keskiviikko 5. kesäkuuta 2024

Paul Cinquevalli, viime vuosisadan vaihteen huippujonglööri


Edellisen bloggauksen Edna Ferberin kirjassa sanottiin taitavan kirjanpitäjän pystyvän jonglööraamaan numeroita kuin Cinquevalli. Paul Cinquevalli (1859-1918) syntyi saksalaisten vanhempien lapsena nykyisessä Puolassa Paul Kestnerinä tai Emil Otto Paul Braunina. Paul karkasi 12- tai 14-vuotiaana kotoa liittyäkseen sirkuksen akrobaatteihin, mutta putosi jonkin ajan päästä esityksen aikana narulta ja loukkaantui, minkä jälkeen hän ryhtyi harjoittamaan jonglöörausta. Hän kehittyi siinä aivan käsittämättömän taitavaksi jokapäiväisen tuntikausien harjoittelun takia ja saavutti suuren suosion uudessa kotimaassaan Englannissa ja muualla maailmassa.

Hänen jonglöörauksensa oli paljon muutakin kuin pallojen heittelyä, ja hän kehitti aivan omia temppuja: liikutteli kahta päällekkäin olevaa palloa biljardikeppien välissä (kuva yllä), heitteli isoja tynnyreitä, tai piti hampaissaan(!) tuolia, jonka päällä istui hänen pöydän ääressä lehteä lukeva avustajansa - ja tietenkin samalla vielä jonglöörasi kolmella pallolla. (Netin kuvahaussa on lisää kuvia ja esimerkiksi selvempi kuva yllä olevasta. En saanut tähän kuitenkaan kopioitua muita kuvia, koska ne näkyivät jostain syystä vain tyhjinä ruutuina, ja kuvia venkslatessani luulin jo tuhonneeni puolet bloggauksesta, mutta sain sen onneksi palautettua.)


 

Cinquevalli oli aikansa superjulkkis, joka esiintyi omien sanojensa mukaan lähes kaikissa maailman pääkaupungeissa. Hänen suosionsa hiipui kuitenkin Englannissa ensimmäisen maailmansodan syttyessä, koska hän oli saksalaista syntyperää. Monet asiantuntijat pitävät häntä kuitenkin nykyäänkin maailman parhaimpana jonglöörina. Minusta hän on aivan ällistyttävä, ja olen kääntänyt tähän International Jugglers' Associationin sivuilta (tästä ja tästä) löytämäni Cinquevallin oman kirjoituksen ja haastattelun. Tekstit kertovat valtavasta innostuksesta asiaan ja omistautumisesta jonglööraamiselle. Ja ihan uskomattomasta sinnikkyydestä - Cinquevalli harjoitteli erästä temppua lähes kahdeksan vuotta, ennen kuin esitti sen julkisesti.

Ensin käännös australialaisessa lehdessä julkaistusta haastattelusta.

Paul Cinquevalli kirjoittaa: Olen jonglöörannut suunnilleen siitä asti kun opin kävelemään. Ensimmäinen yritykseni oli hoitajan minulle antamalla appelsiinilla. En syönyt sitä, vaan aloin kokeilla temppujen tekemistä sen kanssa; kolme päivää myöhemmin, kun siitä oli tullut liian pehmeä heiteltäväksi, hankkiuduin siitä eroon tavalliseen tapaan.

Menestyäkseen jonglöörillä täytyy olla loputtomasti kärsivällisyyttä. Jotkin temput vaativat niin pitkällistä ja jatkuvaa harjoitusta, että jos ihmisellä ei ole suunnattomasti kärsivällisyyttä ja rajattomasti sinnikkyyttä, hän ei koskaan pystyisi suorittamaan niitä. Otetaan esimerkiksi temppu, jossa tasapainotellaan korkeaa lasia otsan päälle aseteltujen neljän oljen/juomapillin (straws) päällä. Temppu näyttää aika helpolta, mutta minulla meni vuosia, ennen kuin onnistuin tekemään sen. Lasia tasapainotellessani jonglööraan samaan aikaan viittä hattua. En itse asiassa koskaan näe hattuja – avustajani ojentaa ne minulle ja laitan ne sitten liikkeelle, mutta katseeni on koko ajan kiinnittynyt pilleihin, joiden päällä lasi on. Jos siirtäisin katseeni pois pilleistä sekunnin sadasosaksi, niiden tasapaino järkkyisi.

Mutta miten pystyy heittelemään hattuja, jos ei näe niitä, lukija luonnollisesti kysyy. Voin vain sanoa, että tiedän vaistomaisesti, missä ne ovat. Näen ne sisäisesti ja tiedän täsmälleen missä kukin hattu on, kun ojennan käteni tarttuakseni siihen. Olen asteittain saanut itselleni kolmannen näköaistin (a treble sight), jota ilman en voisi suorittaa puoltakaan tempuistani.

Kun esimerkiksi jonglööraan biljardipalloilla [selässäni] en koskaan näe niitä niiden vieriessä selkääni pitkin, mutta tiedän kuitenkin täsmälleen missä ne ovat, ja näen ne mielessäni aivan yhtä selvästi kuin jos katsoisin niitä. Jos arvioisin niiden sijainnin hiuksenkin verran väärin, sotkisin esityksen.

Vaati lähes kahdeksan vuoden harjoittelun, ennen kuin onnistuin tasapainottamaan kaksi biljardipalloa toistensa päällä ja sitten tasapainottelemaan niitä biljardikepin päällä.

Tämä suoritus kiinnosti minua erityisesti, koska minulle sanottiin, että tieteen lakien mukaan se olisi mahdotonta.

Aloin siis harjoitella säännöllisesti tunnin päivässä. Itsekin epäilin tempun mahdollisuutta, mutta parin vuoden harjoittelun jälkeen aloin toivoa, että onnistuisin tekemään tämän näennäisesti mahdottoman tempun. Eräänä yönä heräsin nähtyäni unta, että olin esittänyt tämän tempun, joka oli silloin kunnianhimoni tärkein kohde.

Nousin ylös, ryntäsin alakertaan, aloin harjoitella biljardikepilläni ja kahdella biljardipallolla, ja ensimmäisellä yritykselläni onnistuin pitämään ne tasapainossa. Noin viisi vuotta myöhemmin esitin tämän tempun julkisesti.

On usein väitetty, että käytän painotettua (loaded) biljardikeppiä jonglööratessani kepillä. Jokainen, joka tietää jotain jonglöörauksesta, huomaa tällaisen väitteen selvästi absurdiksi. Se ei auttaisi minua hiventäkään. Koko vaikeus on siinä, että saa oikean tasapainopisteen (the correct point of balance). Se ei olisi yhtään helpompaa painotetulla kuin tavallisellakaan kepillä. Kunhan on löytänyt oikean tasapainopisteen, jonglöörauksesta tulee varsin helppoa.

Olen esiintynyt lähes jokaisessa maailman pääkaupungissa, ja kaupan päälle kaikenlaisissa syrjäisissä paikoissa, mutta luulen että erikoisin paikka, jossa olen koskaan esiintynyt, oli kadunkulmassa Boulder Cityssä. Koko esitys oli improvisoitu. Olin maailmankiertueella ja satuin olemaan Kalgoorliessa. ”Etkö antaisi Boulder Cityn kaivosmiehille tilaisuutta nähdä sinut?”, joku ehdotti, joten lähdin Boulderiin. Varasin pari huonetta kadunkulmassa olevasta hotellista ja järjestin lavan huoneideni ulkopuolelle. Paikat improvisoitiin nopeasti, hintana puolen punnan kultaraha, ja ansaitsin tuona iltapäivänä 200 £. Esityksen aikana puhalsi puhuri, joten oli monta temppua, joita en pystynyt mitenkään tekemään, mutta minulla on aina suuri määrä temppuja varastossa tällaisia hätätilanteita varten, ja olen iloinen voidessani sanoa, että kaivosmiehet olivat niihin erittäin tyytyväisiä.

Eräs jonglöörin elämän huonoista puolista on se, että hän ei voi käytännöllisesti katsoen koskaan pitää lomaa. Jos luopuisin työstä edes viikoksi enkä harjoittelisi ollenkaan sinä aikana, minun pitäisi opiskella viikkoja saadakseni silmäni ja käteni taas toimimaan. Harjoittelen eri temppuja joka päivä noin kolmen tunnin ajan. Useammin kuin kerran ystävä on tavannut minut soittamasta pianoa ja tasapainottelemasta keppiä ja hattua pääni päällä samaan aikaan. Musiikki on harrastukseni ja huvini, ja nautin erilaisten asioiden tekemisestä samaan aikaan. Se pitää taidot vetreinä. Usein esimerkiksi jutellessani ystävän kanssa jonglööraan samaan aikaan viidellä pallolla. Se huvittaa ystävääni ja on minulle harjoitusta.

Ne temput, jotka ovat vaikeimpia tehdä, eivät muuten millään muotoa ole niitä, joita yleisö eniten arvostaa. Yksi suosituimmista tempuistani on esimerkiksi jonglööraus kanuunankuulalla ja sen sieppaaminen niskaani. Tämä ei ole millään tavalla kovin vaikea temppu, mutta vetoaa yleisöön suuresti, uskoakseni osaksi sen takia, että ihmiset uskovat tempun olevan vaikean. Tietysti jos en onnistuisi sieppaamaan kuulaa oikeaan kohtaan se tappaisi minut; mutta ei ole pienintäkään mahdollisuutta, että tekisin virheen.

Olen saanut lääkäreiltä tätä temppua koskevia monia huvittavia kirjeitä, joissa he sanovat että temppu varmasti vie minut hautaan jonakin päivänä. Ensimmäisen kerran kun yritin temppua, käytin puista palloa, joka painoi vain yhden paunan (450 g). Se osui väärään kohtaan ja iski minut tajuttomaksi, mutta jatkoin harjoittelua, kunnes löysin oikean tavan tehdä temppu. Nyt käytän rautakuulaa, joka painaa 60 paunaa (n. 27 kg). Aloitin muuten akrobaattina, en jonglöörina.

Nuorallakävelyesityksessä Pietarissa humalainen avustaja oli tehnyt virheen nuoraa asentaessaan, minkä takia lipesin ja putosin 24 metriä. Kymmenen kuukautta myöhemmin pääsin sairaalasta sellaisessa kunnossa, että ymmärsin akrobaatin urani olevan ohi, ja siirryin vähän myöhemmin jonglööraukseen, joka oli aina kiehtonut minua niin valtavasti. Tuolloin pystyin suorittamaan noin kolme pientä temppua; nyt repertuaarissani on yli 3000 temppua.


Sitten Cinquevallin neuvoja jonglööriksi haluaville.

Kuinka onnistua jonglöörinä

 

Aina välillä ihmiset ovat tulleet pyytämään minua näyttämään heille, kuinka jonglöörataan. ”Se näyttää niin helpolta”, he sanovat aina. Se ei ole ihan niin helppoa kuin miltä näyttää, kuten voi päätellä siitä, että kesti kahdeksan vuotta, ennen opin pitämään kahta biljardipalloa tasapainossa biljardikepin päällä, ja olen käyttänyt kuukausia, joskus vuosia, opetellessani suorittamaan useita muita temppuja repertuaarissani.

 

Jotkut ihmiset pystyvät toki luonnostaan saamaan käden ja silmän toimimaan yhdessä paljon nopeammin ja tarkemmin kuin toiset. Jokin aika sitten annoin muutaman oppitunnin nuorelle naiselle, joka ei tiennyt kertakaikkiaan mitään jonglöörauksesta, ja kuitenkin hän oppi ensimmäisellä tunnillaan pitämään ilmassa viittä palloa. En ole koskaan nähnyt kenenkään pystyvän tähän ensimmäisellä yrityksellään, ja se hämmästytti minua paljon.

 

Jonglööri ei saa koskaan epäillä hiukkaakaan kykyään suorittaa jotakin temppuaan. Jos hänellä on epäilyksiä asiasta, se merkitsee vain sitä, että hän ei ole opetellut suorittamaan temppua kunnolla. Esimerkiksi heittäessäni 27-kiloisen kanuunankuulan ilmaan ja ottaessani sen sitten kiinni niskaani kuolisin välittömästi, jos en saisi sitä osumaan oikeaan paikkaan. Jos arvioni heittäisi kolmekin millimetriä, olisin kuollut mies; olen kuitenkin aivan yhtä varma siitä, että saan kuulan oikein kiinni, kuin siitä, että pystyn kävelemään alakertaan kaatumatta.

Jonglöörin täytyy aivan ensimmäiseksi oppia käyttämään raajojaan, erityisesti käsiään ja käsivarsiaan, huimaavan nopeasti. Tällaisen liikenopeuden saavuttamiseksi on välttämätöntä suorittaa erilaisia harjoituksia joka päivä ja ennen kaikkea pitää huolta siitä, että tekee harjoitukset joka päivä vähän nopeammin kuin päivää aikaisemmin.

Sitten silmä täytyy opettaa toimimaan hyvin nopeasti. Kun kokeilee sellaista yksinkertaista harjoitusta kuin parin tennispallon jonglöörausta, todennäköisesti huomaa, että vaikka harjoitus on helppo, pallo putoaa aina välillä.

 

Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että silmä ei aina toimi tarpeeksi nopeasti mahdollistaakseen pallon kiinniottamisen. Pallo ei koskaan odota, se putoaa aina täsmälleen samalla nopeudella ja samalla tavalla. Kun silmä on oppinut toimimaan aina samalla nopeudella, pallo ei enää koskaan jää sieppaamatta.

Kahden pallon heittelystä oppija voi asteittain siirtyä jonglööraamiseen viidellä pallolla. Kun hän pystyy heittelemään täysin varmasti viittä palloa, hänen kätensä ja silmänsä toimivat yhdessä erittäin hyvin ja helposti, ja hän voi edetä vaikeampiin temppuihin.

 

Ehkä vaikeinta jonglöörille on oppia näkemään esineet katsomatta niitä. Tämä saattaa vaikuttaa paradoksaaliselta väitteeltä, mutta se on kuitenkin totta. Kun esimerkiksi tasapainottelen lasia otsallani olkipilli(e)n päällä ja jonglööraan samalla viittä hattua, en koskaan katso hattuja; jos tekisin niin sekunnin sadasosankin ajan, lasi ja pillit putoaisivat, mutta tiedän vaistomaisesti hattujen sijainnin ja pystyn ottamaan ne kiinni ja heittelemään niitä aivan yhtä helposti kuin jos todella katsoisin niitä.

 

Mutta vaatii vuosien harjoittelun, että pystyy saavuttamaan tämän, jota voin kutsua ainoastaan eräänlaiseksi toiseksi näkökyvyksi (double sight).

 

Jatkuva harjoittelu on välttämätöntä jopa kaikkein taitavimmallekin jonglöörille. Jos pitäisin kuukauden loman enkä kertaisi tuona aikana joitakin temppujani, minun pitäisi luultavasti harjoitella vuoden ajan ennen kuin voisin taas esiintyä julkisesti. Harjoittelen itse asiassa joka päivä vähintään kolmen tunnin ajan.

 

Modernin jonglöörin pitää tiedostaa ja ymmärtää eräs seikka, se että hänen täytyy huvittaa yleisöään eikä vain kiinnostaa sitä. Viime vuosina olen aina tuonut esityksiini mukaan huumoria tekemällä asiat huvittavasti, mutta niistä tulee sillä tavalla paljon vaikeampia.

 

Edit 6.6.24, 10.6.24 (korjauksia).

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No on! Minusta tuo tuolitemppu on ihan uskomaton, ja yleensä se miten Cinquevalli suhtautui työhönsä, esim. harjoitteli tuota yhtä temppua pari vuotta ennen kuin edes alkoi uskoa että se saattaisi onnistua.

      Poista