perjantai 7. kesäkuuta 2024

Dale Spender: Mothers of the Novel. 100 good women writers before Jane Austen, 1986

Olen aiemmin lukenut australialaisen Dale Spenderin feministisen teoksen Man Made Language ja pidin siitä. Halusin lukea häneltä lisääkin, ja seuraavaksi kirjaksi valikoitui tämä houkuttelevan kuuloinen teos. Sata naiskirjailijaa ennen Jane Austenia? Ja vielä hyviä? Eikö Jane Austen ollutkaan ensimmäinen englanniksi kirjoittava naiskirjailija, joka on huomion arvoinen?

No ei ollut. Vaikka myöhempi kirjallisuudenhistoria on systemaattisesti jättänyt melkein kaikki nämä kirjailijat huomiotta, monet naiset kirjoittivat aktiivisesti, monipuolisesti ja rohkeasti ennen Austenia huolimatta kaikista niistä vaikeuksista, joita heidän tielleen asetettiin: tyttöjen koulutus oli järjestään paljon vähäisempää kuin poikien, jos sitä edes oli, 1600-luvulla ja sen jälkeenkin julkisuudessa olevaa naista pidettiin moraalittomana, oli syy mikä tahansa (kuten kirjan julkaiseminen), naiset eivät saaneet välttämättä edes käydä kirjakaupoissa...

Kaikesta tästä huolimatta naiset raivasivat itselleen tien kirjallisuuteen, niin että he olivat lopulta hyvin näkyvä ja huomattava osa 1700-luvun kirjallista maailmaa. Naiskirjailijat olivat niin suosittuja ja pidettyjä, että jotkut mieskirjailijat jopa julkaisivat kirjansa naisen nimellä saadakseen enemmän lukijoita. Jotkut 1700-luvun lopun tunnetuimmat kirjailijat olivat naisia, ja jotkut mieskirjailijat tukivat ja arvostivat heitä. Naisten kirjoittamia uusia teoksia odotettiin, niistä keskusteltiin ja niihin suhtauduttiin vakavasti - sekä naiset että miehet. Austen ei aloittanut tyhjästä, vaan hänellä oli takanaan pitkä perinne, jolle hän rakensi.

Kun Spender opiskeli kirjallisuutta yliopistossa, näistä varhaisista naiskirjailijoista ei puhuttu hänen kurssikirjoissaan mitään (tai hyvässä tapauksessa mainittiin pari kolme nimeä). Kun hän ryhtyi tutkimaan asiaa, hän ei odottanut löytävänsä juurikaan naiskirjailijoita tuolta ajalta, ja hänen paljon sinnikkyyttä vaatineen tutkimuksensa tulokset yllättivät hänet.

Spender aloittaa kirjansa 1600-luvun ensivuosikymmeniltä Lady Mary Wroathista ja Anne Weamysistä ja jatkaa tästä eteenpäin 1700-luvulle. Joukossa on mm. 1600-luvun Aphra Behn, jonka taitavan näytelmän olen itsekin lukenut. Kirjailijoita käsitellessään - ei kaikkia sataa, Spender on valinnut heistä vain osan tarkemman tarkastelun kohteeksi - Spender kuvaa myös aikakauden muuttuvaa kirjallisuusinstituutiota, suhtautumista kirjoittaviin naisiin sekä asenteita tuolloin ja nykyään. Spender kirjoittaa hyvin, ja kirjaa lukee mielikseen yleensä kirjallisuus- ja kulttuurihistoriana: teos ei ole kuiva faktaluettelo, vaan johdonmukainen, eri osa-alueita käsittelevä kirjallisuushistoria, kulttuurinen analyysi ja useinkin jännittävä elämäkertakirja, jossa nostetaan esiin nykyäänkin melkein näkymättömät ajan naiskirjailijat. Spender yhdistää kirjassaan hauskan kirjoitustyylin, avoimen feministisen asenteen ja hyvät perustelut.

Kirjan nimi ei turhaan ole Mothers of the Novel. Kirja käsittelee romaanikirjailijoita (ei siis esimerkiksi runoilijoita), ja naisilla oli Spenderin mukaan englanninkielisen romaanin synnyssä hyvin tärkeä rooli, määrällisesti ja laadullisesti. They drew on the strengths they had been allowed and transformed their private literary indulgence into a public paid performance, and in the process they gained for themselves a voice and helped to create a new literary form. Women did not imitate the men; it was quite the reverse. And as the women writers produced this novel form, they forged for themselves an occupation which was intellectually stimulating, often lucrative, generally rewarding, and increasingly influential. (4-5) Yhtä lailla tai enemmänkin naisten kuin miesten aikaansaannosta on esimerkiksi kirjeromaani, realistinen romaani, goottilainen romaani, omaelämäkerrallinen romaani, poliittinen fiktio sekä idearomaani (novel of ideas).

Kirja saa miettimään, mitä kirjoja sanotaan klassikoiksi ja miksi. Spender löysi ajalta ennen Jane Austenia yli sata naispuolista romaanikirjailijaa ja vain 30 miestä, mutta sanoo, että mieskirjailijoita saattoi olla parikymmentä enemmänkin. Tämän huomioon ottaenkin mieskirjailijoita oli tuolloin paljon vähemmän kuin naisia, mutta englanninkielisen romaanin historiassa tuolta ajanjaksolta nostetaan esiin kuitenkin vain viisi mieskirjailijaa (Daniel Defoe, Henry Fielding, Samuel Richardson, Tobias Smollett ja Lawrence Sterne) ja jätetään nuo yli sata naiskirjailijaa, joista jotkut olivat omana aikanaan hyvin tunnettuja ja suosittuja, huomiotta (s. 5-6). Tätä ei enää voi pitää vahinkona, vaan tahallisena poisjättönä. Tällainen poisjättö on vahingollinen: naiskirjailijoilla on merkitystä tietenkin naisille, jotka saavat heistä kaikupohjaa omille kokemuksilleen, tunteilleen ja ajatuksilleen, mutta myös miehille - yleensä ihmisille.

Asenteen naiskirjailijoihin huomaa myös romanttiselle kirjallisuudelle annetusta leimasta: jos miehet kirjoittavat ihmissuhteista ja tunteista, tätä pidetään emotionaalisesti ja psykologisesti syväluotaavana vakavasti otettavana kirjallisuutena; jos naiset kirjoittavat näistä, tätä pidetään helposti romanttisena höttönä.

Nykyään ei kuitenkaan ole mikään pakko noudattaa ennakkoluulojensa vankeina olleiden aikaisempien mieskriitikkojen luomaa kaanonia, vaan jos menneisyydestä löytää hyvän naiskirjailijan, voi olla hyvät perusteet nostaa tämä oman luvin klassikon asemaan, jos tämän pystyy perustelemaan kirjallisilla ansioilla. Ja tätähän on tietysti tehtykin sen lähes 40 vuoden aikana, joka Spenderin kirjan julkaisemisesta on kulunut. Mutta ei kuitenkaan kovin paljon - keitä 1600-1700-luvun naiskirjailijoita osaisit nimetä? Kuinka monen nimen seuraavista tunnistat? Minä tunsin ennen kirjan lukua vain Aphra Behnin, Mary Wollstonecraftin ja Ann Radcliffen nimet.

Tässä lista kirjailijoista, joita Spender käsittelee kirjassaan tarkemmin, koska heitä on aikalaisarvioissa tai myöhemmin (harvoissa naisten kirjoittamissa kirjallisuushistorioissa) pidetty merkittävinä: Lady Mary Wroath, Anne Weamys, Katherine Philips, Anne Clifford, Lucy Hutchinson, Anne Fanshawe, Margaret Cavendish, Aphra Behn, Delarivière Manley, Eliza Haywood, Sarah Fielding, Charlotte Lennox, Elizabeth Inchbald, Charlotte Smith, Ann Radcliffe, Mary Wollstonecraft, Mary Hays, Fanny Burney, Maria Edgeworth, Sydney Owenson (Lady Morgan), Amelia Opie ja Mary Brunton.

Sivuilla 119-137 on lista Spenderin löytämistä sadastakuudesta Jane Austenia aikaisemmin kirjoittaneesta naiskirjailijasta sekä näiden kirjailijoiden 568 romaanista. Spenderin kirja käsittelee romaanin kehitystä nimenomaan angloamerikkalaisella kielialueella, eikä siinä puhuta muusta Euroopasta mitään.

Gregorius on kirjoittanut aiheeseen liittyvästä Joanna Russin kirjasta How to Suppress Women's Writing.

Edit 12.6.24 (lisätty Ann Radcliffen nimi tuttuihin kirjailijoihin), 30.6.24 (korjattu nimi ym. pieniä muutoksia), 26.7.24 (lisätty linkki Gregoriuksen bloggaukseen).

Dale Spender: Mothers of the Novel. 100 good women writers before Jane Austen, 1986. Pandora Press. 338 sivua + lähdeluettelo (9 sivua) + hakemisto (10 sivua).

4 kommenttia:

  1. Mietinkin juuri tuota englantilaista painotusta, kun samalta ajalta olen lukenut kyllä mm. joitain espanjalaisia ja ranskalaisia romaaneja...sinänsä olen kyllä kuullut että nimenomaan englantilaisen romaanin kehityksessä naiskirjailijat ovat olleet merkittäviä (ja olivat sitä myös Austenin jälkeen).

    Mainituista naiskirjailijoista olen lukenut yhden Aphra Behnin pienoisromaanin (ja sen perusteella en ainakaan nykyaikana antaisi sille määrettä "hyvä") joskin niminä muutama on tuttu ja ainakin Charlotte Lennoxin Female Quijote on kuulostanut sen verran kiinnostavalta että pitäisi lukea (mutta en kyllä ole lukenut myöskään noita viittä mainittua miestäkään)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä pointteja. 1800-luvulta tulee helposti mieleen kuuluisia englantilaisia naispuolisia romaanikirjailijoita (Bronten sisarukset, George Eliot, Elizabeth Gaskell), mutta ajalta ennen Austenia en olisi osannut mainita ketään (Aphra Behnin ehkä, mutta hänet yhdistän enemmän näytelmiin, ja Wollstonecraftia pidän enemmän aktivistina) ja minusta on todella hämmästyttävää, että heitä oli noin paljon. Voi tietenkin johtua tietämättömyydestäni, eikä tuolta ajalta yleensäkään tule luettua paljon mitään. Tunnistin kuitenkin Smollettia lukuun ottamatta noiden mieskirjailijoiden nimet ja tiedän heistä jotain, vaikken heiltäkään ole lukenut mitään.

      Muistan, ettet ollut niin vaikuttunut Aphra Behnin Oroonokosta, mutta hänen näytelmänsä oli hyvin kirjoitettu ja taitava. 1600-luvulla romaani yleensä taidemuotona oli (Englannissa) niin kehittymätön, että ehkä mitään romaania siltä ajalta ei pidettäisi nykymittapuulla kovin hyvänä (Defoenkin Robinson Crusoe julkaistiin vasta vuonna 1719). Minä selailin läpi Gutenbergissä yhden Margaret Cavendishin romaanin (ehkä bloggaan siitä myöhemmin), enkä minäkään sanoisi sitä mitenkään hyväksi.

      Spender on hyvin myötämielinen lukija, mikä häiritsi minua ihan kirjan alussa, muttei myöhemmin, ja hänen tulkintaansa varmaan vaikuttaa se, että hän tietää paljon noiden varhaisten naiskirjailijoiden elämästä ja vaikeuksista. Ehkä "hyvä" tarkoittaa hänen kirjassaan joskus, varsinkin 1600-luvun kirjailijoiden kohdalla, enemmänkin "uraauurtavaa" tai "ensimmäistä" ja sillä tavalla merkittävää.

      Minua alkoi myös kiinnostaa mm. tuo Charlotte Lennoxin Female Quijote. Se taitaa olla monen sen lukeneen mielestä hyvä kirja, mutta kuka on kuullut Charlotte Lennoxista? Ainakaan verrattuna siihen, kuka on kuullut noista mieskirjailijoista? Ja minkä verran häntä mainitaan nykyäänkään kirjallisuushistorioissa, tai näitä muita naisia? Nykyään heistä tiedetään enemmän, varmasti osaksi juuri Spenderin kirjan ansiosta, mutta eivät he vieläkään mitenkään tunnettuja ole. Ja Spenderin kirjoitusaikana he olivat käytännöllisesti katsoen näkymättömiä, ja silloinkin kun mieskriitikot kirjoittivat heistä, he saattoivat tehdä sen vain vähätelläkseen heitä. Eli tämä kirja kannatti kyllä lukea tietojensa takia, ja sen lisäksi se oli viihdyttävä.

      Poista
    2. Joo, Radcliffe goottikirjallisuuden uranuurtajana on noista varmaan nykyään tunnetuin, ainakin kun spefi- ja kauhu-historiasta on puhe.
      Behnin muuta tuotantoa voisi kyllä harkita joskus. Lennox tuli vastaan 1001 Books -listassa ja tosiaan sen listan lukijoiden keskusteluryhmässä Librarythingissa näkyi varsin positiivisia kommentteja siitä, ja on siitä kanssa uusintapainoksia klassikkosarjoissa, mutta joo, varmasti monelle kirjallisuutta tuntevallekin se varmaan on tuntemattomampaa laitaa.

      Ja niin, miten se "hyvä" nyt sitten ymmärretään. Olen kyllâ samalta aikakaudelta lukenut myös jotain varhaisia espanjalaisia pikareskeja, jotka ovat varsin hyvin kestäneet aikaa (jos siis pitää pikareskeista) ja esim. Alain René Lesagen parissa olen viihtynyt, mutta onhan niissä kirjoissa aikamoista episodimaista haahuilua jota modernimpi aika pitäisi usein heikkoutena (tai sitten postmodernistisena kokeellisuutena). Ja auttaa kun on lukenut myös jotain keskiaikaisia romansseja joiden juonenkuljetus ja rakenne on usein aika omaleimaista...
      Mutta hieman kuitenkin rohkenen vaatia että "hyvä" tarkoittaa muutakin kuin "ensimmäistä".

      Luinpa juuri myös kiinnostavan kirjan aiheeseen liittyen, bloggaus on harkinnassa mutta jos sitä ei tule niin mainitsenpa tässä kuitenkin, että haluat lukea Joanna Russin kirjan How to Suppress Women's Writing, se puhuu niin näistä samoista kirjailijoista kuin myös kirjallisuuden kritiikin ja kaanonin rakenteista...

      Poista
    3. Joo, tunsinhan minä Ann Radcliffenkin nimen ennestään, vaikken ole hänen Udolphoaan lukenut. Ja tosi vähän muutenkin 1800-lukua edeltävältä ajalta, joten en osaa noista espanjalaisista ja ranskalaisista sanoa mitään.

      Jos minä kehittäisin nyt ihan uuden kirjallisuudenlajin, niin tuotokseni saattaisi olla kömpelömpi ja taitamattomampi kuin 50 vuotta omaani myöhemmin tehty teos. Se voisi silti olla rohkea ja omintakeinen, eli "ensimmäinen" voi tarkoittaa siinä mielessä "hyvää". Spender ei tarkastellut näiden kirjailijoiden teoksia irrallisina teksteinä, vaan näki koko niihin ja niiden kirjailijoihin liittyvän kontekstin, mikä varmaan vaikutti tulkintaan, koska hän näki tekstit historiallisessa yhteydessään. (Ja muistaakseni hän piti Behnin Oroonokosta, vaikka siinä tietysti puutteita onkin.)

      Mutta totta, "hyvään" kannattaa suhtautua tässä kirjassa niin, että osa kirjailijoista on nykymittapuullakin hyviä, osa ei. Spender myöntää sen tavallaan itsekin: hän on valinnut nuo parikymmentä kirjailijaa lähemmän tarkastelun kohteeksi, koska he olivat huomattavia tai hyviä (ja muutkin 80 voivat tietysti olla hyviä), ja joistakin romaaneista hän on innostuneempi kuin toisista. Ehkä hän halusi laittaa kirjansa alaotsikkoon sanan "hyvä", koska hän halusi sanoa, että näihin yli sataan naiseen kannattaa kiinnittää huomiota eikä vain huiskaista heitä sivuun taitamattomina tai merkityksettöminä raapustelijoina.

      Tämä on nimittäin mahdollista. Wikipedian mukaan Daniel Defoeta "on pidetty eräänä varhaisimmista romaanikirjailijoista". The New Yorkerin artikkelin (2016) otsikko Samuel Richardsonista on "The Man Who Made the Novel", ja häntä sanotaan siinä "modernin romaanin keksijäksi" (https://www.newyorker.com/magazine/2016/05/16/samuel-richardson-inventor-of-the-modern-novel). Aphra Behnistä taas sanotaan Wikipediassa, että hän oli "kirjailija", tosin monipuolinen, vaikka hän kirjoitti romaaneja kauan ennen noita viittä miestä, jotka (nopean tiedonhakuni perusteella) kaikki julkaisivat teoksensa vasta 1700-luvun puolella, ja oli siis paljon varhaisempi romaanikirjailija kuin esimerkiksi Defoe tai Richardson.

      Kiitos vinkistä! Tuo Joanna Russin kirja on yksi Spenderin kirjan lähteistä, ja se olisi varmaan kiinnostava, mutta ainakaan nyt en aio lukea sitä (mulla on lisää Spenderin kirjoja lukulistalla, parinsadan muun kirjan lisäksi :-) ). Toivottavasti bloggaat siitä, olisi hauska kuulla mitä ajattelit siitä!

      Ja katsotaan, kumpi ensin ehtii lukea Charlotte Lennoxin Female Quijoten :) . Lisäsin sen tuolle pitkälle listalleni, ja ajattelin vähitellen ehkä tutustua muidenkin kirjassa mainittujen naisten teoksiin.

      Poista