Kirjan runoilijat puhuivat minulle kuitenkin vuosikymmenien takaa tuoreina, intohimoisina, rohkeina, uhmakkaina ja aitoina. Vaikka runojen ikä näkyi, ne tuntuivat kuitenkin yllättävän eläviltä, kun niihin suhtautui avoimesti, ja niitä oli helppo ymmärtää. Niissä oli herkkyyttä ja halua ottaa elämä vastaan ja kokea se sellaisena kuin se on, iloineen ja kipuineen kaikkineen. Niissä oli myös ehdottomuutta ja luottamusta omaan itseen ja omiin tunteisiin.
Edith Södergran oli taas omaa luokkaansa. Kaarlo Sarkian runoja en ole muistaakseni lukenut koskaan ennen, mutta pidin hänestäkin. Tässä näyte jokaiselta, vaikka kirja onkin kokonaisuutena vaikuttavampi, kun runot puhuvat keskenään. Eri runoilijoiden runot ovat kirjassa sekaisin, ja toimittajat ovat ryhmitelleet runot kolmeen kokonaisuuteen.
Itsensä etsijä
Koskena kohista,
lampena levätä,
merenä myrskytä,
pilvinä piristä
kohtalo itsensä etsijän on -
syöksyä, haihtua aurinkohon.
Eino Leino
Matkaan, veljeni, loiton
määräsi nähden!
Ihmisen ylpein arpa:
tietäen turhaksi voiton
taistella turhan tähden.
Kauneus, untemme sisar,
on opas meillä:
laulaen kuoleva joutsen,
lehdellä kasteen pisar,
myös tomu kultainen teillä.
Uuno Kailas
Älä elämää pelkää
Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.
Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.
Älä koskaan sano:
"Tämä on iäti minun."
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.
Kaarlo Sarkia
Sataa, sataa
Sataa, sataa ylleni tulvimalla.
- - -
Niin vähästä en särje vielä sydäntäni.
Puhaltakoot vastoinkäymiset ympärilläni
niinkuin kylmät viimat.
Olen itse myötäkäyminen. Otsallani
on kirjoitettuna:
aurinko ei voi itkeä hetkeäkään.
Se joka tahtoo tappaa auringon,
ojentakoon aseensa,
hän näkee väkevämpänsä.
Edith Södergran
Kesä
On ranta sateentuore,
lehdet pirskottavat tuoksuaan,
läikkyy silkki veden
läpi aurinkoisen sydämen.
Kyllin olet kuunnellut
talven ääniä pimeinä öinä.
Olet kiusatun väsynyt varjo.
Tässä on kesän ateria
kaikkien aistien janoon ja nälkään.
Syö auringon leipää,
juo huolettomuuden purosta,
ajelehdi vesilinnun lailla
ajattomuuden kuullossa,
ahmi, kunnes uuvut
itämisen horteeseen
tuntien vain siemenen ahtaan kaipuun
kasvaa, kukkia, kantaa syksyyn
väkevää hedelmää!
Katri Vala
Maa jota ei ole
Ikävöin maahan jota ei ole,
sillä kaikkea mikä on,
olen väsynyt himoamaan.
Kuu kertoo minulle hopeaisin kirjaimin
maasta jota ei ole.
Maasta, jossa kaikki toiveemme
täyttyvät ihmeellisesti,
maasta, jossa kaikki kahleemme kirvoittuvat,
maasta, jossa vilvoitamme
raadeltuja otsiamme
kuun kasteessa.
Elämäni oli kuuma harha.
Mutta yhden olen löytänyt ja yhden
olen totisesti voittanut -
tien maahan jota ei ole.
Maassa jota ei ole
kulkee rakastettuni, otsallansa
sädehtivä kruunu.
Ken on rakastettuni? Yö on pimeä
ja tähdet vapisevat vastaukseksi.
Ken on rakastettuni? Mikä on hänen nimensä?
Taivaat kaartuvat korkeammiksi,
ja ihmislapsi vajoaa äärettömiin usviin
vastausta tietämättä.
Mutta ihmislapsi
ei ole mitään muuta kuin varmuus.
Ja se kohottaa kätensä
kaikkia taivaita korkeammalle.
Ja vastaus tulee: Minä olen se, jota rakastat
ja aina olet rakastava.
Edith Södergran
Tarja ja Timo Sinervo (toim.): Tuulien Nousuun. Nuoruuden lauluja, 1996. Kirjapaja. Edith Södergranin runojen suomennokset Uuno Kailas. Ulkoasu: Petri Kovács. 83 sivua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti