvitsevat roolimalleja myös fiktiosta eli muualtakin kuin nykyään onneksi yleistyneistä naiselämäkerroista. He tarvitsevat minusta myös fiktiivisiä malleja siitä, että on ok olla älykäs ja tiedonhaluinen sekä kiinnostunut ja innostunut omista jutuista, eikä vain kirjoja ihastumisista, rakkaudesta, ystävyydestä, mustasukkaisuudesta, kateudesta, meikkaamisesta, vaatteista tai hiustenvärjäyksestä. Tyttöjen jutut voivat liittyä muuhunkin kuin ulkonäköön tai tunteisiin.

Testi ei tarkoita sitä, etteivät myös nuo perinteisen "tyttömäiset" jutut olisi mielestäni tärkeitä ja sallittuja. Varsinkin murrosiässä on mielenkiintoista kokeilla erilaisia ulkonäköjä, ja kauniit asiat (mitä kukin nyt kauniina pitää) ovat tärkeitä joka ikäkautena, ja tunteilla ja ihmissuhteilla on tietysti suuri merkitys kaikenikäisille ihmisille sukupuolesta riippumatta ja ne pitää ottaa huomioon. Testi tarkoittaa sitä, että "tyttömäisyyteen" ja tyttöyteen voi ja siihen pitäisi sisältyä paljon muutakin kuin nuo perinteiset jutut.

Sisällytin myös urheilun noihin älyllisiin tai toivottaviin asioihin. Nuorena en olisi tehnyt tätä, koska pidin urheilijoita tyhminä (minulla oli silloin kummallisia ennakkoluuloja), mutta kun olin vihdoin selvinnyt noin nelikymppisenä liikuntatuntien aiheuttamista traumoista sekä tunteesta, että olen liikkuessani typerä ja alkanut harrastaa liikuntaa melko paljon, huomasin että varsinkin monimutkaisempi liikkuminen vaatii aivotoimintaa, ajattelua ja keskittymistä sekä lisäksi pitkäjänteisyyttä, tavoitteellisuutta ja sinnikkyyttä. Ja nykytutkimusten mukaan liikunta tehostaa oppimista ja lisää hippokampuksen soluja (ja esimerkiksi vähentää masentuneisuutta), joten ajattelu ja liikkuminen eivät ole toisensa poissulkevia vaan usein toisiaan vahvistavia asioita.

Testin nimi on aika itsekeskeinen, mutta se on kompaktimpi kuin "tyttökirja- ja tyttöelokuvatesti" ja minusta helposti mieleenjäävä. Jos keksin paremman nimen, vaihdan sen - nimiä saa myös ehdottaa. Toisaalta testi ei todennäköisesti leviä omaa blogiani laajempaan käyttöön :-), joten sen nimi ei ole suuri ongelma.

Tässä vielä teemaan liittyvä musiikkivideo: P!nkin Stupid Girls. En ole samaa mieltä kaikesta siinä, mutta se on hauska, piikikäs ja vapauttavakin ja kertoo nimenomaan siitä, että tyttöjen kannattaa valita jokin oma juttu, ei koko elämän kestävää muiden määrittelemän ulkonäköstandardin tavoittelua. Ja siinä näkyvät hyvin myös se kuvasto ja ne mallit, joita media (mukaan lukien kirjat?) usein tarjoavat tytöille.

Edit 11.4.23, 12.4.23 (lisätty videolinkki), 15.4.23 (lisätty kommentti videolinkkiin), 19.4.23 (lisätty jälkimmäinen virke videolinkin jatkoksi).

10 kommenttia:

  1. Tää testi pisti kyllä ajattelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Oma lasten- ja nuortenkirjojen lukemiseni on niin satunnaista ja epäsystemaattista, etten osaa sanoa, millaista teinitytöistä kertovan nuortenkirjallisuuden sisältö yleensä ottaen varsinkaan nykyään on. Ehkä käsiini on vain sattunut tietynlaisia kirjoja (ja katsottavakseni tietynlaisia elokuvia). Musta oli kuitenkin kiva sanoittaa nämä ajatukset, koska asiaan kannattaa mun mielestä kiinnittää huomiota.

      Poista
  2. Älyllisyys ja ajattelu saattavat olla yliarvostettuja. Aika usein ihminen tekee valintansa tunneperusteisesti.

    Minulla ei ole koskaan ollut sellaista mielikuvaa, ettei urheiluharrasteessa tarvittaisi "aivotoimintaa". Pelasin lapsena jalkapalloa ja voin vakuuttaa, että harjoitukset eivät koostuneet silmittömästä säntäilystä ja pallon potkimisesta sinne tänne. Urheilu vaatii paitsi lajiosaamista, hyvää kuntoa ja reaktiokykyä, myös mielikuvitusta, rohkeutta tehdä odottamattomia ratkaisuja.

    On ollut suunnitelmissa lukea sellaisen kirjailijan kuin Maria Turtschaninoffin kirjoja, tai ainaskin yksi. Fantasiantapaista lienee. Scifi-osastolle sijoittuu Emmi Itärannan Teemestarin kirja. Anna Soudakovan esikoisteos Varjele varjoani vaikuttaa myös kiinnostavalta. Harmi jos tyttökirjoissa on kuvailemasi kaltaista suuntausta. En ole kovin monta tyttökirjaa lukenut. No, luinhan minä Anni Swanin Kaarinan kesäloman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Intuitio on tietysti tärkeää, mutta sekin perustuu mun mielestä sille, että on muodostanut mielessään yhteyksiä eri asioiden välille ja yhdistänyt ulkopuoliset tekijät omaan elämänhistoriaansa ja tunteisiinsa ja arvioi niitä sillä perusteella (älyllistä toimintaa siis, tunteisiin yhdistettynä). Jotain sinne päin ainakin, eikä tätä välttämättä tiedosta itse ollenkaan.

      Eikä ollut tarkoitus vähätellä tunteita, elämä olisi tosi tylsää, sokeaa ja mahdotontakin ilman niitä, mutta ei tunteet ja ajattelu sulje toisiaan pois, ehkä ne voi jopa vahvistaa toisiaan. Pointti oli siinä, että elämän rajaaminen vain tunteisiin ja varsinkin ulkonäköön tekee siitä köyhää. Ihminen tarvitsee myös ajattelua, älyllisyyttä ja kiinnostuksenkohteita.

      Ja teini-ikäiset tytöt saattavat esittää tyhmempiä kuin ovat sen takia että haluavat vaikuttaa "tyttömäisiltä" ja mukavilta. (Ja tytöt ja pojat saattavat molemmat esittää tyhmiä koulussa sen takia etteivät halua vaikuttaa vaikka nörteiltä, mikä on musta tyhmää - on hienoa, jos tykkää koulusta ja/tai on erityisen kiinnostunut jostain asiasta.)

      Poista
    2. Tekstistä varmaan selvisi, että nykyään suhtaudun urheiluun eri tavalla :-). Urheilijoiden tyhmänä pitäminen saattoi olla nuorena defenssireaktio, koska olin itse tosi huono liikunnassa. Nykyään en ole, tai ainakaan en välitä siitä vaikka olisin, enkä anna sen häiritä liikunnan harrastamista (vaikken nykyään harrastakaan sitä kovin paljon, mutta periaate on tässä tärkeä).

      Poista
    3. Kun tuossa edellä kirjoitin tunteista, ajattelin vähän selittää heittoani. Yhdellä työllisyyskurssilla oli opettaja, joka oli oman kertomansa mukaan perehtynyt siihen, millä perusteella ihminen tekee valintansa ja hän oli sitä mieltä, että valinnat tehdään isolta osin tunteisiin pohjautuen. (Esim. meidän auto valittiin, koska vaimo halusi punaisen auton.) Tämä ope kertoi tavanneensa joskus työhönottajia, jotka väittivät jo ennen kättelyä tietävänsä, onko työnhakija sopiva heidän porukkaansa. Onko silloin kyseessä kokemukseen perustuva intuitio? Vai onko kyseessä pelkkä tunne sopivasta/ei-sopivasta henkilöstä? Ope kehotti meitä testaamaan valintojamme ostoksilla käydessämme. Valitsemmeko kaupan omaan tuotantoon kuuluvan halvan tuotteen vai retkahdammeko mainoksista tuttuun monikansalliseen tuotemerkkiin? Ope väitti, että aika usein valinta osuu tuohon jälkimmäiseen kateenkorvaan. Minäkin ostin pääsiäiseksi paria ruotsalaista juustoa, jotka ovat aika kalliita, mutta totesin niitä lopetellessani, että eivätpä olisi halvat tuotteet paljon niistä eronneet, paitsi hinnassa.

      Poista
    4. Mun mielestä tuossa työhönottojutussa voi hyvinkin olla kyseessä kokemukseen perustuva intuitio (joka saattaa olla väärässä tai oikeassa, intuitio ei ole mitenkään itsestään selvästi aina oikeassa). Noilla työhönottajilla on varmaan suhteellisen paljon kokemusta haastatteluista ja he ovat nähneet käytännössä, millaiset ihmiset toimivat heidän tiimissään hyvin, joten he saattavat olla hyvin nopeita arvioimaan millaiset ihmiset olisivat sopivia heidän työhönsä. (Mutta jos se tapahtuu jo ennen kättelyä, se ei kuulosta kovin hyvältä.) Joka tapauksessa "puhdasta" tunnetta ja intuitiota on vaikea erottaa toisistaan, koska ihmisellä on kuitenkin aina mukana aiemmat elämänkokemukset, jotka vaikuttavat tunteisiin ja ajatteluun enemmän tai vähemmän.

      Se on kyllä totta, että eivät päätökset läheskään aina ole rationaalisia, joka puolelta punnittuja ratkaisuja. Eikä niiden tarvitsekaan olla, koska ei kaikkia päätöksiä tarvitse pohtia hirveästi, vaan ne voi tehdä ihan fiilispohjalta. Joitain päätöksiä taas on hyvä harkita enemmän.

      Poista
  3. Ihmiset ovat kyllä kiinnostavampia kun ovat kiinnostuneita jostain :)

    Mulla on aika vähän kokemuksia nykyisistä nuortenkirjoista, vanhemmista Runotyttö on kyllä ollut kiinnostava, ja tavallaan sellainen itsensäkehittämisen ihanne on mukana joissain muissakin luetuissa, tyyliin Pikku naisia...mutta se on ehkä haudattu liian sormi-pystyssä-opettavaisena.

    Ainakin vanhemmissa poikakirjoissa harrastusten ja kiinnostusten kohteiden määrä on kyllä jonkin verran laajempi, vaikka sanoisin että niissäkin on kohtalaisen usein ihanteena sellainen yleisesti "hyvä tyyppi" joka ei ole liian intohimoisesti jonkin asian harrastaja...(joskus olen nähnyt pohdintoja esim. miksi Harry Potter on juuri sellainen kuin on ja miksi esim. Hermione ei ole kirjojen päähenkilö, eikä edes poikavastineensa...)

    Mutta jostain harrastekirjojen rajoilta, mieleen tuli mangatarjonta, jossa kyllä riittää paljon sarjoja, joissa päähenkilöt ovat hyvin kiinnostuneita jostain omasta jutustaan, ja näitä tuntuu olevan tehdyn suunnilleen jokaiselle kuviteltavissa olevalle harrastukselle tms aiheelle...
    (sen puoleen, olen lukenut pariakin mangaa joissa kiinnostuksen kohde on ollut vaatteet ja muoti, ja silloin kun siinä on intohimoa, niin sekin on kiinnostavaa...ja kanssa yhden länsimaisen sarjiksen haute couturesta, mutta jotenkin tuntuu että on ollut tuolla tasolla aiheena alikäytetty)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tiivistys tuossa alussa. :-)

      Ehkä mua häiritsee ulkonäköön keskittymisessä se, että se tarkoittaa sitä että ajattelee olevansa katseiden kohteina ja silloin motivaatio lähtee ulkoapäin, ei sisältäpäin (mistä sen pitäisi lähteä, muuten asiat eivät pidemmän päälle toimi). Tietysti on kiva kun tuntee näyttävänsä hyvältä (mutta tääkin lähtee sisältä, jos on hyvä olo tuntee näyttävänsä hyvältä tai ainakin itseltään, mikä on ainakin mulle tärkeämpää kuin konventionaalisen hyvä ulkonäkö) ja kun pitää vaatteita, joista pitää ja joissa tuntee olonsa luonnolliseksi ja omaksi itsekseen (olivatpa ne "kauniita" tai eivät). Tuo on kuitenkin todella kaukana siitä että laskee esimerkiksi pakonomaisesti kaloreita tai ajattelee, että "itsetuntoni on kääntäen verrannollinen painooni" (eräs kaveri sanoi kerran näin), mikä on mun mielestä tosi karmea ajattelutapa, noilla asioilla ei pitäisi olla paljon mitään tekemistä toistensa kanssa.

      Okei, tää kommentti ei liittynyt sun kommenttiin oikein mitenkään :-), oli vain vastauksia kirjoittaessa syntyneitä ajatuksia.

      Poista
    2. Läheisemmin sun kommenttiin liittyvä vastaus. Liiallinen opettavaisuus on tylsää, mutta ei laajempien näköalojen tarvitsisi olla kirjoissa sitä. Kiinnostuksenkohteet voisivat olla niin luonnollinen osa henkilön elämää ja persoonallisuutta, että siinä ei olisi opettavaisuuden tai erityisen itsensäkehittämisen makua. Eikä sen tarvitse tarkoittaa pakkomiellettä, vaan vain sitä että ihmisellä on muutakin elämää kuin tunteiden, ihmissuhteiden ja ulkonäön miettiminen. Hermione on mun lemppari Pottereissa, vaikka tykkään myös Harrysta.

      Minä en ole lukenut mangaa paljon ollenkaan, mutta niissä taitaa tosiaan olla aika monipuolisesti kaikkea. Eikä tämän testin tarkoitus siis ollut sanoa, ettei missään teinityttöjä kuvaavassa kirjassa tai elokuvassa ole mitään älyllistä elämää tai laajempia kiinnostuksenkohteita, vaan sanoa että on kirjoja tai leffoja, joissa niitä ei juurikaan ole.

      Eikä se ole mun mielestä ongelmallista, jos iso kiinnostuksenkohde on vaatteet tai muoti, koska silloin kiinnostus lähtee sisältä ja se vaatii ajattelua ja luovuutta ja työtä. Tuolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa että yrittää sovittaa itseään johonkin ulkopuolelta määriteltyyn ulkonäkömuottiin.

      Poista