sunnuntai 30. kesäkuuta 2024

Tiia Aarnipuu: Trans. Sukupuolen muunnelmia, 2008

Käsiin osui erinomainen kirja sukupuolen eri variaatioista ja niiden ilmentämisestä. Kirjan kirjoittaja Tiia Aarnipuu tuntee aiheensa perinpohjin Setassa työskentelynsä takia, ja vaikka esimerkiksi joitakin termejä saatetaan käyttää toisella tavalla kuin nykyään - Aarnipuu sanoo itsekin muutoksen olevan nopeaa - kirja oli minulle oikein hyvä johdatus aiheeseen, jonka tunsin vain pinnallisesti.

Kirja on perusteellinen ja monipuolinen. Aarnipuu valottaa ensin sukupuolen moninaisuuden historiaa ja löytää sukupuolen käsitettä kyseenalaistaneita ja laajentaneita myyttejä, tarinoita ja ihmisiä länsimaisesta kulttuuripiiristä antiikista nykyaikaan. Sitten hän selventää aiheeseen liittyviä eri sanoja ja niiden merkityksiä sekä kertoo lääketieteen suhtautumisesta mm. transsukupuolisiin ja intersukupuolisiin (aikaisemmalta nimitykseltään hermafrodiitteihin). Kirjassa kerrotaan myös sukupuolen muuntelusta muissa maanosissa sekä tarkastellaan sukupuolen moninaisuutta taiteessa - kirjoissa, teatterissa, elokuvissa, musiikissa ja kuvataiteessa. Lopuksi Aarnipuu kertoo lainsäädännöstä Suomessa ja Euroopassa ja sen puutteista sekä transihmisten omista järjestöistä.

Laajuutensa lisäksi kirja on kiinnostava. Aarnipuu kirjoittaa hyvin ja helposti lähestyttävästi ja onnistuu normalisoimaan aiheensa, joka minulle tuntui vieraalta ja eksoottiselta, koska paria lyhyttä tapaamista lukuun ottamatta en itse tunne esimerkiksi transsukupuolisia, transvestiitteja tai intersukupuolisia ihmisiä (ainakaan tietääkseni, ihmiset varmaan harvemmin kertovat näistä asioista vieraammille). Aarnipuu välittää kirjassaan hienosti tunteen siitä, että eri nimitysten takana on eläviä ja tuntevia ihmisiä, samanlaisia ja erilaisia kuten kaikki muutkin ihmiset, ja että sukupuolen vapaassa ilmentämisessä on kyse tärkeästä ihmisoikeudesta. Hän välittää hyvin myös käsityksen siitä, että jokainen ihminen on yksilö eivätkä esimerkiksi kaikki transsukupuoliset ole samanlaisia ja ajattele samalla tavalla, kuten eivät muidenkaan ryhmien jäsenet.

Kirjoitin erääseen blogikommenttiin vuosi pari sitten, että transnaiset ovat minusta tavallaan enemmänkin naisia kuin itse olen, koska he ovat valinneet naiseutensa ja ovat taistelleet sen puolesta (toisin kuin itse olen). Jos joku tuttuni tai läheiseni haluaisi korjata sukupuolensa, se tuntuisi varmasti aluksi hämmentävältä, mutta en uskoisi sen olevan loppujen lopuksi ongelma: ihminen pysyisi sukupuolestaan riippumatta samana sekä olisi onnellisempi ja pystyisi varmaan olemaan oma itsensä vapaammin ja laajemmin kuin ennen tuntiessaan olevansa oikeaa sukupuolta. Ellei kysymys olisi sitten puolisostani; tässä asiassa sukupuolella olisi minulle varmasti merkitystä, vaikka kaikille ei ole.

En siis ole pitänyt enkä pidä transsukupuolisuutta huonona asiana, mutta olen kuitenkin pitänyt sitä marginaalisena asiana, joka koskettaa vain pientä ihmisryhmää. Aarnipuun kirja sai minut ymmärtämään, että siinä ja sukupuolen muussa muuntelussa on kyse aiempaa käsitystäni laajemmasta ilmiöstä, joka on yhteiskunnallisesti merkityksellinen myös sen takia, että se saa meidät kyseenalaistamaan ja pohtimaan käsityksiämme sukupuolesta yleensä ja huomaamaan, että sukupuolet eivät ole tarkkarajaisia, vaan niiden rajat liukuvat ja siirtyvät ja niiden ilmenemismuodot sekoittuvat toisiinsa. Katsotaan siis ihmisiä sukupuolen rajojen yli ja annetaan heidän olla sellaisia kuin ovat lyömättä heihin leimoja, joiden mukaan heidän pitäisi ajatella tai käyttäytyä tietyllä tavalla.

Ehdin juuri ja juuri saada tämän kirjan mukaan Yöpöydän kirjat -blogin kesäkuun Pride-lukuhaasteeseen.

Ja haa, jo 400. bloggaus. Ei hassumpaa.

Edit 1.7.24: mm. korjattu 'interseksuaalinen' 'intersukupuoliseksi', ehkä englannin vaikutuksen takia kirjoitan termin helposti väärin, 4.7.24.

Tiia Aarnipuu: Trans. Sukupuolen muunnelmia, 2008. Like. Kansi: Eliza Karmasalo / Like. 237 sivua + lähdeluettelo (14 sivua) + elokuvaluettelo (5 sivua) + hakemisto (8 sivua).

2 kommenttia:

  1. On niin hyvä, että tästä asiasta nykyään puhutaan paljon ja tiedetään paljon enemmän. Harmi, että konservatiiviset ihmiset edelleen haluavat rikkoa ihmisoikeuksia tässäkin asiassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä, tiedon lisääntyessä asenteet muuttuvat ja aletaan hyväksyä asioita, joita ennen on saatettu pitää väärinä tai omituisina vaikka ne eivät sitä ole. On hienoa, että sukupuolen eri ilmenemismuotoja edustavat ihmiset kertovat kokemuksistaan ja elämästään.

      Poista