Daniel J. Levitin: Musiikki ja aivot. Ihmisen erään pakkomielteen tiedettä (This is Your Brain on Music - The Science of a Human Obsession, 2006)

Daniel Levitin kertoo kirjassaan, miten musiikki vaikuttaa aivoihimme ja tunteisiimme ja miten aivomme ovat kehittyneet vastaanottamaan ja ymmärtämään musiikkia: rytmiä, melodiaa, sävellajia, äänenväriä, harmoniaa ja sointuja. Ja myös miten musiikki on mahdollisesti saanut aivomme kehittymään. Levitin on erinomainen henkilö kertomaan asiasta, koska hän on itse sekä muusikko että aivotutkija ja osaa kirjoittaa molemmista aiheistaan ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Hän tuntee ja rakastaa sekä klassista että populaarimusiikkia ja antaa tekstissä useita esimerkkejä monille tutuista kappaleista, mikä havainnollistaa kirjan tietosisältöä mukavasti.

Kirja sopii sekä ihmisten aivotoiminnasta kiinnostuneille että musiikista pitäville. Itse painotun enemmän edelliseen, koska kuuntelen musiikkia aika satunnaisesti, mutta kirjaa lukiessani tiedostin sen, että tunnen kuitenkin satoja kappaleita - kappaleet ovat painuneet mieleeni, vaikken olisikaan aktiivisesti kuunnellut niitä - ja että musiikki on myös minulle hyvin tärkeää. Kirja on tavallaan molempien aiheidensa helposti lähestyttävä ja mielestäni viihdyttävä peruskurssi.

Kirjassa puhutaan kiinnostavasti myös tieteen teosta: Tieteellinen menetelmä edellyttää, että kaikkia mahdollisia muuttujia kontrolloidaan, jotta pystytään tekemään vankat päätelmät tutkittavasta ilmiöstä. Kuitenkin tällainen kontrolli luo usein ärsykkeitä tai ehtoja, joita ei koskaan kohdattaisi todellisuudessa. Ne ovat tilanteita, jotka ovat niin kaukana todellisuudesta, etteivät ne ole edes päteviä. Brittiläinen filosofi Alan Watts on kirjoittanut kirjassaan The Wisdom of Insecurity (Epävarmuuden viisaus) tällä tavalla: Jos haluat tutkia jokea, et ota siitä ämpärillistä vettä ja tuijota sitä rannalla. Joki ei ole sen vesi, ja ottamalla veden joesta menetät joen olennaisen ominaisuuden, joka on sen liike, sen toiminta, sen virtaus. ... liian monet [musiikin] tutkijat tutkivat keinotekoisia sävelmiä ja käyttävät keinotekoisia ääniä - asioita, jotka ovat niin kaukana musiikista, ettei ole enää selvää, mitä niiden avulla opimme. (145)

Tarvitaanko muusikon uraan synnynnäistä lahjakkuutta tai jonkinlaiset "musiikilliset" geenit? Jotkin muut asiat saattavat olla paljon tärkeämpiä. Jotkin näistä taidoista vaikuttavat kaikenlaiseen erinomaiseksi tulemiseen, erityisesti päättäväisyys, itseluottamus ja kärsivällisyys. Tiedämme myös, että menestyneet ihmiset ovat keskimäärin epäonnistuneet useammin kuin ne, jotka eivät ole menestyneet. ... Epäonnistuminen on väistämätöntä ja se tapahtuu joskus sattumalta. Se mitä tekee epäonnistumisen jälkeen, on tärkeää. Menestyneet ihmiset ovat sitkeitä. He eivät lopeta. (206-207)

Kuten näkyy, kirjassa käsitellään myös ihmisen psykologiaa yleensä, esimerkiksi asiantuntijuutta. Siinä puhutaan lisäksi vaikkapa musiikin roolista ihmiskielen evoluutiossa tai usein isoaivojen varjoon jäävien pikkuaivojen merkityksestä mm. liikkumiselle ja sen tahdistamiselle ja näin myös musiikille. Mielenkiintoinen kirja, jolle Timo Paukun taitava suomennos tekee täyttä oikeutta.

Minna Huotilainen kertoo kirjassaan Näin aivot oppivat mm. siitä, miten musiikki auttaa lapsia oppimaan (tätä aihetta Levitin ei kirjassaan käsittele), ja Jonathan Lehrer käsittelee kirjassaan Proust Was a Neuroscientist muiden aiheiden ohella Igor Stravinskya, kuuloa ja musiikin havaitsemista.

Daniel J. Levitin: Musiikki ja aivot. Ihmisen erään pakkomielteen tiedettä, 2010 (This is Your Brain on Music - The Science of a Human Obsession, 2006). Terra Cognita. Suomennos: Timo Paukku. Kannen kuva: Caravaggio: Luutun soittaja. 273 tekstisivua + lukukohtaiset kirjallisuusviitteet (23 s.) + kiitokset (2 s.) + hakemisto (19 s.).