Sándor Petöfi: János sankari, 1926 (János vitéz, 1845)

Simeon Solomon: Pastoral Lovers

Tartuin Hyönteisdokumentin innostamana Unkarin kansallisrunoilijan Sándor Petöfin sankarirunoelmaan, ja tämä osoittautuikin hauskaksi tuttavuudeksi. Kirja kertoo unkarilaisessa kylässä kasvaneesta paimenesta Jancsi Maissilaisesta, joka on löydetty vauvana maissipellolta. Kirjan alussa hän on salskea ja väkivahva nuorimies, joka on palavasti rakastunut toiseen orpoon, ihanaan vaaleakutriseen Iluskaan, ja tämä Jancsiin. Jancsin kasvatti-isä ja varsinkin Iluskan äitipuoli kohtelevat kuitenkin kasvattejaan tylysti, ja Jancsi joutuu lähtemään kylästä kadotettuaan puolet kasvatti-isänsä lampaista suudellessaan Iluskaa. Hän seikkailee ympäri maailmaa, liittyy husaareihin, lähtee taas omille teilleen, jättää jälkeensä sarjan pahisten ruumiita ja saa uuden nimen János sankari. Hän kaipaa kuitenkin koko ajan takaisin Iluskan luo ja kieltäytyy kohteliaasti silloinkin, kun voisi saada prinsessan ja kokonaisen valtakunnan.

Kirja alkaa realistisena kertomuksena, mutta muuttuu koko ajan villimmäksi fantasiaksi: siinä on jättiläisiä, noitia, lohikäärme ja haltiattaria. Myös maantieteelle annetaan iloisesti palttua. Tässä kuvaus siitä, mitä vaikeuksia matkalla Ranskaan saattaa olla, kun pitää ylittää melkein taivaaseen ylettyviä vuoria (ja, kuten kaikki tiedämme, Intia ja Ranska ovat rajanaapureita):

Keski-Intiassa mäkiä vain näet,

sitten korkeammiks yhä kohoo mäet,

maitten rajallapa viimein mahtavasti

vuoret ylettyvät taivaslakeen asti.

Siinä hikoiltiin, sen tietää, miehet viskoi

takit yltänsä, pois kaulukset jo kiskoi...

totta, Herra nähköön, siinä sulaa tahtoi...

aurinkoon vain tunnin matka olla mahtoi.

Ilmaa söivät vain; se sakeaa on siellä,

että purra täytyy, ennenkuin voi niellä.

Hieman outoa myös oli juoman keruu:

vääntää pilveä saat, kunnes vesi heruu.

Viimein huipull' oltiin – vaivalla ja työllä;

kuuma oli, että kuljettiin vain yöllä.

Vitkaan käypi kulku työläs, epävakaa:

ratsut kompastuvat tähtiin tavantakaa.

Tämä oli yllättävän helppoa ja nopeaa luettavaa: runomuodossa saatetaan yhdellä säkeistöllä kertoa tapahtuma, johon proosatekstissä uhrattaisiin ehkä pari kolme sivua, joten tapahtumat seuraavat toisiaan hengästyttävällä vauhdilla. Kirjassa on 27 lukua, joten myös lyhyet luvut antavat hengähdystaukoja ja helpottavat lukemista, ja fontti on isoa. Tarinan läpi kulkevana punaisena lankana ja Jánosin motivoijana toimii Jánosin ja Iluskan rakkaustarina, ja epätietoisuus siitä, onko heillä mitään mahdollisuutta saada toisiaan, säilyy viimeisille sivuille saakka. Teos innoitti myös minut runoilemaan kirjasta saamistani vaikutelmista:

Kirja tämä laukkaa neliä nyt hurjaa,

lukijan se hurmaa, ei oo hällä kurjaa

Tässä meni maa ja tuossa valtameri

voiko olla niin ett' onnen János peri?

Säkeistöt ovat siis nelisäkeisiä, jokaisella rivillä on 12 tavua ja säkeet rimmaavat parittain. Runojalka on trokee, taa-ta taa-ta, suositaan siis kaksi- tai nelitavuisia sanoja, koska ne sopivat mittaan parhaiten. Kääntäjä Otto Mannisen työtä täytyy ihailla: hän on kääntänyt yli satasivuisen kirjan sujuvaksi, riimitellyksi, mitalliseksi, tavuiltaan lasketuksi suomeksi ilman että sanajärjestyksen muutokset ja muut sellaiset juurikaan häiritsevät, vaikka loppuheittoja (mink', sill'...) onkin paljon ja ajoittain teksti töksähteleekin. Tekstin poljentokin kuulostaa oikealta. Tästä en kyllä ole varma, koska rytmikorvani ei ole tarpeeksi hyvä tietääkseni varmasti, milloin poljento on hyvä ja milloin ei – olen lukenut runojaloista ja metriikasta, mutta tieto ei vain aktivoidu runoja lukiessa. Ehkä tämän takia en ole kovin innostunut runojen lukemisesta, koska ne eivät soi korvissani niin kuin niiden ehkä pitäisi (vapaamuotoisissa runoissa poljento ei tietenkään ole niin tarkkaa kuin tällaisissa mitallisissa ja riimitellyissä, mutta niissäkin on oma rytminsä). Sanasanainen käännös ei tällaisessa teoksessa tietenkään ole mahdollista, ja kääntäjä on tässä paljolti myös runoilija, mutta juoni pitää varmastikin yhtä alkuteoksen kanssa. Tuntuu myös, että Mannisella on ollut hauskaa käännöstä tehdessään, ainakin minulla oli värssyä rustatessani.

Kirjasta on kirjoittanut Hyönteisdokumentin hdcanisin lisäksi ainakin Tarukirjan Margit, joka myös piti tätä hauskana ja kepeänä lukemisena.

Helmet-haasteessa tietysti nro 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.