Aune Sarkanen: Etelka hurjistuu, 1933

Aune Sarkanen oli yksi tuotteliaan Aili Somersalon kirjailijanimistä. Aili Somersalon tunnetuimpia kirjoja on ilmeisesti Mestaritontun seikkailut. Tämä oman hyllyn löytö on jatkoa Minä olen Ethelka -kirjalle (kyllä, nimi kirjoitetaan tuossa ensimmäisessä kirjassa h:lla), joten kirjan asetelmat ovat vähän epäselvät. Etelka on kuitenkin ilmeisesti 12-vuotias tyttö, jonka italialainen äiti on kuollut ja joka asuu nyt suomalaisen kirjailijaisänsä kanssa Italiassa. Edellisenä talvena hän oli koulussa Suomessa, jolloin sai suomalaisista hyviä ystäviä.

Kirjan sankareita ovat Etelkan lisäksi pappilan lapset Eevi (14 vuotta), Arvi (13) ja Tessi (10) sekä heidän serkkunsa, 11-vuotiaat kaksoset Ossikka ja Muori, jotka ovat kirjan alussa Helsingissä Museokadun kouluhoitolassa. Koska heidän ystävänsä/sukulaisensa Irma on sairastanut keuhkokuumeen ja on vielä huonossa kunnossa, hänelle suositellaan lähtöä etelään, jolloin hänen rikas isänsä ehdottaa, että koko kööri lähtee Irman kanssa Etelkan luokse Italiaan ja suorittaa siellä lukukauden loppuopinnot kouluhoitolan tädin Venlan ja hänen ystävättärensä, postineiti Anna-tädin johdolla. Kunpa joku olisi ehdottanut minulle pienenä tuollaista kouluympäristön vaihdosta! Ei ole ihmekään, että lapset riemastuvat ajatuksesta, ja se tuntuu onnistuvan yllättävänkin helposti.

Matkalle lähdetään maaliskuisesta Helsingistä ja matkustetaan ensin laivalla Saksaan, junalla Saksan ja Italian läpi Genovaan, autobussilla Santa Margherita Liguereen ja sieltä yksityisautolla Etelkan kotiin Portofinoon; lentämistä ei siis edes harkita. Portofino näyttää nykyään olevan lumoavan kaunis turistikohde, mutta kirjan aikaan se oli ilmeisesti pieni kalastaja- ja viininviljelykylä. Etelka on kotonaan lukenut oppikirjoja isän johdolla Portofinossa ja suorittanut tenttejä Genovassa kerran kuussa, joten ilmeisesti koulunkäynti oli tuohon aikaan aika joustavaa eikä kotikoulu ole mikään nykyajan keksintö. Ja ilmeisesti Portofinossa ei ollut omaa koulua paikallisille lapsille (?).

Lapset ja tädit viihtyvät mainiosti Etelkan ja hänen isänsä luona ja opiskelukin onnistuu, ja lukukauden loppuessa lapset auttavat kotitöissä (ei koko päivää saa laiskotella, jos niin teette, ei teistä koskaan tule kunnon ihmisiä) . Kirjan loppua kohti meno yltyy viisikkomaiseksi seikkailuksi, jonka alkusysäyksenä on Etelkan ”hurjistuminen” ja jossa mukana on myös viisas ja uskollinen koira Musius Scevola. Parasta kirjassa olivat kirjan nuoremmat lapsihahmot (Eevi, Irma ja jonkin verran Tessi ja professorimainen Arvikin jäivät vähän valjuiksi), jotka eivät turhia pohtineet eivätkä surkutelleet (kaksosten, varsinkin Ossikan, lempilausahduksia oli ”Ei mitään tunteita!”). Tytöt eivät ole mitään poikia passaavia kilttejä työmyyriä ja hiljaisia hissukoita, vaan Muori harrastaa vapaa-aikanaan varjonyrkkeilyä, makeanhimoinen Tessi syö salaa Arvin tuliaisiksi aikoman käpykakun, ja Muori ja Etelka ovat molemmat raisuja, käytännöllisiä, suorapuheisia, neuvokkaita ja itsenäisiä. Kaikki lapset ovat kuitenkin pohjimmiltaan ystävällisiä ja hyvää tarkoittavia, ja heidän huoltajansa ovat reiluja, luotettavia ja kilttejä.

Yksi tällaisten vanhempien kirjojen viehätyksestä on niiden antama ajankuva kirjoitushetkestään, ja tässä oli aika paljon nykyhetken näkökulmasta erikoisia yksityiskohtia: tuliaisiksi viedään kalakukko ja käpykakku (joille tosin molemmille käy matkalla huonosti), järkytykseen nautitaan kanverttia, italialaiset talonpojat käyttävät paikoitellen samanlaista puuauraa kuin 2000 vuotta aikaisemminkin, Italian vuorilla saattaa kohdata vuoristorosvoja, Etelka uskoo vakaasti jettatoreihin eli pahan silmän omaaviin ihmisiin, joita pitää varoa... Lapsille annetaan yllättävän paljon vapautta: Veronassa 10-14-vuotiaat italiaa osaamattomat suomalaislapset lähtevät tuntemattomaan kaupunkiin katselemaan nähtävyyksiä ja vaikka Anna-täti epäröikin, hän luottaa heidän löytävän ajoissa takaisin ennen junan lähtöä, ja 12-vuotias Etelka käy yksin noutamassa väärään junaan nousseen Venla-tädin Venetsiasta. Kummallisimmalta tuntui, että Mussolinista puhuttiin aika paljon, mutta neutraalissa tai positiivisessa sävyssä, tai ehkä Mussoliniin suhtauduttiin kuin autoritaariseen mutta vielä tässä vaiheessa ihan turvalliselta tuntuvaan isään, joka pitää huolen kaikista asioista: lapset odottivat näkevänsä Italiassa paavin ja Mussolinin, Muorin mielestä Mussolinin pitäisi kieltää puuaurojen käyttö ja käskeä viljelijöitä ostamaan kunnon aurat, ja kun Tessi taas lankeaa syömään muidenkin herkkuja, Etelkan mielestä Mussolinin pitäisi lähettää hänet rajan toiselle puolelle, koska hän on häpeäksi Italialle. Aika pahaenteiseltä kuulostaa se, että Etelka saa tietoonsa Venla-tädin hotellin Venetsiassa kysymällä asiaa poliisilaitokselta: ”Mussolini pitää kyllä huolen siitä, että kaikki ulkomaalaiset ovat kirjoissa ja kansissa.”

Myös suomalaisherkut ovat muuttuneet: Muorin mielestä ihanin ruoka on silavapannukakku, Ossikan mielestä taas lauantaiherkut – kalastetaan tai ostetaan lahna, kiedotaan se sanomalehtiin ja paistetaan saunan pesän hiilloksella, minkä jälkeen paistetaan siinä perunat... Kirjan lapsilukijoiden oletetaan myös tuntevan Rooman historiaa ja tietävän, kuka kirjan vasenkätisen koiran kaima Mucius Scaevola oli (nettitietojen mukaan sankari, joka pelasti piiritetyn Rooman etruskivalloittaja Porsennalta aikomalla tappaa tämän mutta surmaamalla väärän miehen; jäätyään kiinni hän poltti oikean kätensä tulessa ja Porsenna oli tästä rohkeudesta niin vaikuttunut, että luopui valloitusaikeistaan). Ajan lingua franca oli aivan toinen kuin nykyään: sekä tädit että lapset kommunikoivat italialaisten kanssa saksaksi (Muori oli tosin opetellut myös italiaa), eikä kukaan puhunut missään englantia.

Tämä oli iloinen ja vauhdikas kirja, eli Mussolinista huolimatta ihan sympaattinen lukukokemus. Vaikka tämän voi varmaan luokitella tyttökirjaksi (naiskirjailija, tyttö kirjan nimessä ja tyttöjä sankareina), tämä ei ole mitenkään erityisen tyttömäinen kirja.

Kirjaan liittyy myös pieni arvoitus: sen kannessa lukee Gummeruksen nuorten kirjasto, mutta netistä löytyy tietoa vain 1950-luvulla julkaistusta Gummeruksen nuorten kirjastosta, tästä en löytänyt mitään mainintaa. Varhaisempaa GNK-sarjaa julkaistiin kuitenkin yli 60 osaa (tämän kirjan jatko-osa Rikas Etelka on numero 61) kaiketi 1920-luvulta alkaen ainakin 1930-luvun alkupuolelle. Sama nimi kahdelle eri sarjalle on ihan mahdollinen: Korppi-trillerisarjaakin julkaistiin kahteen otteeseen, ensin vuosina 1959-1966 ja sitten vähän aikaa 1980-luvulla (tässä tapauksessa kustantajakin oli myöhemmässä sarjassa toinen), mutta netissä on kyllä tietoa molemmista. Nykyään on niin tottunut siihen, että (melkein) kaikki tieto on vain muutaman klikkauksen päässä, että tuntuu oudolta, kun tätä ei löydy.

Aune Sarkanen: Etelka hurjistuu, 1933. Gummerus, Gummeruksen nuorten kirjasto. 169 sivua.