perjantai 2. joulukuuta 2022

Eino Palola (ja Sulo Haltsonen): Brontësta Lagerlöfiin. Maailmankirjallisuuden suurimpien mestarien elämäkertoja, 1950, ja Eino Palola (toim.): Heidenstamista Undsetiin: Suurten kirjailijain elämäkertoja, 1957


Luin jokin aika sitten Eino Palolan eurooppalaisista kuuluisuuksista kertovan pienen kirjan, ja pidin sen kirjoitustyylistä niin, että etsin luettavakseni muitakin Palolan kirjoja. Vuosina 1816-1858 syntyneistä (aikanaan) tunnetuista eurooppalaisista ja yhdysvaltalaisista kirjailijoista kertova jyhkeä kirja Brontësta Lagerlöfiin oli iso ja painava opus, toisin kuin tuo edellinen, mutta koska siinä käsiteltiin yhteensä 63 kirjailijaa, yksittäiset luvut olivat sopivan pituisia kerralla luettaviksi.

Vaikka kirjassa oli monia nykyäänkin tunnettuja klassikkokirjailijoita (esimerkiksi kirjan nimessä mainitut Brontën sisarukset ja Selma Lagerlöf), siinä oli hyvin paljon myös ainakin minulle tuntemattomia nimiä. Minusta heistäkin oli kuitenkin mielenkiintoista lukea, koska heidän elämäkertojensa myötä avautui näköaloja eurooppalaiseen kulttuurihistoriaan sekä perhe-elämään ja lastenkasvatustapoihin 1800-luvulla (Brontën sisarusten isä tuntuu esimerkiksi olleen aika kammottava). Teksti on elävää ja helppolukuista, ei akateemisen kuivaa, eikä siinä jaaritella turhista. Palola on tehnyt kirjan kanssa todella paljon töitä: hän on lukenut kirjailijoiden teosten lisäksi heihin liittyviä elämäkertoja ja kriittisiä teoksia ja tiivistänyt ne tällaisiksi lyhyiksi teksteiksi. Hän on myös valikoinut kirjaan kuvia kirjailijoista ja heidän elämäänsä liittyvistä paikoista ja ihmisistä - kirjan kuvitus on todella runsas. Palola ei ole kirjoittanut kaikkia kirjan elämäkertakuvauksia itse, vaan venäläisistä ja puolalaisista kirjailijoista on kirjoittanut Sulo Haltsonen, myös hyvin.

Kirjailijakuvaukset ovat lyhyitä elämäkertoja, eikä kirjailijoiden teosten sisällöistä puhuta paljonkaan, vaikka Palola mainitseekin kirjailijan tärkeimmät teokset ja saattaa kertoa jotain myös niiden vastaanotosta. Kirjoitusajankohta näkyy tekstin asenteissa tunnetusti homoseksuaalisista kirjailijoista puhuttaessa. Nykyään elämäkertojen kirjoitusperiaatteet ovat varmasti muuttuneet ja tarkentuneet ja niissä saatettaisiin painottaa toisenlaisia seikkoja, mutta jos haluaa ytimekästä ja paljon Wikipedia-artikkelia eloisampaa ja seikkaperäisempää tietoa kirjassa käsiteltyjen kirjailijoiden elämästä, tähän kirjaan kannattaa hyvinkin tarttua.

Vain viisi kirjan kirjailijoista (kolmessa luvussa, koska Charlotte, Emily ja Anne Brontësta kerrotaan samassa luvussa) on naisia. Mm. nykyisin unohtuneita tanskalaisia kirjailijoita kirjassa on paljon, ja mukana ovat tietysti kaikki Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneet kirjailijat. (Tai eivät kaikki, kirjoissa ei kerrota esimerkiksi Rudolf Euckenista tai Winston Churchillista, jotka tunnetaan paremmin muista asioista kuin kaunokirjallisuudesta.) Kirjassa on eurooppalaisten lisäksi vain muutama amerikkalainen kirjailija.

Luin myös kirjan vuonna 1957 ilmestyneen jatko-osan Heidenstamista Undsetiin (vuosina 1859-1881 syntyneet kirjailijat). Tämä kirja ilmestyi postuumisti Palolan kuoleman jälkeen, joten 17 tämän myöhemmän kirjan elämäkerroista ovat kirjoittaneet muut kirjoittajat. Mielestäni tässä kirjassa kirjailijoiden teokset saivat enemmän tilaa kuin edellisessä. Kirjallisuuskäsitys oli tässäkin teoksessa hyvin kapea - naiskirjailijoita oli kirjan 72:sta kirjailijasta viisi, ja intialaisnobelistia Rabindranath Tagorea ja joitakin amerikkalaisia lukuun ottamatta kaikki kirjailijat olivat eurooppalaisia. Onneksi käsitys hyvästä kirjallisuudesta on nykyään paljon laajempi. Homouteen suhtauduttiin tässä kirjassa hyvin neutraalisti, toisin kuin edellisessä teoksessa, vaikka esimerkiksi Andre Gide kuvasi kirjoissaan avoimesti homoseksuaalisuutta.

Joskus kävi mielessä kysymys siitä, miksi luen näitä, mutta sitten innostuin taas. Tekstit ovat hyvin kirjoitettuja ja runsaasti kuvitettuja ja ne avasivat ikkunan 1800-luvun ja 1900-luvun alun elämään, esimerkiksi siihen, että tunnetut kirjailijat olivat oman aikansa ihailtuja superjulkkiksia, ja että ihmiset erosivat myös tuolloin. Kirjat on myös tehty rakkaudesta kirjoihin ja kirjallisuuteen. Hyvin harva näiden kirjojen kirjailijoista oli sellaisia, joita olen lukenut tai aikoisin lukea, mikä on hyvä - en yleensä tahdo tietää lukemieni kirjojen kirjailijoista ennen lukemista mitään, joten jos kirjailijat olisivat olleet lukulistallani, en olisi tahtonut lukea heidän elämästään.

Yleissivistyksen lisääntymisen kanssa on vähän niin ja näin, koska mieleeni eivät todellakaan ole jääneet kaikki kirjojen kirjailijat ja heidän elämänkulkunsa, mutta sainpahan lisätietoa itselleni (ainakin nimeltä) tuttujen vanhempien kirjailijoiden elämästä. Ja kuten sanottu, myös eurooppalaisesta ja vähän amerikkalaisestakin kulttuurihistoriasta ja menneiden aikojen elintavoista. Tarinoita oli kiinnostavaa lukea myös siksi, että monet olivat "vaikeuksien kautta voittoon" -kertomuksia: monen kirjailijan kohdalla ei ollut mitenkään itsestään selvää, että hänestä tulisi kirjailija, varsinkaan kuuluisa, vaan jotkut etsivät tietään kauan aikaa eikä heidän elämänsä ollut helppoa.

Lisäys 6.12.22: Innostuin laskemaan, kuinka monen kirjojen kirjailijoiden teoksia olen lukenut, ja sain tulokseksi noin 43, mikä on yllättävän paljon. Monelta olen lukenut vain yhden tai joskus useamman novellin tai jonkin runon (joka on kuitenkin jäänyt hyvin mieleen), mutta silti, ja joiltakin olen lukenut kokonaisia romaanejakin.

Kirjassa Brontësta Lagerlöfiin käsitellyt kirjailijat: Brontën sisarukset, Gustav Freytag, János Arany, Theodor Storm, Ivan Sergejevitš Turgenjev, Charles Kingsley, George Eliot, Gottfried Keller, Walt Whitman, Theodor Fontane, Charles Baudelaire, Gustave Flaubert, Feodor Mihailovitš Dostojevski, Henri Murger, Goncourt-veljekset, Aleksandr Nikolajevitš Ostrovski, Sándor Petöfi, Alexandre Dumas nuorempi, Conrad Ferdinand Meyer, Mauri Jókai, Viktor Rydberg, Henrik Ibsen, George Meredith, Leo Nikolajevitš Tolstoi, Frédéric Mistral, Payl Heyse, Nikolai Semenovitš Leskov, Björnstjerne Björnson, Jonas Lie, Giosue Carducci, Mark Twain, Charles Algernon Swinburne, Sully-Prudhomme, Francis Bret Harte, Alphonse Daudet, Emile Zola, Thomas Hardy, Carl Snoilsky, Antonio Fogazzaro, Paul Verlaine, Detlev von Liliencron, Anatole France, Holger Drachmann, Henryk Sienkiewicz, J. P. Jacobsen, Alexander L. Kielland, August Strindberg, Guy de Maupassant, Robert Louis Stevenson, Pierre Loti, Arne Garborg, Paul Bourget, Jean Arthur Rimbaud, Emile Verhaeren, Oscar Wilde, George Bernard Shaw, Herman Bang, Joseph Conrad, Hermann Sudermann, Henrik Pontoppidan, Karl Adolf Gjellerup ja Selma Lagerlöf.

Kirjassa Heidenstamista Undsetiin käsitellyt kirjailijat: Verner von Heidenstam, Knut Hamsun, Arthur Conan Doyle, Anton Pavlovitš Tšehov, Gustaf Fröding, Rabindranath Tagore, Arthur Schnitzler, Oscar Levertin, Maurice Maeterlinck, Gerhart Hauptmann, Maurice Barrès, Gabriele d'Annunzio, Richard Dehmel, Erik Axel Karlfeldt, Miguel de Unamuno y Jugo, Stefan Zeromski, William Butler Yeats, Dmitri Sergejevitš Merežovski, Rudyard Kipling, Romain Rolland, Jacinto Benavente, H. G. Wells, Per Hallström, Johannes Jørgensen, Sigbjørn Obstfelder, Wladyslaw Reymont, Arnold Bennett, Luigi Pirandello, John Galsworthy, Edmond Rostand, Stefan George, Paul Claudel, Maksim Gorki, Albert Engström, Martin Andersen Nexø, Hjalmar Söderberg, Edgar Lee Masters, André Gide, A. I. Kuprin, I. A. Bunin, Marcel Proust, Theodore Dreiser, Paul Valéry, Charles Péguy, Colette, Johannes V. Jensen, Jakob Wassermann, William Somerset Maugham, Hugo von Hofmannsthal, Gilbert Keith Chesterton, Robert Frost, Thomas Mann, Rainer Maria Rilke, Willa Cather, Jack London, Sherwood Anderson, Olav Duun, Hermann Hesse, Carl Sandburg, A. H. Tammsaare, John Masefield, C. F. Ramuz, E. M. Forster, Harry Søiberg, Cora Sandel, Giovanni Papini, Roger Martin du Gard, Stefan Zweig, Juan Ramón Jiménez, Virginia Woolf, James Joyce ja Sigrid Undset.

Kirjan Heidenstamista Undsetiin kirjoittajat: Eino Palola, Sulo Haltsonen, Mikko Kilpi, Ville Repo, Eva Lampén, Eeva Niinivaara, Eila Pennanen, Kyllikki Mäntylä, Kirsi Kunnas ja Tyyni Tuulio.

Edit 3.12.22, pari pidempää lisäystä 6.12.22.

Eino Palola (ja Sulo Haltsonen): Brontësta Lagerlöfiin. Maailmankirjallisuuden suurimpien mestarien elämäkertoja, 1950. WSOY. 474 kuvaa. 627 sivua.

Eino Palola (toim.): Heidenstamista Undsetiin. Suurten kirjailijain elämäkertoja, 1957. WSOY. 457 kuvaa. 544 sivua. 

5 kommenttia:

  1. Hmm, näitä kirjoja olen joskus nähnyt divareissa/kirppiksillä mutta ei ole tullut tartuttua. Ihan jänniä kirjailijaluetteloja, hyvinkin tunnettujen nimien mukana tekijöitä joista en ole ikinä kuullutkaan, ja myös tekijöitä joilta itse olen jotain lukenut mutta jotka ovat yleisemmin jääneet unohduksiin...

    Aloin miettiä kyllä että ketä kirjailijoita Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelta voisi tuossa aika-ikkunassa edes olla...afrikkalainen kirjallisuus oli vielä lähes olematonta, Etelä-Amerikasta olisi Gabriela Mistral, muut mieleen tulevat potentiaaliset ovat käytännössä näiden kirjojen aikalaisia (katselin että melkein kaikki kirjailijat taisivat olla noiden kirjojen aikaan jo kuolleita eli elämäkerrat ovat sitä myötä "valmiita", mutta ainakin Hesse ja Jimenez olivat ainakin hengissä, eli ei ole ehdoton sääntö)
    Ja Aasiastakin mieleen tuli joitain japanilaisia, mutta muuten vaikea keksiä ketä olisi voitu nostaa mukaan (ja tuolloin japanilainen modern romaani oli vielä jokseenkin tuntematonta Suomessa...)

    Naiskirjailijoita joiden kuuluisi olla mukana tulee tietysti sitten mieleen useampia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! En itse tullut ollenkaan ajatelleeksi tuota, ajattelin vain, että kyllähän niitä kirjailijoita olisi ollut jos olisi vaivauduttu hakemaan. Mutta nyt kun ajattelee, yksittäisen kirjailijan nimissä oleva kirjallisuus (ei kansanrunous) taitaa olla suhteellisen uusi ja myös aika länsimainen asia.

      Joitakin kyllä tulee mieleen, vaikka he eivät kaikki sovi noihin syntymävuosiin 1816-1881. Kiinalainen Lin Jutang oli syntynyt vähän tuon jälkeen (samoin Mistral). Esimerkiksi urugualainen Horacio Quiroga olisi kuitenkin voitu ottaa mukaan, samoin intialainen runoilija Sarojini Naidu, jonka Mahatma Gandhi nimesi "Intian satakieleksi". Afrikasta en osaa sanoa mitään, mutta Japanin lisäksi Australiassa, Etelä-Amerikassa ja Kiinassakin luulisi tuohon mennessä olleen jo paljon yksittäisten tekijöiden kirjallisuutta, ja veikkaisin että Intiassa oli jo pitkä kirjallinen historia (ei ehkä proosan, mutta runojen tai näytelmien kirjoittajia). Mutta vaikka näitä olisi ollutkin, käännöksiä eurooppalaisille kielille tai yleensä heidän kirjojaan ei ehkä ollut tuolloin saatavissa Suomessa (tai edes Euroopassa), kun sellaisia on nykyäänkin hankala löytää.

      Vaikka useimmat näissä kirjoissa esitellyistä kirjailijoista olivat proosakirjailijoita, mukana oli myös runoilijoita ja näytelmäkirjailijoita (ja tosiaan joitakin vielä elossa oleviakin), joten se ei olisi ollut esteenä. Ja mukana oli myös joitakin "kevyempiä" kirjailijoita (Arthur Conan Doyle, Rudyard Kipling, H. G. Wells, G. K. Chesterton ja Jack London tulevat mieleen).

      Laitoin nuo pitkät listat mukaan mm. sen takia, että niistä näkee keitä tuolloin on arvostettu. Joitakin kirjan kirjailijoita ei kyllä muistaakseni ollut edes suomennettu (tai jos oli, vain vähän) eivätkä he siis olleet Suomessa kovin tunnettuja.

      Poista
    2. Ja luulisin, että Iranissakin (ja sen ympäristössä) oli kirjoitettu kirjallisuutta jo kauan, persialainen runoilija Rumi eli jo 1200-luvulla. Eri asia sitten, oliko mitään teoksia käännetty eurooppalaisille kielille. Tosi vähän tietää noista kaukaisempien maiden kirjailijoista.

      Poista
    3. Joo, kauempaa historiasta löytyviä kirjailijoita tietysti olisi monesta maasta, mutta kun Euroopastakin on skipattu 1700-luvun suuruudet ja vanhemmat, niin tässä selvästi keskitytään tiettyyn aikaikkunaan, suht uusiin mutta silti jo etabloituneisiin (ja mielellään jo kuolleisiin) kirjailijoihin. Jos vaikka Lin Jutang tunnettiin, niin tämän uran saatettiin yhä ajatella olevan "kesken".
      Periaatteessa vaikkapa Adolfo Bioy Casares ja Juan Rulfo olivat kanssa jo kirjoittaneet joitain keskeisiä teoksiaan, mutta samalla näiden ura oli kanssa "kesken".
      Mutjoo, Quiroga sopisi Mistralin ohella "jo kuolleena" mukaan (hmm, mulla onkin yksi Quirogan kirja odottamassa lukemista, täytyykin tarttua siihen), samoin vaikka persialainen Sadeq Hedayat...ja tietysti japanilaisten Natsume Sosekin ja Ryunosuke Akutagawan sivuuttaminen on jo selkeä puute.
      (Afrikassa oli tietysti jo jotain kanssa tullut mutta luulenpa että mukaan ottaminen olisi jo ollut puhdasta tokenismia...Amos Tutuolan Palmunviinijuoppo toki saavutti jo huomiota juurikin 50-luvulla, Wole Soyinka ja Amadou Hampate Ba julkaisivat juuri ensimmäisiä teoksiaan...)

      Mutjoo, mutta tietysti sen lisäksi että kirjan tekijät eivät välttämättä pitäneet diversiteettiä siinä määrin itseisarvona mitä se nyt on, niin onhan myös todettava että nykyisin netinkäyttäjien on tietyst helppo kaivaa esiin Quirogan, Rulfon tai Hedayatin kaltaisia tekijöitä, mutta 50-luvulla se on varmaankin koko lailla haastavampaa jos ei ole tosi hyviä yhteyksiä...

      Poista
    4. Muidenkin maanosien kirjailijoita varmasti tunnettiin jonkin verran tuolloinkin, mutta tuo kirjojen aikaikkuna (syntymävuodet 1816-1881) rajoittaa paljon. Soseki olisi sopinut siihen, muttei enää Akutagawa tai Jutang, ja Hedayat, Casares, Rulfo ja mainitsemasi afrikkalaiset kirjailijat olivat jo ihan liian nuoria. En tarkoittanut, että persialainen Rumi olisi pitänyt ottaa kirjaan mukaan, vaan mainitsin hänestä sen takia että persialaisella kirjallisuudella on tosi pitkät perinteet, ja kirjailijoita luulisi siis olleen myös 1800-luvulla.

      Saatavuus oli varmasti iso ongelma: vaikka nykyään saa paljon helpommin tietoa tietynmaalaisista kirjailijoista, nykyäänkään ei ole mitenkään itsestään selvää että saa käsiinsä heidän kirjojaan osaamallaan kielellä, saati sitten 1950-luvun Suomessa.

      Poista