Minna Huotilainen: Näin aivot oppivat, 2019

Minna Huotilainen on kasvatustieteen professori ja aivotutkija, ja tässä kirjassa hän kertoo, mitä tuoreimman tutkimuksen perusteella tiedetään siitä, miten aivot tai pikemminkin ihminen oppii. Toivoin saavani siitä näkökulmia omaan oppimiseeni, mutta kirja ei siinä vastannut odotuksiani, koska vaikka siinä puhutaankin jonkin verran eri-ikäisten ihmisten oppimistavoista, se on minusta suunnattu pääasiassa päiväkoti- ja peruskouluikäisten opettajille. Perusperiaatteet sopivat kuitenkin kaikkiin ihmisiin, ja hyvin kirjoitettua tuoretta tietoa oppimista käsittelevän aivotutkimuksen tuloksista oli mukava lukea.

Yleisiä periaatteita ja aivotutkimusmetodeja käsittelevän pitkän johdantoluvun jälkeen kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä käsitellään oppimisen työkaluja sekä liikunnan, ravinnon ja unen vaikutusta oppimiseen. Oppia ikä kaikki -osassa tarkastellaan oppimista eri ikäkausina vauvasta vanhukseen. Kolmas osa, Oppimisen alueita, on selkeimmin opettajille tarkoitettu, koska siinä käsitellään lukemisen, matematiikan, musiikin, kielten ja taito- ja taideaineiden oppimista. Oppimista ei kuitenkaan tapahdu pelkästään koulussa, ja Huotilainen puhuukin läpi kirjan esimerkiksi pikkulapsen luontaisesta tutkijanasenteesta ja innostuksesta ottaa selvää asioista ja tehdä erilaisia kokeita (tätä on esimerkiksi perunan muussaaminen sormien välissä, vaikka vanhemmat eivät aina osaakaan tällaista arvostaa). Jokaisen luvun lopussa on muutama Kokeile itse -tehtävä opettajalle, kasvattajalle tai vanhemmalle sekä oppijalle luvun tietojen soveltamiseksi käytäntöön.

Kirjasta jäi mieleen esimerkiksi se, että liikunta tehostaa oppimista (muiden hyötyjen lisäksi) - se vaikuttaa oppimiskykyyn, aivojen muistikeskusten kokoon, muistin toimintaan ja keskittymiskykyyn (284). Nörttiys tai hyvä koulumenestys ja liikuntaharrastukset eivät siis ole toisensa poissulkevia, vaan ennemmin toisiaan vahvistavia asioita. Huotilainen neuvookin tekemään pulpetin vieressä välillä vaikka pari kyykkyä, jos jokin tehtävä ei ota ratketakseen. Musiikin opiskelun ja harrastamisen on myös todistettu parantavan oppimistuloksia, ja Huotilaisen mielestä koulussa kaikille pitäisi tarjota mahdollisuus musiikin tekemiseen ja soittamiseen varallisuudesta riippumatta. Musiikissa ei myöskään ole kysymys synnynnäisistä lahjoista, vaan sitä oppii harjoittelemalla kuten kaikkia muitakin asioita.

Mielestäni kirjan loppuluku siitä, mihin ja miten oppimisen aivotutkimusta pitäisi käyttää ja mitä sen soveltamisessa pitää varoa, oli oikein mielenkiintoinen. Ei kannata esimerkiksi yleistää tutkimustuloksia liikaa tai asettaa vaikkapa musiikin ja taiteen harrastamista vastakkain. Hyvin tärkeää on muistaa, että aivot muovautuvat ja kehittyvät niitä käytettäessä, joten vaikka ne toimisivat tietyllä hetkellä jollakin tavalla epätyydyttävästi, tämä ei tarkoita sitä, että ne toimisivat samoin koko loppuelämän ajan.

Huotilainen kirjoittaa sujuvasti, innostuneesti ja optimistisesti. Jos oppimisessa on ongelmia, siitä ei kannata lannistua, vaan lähteä lapsen kohdalla selvittämään asiaa esimerkiksi koulupsykologin avulla. Kirja on helppotajuinen tietopaketti oppimisesta, ja se sopii opettajien lisäksi hyvin myös vanhemmille.

Onnellisuuspajassa ja Kirja Kirjoista -sivulla on pitkät kuvaukset kirjasta ja Varhaiskasvatuksen tietopalvelussa lyhyt kirjoitus. Liikkuva koulu -sivustolla kerrotaan kirjan liikuntaa käsittelevästä tutkimuksesta.

Minna Huotilainen: Näin aivot oppivat, 2019. PS-kustannus. Kansi: Janne Hiltunen. 287 tekstisivua.