Hilja Valtonen: Pippuria, 1965

Tämä on eräänlainen lasten Kuinka äkäpussi kesytetään. Pälvi on 10-vuotias omapäinen helsinkiläinen tyttö, joka terrorisoi niin vanhempiaan, kerrostalon naapureita, koulutovereitaan kuin ketä tahansa väärään aikaan tielleen sattunutta. Tämä johtuu siitä, että hänen äitinsä on antanut hänelle aina kaikessa myöten ja passannut häntä kaikessa, niin ettei hänen ole tarvinnut tehdä kotona mitään; tiedemiesisä taas on liian kiireinen (tai mukavuudenhaluinen) välittääkseen tyttärensä kasvatuksesta. Asiat ovat edenneet niin pitkälle, että Pälvin perhettä uhkaa tytön takia jo häätö.

- "Pälvi kulta, sinäpä vasta hermostunut olet. Onko koulussa jokin asia mennyt hullusti?"
- "Hermostunut! Hullusti! Sano, miksi olet kasvattanut minut niin huonosti, että kaikki sitä jankuttavat. Oletko niin tyhmä, ettet osaa."
- "Olemme kasvattaneet sinut uusien kasvatusmenetelmien mukaan. Vapaasti. Ilman kieltoja, ilman käskyjä, ilman pakkoja ja rangaistuksia."
- "Olisi sopinut kasvattaa minut samoin kuin muidenkin ihmisten lapset, niin ei nyt jokainen minua sormellaan osoittaisi. Ja anna minulle voileipää ja maitoa, sillä minulla on kiljuva nälkä!" (7)

Asiat muuttuvat, kun vanhemmat lähtevät puolen vuoden Amerikan matkalle isän työtehtävien takia ja lähettävät Pälvin siksi aikaa Erkki-enon viisilapsisen perheen luokse maalle. Eno on ainoa sukulainen, joka suostuu Pälvin ottamaan, sillä muut pelkäävät tätä. Vanhemmat eivät tosin uskalla kertoa matkasta pippuriselle tyttärelleen, vaan valehtelevat vierailun enolassa kestävän sen aikaa, kun äiti etsii häädön takia perheelle uutta asuntoa isän ollessa matkoilla; Pälvi kuulee totuuden vasta perillä.

Aluksi nirppanokkainen, hienosti puettu Pälvi halveksii maalaistallukkasukulaisiaan ja yrittää tanssittaa näitä pillinsä mukaan samoin kuin on tehnyt kotonakin. Hän saa kuitenkin nopeasti huomata, että hänen keinonsa eivät toimi enolassa. Eno, tämän vaimo Laura ja serkut ovat ystävällisiä, mutta lujia ja järkähtämättömiä. Kiukuttelu ja laiskottelu eivät auta. Vaikka selkäsaunaa väläytetään pari kolme kertaa mahdollisuutena, eno ja täti eivät tähän yhtä läpsäystä lukuun ottamatta kuitenkaan turvaudu, vaan hoitavat asian peräänantamattomuudellaan, useimmiten rauhallisina.

On helppo arvata, miten kirjassa käy, mutta sitä oli silti ihan viihdyttävää lukea. Kirjan mukaan lapsi tarvitsee sekä rakkautta että rajoja ja lapsi on itsekin onneton, jos hänelle ei aseteta minkäänlaisia rajoja eikä anneta ollenkaan vastuuta. Pälvi huomaa loppujen lopuksi olevansa paljon onnellisempi enolassa kuin kotona, senkin takia että hänellä on aina seuraa serkuistaan sekä mielekästä tekemistä kotona ja koulussa. Kotona hän on ainoana lapsena joutunut olemaan paljon yksin, eikä vanhemmilta ole juurikaan liiennyt aikaa hänelle - hän ei siis vapaasta kasvatuksestaan huolimatta ole saanut paljon myöskään rakkautta - toisin kuin enolta ja Laura-tädiltä, joilla on maalaistalon kiireistään huolimatta aina aikaa kuunnella lapsia ja puhua näiden kanssa.

Kirjassa kaksi voimakasta tahtoa, enon ja Pälvin, joutuvat vastakkain, ja Pälvi saa huomata enonsa olevan paljossa samanlainen kuin hän itse, mutta oppineen tulemaan toimeen omapäisyytensä kanssa. Pälvi oppii myös lopulta olemaan halveksimatta koulutoveriaan Kerttua tämän köyhyyden (ja punatukkaisuuden!) takia, kun huomaa tämän olevan paitsi lahjakas, älykäs, ahkera ja reilu, myös rohkea. Pidin siitä, että Pälvin tahtoa ei kirjassa murreta väkivallalla eikä muutenkaan, vaan kirjan lopussa Pälvi on edelleen oma itsepäinen ja rohkea itsensä, mutta laajemmin ja vapaammin kuin ennen, koska hänellä on nyt parempia keinoja toimia muiden kanssa.

Ehkä julkaisijasta (Raittiuskasvatusliitto) johtuen tämä on siis selkeän opettavainen kirja (ja asenteellinen, asiat eivät ole näin helppoja), muttei kuitenkaan saarnaavalla tavalla. Ja kun opettavaisuus on näin ilmiselvää, sitä on helpompi halutessaan vastustaa kuin kirjoissa, joissa tytöt vain automaattisesti esitetään kiltteinä ja auttavaisina. Kirja on ollut palkintona kansakoulun raittiuskirjoituskilpailussa, eikä sen aikaisempaa omistajaa voi syyttää kannen paranteluyrityksistä.

Myös Kirjanainen on kirjoittanut tästä kirjasta, ja Ylen sivuilla on Valtosen 80-vuotishaastattelu sekä luettelo hänen kirjoistaan.

Hilja Valtonen: Pippuria. Nuorisokertomus, 1965 (2. painos). Raittiuskasvatusliitto. Kansi: E. Antikainen. 75 sivua.