John R. Mott (rauhannobelistit 1946)

John R. Mottin (1865-1955) Nobelin rauhanpalkinnon perusteeksi sanotaan lyhyesti se, että hän oli Nuorten Miesten Kristillisen Yhdistyksen johtaja (ei siis perustaja, kuten ensiksi ajattelin). Finnasta löytyy hänen omia teoksiaan vuodesta 1890 alkaen, monet myös suomeksi käännettyinä, mutta koska nämä kuulostivat hyvin uskonnollisilta enkä myöskään tahtonut ainakaan heti tilata hänestä ja NMKY:stä kertovia englanninkielisiä elämäkertoja, tutustuin häneen kahden suomalaiskirjoittajan teosten kautta, Hilja Haahdin Päiväkirjan lehtiä: Kolme julistajaa -kirjasta sekä Yrjö Karilaan Tunsimme Hänet: Aikamme sananjulistajia ja heidän sanomansa -kirjasta.

En ensin ymmärtänyt, mistä syystä Mottille annettiin rauhanpalkinto, koska hän oli nimenomaan kristinuskon julistaja. Karilaan kirjassa on otteita hänen teoksistaan, ja kaikki ovat mielestäni hartauskirjallisuutta: niissä puhutaan rukouksen tärkeydestä, synnin vihaamisesta, esirukouksesta, Kristuksen toiveiden mukaan elämisestä, pyhittäytymisestä, ylpeyden vaarasta, Pyhän hengen työstä ja Kristuksen kutsun kuulemisesta... Ei mitään varsinaisesti ihmisten auttamisesta, lukuun ottamatta ehkä tätä: ... on meidän oltava tekemisissä yksityisten ihmisten kanssa, syntisten, taistelevien, yksinäisten, unohdettujen miesten kanssa, jotka vaeltavat epäilysten ja epävarmuuden sokkeloissa, ... ja meidän on ponnisteltava saadaksemme heidät yhteyteen Kristuksen ja Hänen ohjelmansa kanssa (Karilas, 150). 

Mott myös piti lähetystyötä kristityn velvollisuutena (hänen vuonna 1897 julkaistun kirjansa nimi on Strategic Points in the World's Conquest: The universities and colleges as related to the progress of Christianity), mikä nykyisenä moniarvoisempana aikanamme ei ole yhtään niin ongelmaton asia kuin 1900-luvun alkupuolella. Uskovaisille Mottin kirjat ovat voineet olla elähdyttäviä ja vahvistavia, mutta Nobelin rauhanpalkinto ei ole uskonnollinen palkinto. Palkinnon vastaanottajien pitäisi lisätä yhteisymmärrystä eri kansojen ja eri ihmisryhmien välillä tai vähentää väkivallan todennäköisyyttä näiden välillä, tai työskennellä sosiaalisten ongelmien lievittämiseksi ja poistamiseksi sekä ihmisten elämän parantamiseksi. Tekikö Mott näin?

Palkinnon myöntäminen Mottille kertoo varmasti ajan eurosentrisyydestä, mutta jos hyväksyy tämän ja sen, että kansojen ja ihmisten yhteyteen pyrittiin nimenomaan kristillisyyden kautta, alkaa löytää myös syitä palkinnon myöntämiseen. Vuonna 1950 NMKY:ssä oli maailmanlaajuisesti noin 10 200 yhdistystä ja jäseniä oli noin 3,5 miljoonaa (Haahti, 135), eli se tavoitti hyvin monenlaisia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Mottilla olikin aivan erikoinen kyky johtaa suuria kokouksia, hallita ja pitää koossa ja rauhan hengessä yhdistää eri rotuihin ja kansoihin sekä eri uskontunnustuksiin kuuluvia kristittyjä (Haahti, 155). NMKY:n yhdistyksissä ilmeisesti hyväksyttiin ihmiset sellaisina kuin he olivat etnisyydestä, ihonväristä, kansallisuudesta, tuloista, koulutustasosta tai kristillisestä suuntauksesta riippumatta, eli se toimi ruohonjuuritasolla ihmisten välisen yhteisymmärryksen lisäämiseksi.

NMKY:läiset tekivät ilmeisesti myös konkreettista avustustyötä toisen maailmansodan kauhujen lievittämiseksi. Ehkä juuri sen takia Mott sai palkintonsa näin pian sodan jälkeen? Sota-aika! Olisi aivan erityinen luku tarpeen sen jättiläistyön kuvaamiseksi, johon Mott organisoi maailman N.M.K.Y:n niin rintamilla ja rintamien takana kuin sotavanki- ja pakolaisleireissä. ... Hänelle uskottiin jättiläissummien käyttäminen siihen huutavaan hätään, joka maailmassa vallitsi, ja osittain hän joutui itse niitä kokoamaankin. Hän mobilisoi valtavan työarmeijan, niin palkattuja kuin vapaaehtoisia voimia, suorittamaan sekä sosiaalista että hengellistä avustustoimintaa molemmilla taistelevilla puolilla. N.M.K.Y:tä pidettiin sopivimpana elimenä tähän toimintaan, se kun oli kansain-, yhteiskuntaluokkien- ja tunnustustenvälinen, valtiollisesti puolueeton yhtymä. Mutta miltei yli-inhimillinen oli se kuorma, jota Mott joutui sotavuosina kantamaan harteillansa. (Haahti, 157-158) Mott oli sodan aikaan yli 70-vuotias.

Vuodesta 1891 kuolemaansa saakka Mott matkusti jatkuvasti ympäri maailmaa puhujamatkoillaan tai konferensseissa, huolimatta siitä että hän kärsi matkapahoinvoinnista ja meritaudista. Hän matkusti ilmeisesti neljä kertaa kokonaan maailman ympäri ja oli 70:een ikävuoteensa mennessä ylittänyt Atlantin noin sata kertaa (Haahti, 144, 152). Monilla matkoilla oli mukana myös hänen rakas vaimonsa Leila, jolla oli ajankohtaan nähden harvinaisesti maisterintutkinto (Haahti, 145-153). Mott kävi myös Suomessa puhujamatkoilla viisi kertaa (vuosina 1899, 1909, 1916, 1926 ja 1946; Karilas, s. 126). Hän käsitteli puheissaan usein samoja teemoja, mutta sovitti puheensa kuitenkin aina yleisönsä mukaan.

Puhujamatkojen aikataulu oli hyvin tiivis: puheiden pidon lisäksi Mott tapasi kuulijoitaan tuntikausien ajan kahden kesken ja keskusteli heidän kanssaan heidän ongelmistaan, tarvittaessa tulkin välityksellä. Hän oli ilmeisesti yleisöpuhujana vaikuttava ja innostava, myös vielä 80-vuotiaana. Puhuessaan nuorena hänen kanssaan kahden kesken Haahti tunsi Jumalan läheisyyttä, selkeyttä ja ennenkokematonta onnea, vaikkeivät Mottin sanat itsessään olleetkaan erikoiset (Haahti, 66-68).

Kun Mott oli 1800-luvun lopulla Englannissa kokouksessa ollessaan pyörtynyt ja samalla kaatuessaan loukkaantunut, hän huomasi, että hänen täytyy myös levätä. Hän siis otti vastaan ystävänsä lahjan, maapalstan Quebecistä Kanadasta järven rannalta, rakensi sinne itse hirsihuvilan ja vietti siellä joka vuosi kesälomansa nauttien perheensä ja ystäviensä kanssa ulkoilmaelämästä (Haahti, 150-152).

Mottin työn painopisteistä kertoo 6-osainen, noin 3000 sivua käsittävä teos, jonka Mott kokosi arkistoistaan: osissa käsitellään Ylioppilaitten Vapaaehtoisliikettä (eli lähetystyötä), Ylioppilaitten Kristillistä Maailmanliittoa, Amerikan NMKY:tä ja NMKY:n Maailmanliittoa ja Kansainvälistä Lähetysneuvostoa. Viimeinen osa sisältää hänen hengellisiä puheitaan ja esitelmiään, joita ei ole muualla julkaistu (Haahti, 166).

Mottia arvostettiin myös Suomessa. Mott vastaanotti vuonna 1946 New Yorkissa presidentin myöntämän Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkin (Haahti, 167), eli ehkä NMKY:läiset auttoivat myös suomalaisia. Mott itse sanoi Suomesta 1920-luvulla näin: "Suomi on ihana maa. Se on vallannut minun sydämeni. Ja se muistuttaa minulle näitä sanoja: "Siltä, joka on paljon saanut, vaaditaan paljon." Mitä Herra on Suomelle antanut? Ihmeellisen historian, aivan hämmästyttävän henkisen perinnön ja nyt vapauden, tavattomia ruumiin kykyjä ja korkean sivistyksen niin ettei ainoakaan maa voi osoittaa sellaista lukutaitoa kuin Suomi. Ja arvelen, että harvoissa maissa suhteellisesti niin moni ylioppilas tulee kansan syvistä riveistä kuin Suomessa... Jumala on antanut Kristuksen selkeän evankeliumin tälle kansalle." (Karilas, 154-155,  lainaus Mottin teoksesta Kaksi esitelmää. Kristuksen lähetyskäskyn velvoitus, 1928(?). )

Haahdin kirjoitus Mottista selittää ehkä sitä, miksi Jean Sibeliuksen uskonnollinen sisar Linda Sibelius lähti lähetyssaarnaajaksi Tunisiaan; matka "epäonnistui surkeasti" (lähde: Helsingin Sanomat, artikkeli ikävä kyllä maksumuurin takana). Mott kannusti ylioppilaita ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi lähetystyöhön, ja jotkut Haahdin ystävistä tekivätkin tällaisen lupauksen. Haahti mainitsee (s. 116) Selma Rainion, joka lähti Ambomaalle 1900-luvun alussa ensimmäisenä lääkärinä ja Helmi Heikinheimon (s. 121), joka työskenteli Kiinassa vuosina 1911-1916 Keski-Kiinan ainoana eurooppalaisen koulutuksen saaneena naislääkärinä.

Hilja Haahti: Päiväkirjan lehtiä. Kolme julistajaa, 1950. Otava. 336 sivua. Kirja on eräänlainen uskonnollinen elämäkerta: Haahti kertoo siitä, miten Mott, Karl Povlsen ja Dirk Hermanis Dolman vaikuttivat hänen elämäänsä, sekä Mottin käynneistä Suomessa. Hyvin uskonnollista tekstiä, mutta Mottia käsittelevässä osuudessa (s. 23-167) on myös esimerkiksi mielenkiintoista kuvausta naisylioppilaan elämästä 1800-luvun lopulla sekä ylioppilaiden kokousmatkasta Norjan tuntureille. Kirjassa on Mottin lyhyt uskonnollispainotteinen elämäkerta.

Yrjö Karilas: Tunsimme Hänet. Aikamme sananjulistajia ja heidän sanomansa, 1955. Kuva ja sana. 336 sivua. Karilaan kirjan Mottin elämäkerrassa (s. 117-133) on aika lailla samat tiedot kuin Haahdinkin kirjassa, mutta kirjassa on myös otteita Mottin teoksista (s. 134-158). Muita kirjassa käsiteltyjä henkilöitä ovat Tojohiko Kagava (Toyohiko Kagawa, japanilainen kristitty pasifisti), Stanley Jones, Albert Schweitzer, Eivind Berggrav, O. Hallesby ja Frank Mangs.